Kärhöt, kärhöt, kärhöt

Tarhakellokärhö - Clematis integrifolia Aljonushka

Moni kasvi on pitänyt tämän kesän viileydestä ja hitaudesta. Niin myös kärhöt. Sininen alppikärhö kukki alkukesästä runsaana. Sen sijaan olopihan puutarhaportin vasemmalle puolelle viime kesänä istutettu alppikärhö Purple Dream teki vain pari kukkaa. Ehkä se vaatii oman aikansa kotiutuakseen ja kukkiakseen runsaammin. Odotellaan siis. 

Tarhakellokärhö - Clematis integrifolia Aljonushka

Ruusupenkissä kasvava Aljonushka on laittanut parastaan siitä lähtien, kun se tämänkesäisen kukintansa aloitti. Olipa hyvä, etten jättänyt Aljonushkaa sen alkuperäiseen istutuspaikkaansa Vasenrinteeseen, sillä siinä se ei olisi koskaan päässyt oikeuksiinsa. Ruusupenkissä on syvämultainen maa ja keväällä laitoin vielä kärhöille annoksen kanankakkaa kullekin.

Clematis Pink Fantasy

Pikkupuutarhan köynnöstuessa kasvava Pink Fantasy aloitti kukintansa jo ajat sitten ja se on jo ehtinyt lopettaakin. Siihenkään ei montaa kukkaa tullut, mutta ne vähätkin olivat sitäkin kauniimpia. Pink Fantasylle täytyy lähiaikoina raivata vähän lisää tilaa, sillä metsäruusu uhkaa käydä vähän liikaa kärhön iholle. Ilmaa kaikki kasvit tarvitsevat, vaikka kuinka seurasta tykkäisivät.

Clematis Rouge Cardinal

Tämän kesän kärhöloistosta vastaavat täysin palkein Päivänliljapenkin Rouge Cardinal ja MultiBlue. Kaverukset ovat niin tehokkaasti kietoutuneet toisiinsa, ettei niiden nupuista pysty päättelemään, kumpi on kumpi.

Clematis Multi Blue

Köynnösten ollessa jo nupulla laitoin niille vanhojen bambutukien lisäksi metalliset puolikaaret. Tällainen jälkituenta on siinä mielessä hankalaa, että kasveja pitää varoa ja nuppuja kohdella hellästi. Tarkoitus onkin hankkia näille kahdelle vastakkain samassa penkissä kasvavalle kärhöllä paremmat tuet.

Rouge Cardinalissa on nuppuja aivan alas saakka. MultiBluen kukat sen sijaan huitelevat sellaisissa korkeuksissa, että kunnon kuvia saadakseen pitäisi olla tikkaat tai pitkälle ulottuva zoom. Niinpä enin osa kuvista koostuukin punaisista Rouge Cardinaleista.

Tarhalyhtykärhö - Clematis texensis 'Princess Diana'

Kiemurapenkin tuijan kupeessa kasvava Princess Diana on jälleen täynnä nuppuja. Dianan kukat ovat aika pieniä, mutta hienoltahan kärhö näyttää kukkien auetessa toinen toisensa perään. Viime vuonna Diana kukki todella pitkälle syksyyn.

Clematis vit. Polish Spirit

Myös olopihan Syreenipenkin Polish Spirit virittelee nuppujaan valmiuteen. Tämä kärhö on ehkä hiukan liian varjoisessa paikassa, mutta hyvin se näyttää siinä viihtyvän.

Kärhö vailla nimeä

Olopihan puutarhaportin oikealla puolella kasvaa kaksi kärhöä, joista toisen pitäisi olla Willy. Willyksi oletettu ei ole kovin paljon mittaa kasvanut, eikä siinä ole nuppuja. Reippaasti pituutta venynyt ja nuppuja pian aukaiseva kärhö kukki viime kesänä yhden kukan voimin. Ehkä tänä vuonna löydän kärhölle nimen. Tässä kohden kirjanpitoni pettää pahemman kerran, mutta pääasia, että kärhö kasvaa ja kukkii.

