sunnuntai 18. lokakuuta 2020

Ensimmäinen pakkasaamu

Maisema työhuoneen ikkunasta aamulla 17.10.


Nyt on syksyn ensimmäinen pakkasaamu taas koettu. Muutamana aamuna mittari on painunut nollaan, mutta maassa ei ole ollut ollenkaan kuuraa. Lauantaina olikin sitten puoli yhdeksältä -3 astetta talon varjoisalla puolella ja -1 aurinkoisemmalla puolella. Kuuraakin maassa oli, mutta aamukahvi ja päivän uutiset veivät mennessään. Puutarhurilta jäi ensimmäiset kuurakuvat ottamatta. Eiköhän sekin asia vielä korjaannu, sillä kylmempiä aikoja kohti ollaan menossa.

Cobaea scandens - Kelloköynnös


Valtaosa kesäkukista on jo siirretty sisätiloihin talvehtimaan tai kompostiin muuttumaan mullaksi. Kelloköynnös on kukkinut jatkuvasti niin runsaana, etten ole häntä häirinnyt. Vaan lauantaivastaisen yön kylmyys lannisti kelloköynnöksenkin. Latvukset nuppuineen sojottivat edelleen ryhdikkäinä taivasta kohden, mutta kasvin alaosat olivat ottaneet pakkasyöstä nokkiinsa. Niinpä kelloköynnöskin lähti vihdoin kompostiin.

Turhaan surin loppukesästä kelloköynnöksen kukkimattomuutta ja mielessäni ja uhosin, että taitaa jäädä viimeiseksi kelloköynnökseksi. Siitäkös köynnös innostui ja on kukkinut elokuun lopusta kauniisti ja runsaasti. Kaksi siemenkotaakin siitä löytyi. Ei siis jää viimeiseksi kelloköynnökseksi, vaan keväällä piilotetaan taas tämänkin kasvin siemeniä multaan.

Kiemurapenkkiin jääneitä


Ukkokullan kanssa on ahkeroitu syystöiden parissa. Tuoksuvatukat laitettiin nurin jo viikko sitten. Moni jättää niiden leikkaamisen, mutta itse olen todennut kasvuston olevan jokasyksyisellä leikkaamisella kauniimpi, eikä siitä tule surkean näköistä ryteikköä. Ehtii kyllä kukkiakin, vaikka vaatimattomat kukat eivät ole tuoksuvatukan tärkein pointti. Itse asiassa en koko kasvia enää edes istuttaisi, mutta menneisyyden mokat on kannettava urheasti.


Jänisverkko aamuauringossa

Olen leikannut useilta istutusalueilta perennanvarsia ja Ukkokulta on niitä sitten syöttänyt hakettimeen. Murkaavalla hakettimella pehmeistäkin perennoista tulee pientä silppua, jonka kippaan eri paikkoihin maatumaan. Varsinkin pensaiden alustoille perennasilppu katoaa oivallisesti. 

Monet jättävät kaikki perennat talventörröttäjiksi. Jonkun verran jätän minäkin, mutta useimmat istutusalueistani jäävät lumen alle - jos siis lunta tulee. Alapihalla liikumme talviaikaan satunnaisesti, joten siellä ei katsottavaa tarvitse pimeimpään ja kylmimpään aikaan ollakaan. Minusta on mukavampi siivota puutarhaa mahdollisimman pitkälle syksyllä, jotta keväällä ei tarvitse kovin paljon kukkapenkeistä nousevia sipulikasveja häiritä.

Vangittu syyshortensia


Suojaverkkoja tuntuu aina keväällä olevan niin iso kasa, että niiden väliaikainen sijoittaminen tuottaa ongelmia. Syksyllä taasen verkoista on aina jopa pulaa. Johtuu osittain siitä, että kesän aikana pihaan ilmestyy uusia suojausta vaativia puskia. Suojaverkot ovat aika tyyriitä ja syksyisin niiden suhteen kaupoissa myydään eioota. 

