Paulin ja Fannyn luona kylässä

 
Maaliskuuni alkoi kulttuuripitoisissa merkeissä. Ensin tutustuin Sinebrychoffin taidemuseon "Linné ja pieni pala paratiisia* -näyttelyyn, josta raportoin 3.3. Koska energiaa riitti enempäänkin ja koska marraskuisessa käynnillä Sinebrychoffien kotimuseo oli remontissa, oli nyt aika kivuta talon toiseen kerrokseen.

Empiresali

Onpa Sinebrychoffeilla upea koti Helsingin Bulevardilla. Meidän kaikkien onneksemme talon viimeisimmät asukkaat, Paul ja Fanny Sinebrychoff, olivat innokkaita taiteenharrastajia. He keräsivät mittavan kokoelman taidetta ja esineistöä. He kirjasivat testamenttiinsa toiveen, että taideaarteet olisivat kaikkien nähtävillä. Kokoelma lahjoitettiin valtiolle 1921, joten museon puitteissa Sinebrychoffin toive toteutuu.

Empiresali on suuri huone, jossa on useampi sohvaryhmä. Kalusteissa on yhtenäiset, kullatut koristeet. Empiresali on varmasti ollut juhlava kokoontumispaikka.

Vasta jälkikäteen tajusin, että olisi kannattanut ottaa kierrokselle mukaan opastus. Kierroksesta olisi saanut enemmän irti. Ehkä teen toisen reissun nauttiakseni opastuksesta. Museon kotisivulla voi myös vaikka kotisohvalta käsin kuunnella opastus huone kerrallaan.

Talon Bulevardin puoleiset huoneet avautuvat peräkkäin. Samoin huoneet Sinebrychoffin puiston puolella. Joskin siellä huonenauha päättyy Bulevardin puolta aiemmin portaikkoon.

Kustavilainen sali. Yksittäisten maalausten katseleminen jäi pikavilkaisuksi, kun nähtävää on niin paljon myös kalusteissa ja pienemmissä esineissä.

Kustavilaisen salin parketti on  myös hieno.

Kannattaa nostaa katse kattoon. Joka huoneessa katto on erilainen. Eipä tarvitse sängyssä tai sohvalla lampaita laskea, kun voi unelmoida kukkakimpuista ja joutsenista.

Paul Sinebrychoffin työhuone.

Ruokasali. Joulun alla Sinebrychoffin museossa on esillä jouluisia kattauksia. Ehkä ensi jouluna pääsen niitä katselemaan. Menneen joulun alla korona mutkisti suunnitelmia.

Sali, joka on nyt kalustamattomana näyttelytilana.

Salien väliin jäävällä käytävällä (ei kuvassa) oli esillä mielenkiintoinen miniatyyrikabinetti. Paul Sinebrychoff hankki noin 300 miniatyyrin kokoelman 1600-1800 -luvulta. Hän oli kiinnostunut myös niissä kuvattujen henkilöiden historiasta. Kunkin vitriinin ohessa on tabletti, jonka avulla kustakin miniatyyristä löytyy tietoa.

Sinebrychoffin puiston puoleisia huoneita.

Tarkemmat tiedot tästä taulusta jäivät tutkimatta. Tätähän voi käyttää vaikka mallina, jos haluaa tehdä itselleen sukupuun.

Pitihän minun kurkkia kotimuseon ikkunoistakin ulos. Näkymät eivät ole paljoakaan muuttuneet sitten viimeisimpien Sinebrychoffien ajoista. Paitsi vasemmalla näkyvät, keltaisen talon takana olevat kerrostalot taitavat olla 2000-luvulla rakennettuja.

Hietalahden kauppahalli (1903) jää ikkunasta näkyvän rakennuksen taakse. Ehkä Sinebrychoffien palvelusväki ehti käydä kauppahallissa ostoksilla.

