perjantai 7. tammikuuta 2022

Tästä se taas lähtee

Ilotulituksen kuvaaminen ei mennyt ihan nappiin.
 

Uusi vuosi ja loppiainen on juhlittu, kumpikin varsin rauhallisissa merkeissä Ukkokullan kera. Tällä kertaa en mennyt edes ulos tähtäilemään ilotulitusta, vaan napsin ikkunasta muutaman suhruisen otoksen. Koko tienoo oli välillä harmaana savusta, kun ihmiset lennättivät taivaalle kymmenittäin komeita raketteja. Pauketta kesti tasaiseen tahtiin iltakuudesta yöyhteen ja sitten se  loppui kuin seinään.


Jouluun saakka siirsin tietoisesti kasvi- ja puutarha-aatokset tuonnemaksi. Nyt tammikuun koittaessa saa täydestä sydämestä kohdistaa katseen kevääseen. Hyvä lähtölaukaus tulevan kasvukauden avaamiselle on inventoida siemenvarastot. Viime kesänä pyrin käyttämään systemaattisesti siemeniä vanhemmasta päästä. Yli-ikäisiä ripottelin istutusalueille siinä toivossa, että joku niistä aloittaisi siellä uuden elämän.

Omasta siemenvarastosta löytyy edelleen runsaasti kylvettävää tulevana keväänä. Listasin niitä, joita täytyy hankkia lisää. Sehän innosti katsomaan, onko jotain jo tarjolla.

Kuva nettikaupan tarjonnasta.


Seuraavat siemenet pudotin nettikaupan ostoskoriin. Enemmänkin olisi tehnyt mieli ostaa, mutta vilkaisu loppusummaan teki stopin hamstraukselle. Hinnoista voidaan olla ja ollaankin montaa mieltä. Minua kyllä hirvittää, kun 4 kpl kasvihuonekurkku Cordoban siementä maksaa 8,95 €. Tai 7 kpl Sungold-tomaatin siementä 6,35 €.

Solanum lycopersicum - Kirsikkatomaatti F1 ’Sungold’
Solanum lycopersicum - Kirsikkatomaatti F1’Supersweet 100’
Cucumis sativus - Kasvihuonekurkku F1 ’Cordoba’
Cucumis sativus - Kurkku ’Beit Alpha’
Brassica oleracea - Ruusukaali ’Igor’ F1
Brassica oleracea - Lehtikaali ‘Westlandse Winter’
Tagetes patula nana - Ryhmäsamettikukka ‘Honeycomb’
Tagetes patula - Ryhmäsamettikukka ‘Mr Majestic’
Lathyrus odoratus - Tuoksuherne ‘Franciscus Cupani’
Lathyrus odoratus - Tuoksuherne ‘Old Spice Miss Willmot’
Lathurys odoratus - Tuoksuherne ‘Old Spice Painted Lady’
Papaver somniferum - Oopiumiunikko ‘Hungarian Blue’
Papaver somniferum - Sulkaunikko ‘Crimson Feathers’
Cosmos bipinnatus - Punakosmoskukka ‘Velouette’
Cosmos bipinnatus - Punakosmoskukka ‘Double Click Rose Bonbon’
Dahlia - Koristedaalia ‘Cafe au Lait’

Kaikkia suunnittelemiani siemeniä ei vielä ollut nettikaupassa. Tsekkasin tarjonnan useammasta paikasta. Joitakin aion tilata, kunhan siementarjonta täydentyy. Ja tottakai, siementelineiden ilmestyessä kauppoihin, ne tulee tutkittua tarkkaan.


Vielä kylvöillä ei ole kiire, joskin suunnitelmia on lupa tehdä jo nyt. Itse asiassa kylvösuunnitelma onkin seuraava lista, jonka aion laatia. Kasvihuone ja lavakaulukset nukkuvat talviuntaan usean viikon ajan. Sen sijaan esikasvatustiloja järjestin viime kesän kellarisiivousrupeaman yhteydessä siten, että ne ovat nyt selkeämmät ja tilavammat. Ensimmäisenä taidan kylvää paprikat ja kelloköynnökset.


