perjantai 27. elokuuta 2021

Siistimistä sateiden välissä

Hydrangea paniculata 'Vanille Fraise'
 

Ulkona oleminen on viime aikoina jäänyt vähiin. Täällä Uudellamaalla vettä on tullut yli oman tarpeen. Tulee taivaan täydeltä parhaillaankin (torstai-iltapäivällä). Säätiedotukset ovat pitäneet kutinsa. Luvattiin jopa 50 mm yhden päivän aikana ja se on toteutunut maksimaalisesti. Olen tyhjentänyt reunoja myöten lainehtivan 40 mm:n sademittarin päivittäin.

Daucus carota 'Dara' - Villiporkkana


Jättiverbenan kanssa minulla kasvoi samassa ruukussa villiporkkana Daraa. Ne siirsin maahan. Huomasin, että keväällä yhteen viljelylaatikkoon kylvämäni Dara on aloittanut kukintansa. Sillekin täytyy keksiä pysyvämpi asuinsija jossain päin puutarhaa.

Sedum-risteymä - Komeamaksaruoho 'Carl'

Istutin toukokuussa alapihan Ovaalipenkkiin komeamaksaruoho Carlia. Jostain syystä nimenomaan tuossa paikassa kasvit kärsivät kuivuudesta erityisen paljon. Niin myös Carl, joka on jäänyt melko matalaksi. Kukatkin ovat pienet ja hailakat, vaikka niiden pitäisi olla tumman aniliininpunaiset. Varretkaan eivät ole luvatun punaiset. Joko hän ei kykene näyttämään parastaan tai on jälleen "viljami vaihdokas". Annan hänelle aikaa ja rauhaa kotiutua. Tsekataan tilanne uudelleen ensi kesänä.

Mehitähti


Mehitähtiin olen tykästynyt. Ostin niitäkin useamman uuden toukokuussa. Viettivät kesän ruukuissa ja siirsin ne vasta elokuun alussa Oikearinteeseen. Kaupoissa mehitähdistä puuttuu usein tarkat nimet. Saattaa olla vain lappu Sempervivum, vaikka monenlaista löytyy kattomehitähdistä parta- ja marmorimehitähtiin.

Oikearinne


Olen koonnut mehitähtiä Oikearinteeseen. Tänä vuonna ne kukkivat aika hienosti, eikä mikään mehitähti kuollut kukinnan jälkeen. Kukkavanan kellahtaessa kumoon otin sen varovasti pois ja itse kasvi jatkoi elämäänsä hyvin tyytyväisen näköisenä.

Oikearinne on hiekkapohjainen paahdepaikka. Mehitähtien välissä olevat kivet toimivat jalansijoina, kun välillä täytyy käydä nyhtämässä pois ylhäältä maanvaltausta yrittäviä ahomansikoita. Ei minulla ole mitään ahomansikoita vastaan, mutta en halua niiden kietovan mehitähtiä pauloihinsa.

Nuokkuluppio ja ruusumalva Allaspenkissä

Joka kesä jotkut kasvit vievät huomion näyttävällä kasvulla ja kukinnalla. Toisina kesinä samaiset kasvit saattavat olla vaatimattomia taka-alan eläjiä. Nuokkuluppiota minulla on alapihan Kiemurapenkissä ja olopihan Allaspenkissä. Eipä ole ollut niille suotuisa kesä. Kummassakin paikassa lehdistö rönöttää pitkin pituuttaan muiden kasvien kiusana. Pitkäksi venähtäneiden varsien päähän ilmestyneet nuput ovat auenneet ja muuttuneet ruskeiksi salamavauhtia. Suttuisen rentoilun vuoksi Kiemurapenkin nuokkuluppio on saanut häätöilmoituksen, kunhan ehdin lapion varteen tarttua. Sen jälkeen onkin keksittävä joku ryhdikkäämpi kasvi tilalle.

Cobaea scandens - Kelloköynnös

Kelloköynnöksen kukinta on ollut edelliskesiä vaatimattomampaa. Nuppuja on kyllä runsaasti. Aika näyttää, ehtivätkö avautumaan. Osaako joku sanoa, miksi kelloköynnös tekee useimmat kukkansa yläilmoihin? Niitä on ihailtava niska kenossa ja kuvaaminenkin sujuisi helpommin tikkaiden avulla.


