tiistai 11. elokuuta 2015

Huomenta vaan!


Jalopähkämö kukinnan jälkeen. Aivan kuin pikkuruisia linnunsuita olisi nokat ammollaan kerjäämässä emolta ruokaa.

Juusolla on takiaisen jäännöksiä karvoissaan metsälenkin jäljiltä

Pikkuisen väsyttää. Menin myöhään nukkumaan, vaikka tiesin joutuvani heräämään aikaisin. Ei kuitenkaan neljältä, kuten nyt tapahtui. Sänkyyn tuli illalla taas eräs karvainen kaveri, joka retkotti selällään takajalat ja häntä kainalossani ja pää sängyn laidalla. Eli käytännössä poikittain. Nuku nyt siinä. Mamma nousi ja kissa jäi jatkamaan makoisia uniaan. Tänään omaishoitopäivä, joten kohta aamukahvin keittoon ja liikenteeseen.

Mukavaa tiistaipäivää kaikille!
 

11 kommenttia:

  1. Ihana tuo jalopähkämö kukinnan jälkeen. Monet kasvit ovat ällistyttävän kauniita muulloinkin, kuin kukkiessaan. Kauneus täytyy vaan pysähtyä huomaamaan.
    Voimia päivääsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen usein suunnitellut, että pitäisi tehdä kasveista jonkinlaisia aikajana-kuvia eli niiden kehitys nupusta siemenkotaan jne. Toistaiseksi on jäänyt suunnitelmaksi, mutta monessa kukassa on kyllä ainesta kuvattavaksi ihan joka vaiheessa.

      Poista
  2. Pitääkin käydä kurkkaamassa omatkin jalopähkämöt :D

    Nuo puuliljat on muuten upeita. Mullakin on nyt kahta sorttia ja lisää pitää saada!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kati, tämä "pitää saada" on kyllä ihan mahdotonta. Kohta täytyy hankkia uusi vinkkivihko kaikille ihanuuksille, joita pitää saada.

      Poista
  3. Ihania karvapalleroita! Eipä todellakaan ole tullut katsottua jalopähkömöitä kukinnan jälkeen tarkemmin.

    VastaaPoista
  4. Ihana karvainen kaveri viereesi kuitenkin tuli :-)

    VastaaPoista
  5. Voi juuso mitä sai turkkiinsa, reppana! :D Suloinen. No niin on, kuin pikkulintuja.

    VastaaPoista
  6. Juuso <3 Sissy lähettää terveisiä...katselee aina kuvia kanssani, kun tässä koneella istun :D

    VastaaPoista
  7. Voimia sellaisiin päiviin.

    Minä nousin aikaisin katselemaan tähdenlentoja. =)

    Silityksiä tuolle ihanalle paksuturkkiselle... =)
    -Minulla on hirmuinen kissakuume...

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!