Mustarastaat ovat pyörineet kesät talvet pihassamme usean vuoden ajan. Nyt niitä on erityisen paljon. Yhtenä päivänä kellariin mennessäni laskin samanaikaisesti pienellä alalla 6 mustarastasta tepastelemassa ruokinta-automaatin alla.

Oheinen mustarastaskuva on napattu työhuoneen ikkunasta. Ulkosalla en näin lähelle lintua pääsisi ilman zoomia.

Leikkimökkirinteen aroniat alkaa olla putsattu puhtaaksi sinne jääneistä marjoista. Alapihan hanki on koristeltu aronian punaisilla täplillä. Ilmeisesti linnut pudottavat nokastaan marjoja paikasta toiseen siirtyessään. Kuvan marjat ovat suoraan aroniapensaiden alla. Jäljistä päätellen linnuilla on ollut kunnon karkelot.

Syksyllä harmittelin, kun niin paljon hyviä aronioita jäi pensaisiin. En vain saanut kaikkia mahtumaan omaan pakkaseen. Toisaalta on hyvä, että ne kelpasivat linnuille. Meidän tuurenpihlajat eivät pienikokoisina vielä tuottaneet montaakaan marjaterttua.

Pätkä väliaikaista verkkoa aidan jatkeena sulkee kottikärryjen kulkuaukon.


Peurat ovat taas kulkeneet pihamaallamme. Yhtenä yönä niitä oli käynyt useampi alapihalla napostelemassa tuijaa. Paljon muuta syötävää ei nyt ole, kun useimmat pensaat ja puut on verkotettu ja hanki peittää matalammat kasvit.

Puistoreunaa saavat kulkea, kunhan eivät loiki aidan yli meidän puolelle. 150-senttinen aita ei peuroja estä, jos ne haluavat yli tulla. Elän toivossa, että ne tyytyvät tepastelemaan ohi omassa rauhassaan, eivätkä intoudu loikkausharjoituksiin.


Kiukuspäissäni viritin (taas) verkkoaidat talon kumpaankin päätyyn. Kellaripäädyn verkon tarkoitus on ohjata peurojen kulku puiston puolelle. Päivällä verkko on hieman rullalla, jotta talonväen kulku pihan kautta kellariin sujuisi. Illalla verkko vedetään kiinni kellarin kaiteeseen.


Tässä samantyyppinen viritys peurojen alapihalle kulun estämiseksi. Ylimääräinen aitaelementti sulkee rajanaapurin autokatoksen ja meidän tukimuurin välisen solan. Aitaelementistä lähtee verkkoaita syreenien välistä kohti leikkimökkiä. Tuosta tukimuurin oikealta puolelta peurat tykkäävät kulkea alapihalle. Kesällä siinä kasvaa tiheä tuoksuvatukkaryhmä.

Kulkusolasta lähtevä verkkoaita ulottuu leikkimökin seinän ohi aina talon kulmaan saakka. Näin peurat eivät pääse tätäkään kautta ylä- tai alapihalle. Näin talviaikaan ei pihalla tuijien lisäksi paljon syötävää ole. Mielessäni kuvittelen esteillä totuttavani peurat valitsemaan jonkun muun kulkureitin, jotta ne eivät kasvuaikaankaan tulisi tontillemme. Kevään tullessa popsivat pahimmassa tapauksessa taas sipulikasvini. Aion kyllä ruiskuttaa lumen alta esiin tulevat piipot Trico Gardenilla, kunhan se on ajankohtaista.

 
Joulukukista on riittänyt valtavasti iloa. Kaksi valkoista amaryllistä on kumpikin kukkinut muhkeina ja kuukausi sitten ensimmäiset vanansa avannut vaaleanpunainen Rozetta kukkii nyt jo neljättä vanaa. Kunhan joulutähdet ja amaryllikset väsähtävät, onkin kenties jo leikkotulppaanien aika.

