sunnuntai 16. huhtikuuta 2023

Kotipihan kuntosalissa

Scilla forbesii - Kirjokevättähti
 

Jos oli pääsiäisenä hieno sää, niin samaa on piisannut pyhien jälkeenkin. Hivenen viileämpää ja roimasti tuulisempaa, mutta se ei ole pihaputsaajaa liiemmin haitannut. Mitä nyt kuivat vaahteranlehdet juoksevat käytävillä haravaa karkuun nopeammin kuin haravaa pitelijä perässä ehtii.

Omphalodes verna - Kevätkaihonkukka


Pihasta alkaa olla lumet kaikonneet muutamaa varjoisempaa kolauskasaa lukuunottamatta. Mullasta nousee ylös tuttuja kavereita osan poksahdellessa samantien kukkimaan. Paikoin on jo hyvin kuivaa, kun sadetta ei ole tullut missään olomuodossa sitten sen maalis- huhtikuun vaihteen lumipyryn. Auringonpaiste ja tuulisuus lisäävät kuivuuden vaikutusta, joten jännityksellä odotan, millainen kasvukausi tästä kaikkinensa syntyy.

Aglais urticae - Nokkosperhonen


Nokkosperhosia on lennellyt ahkerasti. Samanaikaisesti niitä on useampi pienellä alalla. Mistähän ne ravintonsa ottavat, kun krookuksille ne eivät pysähdy? Sitruunaperhosiakin on jonkun verran, mutta vikkelinä otuksina niitä on vaikea kuvaan ikuistaa. Myös leppäkerttuja on runsaasti. Siinä yksi syy, miksi en kovin tarmokkaasti istutusalueita siivoa. Kuivien lehtien alle kurkistamalla saattaa löytää monen monta esiin mönkivää leppäkerttua.

Tulppaanit

Tekemistä on pihassa niin paljon, että ulos lähtiessä on paras tehdä itselleen työlista. Tokihan sitä tekemättömät työt tietää, mutta listan laatimalla on helpompi priorisoida tehtäviä ja välttää sinne tänne haahuilua, kun ei osaa päättää aloituskohdetta.

Torstaina saapui tilaamani lavallinen Biolanin Mustaamultaa. Kuljetusfirma laski lavan haarukkatrukilla kivituhkapäällysteiselle varaparkkipaikalle. Siihen se jämähti keskelle, sillä painavaa lastia ei niin vain trukilla liikutella pehmeällä maaperällä. En ollut kotona, mutta Ukkokulta hyväksyi laskupaikan. 65 säkin siirtäminen ei ajallisesti kauaa kestänyt. Selkä vain ei tykkää moisesta punttisalihommasta.

Lamprocapnos spectabilis, syn. Dicentra spectabilis - Särkynytsydän


Viime vuoden multasatsista oli vielä jokunen säkki tallella. Valtaosa niistä kellarissa, jonne raahasin ne jo syksyllä. Kevään taimikoulinnassa on huomattvasti mukavampi ottaa valmiiksi sulaa multaa kuin rahdata aluksi jäinen multasäkki lämpiämään. Lauantain aloitinkin siirtämällä hyvässä kasvussa olevat tomaatit isoihin astioihin, joissa ne jatkavat eloaan myöhemmin kasvihuoneessa. 

Aika monta tomaattia jäi taas yli, vaikka tänä vuonna kylvin mielestäni siemeniä maltillisesti. Jotenkin on niin paljon turvallisempaa kylvää muutama ylimääräinen, kuin heittäytyä tismalleen tietyn määrän varaan. Eiköhän tomaatintaimille löydy ottajia.

