lauantai 3. lokakuuta 2020

Ennakointi ei ole huonon onnen manaamista


Kuka tahansa voi sairastua tai loukkaantua vakavasti, ikään ja kuntoon katsomatta. Kukaan meistä ei myöskään ole kuolematon. Pysähdypä miettimään, kuka hoitaa asioitasi ja miten, jos sinä jonain päivänä makaat sairaalassa kykenemättä ilmaisemaan tahtoasi ja toiveitasi. Muutama päivä, pari viikkoa, kuukausikin vielä sujuu väliaikaisin järjestelyin. Entä, jos sairautesi ja  kykenemättömyytesi omien asioidesi hoitoon jatkuukin kuukaudesta toiseen, ehkä lopun elämäsi? Voiko joku ilman sinua maksaa laskusi, hoitaa sopimuksesi, huolehtia velvollisuuksistasi? Hoidetaanko sinua ja asioitasi siten, kuin olet aina toivonut ja halunnut? 

 
Oletko tehnyt tisellesi edunvalvontavaltuutuksen? Oletko laatinut hoitotahdon? Löytyvätkö sähkö- ja kännykkäoperaattorisi sopimukset kotisi lipaston laatikosta vai tärkeiden asioiden kansiosta? Onko kaikki tärkeät asiasi tietokoneellasi salasanojen takana?

Näitä kysymyksiä voisi esittää pitkän rivin. Useimmat meistä joutuvat varmasti vastaamaan ei, ei ja vielä kerran ei. Harva meistä edes ajattelee tilannetta, jossa olisimme kyvyttömiä hoitamaan omia asioitamme. Loukkaantumisesta, vakavasta sairastumisesta tai kuolemasta puhuminen koetaan tabuna. Ikäänkuin manaisimme ikäviä tapahtumia elämäämme, jos ryhtyisimme ennakoimaan kyseisiä tilanteita varautumalla niiden aiheuttamiin konkreettisiin ongelmiin.

 
Olen tiennyt edunvalvontavaltuutuksesta ja hoitotahdosta jo aiemmin. Käytännössä törmäsin niihin kolme vuotta sitten veljeni äkillisen kuoleman yhteydessä. Saatoin sivusta seurata, miten paljon työtä, turhaakin, veljenvaimo joutui tekemään paperiasioita selvittäessään.
Jos tärkeät asiat olisi kerätty kansioon elämän ollessa hyvin, moni asia olisi sujunut helpommin ja nopeammin kuoleman jälkeisessä tilanteessa. Suuren surun keskellä voimavaroja oli muutenkin vähän, eikä enää olisi jaksanut taistella operattoreiden ja pankin kanssa.

 
Veljen kuolema ja oma kahden vuoden takainen vakava loukkaantuminen ravistelivat sen verran lujasti, että laadimme Ukkokullan kanssa edunvalvontavaltuutukset ja teimme hoitotahdot. Kirjasin hoitotahtoon niinkin yksityiskohtaisia asioita, kuin sen, että haluan hiukseni pestävän riittävän usein. Esimerkiksi hoivakodeissa tällaiset asiat eivät ole itsestäänselvyyksiä.

Rakensimme kumpikin kansiot, joihin kerättiin tärkeät asiat helposti löydettäviksi. Myös pankkiasioita olemme järjestelleet siten, että onnettomuuden tai kuolemantapauksen johdosta kumpikin selviää, kunnes asiat on saatu järjestykseen. Tiedätkö, että puolison kuollessa hänen pankkitilinsä jäädytetään? Selviätkö sinä oman pankkitilisi turvin vai maksaako puolisosi vuokran tai lainanlyhennykset?


Kahden vuoden tauon jälkeen olen jälleen iäkkäiden ja sairaiden vanhempieni hoitoringissä. Isä ei voi enää itse muistisairaana edunvalvontavaltuutusta tehdä.
Nyt, 92-vuotiaalta muistisairaalta, lähes kokonaan sokealta ja puolikuurolta on turha kysyä, millaisen sähkösopimuksen tai vakuutuksen hän on itselleen hankkinut. Tai mistä ne löytyvät.
Jo ennen muistisairauden diagnosointia isällä oli tapana järjestellä papereitaan. Jälkikäteen olen miettinyt, että ehkä hän papereita järjestelemällä koitti samalla saada tolkkua lisääntyvien muistiongelmien aiheuttamaan kaaokseen. 

 
Isä on aina huolehtinut vakuutuksista, sähkösopimuksista ja muista sen tyyppisistä asioista. Äiti ei ole niihin puuttunut, eikä 87-vuotiaana enää pysty niitä opettelemaan. Nyt pitäisi uusia mm. sähkösopimus. Ei mikään helppo tehtävä, kun olemassa olevat sopimuspaperit ovat kadoksissa, kuten moni muukin tärkeä paperi. Laskut sentään tulevat e-laskuina ja niistä löytyy asiakasnumero, jonka kanssa voi alkaa soitella ja selvittää asioita. 

