lauantai 29. huhtikuuta 2023

Roskapostia 76 kpl

Pel. Divas Rasberry Ripple
 

Hiidenkiven puutarhassa -blogin Minna taivasteli postauksessaan keskiviikkona 26.4. roskapostin runsasta määrää. Ongelmia on ollut monilla muillakin. Jotkut ovat ihmetelleet, kun lukijoiden kommentit eivät tule heidän blogeissaan näkyviin. Kaikki eivät siis tiedä, että syy on bloggerin. Olisiko taustalla joku tekoälykokeilu, jolle suomen kielialue on ylitsepääsemättömän vaikea?

Riesaa on kestänyt jo pidemmän aikaa. Oma roskapostikansioni on ollut viime aikoina tyhjänä. Ehdin jo ajatella, että vaiva vihdoin hellittää. Huokaisin helpotuksesta aivan liian aikaisin. Perjantaiaamuna vilkaisin roskapostikansiota ja kas, siellä oli 76 hyväksymistä/hylkäämistä odottavaa kommenttia vuodesta 2013 aina tähän päivään saakka.

Mitään tiettyä yhtenäistä kaavaa en roskapostiin joutuneille kommenteille löytänyt. Hiidenkiven puutarhassa Minna toivotti hyvää vappua, Tiiu ystävänpäivää ja Sussi esitti osanottonsa äidilläni hoidossa olleen isoveljen kissan kuolemasta. Kansiossa oli runsaasti pitkiä kommentteja tutuilta bloggareilta. Oli myös kommentteja ihmisiltä, joita ei ole enää aikoihin blogimaailmassa näkynyt. Jonkun verran myös omia vastauksiani muiden kommentteihin.

Pel. Estrelle Appleblossom
 
Muutama kommentti on roskapostikansiosta nopeaa ja helppoa poistaa tai palauttaa. Sen sijaan kymmenien viestin läpikäyminen on jo työläämpää. Hiidenkiven puutarhassa -blogin Minna kertoi bloginsa kommentissa toimivan keinon, joka kuuluu suoraan lainattuna näin: "Klikkasin oikeasta yläreunasta hallinnoi-kohtaa. Sieltä sai laitettua ruksin ruutuun "valitse kaikki kommentit", minkä jälkeen voi klikata tarvittaessa niitä oikeita roskakommentteja, joita ei halua julkaista. Lopuksi sitten painaa sitä hyväksy-painiketta ja kommentit palaavat takaisin omille paikoilleen."

Jokainen varmasti ymmärtää, ettei kymmeniin roskapostista palautettuihin kommentteihin ole mahdollista käydä jälkikäteen - pitkän ajan kuluttua - vastaamassa. Tai mahdollista se toki on, mutta käytännössä melkoinen urakka.

Kuvan laatu ei ole paras mahdollinen. Pahoittelut. Toivottavasti kuvasta on kuitenkin apua.

Tässä kuva paikasta, josta pääset kommentteja tarkastelemaan. Punaisen nuolen kohdalla on pieni sakara, jota klikkaamalla näet kommenttiesi kokonaismäärän, tarkastusta odottavat, julkaistut ja roskasisällön. Kutakin kohtaa klikkaamalla näet tilanteen ja pääset esimerkiksi roskapostia poistamaan/palauttamaan. Hallinnoi-sanaa (oikeassa reunassa) klikkaamalla taasen pääset toimimaan Hiidenkiven puutarhassa -blogin Minnan ohjeen mukaisesti esimerkiksi silloin, kun poistettavia/palautettavia on kerralla paljon.

Leikkopioni marketista.

