Konserttikokemuksia

Alapihalla lunta vielä on ja portaiden juuressa enemmänkin.

Eilen satoi koko päivän kaatamalla. Niin täällä kotona kuin Tallinnassakin. Olin ystäväni kanssa kolmen euron päiväristeilyllä. Piti käväistä katsomassa Tallinnan kevättä ja juoda vaikka kupponen kahvia hyvän leivoksen kera. Vaan siinä kaatosateessa ei juurikaan tehnyt mieli ulkosalla aikaa viettää. Mahtaako Tallinnassa olla laisinkaan sadevesiviemäreitä, sillä kadut olivat täynnä valtaisia lätäköitä ja ohi kulkevia autoja oli syytä tarkkailla, jotta välttyi kuravesisuihkulta. Saappaat olisivat olleet poikaa, mutta kuin ihmeellä jalat säilyivät kuitenkin kuivina. Kamera pysyi visusti kassissa ja ostokset rajoittuivat yksiin farkkuihin ja tuliaisbrandyyn. 

Eipä tässä pääse helteillä kehuskelemaan, mutta oikeastaan viileällä ilmalla on ulkosalla mukavampi tehdä hikisiä hommia. Pääsinpä tänään jo haravan varteen ja keräilin myös oksia ja risuja puiston puolelta. Niitä siellä talvisten myrskyjen jäljiltä riittää useammaksi kerraksi ja osa saa minun puolestani jäädä pieneliöitten hajotettavaksi. Paljon on taas risuja haketettavaksi ja sille hakkeelle kyllä löytyy käyttöä.

Risusavotta odottaa

Eilinen kaatosade on antanut lumille kyytiä, mutta kyllä sitä vielä meidänkin pihalta löytyy. Parissa paikassa ihan runsaastikin, kun lumi on kolaamisen vuoksi tiivistynyt. Jos nyt kuitenkin joskus se kauan kaivattu lämpöinen sää tänne meidänkin leveysasteille saapuu, lumi kyllä katoaa. Ei sitä enää juhannuksena ole.

Ulkona on tavattoman mukava jotain puuhata tai vaikka olla puuhaamattakin, sillä lintujen konsertointi on mahtavaa. Mustarastaan ja peipposen erottaa helposti. Lintuasiantuntija varmaan paljon muitakin. Voiko hienompaa konserttia toivoakaan, kuin tällainen keväinen lintujen laulu. Täytyy ihmisen olla suorastaan kivisydäminen, ellei herkisty näin upean elämyksen äärellä. 

Kevätkaihonkukka puskee vihreitä lehtiä.

Kevätkaihonkukkaa minulla taitaa olla vähän jokapuolella. Se on niin kiitollinen aluskasvi ja parhaimmillaan kukkii lemmikinsinisenä. Koska olen tällainen sunnuntaipuutarhuri ja kantapään kautta oppinut, suosin helppoja ja vähääntyytyviä kasveja. Useimpien puutarhurien tuntema Arno Kasvi sanoi aikanaan, että suomalaiseen pihaan kannattaa istuttaa sellaisia kasveja, jotka meillä menestyvät ja jotka omaan kotipihaan helposti kotiutuvat. Toki nälkä kasvaa syödessä ja vähitellen alkaakin katselemaan vaativimpien kasvien perään, mutta siihenhän ei ole mitään estettä, kun on saanut puutarhansa perusasiat kuntoon. Muistan myös, kuinka Arno Kasvi puhui kerran kukkien kastelemisesta. Puutarhakukille pitää antaa joko kunnolla vettä tai ei sitten juuri ollenkaan. Olen totuttanut omat kasvini sietämään kuivuutta. Kunnallistekniikan rakentamisen jälkeen meille jäi puutarhan käyttöön porakaivo. Kesäaikaan täytän ison tynnyrin kaivovedellä ja sieltä ammennan kasteluvettä lähinnä ruukkukukille. Perennoja kastelen letkulla oikeastaan vain pahimpien kuivuusjaksojen aikana. Kun on oikein pitkä ja kuuma jakso, kasvit kyllä näyttävät, milloin niille on vettä kannettava. Muuten ne näyttävät pärjäävän varsin hyvin kesäsateiden kastelemina.

Jouluruusun nuput

Jouluruusussani on jo isot nuput. Vaikka on ollut kohtalaisen kylmää ja jopa yöpakkasia, nousevat nämä valkeat kukat jälleen uskollisina mullasta ja lehtikarikkeen alta. En ole tavannut jouluruusujani sen kummemmin peitellä, jätän syksyllä viimeiset vaahteran ja sireenin lehdet tältä kohdin haravoimatta ja ne kenties suojaavat jouluruusuja. Itse asiassa tämä paikka on aika kylmä, sillä siinä on usein näin keväällä melko myöhään ihan silkkaa jäätä. Jouluruusuja on tässä kolme tainta vierekkäin, mutta yksi niistä ei ole koskaan kukkinat. Pitäisiköhän se siirtää jonnekin muualle? Tai mitä sille tekisi.

Tämäkin jouluruusu tahtoo näkyville

Minusta Jouluruusu on hieno nimi kukalle. Salaperäinenkin. Ja tavallaanhan Jouluruusu onkin salaperäinen, sillä ensin se työntää muhkeat nuput lähes jäisestä maasta ja kukkiikin yleensä todella pitkään. Lehdet alkavat kasvaa vasta kukinnan jälkeen, mutta kylllä nekin minusta ovat aika hienoja. Syvänvihreitä ja tanakoita.