Käytännössä lähes koko puutarha on siivottu eli haravoitu, oksia ja muuta sälää kerätty, kuivia perennanvarsia leikattu ja katemultaa istutusalueille levitetty. Myös vaahteravauvojen kitkeminen on aloitettu. Nepä vasta ovat vikkeliä. Kun yhtä kumartuu pois nappaamaan, huomaa vieressä viisi muuta. Ja seuraavalla kerralla samalla paikalla jälleen vähintään viisi on käärinyt heleän vihreän lehtensä esille. Tässä vaiheessa pikkuiset vaahteravauvat irtoavat lähes henkäisemällä. Vaan viikko pari lisää, niiden juuri on kasvanut pitkäksi ja tarttunut tiukasti maahan. Silloin saattaa kaksikin kättä olla liian vähän kitkemiseen.

Trillium erectum - Punakolmilehti


Siistimisen ohessa tulee syynättyä penkkejä hyvinkin tarkkaan. Tähän aikaan vuodesta melkein mikä tahansa vihreä verso tuottaa iloista mieltä. Jotkut sitten aiheuttavat aivan erityisiä sydämensykähdyksiä, kuten nämä punakolmilehden vihreät kääryleet, jotka ovat terhakkaasti heräämässä mullan uumenista. 

Siirsin punakolmilehden loppukesästä vajaan metrin rhodosta oikealle. Aiemmin se oli jäädä rhodon jalkoihin, josta syystä kukkanuppuja oli vaikea huomata ja vielä vaikeampi ihailla ja kuvata. Halusin tarjota kaunottarelle enemmän tilaa, vaikka samalla pelkäsin menettäväni kasvin. Vielä ei tietenkään olla kuivilla vesillä kasvin selviytymisen suhteen, mutta aika hyvältä näyttää.

Ribes nigrum 'Pohjan Jätti' - Mustaherukka

Myös kaksi Pohjan Jätti -mustaherukkaani kokivat muuton viime kesänä. Ne asuivat muista marjapensaista hiukan erillään. Paikassa, joka ei minusta ollut niille paras mahdollinen. Vielä vähemmän paikka miellytti minua, koska ne hankaloittivat nurmikon leikkaamista.

Elossa ovat Pohjan Jätit uudessa paikassaan. Pukkaavat jo lehtisilmuja. Luultavasti tämän vuoden marjasato on vähäisempi, mutta jospa sitten jatkossa tuottavat paremmin.

Paeonia anomala - Kuolanpioni


Pikkupuutarhakin vapautui vihdoin lumista. Sinänsä jännä, että siellä lumi ja jää säilyy muita puutarhan osia pidempään, vaikka paikka on varsin aurinkoinen ja lämmin. Toisaalta pikkupuutarhaan myös kertyy lunta enemmän, vaikka sinne ei sitä kolata.

Muualla ei vielä pionin punaisia piippoja näy, mutta Pikkupuutarhan Kivipenkin kuolanpioni on aina hyvin aikainen.

Euphorbia dulcis - Metsätyräkki


Punaiset versot kuuluvat metsätyräkille. Olen saanut pienen taimen alun Saaripalstan Sailalta. Silloin kasvi oli minulle uusi ja outo. Sittemmin olen tykästynyt metsätyräkkiin, jonka alkuja olen laittanut myös Ruusupenkkiin. Vähitellen metsätyräkki on lisääntynyt, mutta ei todellakaan riesaksi asti.

Minulla oli aikaisemmin myös mantelityräkki, joka suuttui minulle siirrosta niin pahasti, että otti hatkat. Viime kesänä metsästin sitä monesta paikasta löytämättä. Oman taimeni ostin vuosia sitten kevätmessuilta Tommolan tilan standilta. Niinpä otin muutama viikko sitten yhteyttä Tommolaan tilaan ja heillähän on edelleen mantelityräkkiä. Heidän taimitarhalleen on meiltä sen verran pitkä matka, etten ihan lähiaikoina ole sinne saakka menossa. Onneksi he toimittavat taimia myös Matkahuollon kautta. Tilaus on tarkoitus tehdä pikimmiten.


