Näytetään tekstit, joissa on tunniste keltapäivänlilja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste keltapäivänlilja. Näytä kaikki tekstit

torstai 13. kesäkuuta 2024

Ansaitsevat tulla mainituiksi

Rhododendron 'Catawbiense Grandiflorum'
 

Meneillään oleva kesä alkoi ensin kylmänä muuttuen sitten pitkäksi hellekaudeksi ja nyt ainakin meidän nurkilla sataa päivä toisensa jälkeen ihan kunnolla. Niinpä sekä kasvien kuvaaminen että niistä kertominen on sujunut osittain läpihuutojuttuna. 

Yleensä sitä tulee esitelleeksi runsaskukkaisia ja näyttäviä kasveja. Samalla moni muu jää vähemmälle huomiolle, vaikka nekin ansaitsevat tulla mainituiksi. 

Rhododendron 'Nova Zembla'


Rhodoni kärsivät talvesta. Vanhemmissa lehdissä on paljon vioituksia. Muutenkaan rhodoni eivät ole mitenkään kaunismuotoisia. Yksi oksa sojottaa sinne, toinen tänne. Keväästä toinnuttuaan ne ovat piristyneet ja kasvattavat uusia lehtiä. Lila Catawbiense kukkii yhä kiitettävästi. Punainen Nova Zempla muutaman kukan voimin. Valkokukkainen Cunningham's White kukkii aina aikaisin, joten se on jo lopettanut. Se kukkii usein syksyllä uudelleen muutaman kukan voimin.

Mahonia

Myös mahonia otti talvesta nokkiinsa. Suojasin sen mielestäni ajoissa kevätauringolta, mutta siitä huolimatta moni oksa meni kokonaan ruskeaksi. Näin on tapahtunut kerran aiemminkin. Silloin surin asiaa täällä blogissa, jolloin sain ohjeita antaa mahonian rauhassa toipua. Sen se kyllä tekisi, kuten tapahtuikin silloin ja myös nyt. Leikkasin ruskeita oksia varovasti pois ja nyt pensaat puskevat reippaasti uutta kasvua. Kukinta jäänee väliin.

Epimedium Rubrum - Tarhavarjohiippa

Varjohiipoille en ole löytänyt pihasta sopivia paikkoja. Muutama vuosi sitten kokeilin istuttaa pari varjohiippaa Makkaripenkkiin. Tänä keväänä penkin kasvit olivat surkea näky. Ajattelin, että kasvihautajaisia on tiedossa lukuisia. Niin vain varjohiipatkin nousivat ja yllättäen jopa kukkivat. Ihan ensimmäistä kertaa pihassani.

Epimedium x youngianum 'Niveum' - Valkovarjohiippa


Niin tarhavarjohiipan punaiset kuin valkovarjohiipan valkoiset kukat ovat pikkuisia söpöläisiä. Kuvaaminen ei ollut ihan helppoa, kun niiden ääreen piti mennä polvilleen ja odottaa, ettei mistään tulisi pientäkään tuulenvirettä heiluttamaan herkkiä kukkia.

Hosta 'Frances Williams' - Kuunlilja ja Tiarella cordifolia - Rönsytiarella

Samaisessa Makkaripenkissä kuunlilja Frances Williams on vihdoin avannut lehtiruusukkeensa. Sillä on hiukan ahdasta, kun rönsytiarellat valtaavat kaiken aikaa enemmän ja enemmän tilaa. Rönsytiarella viihtyy selvästi tässä oikein hyvin, mistä iloitsen. Sitäkin olen istutellut eri paikkoihin löytääkseni sen parhaan. Ehkä nyt olen sellaisen löytänyt.

