maanantai 25. marraskuuta 2019

Joulu-alkuisia juttuja

Hellebotus - Jouluruusu

Jonkun blogissa oli muutama päivä sitten kuvia jouluruusun nupuista. Toiveikkaana kiersin oman pihan jouluruusut ja löytyihän niitä nuppuja meiltäkin. Pikkupuutarhan Kivipenkkiin istutin pari vuotta sitten pari halpisjouluruusua ja hyvin ovat viihtyneet. Kesällä saavat liikaakin paistetta osakseen, mutta niin vain porskuttavat hyväkuntoisina elämässään eteenpäin.


Nupuista tulin iloiseksi. Joskin mietin, pitäisikö niitä vähän peitellä puunlehdillä. Sää on selvästi kylmennyt ja yölläkin on taas pakkasta. Kun luntakaan ei ole luvassa, ehkä on parempi suojella nuppuja. Kevään kukintaan on vielä pitkä aika. Ylipäätään puutarhassa kulkeminen ja kasvien tarkkaileminen tuo oudon tunnelman. Mistään ei ole oikeastaan mitään odotettavaa, vaan pikemminkin on varauduttava vähäisempienkin ilonpilkahdusten talviuneen.


Tapani mukaan olen aloittanut joulukorttien askartelemisen. Tehtävä etenee hyvin hidasta vauhtia, sillä en ole laisinkaan varma, kannattaako kortteja tänä vuonna laittaa postiin. Ehkä parempi idea olisi samantien muuttaa kortit ystävänpäiväversioiksi, sillä jouluksi kortit tuskin perille pääsevät. Osan voin tietenkin pudottaa postilaatikoihin. Voinhan myös ajatella, että kerrankin olen todella ajoissa. Jospa kortit lähtevätkin liikenteeseen seuraavan joulun alla.


Monet vuodet olen valmistanut sinappia annettavaksi läheisten joulupöytään. Samalla reseptillä sinapin teen joka vuosi, mutta hiukan säädän sinappijauheen määrää ja viimeisenä lisäämääni alkoholia. Tässä ohje, jonka alkuperästä ei enää ole harmainta aavistusta. Mitä enemmän lisäät sinappijauhetta, sen kipakampi on lopputulos.Kerma-annoksen korvaan aina kermalla ja mustalla kahvilla.

HERKKUSINAPPI

1 ½ dl sinappijauhetta (Colmans tai vastaava)
1 ½ dl sokeria
2 dl kermaa (tai 1 dl kermaa ja 1 dl mustaa kahvia)
4 munaa
1 tl maissijauhoja
1 rkl ruokaöljyä
1 tl etikkaa
madeiraa, sherryä tai konjakkia maun mukaan

Ainekset sekoitetaan huolellisesti keskenään. Seos kaadetaan laakeapohjaiseen kattilaan ja kiehautetaan nopeasti koko ajan hämmentäen (palaa helposti pohjaan, joten muista hämmentäminen). Jäähdytä nopeasti ja purkita. Säilyy hyvin – maku vain paranee. Jos haluat voimakkaampaa sinappia, lisää vain jauhemäärää.


Kuten ohjeessa mainitaan, sinappiseos palaa helposti ja nopeasti pohjaan. Siksi sitä kannattaa hämmentää ja valvoa koko ajan. Teen yleensä tupla-annoksen, jolloin seoksen kuumeneminen kestää hetken. Saostuminen alkaa yhtäkkiä ja se jatkuu jonkin verran vielä senkin jälkeen, kun astian on ottanut hellalta. Parhaaksi valmistusastiaksi olen todennut wokkipannun. Se on riittävän laakea ja pyöreäpohjainen. Siinä seosta on helppo hämmentää ja kuumeneminen tapahtuu tasaisesti.

Purkitan sinapin lastenruokapurkkeihin. Niitä on yleensä aina jollakin naapurilla tai lähipiirissä ylimääräisiä. Lastenruokapurkki on sopivan kokoinenkin. Leikkasin purkeille kahviservetistä harkkosaksilla sopivan kokoiset myssyt, jotka sidoin punaisella narulla. Vielä on tarkoitus tehdä purkkeihin pienet etiketit.


Ei joulunalusta ilman amaryllistä. Kotikylän marketeissa ei vielä ollut ainuttakaan. Sen sijaan kukkakaupastamme löytyi kolmivanainen, valkoinen rimssumekko. Kukka on kasvatettu naapurikunnan puutarhalla, joten siinä lisäsyy kantaa kaunotar kotiin. Ensimmäinen kukka on nyt avautunut. Sijoitin amaryllisen paikkaan, jossa näen sen sohvalla istuessani. Aion ihastella rimssumekkoritariani (eikös tasa-arvoa tavoittelevassa maailmassa tule olla naispuolisiakin ritareita?) koko rahan edestä.
 