Vanhemmille on myös laitettava kännyköihin markkinointiesto, sillä kumpikaan ei oikein ymmärrä heille tarjottavia asioita. Ihan riittävästi aikaa kuluu siihen, kun selvittää, mitä joku viranomainen tai kotihoito on soittaessaan sanonut ja tarkoittanut.

 
Tehkää ihmiset itsellenne jonkinlainen tärkeiden asioiden kansio, josta ulkopuolinenkin löytää arjen elämään liittyvät paperit. Listatkaa pankkiyhteytenne, puhelinoperaattorinne, yhdistysjäsenyytenne, vakuutustietonne, lehtitilauksenne. Tehkää hoitotahto (Muistiliiton mallilomake), jossa kerrotte, miten haluatte tulla hoidetuksi, kohdelluksi. Hoitotahdon voi liittää Omakantaan, jossa se on myös virallisen tahon käytettävissä. Tärkein paperi lienee edunvalvontavaltuutus, joka on ihan jokaisen järkevää itselleen laatia. Näistä tärkeiden paperien olemassa olosta ja sijoituspaikasta on hyvä kertoa jollekin läheiselle, jotta ne tositilanteessa löytyvät helposti ja nopeasti. 

Edunvalvontavaltuutus on voimassa vasta sitten, kun maistraatti on sen lääkärin lausunnon perusteella vahvistanut. Ei siis tarvitse pelätä, että edunvalvontavaltuuksen vuoksi joutuisi huijatuksi.


Omia tärkeitä asioita kansioon arkistoidessa on hyvä muistaa, että jonkun läheisen työtä helpottamalla auttaa samalla myös itseään. Auttaja jaksaa huomattavasti paremmin olla tukena, kun ei tarvitse käyttää hirvittävää määrää aikaa ja energiaa paperiasioiden pyörittelyyn ja vakuutus- ym. yhtiöiden asiakaspalveluun jonottamiseen. Tärkeintä on, että arjen sujumiseen kuuluvat asiat hoituvat mahdollisimman pitkälle oman tahdon ja toiveiden mukaisesti silloinkin, kun itse ei niitä  pysty hoitamaan.

Pitäkää itsestänne ja toisistanne huolta!


torstai 1. lokakuuta 2020

Loistavia väreja ja vieraileva puutarhatiikeri


Syyskuun viimeisenä viikonloppuna aurinko paistoi täydeltä taivaalta ja lämpimämmin, kuin monesti kesällä konsanaan. Meidän mittari näytti +23 astetta, eikä siinä ole pisaraakaan liioittelua. Oikeastaan pihalla oli jopa omituinen tunnelma ruskaväreihin sonnustautuneen vaahteran pudotellessa lehtiään samalla, kun puutarhuri kuori ylimääräisiä vaatteita sen kupeessa. Riisuttiin siis kumpikin, muttei sentään alastomaksi.


Puistoaitaan istutin pari kesää sitten kiipeilemään halvalla hankittuja villiviinejä. Yksi näyttäisi olevan säleikkövilliviini, muut kolme imukärhivilliviinejä. Näkösuojaa ne eivät koskaan tarjoa, koska itse aitakaan ei 150 senttisenä mitään piilota. Eipä ole tarkoituskaan sen enempää aidan kuin villiviinienkään taakse piiloutua. Aita rajaa tonttimme kunnan puistosta ja muodostaa puutarhalle seinän. Tykkään villiviinien syysväristä. Nyt niistä pääsevät nauttimaan puistossa kulkijatkin.


Villiviini on jo jonkin aikaa punastellut koko vartalonsa voimalla. Eniten terassin kupeessa, johon siirsin vuosi sitten autotallipäädystä onnettoman rääpäleen varautuneena siihen, ettei se jaksaisi juurtua. Eikä mitä, sehän tykkäsi uudesta paikasta ja lähti ripeään kasvuun tavoittelemaan korkeuksia.

Pistokkaasta kasvuun lähtenyt säleikkövilliviini tukimuurilla

 

Talon L-kulmauksessa kasvava säleikkövilliviini on sen sijaan edelleen täysin vihreä. Harvoin se ehtii edes väriä saada ennen lehtien varisemista. Tyhmään paikkaan istutettuna leikkaan sen syksyisin matalaksi. Jos antaisin sen kasvaa oman tahtonsa mukaan, emme pian näkisi olohuoneen ikkunasta ulos laisinkaan. Kunhan terassin puutasot joskus uusitaan, kaivan villiviinin kokonaan pois.

Kolme vuotta sitten laitoin osan leikkaamistani säleikkövilliviinin oksista maljakkoon. Niihin kasvoi juuret. Lykkäsin hädissäni syksyn viime metreillä pistokkaat puuvajarinnettä tukevan muurin reunalle, syreenien joukkoon. Siellä se nyt kasvaa innokkaasti syksyn väreissä loistaen.


