keskiviikko 9. maaliskuuta 2022

Tällainen tämä kevät

Helmililjojen nuput ovat vielä lehtien kätköissä.


Kevätfiilikseen pääseminen vaatii juuri nyt tavallista enemmän ponnisteluja, kuten varmasti teillä muillakin. Toivoa paremmasta on hyvä vaalia.

Pientä, hentoa ja harvaa. Suunta on ylös ja ulos.
 
Tomaatit itivät viikossa. Siirsin ne koulittuina kasvamaan kellarin kasvilampun alle. Tomaateista kylvetyiksi tulivat: Gardener´s Delight, Bumble Bee, Golden Sunrise, Sungold, Supersweet, Yellow Pearshaped ja Artisan Pink Tiger. Lisäksi kasvamassa on paprikoista: Zazu, Lompardo ja California Wonder.

Keijunmekoista on elossa yksi taimi, joka näyttää nyt varsin elinvoimaiselta. Kelloköynnöksistä iti yksi liotetuista siemenistä ja liottamattomista viisi on jo koulittuina. Lisää näyttää nousevan ainakin yksi. Purppurapunalatvoille kävi köpelösti, kun kompastuin niitä kellarista sisälle tuodessani ja osa koulituista taimista lensi pitkin pihaa. Kaksi tai kolme on ehkä elossa, aika näyttää. Värinokkosia on tulossa useampi taimi. Koulin ne, kunhan saavat vähän enemmän mittaa itseensä. 

Citrullus lanatus 'Sugar Baby' - Vesimeloni

Vesimelonia kylvin kolme siementä, joista jokainen iti viikossa. Olisi ehkä kannattanut kylvää kurkkujen tapaan vasta myöhemmin? Kokeilen vesimelonia ensimmäistä kertaa, joten mutu-tuntumalla nyt mennään.

Pikkupuutarhan kivi vasemmassa kuvassa 27.2.2022, oikeassa kuvassa 8.3.2021


Lunta on minuun makuuni vähän liikaa. Pikkupuutarhan kivi on ollut viikkotolkulla aivan uppeluksissa. Nyt aurinko on saanut kiven raottamaan lumivaippaansa hivenen. Kuvaparissa kiven tilanne viikko sitten ja vuosi sitten. Viime talvena kivi ei ollut kertaakaan kokonaan lumen uumenissa.

Vasen kuva: 2.3.2033, oikea kuva: 7.3.2021


Alapihallakin lunta riittää. Lavakaulukset eivät ole vielä paljastuneet hangen alta. Taidan lähipäivinä käydä leikkaamassa omenapuita.
Hankikanto on nyt niin manio, että yletyn leikkaamaan ilman tikkaita. Mitään isompia operaatioita puut eivät kaipaa. Muutama oksa on kasvanut liian pitkiksi ja hankaavat toisen puun oksia. Vesiversot leikkaan aina loppukesästä.

Ikivihreät ovat yhä varjostamatta. Tiedän, olisi jo pitänyt harsot niille laittaa. Ehkä masinoin jonkun potkimaan minua liikkeelle.

Lumikellot omenapuun alla 7.3.2021


Vuoden takaisia lumikellonäkymiä on tässä vaiheessa turha odottaa. Toivon mukaan ne ovat lumen alla valmiina työntämään nuppunsa esille.

Öisin on pikkupakkasta, päivisin selvästi plussaa. Auringon tullessa pilvien takaa esiin, lämpötila pomppaa pihan puolella jopa +5 asteeseen. Seuraaviksi päiviksi on luvassa kohtuullisen keväistä eli päivisin enimmäkseen aurinkoisia plussakelejä.

Nuorempi lehtikaktus innostui keväiseen uusintakukintaan. Vuodenvaihteessa se jo kukki kertaalleen, joskin hieman vaisummin.


Ostin liiteristä Huiskulan soilikin. Tai ostatin eli merkkasin sen Ukkokullan kauppalappuun. Siirsin kasvin muovipurkista saviruukkuun ja uuteen multaan. Tuloillaan olevia nuppuja löysin lehtien uumenista vain yhden. Minulla on ollut ennenkin soilikki, jonka onnistuin saamaan hengiltä. Toivon mukaan tämän elinikä on edeltäjäänsä pidempi.