Päivänpesän elämää -blogin Katja kysyi kommentissaan, olenko huomannut pörriäisten suosivan tietyn värisiä krookuksia? Viime päivien aurinkoisina päivinä olen tarkkaillut pörriäisiä ja todennut, että ne mönkivät liloissa ja valkoisissa krookuksissa. Sen sijaan keltaiset krookukset saavat paistatella ylhäisessä yksinäisyydessä ilman pörriäisten suosiollisia vierailuja. 

Mitään tieteellistä tutkimusta en asian tiimoilta ole tietenkään tehnyt. Varmaan seurantaa on syytä jatkaa. Tämä on kuitenkin tärkeä huomio tulevan syksyn sipulien kannalta. Krookukset ovat todella tärkeitä kukkijoita pörriäisille tässä vaiheessa, kun muiden kasvien kukintaa saa vielä odottaa. Uutisissa mainittiin, että tulevalle kasvukaudelle ennusteteaan pölyttäjien vähäisyyttä. Mitä vähemmän pölyttäjiä, sen vähemmän esimerkiksi marjoja ja hedelmiä.

Crocus crysanthus - Kultasahrami Romance


Aktiivisen ahkeroinnin ja raittiissa ilmassa oleskelun johdosta kroppa on jäykkä ja olo väsynyt. Siksi ajattelinkin tehdä sunnuntaina jotain kevyempää. Suunnittelin virittäväni kasvariin uudet narut hallaharsoja varten. Olen tarkoituksella siirtänyt sitä hommaa sellaiseen päivään, jolloin vaikkapa sataa. Kun sitä sadetta ei näy eikä kuulu, on paras ryhtyä toimeen.

Tomaattien ja kurkkujen muuttoaikaan on usein vielä viileitä öitä. Vaikka laitan silloin vähäksi aikaa lämmittimen kasvariin, tarvitsevat kasvit hatarassa kennokasvarissa lisää suojaa. Yleensä olen tehnyt kasvarin kummallekin sivulle tuplaharsoista "teltan", jonka suojassa tomaatit ja kurkut ovat alkutaipaleen hyvin pärjänneet. Jospa tänä keväänä kaikki olisi jo valmista, kun hyötykasvien muutto on ajankohtaista.

Eranthis hyemalis - Italiantalventähti


Parhaillaan on käsillä ajat, jolloin pihan kutsua on mahdoton vastustaa. Pikkuisen on huono omatunto, kun jopa viikkosiivous jäi väliin. Muutaman ikkunan sentään pesin. Kutominen on jäänyt niin vähiin, että yksi sukka huutaa paria itselleen. Illalla ei montaa sivua jaksa kirjaa lukea, kun silmät jo räpsyvät uhkaavasti kohti unten maita. 

Helleborus - Jouluruusu
 

Muu elämä haittaa piha- ja puutarhaelämää, mutta sehän on jo meille kaikille aiemmilta vuosilta tuttua. Ystävät, ilolla ja innolla kohti uusia puutarhakokemuksia!


30 kommenttia:

  1. Yleisnäkymäkuvasta tuli mieleeni: Niin siistin ja kivan näköistä. Aivankuin valmiina vieraiden tuloon. Ja vieraathan ovat ne kukka- ja viherrunsaudet, jotka saapuvat piakkoin paikalle. Runsaasti kauniita pienikokoisia vieraita on jo tullutkin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna! Kunhan vihreys ja vehreys lisääntyy, näkymätkin paranevat. Tykkään jo nyt pienistäkin piipoista ja versoista. Ja kohtelen niitä, kuin rakkaita ystäviä.

      Poista
  2. Kauniita on nämä kevään ensimmäiset kukkivat. Siellä on kevät pitkällä ja pihatyöt päässeet alkuun. Meillä on lunta vielä 75 senttiä , ei näy vielä piippoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on eletty jo päivätolkulla hienojen kevätpäivien paisteessa. Pian se 75 cm:n hanki teiltäkin sulaa ja sitten kiritte vauhdille meitä kiinni.