Kummassakaan tuurenpihlajassani ei ole vilaustakaan mistään ruskaväristä. Ihan vihreinä ovat. Luotan siihen, että vielä jonain syksynä pääsen häikäistymään oman tuureni loisteessa. Toisessa oli kaksi isoa marjarypästä, joista ei tämän kuvan jälkeen enää ole vilaustakaan. Mustarastaita on hyppinyt pihassa ahkerasti, ehkä ne ovat popsineet pihlajamarjat omiin suihinsa.


Kotkansiipisaniaiset muuttuivat melkein yhdessä yössä kellertäviksi. Niitä katsellessa mielen valtasi haikeus, sillä kotkansiivet ovat minulle kevään airueita. Niiden hitaasti auki kiertyviä kärkiä jaksan päivä toisensa jälkeen joka kevät seurata. 

Kaksi kunnan istuttamista mongolianvaahteroista, takana meidän aita.

Kunta istutti tie- ja kunnallistekniikkarempan päätteeksi kolme mongolianvaahteraa aitamme lähelle. Yksi niistä on varsin huonossa hapessa. Ei se kuollut ole, mutta eipä paljon puutukaan. Sen sijaan kaksi muuta ovat virkistyneet ja vähän kasvaneetkin. Istutuksen yhteydessä mongolianvaahteroiden tyvelle laitettiin kuoriketta, jonka läpi rikkaruohot pyrkivät voimallisesti kasvamaan. Isompia rikkoja olen käynyt kiskomassa pois, jotta ne eivät turhaan tukahduttaisi pienikokoisia puita.

Villiviini laittaa parastaan, takavasemmalla koristeomena Musta Rudolf

 

Kunta käy kesäkuusta alkaen kerran kuussa leikkaamassa puiston nurmikon. Syyskuussa ei näköjään enää leikattu. Minä leikkaan aitamme puiston puolelta muutaman metrin verran nurmikkoa aina mongolianvaahteroille saakka. Joku saattaa ajatella, että omin kunnan maata. Siitä ei kuitenkaan ole kyse. Kunta ei tule leikkureineen siistimään aitamme vierustaa. Minä haluan pitää senkin alueen siistinä ja se sujuu samalla, kun leikkaan omankin nurmikon. Samalla estän monenkirjavien rikkaruohojen etsiytymisen meidän puolelle, kuin myös kotiloiden pesiytymisen leikkaamattomaan heinikkoon. 

Cotoneaster - Tuhkapensas

Tuhkapensaassa on yleensä hienot syysvärit. Iäisyys sitten meillä oli muutama tuhkapensas reunustamassa tonttia tien varressa. Tuija-aidan istuttamisen myötä tuhkapensaat lähtivät. Pari niistä siirsin tonttimme alapihan taaimmaiseen kulmaukseen. Kunnan metsikkö vei kaiken valon kyseisestä paikasta, mutta metsikön kaaduttua tuhkapensaskin on löytänyt uuden alun elämälleen. Se on rehevöitynyt ja nauttii silmin nähden syysauringosta. 


Lauantaina puutarhassamme vieraili Mamis-kissa. Elokuussa se oli muutaman päivän kadoksissa pelästyttyään tappelua mustan kollin kanssa. Mamiksen emäntä kierteli naapurustossa kyselemässä kissansa perään ja huuteli sitä pitkin metsiä. Lopulta Mamis oli palannut kotiin hiukan tappelusta haavoittuneena. 

Mamis on kovin arka, eikä anna ollenkaan koskettaa itseään. Pari kertaa se on tullut avoimesta ovesta sisällekin, mutta spurttaa vauhdilla ulos ihmisiä nähdessään. Minun puolestani Mamis saa hoitaa hiiri- ja myyrähommat pihassamme. Niin se todistetusti tekeekin. Maanantaiaamuna näin sen loikkaavan Pikkupuutarhasta käytävälle hiiri suussaan.


Tiedän Mamiksen liikkuvan pihapiirissämme säännöllisesti. Ihailen sen notkeutta, kun se limboaa aidan ali meidän pihalta puiston puolelle. Nytkin se kulki haistelemassa ja tutkimassa kasveja ja pysähtyi Syreenipolulle tuijottamaan hetkeksi kohti kameraani. Sitten se käänsi selkänsä ja tassutteli ilmeisesti kohti kotia.

Aronia

 
Tätä postausta kirjoittaessani kiukkutasoni on kellonviisarien vilkasta etenemistä katsellessa noussut nollasta sataan. Sovin viime viikolla erään talonmiespalvelun kanssa, että he tulevat leikkaamaan tuija-aitamme maanantaina ennen puolta päivää. Korkeaa tuija-aitaa on 17 metriä. Aidan toisella puolella olevan ojan vuoksi leikkaamista varten ei voi virittää tikkaita. Eikä oma pituus ja voimat riitä heiluttamaan oksasahaa korkeuksissa.

Ei ole näkynyt miestä, ei ole tullut puhelinsoittoa peruuntumisesta. Soitin ensimmäisen kerran puoli kolmelta, toisen  kerran neljältä. Kysyäkseni, mikä mättää. Puhelu menee vastaajaan, jonne jätin viestin. Mielenkiinnolla odotan selitystä. 