Pergolan sisäänkäynnin molemmin puolin kasvaa ruukuissa kelloköynnökset. Ne kiipeilevät jo valokatteen alla. Kasvu on selvästi hillitympää, kuin esimerkiksi viime kesänä. Talon seinustalla, riipputuolin takana näkyvä kelloköynnös on jäänyt kavereitaan matalammaksi, eikä siinä ole ainuttakaan nuppua. Jatkossa en sinne kelloköynnöstä laita lainkaan. Sisäänkäynnissä kelloköynnökset ovat kiva viherryskeino kesäksi.


Minua on jo pitkään häirinnyt Pikkupuutarhan ison kiven taakse levittäytyvä lumimarja. En halua sen peittävän kauniisti sammaloitunutta kiveä. Tämän kesän oikopolkumaniassani kaivoin kiven takareunasta lumimarjan juuret pois niin hyvin, kuin vain sain. Siirsin parhaan multakerroksen muille kasveille, laitoin maan päälle paksun kerroksen pahvia ja pinnaksi kuorikatetta. Näin kivi on paremmin näkyvissä ja sen takaa pääsee oikaisemaan. Toisella reunalla kasvaa pieni rhodo Moeheim (josta ei isoa kasvakaan) ja toisella reunalla ainakin toistaiseksi kasa kiviä.

Tässä kuvassa näkyy, kuinka uuden oikopolun oikealla puolella on lumimarjapensaat. Leikkaan ne säännöllisesti muotoon, jotta ne pysyisivät jossain kuosissa. Tarkoitus on myös, että kuvan oikean reunan tuija-aitaa pääsee helposti leikkaamaan.

Lumimarjasta (Symphoricarpos albus) sen verran, että se on kaunis ja helppo pensas. Se myös leviää juuriversoilla varsin kärkkäästi, joten kannattaa tarkasti miettiä, mihin ja miten sitä istuttaa. Lumimarjan ja tuija-aidan välisen tilan siistin maasta nousevista juurivesoista muutaman kerran kesässä isommalla trimmerillä. 

Ruusu vai kärhö, kärhö vai ruusu?

Tarhakellokärhö Aljonushkan siirto on ollut "tapetilla" jo pidemmän aikaa. Se kasvoi pensasruusu Sävelen takana, jolloin sen kukinta oli enemmän naapurien ilona. Aljonushka on joka vuosi kukkinut pitkään ja runsaana. Mielelläni ilahdutan naapureita, mutta joka kerran ohi kulkiessa harmitti nähdä Sävelen lehtiimassaan kätkeytyvät kärhökukat. Lapion kanssa siis töihin. Muuten ei harmittelu loppuisi.

Clematis Aljonushka - Tarhakellokärhö


Kärhö oli luonnollisesti leikattava matalaksi, sillä ehjänä sitä ei millään olisi saanut kaivettua ylös ja siirrettyä muutaman metrin toiseen suuntaan. Se oli kasvattanut melkoisen juurakon, jonka mielestäni sain aika hyvin kaivettua. Uusi istutuskuoppa oli jo valmiina. Kärhö sinne, perään vettä ja uutta multaa. Sitten vielä lisää multaa, kuopan taputtelu ja tuet ympärille kevättä odottamaan.

Rosa Sävel - Tarhakurtturuusu, taustalla naapurin marjapuskat ja tramppa.


Kärhön saaminen ylös entiseltä paikaltaan vaati myös Sävel-ruusun karsimista. Joka tuntee Sävelen, tietää sen olevan tosi piikkinen. Sen läheisyydessä ei kevyissä vaatteissa työskennellä. Nyt Sävel on toispuoleinen resupekka, mutta saa ollakin sellaisena kevääseen saakka. Silloin on sille parempi leikkausaika. Sävel kukkii sekä vanhoilla että uusilla versoilla, joten leikkaaminen ei vie kaikkia kukkia, vaikka jonkun verran kukintaa vähentääkin.
Sävel kestää myös täydellisen alasleikkuun, mitä ehkä harkitsen. Tämä pensasruusu on osoittautunut nopea- ja reheväkasvuiseksi.