42 kommenttia:

  1. Suloiset jouluruusun nuput! Minäkin käytän lastenruokapurkkeja esim. kuivattujen yrttien säilytyksessä. Oikein hyvää alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lastenruokapurkit ovat monikäyttöisiä. Minulla niissä on mausteita, hyytelöitä, sinappia, pikkusälää ja ties mitä. Pikkulapsiperheissä purkkeja kertyy, joten niitä on yleensä helppo saada, jos omat varastot ovat ehtyneet.
      Mukavaa viikkoa sinulle!

      Poista
  2. Minunkin pitää käydä kurkistamassa, miten oma viime joulun jouluruusuni voi ulkona penkissä. Sinä olet hyvissä ajoin liikkeellä korttien ja lahjojen suhteen, hyvä juttu. Itse tehty lahja on aina merkityksellinen, samoin itsetehdyt kortit. Marraskuun viimeinen viikko pyörähti alkuun, hyvää viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teen joka vuosi joulukortit jo marraskuun puolella, jotta saan ne ajoissa joulupostiin. Nyt lakko venyy sen verran pitkälle, että kortit jäävät postittamatta.
      Ruokalahjat ovat kivoja, sillä harvoin ne ovat kenellekään turhia. Myös taatelikakkuja ajattelin vielä leipoa muutaman annettavaksi.
      Aika menee kerrassaan hurjaa vauhtia. Ensi viikonloppuna alkaa jo joulukuu. Vaan siitähän on ihan pikku hyppäys kevään ensimmäisiin kylvöihin.
      Mukavaa marraskuun viimeistä viikkoa sinulle!

      Poista
  3. Ihania joulu-alkuisia juttuja!
    Ilman amaryllistä ei oikein tule joulua. Se on niin ihana joulunodotuskukka.
    Täytyykin kipaista pihalle katsomaan omien jouluruusujen tilanne. Löytyyköhän lehtien alta mitään valkoista...
    Mukavaa uutta viikkoa ja joulunalusjuttuja! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinen ritarini ei jää ainokaiseksi, sillä aion ostaa niitä muutaman lisää. Kerrottu vaaleanpunainen on etsinnässä. Yhtenä jouluna minulla oli sellainen ja ihastuin ikihyviksi.
      Jouluruusut ovat aika arvoituksellisia, sillä useista jouluruusuista vain tuossa yhdessä paikassa nuput olivat selvästi näkyvissä. Toivottavasti löydät muutaman ilonpilkahduksen omasta puutarhastasi.
      Valoisia marraskuun lopun päiviä sinulle!

      Poista
  4. Olipa kiva, kun laitot tuon sinappiohjeen jakoon. Voisikohan seoksen kuumentamisen tehdä vesihauteessa kattilassa?
    Minullakin ensimmäinen valkoinen amarylliksen kukka on auennut. Ovat ne vaan niin kauniita.
    Pitääkin käydä katsomassa mitä jouluruusulleni kuuluu. Jos vaikka löytyisi nuppuja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinappia tehdessäni mietin samaa, enkä kyllä keksi, miksei se onnistuisi. Massahan on tarkoitus kuumentaa sen saostamiseksi. Minulla on erinomainen puurohaudekattila, mutta tupla-annokseen se oli vähän liian pieni. Sinappijauhetta jäi sen verran paljon, että voisin kokeilla pienempää annosta haudekattilassa. Saahan sen siirrettyä toisenlaiseen astiaan, jos ei ala saostumaan.
      Toivottavasti löydät omista jouluruusuistasi nuppuja.

      Poista
  5. Onpa ihanaa, että löytyi lähiritari! Todella kiva juttu, että kaupasta löytyi lähellä kasvatettu kukka.
    Ihanan kuuloinen resepti herkkusinapille.
    Saa tosiaan nähdä, koska tämä lakko loppuu, alkaa olla melkoisissa mitoissa tukilakkoineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän kaupat ottavat aika kivasti lähituotantoa myyntiinsä. Kesällä oman kylän mansikoita ja kesäkukkia.
      Teen sinapista aina sen verran ärtsyä, että "röörit" aukeavat sitä syödessä. Toimisikohan myös nuhalääkkeenä?
      Eräässä artikkelissa ennustetiin aamulla jopa yleislakkoa. Aika tulehtunut tilanne kaikkinensa.