Nyt odotan, että voisin kaivaa naapurini minulle puutarhamessuilta tuoman uuden jouluruusun maahan. Se on minusta hiukan isompikasvuinen, kuin nämä jo puutarhassani kasvavat, mutta saapa nähdä.

Raparperin voimalla

Pitihän sitä käydä alapihallakin potkimassa lunta hajalleen. Ja mitäs sieltä lumesta kurkistaakaan? Raparperinuorukaisia. Jollei raparperi ole vielä ollut vuoden vihannes, niin sitä kannattaisi kyllä vakavasti harkita. Vai onko raparperi vihannes? Eipä mene aikaakaan, kun jo voi käydä korjaamassa varhaissadosta rapsakoita varsia itselle tai naapurille annettavaksi. Koko kesän ja melkoisen pitkälle syksyyn sain viime vuonnakin raparperista satoa. Paljon keitin kiisseliä aamupuuron seuraksi ja leivoin myös piirakkaa. Pakastimessa taitaa vieläkin olla raparperia niin paloina kuin hillottuna. Ne täytyykin syödä sieltä pois ennen uuden sadon valmistumista.

Suunnitelmieni mukaisesti ajoin puutarhamyymälään hakemaan multaa ja kalkkia. Onhan meillä multaa, mutta kun se on umpijäässä. Kalkki piti levittämäni tänään, mutta oli niin paljon muuta puuhaa, joten homma jäi huomiselle tai jollekin toiselle päivälle. Koska kalkkisäkki oli keskeltä halki, laitoin sille kanneksi toisen multasäkin. Jos huomenna on aurinkoinen sää - kuten on luvattu - aion viettää sen ulkosalla esimerkiksi kalkkia levitellen. Alapihalla on vielä sitä lunta, jonka seuraksi kalkki hyvin sopii ja imeytyy sulamisvesien myötä maahan.

Ja ikkunoitakin pitäisi taas ryhtyä pesemään talven pölyistä.

Kissan väsymys

Juuso väsähti ulkoiltuaan useamman tunnin raittiissa kevätsäässä.

Päivän lumenlevitykset on suoritettu ja kotikin siivottu. Kävin myös pyörällä postissa ja kaupassa ja vielä silitin pinon vaatteita. Sitten sukelsin suihkuun ja nyt jatketaan kevään odottelemista. Huomiseksi on luvassa vesisadetta, mikä ei sinänsä sureta. Sade sulattaa ja poistaa pölyä. Jos vain tämänpäiväinen lupaus viikonvaihteessa lämpenevästä säästä toteutuu, mullasta pukkaa yhä enemmän mielenkiintoista seurattavaa. Viikon päästä alkaa olla vappu käsillä, joten ei tämä kevät nyt niin erityisen myöhässä ole. Toki on ollut todella kesäisiä vappuja, mutta useimmiten lienee satanut, jollei räntää niin ainakin silkkaa vettä. Ja kylmääkin on usein ollut. Lapsuudesta muistan, että vappuna sai ensimmäisen kerran kesäkengät jalkaan. Jos siis sää oli siihen sopiva. Muistoissa on eräskin vappu, jolloin uudet tennarit jalassa hypittiin ruutua ja loska sen kun lenteli.

Kävin hypistelemässä viime kesänä isossa säkissä tilattua multaa, mutta jäässähän tuo vielä oli. Niinpä täytynee varmaan lauantaina lähteä kaupasta ostamaan multaa, jotta saan ihmekukat esikasvatukseen. Juuri nyt toivon, että lottovoitto kilahtaisi tililleni ja voisin hankkia oikein tilavan kasvihuoneen. Ensin tietenkin pitäisi lotota. Tai rakentaisin talon kylkeen viherhuoneen, jossa olisi tilaa ja valoa touhuta taimien kanssa.

Enpä viitsinyt lähteä märällä tukalla pihalle kuvaamaan, joten näpsäisin työhuoneeni ikkunasta näkymän pihalle. Kuten kuvasta näkyy, on alapihalla vielä kovin talvisen näköistä, mutta yllättävän hyvin sieltäkin lumi on alkanut sulamaan. Ja jos huomenna sataa, aina vain enemmän uutta maata paljastuu. Tänään pihamaalla ollessani kuuntelin mustarastaan luritusta ja muistelin viime kesää. Silloin mustarastas lauloi pihapihlajassa ripustaessani pyykkiä narulle. Puissa oli jo lehdet ja juuri sellainen ihana alkukesän ilta, josta näin huhtikuussa vielä unelmoidaan. Tässä vaiheessa kevättä kesä tuntuu saavuttamattomalta, sille lataa valtavasti suunnitelmia ja odotuksia ja sitten se on yhdessä humahduksessa ohi. Kunpa osaisimme nauttia jokaisesta pienestäkin hetkestä, tuoksuista ja vaikka koivunlehtien kahinasta lempeän kesätuulen niitä keinuttaessa. Kunpa lakkaisimme hätäilemästä ja kiiruhtamasta tilanteesta toiseen, päivästä seuraavaan. Oppisimme nauttimaan juuri tästä hetkestä.

Äiti oli tyyni ja onnellinen. Hän unelmoi porkkanoista, 

retiiseistä ja perunoista, miten ne pyöristyivät ja 

kasvoivat lämmössä. Hän näki vihreiden lehtien puhkeavan, 

niistä tuli meheviä ja voimakkaita, hän näki varsien huojuvan 

tuulessa sinistä merta vasten raskaina tomaattien, herneiden

 ja papujen painosta. Niistä perhe saisi syötävää. Kaikki 

tämä olisi tosin vasta ensi kesän onnea, mutta se ei merkinnyt 

mitään. Äidillä oli otain mistä uneksia. Ja hänen kaikkein salaisin 

unelmansa oli omenapuu.