Hemerocallis lilo-asphodelus - Keltapäivänliljat ja Allium 'Purple Sensation' - Ukkolaukat

Etupihan Bermuda on tänä vuonna varsinainen sekasotku. Alueelta on menehtynyt useampi jaloangervo, syysleimu ja ilmeisesti kaikki salkoruusut. Vaikka hengissä säilyneet kasvit ovat kasvun myötä rehevöityneet, aukkopaikkoja on yhä. Keltapäivänlilja näyttää viihtyvän paahteisen kuivassa paikassa yllättävän hyvin. Kukinnan jälkeen sen lehdistö säilyy vihreänä ja peittää samalla myös ukkolaukkojen keltaisena nuutuvat lehdet.

Ukkolaukat kukkivat tänä vuonna hämmästyttävän runsaina. Niitä nousi sellaisistakin paikoista, joihin olin jo unohtanut niitä istuttaneeni. 

Berberis thunbergii 'Atropurpurea' - Purppurahappomarja

Näin kerran istutusalueen, jossa purppurahappomarjat näyttelivät pääosaa. Ihastuin näiden pikkupensaiden lehtien kupariseen sävyyn. Kukathan ovat melko vaatimattomia, vaikkakin kauniita. Innostuin sitten ostamaan itsellenikin purppurahappomarjan. Tykkään siitä kovasti, mutta yhdellä puskalla ei helposti saa häkellyttävää näyttävyyttä. Voinhan joskus hommata niitä lisääkin. Ehkä.

Iris germanica

Valkokukkaiset saksankurjenmiekat pääsivät yllättämään minut kukinnallaan. Puuhaa on ollut riittämiin, eikä aina ehdi kiertää katsomassa kaikkia yksityiskohtaisesti. Saatan kierroksellani oikaista tutkimaan jotain näkemääni ja sitten sadekuuron yllättäessä kipaisen sisälle. Niin osa alueista jää tarkastamatta. Helteessä iriksen kukat putkahtelivat esiin nupuistaan vauhdilla ja samalla vauhdilla ne kuihtuivat.

Anemone tomentosa robustissima - Hopeasyysvuokko


Joka kevät odotan kiivaasti syysvuokon heräämistä. Parina keväänä on jo ehtinyt sydäntä kylmätä, että onko syysvuokko kuollut. Toissa vuonnako se taisi jättää kukinnan väliin. Vai onko siitä jo pidempi aika? Tänä keväänä syysvuokko heräsi muiden tahdissa. Se on taatusti tuplannut kokonsa. Sen lehtiä nousee kaempanakin.

Pahoittelen sotkuista näkymää. Kuvan ottamisen jälkeen kävin tukemassa oikealla rehottavan nuokkuluppion niin, ettei sen lehdet makaa muiden päällä. Lemmikit ovat jo kukkimisensa lopettaneet. Alkavat olla ruskeiksi kuivuneita. Kunhan kerkeän, käyn kitkemässä ne pois. Rapina vain kuuluu, kun siemenet sinkoilevat istutusalueille. Lemmikkien tulevakin elämä on taattu kitkennästä huolimatta.

Heuchera 'Hans' - Keijunkukka

Syyspenkin Hans onnistui sekin kasvattamaan kukkavanat yllätysnopeasti. Toivottavasti viime päivien viileys hidastaa niiden kukkimista. Takana pilkottaa hieman harjaneilikka. Niitä samaisessa penkissä on nyt runsaasti. Ensimmäiset jo avaavat nuppujaan. Ja minä kun ihmettelin pitkään, miksi en onnistu harjaneilikoiden kanssa. Suorakylvönä en saanut niitä kasvamaan. Sitten kokeilin esikasvatusta ja taimien istutusta penkkiin. Sillä menetelmällä sain harjaneilikat menestymään.

Rodgersia podophylla - Liuskavaleangervo

Yhdestä pikkuisesta liuskavaleangervon taimesta on kasvanut kokonainen keskittymä puistoreunan tuijien ja rhodojen väliin. Kasvi on levittäytynyt ilmeisesti hyvinkin laajalle, koska joka kevät ilmaantuu yhä uusia versoja. Tänä vuonna pääsen ihailemaan ihka ensimmäisiä kukkia.