      Poista
  6. Pienet sinappipurkkilahjat ovat oivallisia, kauniita ja maistuvia! Minä en ole onnistunut jouluruusujen kanssa, pitäisi jatkossa taas yrittää kokeilla. Ensimmäinen ritari kotiutui meille isänpäivänä ja on jo osittain avautunut. Se on syvän joulunpunainen. Hyvää marraskuun loppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jouluruusut ovat vihdoin alkaneet viihtyä meidän pihalla. Olen istuttanut niitä kokeeksi erilaisiin paikkoihin, joista useimmat ovat osoittautuneet suotuisiksi.
      Joulunpunainen ritari taitaa vielä meillekin tulla. Se on kaunis ja sopiva joulukukaksi.
      Mukavia marraskuun viimeisiä päiviä sinulle!

      Poista
  7. Joulusanat alkavat olla jo jokapäivä huulilla:) Jouluruusua en olekaan muistanut käydä kurkkimassa, se tosiaan voisi olla hyvä peitellä, kun ei lunta ole hiukkaakaan maassa. Itsetehdyt kortit ja lahjat ovat ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään kuulin radiosta ensimmäisen joululaulun, joten kovaa kyytiä jouluun olemme siirtymässä.
      Postilakko loppui, joten taidan sittenkin valmistaa korttini ja laittaa ne postiin.

      Poista
  8. Meilläkin on jo talven ensimmäinen amaryllis kasvattamassa nuppujaan. Kiitos siitä tyttärelle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, tyttäresi ansiosta saat nauttia amarylliksen kauneudesta.

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Molemmat ovat kaunottaria. Jouluruusut tosin vasta tässä vaiheessa nuppuilevat ja kukkien ihailu jää keväälle.

      Poista
  10. Valkoinen ritari on tosi kaunis. Minulla ei ole vielä yhtään joululle viittavaa kukkaa, tosin runsas kuukausi sitten grinumi teki kaksi nuppua ja nyt pitkien kukkavarsien päässä loistaa kaksi hennon vaalean punaista kukintoa. Kukka muistuttaa jonkin verran amaryllistä.
    Taidan ottaa tuosta sinapin ohjeen eli kiitos kovasti.
    Jouluruusukin on minulla vielä kaupassa ja tuskin tuolla kukkapenkissä viime joulun ruusu on enää edes hengissä, kovasti se oli huonon oloinen kun sen viimeksi näin.
    Lakkotilanne näyttää aika pahalle, merkillistä kun asiat näin menevät mutkille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Grinumisi käy hyvin joulukukasta, kun se ilahduttaa sinua kukinnallaan näin sopivasti joulukauden alkajaisiksi.
      Ole hyvä sinappiohjeesta, toivottavasti maistuu.
      Postilakko päättyi tänään, joten kohta pääsee postittamaan joulukortit.

      Poista
  11. Kaunis jouluruusu nupuinen:)
    rinsessa amaryllis on ihana,:))
    Kiitos sinapin ohjeesta,,,,jos tekis itselle pienen annoksen:))Konjakkia .pikkupullo odottamassa konjakkilohen tekoon ostin.
    ,,niin se jää nähtäväksi ,onko ensimmäinen joulu....ettei joulkortteja voi lähettää....ulkomaille alkaa olla jo kiire postittaa:(
    Kauniita marraskun päiviä,Sinulle Between!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinappiohje on vapaasti käytettävissä. Ohjeen voi hyvin puolittaa tai vaikka siitäkin pienentää. Konjakkia ei paljon mausteeksi tarvita, joten teillä jää sitä lohellekin.
      Postilakko loppui, joten ehdimme hyvin laittaa joulukortit postiin.
      Mukavaa marraskuun loppua sinulle!

      Poista
  12. Peittelin jouluruusuja kuivilla lehillä, kun pakkaset alako. Muutamassa on nuppuja näkyvissä. Konjakkisinappia oon tehny joskus. Punainen amaryllis vasta nuppujaan kasvattaa ja itsenäisyyspäiväks ois valakonen mukava hankkii. Vielä jos sais kerrotun! Mukavoo marraskuun loppuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisihan sitä lunta tulla kasvien suojaksi. Jälleen kerran meillä sataa vettä. Onneksi jouluruusut eivät ole kovin arkoja.
      Konjakkisinappi onkin hyvää. Tuota laittamaani ohjetta voi itse "säveltää" ja maustaa sen mielensä mukaan. Esimerkiksi konjakilla.
      Olen etsinyt vaaleanpunaista, kerrottua amaryllistä ja tänään sellaisen löysin.
      Sinullekin mukavaa marraskuun loppua!