Lumitöitä on tullut jonkun verran tehtyä ja lisää on varmasti luvassa. Se ei minua lannista, sillä tästähän se taas lähtee, vain ja ainoastaan kohti valoa ja lämpöä.


17 kommenttia:

  1. No niin, tästä se taas lähtee. Lapasesta? Voihan peurat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä ei lähtenyt lapasesta, mutta se vaara väijyy lähellä.
      Ihmisen ja luontoeläimen yhteiseloa on välillä vaikea sovittaa yhteen. Jänistuhoihin olen jo tottunut. Peurojen vahingot ovatkin jo isompia, mikä ottaa päähän.

      Poista
  2. Sinä oletkin jo hyvässä alussa! Minä olen ollut vielä niin horteessa, että käynnistyminen ottaa aikansa. Lasten kotiuduttua joulun-uudenvuoden akselilta olen ollut niin kirjojen maailmassa, että vasta eilen sain aikaiseksi kaivaa säilössä olevat siemenpussit esiin. Ehkä tästä kohta saa jotain aikaan. Sain nuhan jostain (kotitesti osoitti negatiivista Koronan suhteen), joten lepäily kirjojen parissa on tuntunut niin sopivalta.
    Toivottavasti peurat eivät ryhdy tekemään hyppyharjoituksia!
    Täällä on jäljistä päätellen paljon ravintoa etsiviä rusakoita. Vielä ovat vain kierrelleet verkkoja, mutta kohta pitää ottaa lapio ja lähteä lapioimaan /tallomaan lumia verkkojen ympäriltä, sillä täällä on ihan komeat kinokset lunta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän tässä vielä mitään kiirettä ole. Pikemminkin minulla lienee tavallista enemmän luppoaikaa, jota tällainen duracell-pupu-tyyppi pyrkii käyttämään vauhdilla.
      Flunssaa on meidänkin lähipiirissä runsaasti, joten olemme tarkempia kontakteissamme. Oli flunssa sitä tavallista tai koronaa, on hyväkin ottaa rauhallisesti. Lepää siis kirjojesi kanssa.
      Jänisten moottoritie halkoo meidänkin pihaa, tavalliseen tapaan. Toistaiseksi hanki on vielä aika matalaa, mutta tarkkana pitää olla. Teillä onkin varmasti lunta paljon enemmän, mitä uutisia olen seurannut.

      Poista
  3. Hyvä idea ohjata peuroja paremmille poluille. Toivottavasti oppivat. Kunhan voimani kasvavat, on syytä käydä tarkistamassa oman puutarhan verkot, mitkä ovat paikoillaan ja mitkä ei. Jakaa puutarhan osiin niin ei tule ahnehdittua kaikkea kerralla.
    Onpas siementen hinnat nousseet, suorastaan järkyttävän kallista. Ei noilla hinnoilla oikein tee mieli kokeilla vaan ottaa hyväksi havaittua. Viime keväänä tilasin onnistuneesti ruotsalaisesta nettikaupasta tomaatinsiemeniä, otin niin reilusti, että lajiketta riittää tällekin vuodelle, kun on meidän lempparitomaatti, luumutomaatti 'Mandat H'. Muiden siementen tilanne pitääkin tarkastaa, se on yksi humpsaus kun nettikaupoissa myydään ei oota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole perehtynyt peurojen oppimiskykyyn, mutta kaikkea kannattaa kokeilla. Jäljistä päätellen verkkoaidat ohjaavat nyt kulun puiston kautta. Toivottavasti tilanne pysyykin sellaisena.
      Edellisvuonna tuli rohmuttua siemeniä sen verran runsaasti, että viime vuonna vain täydensin varastoja. Nyt varsinkin hyötypuoli on vähissä ja uusia täytyy tilata. Ei todellakaan tee mieli monia pussukoita noilla hinnoilla tilata. Hiukan jo selkää kylmää ajatus, etteivät sitten edes idä. Jätän tänä vuonna tomaateista ilmeisesti ainakin Tigerellan pois, joten voisin kokeilla mainitsemaasi Mandat H:ta. Kiitos vinkistä. Unohdin kurkata ruotsalaista siemenkauppaa. Seuraavaksi siis sinne. Suomalaisissa nettikaupoissa siementarjonta näyttää karttuvan asteittain. Mm. Golden Sunrise oli muutamiin tulossa puolen kuun aikoihin.
      Kasvata voimiasi kaikessa rauhassa. Kokemasi jälkeen on hyvä asettautua toipilaan asemaan.