Camassia leichtlinii - Isotähtihyasintti

Isotähtihyasintit kuuluvat niihin, jotka eivät oikein tykänneet talvesta. Tavallisesti ne kukkivat näin kesäkuun alussa runsaina. Nyt nousi vain muutama kukkavarsi Syreenipenkissä.

Isotähtihyasintti muistuttaa paljon tähkähietaliljaa. Tai päinvastoin. Tähkähietalilja saattaisi menestyä camassiaa paremmin meidän paahteisessa puutarhassamme.

Gillenia trifoliata - Perhoangervo


Perhoangervokin on jo aloittamassa kukintaansa. Noin metriset varret ovat sen verran hentoja, että kasvi on hyvä tukea. Muuten se kaatuilee muiden päälle, eikä tietenkään ole yhtä nätti, kuin pystyssä seisoessaan. Istutin näitä pari uutta Pikkupuutarhaan pari viikkoa sitten. Yksittäiset kukat eivät ole suuren suuria, mutta tämän pensasmaisen kasvin olemus on herkän kaunis.

Pilosella aurantiana - Oranssikeltano


Keväällä puutarhuri odottaa ja kaipaa monia kasveja. Sitten on niitä, joita ei osaa kaivata, mutta jotka noin vain ilmestyvät kasvamaan ja kukkimaan. Tällainen pikkupersoona on oranssikeltano, jonka sain iäisyys sitten eräältä tuttavalta lapinvuokkona. Eihän se mikään lapinvuokko ole, mikä selvisi minulle nopeasti. Aluksi en ollut kovin ihastunut oranssiin rentoilevaan kukkaan. Sittemmin olen oppinut pitämään sen sinnikkyydestä. Lisäksi se on helposti monistettavissa uusiin paikkoihin, koska kasvi leviää hyvin. Riesaa siitä ei ainakaan minulle ole tullut. Ylimääräiset taimet on helppo nyhtää pois.

Pinus mugo - Vuorimänty


Kuvittelin olevani hyvin ajan tasalla puutarhahommissa. Säät ovat kuitenkin laittaneet kapuloita rattaisiin. Helteellä en millään jaksanut ryhtyä vuorimännyn typistykseen. Ja sitten tulikin kaatosateet. Vuosikasvut suositellaan typistettäviksi juhannukseen mennessä. No, onhan tässä vielä vajaa kaksi viikkoa aikaa.

Papaver orientale - Idänunikko


Idänunikkojen kukinta on likimain ohi. Vaaleanpunaiset Princess Victoria Louiset ja valkoiset Royal Weddingit sentään ovat vielä nupulla. Kunpa pysyisivätkin nuppuisina vielä muutaman päivän, ettei sadekuurot hakkaa niitä maahan makaamaan.

Kohti aurinkoisempia päiviä ja uusia kukkasia!


maanantai 25. maaliskuuta 2024

Piippo siellä toinen täällä


Lauantaina oli kiva kiertää pihaa, sillä lumi on parin päivän aikana sulanut hyvin. Yleisilme on yhä varsin valkoinen, mutta ilahduttavasti kevät etenee.

Niin keväällä kuin syksylläkin on aina yhtä sykähdyttävää nähdä muuttolintujen auroja taivaalla. Äänestä päätellen nämä linnut olivat hanhia. Tiiran mukaan ainakin metsähanhia on tullut runsaasti.


Marjapensaiden alueelta löysin krookuksia. Muutama tulppukin siellä jo kurkistelee mullasta. Kaikki verkot on nyt käytössä, joten laitoin vaahteran ja männyn oksia ristiin rastiin, jotta jänikset eivät pääsisi piippoja napostelemaan.


Myös vasenrinteessä ensimmäiset piipot ovat nousussa. Ajattelin ensin kyseessä olevan krookukset, joita tuossa kasvaa. Vaan olisko siinä myös kevätkurjenmiekkoja? Muutama Harmony nousee Vasenrinteessä krookusten keskeltä.