Harakat ja rastaat ovat silpunneet Kriikunapolun turveharkkoja turhankin ahkerasti. Lehahdus vain käy niiden pyrähtäessä lentoon lähestyessäni polkua. Jotain toukkia ne ilmeisesti löytävät harkoista, sillä tuskin ne nyt pesätarpeitakaan keräävät. 

Pyjamalude alppipiikkiputkella.

Ötököiden kesä senkun jatkuu. Yhtenä päivänä huomasin useamman pyjamaluteen alppipiikkiputkissa. Omakotiasujana on jo tottunut monijalkaisiin vipeltäjiin niin ulkona kuin sisälläkin.Vaaksiaiset ovat tuttu näky huonetiloissa ilmojen viiletessä. Pesuhuoneessakin tepasteli keskiviikkona tarantellan kokoinen hämähäkki - tai ainakin melkein. Käskin sen ottaa kaikki koivet alleen, ettei joutuisi viikonloppuna imurin kiduksiin.

Kriikunapolku rastasvierailun jälkeen siistittynä.

Kiitos kuivan helleputken ja lähes koko elokuun jatkuneiden sateiden, en ole hankkinut montaakaan syysistutettavaa. Puutarhaliikkeen ohi en voinut kulkea ja niinpä sieltä tarttui mukaan kaksi Rozanne-kurjenpolvea ja yksi rotkolemmikki. Jollekin vähän matalammalle oli paikka katsottuna Pikkupuutarhasta ja sinne ostokset ovat jo päässeet taivaallisesta kastelusta nauttimaan.

Keijunmekkoja ei tarvitse vielä kompostiin kantaa.
 
Lähestyvä katto- ja ränniremppa tarkoittaa sitä, että joudumme rakennustelineitä varten leikkaamaan osan talon läheisyydessä olevista kasveista maan tasalle. Myös terassilla olevista kesäkukista valtaosa saa mennä työmaan tieltä. Ei sureta, koska sade on hakannut petuniat ja muut ikävän näköiseksi massaksi. Kasvien kannalta on ylipäätään hyvä, että remppa osuu alkusyksyyn. Siivota pitäisi pian muutenkin, eikä nyt tarvitse niin paljon murehtia tallottuja ja vahingoittuneita kasveja.

Viiniköynnös Zilga

Sovittiin hankittavaksi osaan uusista syöksytorvista rännirosvot. Jatkossa saamme kerättyä sadevettä kastelua varten. Kuulin jopa sellaisen väitteen (oululaisen suusta), että sadevedellä kannattaa pestä ikkunat. Sadevedessä kun ei ole kalkkia. Sadevedestä on siis moneksi, joten koitetaan löytää ne hyvät puolet kuivemmista puutarhahommista unelmoidessamme.

Rosa Theresa

Maanantaina makailin, makailin, makailin.
Tiistaina jo harkitsin, harkitsin, harkitsin.
Keskiviikko viikon taittoi,
torstai toiset töihin laittoi.
Perjantaina palkan sain,
lauantai toi sunnuntain.

 

Mukavaa alkavaa viikonloppua kaikille!


31 kommenttia:

  1. Täälläkin on satanut ihan riittävästi, vaikka kerralla tulleet kertymät eivät yllä noihin mainitsemiisi lukemiin. Nyt kaipaisin taas poutajaksoa ja aurinkoa, jotta saisi paremmin innostuksen siivittämään edessä odottavia töitä. Pientä toivetta tästä on, jos ennustuksiin on luottamista. Toisaalta syyskuu näyttää alkavan hyvinkin viileänä ja sateita on taas ennustettu.
    Olet saanut säästä huolimatta tehtäviä hoidettua, hyvä niin. Tuo kuva kelloköynnöksistä kahta puolen pergolan sisäänkäynnin on oikein kutsuva. Kelloköynnökset sopivat erinomaisesti tuohon kohtaan ja toimivat myös vihreinä, vaikka tietysti kukinta on hyvä bonus.
    Toivottavasti kärhö selvisi siirrosta ilman mökötystä ja kukkii jälleen ensi kesänä uudessa paikassa entistä innokkaammin ja paremmin näkyvänä.
    Tsemppiä katto- ja ränniremonttiin, ne ovat tarpeellisia korjauksia, vaikka vaativat jotain myönnytyksiä kasvillisuuden osalta. Parempi ajankohta on kuitenkin syksy kuten totesitkin. Meillä nuo ovat edessä lähivuosina, samoin muutakin ulkoverhouksen remonttia olisi jälleen tehtävä. Huolellinen suunnittelu pitäisi tehdä ennen ja rahan meno hirvittää.
    Hyvää loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poutajakso innostaisi taatusti pihatöihin ja muutenkin ulkoilemaan enemmän. Sateiden vuoksi on taas sisällä kökötetty riittävästi.
      Minulla on ollut useampana kesänä kelloköynnöstä pergolan sisäänkäynnin molemmin puolin. Pergolan toisella seinämällä rehottavan Zilgan kanssa köynnökset luovat välimerellistä tunnelmaa.
      Minäkin toivon Aljonushkan unohtavan kärsimyksensä ja kukkivan taas ensi kesänä. Kokemukseni mukaan se ei ole niitä krantuimpia kärhöjä, mutta aika näyttää.
      Kasvit tulevat jonkun verran kärsimään katto- ja rännirempasta tai pikemminkin sitä varten pystytettävistä telineistä. Remppa on nyt kuitenkin tehtävä. Remppa nielee melkoisen summan, mutta kohtalaisen edullisesti olemme tässä talossa asuneet.