Muumipappa ja meri 

 

Varsin viluista on

Askeleet lumessa - Ukkokulta ja Juuso-kissa rinnakkain

Kovasti sää tänä keväänä keikkuu, sinne tänne. Eilen aamulla maa oli valkoisena, tosin tuo ohut lumikerros päivän aikana suli. Välillä satoi lunta, räntää ja eniten vettä. Vanha taivaskin pääsi ajoittain paljastumaan ja Espoossa käydessäni taivaalle syntyi komea sateenkaari.

Ulkona ei siis ole pahemmin tehtävää. Lunta olen levitellyt sulamisen edistämiseksi - ja onhan se melkoisesti sulanutkin. Alapihalla on vielä valkeaa ja portaiden kohdalla kasapäin lunta vaikka muille myytäväksi. Lumen koostumus on muuttunut jännän kiteiseksi ja höttöiseksi. Lienee lämmön ja vesisateen vaikutusta. Yläpihan aurinkoisella puolella ei lunta enää juurikaan ole ja sisääntulon varjoissakin kasat ovat huvenneet mukavasti. Hankien alle taipuneiden pensaidet oksat ovat nousseet likimain kaikki ylös. Jonkun verran on oksissa murtumia, mutta näyttäisi siltä, ettei suuria vahinkoja ole tapahtunut. Haravoimista ei vielä voi harrastaa, sillä lumen alta paljastuva maa on märkää. Kaikenmoista roskaa on kyllä riittämiin. Vuodenvaihteen myrskyt ovat putsanneet puita ylimääräisistä oksista ja muusta sälästä.

Mullasta tunkee sinnikkäästi kaikenlaisia kärkiä, punaisia, keltaisia, sinisiä. Sipulikukkiakin, mutta niiden nuput ovat supussa, ilmeisesti koleuden vuoksi. Hurjasti tekisi mieli jotenkin vaikuttaa kevään edistymiseen, mutta lumen levittämistä lukuunottamatta ei juuri muuta ole tehtävissä. Sieltä täältä voi poimia oksia, mutta muuten puutarhatyöt ulkosalla ovatkin lähinnä talon ympäri kävelyä. Alapihalle on turha mennä, sillä lumen alta paljastunut nurmi on märkää ja muuten onkin sitten sitä lunta.

Juuso nauttii keväästä varmasti yhtä paljon kuin minäkin. Se viihtyy ulkosalla pitkiä aikoja; tepastelee siellä kuin kuninkaallinen ikään. Kun se kuulee minun tulevan pihamaalle, se maastoutuu lehdettömän pensaan taakse kuvitellen ilmeisesti olevansa näkymätön. Saapuessani pensaan kohdalle se hyppää esiin selkä köyryssä ja häntä paksuna. No, täytyyhän sitä vähän näyttää pelästyneeltä, kissan iloksi. Sen jälkeen katti meneekin piehtaroimaan kivituhkaan. Jättääkö se kenties oman hajunsa naapurien kissoille vai muuten vainko tykkää pyöriä hiekassa. Ainakin se saa hienon turkkinsa totaalisen pölyiseksi.

Ukkokulta nousi kellarista pihamaalle ja päätti istahtaa keinuun, jolloin istuimen toinen pää romahti alas. Nyt sitten pihalta kuuluu sahan suhina, vasaran pauke ja ruuvivääntimen pörinä. Kohta on taas keinu kunnossa. Neljännesvuosisadan se on meitä palvellut ja ulkona kesät talvet viettänyt. Pari kesää sitten käsittelin keinun ruskealla puuöljyllä ja sen ulkonäkö parani melkoisesti. Kelpaa taas kohtapuoliin keinutella.

Viikonvaihteessa käväisin Tampereen puutarhamessuilla. Anoppi seurassani kierreltiin tungoksessa ja toki sieltä tarttui jotain mukaankin. Valokuvia ajattelin myös ottaa, mutta aina oli jonkun jalka tai käsi välissä. Tungin kameran kassiini ja keskityin tallentamaan upeimmat näyt muistoihini. Tarttuihan sieltä muutama mukula mukaankin ja nyt pitäisi käydä kaupassa ostamassa sen verran multaa, että pääsen esikasvatushommiin. Pihalla on multaa, mutta jäässä - tietenkin. Olisi pitänyt muistaa syksyllä laittaa vähän multaa kellariin kevättä varten. En muistanut. 

Lankesin ostamaan messuilta ihmekukan "porkkananmallisia" juurakoita. Ja maanantaina sitten eksyin netissä keskusteluun, jossa multasormet vaihtoivat mielipiteitä noiden juurakoiden talvettamisesta. Useimmat nostavat juurakot daalioiden tapaan ylös mullasta syksyllä, vaikka messuilla kovin väitettiin juurakoiden talvehtivan meilläkin maassa. Vankka mielipide nettikeskustelussa oli, etteivät talvehdi. Taas sorruin mainosmiesten puheisiin.

Messuilla oli myös tuoreita espanjalaisia mansikoita. Jättimäisen kokoisia. Tuoksuivat mansikalta, mutta mahtoivatko maistua? Olipa messuilla myös standi, jossa oli mahdollisuus nauttia mansikoita shamppanjan kera. Hinta oli kyllä turhan "makoisa" ja minähän olin liikkeellä autolla. Sen sijaan kahvipulla messujen taukokahvilassa oli harvinaisen tuore ja maistuvainen. Jäi siitä ihan hyvä mieli.