Terassin kupeessa kasvaa nykyisin lumimarjapensasta. Leikkaan pensaita säännöllisesti muutaman kerran kesässä, jotta puskat eivät valtaa käytävältä kulkutilaa. Kauan sitten olen istuttanut muutamia krookuksia pensaiden tyveen. Silloin, kun pensaat olivat vielä pikkuisia vauvoja. Sinnikkäästi muutama krookus nousee paikalla vuosittain. Sieltä ne heräävät nytkin. 

Aika lähellä näitä krookuspiippoja huomasin myös nokkosen olevan virkeässä kasvussa. Olen koittanut kiskoa nokkosta pois, sillä en soisi sen juuri tuossa kasvavan. Lapiolla nokkosen juuria on vaikea kaivaa pois, kun ympärillä on tiivisti lumimarjoja.


Syreenipenkissä, aronioiden lähellä huomasin tulppujen olevan nousussa. En päässyt kovin lähelle niitä kuvaamaan, kun piti varoa tallomasta mahdollisia muita mullasta nousevia.


Syreenipenkki on jänisten suosima mellastus- ja ohikulkupaikka. Niinpä viimeinen vapaa verkko pääsi suojaamaan piippoja. Seuraavalla kauppareissulla on käytävä myös rautakaupassa katsomassa, josko löytäisi 50-60 sentin levyistä verkkorullaa, josta voisi leikata sopivia pätkiä pienempien piippoesiintymien suojaksi.


Kriikunan alla Fuscotinctus-krookukset ovat olleet pinnalla jo jonkin aikaa. Viikon takainen lumisade peitti kasvuston hetkeksi hankeen. Vesisade vei lumet. Verkkojen puutteessa laitoin krookusten päälle muovikorin hätäsuojaksi. Muovikori on sen verran kevyt, että tuuli saattaa pyyhkäistä sen pois piippojen päältä. Niinpä laitoin vielä männynoksan tueksi.


Keltapäivänliljat (Hemerocallis lilio-asphodelus) ovat joka vuosi varhaisia herääjiä. Tunkevat vihreää versoa lumen keskeltä. Näitä jänikset eivät jostain syystä syö. Joukossa näkyy myös koristemansikan (Comagaria/Fragaria 'Pink Panda') lehtiä. Koristemansikkaa kiemurtelee Päivänliljapenkissä siellä täällä.


Vasenrinteessä kevätkaihonkukat kurkkivat maahan pudonneiden syyslehtien lomasta. Tässä vaiheessa vielä aika harvakseltaan, mutta maan lämmitessä ja auringon paistaessa päivä päivältä runsaammin vihertyen.


Kasvimaan päädyn vattualueella maahumala ja näköjään myös lemmikin lehdeet vihertävät, kuin talvea ei välissä olisi ollutkaan. Johan tässä sormet syyhyää päästä kaivamaan penkistä huonosti tuottavat vatut pois. Samalla myös maahumalat, joista tosin on hyvin vaikea päästä eroon.


Kotitiellä rikkoontui torstaina vesiputki. Vian löydettyään miehet ahkeroivat useamman tunnin putkea korjaamassa. Kunta järjesti asukkaille vedenjakelupisteen, josta haimme kanisterilla juomavettä. Torstai-iltana jakelupistettä ei vielä ollut. Minulla on jääkaapissa pullollinen hanavettä, koska tykkään juoda esimerkiksi aamupuuron kanssa kylmää vettä. Nyt sitten pestiin hampaat jääkaappikylmällä vedellä. 

Eipä sitä tule arjessa arvostaneeksi hanasta tulevaa puhdasta vettä. Vasta sen puute herättää huomaamaan, miten onnettomia olemme ilman helposti kodeissamme saatavilla olevaa vettä. Perjantaiaamun suihkun jäädessä väliin mietin, millaista esimerkiksi Ukrainan sodan keskellä elävillä ihmisillä on ilman vettä ja lämpöä. Turvasta puhumattakaan. Ehkä vähennän kevään hitaudesta valittamista ja iloitsen mahdollisuudesta nauttia hanaa vääntämällä pulppuavasta puhtaasta vedestä.