      Poista
  2. Kiva tuo leikattu pensas tuolla tuija-aidan vieressä, siis muodoista tykkään. Muutenkin tykkään tuosta järjestelmällisestä rajauksesta, jota harrastat.
    Jätätkö tuet talveksi?
    Voih! Muistutit ikkunanpesusta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perfektionismini pääsee valloilleen pensaiden leikkaamisessa ja kanttaamisessa. Tykkään järjestyksestä, vaikkakin puutarhassa se ei aina ole mahdollista eikä edes tarpeen.
      Jätän kärhö- ja muut köynnöstuet talveksi. Ne ovat joko kokonaan metallia tai puisissa metalliset tolppakengät. Perennoille virittämiäni pensastukia kerään syksyn tullen puuvajaan.
      Kääk, ikkunanpesu on taas edessä täälläkin. Kunhan lakkaan köyhtymästä, palkkaan jokun ammatti-ihmisen sen tekemään. Rikastumista odotellessa homma on hoidettava itse.

      Poista
  3. Vaikka täysiä sadepäiviä ei täällä olekaan ollut paljon, niin vihdoin sademittari on kuitenkin pariin otteeseen täyttynyt ja vettä satanut riittävästi.
    Minäkin ihailin noita pergolan molemmin puolin kohoavia kelloköynnöksiä, jotka pehmentävät ja korostavat hyvin kauniisti terassia.
    Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisi tulla liikaa ruikutettua hellejakson kuivuutta, kun pilvet ovat nyt ropauttaneet vettä senkin edestä. Ainakin pohjavedet ovat varmasti täyttyneet.
      Kiitos, tykkään itsekin pergolan sisäänkäynnin kelloköynnöksistä. Tuohon kohtaan ei voi monivuotista istuttaa, joten kelloköynnös toimii siinä erinomaisesti.
      Samoin sinulle mukavaa viikonloppua!

      Poista
  4. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. No on teillä tullut runsaasti vettä. Kivasti se kyllä mahdollistaa kasvien siirrot ja istutukset.
    Harmillista, että rastaat käyvät nokkimassa reunuksia, tuo on muuten niin kivan näköinen ja toimiva ratkaisu.
    Onpa aivan ihanan näköinen kivikkokasvirinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vettä on todellakin tullut harva se päivä kaatamalla, tuntitolkulla. Mutta kuten sanoit, kasvit ja niiden kasvattaja kiittävät. Eipä ole tarvinnut tämän kesän istutusten kastelusta murehtia.
      Onneksi rastaat eivät ole systemaattisesti kaikkia turveharkkoja repostelleet. Siivosin niiden juhlimisen jäljet, jonka jälkeen näyttää taas ihan hyvältä.