Pääsiäisenä maljakkoon tuomani omenapuunoksa puhkesi kukkimaan. Nyt vain kädet kyynärpäitä myöten ristiin, jotta myös omenapuut puutarhassa kukkisivat yhtä kauniisti ja tuottaisivat tulevana kesänä runsaasti herkullisia hedelmiä. Viime kesänähän sato oli suorastaan olematon. Laitettakoon se puiden lepäämisen tiliin. Eihän sitä joka vuosi jaksa kantaa raskasta taakkaa - omenapuidenkaan.

Nämä hienosti kasvavat taimet ovat tuottaneet minulle salapoliisitehtävän. En kuolemaksenikaan muista, mistä siemenistä nämä ovat peräisin. Mihin olen laittanut siemenpussin? Kaikki muut taimikylvöt olen merkinnyt ja tiedän, mitä missäkin on tulossa. Mutta en näitä tunnista. Jossain takaraivossa tiedän tiedon piileksivän, mutten saa sitä sieltä esiin. Seuraavaksi onkin vuorossa kastelutehtäviä. Yllättävän paljon vettä taimikylvökseni vaativat, vaikka useimmat eivät olekaan suorassa auringonpaisteessa. Siis, jos aurinko sattuisi paistamaan. 

Oikea käteni on kipeytynyt uudelleen. Sain siihen viikko sitten kortisonipiikin ja muutama päivä menikin hienosti. Olen välttänyt käden rasittamista ja siirtynyt hiiren käytössäkin vasempaan käteen. Eilen kuitenkin kämmenselkään nousi taas kipeä patti ja käsi on hivenen liikeherkkä. Täytynee ryhtyä pitämään tukea taas päivälläkin.

Lumen tuhoamista ja sinivuokkoja

Kevät on vihdoin ja viimein voittanut talven. Tänään on parhaimmillaan ollut +9 astetta ja välillä jopa aurinko on pilkistänyt pilviverhon takaa. Jo eilen illalla löysin omasta sinivuokostani nupun, mutta kävellessämme Ukkokullan kanssa kirjastosta kotiinpäin, huomasin aurinkoisessa rinteessä sinivuokkoja kukkimassa. Huikeaa. Sen verran näkyvällä paikalla nuo vuokot ovat, että toivon pikkutyttöjen jättävän ne rauhaan kulkiessaan koulumatkalla aivan vierestä. Kauneimmillaan vuokot ovat luonnossa. Valitettavasti sinivuokkojen lisäksi tienvieret ja ojat olivat täynnä kaikenmoista roskaa. Pahvisia kahvimukeja ja annosjugurttipakkauksia. Käykö koululaiset ostamassa kotimatkalleen kioskilta kahvimukillisen evääksi vai lennättävätkö autoilijat aamupalan roippeet luontoon? Ei erityisen mukavaa katseltavaa.

Leskenlehtiä olen nähnyt jo aiemminkin, mutta nyt oli yksi pieni rypäs ihan pakko käydä kuvaamassa. Muutama päivä sitten listasin Hyvän mielen haasteeseen asioita, jotka minut saa hyvälle mielelle. Se lista on kyllä aika pitkä, eikä kaikkia millään pysty yhdellä kertaa listaamaan. Kevään ensimmäiset luonnonkukat kuuluvat ehdottomasti tällaisiin mieltä kohentaviin asioihin. En voi sanoa, että mikään vuodenaika olisi minulle erityisen epämieluisa, mutta aivan varmasti pystyn heti sanomaan kevään ja kesän kuuluvan kuitenkin niihin parhaimpiin. Lumen sulamisesta alkaa ajanjakso, jolloin luonto tuo joka päivä uutta ihasteltavaa. Useimmat puutarhani kasvit ilmestyvät melkoisella varmuudella vuodesta toiseen, mutta eipä sellaista kevättä ole, jolloin en olisi itse kutakin aivan uutena ilmiönä käynyt taivastelemassa. Aika pieniä ovat ihmisen ilot, ihan konkreettisesti.

Lunta riittää vielä pihamaan valoisallakin puolella. Hurjaa vauhtia se kuitenkin sulaa ja häviää. Ihan pakko on pienessäkin välissä käydä levittämässä paksuimpia kasoja ja koputtamassa jäitä pienemmäksi. Nyt ei ihan joka paikkaan kannata enää mennä tepastelemaan, sillä maasta tunkee sipulikukkien kärkiä ja perennoistakin osa jo selvästi heräilee. 

Talvi lumineen ja jäineen on saanut aikaan paljon kaikenlaista roskaa ja myös erilaisia vaurioita. Oksia on katkennut, eikä kaikkia pääse vielä edes tutkimaan. Nyt vain malttia, että lumen alle taipuneet pensaat saavat itsekseen nousta. Omenapuut kävin jo pari viikkoa sitten leikkaamassa, mutta parivuotiasta Valkeakuulasta oli jänöjussi oma-aloitteisesti käynyt napsimassa. Jokainen oksa oli siististi haukattu puoleen. Onneksi verkko suojasi runkoa ja noita oksiakin sen verran, ettei tuho välttämättä ole koko puun kuolemaksi.

Näiden narsissien päällä oli melkoinen lumikasa - kolatessa tiivistynyttä. Lapiolla rikoin kasaa ja levittelin lunta muualle sulamaan. Onneksi huomasin ajoissa lumesta kurkottavat kukat. Lumen alla on ilmaa lämpimämpää, mutta miten ihmeessä lehdet ja nuppu jaksaa työntyä valoa kohti niinkin jämäkän lumikasan alla kuin tässäkin oli. Sipuleissa on voimaa, se on myönnettävä.