      Poista
  3. Kuvista huomaa hyvin, että kevät on siellä etelämmässä pidemmällä, mutta onneksi täälläkin pääsee monin paikoin jo tekemään kevättöitä. Minäkin niin haluaisin jo istuttaa runkotomaatit suurempiin ruukkuihin, mutta täytyy vielä hetki odottaa, koska ne siinä yhteydessä muuttavat kasvihuoneeseen. Viime yönä meillä oli pakkasta -7,5 astetta.
    Täytyykin tarkkailla keltaisia krookuksia, vaikka minulla on niitä aika vähän.
    Iloa kevättöihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät lähti täällä etenemään vauhdilla, kun alkuun vihdoin pääsi.
      Vaihdoin muutama vuosi sitten kasvariastiat vähän pienempiin. Aiemmin minulla oli käytössä isot paljut. Pelästyin keskustelua, jonka mukaan paljuista irtoaa haitallisia aineita, eikä niitä suositeltu käytettävän hyötykasvatukseen. Nykyiset mustat astiat pitäisi olla elintarvikekäytön mahdollistavasta muovista (vaan mistä näistä ikinä tietää). Painavia nämäkin astiat ovat ja korkeaksi kasvaneiden tomaattien siirto kellarista kasvariin on tehtävä huolella, ettei tule vaurioita.
      Aika korkeita yöpakkasia. Miinuksella meilläkin menee, mutta onneksi parin-kolmen asteen verran.
      Jospa keltaisissakin krookuslajikkeissa olisi eroja. Minulla on lähinnä Romancea ja Fuscotinctusta, joista kumpikaan ei ole pörriäisten suosima.
      Ihme, miten raskaatkin kevättyöt eivät aiheuta lainkaan potutusta.
      Iloa ja valoa sinulle!

      Poista
  4. Hyvä määrä multaa on teille tullut. Vaahteravauvoja on ihan hurjan paljon ja mietin jo, että onko nyt niillä olleet oikein suotuisat olosuhteet, kun niitä on valtavat määrät jo tässä vaiheessa.
    Paljon siellä kukkii jo ja heräilee myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Multa saapui juuri sopivaan aikaan. Vanhat säkit on nyt tyhjennetty ja uuden pino korkattu.
      Mietimme Ukkokullan samaa eli ilmeisesti vaahteroilla on ollut suotuisat olosuhteet. Joka vuosi vaahteravauvoja on runsaasti, mutta nyt todella paljon ja hyvin aikaisin. Nyppimistä riittää.
      Joka päivä löytyy lisää uusia piippoja, vaikka itse asiassa maan pinnassa on edelleen aika koleaa. Äsken huomasin pystykiurunkannuksissa pinkit nuput. Pian kukkivat.

      Poista
  5. Puutarhanne näyttää vapautuneen jo täysin lumen vankeudesta.
    Ihania kukkamättäitä ihailtavaksi.
    Minäkin olen sinkoillut sinne tänne puutarhassa siivoamassa paikkoja talven jäljiltä. Täällä meillä on ollut myös aurinkoista, mutta kolme viimeisintä päivää todella tuulista ja koleaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lunta on vain muutamassa paikassa, johon niitä on kolattu koko talven. Ja tien varren ojissa hiekkaista ja likaista aurauslunta. Hyvin nekin hupenevat.
      Muutamana päivänä tuuli on ollut tosi kylmää. Ikkunasta ulos katsoessa näyttää upean aurinkoiselta, mutta ulkona puhuri riipii hiuksetkin päästä.

      Poista
  6. Siellä ovat kevättyöt jo todella pitkällä! Meillä ei voi vielä hetkeen tarttua haravanvarteen, ulkoillessa lähinnä katselen löytyykö uusia piippoja tai kukkia:)
    Kevääseen oikeastaan pitäisi järjestää kaikille puutarhailijoille muutama ylimääräinen vapaapäivä, että ehtisi työt ja nautiskelunkin;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kevät on täällä jo pitkällä ja monenmoisia hommia olen päässyt tekemään. Piippojen ja kukkien bongaaminen kuuluu ehdottomasti kevään parhaisiin asioihin.
      Tai viikkoon kaksi kokonaan ylimääräistä päivää. Tai huhti- ja toukokuuhun kumpaankin viikko lisää. Yhtään ei haittaisi, päinvastoin.