Vanhankirkon puiston rhodot

Museokäynnin päätteeksi ei tehnyt mieli jäädä talsimaan jäämuhkuraisia Helsingin katuja. Tähtäsin kulkuni metroasemalle, sillä jätin auton Tapiolaan parkkiin. Meiltä kun bussiliikenne Helsinkiin on kutistunut vaatimattomaksi ja liikennöitsijä on ilmoittanut sen loppuvan toukokuun loppuun mennessä kokonaan.

Fredalla pysähdyin kurkkimaan Kissakahvila Helkatin ikkunassa ohikulkijoita seuraavia kissoja. Näkyvillä oli kolme kissaa, joista yksi pakeni ennen kuin sain siitä kuvan. Olen käynyt kerran Helkatissa kahvilla ja kissoja rapsuttamassa. Kotisivujen mukaan sisustusta on muutettu. En löytänyt tietoa, montako kissaa kahvilassa nyt asustaa. Ennen koronaa kissakahvila oli suosittu paikka. Sisäänpääsyn varmistamiseksi kannatti tehdä netissä ennakkovaraus.

Mikäs on köllöttäessä, kun tuli ammennettua kulttuuria kerralla isompi annos. Luultavasti olisin mennyt tutustumaan Sinebrychoffille muutenkin, mutta museokortti helpottaa päätöksentekoa merkittävästi. Kunhan kevät etenee ja sohjolumi vähenee, saatan harrastaa kulttuuria entistä ahkerammin.

Kesän kulttuuriannos

Näkymä Ateneumin portaikossa

Useamman vuoden ajan olen antanut veljen tytölle syntymäpäivälahjaksi lipun Suomenlinnan kesäteatteriin. Ennen teatteria olemme käyneet kakkukahvilla ja pehmoleluja hiplaamassa tai kirjakaupoissa. Tytön kasvaessa päivän oheisohjelma elää ja muuttuu, ja aina meillä on ollut mukavaa.

Näkymä Ateneumin portaikossa

Tänä vuonna Siiri täytti jo 15 vuotta ja hiukan pelkäsin, jaksaako hän yhä viettää kesäpäivää tätinsä kanssa. Hyvin kelpasi teinille kakkukahvit ja teatterireissu, vaikka tällä kertaa Siirin uintiharrastuksen ja rippikoulun vuoksi ajankohta siirtyi alkukesästä elokuulle.

Taistelevat metsot: Ferdinand von Wrightin öljyvärimaalaus vuodelta 1886

Olimme Siirin kanssa Helsingissä jo hyvissä ajoin päivällä. Olin varannut ajan Kissakahvila Helkattiin, mutta ennen sinne menoa oli aikaa käydä jossain. Pehmolelut eivät enää teiniä kovin paljon kiinnosta, eikä nyt ollut mielessä mitään kirjakaupasta etsittävää. Edelliskesänä kävimme silloin uudessa paikassa avautuneessa Helsingin kaupungin museossa. Keskustassa pyöriessämme etsin katseellani jotain sopivaa kohdetta. Monissa tunnetuissa paikoissa Siiri oli käynyt joko vanhempiensa tai koulun kanssa, mutta Ateneum oli käymättä. Sinne siis.

Pariisin Luxembourgin puistossa on Albert Edelfeltin vuonna 1887 valmistunut öljymaalaus

Taidemuseo ei välttämättä ole teini-ikäisen ensisijainen kiinnostuksen kohde, mutta mielestäni Ateneumissa käymisen edes kerran elämässä voi hyvin sisällyttää yleissivistykseen. Etenkin, kun täällä pääkaupunkiseudulla asutaan. Viimeksi kävin Ateneumissa katsomassa Picasso-näyttelyn vuonna 2012 ja Schjerfbeck-näyttelyn viime vuonna.

Picasso-näytteyn ohessa kiersimme myös Ateneumin perusnäyttelyn suomalaisine klassikkomaalauksineen. Nyt Suomen taiteen maalaukset on koottu ja ripustettu uudella tavalla, joka minusta tuntui mukavan intensiiviseltä.

Ateneumissa on parhaillaan "Alvar Aalto - Taide ja moderni muoto" -näyttely, jonka myös kiersimme pikaisesti. Museoon saa helposti uppoamaan puoli päivää ellei enemmänkin, mutta Siirin ja minun vatsassani jo nälkä kurni ja kissat kutsuivat. 