Toukokuussa istutin kahteen isoon puutarharuukkuun kaksi kärhöä kumpaiseenkin. Toisessa kasvaa Jackmannii ja The President. Toisessa Dr. Ruppel ja Willy. Kas vain, minullapa on Willy kasvamassa myös ruukussa. Miten tuon huomasin vasta nyt?

Toisen ruukun kärhöt ovat kasvaneet komeiksi, mutta niissä ei ole yhtään nuppua. Toisen ruukun kärhöt ovat vähän kärsineen oloisia, mutta nuppuja löytyy runsaasti. Ota näistä nyt sitten selvää, mikä kärhö on kukkimassa. Olisiko tämä kuvan kärhö Dr. Rubbel, mutta ankeiden ruukkuolosuhteiden vuoksi kukka onkin vähän rupsahtaneen oloinen?

Ruukkukärhöjen on tarkoitus päästä maahan heti, kun ehdin olopihan kauan kunnostusta vaatineen penkin rakentamisen aloittaa. Siihen on tarkoitus istuttaa ainakin kevätmessuilta ostettu pioni Alexander Fleming ja mahdollisesti myös Kiemurapenkissä väriminttujen keskelle jääneet pari muuta pionia. 

Clematis ´Summer Snow´ (´Paul Farges´)

Viime kesäinen ihastuksen kohteeni, lumikärhö, vasta aloittelee. Nuppuja on paljon ja pian niistä poksahtelee valkoisia kukkia, joita todennäköisesti taas kierrän kameran kanssa yhtä innokkaasti, kuin viime kesänäkin. Lumikärhö on vaan niin kaunis kohti taivasta kurkottavine pikkuruisine pallonuppuineen ja tähtimäisine kukintoineen.

Clematis Multi Blue

Pikkupuutarhan kriikunassa kasvava MultiBlue on tänä vuonna vähän aneeminen, mutta muutaman kukan sekin on kehittänyt. MultiBlue tarvitsisi varmaan vähän parempaa multaa ja enemmän lannoitusta. Penkin kunnostustyö on jonotuslistalla. Kuten niin moni muukin paikka.

Pikkupuutarhan Ville de Lyonissa ei toistaiseksi näy ainuttakaan nuppua. Se on kyllä yleensäkin ollut aika myöhäinen kukkija, joten vielähän tuo ehtii. Vähän huonosti Ville de Lyon on nyt kasvanut, mutta toivottavasti ei heitä minulle hyvästejä.

  
Aikoja sitten leikkasin seinustan villiviinistä muutamia kookkaita lehtiä kesäkukkakimpun somisteeksi maljakkoon. Kukat kuihtuivat ajat sitten, mutta koska lehdet näyttivät terhakan vihreiltä, olen vain vaihtanut niille vettä ja antanut maljakon ilahduttaa keittiön ikkunalaudalla. Yllättäen vettä vaihtaessani huomasin yhteen lehteen tulleen komeat juuret ja parissa muussakin on selviä merkkejä juurien muodostumisesta.

Istutin juurellisen lehden ruukkuun ja vein sen kasvariin. Aika mukavaa, jos tuo tuosta alkaisi kasvaa, enkä sitä kovin epäilekään. Pari villiviiniä olen saanut kasvamaan pelkästään tökkäämällä leikatut versot suoraan maahan. Yksi kesä näyttää menevän juurtumiseen, mutta jo seuraavana kesänä alkaa kasvu.

Alapihan aitaa vasten olen kesän aikana istuttanut peräti neljä villiviiniä, jotka kaikki tosin ovat imukärhivilliviinejä. Kun halvalla on saanut. Juurensa maljakossa tehnyt on puolestaan säleikkövilliviini, joka on rehevyytensä ja lehtien isomman koon vuoksi on melkeinpä parempi tuohon aitaan.

Köynnöskuusama - Lonicera 'Dropmore Scarlet'

Myös toinen aitaa vasten istutetuista köynnöskuusamista on kasvanut mittaa reilusti. Kukkia siihen ei ole tullut, mutta ehtiihän tuo kukkia ensi kesänäkin. Jos vain talvesta selviytyy. Vihreä metalliverkkoaita uppoutuu ilmavana sinänsä hyvin maisemaan, mutta mielelläni näkisin aidan köynnösten verhoamana ja kukkivana seinämänä alapihan puutarhalle.