      Poista
  6. Uskoisin, että teillä on satanut enemmän kuin meillä. Silti vettä on tullut runsaasti täälläkin. Oikearinne on tosi kaunis. Ja hyvät kasvit olet paahteeseen valinnut. Kelloköynnökset sopivat hyvin paikoilleen pergolaan. Toivottavasti remppa sujuu kuivissa oloissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olemme viettäneet elokuun sadepilvien alla. Toivottavasti runsaasta kosteudesta on ollut hyötyä kuivuudessa kärvistelleille kasveille.
      Mehitähdet viihtyvät silmin nähden hyvin paahderinteessä. Samoin hopeanvihreälehtinen sulkaneilikka.
      Kattorempan pitäisi kestää vain muutaman päivän, joten toivomme hartaasti poutajaksoa. Ihan kaatosateessa remppaa ei edes aloiteta.

      Poista
  7. Minulle oli uusi tieto, että lumimarja tekee runsaasti juurivesoja. Tosin minulla on vain sitä vaaleanpunaista versiota mutta hyvä seurata senkin kasvua. Jänikset napostelivat viime talvena kaikki pensaat mataliksi ja luulin niiden kuolevan mutta nyt ovat entistä ehompia. Kosteus saisi jo riittää, tuntuu luissa ja ytimissä sekä sisällä että ulkona.
    Upea kasvu kelloköynnöksissä, minun kokeilu meni vähän mönkään mutta ehkä uusi yritys ensi vuonna. Jätiverbenoihin olen tyytyväisempi kuin viime vuonna. Kaikki tänä vuonna kasvaneet ovat viime vuoden itsestään kylväytyneitä siementaimia. Taidan jättää verbenat taas maahan ja kylväytymään itsestään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikoinani lumimarjaa istuttaessa en tiennyt sen juurivesainnokkuudesta. Totuus paljastui myöhemmin. Nyt se mainitaan jo netissäkin. Ehkä saman kasvin muunnokset käyttäytyvät maltillisemmin. Ei taida lumimarja olla moksiskaan jänisten järsinnöistä. Jotta saisin pikkupuutarhan lumimarjan pysymään muodossa, joudun leikkaamaan sitä useamman kerran kesässä. Kasvuvoima on melkoinen.
      Kosteusprosentti on yhä korkea. Mittarin mukaan tunti sitten ulkona 90 %, eikä eilen satanut yhtään. Villasukat ovat tarpeen.
      Useampi on kertonut jättiverbenan tehneen siementaimia. Ensi vuonna minäkin laitan jättiverbenan maahan. Nyt se oli pakko heivata ruukusta kompostiin kattorempan tieltä.

      Poista
  8. Sinulla sentään nuokkuluppio kukkii! Mulla se retkottaa lehtineen maata myöten, eikä suostu kukkimaan vanhassa eikä uudessa paikassa. Vinttaan sen kohta mäellle. Olet saanut rinteeseen hienon kokoelman mehitähti. Ne suorastaan rakastaa tuollaista kasvupaikkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikähän nuokkuluppiotasi riepoo? Minulla on kukkinut joka vuosi, joskin tänä vuonna huomattavasti myöhemmin, vähemmän ja kukinta myös hetkessä ohi. Maata myöten minullakin kaikki lehdet. Olen koonnut kasvustoa tuilla pystyyn, mutta silti sen muiden kasvien päällä retkottava olemus ei viehätä.
      Kiitos, olen itsekin tyytyväinen mehitähtikavustooni. Vanhimmat ovat viihtyneet jo useamman vuoden.

      Poista
  9. Tuntuu kuin koko kesän sateet kaatuisivat nyt kerralla alas. Olisipa sadetta ja paistetta tullut vuorotellen tasaisesti koko kesän! Mutta ihan kiva, että edes nyt sataa. Pohjavesivarannot täyttyvät taas.

    Onkohan pyjamalude ollut tänä kesänä jotenkin yleisempi kuin tavallisesti? Olen nähnyt niitä usein, ehkä useammin kuin ikinä. Viljelylaatikoillammekin on ollut muutama. En muista aiemmin noteeranneeni yhtäkään edes kerran kesässä. Ehkä olen vain vasta tänä kesänä valpastunut tarkkailemaan niitäkin. Hienoja, erikoisia ötököitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksemme emme etukäteen tiedä, millainen sää kullekin kesälle kehittyy. Surisimme toivomattomia säitä etukäteen, emmekä osaisi ottaa iloa irti tarjotuissa puitteissa. Kieltämättä päivätolkulla jatkuneet kaatosateet alkavat jo tympiä. Nyt ennusteet näyttävät vähän paremmilta, vaikka syksyn kylmyys taitaa saapua turhan aikaisin.