Jos olet ihmetellyt, miksi kommenttiasi ei näy tai en siihen vastaa, syy on mitä todennäköisimmin tässä bloggerongelmassa. Jokaiseen kommenttiin en "blogiurani" aikana ole vastannut, mikä lienee inhimmillistä ja luonnollista. Blogin yksi tärkeimmistä elementeistä on vuoropuhelu, joka syntyy pitkälti kommenttikentässä. Siksi tavoitteeni on pyrkiä vastaamaan saamiini kommentteihin samoin kuin kommentoimaan lukemiani blogeja. Parhaassa tapauksessa käyn vielä jatkamassa aloitettua kommenttiketjua. Valitettavasti siinä tulee usein ajanpuute vastaan.

Kannattaa edelleen käydä säännöllisesti tarkastamassa oma roskaposti. Riesa on meille yhteinen, mutta ei todellakaan kenenkään käyttäjän oma syy.  Toivotaan, että se korjaantuu pian. Sitä odotellessa toivon ymmärrystä ja sopuisaa yhteiseloa.

 

23 kommenttia:

  1. Hyvä kun selvitit perusteellisesti tätä yhteistä ongelmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä roskapostiviesti on vaivannut monia meistä pitkään. Toivottavasti poistuu hissukseen jonnekin takavasemmalle.

      Poista
  2. Palaan vielä kiittämään; antamiesi selkeiden ohjeiden avulla löysin roskapostit ja blogielämä helpottui!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että ohjeistani oli sinulle hyötyä. Myös Hiidenkiven puutarhassa -blogin Minna ansaitsee kiitoksensa, sillä hänen kommentistaan oli minulle apua tämän ohjeen tekemisessä.

      Poista
  3. Tämä on kyllä ärsyttävä ongelma, vaikka maailman mittakaavassa pieni. Onpa yllättävää, että sinne oli nyt joutunut pidempiäkin kommentteja: kuten Minnalla, minullakin oli siellä tähän asti (ongelma ollut vasta parina päivänä) vain hyvin lyhyitä, korkeintaan parin sanan kommentteja, eniten omia.
    Onneksi on tuo massatoiminto. Muutenkin kommentteihin vastaamisen aloittaminen sujuu parhaiten tuolta bloggerin kommenttien hallinnasta, sieltä pääsee linkillä suoraan siihen blogijuttuun, johon kommentti on tullut. Joskus aiemmin vastailin menemällä blogiin, nyt jo vuosia olen mennyt tuolta hallinnan kautta, kun sieltä löytyy kaikki.
    Kiitos, kun otat asian esiin ja selvität perusteellisin ohjein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Globaalissa mittakaavassa tämä on pieni riesa. Usein nämä bloggerin ongelmat poistuvat melko nopealla aikataululla, mutta tämä se vaan jatkuu ja jyllää kiusaamassa meitä.
      Olen tottunut vastaamaan kommentteihin blogin kautta, mutta jatkossa täytyykin kokeilla vinkkaamaasi tapaa.
      Minusta on hyvä jakaa ohjeita myös muille, jos vain suinkin osaa ja tietää. Ei tarvitse jokaisen oman koneen äärellä miettiå.

      Poista
  4. Kiitos tästä seikkaperäisestä ohjeesta, aion käydä heti tutkimassa löytyykö minulta enemmän väärin ohjattuja kommentteja. Yksittäiset julkaisemattomat olen sinun ohjeellasi jo osannut onkia julkaistavaksi. Kiitos sinulle ja hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla löytyi roskapostista yli 70 aivan asiallista ja kivaa kommenttia tutuilta blogikavereilta. Noudatin tätä seikkaperäistä ohjetta ja toivottavasti sain ne palatuettua. Osa oli pitkältä ajalta taaksepäin.

      Poista
    2. Blogger taitaa olla vapputunnelmissa, kun sinäkin sait tuollaisen määrän kommentteja roskapostiin. Toivottavasti palautus onnistui. Ja vielä enemmän toivon, että riesa poistuu pikaisesti.
      Hyvää viikonloppua ja kivaa vappua sinulle!

