torstai 2. marraskuuta 2017

Köynnöskaari on tuettu - kiitos loistavista neuvoista!


Taas on aika kehua ja kiittää blogiystäviä. Taannoin kirjoitin köynnöstukeni kaatumisesta ja ihmettelin, millä kummalla saisin sen kiinnitettyä maahan niin, ettei se ensimmäisen isomman tuulen tuivertaessa kaadu. Köynnöstuen maavara on aika olematon, joten omillaan sitä ei saanut millään pehmeään multaan riittävän syvälle. 

Päivänpesän elämää -blogin Katja sekä Tuplasti terapiaa -blogin Pirjo kumpainenkin kertoivat tukeneensa omat köynnöskaarensa harjateräksellä. Niinpä matkalla kirjamessuille poikkesin rautakauppaan ja ostin neljä 150 cm:n korkuista tankoa 16 mm:n harjaterästä. Jonkin aikaa sain tankojen määrämittaan leikkaamista odotella, sillä myyjäpoika joutui tekemään töitä saadakseen taivasalla sijainneesta harjateräspinosta irti sen yhden kuuden metrin tangon. Olivat peittyneet jäätyneeseen lumeen.


Vasta maanantaina sää ja muut työt tarjosivat mahdollisuuden harjaterästen maahan junttaamiseen. Asetin terästangon köynnöstuen viereen, laudanpätkän tangon päälle ja sen avulla naputin kumivasaralla harjateräksen maahan niin syvälle, kuin sen suinkin sain menemään. Sinne upposi, kuin veitsi voihin. Harjaterästangon kiinnitin köynnöskaaren "jalkaan" nippusiteillä. 

Hyvä, että otin riittävän pitkät tangonpätkät, sillä 50 cm niistä meni maahan ihan kevyesti. Kahdellakin tukitangolla köynnöskaari olisi pysynyt hyvin pystyssä, mutta kun nyt tuli neljä tankoa hankituksi, tuin niillä kaaren jokaisen "jalan". Nyt kaari on tanakka, eikä heilu tai huoju yhtään mihinkään. Harjaterästangot maksoivat vajaan kympin, joten aika edullisesti sain mielenrauhan ja ratkaisun tähänkin ongelmaan.

Tangot olisi toki voinut maalata vaikkapa mustaksi, kuten köynnöskaarikin. Katsoin, että on tärkeämpää saada köynnöskaari tuettua ennen maan jäätymistä. Kasvukaudella köynnökset ja ympäristön pensaat peittävät tukitangot täydellisesti, joten ihan sama, ovatko ruosteenruskeat tai mustat. 


Tässä siis kiitosruusu Katjalle ja Pirjolle! Ja samalla kiitos kaikille muillekin, jotka täällä blogimaailmassa pyytettömästi jakavat hyviä neuvojaan ja vinkkejään. Toisten auttaminen ei ole itseltä pois, mutta jollekin siitä voi olla suuri apu. 

35 kommenttia:

  1. Täällä puutarhapuolen blogimaailmassa on suuri rikkaus, että henki on sydämmellisen positiivinen ja neuvon saa aina, jos sitä tarvitsee! Tarpeeksi tukevat tuet sait nyt, minunkin täytyy harkita tuota harjaterästä, sille olisi muutama käyttökohde meidän pihassa ja meillä on sellainen 'kone' tai väännin, jolla harjateräksen saa mutkalle. Tykkään tuosta ruosteen ruskeasta kovin :D

    Mukavaa alkavaa viikonloppua! Meillä paistaa aurinko :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos teillä on vehje, jolla harjaterästä voi taivuttaa, voitkin sitten tehdä ihan millaisia tukia ja kaaria tahansa. Ja kestävät sitten varmasti seuraavillekin sukupolville. Harjateräs ei ole edes kallista. Tässä jo alkoivat ideat omassakin päässä velloa.
      Aurinko paistoi täälläkin, mutta oli pakko olla mukana isän ja muistineuvojan tapaamisessa.

      Poista
  2. No jopas on hyvä vinkki. En ole tätä keskustelua aiemmin huomannutkaan mutta samat ongelmat on minullakin. Eli nyt tuumasta toimeen. - Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Idea on vapaasti käytettävissä. Helppo ja halpa ja köynnöskaaresta tuli kyllä todella tukeva.

      Poista
  3. Nyt nuo varmasti pysyvät paikoillaan. Monia neuvoja ja vinkkejä olen hyödyntänyt ja myös itse jakanut. Ei tosiaan ole keltään pois, ennemminkin tulee hyvä mieli, jos voi auttaa jotakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parasta, ettei tarvitse edes alppikärhöä leikata. Olen tosi iloinen, kuten kaikista aiemmistakin vinkeistä, joita olen blogimaailmasta saanut.

      Poista
  4. Varmasti pysyy pystys. Ny on taas yks tyä ens keväältä pois. Monet vinkit oon plokimaailmasta mäki saanu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, yksi homma keväältä pois, eikä tarvitse kärhöä leikata alas. Blogimaailma on parempi kuin Niksi-Pirkka.