      Olen katsellut pyjamaluteen kuvia muiden blogeissa, enkä ole aiemmin niitä omalla pihalla nähnyt. Tänä kesänä sen sijaan useita. Nytkin noilla alppipiikkiputkilla oli useampi pyjamalude. Ylipäätään kulunut kesä on ollut ötökkäbongailun kannalta kerrassaan mainio. Jos jonkinlaista ja ulkomuodoltaan hienoa ötökkää on saanut katsella.

      Poista
  10. 50 millä sadetta päivittäin on melkoisen paljon. Täälläkin satoi pitkään joka päivä sekä kesä- että elokuussa, mutta en tiedä, tuliko kuitenkaan ihan noin paljoa kuitenkaan. Pitäisi hankkia sademittari. Nyt on onneksi kolmas aurinkoinen poutapäivä putkeen ja taitaapa tulla vielä pari lisääkin. Näistä säistä on pakko nauttia nyt täysin rinnoin, sillä pian se pitkä ja pimeä syksy taas tulee.
    Oikearinne näyttää todella kivalle. Erilaiset mehitähdet ja kivet muodostavat mielenkiintoisen pinnan. Myös kulku pergolaan on melkoisen houkutteleva rehevien kelloköynnösten ja muiden ruukkuistutusten ansiosta.
    Toivottavasti 'Aljonushka' toipuu siirrosta nopeasti ja viihtyy uudessa paikassaan ilman kookasta ruusukaveria. Vaikka naapurikin varmasti ihasteli kärhön kukintaa, niin onhan se mukavampi itse ihastella omien istutusten kukkaloistoa.
    Harakat ja rastaat saavat halutessaan melkoista tuhoa aikaiseksi puutarhassa. Meillä harakat siirtelevät jopa kahden nyrkin kokoisia kiviä kivikkorinteestä muurahaisten munia ja toukkia etsiessään. Rastaat taas viskelevät hakkeet ja sammalet sekaisin. Toisaalta ne myös popsivat etanoita ja muita ötököitä suihinsa, joten kiltisti siivoan sotkut ja annan lintujen häärätä.
    Aurinkoista sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totisesti elokuiset sateet meidän nurkilla ovat olleet runsaat. Aloin jo epäillä sademittariakin katsellessani, miten vesi syöksyi rännien reunojen yli, kun ne eivät kyenneet vetämään kaatamalla tulevaa vesimassaa. Olihan se aika vaikuttavaa. Samalla ajattelin, kuinka upeaa olisi niillä kuivilla keleillä ollut samanmoiset sateet aina välillä. Täällä on ollut sään puolesta kesäisen hieno viikonloppu. Se on vietetty uurastuksen merkeissä tyhjentämällä pergolaa ja terassia ja leikkaamalla päädyn köynnöshortensiaa.
      Pergolan sisäänkäynnin kelloköynnöksistä ei onneksi tarvitse kattorempan vuoksi vielä luopua. Kun justiinsa innostuivat kukkimaankin.
      Itse asiassa olen siirtänyt Aljonushkan kerran aikaisemminkin. Tosin silloin se oli huomattavasti pienempi. Selvisi hyvin siirrosta. Riskillähän noita siirtoja aina tehdään, mutta toivotaan Aljonushkalle onnea.
      Eipä minuakaan rastaiden touhut ylenmäärin rasita. Niitä toukkia ja etanoitahan ne ovat turveharkoista tonkineet. Sen verran olen oppinut, etten enää laita sanomalehteä kuorikatteen ja oksahakkeen alle. Sen linnut kaivavat vikkelästi esille ja sitten saa noukkia pitkin pihaa tuulen kuskaamaa lehtisilppua.
      Toivottavasti aurinko on hellinyt sinua ja pihaasi. Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle!