 

lauantai 9. kesäkuuta 2018

Laukkoja ja muuta mukavaa

Allium Purple Sensation valkoisen kaverinsa kanssa

Versoja Vaahteramäen Riina kysyi laukkoja käsittelevässä postauksessaan, tykkäävätkö muut laukoista. Yhtään miettimättä vastaan, että tykkään ja paljon. Olen kaikenlaisten sipulien ystävä. Lapsena inhosin sipulia ruoassa, mikä varmaankin johtui siitä, että äiti ei pilkkonut sipulia esimerkiksi lihapulliin riittävän pieneksi, vaan vaaleat sipulipalat törröttivät selvästi näkyvissä. Sipulin makuun ihastuneina niin isä kuin äitikin olettivat, että sitä pitää olla runsaasti ja näyttävästi ihan kaikessa tarjolla. Ajan myötä inho väistyi ja teini-iän ohitettuani olin jo täysin sinut sipulin kanssa. Onnekseni olen puutarhaharrastuksessa tutustunut myös kaunistukseksi istutettaviin laukkoihin ja varmasti sillä saralla uusia tuttavuuksia on yhä edessä.

Wikipediasta lainattua:
Sipulit eli laukat (Allium) on narsissikasvien heimon suku, johon kuuluu noin 1 250 lajia. Ne kasvavat luonnonvaraisina pohjoisen pallonpuoliskon lauhkeilla alueilla. Monia niistä viljellään ja käytetään ruoaksi. Lajeille on yhteistä voimakas, "sipulimainen" tuoksu. Ne ovat monivuotisia ja talvehtivat sipulinsa eli turvonneen lehtiruusukkeen tyven avulla.  

Ukkolaukka - Allium Purple Sensation

Eniten olen istuttanut ukkolaukkaa ja siitäkin lähinnä Purple Sensationia. Valkokukkaista versiota laitoin mm. viime syksynä, mutta jostain syystä siitä nousi vain yksi vana Purple Sensationin kainaloon. Myös lehtolaukkaa (allium oreophilum) on monessa paikassa. Yksi laukkasuosikeistani on pallerolaukka (allium sphaerocephalon), joka kukkii yleensä elokuussa.

Ruohosipuli - Allium schoenoprasum

Ruohosipulia minulla kasvaa kasvimaalla ja kukkapenkeissä. Tämän olen kertonut ennenkin, mutta tulkoon toistamiseen. Vierailin muutama vuosi sitten puutarhassa, jossa vaimo oli syntyisin Virosta. Hän oli istuttanut ruohosipulia reunustamaan ja ympäröimään monia perennoja. Hän kertoi sen olevan vanha tapa Virossa ja ruohosipulin toimivan perennojen ötökkäkarkoittimena. En ole väitteeseen muualla törmännyt, mutta kauniilta se näytti. Siksi olen kylvänyt ruohosipulia myös kukkapenkkehin. Mitään massiivisia määriä sitä minulla ei sentään ole, vaikka eipä sekään haittaisi. Kiva on taittaa ruohosipulin varsia pureskeltavaksi puutarhassa kierrellessä.

Mahonia aquifolium

Mahoniani kuuluu ikivihreisiin, jota kevätahava jonkin verran jälleen kerran suojauksesta huolimatta kuritti. Leikkasin kaikki kuivat ja kuolleet oksat pois ja kas, miten mahonia yltyi kasvattamaan uusia versoja. Tappotalven 2015/2016 kurimuksen jälkeen mahonia ei ole kukkinut. Se kukkii, kunhan ehtii ja haluaa. Nyt iloitsen sen kauniin kiiltävistä ja eheistä lehdistä ja tarmokkaasta innosta uuteen kasvuun.