Clematikset Rouge Cardinal ja Multi Blue sikinsokin.

 Aurinkoista ja lämmintä elokuista viikonloppua kaikille!

Hyvää matkaa veljeni!

Kääpiöhopeakuusi - Picea pungens 'Glauca compacta' 

Ei lähtöäs todeksi uskoa vois,

niin äkisti lähdit sä luotamme pois.

Vain muistot ja rakkaus jäljellä on,

vain kaipaus suuri ja sammumaton.

Tänään saatamme  kuukausi sitten menehtyneen veljeni hänen viimeiselle matkalleen.

Sydämeni on surusta raskas.

Kuvan kääpiöhopeakuusen sain vuosi sitten veljeltäni syntymäpäivälahjaksi. 

Silloin en tiennyt, että tälle kuuselle syntyy aivan uusi merkitys ja aivan liian pian. 

Hyvää matkaa isoveljeni, olet aina sydämessäni!

Hurraa harjaneilikoille!

Vuosia ihmettelin, miksi meidän pihalla harjaneilikat eivät menesty. Niiden sanotaan olevan helppoja, mutta jokin minulla niiden kanssa meni aina pieleen. Harjaneilikka on vanhojen pihojen perinnekasvi. Muistan sen hyvin jo lapsuudestani. Minulla ei kuitenkaan ole minkäänlaista verenperintöä tai mummon antamia oppeja kukkien kasvatukseen, joten harjaneilikankin kanssa olen mennyt kantapään kautta.

Kolme kesää sitten paneuduin harjaneilikkaan vähän intensiivisemmin. Kylvin siemeniä kesällä sekä potteihin että kasvimaalaatikkoon. Syksyn alkaessa siirsin taimiruusukkeet kukkapenkkeihin. Useampaan paikkaan lähinnä siksi, että näkisin, missä ne parhaiten alkavat viihtyä. Samaa metodia olen kokeillut monen muunkin kasvin kanssa. Esimerkiksi jouluruusut olen vihdoin saanut viihtymään, kun sitkeästi istutin niitä erilaisiin paikkoihin. Sillä tavoin löytyi parikin paikkaa, jossa jouluruusut ovat alkaneet runsastua.

 

Viime kesänä harjaneilikat kukkivat varsin vaatimattomasti. Ajattelin silloin, että näinkö meni jälleen pieleen niiden kasvatus. Tänä kesänä harjaneilikat ovat näyttäneet parastaan ja asiasta innostuneena on tarkoitus niiden määrää lisätä. Harjaneilikka, kuten kaikki muutkin neilikat ovat minusta kestäviä ja kauniita puutarhakasveja. 

Harjaneilikoissa riittää punaisen ja valkoisen värivaihtoehtoja. Monenlaisia lajikkeita kylvin, mutta nimet katosivat siinä vaiheessa, kun taimia siirtelin penkkeihin. Harjaneilikka vaatii siinä mielessä pitkämielisyyttä, että ensimmäisenä vuotenaan se kasvattaa lehtiruusukkeen ja kukkii vasta toisena vuotena. Kukkia odotellessa saattaa helposti käydä niin, että kitkee lehtiruusukkeet rikkaruohoina pois. Vähän samaan tapaan kuin sormuistinkukat.

Hyviä harjaneilikkavinkkejä löysin Kasvihormoni -blogista. Nyt toivon hartaasti, että harjaneilikka kotiutuisi puutarhaani, siementäisi ja kukkisi tulevat vuodet runsaana. Se on ihana väripilkku kesäisessä kukkapenkissä.

Synttäriarvonta blogissani jatkuu 19.8. klo 24 saakka. Arvontasivulle pääset oikeassa sivupalkissa olevaa kuvaa klikkaamalla. 

En ole ehtinyt erikseen käydä arvontaan osallistuvia kiittelemässä ja kommentoimassa, mutta aivan ihania kommentteja teiltä on tullut. Lämmin kiitos niistä! Tässä samalla toivotan lämpimästi tervetulleiksi kaikki blogini uudet lukijat yhdessä ja erikseen. Olen niin iloinen teistä jokaisesta.
 