Pehmoinen Tuli-neito

Itse olen käynyt Helsingin kissakahvilassa ennen sen omistaja- ja nimenvaihdosta. Siirille käynti oli ensimmäinen. Kissakahvila Helkatti näyttää olevan varsin suosittu paikka, sillä vapaita aikoja oli niukasti ja moni ovikelloa soittanut joutui tyytymään ajanvaraukseen jollekin toiselle päivälle. 

Pete tai Ville

  
Helkatissa on kahdeksan kissaa. Löytökissa, tiikerikuvioinen Pete on 7-8-vuotias. 2-vuotiaat veljekset, tiikerikuvioinen Ville ja tabby-kuvioinen Kalle. Sisarukset Nestori ja Helmiina sekä mustavalkoinen Tyylilyyli ovat niinikään 2-vuotiaita. Nuorimpina tulokkaina Helkatissa kehräilevät valkoinen 1-vuotias Herkules ja kilpparikuvioinen Tuli.

Kissat ovat hyvin tottuneita kahvilan asiakkaisiin ja niitä pääsee silittämään ja niiden kiipeilyjä ja touhuja katselemaan ihan läheltä. Ei pidä kissakahvilaan mennä, jos pelästyy yllättäen pöydän yli loikkivaa tai vessan oveen tehdystä aukosta sisään kömpivää karvaista kaveria.

Söimme kissakahvilassa herkulliset salaatit ja jälkkäriksi kakkupalat. Kahvilan valaistus oli sen verran tunnelmallinen, ettei kamerani teho tahtonut hyviin kuviin riittää. Eikä kyllä kamera muutenkaan pysynyt vauhdikkaiden kissojen perässä. Pääasia, että saimme melkoisen annoksen kissaterapiaa.

Kissakahvilasta riensimmekin jo kohti Kauppatoria ja Suomenlinnan lauttaa. Suomenlinnan kesäteatteriin on hyvä mennä ajoissa, sillä myöhästyneita ei sisään päästetä. Sen ymmärtää hyvin, sillä paikan erityisyyden vuoksi myöhästyneiden sisäänkömpiminen häiritsisi pahasti niin katsojia kuin näyttelijöitäkin.

Esityksen väliajalla linnoituksen edustalla myydään mm. virvokkeita ja grillimakkaraa. Kokemuksesta olemme oppineet, että lyhyen väliajan saattaa joutua käyttämään jonottamiseen, joten ostimme Kauppatorilta evääksi ja väliaikanaposteltavaksi maukkaita kotimaisia kirsikkatomaatteja.

Sää suosi kulttuuripäiväämme alusta loppuun saakka. Lämpöä ja aurinkoa riitti. Suomenlinnan lauttaa odotellessamme taivas vetäytyi pilveen ja tuli muutama vaatimaton vesipisara. Kylmä ei silti ollut. Teatteri on katettu, joten siellä sade ja tuuli ei sinänsä haittaa, mutta toki paksujen kivimuurien sisällä kosteuden lisääntyessä ilmakin nopeasti viilenee.

Tänä kesänä Ryhmäteatterin ohjelmistossa on Kari Heiskasen ohjaama Aleksis Kiven Seitsemän veljestä. Seitsemän veljeksen tarina on varmasti useimmille suomalaisille tuttu. Heiskasen ohjaus pysyi melko uskollisena Kiven tekstille. Täytyy sanoa, että aikamoisen hienosti Kivi on aikanaan rakentanut tarinan oppimattomien ja köyhien veljesten välillä vähän villiksikin riehaantuvista tempauksista. 

Kolme tuntia teatterielämystä sujahti nopeasti ja illan jo pimetessä huristimme lautalla Kauppatorille ja sieltä ratikalla parkissa odottavalle autolle. Kesän perinteinen kulttuuriannos on jälleen ammennettu. Toivottavasti tämä minun ja Siirin yhteinen kesäperinne jatkuu pitkään.