Järjestin päivän vartavasten vapaaksi, jotta olen kotona vastaamassa mahdollisiin kysymyksiin ja kuittaamassa tehdyn työn. Yleensä meidän talossa ja pihassa tehdään kaikki itse. Kun kerrankin ajattelin maksaa ammattilaiselle, ei vaivauduta edes paikalle. Murrr...


Ajatukset ovat sielun kasvimaa.
Jos tahdot tietää,
kuinka ajatusmaailma itää,
niin kysy sitä keväältä.
Kuinka kuihtuu,
kysy syksyltä.
Kevät katsoo aina eteenpäin,
syksy aina taaksepäin,
mutta syksyllä on se etu,
että se voi katsoa eteenpäin
uusiin keväisiin.

- Zacharias Topelius -

 

Tänään alkaa syksyn toinen kuukausi, lokakuu.
Olisikohan sopiva aika ryhtyä haravoimaan!

 

 

maanantai 28. syyskuuta 2020

Sipulihommissa huomattuja

Symphyotrichum novi-belgii - Syysasteri

Jokohan tämän syksyn sipulit olisi kaikki kätketty multaan? Siltä näyttää, vaikka en tietenkään mene vannomaan. Jos kaupassa joku ihanuus edullisesti tulee vastaan, sellaista voi olla vaikea vastustaa. 

Pakko myöntää, etten tykkää sipulien istuttamisesta. Jos puutarha olisi täynnä neitseellisen multavia penkkejä valmiina vastaanottamaan sipuleita, mikä olisi istutellessa. Vaan yleensä sipuleita on tungettava olemassa olevien perennojen juuristoalueille ja siinäpä vasta pähkäilemistä, ettei uutta kauneutta luodessaan vahingoita vanhoja kasveja.

Scabiosa atropurpurea - Koreatörmäkukka

 
Sipulikorin kanssa oli kyllä kiva tepastella istutuspaikkoja kuikuilemassa. Seuranani oli useampi punarinta, jotka ovat kovin seurallisia ja pelottomia pikkulintuja. Vähänkin multaa myllättyäni, yksi tai useampi punarinta odotti vuoroaan ja lennähti oitis nappamaan madon jos toisenkin.

Koska sipuliurakkani jakautui useamman viikon ajanjaksolle, ehdin siinä ohessa katsella puutarhaa muussakin, kuin istutusmielessä. Syysasterit ovat tänä syksynä tavallista hitaampia. Pikkupuutarhan lilat (yläkuvassa) ehtivät hyvin kukkaan, mutta alapihan Patricia Ballard on vasta näiden poikkeuksellisten syyskuun lopun lämpimien päivien aikana alkaneet availla nuppujaan. Tuskin siltikään kaikki avautuvat.

Pinkki koreatörmäkukka soi kivan yllätyksen. Kasvatin sen siemenestä ja istutin toukokuun lopulla Allaspenkkiin. Luulin jo, ettei se ole selvinnyt, vaan sielläpä tuo on tehnyt jo toisenkin kukan.

Lathyrus odoratus - Tuoksuherne

Tuoksuherneet jatkavat kukintaansa kasvarin kulmalla entistä innokkaammin. Aiemmin kesällä leikkasin ahkerasti kuihtuneita kukkia pois edistääkseni kukintaa. Nyt en ole kovin usein edes muistanut käydä tuoksuhernettä katsomassa, puhumattakaan mistään leikkaamisesta. Siellä se pukkaa uusia nuppuja ja kukkia siemenkotien lisäksi.

Rosa Pimpinellifolia-Ryhmä 'Tove Jansson'


Ruusupenkin Sävelen ja neilikkaruusun lisäksi Pikkupuutarhan Tove Jansson on intoutunut tekemään yhä uusia kukkia vielä näin syyskuun lopulla. Aiemmin näin ei ole käynyt, mutta ehkä pensas on ollut liian nuori ja pieni jaksaakseen toisen kukkimiskierroksen. Tänä kesänä puska on venynyt mittaa mukavasti.

Ilokseni myös Ruusupenkistä Pikkupuutarhan Muuripenkkiin siirtämäni kirjoapteekkarinruusu ja Ilo (joka saattaakin olla Lumo) ovat selvästi juurtuneet ja työntävät jo maasta uutta versoa. Sen sijaan kolmannesta siirtoruususta ei ota tolkkua, alkaako se kotiutua vai heittääkö henkensä. Kevät näyttää, miten käy.

Eryngium planum - Sinipiikkiputki

Muistan, kun siemenestä kasvattamani sinipiikkiputki alkoi ensimmäisen kukintansa aikaan muuttua sähkön siniseksi. Olin innoissani ja ihmeissäni. Nyt on muutama kesä tämän kasvin kanssa vierähtänyt ja lienen tottunut siniseen ihmeeseen sen verran liikaa, etten ole sitä pysähtynyt sen kummemmin ihastelemaan. Kunnes yhtenä päivänä pysähdyin katselemaan yksittäisessä kukassa sinnikkäästi mettä imeviä hyönteisiä. On se vaan edelleenkin yhtä jännän sininen.