      Poista
  7. Voi mikä kevät teillä jo on! Nyt on lupa nauttia ulkoilmasta ja puutarhapuuhista. Kyllä se talvi taas tulee ja on aikaa siivota. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsillä on ajat, jolloin ei millään malttaisi tulla sisälle. Vielä on sen verran koleaa, että ruokailu on sentään hoidettava neljän seinän sisällä.
      Talvella ehtii siivota koko kesän edestä.

      Poista
  8. Katselin tänään pörriäisiä krookuksissa ja toden totta vaalean ja tumman liloissa ne pyörivät. Vaalean keltaiset jäivät ilman huomiota... Ihanan paljon siellä jo kukassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti keltaisissa ei ole pörriäisille sopivan makuista/hajuista siitepölyä. Aion tämän asian huomioida syksyn sipuli-istutuksissa.
      Mullasta nousee monenmoista.

      Poista
  9. Puutarhan kiireisin aika on käsillä. Olet saanut hienosti siivottua puutarhaa ja levitettyä katemultaa. Taidan joutua minäkin tilaamaan multaa, viime kesästä jäi säkkejä mutta tuntuvat hupenevan äkkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etenkin pääsiäisenä sain paljon tehtyä. Aurinkoiset ja lämpimät päivät houkuttelivat pysymään pihalla. Siinä ohessa tuli sitten laitettua pihaa kesäkuntoon.
      Yhden säkillisen multa ei riitä yhtään mihinkään. Olen oikein tyytyväinen, että tulin tilanneeksi lavallisen. Nyt ei heti tarvitse lähteä ruokakauppareissulla myös multaa kotiin rahtaamaan.

      Poista
  10. Looks like you have done most of the Spring work in your garden. I spent the last week - full time raking and bagging. Tired to say the least!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I've already done a lot. I guess you'll never be ready...
      Working in the fresh air is certainly tiring.

      Poista
  11. Siistiä järkeä olet saanut aikaiseksi minulla on vielä alkutaipaleella vaikka syksyllä siivoilinkin jo jonkinverran . Minäkin löysin krookuksia muutamia pehkoja en niitä itse ole kyllä istuttanut mutta syksyllä kyllä pitää saada istutettua ehdottomasti . Minulla ja isännällä on ollut selkä kipeänä ja oikeastaan koko keho tästä tekemisestä . No sen kyllä saattoi odottaa niinhän se menee . Sauna on kyllä tehnyt ihmeitä saunoimme perjantaina ja lauantaina mökillä. Ikkunoita olet jo siis aloittanut pesemään minä olen vain katsellut että pitäisi . Lapset tulee taas yökylään viikonloppuna ja silloin ollaan vain heidän kanssaan . Isännällä alkaa kyllä ensiviikolla talviloma mutta silloin yritetään alkaa purkamaan mökin keittiötä . Pihalla olen nähnyt myös nokkosperhosia ja sitruunaperhosia ja suruvaippaa olen yrittänyt mutta en ole vielä nähnyt . Ihania hetkiä myös sinne teille molemmille .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päällisin puolin näyttää jo ihan siistiltä, vaikka kovin tarkasti en ole paikkoja putsannut. Tuuli lennättää kuivia lehtiä samantien takaisin. Sinnepä ne nurmikkoa leikatessa häviää ja istutusalueilla maatuu.
      Ikkunapesu-urakkaa riittää, sillä vasta sain isoimmat pestyä. Jokaisessa ikkunassa on kuusi pintaa, joten aikaa siinä menee. Kiva kyllä katsoa kirkkaita ikkunoita.
      Teillä alkaakin iso urakka. Purkaminen sujuu yleensä aika nopeasti, ellei vanhoja tavaroita tarvitse säästää.
      Nokkosperhosia lentelee runsaasti. Suruvaippaa en ole nähnyt meillä kesälläkään kovin montaa.
      Kiitos, samoin teille ja tsemppiä keittiöremppaan!