Keltaiset kerrotut tulppaanit alkavat olla elinkaarensa lopulla. Räjähtäneestä ulkomuodosta huolimatta ne ovat hauskan näköisiä. Laitoin samaan maljakkoon muutaman sävyyn sopivan neilikanoksan, jotka myös auttavat väsähtäneitä tulppaaneja pysymään paremmin pystyssä.

Kuvaamista varten laitoin maljakon taakse ruskean askartelukartongin (mustaa en omista). Kuvaan tuli samaa tunnelmaa, joka oli Sinebrychoffin "Linné ja puutarha" -näyttelyn komeissa kukkamaalauksissa. 


 Päivällä on jo pituutta 11 tuntia. Valon määrä lisääntyy vauhdilla. Tuntuupa hyvältä.


24 kommenttia:

  1. Kevätfiilis oli eilen kaukana, kun kävelin kotiin töistä lumessa kahlaten. Lumen alla oli jäätä. Ja parhaimmillaan jalkakäytävät täynnä autotieltä aurattua lunta. Luulen, että eilen purkautui vähän muutakin turhaumaa, kun olin niiin täynnä talvea. Kun olin kolannut osan pihaa, oli kroppa jo niin uuvuksissa, että ilmoitin ryhtyväni lumityölakkoon. Puolisoni toki teki loput lumityöt. Eilen kyllä turhautti lumen määrä niin paljon. Oli pakko tunkea lisää lunta niidenkin kukkapenkkien päälle, joissa kasvaa lumikelloja tai talventähtiä. Onneksi aurinkoa on luvassa taas loppuviikoksi, se voisi auttaa sekä sulamista että piristää mieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilenaamulla teki tosiaan mieli sulkea sälekaihtimet. Onneksi lunta ei tullut kovin paljon lisää. Pienillä kolauksilla selvittiin. Yhtään enempää en lunta enää kaipaa. Päinvastoin, kunpa kaikki olemassa oleva lähtisi vikkelästi pois.
      Käveleminen on nyt kaikkea muuta kuin miellyttävää. Uutisissa kerrottiin espoolaisesta miehestä, joka oli luistellut kadulla 400 metrin matkan serkkunsa luo. Kävin viikonloppuna kävellen postissa. Reissu oli taiteilua pystyssä pysymisen ja autojen roiskiman loskan välissä.
      Ihan varmasti auringonpaiste sulattaa lunta ja piristää meitä kaikkia. Siihen uskotaan, eikö!

      Poista
  2. Eri vuosien kuvat ovat havainnollisia lumen määrää arvioitaessa (pikku näppäilyvirhe eli ilmeisesti -22 on vaihtunut -33, asia oli kyllä ymmärrettävä).
    Eilen oli melkoinen lumipyry ja ärsytti saada lisää kinoksia, nyt toivon, että vanha sanonta pitäisi paikkana ”uusi lumi on vanhan surma”.
    Ensimmäisen kuvan helmililjat näyttävät todella keväisen kauniilta. Ruukkukukat ja kukkakimput piristävät aina mieltä. Pienet mullasta esiin työntyvät tomaatin koukut ovat aina niin heiveröisiä, mutta ei mene kauan kuin muutos tapahtuu ja taimi näyttää jo tomaatilta. Harmittaa, että en löytänyt vesimelonin siemeniä, mutta seuraan kiinnostuneena sinun kasvatustasi ja otan oppia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jestas, sormi on näppäillyt vahingossa melkoisen määrän ylimääräisiä vuosia. Luen tekstit ennen julkaisua, vaan tässä se nähdään, kuinka sokea sitä on omille sepustuksilleen.
      Eilistä säätä katsoessa potutuksen höyry nousi päästä samalla voimalla, kuin lunta satoi taivaalta. Ei sentään mittavia määriä tarvinnut kolata. Viikonlopulle on luvassa jopa +7 eli sitä kohti mennään, hurraa!
      Nettikaupoissa saattaa vesimelojena vielä olla. Jos heti tilaisit, ehtisi vielä itää. Ovat aika nopeita.

