Näytetään tekstit, joissa on tunniste puut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste puut. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 26. huhtikuuta 2020

Puita ja pensaita istuttaen

Primula Pruhoniciana-ryhmä 'Wanda' - Suikeroesikko

Pari päivää on kulunut rattoisasti lapio- ja kärräyshommissa. Tuoreet kasviostokset piti saada mahdollisimman pian maahan aloittamaan kasvuaan uudessa kodissaan. Istuttaminen on sinänsä yksinkertaista, mutta paljon siihen saa tuhraantumaan aikaa. Ensin kaikki tarvittavat tavarat on kannettava paikalle, sitten tehtävä itse istutus ja lopuksi vielä kiikutettava samaiset tarvekalut pois. Helposti vierähtää tunti jos toinenkin.

Pulsatilla vulgaris 'Rubra' - Tarhakylmänkukka

Ensimmäisenä istutin kolme hunajamarjaa eli makeasinikuusamaa (Lonicera caerulea) alapihan aidan eteen, punakanelin ja valkeakuulaan väliin. Nurmikon olin jo aiemmin kuorinut pois paikalta, möyhentänyt maan ja tuonut uutta multaa tilalle. Kolme pensasta sujahti kuoppiinsa näppärästi. Juurelle runsaasti vettä ja hetken päästä lisää multaa.

Punakanelin toiselle puolelle istutin kaksi timanttituijaa (Thuja occidentalis 'Smaragd'). Niitä varten en ollut muokannut maata valmiiksi, joten urakkaa riitti perustamispuuhissa. Lopulta nurmikko oli poistettu, maa möyhennetty, uutta multaa lisätty ja ämpärissä vettä juuriinsa imeneet tuijat istutettu. Havujen eteen oli tarkoitus istuttaa pienikokoinen kukkiva pensas, mutta en saanut etsimääni. Toiste sitten.

Meconopsis betonicifolia - Sinivaleunikko

Kolmantena istutusvuorossa oli koristeomena Makamik (Malus purpurea 'Maka-mik'). Sille oli paikka jo valmiiksi muokattu. Sopivan kuopan kaivamalla Makamik löysi kotinsa, sai uutta multaa, vettä ja tukipuut vierelleen. Laitoin myös runkosuojan, jotta jänikset eivät heti puputa pientä puuta kuoliaaksi. Samalla muistin virittää hunajamarjoille verkon ympärilleen, vaikka en tiedä, tykkäävätkö jänikset hunajamarjoista.

Sempervivum hybrid 'Summer' ja Sempervivum arachnoideum

Alapihalta siirryin lähemmäksi yläpihaa eli rinteeseen, jonne olin ostanut istutettavaksi jalosyreeni Moskovan kaunottaren (Syringa vulgaris 'Beauty of Moscow'). Paikkaa en ollut valmistellut etukäteen ja niinpä jouduin urakoimaan tovin saadakseni pari kuollutta aronianjuurakkoa pois maasta. Mielessäni olin kuvitellut syreenin tulevan rinteeseen, mutta käytännössä se on lähes tasamaalla rinteen yläosassa. Paikka on multava, eikä vesi jää kasvin juurelle seisomaan. Jotta syreeni saisi riittävästi vettä juurtuakseen kunnolla, tein laattamaisista kivistä tilapäisen padon pikkupuun rinteen puolelle.

Moskovan kaunottarella ei vielä ole paljon mittaa, mutta työhuoneen ikkunasta sitä katsoessani olen oikein tyytyväinen istutuspaikkaan. Tulevina vuosina voin nähdä puun myös töiden lomassa. Sitä voi ihailla niin ylä- kuin alapihalta. Pienestä koostaan huolimatta taimi on vankka ja sen silmut pullistelevat vihreinä. Toivottavasti se kotiutuu.

Bergenia - Vuorenkilpi

Honkkarissa käydessäni ostin myös kaksi valkoista pallohortensiaa (Hydrangea arborescens 'Annabelle'). Aiemmin minulla on ollut vain yksi pallohortensia, jonka ostin 4 eurolla muutama vuosi sitten markkinoilta. Siihen tuli viime kesänä ensimmäiset kukat, joskin aika pienet. Loppukesästä ostin pinkin pallohortensian Tahvosten puutarhavierailulla. Sen kasvua ja kukintaa odotan innolla.

Uudet pallohortensiat istutin Bermudankolmion takalaitaan eli sisäänkäyntiä vastapäätä. Toiveissa olisi, että ne ajan kanssa kukkisivat yhtä komeasti, kuin erään talon pihassa lenkkireittini varrella.