Vangittu on koristeomena Royaltykin.


Kevättalvella on muistettava kiertää oksasaksien kanssa verkotetut koristepuut, koska muutamissa on joitakin hankalia alaoksia vaikeuttamassa verkkojen asentamista. Melkein omaan kroppaan sattuu, kun joutuu taivuttamaan oksia ja vielä enemmän silloin, kun verkon reuna raapaisee ikävästi puisevaa pintaa. Mieluummin kuitenkin verkkojen vänkäämistä puille ja pensaille, kuin puuhautajaisia jänistuhojen jäljiltä.


Kuunliljan nöyryys

Osa kuunliljoista kuuluu kasveihin, jotka nöyrtyvät ensimmäisten syyskylmien kohdatessa. Bermudan kulmauksen kuunlilja on aina ensimmäisten kellastuneiden joukossa. Muutama päivä tästä kuvasta ja koko rykelmä oli lässähtänyt lehtikasa. Leikkasin lehdet jo pois.

Kosmoskukka 15.10.


Kosmoskukista on riittänyt iloa koko kesäksi. Torstaina kävin hakemassa kasvimaalta kosmoksia maljakkoon. Yksi viljelylaatikko oli täynnä kosmoksia, joiden pituus huiteli korkealla pääni yläpuolella. Muutama kosmos kasvoi myös puistoaidan edessä.

Lauantaina näkymä olikin ihan toisenlainen. Kukat ja lehdet roikkuivat vartta pitkin selvästi paleltuneina. Leikkasin varret ja Ukkokulta hurautti ne hakettimen kitaan. Kosmoksissa oli melkoiset juurakot ja niiden kaivaminen viljelylaatikosta vaati ahkeraa talikointia. Heippa vaan, kosmokset. Keväällä taas uudet kylvökset teitäkin.

Omenapuiden sulkasato on alkanut


Nurmikkoa en ole vielä haravoinut kertaakaan. Silppuan suurimman osan pudonneista lehdistä ruohonleikkurilla ja vain paksuimmat keskittymät tarvitsevat haravaa. Vaahteranlehdet ajan useamman kerran ruohonleikkurilla. Tuloksena on pientä silppua, joka maatuu nopeasti niin kasvien alle laitettuna kuin kompostissakin. Omenapuut ovat vasta aloittaneet lehtiensä pudottamisen. Syreenit ovat yleensä viimeisten joukossa.

Näkymä työhuoneen ikkunasta: Ilta-aurinko saa syysvärit loistamaan.


Syystyölistassa alkaa olla rukseja melkein joka kohdassa. Valkosipulit ovat vielä istuttamatta. Se on Ukkokullan aluetta, eikä minulla ole lupa siihen puuttua. Samoin rännit ja katon Ukkokulta putsaa, kunhan valtaosa puista on paljaina. Biokompostori on vielä tyhjennettävä kertaalleen ennen talvea, jotta siellä riittää tilaa kylmimmän jakson täytölle. Ikkunat aion pestä niin ulkoa kuin sisältäkin. Ne ovat kovin täplikkäät, mutta pesu kannattaa tehdä vasta rännien putsaamisen jälkeen. Muuten saan pestä ikkunat uudelleen.

Nurmikolle pudonneiden lehtien silppuamista ruohonleikkurilla on tiedossa vielä parikin kertaa. Samoin yläpihan hiekkakäytävien haravoimista, mutta sitä tekee mielellään ulkoilun ja kuntoliikunnan merkeissä. Kaikkinensa syystyöt ovat hyvällä mallilla.

Colchicum Waterlily - Syysmyrkkylilja


Ruohot, kasvit lakastuu,
syksy ilma pakastuu.
Puut ja pensaat varjää ruska,
luonnon valtaa lähdön tuska.
Tuuli lehdet puusta ajaa
muuttolinnut muuttaa majaa.