Mustarastas se nökötti terassin laidalla ja päästipä siihen pienen keonkin. Toivottavasti se puuhaa pesää lähistölle ja viipyy nurkillamme lauluaan lurittelemassa.

Hyvän mielen haaste

Vastaan Katjalta saamaani Hyvän mielen haasteeseen eli elämässäni hyvää mieltä tuottavat mm: 

Perhe eli Ukkokulta ja omillaan elelevät lapset

Hyvää mieltä tuottaa valtava määrä asioita, joita ei aina tule edes huomanneeksi. Siksi tällainen haaste onkin paikallaan liikuttamaan aivonystyröitä ja muistisopukoita; mikä minun elämässäni on hyvin ja millaisista asioista nautin. Ihminen tuppaa usein katsomaan elämäänsä mustien lasien läpi ja nostamaan pinnalle kaikki negatiiviset asiat, puutteet ja riidat, vaivat ja kolotukset.

Lemmikkikissa Juuso

Juuso täyttää alkukesästä 11 vuotta ja on pehmoinen ja fiksu kissa, kuten jokainen sanoisi omasta lemmikistään. Viime yönä Juuso oli kaikkea muuta kuin mukava katti, sillä se olisi halunnut ulos. Toki sen naukumista unen läpi kuullessani tajusin, että pitäisi nousta ja lähteä pissattamaan kattia. Sehän ei halua käydä hiekkalaatikollaan, vaikka sellaista uskollisesti kodinhoitohuoneessa kaiken varalta pidetäänkin. Olin niin väsynyt, etten saanut itseäni ylös sängystä ja lopulta Juuso sai Ukkokullan lähtemään aamuvarhaisella pihamaalle. Aamulla olin jo unohtanut yöllisen harmistukseni ja Juuso tuntui ihan yhtä rakkaalta kuin aina muulloinkin. Samalla tavoin tunteet heilahtelivat ylös ja alas nähdessäni viime kesänä Juuson käyneen nukkumaan kukkieni päälle. Sää oli kuitenkin hyvin helteinen ja kissallakin kuuma turkissaan. Se oli löytänyt hieman varjoa ja viileyttä kukkapenkissä; ja nousivathan nuo kasvit parissa päivässä, joten Juuson makuusta ei suurempia vahinkoja seurannut.

Koti

Oma koti lienee suurimmalle osalle ihmisistä suoja, turva, rauha. Toiset laittavat kodin ja sellainen se sitten on hamaan loppuun saakka. Toiset taas maalaavat, puleeraavat, sisustavat harva se päivä. Minä kuulunen johonkin noiden kahden tyypin välimaastoon. Saan innostuksen hetkiä ja silloin alkaa tuulemaan. Sitten taas saattaa mennä pitkä aika, että mielenkiintoni suuntautuu johonkin muuhun. Vuodenajat ja erilaiset juhlapyhät kuitenkin saavat minut vaihtamaan verhojen ja tyynyjen sekä kynttilöiden värejä. Ja kyllä sitä ohimennessään tulee aina jostain nypittyä ja jollei muuta, niin vaikka koriste-esineiden paikkaa vaihdettua.

Piha ja puutarha

Miettiessäni tämän bloggauksen kuvia, tuli selailtua mm. puutarhakuvia aika pitkälle taakse päin. Vuodenajat vilahtelivat ja piha näyttäytyi eri asuisena riippuen siitä, oliko kuvattaessa kesä tai talvi, satoiko vai paistoiko. Ajan kuluminen näkyi erityisen selvästi omenapuissa ja puutarhan rehevyydessä. Melkoisesti kasvit kasvavat muutamassa vuodessa. Totesin myös, että kuvia kannattaisi kaikesta huolimatta ottaa mieluummin liikaa kuin liian vähän. Eri kulmista, erilaisilla ilmoilla, eri vuorokaudenaikoihin ja miten nyt ikinä keksiikään räpsiä. Jäin kaipaamaan monia kuvia, mutta nythän asian voi korjata ainakin tulevaisuuden osalta.

Ystävät

Ystävät ovat tärkeitä ja useimmat heistä tuottavat hyvää mieltä. Ystäviä kerääntyy vuosien varrelta, opiskeluajoilta, työpaikoilta, harrastuksista, naapuristosta, lasten ystävien vanhemmista, sukulaisistakin. Joku ystävä saattaa jäädä lähinnä muistoksi elämäntilanteen muuttuessa, mutta kenties hän palaa taas muutaman vuoden kuluttua uudelleen. Suhtaudumme muihin ihmisiin sen mukaan, millainen oma elämäntilanteemme on. Joskus elämään mahtuu paljon muita ihmisiä, joskus taas omassa elämässä on niin paljon tekemistä, ettei enää jaksa ylläpitää ystävyyssuhteita. Hyvät ystävät ovat siitä ihania, että he ymmärtävät ja kulkevat välillä rinnalla, välillä vähän kauempana, mutta yhtäkaikki aina kuitenkin jollain tavalla läsnä.

Käsityöt: ristipistot, korttiaskartelu

Käsitöitä olen tehnyt oikeastaan koko aikuiselämäni. Nuorena aikuisena puikot ja lankakerä kuuluivat vakiovarustukseen ja lasten myötä nostin myös ompelukoneen pöydälle. Ystäväni kanssa kiertelimme kangaskauppoja tilkkuja ja kankaita hankkien. Kaupasta ostettiin Burdaa ja muita käsityölehtiä sekä tietenkin jaoimme osaamistamme. Oli kiva toisiamme tavatessa näyttää, mitä taas oli tullut ommeltua ja kumpaisenkin pienet lapset saivat toimia malleina. Heillehän me etupäässä vaatteita ompelimme.