      Poista
  5. Hyvä, että sinäkin toit tätä ongelmaa isosti esille ja laitoit vieläpä kuvallisen ohjeenkin. Minulta blogger on siirtänyt tämän kuukauden aikana varmasti yli 200 kommenttia roskapostiin. Yhden päivän aikana kommentteja hävisi 119 kappaletta, toisena muistaakseni 37 ja niiden jälkeen 3-5 kommenttia päivittäin. Vasta eilen oli ensimmäinen päivä, jolloin ei tarvinnut palauttaa yhtään kommenttia roskasisällöistä pois.
    Nyt tulin ajatelleeksi, että olisiko joku kieliä tuntematon ohjelmoijanörtti laittanut bloggerin koodiin ohjeeksi siirtää roskasisältöihin lyhyiden tai hymiöitä sisältävien kommenttien lisäksi ja ä- tai ö -kirjaimia sisältävät tekstit? En keksi mitään muuta tekijää, minkä perusteella esimerkiksi sinun kommenttisi olisi voinut valikoida roskapostiksi.
    Toivottavasti korjaavat ongelman nopeasti ja toivottavasti mahdollisimman moni huomaa käydä tarkistamassa roskapostinsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi kommentista, josta sain lisää neuvoja muille annettavaksi. Turha näiden ongelmien kanssa on yksikseen painia, kun yhdessä pääsemme parempaan tulokseen.
      Ääkköset saattavat olla avainasemassa. Minulla roskapostissa oli pitkiäkin kommentteja, joten parin sanan toivotus tai hymiö ei selvästi ole ainoa ohjelmointinörttiä sotkeva asia. Ihmetyttää, miten kummassa vuosia vanhoja kommentteja yhtäkkiä ilmestyy roskapostiin. Missä ne ovat olleet nämä vuodet? Siellä nörtin omalla koneella?
      Täytyy seurata roskapostikansiota tiiviisti jatkossakin. Myös asian nostaminen omassa blogissa esille on hyvä idea tiedon jakamiseksi muillekin.

      Poista
  6. Hui, oikein pelästyin kun luin päivityksesi ja yllä olevat kommentit. Kävin katsomassa omaa tilannettani, enkä löytänyt yhtään roskapostia (uskaltaako tätä ääneen sanoakaan?). Joskus harvoin joku kommentti on pitänyt käydä kuittaamassa, mutta käyn yleensä katsomassa kommenttilistaa, niin huomaan ne aika pian.
    Pari muuta häiritsevää asiaa olen viime viikkoina huomannut:
    1) seuraamani Vuodatus-blogit eivät päivity seurantalistaani. Ennen viimeksi päivitetty seuraamani blogin otsikko hyppäsi seurantalistalla ylimmäksi. Nyt Vuodatuksen blogit ovat listalla, mutta vanhoilla otsikoillaan. Yritin poistaa kyseiset blogit ja liittää ne uudelleen seurattaviin, mutta ei auttanut.
    2) en saa sähköpostiin enää ilmoitusta tulleista kommenteista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä asia, ettei sinulla ole roskapostikansiossa kommentteja. Tilannetta kannattaa seurata, sillä välillä on pitkiä välejä, ettei kansioon mene ainuttakaan kommenttia. Ja sitten tällaisia päiviä, jolloin siellä on niitä kymmenittäin.
      En tunne Vuodatus-blogisysteemiä. Onko kyseessä järjestelmä, joka on aiemmin poistunut käytöstä? Bloggerissa on tapahtunut monia muutoksia, joiden kanssa yksi jos toinenkin painii aikansa, kunnes apu ja ratkaisu löytyy.
      Hämärästi muistan, että tuo sähköposti-ilmoitusten saaminen poistui joku aika sitten. Siitäkään en ole aivan varma. Toivottavasti joku viisaampi osaa vastata näihin kysymyksiin.