      Poista
  12. Odotan jo innolla noita aikoja, että pääsee tutkimaan kunnolla kukkapenkkejä eikä vain miettimään, mitä hangen alta mahdollisesti löytyy. Yhtään ei haittaisi, vaikka lumet sulaisivat vähän vauhdikkaamminkin. Viime yönä oli sentään enää -3 astetta alimmillaan ja nyt jo 8 astetta varjossa, joten ehkäpä tänään töistä tullessa on tapahtunut valtava edistysaskel.
    65 multasäkin siirrossa saa hetken aikaa jumpata. Ensimmäiset menevät helposti, kun ne saa ottaa lavan päältä mutta viimeisten nostelu voi jo vähän tuntua. Itse en käytä pussimultaa kukkapenkeissä, vaan levitän katteeksi omaa puutarhakompostia. Sitä kun riittää.
    Pitää seurailla omiakin krookuksia sillä silmällä sitten kun alkavat kukkia. Alkoi jo Katjan postauksen luettuani kiinnostaa asia ja nyt tämän sinun havaintosi jälkeen vielä enemmän. Luulisi keltaistenkin kelpaavan, kun leskenlehdet ja voikukatkin kelpaavat mutta mistäpä sitä hyönteisten tottumuksia tietää. Jossain kyllä muistelen lukeneeni, että hyönteisiä houkuttaisi parhaiten syreeninliila, joten lieneekö siinä sitten syy violettien ylivoimaan? Mutta mitä eroa mahtaa olla hyönteisten näkökulmasta valkoisilla ja keltaisilla krookuksilla?
    Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsittämätöntä, miten sitä jaksaakin pihan kiertää joka päivä yhtä innoissaan. Sipulikukkien lisäksi myös perennat alkavat vihdoin heräillä. Yöpakkasia on meilläkin edelleen, mutta päivällä jo lähes kesälämmöt. Parhaillaan mittari näyttää +17, mutta siitä voi poistaa pari astetta aurinkoisen paikan lisää.
      Tyhjensin viime syksynä lehtikompostit istutusalueille ja biokompostorista laitan valmiin massan lavakauluksiin. Kaikkialle ei nyt kompostoritavaraa riitä, joten on ravistettava pussista lisää.
      Olisi mielenkiintoista, jos joku enemmän tietävä tutkisi pörriäisten käyttäytymistä. Tai varmaan on tutkinutkin, mutta tämä krookuksiin kohdistuva värivalinta mietityttää. Yleensä puutarhassa keltainen väri on suuressa suosiossa. Millainen vaikutus kukan tuoksulla on tässä asiassa? Vai onko eri värisissä krookuksissa erilainen siitepöly?
      Viikko on alkanut upeassa säässä. Voisin asua pihalla, ellei muu elämä vaatisi osaansa.
      Lähetän osan lämmöstä sinulle sulattamaan lumia ja tuomaan piippoja esiin.

      Poista
  13. Kiitos Suvi! Sinulle myös lämpimiä kevätpäiviä!

    VastaaPoista
  14. Aivan huippuihanat kuvat. Meillä aurinko paistaa ja naamani on jo ruskea, mutta on niin kuivaa, ettei lumi sula. 60 cm on vieläkin. Haravoin varmaankin vasta juhannuksena :D

    VastaaPoista
  15. Mahtavaa kevätkukoistusta!
    Tästä se käynnistyy syksyyn asti kestävä ihana pöhinä 🥰.

    VastaaPoista
  16. Kaikenlaista kivaa puuhaa riittää nyt. Ihana kevät.

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!