      Poista
  5. Hieno juttu kun sait tuon homman pois päiväjärjestyksestä ja mielestä. Muistelen sinun joskus maininneen tästä. Nyt voi siltä osin alkaa odottamaan talven tuloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti vielä sanomani että on täällä blogimaailmassa niin huippuporukkaa!! Blogiystäviltä
      minäkin olen saanut kaikenlaisia vinkkejä :)

      Poista
    2. Kannattaa tosiaankin rohkeasti tuoda esille myös niitä puutarhan ongelmatilanteita. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun sain hyvän vinkin. Eikä taatusti viimeinenkään.

      Poista
  6. Teknisiin ongelmiin on aina ilo saada apua ja tässäkin se apu on varsin yksikertainen. Vakuuttavaksi sen tekee se, että se on jo kokeiltu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksinkertainen, edullinen ja helppo ratkaisu. Olen tosi iloinen ja tyytyväinen. Erityisesti siksi, ettei nyt tarvitse kärhöä leikata saadakseni kaaren kunnolla tuettua.

      Poista
  7. Todella kaunis ruusu <3 mukavaa marraskuun alkua sinulle :)

    VastaaPoista
  8. Kiitos tästä vinkistä ja näin tämä alkuperäinen neuvo jo versoo iloa monelle taholle.
    Hyvää pyhäinpäivää ja alkanutta marraskuuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Molley! Samoin sinulle hyvää pyhäinpäivää.

      Poista
  9. Kiitos ruususta :) edullinen keino saada lisäaikaa köynnöskaarelle. Vielä kun saisi kaaren mikä olisi tehty kokonaan harjateräksestä, siinä minun unelmani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naulan kantaan, siinä unelma, johon voin yhtyä täysillä. Nimimerkki: Kaksi vempulakaarta jo kaatikselle kantaneena.

      Poista
  10. Tosi on, Blogiystävät ovat ihania Täältä saa paljo hyviä vinkkejä
    Terästangot ovat tosi hyviä, miäkin olen niitä ostanut olen käyttäyt pesaan tukena :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harjateräs taitaa kestää likimain ikuisuuden. Jatkossa aion panostaa siihen enemmänkin.

      Poista
  11. Käteviä nuo kierreputket. Ja mitä ihminen tekisikään ilman nippusiteitä. Ja onhan sitä rakkautta myös rautalankaan. Syksy on todella perehtymistä erilaisten tukien viritykseen. Talven tuulet ja tuiskut painaa suurella voimalla kumoon, jos tuenta on heikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rautalangalla ja nippusiteillä tekee ihmeitä. Siksi ne kuuluvatkin vakiovarusteina työkalupakkiini. Vasaran ja muutaman ruuvimeisselin ohella.

      Poista
  12. Vastaukset
    1. Nyt on niin tukeva köynnöskaari, että siihen voi vaikka itse käydä nojaamassa.

      Poista
  13. Hyvä idea!
    Olen joskus kiinnittänyt asiaakkaalleni köynnöspyramidit myös harjateräksellä. Menin rautakauppaan, jossa ne katkaistiin sopivan mittaisiksi ja avulias myyjä myös väänsi ne uun-mallisiksi kaariksi. Niillä sitten ankkuroin asiakkaan köynnöspyrämidit maahan kiinni. Hyvin ovat pysyneet. Hintaakin muistaakseni tuli kymmenelle kaarelle vain muutama euro. Ihmettelin kovasti halpuutta, kun katkaisutyö tuli samaan hintaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin ensin taivuttaa/taivututtaa harjateräksestä "ankkurit" köynnöskaarelle, mutta koska tiedän köynnöskaaren olevan nopeasti läpiruostuvaa materiaalia, totesin pitkulaisten tukitankojen olevan myöhemmin helpommat irrottaa ja käyttää uudelleen.
      Harjateräs määrämittaan leikattuna on todellakin aika edullinen ratkaisu noihin tukemishommiin.

      Poista
  14. Kiitos itsellesi tästä vinkistä. Tuo halpa kaari tuossa etuovella kaatuu kohta kokonaan, joten tarvitsin juuri tätä neuvoa. Siinä kasvaa Kärhöjä vastaanottamassa tulijoita. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  15. Hyvä niksi :) Leppoisaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  16. Hyvä että sait tuet kuntoon. Itse suunnittelin viherseinän tukirakenteen kokonaan harjateräksestä, eikä ole tarvinnut katua. Villiviini kiipeilee siinä korkeuksiin ja nyt meillä on kolmessa eri paikassa jo harjateräsrunkoiset viherseinät :)

    VastaaPoista
  17. Kiitos neuvojen jakamisesta eteenpäin! Pitää nyt ehdottomasti kokeilla tätä itsekin, kun jo muutamasta paikasta lukenut hyviä kehuja tähän liittyen. Ei muutakun siis vaan harjateräsverkkoa ja -tankoja ostamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että löysit vinkin ja pääset sitä hyödyntämään omassa käytössä. Monet parhaat vinkit ovat halpoja ja näppäriä.
      Harjaterästangot ovat pitäneet köynnöskaaren pystyssä kohta kolme vuotta. Ei niitä tule edes katselleeksi tai ajatelleeksi, piiloutuvat nykyisin kärhöjen joukkoon.
      Mukavaa kesän jatkoa sinulle!

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!