      Poista
  11. Vanille Fraise on hempeän ihana!! Minusta kelloköynnöksesi näyttävät hurjan hyviltä ja elinvoimaisilta.
    Oikopolusta tuli näppärä ja se tuo todellakin hyvin esille kauniin kiven.
    Kärhösi pääsee taatusti nyt hyvin esille ja näkösälle. Välillä näitä muokkauksia vaan tarvii tehdä.
    Hyvää uutta viikkoa ja alkavaa syyskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanille Fraise taitaa olla lempisyyshortensiani. Ainakin sitä tulee eniten ihailtua ja kuvattua.
      Huomasin äsken pihalla käydessäni kelloköynnöksessä paljon isoja nuppuja ja pari juuri avautunutta kukkaa. Lämpö ja aurinko saavat sen innostumaan.
      Kiitos, samoin sinulle raikasta alkavaa syyskuuta!

      Poista
  12. Sinun Vanille Freisesi on upea! Minulla on se kukkii, mutta hyvin harvana. Ei kai ole pitänyt siirrosta pois etupihalta..., kun Wim's Red päihitti sen. Upea polku!

    ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin äsken katsomassa, kuinka Vanille Fraisen kukat alkavat vähitellen kaikki punertaa. Se on kyllä aivan ihana syyshortensia.
      Kyllä sinunkin Vanillesi siitä vielä kohentuu, kunhan kotiutuu uuteen paikkaansa.

      Poista
  13. Saitkohan jo hyviä ehdotuksia, miksi kelloköynnös kukkii niin ylhäällä? Mietin, että ehkä ylhäällä oleviin kukkiin löytää pölyttäjiä helpommin? Muistaakseni kelloköynnöstä pölyttävät mm. lepakot siellä jossain, mistä ne ovat kotoisin! Suomalaisista lepakoista ei tähän ole apua...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattaa hyvinkin olla, että pölyttäjät viihtyvät ylempänä. Ei taida kotimaisista lepakoista nyt olla kelloköynnöskukintaan apua, vaikka olisi kyllä aika jännä muutama lepakko iltasella omassakin pihassa nähdä.

      Poista
  14. Pitkästä aikaa vierailulla blogissasi. Täällä oppisi puutarhanhoidosta mulla on tahtonut nyt hiukan villiintyä :) Mukavaa syksyn alkua sinulle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tulit blogivierailulle. Olet aina tervetullut.
      Mukavaa alkavaa syksyä sinulle!

      Poista
  15. Todella suloinen sammalkivi, mainiosti sait sitä korostettua leikkomalla innokasta naapuria. Enkä lakkaa koskaan hämmästelemästä puutarhasi siisteyttä ja tasapainoista ilmettä. Tuo vaatii näkemystä ja taitoa. Ja hirmuisen paljon työtunteja, upea lopputulos.
    Vanille Fraise on todella kiva, tykkään itsekin siitä paljon. Nyt jännitän lisäksi Wim's redin syysvärejä, viime syksyisestä ostoksesta kun on kyse.
    Onpa jännä miten linnut innostuivat turveharkoista, ei ole käynyt mielessä ensinkään moiset lintujen kolttoset. Pitääkin kurkistaa omien kelloköynnösten nupputilanne, olisi kiva nähdä edes yksi kukka. Nätti vihreä lehtimassa on kiva sekin, mutta kukintakin olisi kiva bonus. Täällä tosin kylmenee nyt niin, että kukintaa saan ihailla vain toisten blogeista.
    Oikein mukavaa syyskuun alkua sinulle Between.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos jälleen kauniista sanoistasi! Mielestäni minulta puuttuu esteettinen silmä. Sitkeyttä ja työtunteja sen sijaan tulee puutarhaan upotettua melkoisesti. Se kun on yksi mieluisimmista harrastuksista ja ajankuluista lumettomaan aikaan.
      Uskon, että tykkäät myös Vim's Redistä. Sen kukka on Vanille Fraiseen verrattuna eri muotoinen ja tummemman värinen.
      Monenlaiset ötökät viihtyvät myös turveharkoissa. Siksi kai linnutkin niitä nokkivat. Siivosin sotkut käytävältä ja lopputulos on jälleen siisti. Linnut saivat synninpäästön puuhistaan.
      Kolean jakson jälkeen on taas ollut lämpimämpää. Toivottavasti kelloköynnöksestäsi löytyy nuppuja. Omissani on aika paljonkn nuppuja, joista osa on alkanut avautumaan. Kelloköynnös on toki hieno vihreänä massanakin, mutta kukat ilman muuta toivottuja.
      Pikkulauantaita eletään eli kivaa viikon jatkoa sinulle!

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!