      Poista
  13. Hyvälle paikalle sijoitit kauniin amarylliksen, minäkin juuri tässä sohvalla istuessani ihailen omaani;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amaryllikset ansaitsevat ihastelevat katseet, joten sijoituspaikalla on merkitystä. Nautitaan kumpikin omista kaunottaristamme.

      Poista
  14. Ihana jouluruusu ja sen nuput. Pitää minunkin käydä katsomassa miten omani kun käydään mökillä. Amarylliksen minäkin ajattelin ostaa, olen viimevuosina ostanut niitä vain leikkona mutta jos nyt toisin. Kiitos sinulle kun jaoit tämän sinappi ohjeen. En ole koskaan sellaista tehnyt, mutta ei ole ollut ohjettakaan 😀 Sinä kirjoitit ohjeen ja sen toteuttamisen huolella. Minä vähän hutiloin noiden ohjeiden kirjoittamisen kanssa, itselle kun se on muka niin selvää. Mutta kysyähän aina voi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisessakin paikassa näkyi jouluruusussa olevan nuput. Nyt on ollut melko leutoa, joten luulevat kevään olevan käsillä.
      Amaryllis on kaunis leikkonakin. Usein leikkaan pitkäksi venähtäneet vanat maljakkoon jatkamaan elämäänsä.
      Sinappi on hyvää ja helppoa. Ja aina saa kysyä lisäneuvoja.

      Poista
  15. Ihania jouluisia asioita olit kerännyt tähän juttuun. Itse tehdyt lahjat ja kortit ovat aina niitä parhaita, ja ei kai se haittaa, jos tänä jouluna joulukortit menevät perille vasta tammikuussa. Jatkuupahan joulu vähän pidempään :) Mutta vakavasti puhuen, harmittavaan ajankohtaan osui nyt tämä postin hidas kulku.
    Valkoinen amaryllis kuuluu ehdottomasti myös meidän jouluumme. Olen useampana vuonna siirtänyt amarylliksen kesäksi ulos ja syksyn tullen varastoon odottamaan uutta joulua. Niin myös tänä vuonna ja nyt jännitän, ennättääkö marraskuun alussa sisälle valoon ja lämpimään nostamani amaryllis jouluksi kukkaan saakka. Toivotaan. Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Postin lakko loppui, joten ehdimme saada joulukorttimme postiin. Omat vaativat vielä hiukan liimaa ja kuorittamista, mutta hyvin ehtivät.
      En ole kertaakaan saanut edellisvuotista amaryllistä kukkimaan, vaikka kuinka olen ohjeita noudattanut. Toivottavasti sinun amarylliksesi alkaa kukkimaan. Se olisi niin kiva asia, ettei varmasti haittaa, vaikka menisi joulun ylikin.

      Poista
  16. Kivoja joulujuttuja. Olen miettinyt ihan samaa, kannattaako joulukortteja tänä vuonna postitella. No tulevat päivät ratkaisevat, saavatko sopua aikaan.
    Kysyin mieheltä, missähän kaikki aikaisemmin postitetut kirjeet, kortit ym. mahtavat olla ja mihin ne sopii? Johonkin keskusvarastoon ;)? Kuka tietää milloin lähtevät liikkeelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään kaikki posti nytkähtää liikkeelle, kun lakko loppui. Taidan siis sittenkin laittaa joulukortit tänäkin vuonna. Kasaantuneen postin purkaminen vie kuulemma paljon aikaa, mutta joulukortit lupasivat kuljettaa jouluksi perille.