Lopu jo vesisade!

Kumpi kesällä ärsyttää enemmän, sade vaiko koleus? Runsaina annoksina kumpikin, mutta minua ainakin sade häiritsee enemmän. Kylmästä selviää pukemalla enemmän vaatteita ja yleensä pihalla työskennellessä tulee hiki, jolloin kovin paljon vaatetta ei ylipäätään tarvita. Toki sateeltakin voi suojautua sadetakilla ja kumisaappailla. Sateenvarjon kanssa puutarhassa työskentely alkaa jo olla aikamoista sirkustouhua. 

Sateessa ei vain töistä tahdo tulla mitään. Multa liimautuu lapioon ja kohta lapio painaa enemmän, kuin nostaa jaksaisi. Nurmikkoa ei voi ajaa kovin märkänä, sillä ruoho lakoontuu leikkurin alla ja lopputulos on surkea. Sadetakki hiostuttaa inhottavasti ja sade valuu pitkin naamaa niin, ettei kasvoja kuivatellessa ehdi töitä tekemäänkään. Eikä silmälaseihinkaan toistaiseksi ole pyyhkijöitä kehitetty. Eikä huurteenpoistoa. Niinpä nyt sitten istutaan tietokoneen äärellä kuluttamassa aikaa sen sijaan, että lyhentäisin ulkona pihatöiden listaa.

Lauantaina sain autotallipäädyn käytävän ja huoltopihan hiekkapinnat siivottua. Käytävän leveys oli kutistunut kapeaksi poluksi kasvien rehottaessa kulkuväylällä ja rikkojen vihertäessä hiekkakäytävällä. Karsin vuorenkilpiä kovalla kädellä, sillä niillä on kummallinen tapa kasvaa sivusuunnassa ja siten ne roikkuivat enemmän käytävällä, kuin penkissään. Tuivioistakin leikkasin ruskettuneita kärkiä pois, mutta kuten kuvasta näkyy, vielä jäi leikattavaa. 

Hiekkakäytävän siivouksesta muodostui varsinainen intervalliurheilu, sillä säännöllisin välein taivas täyttyi mustista pilvistä ja vettä tuli hetken ajan kaatamalla. Onneksi navakat tuulenpuuskat ilmoittivat lähestyvästä sateesta ja ehdin juosta pergolaan odottamaan sadekuuron loppumista. Eivät ne kymmentä minuuttia kerrallaan kestäneetkään ja saatoin mennä jatkamaan työtäni. Välillä aurinko paistoi lämpimästi ja kuivatti sateen jäljet siksi, kunnes uusi rankkasade pyyhkäisi yli tienoon.

Rikkaruohoista ei suuria kuormia syntynyt, sensijaan sammaloitunutta kivituhkaa oli turha jättää käytäville kasvamaan uutta sammalta. Pahimmin ruohottunut hiekka-aines sai lähteä. Hiekkapintaa jäi vielä sen verran, ettei ainakaan tänä kesänä tarvitse uutta kuormaa tilata. Pian se on kuitenkin edessä. Vielä on puolet hiekkapinta-alueista siivoamatta. Askel kerrallaan on hyvä edetä. Ei tunnu niin puuduttavalta urakalta.

Sidoin myös kurjenmiekkapöheikköjä lyhteiksi, kuten aiempinakin kesinä. Tässä vaiheessa kesää lehdet alkavat reposottaa ja varsinkin käytävien reunustoilla kasvavat kaatuvat kulkuväylille. Etenkin sateisina päivinä tuntuu inhottavalta, kun märät lehdet pyyhkivät kulkijan paljaita jalkoja.

Tässä vain pieni osa leikatuista vesiversoista

Perjantai-iltana leikkasin omenapuiden vesiversot. Yleensä olen tehnyt sen jo heinäkuun puolella, mutta nyt en vain ole ehtinyt. Neljän ison omenapuun vesiversojen leikkaamiseen saa aikaa uppoamaan melkoisesti. Oma operaationsa on korkeiden tikkaiden asettelu siten, että oksia vahingoittamatta pääsee hyvin kiipeilemään korkeimpien oksien tasolle. Erinomaisena apuna toimivat teleskooppivartiset oksasakset. Niillä ulottuvuutta sai mukavasti lisää. Kaikkein korkeimmalla olevat vesiversot poistin maasta käsin pitkävartisella oksaleikkurilla.

