torstai 12. heinäkuuta 2018

Kelloköynnös nuppuilee


Kaikkea kannattaa näköjään kokeilla ensimmäisen, toisen ja kolmannenkin kerran. Kasveista puhuttaessa ainakin minä näytän tarvitsevan harjoituskierroksia päästäkseni sinuiksi niiden kanssa. Viime vuonna idätin elämäni ensimmäiset kelloköynnökset. Talon seinustalle, isoon ruukkuun niistä selvisi peräti kaksi. Hyvin kasvoivat kesän aikana ja syksyllä hipoivat jo räystäslautoja. Yksi ainoa nuppu köynnökseen ilmestyi elo-syyskuussa, eikä sekään avautunut.


Viime kesänä kelloköynnös asusti talon seinustalla, joka on aurinkoisen lämmin ja suojaisa kasvupaikka. Sadevesi ei ruukkuun osunut, kuten ei kyllä osu nytkään. Viime kesä oli sateinen ja aurinkokin olisi saanut paistaa enemmän. Helteitä ei meillä päin ollut. Ehkä kesän olosuhteet eivät olleet otolliset kelloköynnöksen kukkimiselle.

  
Tänä keväänä laskin varman päälle ja kylvin kelloköynnöksiä mielestäni riittävästi. Jopa kahdessa erässä. Hyvin itivät takkahuoneen ikkunalaudalla ja alkoivat kasvaa ja kiemurrella purkkeihin asettamiani tukia pitkin. Tulplasti terapiaa -blogin Pirjon neuvoilla kieputin köynnöstä edestakaisin tukeen, jotta se ei takertuisi ympärillä oleviin kasveihin ja sälekaihtimiin.


Kovin monena päivänä en kelloköynnöstaimia karaissut ulkoilmaan, kun sää muuttui erittäin kesäiseksi. Istutin rotevat taimet kahteen isoon ruukkuun, jotka sijoitin kummankin puolen pergolan sisäänkäyntiä. Ajatus oli, että köynnökset kiipeilisivät puisia pylväitä pitkin yläilmoihin, mutta kovin hyvin kärhet eivät ole kuitenkaan puuhun ottaneet kiinni. Virittelin lisäavuksi juuttinarua, johon köynnös tykästyi oitis. Siitä huolimatta köynnös rönsyilee ja levittäytyy siten, että välillä sen läheltä kulkiessa kärhet tarttuvat hiuksiin.


Onko kesän aurinkoisuus ja lämpimyys ollut kelloköynnökselle mieleen, en tiedä. Hyvin se näyttää viihtyvän pergolan "ovensuussa" ja kiittää minua lukuisilla nupuilla. En edes osannut niitä vielä odottaa, mutta Tuplasti terapiaa -blogin Pirjon postatessa omassaan olevan nuppuja älysin ryhtyä tutkimaan omia köynnöksiäni ja löytyihän sieltäkin kukanalkuja. Lukuisia.


Alkuun nuput ovat pikkuruisia ja isommatkin naamioituvat vihreinä hyvin köynnöksen lehtien lomaan. Aika vauhdikkaasti nuput kasvavat ja niiden kehittyminen saa aikaan jännityksen kutinaa. Mielenkiinnolla odotan, kuinka nuo kaikkein pienimmät jaksavat kasvaa ja tuleeko niistä ylipäätään kellomaisia kukintoja.


Jo viime kesänä totesin, että kukki tai ei, kelloköynnös on kasvattamisen arvoinen kasvi. Tykkään todella paljon sen ulkoasusta; rehevästä lehdistöstä, punertavista varsista ja sinne tänne kiemurtelevista kärhistä. Tuntuu, että kelloköynnöksellä on itsetunto paikallaan, eikä se todellakaan halua seistä jossain sivussa huomaamattomana.


Siinä vaiheessa, kun läppärinne tai tablettinne yllättäen tärisee voimakkaasti, kyse ei ole maanjäristyksestä. Minä se täällä hypin tasajalkaa ilosta ja hämmästyksestä nähdessäni ensimmäisen kelloköynnöksen kukan avautuneena.

Sitä odotellessa mukavaa heinäkuun jatkoa kaikille!
 