Helleborus - Jouluruusu

Vielä riittää istuttamista. Puiden ja pensaiden jälkeen ei puhti riittänyt perennojen maahan kaivamiseen. Muhevaisella Makamikia ja jalosyreeniä hakiessani matkaan lähti myös kaksi punaista tarhakylmänkukkaa (Pulsatilla vulgaris 'Rubra'), joille en ole edes paikkaa päättänyt. Matkan varrella poikkesin myös toisessa puutarhamyymälässä ja kuinkas ollakaan, ostin muhkean sinivaleunikon (Meconopsis betonicifolia). Onkohan sinivaleunikoista tulossa samanlainen päähänpinttymä, kuin jouluruusuista. Jouluruusujen kanssa alan olla sinut, joten täytyyhän sitä itselleen jokin uusi haaste hankkia. Olkoon nyt sitten sinivaleunikkohaaste.

Jouluruusuista puheenolleen: vuosi sitten istutin Leikkimökkipihalle yhden jouluruusun, jonka pelkäsin jo menehtyneen. Vaan eipä olekaan. Kuten ylläolevasta kuvasta näkyy, uusia lehtikääröjä on jo maasta ponnistamassa.

Paeonia lactiflora - Pioni

Istuttamatta ovat niinikään Honkkarista ostetut kaksi mehikasvia sekä kaksi purppurakeijunkukkaa (Heuchera micrantha 'Palace Purple'). Kellarissa on myös odottamassa siemenestä kasvatetut etelänmunkit ja koreatörmäkukat sekä juurakoina ostamani punatähkät. Niin ja muutama viikko sitten Puutarhanikkareilta ostetut kaksi jouluruusua, jotka ovat ruukuissaan terassilla. Ai niin, kasvarissa on myös jaloangervoa ja liljoja. Sekä tietenkin netistä ostetut kasvit, jotka eivät ole vielä edes tulleet. Lapiolleni on siis töitä tulevillekin päiville.

Lamprocapnos spectabilis - Särkynytsydän

Kroppa ei ole ihan vielä tottunut tuntien kovaan uurastukseen. Hyvin sitä jaksaa kaivaa ja kärrätä, mutta seuraavana aamuna sängystä noustessa on lievää jäykkyyttä havaittavissa. Kynnenalusissakin alkaa taas olla jokakesäiset surureunasomisteet hanskoista huolimatta. Kummasti varpaatkin mustuvat, vaikka sukat on jalassa. Saappaita en lämpiminä aurinkopäivinä töissäni aina käytä, eikä puutarhakengissäni ole kantaa, joten hyvin sukat läpäisevät kostean mullan. Vaan mikäs on saippualla kuurattuna tepastella katselemassa kättensä töitä.

Crataegus × media ´Paul´s Scarlet´ - Ruusuorapihlaja

Parin päivän ahkeroinnin jälkeen olo on tyytyväinen, joskin ihmetyttää, miksi tieten tahtoen pitää hankkia itselleen aina vain lisää tekemistä. Eikö puutarhassa voisi vain istua ja taivastella? Voi toki, aikanaan. Ensin on järjestettävä sitä taivasteltavaa. Kokemuksesta tiedän, etten kovin pitkään jaksaisi paikallani istua pelkästään ihastelemassa. Kohta jo hyppäisin tutkimaan jotain lähempää ja pian huomaisin pohtivani, mitähän tälle voisi tehdä ja tähän istuttaa. Valittakoon työn paljoutta ja ankaruutta se, joka niin haluaa. En ole työnarkomaani, mutta puutarhatyönarkomaani taidan olla.

Syringa josikaea - Unkarinsyreeni


lauantai 7. lokakuuta 2017

Puun päivänä - haaste

Omenapuu kukassa keväällä 2017

Tarja Parasta aikaa -blogista haastoi Puun päivän merkeissä kertomaan itselle merkityksellisestä tai kauniista puusta.

Puun päivä on vuosipäivä, jolloin kehotetaan istuttamaan puita. Suomessa puun päivä on 27. syyskuuta Vesan päivänä. Päivän tarkoitus on kiinnittää huomiota puiden ja metsien merkitykseen ja suojeluun. Useissa muissa maissa puunistutuspäivää vietetään maaliskuun puolivälissä.

Kriikuna - Prunus domestica subsp. insititia

Meille suomalaisille puut ja metsä ovat itsestäänselvyys. Näin ei ole kaikkialla maailmassa ja yhä enemmän on hakattu ilmaston hiilinielujen kannalta tärkeitä sademetsiä öljypalmun viljelemisen ja karjankasvatuksen vuoksi. Edes koko pohjoisen pallonpuoliskon metsät eivät enää pysty nielemään ilmakehän liikahiiltä. Helpotusta hiilinieluasiaan saisi istuttamalla Saharaan puita. Tästä aloitteen YK:lle ovatkin tehneet emeritusprofessorit Eero Paloheimo ja U.B. Linström vuonna 2014. Teknikka ja osaaminen Saharan metsittämiseen on jo olemassa. Tarvitaan vain maailmanlaajuisia yhteisiä ponnistuksia ja tahtoa asian viemiseksi eteenpäin.