      Poista
  7. Harmillinen ongelma, jonka johdosta roskapostia joutuu nyt seuraamaan tarkemmin. Sinunkin viime postaukseeni tullut kommentti, löytyi roskapostista. Onneksi kommentin saa sentään palautettua helposti näkyväksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totisesti tämä on ärsyttävä riesta, joka näyttää vaan jatkuvan ja jatkuvan. En ole keksinyt mitään tiettyä kaavaa, jonka perusteella kommentit roskapostiin menevät. Sinunkin kommenttejasi olen muutaman kerran käynyt palauttamassa. Onneksi se on mahdollista, mutta säännöllistä seurantaa tämä vaatii.

      Poista
  8. Eivät taida viitsiä paneutua tällaisiin ongelmiin kun tämä on ilmainen sovellus . Minulla on myös tuo sama pelakuu .😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bloggerissa on välillä monenlaisia ongelmia, mutta yleensä ne ovat jollain aikavälillä korjaantuneet. Tämä roskapostiin nakkelu on jatkunut ainakin alkuvuodesta lähtien. Ilmainenhan tämä on, mutta soisi sen silti toimivan.

      Poista
  9. Hyvä, että otit tämän puheeksi. Täytyy käydä vilkaisemassa omakin roskis. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti ohjeistani on sinulle apua. Parempi tietenkin, ettei roskapostikansiossasi ole mitään sinne kuulumatonta. Aika moni on tästä riestasta kärsinyt. Eletään toivossa, että ongelma selviää pian.
      Hyvää viikonloppua ja kivaa vappua sinulle!

      Poista
  10. Kiitos massatoimintovinkistä!
    Juuri olen viimeisen viikon aikana yli 200 roskapostiksi luokiteltua kommenttia käynyt elvyttämässä yksitellen. Seuraavalla kerralla on sitten helpompaa 👍.

    Minulla suurin osa roskapostiksi luokitelluista kommenteista oli omiani. Noloa. Nuo muiden vanhempiin kirjoituksiin tekemät ja nyt roskapostiin siirretyt kommentit ovat varmasti eläneet blogissa onnellisesti vuosia. Nyt vasta yhtäkkiä ne ovat joutuneet Bloggerin hylkäyslistalle. Luulen, ettei kukaan vuosia sitten blogia kommentoinut ole huomannut oman kommenttinsa juuri nyt katoamista. Toivon ainakin niin 👍.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bloggerilla on meneillään meidän työllistämiskampanja. 200 kommentin läpikäynti yksitellen vie aikaa.
      Eilen roskapostikansiossani oli 25 viestiä lisää. Veikkaan, että kommentit ovat aikoinaan menneet oikeille paikoilleen, mutta nyt joku uusi säätö saa ne singahtelemaan roskapostiin. Enpä usko, että vanhoja postauksia tulee kenenkään kovin tarkkaan tsekattua.

      Poista
  11. Luulen, että osa vanhoista kommenteista on ollut julkaistuja mutta blogger on nyt haistanut ne jostain syystä roskakommenteiksi. Olen tyhjentänyt roskapostikansion jo monta kertaa ja aina vaan sinne tulee vanhoja kommentteja uudestaan muka roskakommentteina. Yleensä niissä on vain yksi sana. Tuolla massahyväksynnällä teen julkaisut tai poistot. On tämä ihmeellistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidat olla oikeassa.Luultavasti kommentit ovat olleet omilla paikoillaan, mutta ovat nyt lähteneet singahtelemaan jonkun virheasetuksen vuoksi. Käyn aika usein katsomassa myös vanhempia postauksia nähdäkseni, onko niihin tullut kommentteja. Vuosien takaisia ei tietenkään tule katsottua, ellen sitten etsi jotain tiettyä asiaa. Eilen roskapostissani oli jälleen 25 viestiä, joista osa vanhoihin postauksiin, osa ihan tuoreisiin. Ihan monisanaisia olivat ja vuosia blogiani kommentoineilta.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!