      Poista
  3. Meillä satoi eilen lisää lunta ja sitä tuli jopa niin paljon, että kolanvarteen joutui taas tarttumaan, vaikkei yhtään olisi kiinnostanutkaan.
    Siellä on paljon keväistä kasvua jo tulossa ja kaunista kukintaa piristämässä päivää ja tätä ikävää aikaa jota nyt elämme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmin paikka, kun teillä lunta tuli enemmänkin. Täällä selvittiin varsin kevyillä kolaamisilla. Enemmän lumisade otti sieluun, kuin kroppaan.
      Siementen ja taimien kanssa touhuaminen vie edes hetkeksi ajatuksia pois ankeista asioista.

      Poista
  4. Kesää odotellaan täälläkin kovasti, onneksi se antaa jo vähän merkkejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevään merkit ovat jo ilmassa. Eilinen lumisade vähän himmensi iloa, mutta eteenpäin tässä mennään.

      Poista
  5. Kyllä tuntuu hyvältä ja toiveikkaalta, kun aurinko paistaa. Täällä on tosin oltu koko aamu pilvisäässä, mutta onhan sitä aurinkoa nautittu yllin kyllin viime aikoina.
    Asetelmasi on tosiaan runsas kuin kukkamaalaus!
    Voi että teillä on lunta yhä vain. Ja kun valkoinen heijastaa auringon säteet pois eikä kerää sitä itseensä, niin se sulaakin ärsyttävän hitaasti. Mietin sitä, kun pätkin kukkapenkeissä perennanvarsia ja jätin ne lumen päälle lojumaan, että jospa ne auttaisivat sulamisessa, kun tummina ne kumminkin pystyvät keräämään lämpöä itseensä ja heijastavat sitä ympärilleen. Kaikkia keinoja pitää yrittää.
    Ihania versoja siellä kellarissa jo nousee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sunnuntaille ja maanantaille luvataan +7 ja aurinkoa. Vautsi, miten se piristää jo ajatuksenakin. Tässä vaiheessa kevättä lunta ei vaan yksinkertaisesti jaksaisi enää hetkeäkään. Kunhan aurinko pääsee kunnolla töihin, tuovat litsislätsis-kelit iloa luontoon ja mieleen. Ja meikäläisen petkeleen ja lapion kanssa levittämään lunta ja jäätä sulamisprosessi edistämiseksi. Hullunhommaa ehkä, mutta kuten sanoit, kaikkia keinoja pitää yrittää.
      Olen säästänyt talven sauna- ja takkatuhkat levittääkseni ne alapihan hangelle. Odotan hangen vielä vähän vajoavan ja sitten tuhka saa tehdä yhteistyötä auringonsäteiden kanssa sulatushommissa. Pienikin ripaus hiekoitushiekkaa jäisellä pihakäytävällä vetää auringon lämmön puoleensa. Miksei siis perennanvarretkin.

      Poista
  6. Tänä keväänä on ollut tavallista vaikeampaa saada itsensä hereille talviunilta. Viikot kuluvat kuitenkin nopeasti ja samoin toivottavasti nio lumetkin. Vihreät taimet tuovat toivoa, samoin kaupasta kannetut daalioiden ja gladiolusten ym mukula-pussit. On jo maaliskuu, ihan vähän enää😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koronan ja haasteellisen talven jatkon olisi suonut olevan vähemmän ahdistava.
      Toivoa on koitettava ylläpitää itseä ilahduttavin keinoin. Kasvimaailma toimii siinä asiassa hyvin, kunhan vaan saa itsensä liikkeelle.
      Malttamattomuus kuuluu paheisiini. Kevät etenee tuskailuistani huolimatta, onneksi niin.