Kirjallisuus, musiikki, hyvät elokuvat

Kirjat ovat aina tuoneet minulle hyvää mieltä. Olen kahlannut kirjallisuutta laidasta laitaan. Kotimainen ja ulkomainen proosa, runot, muistelmat, novellit, dekkarit ja tietenkin sanomalehdet ja myös aikakauslehdet. Joskus on ollut elämässä pätkiä, jolloin lukeminen ei ehkä ole ollut kovin aktiivista, mutta aina on kuitenkin joku kirja lojunut yöpöydällä ja loppuun jokainen niistä on tullut kahlattua. Ja sitten on ollut varsinaisia himolukemisen jaksoja, ahmimisen kylänennätyksiä. Kirjat ovat nykyisin aika kalliita, mutta kyllä niitä silti tulee myös omaan hyllyyn hankittua. Onneksi meillä Suomessa on myös erinomainen kirjastolaitos, ja sieltä haemme reppukaupalla lukemista. Tällä hetkellä lähinnä kotimaista proosaa, dekkareita ja harrastealan kirjoja - myös niitä puutarhakirjoja.

Jotenkin saumattomasti kirjojen myötä hyvää mieltä tuottaa myös musiikki ja elokuvat. Nuorena tyttönä kuuluin kahteen leffakerhoon ja sen lisäksi tuli katsottua myös normaaliin levitykseen tulevat leffat. Paljon olen mielestäni hyviä leffoja nähnyt, mutta mitä sanoisin, jos mieleenpainuvimpia kysyttäisiin. Ehkä ruotsalainen Fanny ja Alexander. Toisena islantilaisen laulajan, Björkin tähdittämä Dancer in the Dark.

Musiikin suhteen olen kaikkiruokainen, mutta toki minulla on mielimusiikkini. Syystä tai toisesta olen elämäni aikana tutustunut klassiseen ja kansanmusiikkiinkin. Ehkä kuitenkin kuunneltavakseni valitsisin Santanan tai jonkin muun 60-70 -lukujen bändin. Mielelläni kuuntelen myös näitä kotimaisia naislaulajia, Chisua, Anna Puuta, Jenni Vartiaista. Nyt on parempi lopettaa, sillä taitaisi olla helpompi luetella ne, joita ei välitä ihan ensimmäisenä cd-soittimeen ladata.

Puhtaat lakanat

Voi, paljon on asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Maukas ruoka, antoisa matka ja sohvalle

istahtaminen viikkosiivouksen jälkeen. Puhtaat lakanat, lintujen sirkutus, vastaleikatun ruohon tuoksu ja varhaisen aamun rauha. Hyvää mieltä tuovat myös monet mielenkiintoiset blogit, joiden lukemiseen voisi toivoa muutamaa ylimääräistä tuntia vuorokauteen.

Lähetän Hyvän mielen haasteen seuraaville blogeille:

Minnalle blogiinsa Ansaitut pullakahvit:

•   http://ansaitutpullakahvit.blogspot.com

Konnadonnalle blogiinsa: 

• http://konnadonnankotona.blogspot.com

Pionihulluutta ja puutarhaunelmia blogiinsa:               

• http:/pionihulluuttajapuutarhaunelmia.blogspot.com

 Marjalle Suvikummun blogiinsa: 

• http://risusydan.blogspot.com

 Höperölle hortonomille blogiinsa: 

• http://hoperot.blogspot.com

(Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä vaikka sekalaisessa järjestyksessä. Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa ja jos saa haasteen uudelleen, niin ainakin viisi lisää). 

Anna eteenpäin viidelle bloggaajalle. Kerro heille, että ovat saaneet haasteen, sekä mainitse haasteen antaja postauksessasi (linkitä, jos hänen bloginsa on julkinen).

Hauskaa, olen saanut uusia lukijoita. 

Tervetulleeksi Tuula ja muut tytöt!

Hyvää Pääsiäistä!

Espoolainen kukkakauppa oli pullollaan ihania pääsiäisasetelmia ja jouduin vaikean valinnan eteen: millaisen kimpun tai kukan ostaisin vanhemmilleni mennessäni heidän luokseen käymään. Lopulta päädyin kuvassa olevaan keltaiseen tulilatvaan. Se on kestävä ja näytti niin aurinkoiselta. Olen joskus tuuminut, että jos itse olisin kukkakauppias, tekisin myyntiin monenlaisia teemakimppuja. Lisäksi myisin kukkaruukkuja, maljakoita ja monenlaisia kukkiin liittyviä ja niiden oheen laitettavia lahjatavaroita.

Tänään ryhdyin viimein laittamaan tuijille varjostusverkkoja. Homma jäi kuitenkin kesken, kun taivaalta alkoi tulla rätin kokoisia räntälätsäreitä ja vaihdellen myös silkkaa vettä. Hetkessä olin litimärkä. Koska ilma oli melko kolea, jätin varjostusverkkojen levittämisen kesken ja tulin sisälle vaihtamaan pariin viherkasviin multaa.

Naapuri käväisi tuomassa pääsiäiskortin, ihan itse tehdyn ja niin hienon. Pehmoisia pajunkissoja. Moikkaamassa kävivät myös naapurin pienet lapsenlapset, eivät päässeet palmusunnuntaina.

Lunta maassa vähän on,
paju-untuvalla.
Pieni siili piikkinen
nukkuu pajun alla.
Aurinko nyt kurkistaa
pilvipeiton alta,
pieni siili piikkinen
nukkuu pajun alla.
Lumi hiljaa häviää,
sataa kaatamalla,
kevätsade herättää
siilin pajun alla.