      Poista
  17. Oijoi, mikä amaryllis! Minulla oli viime vuonna juuri tuollainen ja täksi vuodeksi pitää yrittää etsi samanlainen. Viime joululta talteen otettu sipuli taitaa tehdä vain lehtiä, tai ainakaan ei aio kukkia jouluna, joten ostoksilla on käytävä.
    Yhdessä jouluruusuistani on muutama minikokoinen nuppu aivan maan rajassa, muut pitävät vielä nuppunsa turvassa maan alla. Kahdelle pienelle siementaimelle laitoin ohuelti puunlehtiä ympärille, isommat saavat pärjätä ilman. Meillä on kyllä yleensä sen verran lumisuojaa, ettei kasveille tule helposti vilu talven aikana.
    Sinulla on jouluun valmistautuminen jo hyvin aluillaan. Meille alkaa ilmestyä joulujuttuja vasta joulukuun alussa, kun lapset saavat viime vuonna tekemäni kalenterin. Sen tahdissa on mukava odotella joulua ja laitella pikku hiljaa uusia jouluisia asioita näkyville. Joulukortit odottavat vielä osoitteita. Osa laitetaan sukulaisten mukana eteenpäin, osa viedään itse ja loput luotetaan postin haltuun. Jospa ne joskus löytävät perille. Kauankohan menee, että pääsevät kaikkia tyydyttävään sopimukseen? Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toin pari viikkoa sitten viime vuotisen amarylliksen ikkunalaudalle ja pelkkää lehteä se näyttää pukkaavan. Iloinen asia, jos kukkii, mutta sen varaan en hennonnut jättää, vaan ostin tuon valkoisen. Ja tänään toisen, vaaleanpunaisen.
      Ei haittaa, vaikka jouluruusun nuput olisivatkin mullan alla. Hyvin ehtivät sieltä keväällä ylös nousta.
      Muutamia joulujuttuja olen aloittanut, mutta varsinainen lähtölaukaus järjestelyille alkaa tulevana viikonloppuna. Kun ei ole pieniä lapsia, on joulukin vähän erilainen.
      Tänään loppui postin lakko, joten nyt voi laittaa kortit postiin. Lupasivat toimittaa ne ajoissa perille. Saapa nähdä.

      Poista
  18. Kivoja joulujuttuja! Harmaista keleistä huolimatta olen huomannut itsekin virittyväni vähitellen jouluun...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina se joulumieli jostain mönkii esiin. Harmaiden päivien piristäminen valoilla auttaa kummasti.

      Poista
  19. Kiitos sinappiohjeesta! Anoppini antoi aina itsetehtyä sinappia joulahjaksi, mutta olen aina kaivannut tuon sinappiohjeen ns. viilaamista. Eli vähän vähemmän makeutta ja kiinteämpää ainetta. Otin ohjeesi talteen ja kokeilen.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos sinappiohjeesta on sinulle iloa ja hyötyä. Sitä on mahdollista viilata mieleisekseen.

      Poista
  20. Vau, itse tehty sinappi! Sille annan kyllä arvoa!

    Olipas muuten hyvä postaus ruusujen leikkaamisesta. Siinähän meni tarhurikin jo pyörälle päästään ;) Itse leikkaan vanhoja oksia (keväällä, lepotilassa) kuolleita (milloin vaan) ja jos pensas on hyvin vanha ja on epätoivoista saada sieltä välistä niitä niitä huonoja pois, niin leikkaan tapille(keväällä, lepotilassa). Joillakin toki menettää sen vuoden kukinnan, mutta onhan aina seuraava kesä. Vanhan pensaan voi toki uudistaa leikkaamalla useana vuonna peräkkäin huonoja oksia pois.
    Alasleikkaamisen tarvehan tulee vasta jos 6-7 vuoden päästä istutuksesta, jos pensaalle ei ole aiemmin tehty hoitoleikkauksia. Niin ja huomasin Riinan kommentoivan että joillakin ihmisillä on hirmuinen tarve leikata. Minäkin olen töissä kohdannut usein asiakkaita jotka heti kysyvät leikkaamisesta, jos kasvu ei ole hyvää. Jännä sinänsä, ettei ensimmäisenä kysytä lannoiteuksesta vaan aina siitä leikkaamisesta. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse tehdystä sinapista on tullut meille jo perinne. Muutama ihminen toivoo sitä myös joululahjaksi.

      Leikkaaminen on minusta monien kasvien kohdalla haastava tehtävä, kun sen haluaisi tehdä oikeaoppiseksi. Siksi useimpia ruusujani en ole pahemmin leikannut. Postaukseen kootut ohjeet selkeyttivät omaa toimintaa ja toivottavasti siitä on apua monille muillekin.

      Minusta tuntuu, että on vain kahdenlaisia ihmisiä; toiset leikkaavat kaiken ja toiset eivät mitään. Lopputulos on kummassakin tapauksessa usein huono.

      Poista
  21. Meille tulee joka joulu lahjaksi itse tehtyä sinappia ja joka vuosi se on parhaimman makuista. Minun jouluruusuissa ei näkynyt nuppuja, ei taida olla toiveita niiden kukkimisesta keväällä.

    VastaaPoista
  22. itse tehdyt lahjat ja kortit on just niitä parhaita! miniä vastaa meillä sinapin teosta. onpa jouluruusuissasi paljon nuppuja. eilen tutkin omaani, sitä ainokaistani, ei näkynyt viel nupun nuppua.

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!