– Jukka Parkkinen –

 Valoisia syyspäiviä ja mukavaa sunnuntaita kaikille!


 

33 kommenttia:

  1. Monenmoista syyshommaa olet jo saanut puutarhassa aikaiseksi. Hyvä että ”jänisverkko nurmikolla” kuvassa oli kuvateksti. Se olisi muuten jäänyt ihan mysteeriarvoitukseksi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jänisverkko unohtui edellisenä päivänä nurmikolle. Se osui hyvin silmään auringon kiiltäessä verkkoon jääneissä kastepisaroissa.
      Tuleepa oltua hyvällä syyllä ulkona, kun laittaa puutarhaa talvikuntoon.

      Poista
  2. Hyvässä vaiheessa olet syystöiden suhteen. Vaahteran ja tammen lehdet minäkin silppuaa pieneksi ruohonleikkurilla, silpusta saa hyvää maanparannusta mihin vaan, osan jätän ihan kohdalleen isoille puille ravinnoksi, madot siirtävät silpun maan sisään.
    Meillä on ollut pakkasta jo useana yönä, ensi viikon ennusteessa näkyy lumiräntääkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen itsekin tyytyväinen syystöiden tilaan. Ehdin jo huolestua, etten kaikkea ehtisi, kun elämässä on niin paljon muuta hässäkkää. Turhaan taisin murehtia.
      Lumiräntää on luvattu jo ihan etelärannikkoa myöten. Lämpimän syksyn vuoksi lumipuheet tuntuvat ihan oudoilta, mutta kyllähän niiden aika jo alkaa olla.

      Poista
  3. Hienossa mallissa on teillä syystyöt! Täälläkin oli ensimmäinen pakkasaamu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen verran hyvässä mallissa tosiaan, että kaiken ehtii tehdä. Ja jollei ehdi, jääköön keväälle.

      Poista
  4. Hei, en olisi uskonut, mutta kadehtien luin pihan haravoinnista ja perennoiden silppuamisesta. Ne harrastukset ovat minulta nyt jääneet melkein unholaan. Uudella takapihalla on pieni nurmikko ja valtavat perennapenkit jyrkässä rinteessä. Melkein kontaten olen sieltä katkonut perennoiden varsia ja laittanut kunnan maille laittamaani kompostiin. Talvi on hyvää aikaa suunnitella omannäköinen takapiha, lupa on kysyttävä taloyhtiön hallitukselta kaikkeen uudistamiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omakotiasumisen hyvä puoli on se, ettei tarvitse muilta kysyä lupaa. Kunhan pysyy omien rajojen sisäpuolella - ja toki myös naapurien huomioiminen on asianmukaista.
      Talvi onkin hyvää aikaa miettiä, miten uuden pihan laittaisi. Toivottavasti olet syksyn aikana ehtinyt edes vähän paneutua olemassa oleviin kasveihin.

      Poista
  5. Pakkannen puraisi täälläkin ja siitäpä sitten paleltuneita kasveja siivoamaan. Onneksi lauantai oli poutapäivä! Teillä onkin hommat jo hyvällä mallilla! Minulla sekä kelloköynnös että kosmokset tuottivat kovin myöhäisen kukinnan ja kovasti epäilen, josko ensi vuonna en kasvata kumpaakaan. Mutta vannomatta paras, kun taas alkaa siemenkylvöt:) Mukavaa syksyä sinnepäin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä vuonna Ukkokulta on auttanut syystöissä tavallista enemmän. Siinä yksi syy syystöiden edistymiseen.
      Katselin tänään pergolan autiutta ja totesin, että kelloköynnös viherryttää sen mukavasti ilman kukkiakin. Aika usein tulee kaikenlaista vannottua ja kevään tullen kaikki vannomiset on pyörretty pariinkin kertaan.

      Poista
  6. Mulla on vielä kasvimaahommat ihan kesken. Apua!
    Mutta omenatarha on jo verkotettu ja vähän muitakin puita. Kyllä tää tästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tärkein on sinulla tehtynä. Kasvimaata ehtii muokata keväälläkin, mutta järsittyjä omenapuita ei saa millään ehjinä takaisin.