- Varpu Lindström -

Kuulin tänään radiosta, että jossain päin oli tavattu kevään ensimmäinen siili. Missä, sitä en kuullut, mutta ehkä tuo siili voisi palata vielä hetkeksi takaisin pesäänsä. Vielä on luvattu yöpakkasia, eikä tuolla lumessa taida olla paras mahdollinen sää löytää ravitsevaa syötävää.

Meidän terassillamme, ulko-oven tuntumassa, lentää luudallansa noita. Ja toinen istuu kukkaruukussa muratin keskellä. Kun vihdoin viime kesänä sain terassille kaiteet, on mukava "sisustaa" ovensuuta erilaisten teemojen mukaan. Joulun aikaan oli tietenkin tonttuja ja saapa nähdä, mitä kesän saapuessa taas keksin.

Tättärää, noita tää,

tänä vuonna levähtää.

Pistän luudan varikolle,

itse menen hunningolle.

Jos mua haluat tuurata,

Kyöpelivuorelle ilmoita.

 

Hauskaa pääsiäistä!

Sain ystävältäni kasan erilaisia kangastilkkuja, joissa oli pitsejä ja brodyyrejä. Luultavasti ne ovat olleet jossain käsityö- tai kangaskaupassa malleina, sillä suurin osa oli liimattu kangastilkuille. Leikkelin niitä sopiviksi korttiaskarteluun ja tässä on nyt ensimmäiset tekeleet, jotka sain valmiiksi. En ole niitä kaikkein luovimpia ihmisiä, joten taidan noudattaa aina samaa tyyliä, olipa materiaali mitä tahansa. Omatekoisia kortteja on kuitenkin kiva lähettää ystäville ja läheisille. Tulee taatusti kutakin kortin saajaa ajateltua ihan kunnolla, kun häntä varten kaivan sakset, liiman ja muuta rekvisiittaa pöydälleni ja ryhdyn kasaamaan niistä sopivaa korttia. Yleensä liitän mukaan myös jonkun tekstin, joko runo- tai aforismikirjavalikoimastani. Tai nykyisin usein myös netistä poimien. Sääli, että nykyisin niin harva enää jaksaa lähettää postikortteja, kirjeistä puhumattakaan. Sähköposti, kännykkä ja sosiaalinen media ovat voittaneet kilpailun maapostin kanssa.

En sitten löytänyt rairuohoa varastoistani, joten korvasin sen kauralla. Hyvin tuo iti, vaikka onkin lojunut autotallissamme useamman vuoden. Toisen kauravadin nostan kohta lattialle, jotta Juuso pääsee rouskuttamaan ruohoa. Kas kummaa, ettei se ole vielä niitä ikkunalaudalta löytänyt!

Puutarhakirjoja voitettavana

 Mikäli puutarhaus ja puutarhakirjat kiinnostavat:

http://elamaajaelamyksia.blogspot.com/2012/04/arvonta-julistetaan-alkaneeksi.html

Lumi peittää tienoot

Tässä vaiheessa kevättä sakea lumisade pikkupakkasineen ei enää tunnu kovin mukavalta, mutta ei se ilmeisesti kuitenkaan ole kovin poikkeuksellista. Tutkailin puutarhapäiväkirjaani viime vuodelta ja vaikka silloin sade tulikin vetenä, oli lunta pihamaalla suurin piirtein yhtä paljon kuin nytkin. Lämpötilakin seilasi samoissa lukemissa. Itse odotan kuitenkin malttamattomana lumien sulamista ja pääsyä pihahommiin, pienikin lumisade tuntuu takaiskulta. No, netin säätutka lupaili sateen loppumista ja itse asiassa juuri nyt aurinko pilkistää takanani olevasta ikkunasta. Kylläpä se osaakin ilahduttaa.

Mörri tarkkailemassa

Eilen kävin tuttuni luona ensi kertaa vieraisilla. Tuulalla on pikimusta Mörri-kissa, joka ei laisinkaan tykännyt tulla syliin, mutta nuuski meitä vieraita ja pysytteli sinnikkäästi lähettyvillä. Mahtoiko sitä kiinnostaa meidän keskustelumme? Tuula oli leiponut lanttukukon ja kaksi perunakukkoa, joista toisen ilman lihaa. Nyt harmittaa, etten tullut ottaneeksi niistä kukoista valokuvaa, sillä komeita olivat ja maukkaita myös. Varsinais-Suomalaisessa ruokaperinnössäni kukkoruoka on vierasta, mutta toki olen joskus aiemminkin sitä syönyt. Erityismaininnan voisi antaa siitä mahtavasta työpanoksesta, jota Tuula oli naisporukkamme vierailun eteen tehnyt.

Tuo ulkona otettu lumikuva oli niin väritön, että kipaisin kuvaamassa osan puutarhakirjarivistöstäni. Luin aamupuuron ohessa puutarhalehdestä Suomeen kotiutuneesta englantilaisesta puutarhurista, Peter Joysta. Joy on ollut mukana kirjoittamassa Suomalaista ruusukirjaa yhdessä Pentti Alangon, Pirkko Kahilan ja Satu Tegelin kanssa. Tykkään tuosta ruusukirjasta, koska se on mielenkiintoisesti kirjoitettu ja tietenkin täynnä painavaa asiaa.

Oikeastaan luminen piha sopii tämän hetkiseen elämääni. Muutama viikko sitten pihajäätä hakkaamalla hankittu käsikipu ei ole helpottanut ja tänään sain tulehduskipukuurin ja käskyn pitää kättä levossa. Ei tämä naputteleminenkin kädelle hyvää tee, mutta ihan kohta siirryn muihin tehtäviin.