Colchicum autumnale 'Waterlily' - Syysmyrkkylilja

On se vaan kumma, etten tähän ikään mennessä ole oppinut yhtään enempää malttia ja kärsivällisyyttä. Kun joku kukka ei heti onnistu, olen maani myymässä ja valmis kierimään epätoivon mullassa. Oli sitten kyse jouluruusuista, syysvuokoista, punahatuista tai syysmyrkkyliljoista. Sama juttu. Ensi-istuttamalla pitäisi tulla kukkien runsautta ja kestoa yli yhden kasvin sietomäärän.

Vaikka kärsivällisyys puuttuu, löytyy onneksi sitkeyttä. Voi sitä tietenkin kutsua myös pettymysten onnelliseksi unohtamiseksi. Tai pään puuhun hakkaamiseksi. Riittävän monta jouluruusua eri paikkoihin istutettuani, aloin vihdoin saada hyviä tuloksia. Sama koskee syysvuokkoja, punahattuja ja nyt myös syysmyrkkyliljoja. Tällä hetkellä niitä nousee neljästä eri paikasta, useampi kustakin. Enimmäkseen olen istuttanut Waterlilyä ja se nouseekin kaikkein uskollisimmin. Albat ja Giantit lymyävät jossain tai ovat kaivautuneet sinne kuuluisaan Kiinaan, minne moni muukin kasvini usein katoaa. 

Vasemmalla Jolly Jewel Purple, oikealla Ballerina, harmaakurjenpolvia kumpikin


Ruusupenkkiä mylläsin kesän mittaan oikein olan takaa. Tai mylläyksen aloitin itse asiassa jo vuosi sitten kaivamalla Valamonruusun pois (teki liikaa juurivesoja naapurin puolelle). Ruusupenkki on pitkänomainen alue, jonka vasemmanpuoleisen päädyn olen tämän kesän aikana pyhittänyt ängelmille, kurjenpolville ja kellukoille. On siellä pari pioniakin ja yksi Austin-ruusu. Toivottavasti jo ensi kesänä näen, miten kasvien sijoittelu on onnistunut. Korkeiksi kasvavat jalo- ja keijuängelmät ovat tietenkin takana, matalimmat harmaakurjenpolvet ihan edessä. Muut sitten limittäin ja lomittain, mikä saattaa vielä jossain vaiheessa aiheuttaa siirtoja.

Vaikka kurjenpolvien sanotaan viihtyvän puolivarjossa, kukkivat ne kyllä meillä paremmin valoisassa paikassa. Ballerina alkoi kukkimaan vasta, kun siirsin sen uuteen paikkaansa. Tietenkin muillakin asioilla on vaikutusta. Nykyisellä paikalla niin Ballerinalla kuin Jolly Jewel Purplella on hyvin multava maa.

Lonicera x heckrottii - Koreanköynnöskuusama

Olen vähän suruissani koreanköynnöskuusaman puolesta. Istutin sen hölmöyksissäni samaan tukeen lumikärhön kanssa kesällä 2016. Tähän saakka lumikärhö on näytellyt pääosaa ja koreanköynnöskuusamasta on näkynyt vain verson pilkahduksia jossain välissä. Tänä kesänä koreanköynnöskuusama on innostunut kukkimaan ja muutama päivä sitten löysin taas uusia nuppuja. Molempien köynnösten juuret ovat todennäköisesti niin tehokkaasti kasvaneet toistensa lomaan, vailla niillä väliä onkin, ettei kannata alkaa kuusamaa pois kaivamaan. Ehkä hankin jossain vaiheessa uuden koreanköynnöskuusaman. Tai sitten en.

Fragaria x rosea 'Pink Panda' - Koristemansikka


Koristemansikka Pink Panda on hauska veijari. Siellä se kiemurtelee Päivänliljapenkissä muiden kasvien lomassa. Tässä kukka puskee akileijalehdistön läpi itseään esittelemään. Pink Pandasta ei ole tullut minkäänlaista riesaa. Se on varsin maltillinen leviäjä ja sen ruusukkeista on helppo halutessaan jakaa kasvia muuallekin.

Tomaatti piiloutuu persiljan joukkoon

Olen tyhjentänyt kasvimaan viljelylaatikoita. Useimmat laatikot ovatkin jo tyhjinä. Kosmoskukkia on yksi laatikko täynnä ja kahdessa muussa on palmu- ja lehtikaalia. Lehtikaalia pakastin jättikasan ja pussillisen vein naapurillekin. Lauantaina tein ruusukaalipaistosta, johon yhdistin lehtikaalia.

Tillit olen ajat sitten korjannut pakastimeen. Nyt oli persiljan vuoro. Ison persiljamättään joukkoon on näköjään kasvanut pieni tomaatin taimi.  Persilja nousee myös ensi vuonna, mutta tomaattiressukka tulee paleltumaan talven kylmyyteen.