32 kommenttia:

  1. Ihana suksee tämä kelloköynnöksen kasvatuksesi! Kyllä kannatti. Näky on varmaan upea sitten, kun kukkia alkaa avautua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näillä onnistumisen fiiliksillä on uskomattoman tsemppaava vaikutus. Siinä unohtuvat kaikki tappiot. Ihan jo silmissäni saatan kuvitella kukkien kauneuden.

      Poista
  2. Kerrassaan hienoa. Onnittelut. Sinulla on tiedossa hienoa kukintaa. Minun kelloköynnökseni ovat jotenkin surkeita, vaikka ovat saaneet hoitoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunu Vuokko! Toivottavasti nupuista edes osa aukeaa. Varmasti niistä kuvia julkaisen, kunhan sinne saakka päästään.

      Poista
  3. Tämä kesä on kelloköynnösten! Minulla noita taimia on myös useampia kasvamassa ja eri paikoissa... ja nyt kahdessa kohtaa on myös nuppuja. Eiköhän me saada kunnon kelloköynnösjuhlat vielä loppukesään, jos ei radikaalia muutosta säässä tule. ja nyt nämä ihanat helteetkin jatkuvat. Vettä siis vaan köynnöksille tarpeeksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttää tosiaan siltä, että kesä suosii kelloköynnöksiä. Kasvu on rehevää ja latvukset huitelevat jo korkeuksissa. Toivottavasti kukat aukeavat. Vettä köynnös näköjään tarvitsee runsaasti, mutta mielelläni minä sitä annan nuppujen avautumista odotellessa.

      Poista
  4. Kelloköynnös on upea, mutta minustakin hieman kinkkinen kasvatettava. Olet onnistunut hienosti ja kasvi kiittää kukinnalla ja myöhemmin upealla syysvärityksellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän saakka kaikki on mennyt nappiin kelloköynnösten kanssa. Ihan erilaista, kuin viime kesänä. Ehkä tämä kesä tosiaan suosii näitä köynnöksiä, kuten Sirkku tuossa ylempänä toteaa.

      Poista
  5. Valtavan hyvin onnistuit nyt näiden kanssa ja kohta kukkii somasti. Mulla eivät taatusti ehdi kukkia tänäkään vuonna, vaikka muka aloitin hyvissä ajoin. Olisi pitänyt saada ne ulos nopeammin, mutta aina tuuli hirveesti tai oli sitten se kylmä kausi, seli seli... Kerran olen onnistunut, vaikka toisaalta, jos säät pysyy myöhälle syksyyn tälläisinä, kuka tietää mihin vielä ehditään....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä meinasi Juuson flexinaru katkoa köynnökset heti alkuunsa kissan kulkiessa ruukkujen ohitse. Ehdin sentään pelastaa kasvit ja nyt ne voivat hyvin. Luulisi, että nuput ehtivät avautua, kun monet niistä on jo varsin kookkaita.

      Poista
  6. Kannattaa uudistaa kokeilut, näin sen sait todistettua! Muutama vuosi sitten kokeilin kelloköynnöstä ensimmäistä kertaa ja se yksilö oli juuri sitä, mitä kelloköynnökseltä odotetaan- tuuhea, korkea, runsaskukkainen. Enää en ole onnistunut:( Jos köynnöksesi alkaa nyt kukkia, saat nauttia siitä koko loppukesän. Onnekas olet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kannatti kokeilla toisenkin kerran ja nyt minut siitä palkitaan. Kunpa nuput jaksaisivat aueta ja köynnös tehdä uusiakin nuppuja. Paljon niitä jo nyt on. Tunnen itseni todella onnekkaaksi.

      Poista
  7. Komeasti ovat köynnöksesi kasvaneet.
    Omat kelloköynnökset ovat, no vähän surkeita. Ostin ne taimina, eivät silti ole kasvaneet hyvin edellisten kesien tapaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näiden kasvien kanssa touhuaminen on aina vähän epämääräistä. Toisinaan kaikki onnistuu erinomaisesti ja toisinaan taas kaikki menee pieleen. Onneksi edessä on aina uusia keväitä, jolloin voi yrittää uudelleen.