Koristeomena - Malus purpurea 'Royalty'

Olen lukenut monta juttua puun päivästä ja ehdin jo vähän tuntea huonoa omaatuntoa, kun en ole yhtään puuta tänä vuonna mukamas istuttanut. Sitten muistin, että istutin keväällä koristeomenapuu Musta Rudolfin. Jota vielä pitkään epäilin joksikin muuksi, mutta joka näyttää todellakin olevan Musta Rudolf.

Koristeomena - Malus purpurea Aamurusko

Osa tontistamme oli aika metsittynyttä sen ostaessamme. Rakentamisen vuoksi puita jouduttiin kaatamaan ja niitä on kaadettu myös vuosien mittaan siten, että enää on jäljellä kaksi isoa mäntyä ja kolme kookasta vaahteraa. Ympäristössä on edelleen runsaasti puita ja metsää, vaikka aivan vieressä oleva metsikkö keväällä tieremontin vuoksi kaadettiinkin.

Unkarinsyreeni - Syringa josikaea

Usein isoksi kasvava koivu, mänty tai kuusi on huono valinta pieneen pihapiiriin. Myös pienikokoisissa puissa on runsaasti valinnanvaraa ja monilla kukkivilla koristepuilla saa kauneutta puutarhaan. Unohtaa ei myöskään sovi havuja, joita löytyy varmasti joka makuun ja kaiken kokoisia. Havut ovatkin kauniita ympäri vuoden, joten jokaisessa puutarhassa soisi olevan myös muutaman havupuun tai -kasvin.

Kääpiöhopeakuusi - Picea pungens 'Glauca compacta'

Omassa puutarhassani on neljä aika isoksi kasvanutta omenapuuta, jotka taitavat olla minulle niitä mieluisimpia puita. Keväällä ne tarjoavat upean kukinnan ja syksyllä maukasta satoa monenlaiseen jatkojalostukseen ja sellaisenaan syötäväksi. Luumupuita meillä ei ole, mutta sen sijaan kolme luumun sukulaista eli kriikunaa.

Ruusuorapihlaja - Crataegus 'Paul's Secret'

Viime vuosina olen istuttanut myös kolme koristeomenapuuta, kirsikkapuu Accoladen, ruusuorapihlajan ja riippahernepuun. Ei myöskään sovi unohtaa syreenejä, joista pihassani on tavallisia lilakukkaisia ja yksi unkarinsyreeni. Lisäksi tuoreempina tulokkaina yksi vielä kohtalaisen pienikokoinen jalosyreeni, joka ei ole kertaakaan kukkinut. Odotan sen kukkivan, jotta näkisin, onko kyseessä isabellansyreeni James MacFarlane tai Sensation. Molemmat ostin ja istutin muutama vuosi sitten, mutta kirjanpitoni meni sekaisin ja kun toinen kuoli, en tiedä, kumpi on jäljellä.

Vuorimänty - Pinus mugo

Niin, meinasin jo unohtaa, puistorajalle olen istuttanut 30 metsäkuusta. Taimet olivat aiemmin alapihalla rajaamassa omaa tonttia kunnan alueesta. Kunnan kaataessa metsikön, laitoimme tilalle metalliaidan ja siirsin kuusentaimet yläpihalle, talon päätyyn. Tarkoitus on, että kasvaessaan ne toisivat näkö- ja tuulensuojaa. Ilokseni kaikki kuuset ovat juurtuneet hyvin ja näyttävät erittäin virkeiltä. Melkeinpä paremmilta, kuin konsanaan alapihalla asuessaan. 

Koristekirsikka Kevätsuudelma - Prunus 'Accolade'

Vaikka omenapuut ovat monin tavoin mielipuitani, olen todella tyytyväinen päätöksestäni hankkia ja istuttaa pieniä koristepuita. Erilaisten tuijien ja muiden havukasvien lisäksi pienet koristepuut tuovat puutarhaan mukavaa kerroksellisuutta ja niillä voi rakentaa ja rajata mielenkiintoisia tiloja. Pienet koristepuut eivät kasvaessaan varjosta yhtä paljon, kuin isot ja lehtevät puut. Kukintaakin pääsee ihailemaan ihmisen mittaisilta etäisyyksiltä.

Omenapuu - Malus domestica

Ohje haasteelle on laittaa se kiertämään kolmelle tai useammalle blogille, joten annan sen seuraaville blogeille:

Kukkia ja haaveita -blogin Sirkulle
Navettapiian pihamaa -blogille
Rannanpihassa -blogin Ullalle

Olkaapa hyvä!