Virvon varvon...

Tänään on jälleen se päivä vuodesta, jolloin ovikello soi yhtenään ja varastossa on hyvä olla kasapäin suklaamunia, karkkia, jopa kolikoita. Virpojia meidän seudulla tuntuu riittävän. Monet ovat toki panostaneet naamioitumiseen ja nähneet paljon vaivaa virpomisvitsojensa koristeluun, osaavat myös virpomislorunsa hienosti. Näille lapsille annan mielihyvin suklaamunia tai muuta hyvää. Joka vuosi joukossa on kuitenkin niitä tenavia, joiden pääasiallinen tarkoitus on ilmeisesti saada kasaan mahdollisimman paljon herkkuja ja vielä mieluummin rahaa. Viis siitä, mikä risu on oven avaajalle annettavana, puhumattakaan teeman mukaisesta pukeutumista. Jälleen tänä vuonna oven takana käväisivät ne pari tyttöä, jotka eivät mitenkään malta odottaa oven avautumista. Heti ensimmäisen ovikellon kilautuksen jälkeen tytöt ryhtyvät hermostuneesti hakkaamaan nyrkeillä ovea. Tällä kertaa jätin oven heille avaamatta ja säästin nekin suklaamunat mukavammille lapsille.

Pääsiäiskortit on askarreltu ja huomenna käyn ostamassa niihin postimerkit. Ideat olivat nyt tiukassa ja jouduin pyörittelemään tarpeita pöydälläni miltei kuukauden, enkä sittenkään ole lopputulokseen tyytyväinen.

Nyt kannattaisi käyttää huonot ulkoilusäät vaikka korttien askarteluun, sillä kohta aika kuluu pihalla multahommissa, eikä sieltä millään malta tulla sisälle. Vaikka tässä pari päivää on ollut melkoisen kylmää, kesä tulee takuuvarmasti. Aamuviideltä oli vielä miltei -10 astetta pakkasta, eikä päivälläkään lämpöasteita ole kovin paljon ollut. En minä yleensä ole ulkolämpömittaria aamuvarhaisella tutkimassa, mutta tänään Juusolla oli kova hätä ja ulos oli ihan pakko päästä. Meidän kattihan ei vilkaisekaan sisällä olevaan hiekkalaatikkoonsa vaan sen kanssa on mentävä ulos. Juuso kun ulkoilee valjaissa ja flexissä kuin lemmikkikoirat konsanaan. Jäljellä olevat lumihanget olivat umpijäässä, eikä metsässä isojen puiden alla ollut juurikaan sen helpompi kuoppia kaivella. Yöpuvussa ja kylpytakissa alkoi tulla varsin kylmä kissan vessapuuhien onnistumista odotellessa. Ehdin jo manailla, että jos joskus vielä uuden kissan otan, se taatusti saa luvan oppia käyttämään myös hiekkalaatikkoa. 

Sen verran virkistyin flexin päässä odottaessani, että aistini alkoivat vastaanottaa ympäristön ääniä. Illalla olin nauttinut mustarastaan lurituksista kevään ensimmäistä lakanapyykkiä narulle ripustaessani, mutta nyt metsäkyyhky huhuili komeasti kumppaniaan. Aikoinaan tänne nykyiselle asuinpaikallemme muuttaessani ihmettelin, huhuilevatko pöllöt päivisinkin. Kuuntelin korvat höröllä huu-huu -huutoja ja odottelin innostuneena näkeväni ihan livenä tuon suurisilmäisen linnun. Eräänä päivänä istuimme Ukkokullan kanssa terassilla ja kotikoivun oksalle lennähti isokokoisen pulun näköinen lintu alkaen siinä yläpuolellamme huhuilemaan samoin kuin oli metsässä tehnyt. Sain siis todellisen lintumaailman oppitunnin ja pääsin tutustumaan oikein lähituntumalta metsäkyyhkyyn. En ole koskaan väittänytkään tunnistavani lintuja, mutta tässä metsäkyyhky -asiassa en ole ainut. Pari muutakin henkilöä on erehtynyt luulemaan pöllön huhuiluksi. Näin ollaan luonnosta etääntyneitä oikein joukolla.

Odottelen edelleenkin kangaskaupan viestiä aida-kankaan saapumisesta. Varastoistani löytyy nyt vain pieniä jäännöspaloja, joita olen aikani kuluksi hyödyntänyt. Muutama lila sydänkortti valmistui täydentämään ristipistokorttivarastoani. Toivottavasti niistä myös muut pitävät. Kaksi olen myynyt ja muutaman lähettänyt onnittelujen kera läheisilleni.

Ulkona sataa parhaillaan lunta ja mittari on pudonnut miinukselle. Huomiseksi luvattiin huonoja ajokelejä, eikä kesärenkaita ole syytä vielä vaihtaa. Surkeaa, mutta ei anneta sen häiritä puutarhakauden odottamista. Joka vuosi on kesä tullut ja niin se tulee tänä vuonnakin.

Ihana naapurini tuli Omapiha -messuilta ja toi tullessaan minulle näin upean Jouluruusun. Voi, että on hauska odottaa multahommia, kun on tällaista istutettavaa. Ja voi, että on ihanaa omistaa tällaisia naapureita!

"Viherpeukalo voitelee kädet rasvaisella perusvoiteella ennen puutarhatöitä. Tällöin lika on helppo pestä pois."

Että niiden sormijakoiset lehdet

odottavat supussa

ja sitten aukeavat kuin viuhka

se on joka kevät yhtä suuri ihme

kuin vastasyntyneet sormet

ja varpaat

-Helena Anhava-