Pilosella aurantiaca - Oranssikeltano

Oranssikeltano kukkii nyt toistamiseen. Eikä yhden vaan useamman varren voimin. Vuosi sitten siirsin sitä myös Vasenrinteeseen - ja unohdin siirtoni. Keväällä ihmettelin, mitä kumman varsia rinteessä kasvavista matalista lehtiruusukkeista nousee. Pian asia selvisi, kun nuput kasvoivat ja alkoivat avautua oransseina. 

Oranssikeltano on uskomattoman sitkeä kasvi. Alun perin istutin sitä yläpihan Syreenipenkkiin. Samaan paikkaan, kuten moneen muuhunkin, nousee jo näin syksyllä lukuisa joukko lemmikin lehtiä. Kitken niitä Syreenipolun kivien välistä ja siinä samalla tulee kitkettyä myös oranssikeltanoa. Siitä huolimatta se ei ole minua jättänyt, vaan pukkaa aina uusia lehtiä ja näitä suloisia kukkia.

Polemonium caeruleum - Lehtosinilatva


Manaan usein omaa lahopäisyyttäni. Sitä kuinka muistan monet asiat tasan niin pitkään, kuin ne ovat silmissäni. Minulla ei taida olla yhtään rintataskulla varustettua puseroa. Sellainen olisi puutarhatöissä kätevä, kun sinne taskuun voisi sujauttaa pienen muistikirjan ja kynän tarpeellisia muistiinpanoja varten. Muistikirjasta olisi helppo tsekata, mitä tuli tehtyä ja mitä vielä pitäisi tehdä.

Sipuleita istuttaessani huomasin Kiemurapenkin tuijan kupeessa kasvavan lehtosinilatvan, joka on ollut tarkoitus siirtää yhden jos toisenkin kerran. Siinä se edelleen nökötti onnettomana päätään kumarrellen mahtuakseen yhä isommaksi venyvän tuijan alle. Siltä kykkimiseltäni otin itseäni niskasta kiinni ja kuopaisin lehtosinilatvan lapiolla ylös ja kiikutin heti toiselle puolelle puutarhaa uuteen paikkaan istuttaen. Toivottavasti se huokaisee helpotuksesta ja kiittää minua kaikesta uudesta valon ja tilan määrästä ryhtymällä kasvamaan ja kukkimaan. 

 

Syystyölista alkaa saada tehty-rukseja osakseen mukavaa tahtia. Syyssipulit on istutettu, pensaiden leikkaukset ja haketukset hoidettu. Nyt on ollut uskomattoman kesäisen lämpimiä päiviä, mutta pelaguut toin jo sisälle. Daaliat ja kelloköynnös kukkivat edelleen komeasti ja verenpisaratkin ovat vielä pergolassa. Ruskavärejä alkaa jo olla ympärillä, mutta työntuoksinassa niiden ihailu ja kuvaaminen on jäänyt  lapsipuolen asemaan. Kurjetkin ovat muodostaneet taivaalla aurojaan etelään muuttoa valmistellen. 

Jospa työtahti nyt rauhoittuisi normisyksyn askareisiin ja olisi vuoro nojata haravanvarteen syyspäivien kauneudesta nauttien.


lauantai 26. syyskuuta 2020

Piuhat sekaisin


Joinakin aamuina on herätessä ollut usvaista. Ei vain ole ollut aikaa ja intoa lähteä kameran kanssa puutarhaa kuvaamaan. Torstaiaamu valkeni lämpimänä ja satumaisen usvaisena. Koska aamun aikataulu oli kiireettömämpi, nappasin kameran ja lähdin ihastelemaan kauniita näkymiä.


Alkuun vain pyörin ympäriinsä, kunnes huomasin ensimmäiset hämähäkinseitit. Tarkemmin katsottuna niitä oli kaikkialla. Pitkiä lankoja risteili sinne tänne. Hämähäkkejä täytyy olla puutarhassa kymmenittäin, ellei sadoittain verkkojen määrästä päätellen. 


Ehkä illalla ennen auringonlaskua puutarhassa on kiirinyt hämähäkkioperaattorin käsky: "Kaikki joukolla piuhoja vetämään. Aamulla on oltava valmista ja yhteyksien on sujuttava!" 


Pikkuiset kutojat ovat tehtailleet metritolkulla ohuen ohutta lankaa, jota toinen porukka on samantien kiskonut oksalta oksalle, versolta versolle. 


Piuhamateriaalia on varmasti ollut kasapäin  joka puun, pensaan ja perennan alla. Jos olisin nukkunut ikkuna auki, olisin ehkä kuullut taukoamatonta sipinää ja supinaa, rapistelua ja tuhansien pikkuisten hyönteisten jalkojen töminää. 