      Poista
  8. Kaunista kukintaa luvassa🌸 Ihanaa! Oma kelloköynnökseni on jäänyt tänä vuonna vähän heitteille, joten taidan jäädä ilman kukintaa. Mutta ensi kesänä sitten😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on hyvä asenne. Aina on mahdollisuus kokeilla seuraavana kesänä uudelleen.

      Poista
  9. Hyviä nuppuja. Mahtavaa, että onnistuit kelloköynnöksen kukittamisessa parin harjoituskesän jälkeen, vaikka toki köynnös kukkimattomanakin on upea. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaisista onnistumisista iloitsee erityisen paljon ja ne kannustavat yrittämään uudelleen.

      Poista
  10. Vahvan näköistä kelloköynnöksen kasvua! Tänä keväänä en kokeillut, sillä aikaisemmat kerrat eivät tuottaneet kukkivia yksilöitä. Harmi, sillä tosiaan on kuten sanot, kelloköynnös sinällään on kaunis katseltava ilman kukkiakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän kesän kelloköynnökseni ovat vahvakasvuisia, mistä kovasti iloitsen. Tuttua tuo, että kun kasvit eivät "käyttäydy" toiveiden mukaisesti, niitä ei tule jatkossa kasvatettua.

      Poista
  11. Hienot köynnökset ja varmasti nuput avautuvat. Itse en ole muutamaan kesään kelloköynnöstä kokeillut, mutta uskoisin, että lämmin kessä auttaa kelloköynnöstä. Minulla se ainakin kukki komeasti helteisenä kesänä, mutta viileämpännä ei ehtinyt ennen kuin myöhään syksyllä. Tämä kesä olisi ollut hyvä, kunhan aina osaisi ennustaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime kesän viileys taisi olla kelloköynnökseni kukkimattomuuden syy, tai ainakin yksi syy. Nyt näyttää paljon paremmalta ja innolla odotan nuppuja avautumista.

      Poista
  12. Hyvän näköiset kuvat köynnöksestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sylvi! Kylläpä odotankin ensikohtaamista kelloköynnöksen kukkien kanssa.

      Poista
  13. Hyvältä näyttää siun kelloköynnös kasvatus. Kauniit kellot siinä on kuhan kukat aukivaa. Omat kasvatukset on mieleenjiäpii, niihen onnistumiset ja epäonnistumiset. Tänä vuonna miulla ei nyt kelloköynnöstä ookkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, omat kokemukset painuvat hyvin mieleen. Niistä myös saa kokemuksia, joista oppii paremmin, kuin mistään luetusta.

      Poista
  14. These photos are absolutely amazing, I love the group of pictures you decided to display in your post. Thanks for the share, hope you have a wonderful weekend. Keep up the posts.
    World of Animals

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you. The weekend was fine and so are these sunny days.

      Poista
  15. Ihan uusi tuttavuus, kivan näköinen.Tosi rehevän näköinen. Kiva nähdä kukat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekin kohtalaisen tuore tuttavuus. Toista kertaa kasvatan ja tänä vuonna aika hyvällä tuurilla. Täältä blogeista näitä kivoja kasvi-ideoita jatkuvasti löytyy. Kukat on hienot. Laitan kuvia, kunhan aukeavat.

      Poista
  16. Mahtavaa, että köynnöksesi on pullollaan nuppuja! :) Kelloköynnös on aivan ihana kasvi. Minun kasvatusyritys epäonnistui tänä vuonna. Jos oikein muistan, niin taimet pääsivät kuivumaan. Vaan ensi vuonna laitan taas uudelleen kokeiluun! Joinain aiempina vuosina olen sen kanssa onnistunut, joten jospa tämä yksi epäonninen vuosi oli vain poikkeus.. Odottelen innolla kuvia kukkivasta köynnöksestäsi. Samaten sen syysasusta, se on myöskin niin ihana! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti kelloköynnös on sen verran persoonallinen kasvatettava, ettei aina sen kanssa onnistu. Viime vuonna minullakaan ei kaikki mennyt ihan putkeen, joten siksi kylvin alkuvuodesta siemeniä enemmän kuin riittävästi. Odotan innolla nuppujen aukeamista. Päivittäin käyn niitä katsomassa. Kokoa nupuille tulee jatkuvasti, joten pian varmaan jokin niistä poksahtaa auki.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!