      Poista
  4. Meilläkin kuului yllättävän hyvin paukkina aattona. Tosin meidän koira ei niihin reagoinut yhtään.
    Sinä olet innostunut jälleen kerran siemenistä, mä olen ollut ostolakossa noitten askartelukamojen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, ettei koiranne ole paukkuarka. Ikävä katsoa, kun lemmikki pelkää uutena vuotena.
      Siemeniä ei voi vastustaa, jos aikoo kesällä jotain hyvää kasvattaa. Hyvää ja kaunista.

      Poista
  5. Minäkin listasin jo itselleni ensi kesän kasvatettavia 😊 ja järkeilin, mitä ostan taimena ja mitä siemenenä 🤭 Ajattelin, että homma voisi pysyä paremmin hanskassa, mutta se jää nähtäväks 😄 Melko hinnakkaalta kuulostaa nuo siemenet, täytyy pitää omat hankinnat siinäkin mielessä kohtuullisina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän aikaan vuodesta minäkin teen hyviä päätöksiä. Myöhemmin keväällä yksi jos toinenkin päätös saattaa romuttua kaupan ihanuuksien äärellä.
      Siemenkauppojen hinnoissa on selvästi eroja. Jostain syystä tuo kurkku Cordoba on tyyristä monissa nettikaupoissa.

      Poista
  6. Juu, siemenvarastot on hyvä tarkistaa heti vuoden alkajaisiksi, ettei vain jää ilman. Hinta sanelee jonkun verran omiakin hankintoja. Avomaalla ei vain viitsi kokeilla ihan kalleimpia mahdollisia lajikkeita. Melkein 9 euroa neljästä siemenestä on minustakin jo todella paljon.
    Teilläkin näyttää jo mukavan talviselta. Toivottavasti peurat oppivat kesään mennessä puutarhaturvalliset kulkureitit eivätkä edes haikaile aitahyppelyä. Meillä ei onneksi ole vielä peuroja näkynyt, mutta rusakot ovat tehneet tontin laidalle jo kunnon moottoritien, jolta joku utelias yksilö jäljistä päätellen seikkailee silloin tällöin puutarhaan. Viime yönä se oli käynyt tutkimassa majapenkkiä ja ehdin jo säikähtää, että siinä menivät alppikärhöt. Ehkä joitain latvankärkiä oli vähän maisteltu, mutta pääversot olivat onneksi vielä ehjinä. Sama otus oli yrittänyt kaivaa kukkapenkeistä belliksen, kurjenpolven ja myskimalvan lehtiä, mutta lunta oli ilmeisesti jo liian paksulti. Johan ne vihreät sitä paitsi syötiinkin jo heti lumien tultua. Mielessäni kuitenkin salaa hykertelin tyytyväisyydestä, sillä rusakko oli kuluttanut melkein 20 asteen pakkasella energiaa aivan turhaan työhön ja oli samalla senkin ajan poissa arvokkaampien kasvien läheisyydestä. Toivottavasti oppi läksynsä eikä seikkaile jatkossa enää tässä puutarhassa!
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisipa kiva tietää, mikä tuon kurkku Cordoban hinnan nostaa korkeaksi. Parissa muussakin kaupassa sen hinta oli korkea. Minulle kyllä kelpaa halpiskauppojenkin siemenet.
      Jänikset ovat meilläkin kaivaneet kukkapenkkejä. Pikkutalviota ne eivät näytä syövän, vaikka senkin rapsuttavat esiin. Joku kertoi blogissaan jänisten syöneen alppikärhön tyvestä, jolloin se joutui aloittamaan kasvunsa keväällä nollasta. Sen vuoksi olen tarkkaillut omia alppikärhöjäni. Tosin en ole niitä verkoilla suojannut. Ehkä pitäisi.
      Meillä on tämän viimeksi sataneen lumen alla jäähileinen ja kova kerros, joka selvästi vaikeuttaa jänisten kaivuhommia. Olisipa hyvä, jos saisimme rusakot opetettua marssimaan puutarhojemme ohi suoraan lähimetsiin.
      Samoin sinulle, mukavaa viikonloppua!