      Poista
  7. Kaunista syksyistä tunnelmaa. Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin sinulle mukavaa sunnuntai-iltapäivää!

      Poista
  8. Teillä on vielä värikästä. Täällä on syksy pikkuisen pidemmällä ja puista alkaa olla jo kaikki lehdet tippuneet. Kaksi pakkasyötä oli perätysten, mutta ei käynyt kumpanakaan ihan kolmessa asteessa. Nyt on satanut vain vettä toista vuorokautta putkeen.
    Verkot on hyvä viritellä ajoissa, ettei tosiaan tarvitse viettää puuhautajaisia keväällä. Sain eilen itsekin verkot laiteltua. Monta päivää siihen menikin, kun piti käydä välissä ostamassa lisää verkkoa. Ostin varuilta kaksi rullaa, ettei käy niin kuin viime vuonna ja jää atsalean nuput rusakoiden armoille. Nyt vain odottelemaan sitä, että saa taas kerätä verkot varastoon.
    Mukavaa sunnuntaita ja alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä löytyy vielä värejä, vaikka puut tyhjenevät lehdistä hurjaa vauhtia. Seuraaville päiville on luvattu ainakin vettä, mahdollisesti myös lunta-räntää.
      Taidan huomenna kotimatkalla käydä hakemassa lisää verkkoja. Huomasin yhden atsalean jääneen verkotta.
      Tällekin päivälle luvattiin sadetta, vaan ihan on ollut aurinkoinen sunnuntai. Mukavia arkipäiviä sinulle!

      Poista
  9. Nyt pakkanen oli täällä meilläkin valitettava tosiasia. Onneksi lähes kaikki syystyöt saatiin tehtyä urakoimalla oikein kunnolla. Vielä on sipulien istutusta ja muutaman jänisverkon asentamista.
    Mukavaa sunnuntain jatkoa Sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näköjään sipuleita voi istuttaa vieläkin, sillä loppuviikoksi on luvassa kohtalaisen lämpimiä päiviä. Parempi kyllä tehdä mahdollisimman paljon töitä pois, ettei tarvitse viime tipassa niiden parissa ahertaa.

      Poista
  10. Luen näitä ja koitan päästä fiiliksiin. Syystyöni ovat ihan vaiheessa... Mutta kai se tästä vähitellen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jollei fiilis tule tänä syksynä, se tulee joskus myöhemmin. Puutarha ei kuole yhden tai kahdenkaan kauden väsymykseen. Tankkaa nyt rauhassa voimia.

      Poista
  11. Ai niin rännit on täälläkin vielä putsaamatta. Minusta tuntuu, että puutarhan syyshommat jäävät aina vain enemmän minun kontolleni. Nyt olen "saanut" jo rännienkin putsauksen omalle listalleni☹️ Onni on ahkera ukkokultasi💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ukkokullan ahkeruuteen vaikuttaa aika paljon minun "piiskaamiseni". Motkottamiseksikin sitä kutsutaan. Voi olla, että rännien putsaus vielä kolahtaa minulle, mutta tasapuolisuuden vuoksi koitan pitää nykyisestä tehtäväjaosta kiinni.

      Poista
  12. Verkkojen virittelyä on harrastettu täälläkin. meillä ne voi onneksi heittää kesäkaudeksi navettaan mutta kaupunkioloissa voi säilytys olla hankalaa. Haravointi on seuraava puuha jos vain on kuivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Verkoille on tähän saakka ollut tilaa puuvajassa. Mahtuisivat hyvin kellariinkin, mutta sinne niitä on tylsä kiikuttaa, jos vain lähempää löytyy sopiva paikka. Jospa joku keksisi venyvät ja pieneen tilaan kutistuvat verkot.