Hyasinttipapu - Lablab purpureus

Hyasinttipapu on minulle uusi tuttavuus, jonka bongasin muutamista puutarhablogeista. Löysin sen siemeniä rautakaupasta ja päätin kokeilla. Se iti nopeasti, joskin kasvuvauhti on ollut hidasta. Istutin neljä itänyttä tainta jokin aika sitten pohjastaan rei'itettyihin laastipaljuihin, jotka sijoitin alapihan aitakulmaukseen. Siellä kasvaa iso vaahtera, jonka juuristo täyttää maan. Siksi kulmaukseen ei voi mitään monivuotista istuttaa. Ajattelin paikan viherryttämistä hyasinttipapujen avulla täksi kesäksi. Seuraksi hyasinttipavuille laitoin multaan myös ruusupavun siemeniä, joista osa on itänyt. Aitakulmaus jää lehtikompostien ja vadelmien taakse, joten aina pitää itseään muistuttaa istutusten kastelemisesta.

Töyhtövana - Eucomis bicolor

Lidlin keväisestä perennatarjonnasta mukaan lähti Eucomis bicolor, joka ei kuvan tai nimen perusteella sanonut minulle mitään. Googletin ja löysin nimeksi töyhtövana. Istutin sipulit purkkiin ja hyvä niin, sillä töyhtövana ei talvehdi maassa ja se olisi joka tapauksessa nostettava syksyllä mullasta. Periaatteessa kasvin voisi ruukussa sijoittaa syksyllä viherkasvina vaikka ikkunalaudalle, mutta se tarvitsee kuitenkin oman lepokautensa pimeässä. Töyhtövanan sipulin suositeltiin nostettavan syksyllä mullasta ja istutettavan taas keväällä uuteen kasvualustaan. Kukka on aika jännä, jonka tietysti toivon näkeväni.

Vuorimänty - Pinus mugo

Jotta vuorimänty pysyisi sopusuhtaisena ja tiheänä, sen vuosikasvusta suositellaan typistettävän puolet tai keskimmäisten poistamista kokonaan. Tavallisesti tämän operaation olen tehnyt vähän ennen juhannusta. Lämmin toukokuu on laittanut muiden kasvien ohella vauhtia myös vuorimäntyyn. Parista vuorimännystä napsin vuosikasvuja jo muutama päivä sitten ja pian on vuorossa loputkin. 

Puutarhassani on pari vanhaa vuorimännyn käkkyrää, joista laiskuuteni ja osaamattomuuteni näkyy jo kauas. En siis alkuvuosina ymmärtänyt leikkaamisen merkitystä ja kauaskantoisuutta. Nyt nuo vuorimännyt ovat rumia ja honteloita, eikä niistä millään ilveellä parempia saa. Tarkoitus oli poistaa käkkyrät jo tänä keväänä, mutta en ole ehtinyt. Saavat kyllä ajallaan lähteä ja jotain muuta mukavaa tulee varmasti tilalle.
 
Keltapäivänlilja - Hemerocallis lilioasphodelus

Keltapäiväliljat ovat avanneet ensimmäiset kukkansa. Kukkavanojen kasvutapa on hauskan hujoppimainen ja usein kukat katsovat kukin omille tahoilleen. Iltaisin näistä keltaisista päivänliljoista leviää hyvä tuoksu.

Varjolilja - Lilium martagon

Varjoliljojen nuppujen aukeaminen on lähellä. Netissä moni oli huolissaan varjoliljan nuppujen "karvaisuudesta" ja kyseli, millä nöyhdän saisi pois. En tiedä karvaisuuden syytä, enkä myöskään löytänyt selitystä tuolle karvaisuudelle. Minun varjoliljoissani näin on aina, eikä se  ymmärtääkseni ole millään tavoin haitallista tai vaadi minkäänlaisia toimenpiteitä. Sieltä ne kauniit turbaanimaiset kukat aikanaan avautuvat ja ihastuttavat meitä nuppujen karvaisuudesta huolimatta tai kenties juuri sen vuoksi.

Metsäruusu - Rosa majalis

Viikonlopuksi on luvassa kesäisempää ja aurinkoisempaa. Nauttikaamme kesäisestä viikonvaihteesta!