 

Nukuin kuitenkin hyvin suljetun ikkunan takana ja vasta aamulla näin hämähäkkien yöllisen piuhanvedon tulokset. En arvannutkaan, että puutarhassamme on ahkeroinut ihka uusi operaattori. Onko hämähäkkien tavoitteena kenties luoda yhteydet kaikkien naapuruston hämähäkkien välille? Markkinoivatko he 5G-yhteyksiä myös kimalaisille ja perhosille? Ihan selvästi rakenteilla on valokuituverkko. 


Joitakin piuhakeskittymiä katsellessa mieleen tuli, että piuhojen vetämiseen on valjastettu koko hämähäkkipopulaatio vauvasta vaariin. Mummoilta homma on jo sujunut näppärästi vuosien kokemuksella. Sen sijaan nuorempi väki on työskennellyt luurit korvilla räppiä kuunnellen. Yksittäisen hämähäkin kaikki kahdeksan jalkaa - tai montako jalkaa niillä nyt onkaan - ovat vispanneet räpin tahdissa ja sen seurauksena langat kulkevat ristiin ja rastiin osan päättymättä yhtään mihinkään. 


Räppinuorten vanhemmillakin on musiikki virrannut veressä ja mielessä. Oksilla on langanvetoja siihen malliin, että niitä varten on tarvittu reipas masurkka tai vähintäänkin irlantilainen rivitanssi. Puhumattakaan mummoista, jotka ovat polkeneet porukalla polkkaa piuhoja asentaessaan. 


Muutamissa paikoissa valmistuneet verkkokehitelmät ovat niin tiiviitä, että niihin on taidettu jättää pikkuisimmat hämähäkkivauvat nukkumaan, jotta aikuiset saavat rauhassa jatkaa ahkerointiaan.

Aamun valjetessa hämähäkit ovat kömpineet väsyneinä piiloihinsa nukkumaan. Ne ovat tanssineet pitkin poikin puutarhassa verkkoja kutoen ja piuhoja vetäen. Vaativa työ on otettu hauskana syysjuhlana, jossa jokaisella hämähäkillä on ollut tehtävänsä. 


Yöllisten juhlien tiimellyksessä tavoite naapuruston hämähäkkipopulaation yhteisestä valokuituverkosta on hämärtynyt. Piuhat ovat tanssiessa menneet sekaisin ja tarpeelliset liitännät jääneet tekemättä. Jäljellä on taidokkaita kudonnaisia ja ihastuttavia taideteoksia. Hämähäkit levätkööt voimia keräten puutarhurin nauttiessa juhlaväen jälkiä katsellen. 

Inspiroivaa ja kaunista viikonloppua teille kaikille!

 

keskiviikko 23. syyskuuta 2020

Kärhötuet viimeistelyä vaille valmiina - ja pystyssä


Puutarhaelämä on ollut viime aikoina silkkaa urakointia. Sinänsä ei ole kiirettä, mutta haluan muutamat työt pois päiväjärjestyksestä tämän syksyn aikana, jotta keväällä voi aloittaa ns. puhtaalta pöydältä. Varsinkin kärhötukien pystyttämisen ennen uutta kasvukautta näin tärkeänä. Keväällä penkeistä nousee sipulikukkia ja perennatkin versovat. Silloin ei ole kiva tallustella istutusalueilla tukia asentamassa.


Alapihan ruotsinköynnöskuusama sai oman tukensa jo pari viikkoa sitten. Samoin yläpihan Kaarikäytävän kaksi nuorta kärhöä ja sisäänkäyntiä vastapäätä Bermudaan vuosi sitten istutetut Madame Julia Correvon ja Warszawska Nike. 

Ruotsinköynnöskuusamaa jouduin leikkaamaan jo aiemmin kesällä siirtäessäni sen. Siksi tuen pystyttäminen kuusamalle oli helppoa. Samoin nuoret kärhöt olivat hentoja ja vain kevyesti väliaikaisiin tukiinsa kiinnittyneitä, joten ne eivät kärsineet asennushommasta ollenkaan.
 

Ukkokulta teki tuet samalla kaavalla, kuin vuosia sitten Päivänliljapenkin päätyyn laitettu lumikärhön tuki. Silloin sain ystävän uuden kodin työmaalta yhtenäisen betonirautaverkon, joka laitettiin sellaisenaan kahden kakkoskakkosen väliin sinkilöillä kiinnittäen. 

Tällä kertaa päätimme ostaa 6 mm:n saneerausverkkoa, jota myydään valmiina 80x120 cm:n levyinä. Yhtä lukuun ottamatta tuista tehtiin 200 cm:n korkuisia, jolloin sivupuiden väliin tuli kaksi 80 cm:n levyistä verkkoa. Verkot laitettiin tukipuiden väliin eri puolille ja hieman limittäin, jotta 200 cm:n korkeus toteutuisi. 

Tukipuut sujautettiin metallisiin tolppajalkoihin, jotka Ukkokulta naputti lekalla tiiviisti maahan. Tarkkana ihmisenä hän tarkasti vatupassilla, että tuet ovat suorassa. Tukipuut kiinnitetään vielä ruuveilla tolppajalkoihin, jotta ne eivät pääse huojumaan.