      Poista
  13. Te olette olleet tosi reippaita! Näyttää jo tosi hyvältä syystöiden osalta. Mä sain vasta eilen viimeiset kukkasipulit maahan, osan istutin jo aikaisemmin.

    Ruohonleikkuri on kyllä oivallinen apu lehtiin! Vaikka haravoiminen on sinänsä ihan kivaa, ei sitä määräänsä enempää jaksa. Hyvä, että on urakan helpottajia : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään kyllä haravoinnista, mutta parempi laittaa lehdet jo valmiiksi mahdollisimman pieneen olomuotoon. Eivät vie tilaa ja maatuvat nopeammin.
      Vielä ehtii kukkasipuleita istuttaa, sillä loppuviikoksi luvattiin lämpimämpiä kelejä.

      Poista
  14. Tätä se nyt on, kuuraa, kylmää, lunta ja räntää vuoron päältä. Ei auta muuta kun odottaa seuraavaa kevättä ;) Ulkona olis paljon hommia, mutta ei nappaa yhtään....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä syksyllä monet työt alkavat tympiä. Kaikki kun on enemmän siivoamista. Pitää vain tsempata itseään ja ajatella, että kylmyyden jälkeen tulee taas valoa ja lämpöä.

      Poista
  15. Hyvällä mallilla hommat siellä teillä. Haketin voisi kyllä olla pätevä vehje meillekin, niin moni on sitä kiitellyt.
    Suojaushomma meillä vielä aloittamatta, jännästi niitä uusia suojattavia kertyy vuosittain...
    Ja sitä lunta, sitä täällä on satanut koko päivän. Yöksi pakastuu joten ehkäpä huominenkin valkenee valkoisena.
    Minun syysmyrkkyliljani oli syksyn aikana kukkinut myyntipakkauksessaan. Sellainen kurja olmi se oli kun peittelin maahan. Saa nähdä tuleeko sen värillisenä versiona talven jäljiltä esiin vai heittikö jo henkensä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haketin on erinomainen väline puutarhassa. Meillä oli aiemmin silppuava malli, mutta tämä murskaava on minusta monipuolisempi. Se nielee oksat ja perennat kätevästi pieneen muotoon, jolloin ne uppoavat näppärästi puutarhaan.
      Teille on sitten talvi tullut jo konkreettisesti. Täälläkin lunta on välillä vähän ripotellut, mutta ei ole maahan jäänyt.
      Ostin alehintaan olmeilta näyttäneitä syysmyrkkyliljoja, joista ainakin yksi on noussut jo nyt pintaan ihan oikeana kukkana. Pari muuta piilottelee, enkä usko niitä tänä syksynä näkevänikään. Katsotaan ja toivotaan, että ensi vuonna kukkivat. Niin sinulla kuin minullakin.

      Poista
  16. Sinulla on kohta syyshommat taputeltu, minulla on jäljellä. Yritän minäkin leikkaa mahdollisimman paljon perennojen varsia pois. Me kun emme täällä asu niin talventörröttäjiä jätän mahdollisemman vähän. Lounastuulet alkavat kuulemma nyt puhaltaa joten saamme lämpimämpää ilmaa joten hommat jatkuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun syksyllä tekee mahdollisimman paljon, pääsee keväällä vähemmällä. Kukapa teilläkään talvi-iltojen pimeydessä talventörröttäjiä katselisi: jänikset ehkä.
      Minäkin luin lehdestä, että lämmintä on taas vaihteeksi luvassa. Tänään ainakin tuntuu varsin kalsealta, kun mittari näyttää +2.

      Poista
  17. Ensimmäinen kuva!
    ..siinä melkein kuvaa katsoessa kohtaa "ensipakkas-yön"
    Syys puuhat taitaa jatkua teillä....Jäniksiltä ja peuroilta suojattava paljon.
    Kaunis kesä kukkineen takana,edessä talvi.
    Kauniita sukkia kutoen:) iloa päiviisi! 💛😊💜🧡

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!