Ihan vain elämää helpottavaksi vinkiksi kaikille omenapuita istuttaville ja kasvattaville: leikatkaa niitä omppupuita ajoissa niin, etteivät ne pääse liian korkeiksi. Korkean omenapuun hoitaminen on hankalaa ja työlästä. Ja ne hedelmätkin on helpompi poimia inhimillisen korkuisesta puusta. Itse heräsin omenapuiden oikeaan leikkaamiseen ihan liian myöhään ja nyt sitten saan kiipeillä tikkailla riittävästi. 

Puutarhamme tuorein omenapuu, nuorehko valkeakuulas taitaa olla enemmänkin koristebonsai, kuin hedelmäpuu. Kertaakaan se ei ole kukkinut, eikä siis hedelmistä ole tietoakaan. Se myös kasvaa äärimmäisen hitaasti. En muista, milloin tämän puun olen istuttanut, mutta kyllä sillä ikää meidän puutarhassa on jo ainakin 7 vuotta ellei enemmänkin. Tästä puusta leikkasin lähinnä ylöspäin kasvavat versot ja muutamia pitkiksi venähtäneitä oksia lyhensin. Lisäksi laitoin muutamiin oksiin painoja taivuttaakseni niitä alaspäin.

Salkoruusu - Alcea rosea

Viime kesänä kasvatin siemenestä salkoruusun, joka teki kyllä nuput, mutta ne eivät ehtineet avautua. Salkoruusu nousi keväällä terhakkaana ja nyt nuppuja on ilmestynyt ja perjantaina alkoi jo värisävykin tulla esiin. Juuson kulkemista on pitänyt vähän vahtia, sillä Juuson juoksunaru osuu napakasti näihin pitkäksi venähtäneisiin kasveihin. Pelkään joka kerran Juuson könytessä päikkäripaikaltaan leikkimökin terassilta taloa kohti, ettei kissan juoksunaru vaan riivi nuppuja mennessään.

Salkoruusu - Alcea rosea

Eilen kukka avautui kokonaan ja nyt tästä työhuoneen ikkunasta ulos katsoessani näen, että pian avautuu seuraavakin kukka. Hiukan jännitti värisävy, sillä yhtään en muista, mitä lajia olen kylvänyt. Laatikossa on yhä yksi pussillinen salkoruusun siemeniä, mutta se pussi on avaamaton ja kukat kerrannaisia. Salkoruusua en ole aiemmin kasvattanut. Ehkä varastosta löytyvän pussukan siemenet täytyy ensi keväänä laittaa multaan.

Perjantaina, saatuani vesiversourakan loppuun, menin vielä sulkemaan kasvarin ovea. Onneksi vilkaisin sisälle vähän tarkemmin, sillä yhden kurkun tukinaru oli kurkkujen painosta katkennut ja romahtaessaan vetänyt myös toisen kurkun pitkin pituuttaan lattialle. Onneksi kumpikaan verso ei ollut mennyt poikki. Piti kuitenkin tyhjentää varsia painavista kurkuista ja lahjoittaa pari jötkälettä naapurillekin, sillä ei sitä kurkkuakaan ylenmäärin jaksa syödä. Samalla muistin tarkastaa myös kurpitsasadon ja sitäkin jo löytyi. Enkä ole edes muistanut käydä pölyttäjiä auttamassa, joten hyvin pärjää kurpitsa ilman minuakin.

Radiossa luvattiin huomenna alkavalle viikolla vähän parempaa säätä. Ainakin vesisateiden pitäisi vähetä. Hyvä niin, sillä moni työ kaipaa tekijäänsä. Nurmikko piti tänään leikata ja täyttää kasvarin vesisäiliö. Hiekkakäytävien siivous kaipaa jatkoa. Samoin täytyy siistiä käytäville sateen lamottamia kasveja. Oksia on kertynyt silputtavaksi ja piakkoin pitäisi kesän aikana täyttyneet lehtikompostit kääntää syksyä varten. Se olopihan kukkapenkki on ehdottomasti uusittava tänä syksynä, jotta saan ruukuissaan istutusta odottavat perennat maahan. 