      Poista
  7. Meillä on ollut pari päivää pilvistä, pikkupakkasta ja luntakin on satanut muutaman sentin lisää. Reilun viikon jatkuneen auringonpaisteen ja välillä jopa pienen plussakelin jälkeen tuntuu taas niin pimeältä, vaikka päivä on selvästi pidentynyt. Huomenna säätilan kai pitäisi kääntyä meilläkin taas lämpimämmäksi ja aurinkoiseksi, jolloin lumet toivon mukaan saavat kyytiä.
    Taimet kasvavat kellarissasi autuaan tietämättöminä ulkona nököttävistä lumimassoista. Omani varmaan kurkkivat ikkunasta pihalle ja kauhistelevat, mihin aion ne istuttaa. Kaktuksellasi on melko täydellinen ajankohta kukkia. Juuri nyt tarvitsee kaiken mahdollisen piristyksen tasapainottamaan maailmalla tapahtuvia hirveyksiä.
    Hyvää viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkupakkaset ja lumisateet murentavat uskoa kevääseen, vaikkakin suotta. Aina lumi on sulanut ja kevät tullut. 10 pv:n sääennuste on hyvin lupaava ja mieltä nostattava. Aurinkoa ja lämpöasteita, ihanaa!
      Ehkä minun pitäisi viettää enemmän aikaa kellarissa taimien kaverina. Siellä kun ei ole ikkunaa, josta lumimassat näkyvät. Tässä vaiheessa on vaikea uskoa, että jo kuukauden päästä kelloköynnöksillä ja tomaateilla on mittaa ja leveyttä. Paras kaivaa viime vuodet kuvat esille uskonvahvistukseksi.
      Jospa kaktuksellani onkin jokin "kuudes aisti", joka siivitti sen kukkimaan iloksi ja lohduksi. Nautitaan pienistä asioista ja toivotaan isomman hyvyyden tulevan ajallaan.
      Samoin sinulle, mukavia loppuviikon päiviä!

      Poista
  8. Ihanan keväiseltä näyttää!

    Meillä mentiin tänään pilvisessä nollakelissä, mutta kyllä se aurinko vielä risukasaankin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmassa on jo selvästi kevään tuntua, vaikka aamulla mittari näytti -14. Ehdottomasti, aurinko paistaa vielä risukasaankin.

      Poista
  9. Oli niin mukava katsella postauksesi kuvia sekä lukea ajatuksiasi ja kuulumisia. Täällä satoi sunnuntaina lunta. Pari päivää on ollut pilvistä. Viikonlopuksi on luvattu auringon paistetta ja lämmintä. Siitä iloitaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinkoa ja lämpöä on luvassa laajalti. Ja talitintit laulavat titityytään ahkerasti. Ei epäilystäkään, etteikö kevät olisi jo tulossa. Ilman muuta siitä iloitaan.

      Poista
  10. Valon lisääntymisen kyllä huomaa :) Vaikka nyt on vielä pakkasyön jälkeen vähemmän keväistä täällä kinosten keskellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin aamun mittarilukema hämmästytti. Piti katsoa toisenkin kerran, vaan oli pakkasta -14. Kohti valoa ja lämpöä mennään...

      Poista
  11. Keltainen väriloisto maljakossa on jo selkeä kevään merkki :) Autinkoiset ilmat ainakin täällä päin. Lumi sulaa joka hetki, vaikka sitä ei huomaakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hangen pinta on selvästi madaltunut. Lumi sulaa vauhdilla, kunhan alkuun pääsee. Otetaan tinteistä mallia, nehän laulavat jo iloisesti titityytä.

      Poista
  12. Hyviä nuo eri vuosina otetut kuvat samoista paikoista. Siinä näkee, miten voivat ollakaan vuodet erilaisia! Kyllä nyt jo alkaisi olla aika kinosten madaltua! Onneksi viikonlopuksi on luvattu mukavia aurinkoisia kelejä ja plusasteitakin ihan kivasti! Onneksi taimikasvatuksen voi aloittaa lumitilanteeseen sen enempää katsomatta, tulee se kevät sieltä aikanaan. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsinkin jälkikäteen on kiva katsella edellisten vuosien kuvia ja verrata niitä ja muistikuvia noista vuosista. Ihmeesti vuodet kultaa muistot.
      Kevät tulee kun tulee. Sitä odotellessa on mielekästä vaikka kylvää ja hoitaa taimia. Jaksaa paremmin odotella.
      Mukavaa viikonloppua sinulle Sirkku!

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!