Saneerausverkko on jo valmiiksi hiukan ruosteista. Reunapuut ovat kyllästettyä puuta. Ne olisi tietenkin voinut käsitellä jollain sävyllä, mutta en nähnyt sitä tarpeelliseksi. Aika harmaannuttaa puun ja sinnehän se kätkeytyy kärhön uumeniin.  

Yläpihan Syreenipenkin (ei kuvassa) tuki piti tehdä leveämmäksi, koska siihen kiipeää kaksi voimakaskasvuista kärhöä: viinikärhö Polish Spirit ja tarha-alppikärhö Willy. 80x120 senttiset saneerausverkot laitettiin poikittain kakkoskakkosten väliin, jolloin tuen leveydeksi tuli hiukan vajaa 120 cm. 

Alkuperäisen suunnitelman mukaan kokonaisleveys kakkoskakkosten kanssa piti olla lähes 130 cm, mutta saneerausverkko oli vaakasuunnassa rakenteeltaan erilainen ja sinkilöiden tukevan kiinnityksen vuoksi verkko piti asentaa eri tavalla. Lisäksi verkkoja ei nyt laitettu limittäin, vaan päällekkäin siten, että niiden väliin jäi yhden ruudukon levyinen väli. Näin siksi, että saimme tuelle korkeutta riittävästi. Tukirakennelman kokonaiskorkeudeksi tuli runsas 180 cm.

Olin suunnitellut tuet ruotsinköynnöskuusamalle ja viidelle kärhölle. Muutama päivä sitten huomasin, että olin unohtanut Kiemurapenkin päässä, tuijan edessä kasvavan nimettömän kärhön. Niinpä Ukkokulta kävi hakemassa kaksi saneerausverkkoa lisää ja tuki toteutettiin samoin, kuin muillekin kärhöille.

Oli hyvä, että ryhdyin tukien pystyttämiseen nyt syksyllä, sillä pitkään paikoillaan kasvaneet vanhemmat kärhöt olivat takertuneet tukiinsa todella tiukasti ja tehokkaasti. Lisäksi tukien alimmainen poikkirauta oli painunut tiukasti maahan ja varovaisesta irrottamisesta huolimatta pelkään juurien ainakin osittain vahingoittuneen. 

Leikkasin isoiksi kasvaneet kärhöt matalaksi. Muuten niitä ei olisi saanut irti vanhoista tuista, eikä ainakaan ehjinä. Loistokärhöt nousevat keväällä joka tapauksessa uusin versoin. Tarha-alppikärhö ja viinikärhö tekevät lehtiä vanhoihinkin oksiin, mutta nyt saavat aloittaa kasvunsa ihan alusta nekin.

Allaspenkin nuori Hagley Hybrid sai Purpurea Plena Elegansin vanhan tuen.

Laitoin kaikille kärhöille uutta multaa ja erityisesti niille, joiden juurien pelkään kärsineen vanhojen tukien poistamisesta. Koska nyt on aika lämmintä ja kuivaa, on muistettava huolehtia myös kärhöjen kastelemisesta. Yksikään kärhö ei kokonaisuudessaan noussut ylös, mutta osa hiusjuurista pöllähti kahden kärhön kohdalla pintaan. Nyt ei auta muu, kuin toivoa häiriintyneiden juurien etsiytyvän syvemmälle mullassa. Keväällä on siis yksi uusi jännitysmomentti lisää. 


Jostain kumman syystä en ole ehtinyt kanttaamaan kaikkia alapihan istutusalueita kevään jälkeen. Ruusupenkin ja Oikearinteen kanttasin kummankin kohennusurakan puitteissa. Kiemurapenkin ja Päivänliljapenkin kanttasin noin kuukausi sitten. Nyt sain vihdoin Hortensiapenkin kokonaisuudessaan kantattua ja putsattua rikkaruohot. Samaa syssyä kanttasin myös Kaivoruusupenkin. Vielä on kantattavana Vasenrinne, hedelmäpuut ja naapurin aidan viereinen alue. Hyvin ehtii, eikä haittaa, vaikka jäisi kevääseen.

Kanttaaminen on kyllä hieno keksintö. Istutusalueet ovat heti siistin näköisiä ja mikä parasta, nurmikko ei kovin mittavassa määrin suikertele perennojen joukkoon. Pitkän päälle kanttaaminen vähentää rikkaruohohommia selkeästi.


Leikkasin myös Pikkupuutarhan norjanangervot, pajuangervot ja metsäruusun matalaksi. Kaikki kestävät hyvin leikkausta ja kasvavat nopeasti aikuiseen kokoon. Pajuangervon ja metsäruusun yritän jatkossakin pitää matalampana, jotta eivät risuuntuisi, eivätkä kasvit korkeiksi kasvettuaan kaatuilisi märkinä ohikulkijoiden päälle. En enää istuttaisi pajuangervoa ja metsäruusua ollenkaan niiden agressiivisen leviämisen vuoksi. Kasvuston pois kaivaminen on sen verran iso urakka, että jääköön hamaan tulevaisuuteen.