Kunnan metsän kaatuminen aiheutti meille uuden riesan. Haapa versoo nyt talon metsänpuoleisessa päädyssä mitä omituisimmissa paikoissa. Meidän puolella haapaa ei ole ollut enää vuosikausiin, mutta rajalle jäi pystyyn pari komeaa yksilöä. Onneksi versot lähtevät helposti nykäisemällä, mutta samaan paikkaan niitä kasvaa vikkelästi myös uusia. Juurien kaivaminen maasta on mahdotonta, sillä juurilla on mittaa varmasti kymmeniä metrejä ja samalla joutuisi kaivamaan ylös puoli tonttia. Työt eivät siis tekevältä lopu. Ja jos loppuvat, joku keksii kylllä uusia.

Viime kesänä en kylvänyt yhtään krassia. No, nyt sitä on sitten senkin edestä. Valtava pöheikkö, joka vyöryy viljeylaatikon reunojen yli vallaten tilaa ympäristöstä. Vähempikin olisi kenties riittänyt, mutta onpahan kerrankin krassinkukkasia. Ja krassin tuoksustakin tykkään. Ei siis valittamista.

Mukavaa alkavaa viikkoa teille kaikille!

"Ja sateettomia elokuun päiviä." Toivoo eräs lämmöstä ja kuivasta tykkäävä kissa.

Kesän kulttuuriannos

Näkymä Ateneumin portaikossa

Useamman vuoden ajan olen antanut veljen tytölle syntymäpäivälahjaksi lipun Suomenlinnan kesäteatteriin. Ennen teatteria olemme käyneet kakkukahvilla ja pehmoleluja hiplaamassa tai kirjakaupoissa. Tytön kasvaessa päivän oheisohjelma elää ja muuttuu, ja aina meillä on ollut mukavaa.

Näkymä Ateneumin portaikossa

Tänä vuonna Siiri täytti jo 15 vuotta ja hiukan pelkäsin, jaksaako hän yhä viettää kesäpäivää tätinsä kanssa. Hyvin kelpasi teinille kakkukahvit ja teatterireissu, vaikka tällä kertaa Siirin uintiharrastuksen ja rippikoulun vuoksi ajankohta siirtyi alkukesästä elokuulle.

Taistelevat metsot: Ferdinand von Wrightin öljyvärimaalaus vuodelta 1886

Olimme Siirin kanssa Helsingissä jo hyvissä ajoin päivällä. Olin varannut ajan Kissakahvila Helkattiin, mutta ennen sinne menoa oli aikaa käydä jossain. Pehmolelut eivät enää teiniä kovin paljon kiinnosta, eikä nyt ollut mielessä mitään kirjakaupasta etsittävää. Edelliskesänä kävimme silloin uudessa paikassa avautuneessa Helsingin kaupungin museossa. Keskustassa pyöriessämme etsin katseellani jotain sopivaa kohdetta. Monissa tunnetuissa paikoissa Siiri oli käynyt joko vanhempiensa tai koulun kanssa, mutta Ateneum oli käymättä. Sinne siis.

Pariisin Luxembourgin puistossa on Albert Edelfeltin vuonna 1887 valmistunut öljymaalaus

Taidemuseo ei välttämättä ole teini-ikäisen ensisijainen kiinnostuksen kohde, mutta mielestäni Ateneumissa käymisen edes kerran elämässä voi hyvin sisällyttää yleissivistykseen. Etenkin, kun täällä pääkaupunkiseudulla asutaan. Viimeksi kävin Ateneumissa katsomassa Picasso-näyttelyn vuonna 2012 ja Schjerfbeck-näyttelyn viime vuonna.

Picasso-näytteyn ohessa kiersimme myös Ateneumin perusnäyttelyn suomalaisine klassikkomaalauksineen. Nyt Suomen taiteen maalaukset on koottu ja ripustettu uudella tavalla, joka minusta tuntui mukavan intensiiviseltä.