      Poista
  7. On tämä talven kääntyminen syyspuolesta kevätpuoleen vaan ihanaa aikaa! Multasormea kutkuttaa ja suunnitelmia tehdään :) Ihana, kun on omia siemeniä jemmassa, mutta uskon, että uusia tulee hyvin helposti hankittua, kun kaikkea kivaa on niin paljon saatavilla;)
    Peurat ovat kyllä melkoinen vitsaus puutarhan ja puutarhurin kannalta. Ihan säikähdin, kun luin, että tuijia syövät. Meillä on niitä aika paljon ja nyt alkoi jo pelottaa... Jälkiä risteilee viereisellä tiellä ja pihoilla. Ne kulkevat ihan päivän valossa ja varsinkin öisin. Toivotaan kuitenkin parasta, sillä verkoilla en saa tuijia suojattua.. Mutta toivottavast sinulla auttaa tuo uuden kulkureitin opetus. Mukavaa alkanutta viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonkun verran minullakin on sekä omia että kaupan siemeniä entuudestaan, mutta jotain sentään on tilattava vielä lisää.
      Kyllä peurat syövät myös havukasveja. Kampaajani pihasta ne popsivat isokokoiset tuijat rumiksi. Vuosi sitten kävimme valitsemassa äidille hautapaikkaa Pohjois-Espoossa sijaitsevalta Kellonummen hautausmaalta. Siellä kävellessä ihmettelin mm. rumia marjakuusia, johon hautausmaan hoitaja totesi, että peurat syövät siellä kaiken. Myös marjakuuset. Meidän tuijaa peurat olivat onneksi kalunneet läheltä maata, eivätkä vaurioittaneet itse runkoa. Kannattaa ruiskuttaa tuijillekin Trico Gardenia. Meillä peurat kulkevat lähinnä iltaisin öisin. Päivisin pihoilla ja puistoalueella liikkuu ihmisiä, jonka vuoksi peurat pysyttelevät metsässä. Tosin olen kyllä nähnyt kaksi peuraa aivan meidän keittiön ikkunan alla muutama vuosi sitten vappuna, kirkkaassa päivänvalossa. Koputin ikkunaan, jolloin peurat tepastelivat rauhallisin askelin talon toiselle puolelle.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  8. Mustarastaat on niin symppiksiä. Meillä oli loppuvuodesta vain 1-2 niitä lintulaudan maisemissa, mutta nyt alkuvuodesta tässä on alkanut pyöriä noin 5 mustarastasta päivittäin. Hirmuinen touhu kun vuorotellen ovat kavereita ja sitten pitää jonkun taas pomottaa muita. Minunkin pitäisi mennä tutkimaan, mikä on tomaatinsiementen tilanne, tarvitseeko tilata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään mustarastaista ja niiden keskinäisen yhteiselon seuraamisesta. Syövät pääasiassa maasta, mutta välillä niillä on hurja tarve yrittää oksalta käsin nokkaista talipötköä tai napata lintulaudalta siemen. Taitaa kaikki syödessä saatu energia mennä ruoan hankkimiseen.
      Alkaa olla sopiva hetki tsekata tomaatin siemenet. Kylvöihin ei vielä ole hoppua.

      Poista
  9. Toivottavasti peurat tajuavat kunnioittaa esteitä ja jatkaa muualle matkaansa kuin pihallenne. Olen myös selaillut siemenkauppojen valikoimaa ja pari tilausta täytynee tehdä.

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!