Ateneumissa on parhaillaan "Alvar Aalto - Taide ja moderni muoto" -näyttely, jonka myös kiersimme pikaisesti. Museoon saa helposti uppoamaan puoli päivää ellei enemmänkin, mutta Siirin ja minun vatsassani jo nälkä kurni ja kissat kutsuivat. 

Pehmoinen Tuli-neito

Itse olen käynyt Helsingin kissakahvilassa ennen sen omistaja- ja nimenvaihdosta. Siirille käynti oli ensimmäinen. Kissakahvila Helkatti näyttää olevan varsin suosittu paikka, sillä vapaita aikoja oli niukasti ja moni ovikelloa soittanut joutui tyytymään ajanvaraukseen jollekin toiselle päivälle. 

Pete tai Ville

  
Helkatissa on kahdeksan kissaa. Löytökissa, tiikerikuvioinen Pete on 7-8-vuotias. 2-vuotiaat veljekset, tiikerikuvioinen Ville ja tabby-kuvioinen Kalle. Sisarukset Nestori ja Helmiina sekä mustavalkoinen Tyylilyyli ovat niinikään 2-vuotiaita. Nuorimpina tulokkaina Helkatissa kehräilevät valkoinen 1-vuotias Herkules ja kilpparikuvioinen Tuli.

Kissat ovat hyvin tottuneita kahvilan asiakkaisiin ja niitä pääsee silittämään ja niiden kiipeilyjä ja touhuja katselemaan ihan läheltä. Ei pidä kissakahvilaan mennä, jos pelästyy yllättäen pöydän yli loikkivaa tai vessan oveen tehdystä aukosta sisään kömpivää karvaista kaveria.

Söimme kissakahvilassa herkulliset salaatit ja jälkkäriksi kakkupalat. Kahvilan valaistus oli sen verran tunnelmallinen, ettei kamerani teho tahtonut hyviin kuviin riittää. Eikä kyllä kamera muutenkaan pysynyt vauhdikkaiden kissojen perässä. Pääasia, että saimme melkoisen annoksen kissaterapiaa.

Kissakahvilasta riensimmekin jo kohti Kauppatoria ja Suomenlinnan lauttaa. Suomenlinnan kesäteatteriin on hyvä mennä ajoissa, sillä myöhästyneita ei sisään päästetä. Sen ymmärtää hyvin, sillä paikan erityisyyden vuoksi myöhästyneiden sisäänkömpiminen häiritsisi pahasti niin katsojia kuin näyttelijöitäkin.

Esityksen väliajalla linnoituksen edustalla myydään mm. virvokkeita ja grillimakkaraa. Kokemuksesta olemme oppineet, että lyhyen väliajan saattaa joutua käyttämään jonottamiseen, joten ostimme Kauppatorilta evääksi ja väliaikanaposteltavaksi maukkaita kotimaisia kirsikkatomaatteja.

Sää suosi kulttuuripäiväämme alusta loppuun saakka. Lämpöä ja aurinkoa riitti. Suomenlinnan lauttaa odotellessamme taivas vetäytyi pilveen ja tuli muutama vaatimaton vesipisara. Kylmä ei silti ollut. Teatteri on katettu, joten siellä sade ja tuuli ei sinänsä haittaa, mutta toki paksujen kivimuurien sisällä kosteuden lisääntyessä ilmakin nopeasti viilenee.

Tänä kesänä Ryhmäteatterin ohjelmistossa on Kari Heiskasen ohjaama Aleksis Kiven Seitsemän veljestä. Seitsemän veljeksen tarina on varmasti useimmille suomalaisille tuttu. Heiskasen ohjaus pysyi melko uskollisena Kiven tekstille. Täytyy sanoa, että aikamoisen hienosti Kivi on aikanaan rakentanut tarinan oppimattomien ja köyhien veljesten välillä vähän villiksikin riehaantuvista tempauksista. 

Kolme tuntia teatterielämystä sujahti nopeasti ja illan jo pimetessä huristimme lautalla Kauppatorille ja sieltä ratikalla parkissa odottavalle autolle. Kesän perinteinen kulttuuriannos on jälleen ammennettu. Toivottavasti tämä minun ja Siirin yhteinen kesäperinne jatkuu pitkään.