Väriä puutarhatynkiin - eiku kynsiin

Olin eilen 9-vuotissynttäreillä, jossa kasvomaalauksen sijasta sai kynsimaalauksen. Synttärisankaria kukalliset kynnet eivät kiinnostaneet, mutta tottahan me aikuiset olimme valmiit kokeilemaan. Juhlasankarin äidillä oli pitkät, kapeat ja kauniit kynnet ja niissä punaisella pohjalla valkoiset kukat. Kysyessäni, kuinka kauan hienoudet kynsissä pysyvät, hän sanoi itsellään kestävän viikon verran, ellei hän sitä ennen kyllästymisen vuoksi vaihda väritystä. Siitä innostuneena päätin minäkin kokeilla näihin puutarhatynkiini piristystä. Tynkiini siksi, etteivät minun kynteni kestä yleensä yhtään mitään. Ne katkeilevat, liuskoittuvat ja näyttävät kaikkea muuta kuin kauniilta. Mitä enemmän touhuan puutarhassa ja liottelen käsiäni vesissä, sen lyhyemmiksi kynteni käyvät. Ajattelin, että monikerroksinen lakka pysyisi kynsissä paremmin ja pidempään. Vaan ei! Tämän päivän omppusoseen kanssa urakointi, kattiloiden pesu ja muu läträäminen osoittivat, ettei minun puutarhatyngilleni ole hetkittäistä kohennusta parempaa tarjolla. Niin kuluu kukat ja lakat kynsissäni, vaikka miten monta kerrosta olisi laitettu.

Synttäreitä ei vähään aikaan ole ollutkaan, joten korttiaskartelu oli hiukan ontuvaa. Aluksi en millään tahtonut keksiä sopivaa aihetta ja sitten sähelsin liimojan kanssa. Tarvikkeitani kaivellessa löysin laatikon, johon olin tallettanut ketjunpätkiä ja irronneita helmiä sekä narukerän. Kun juhlinnan kohde sattui vielä olemaan heppatyttö, syntyi tuo hevoskortti, johon kiinnitin kimalleliiman avulla noita korujämiä ja tietenkin sitä narua hännäksi ja harjaksi. 

Sunnuntai meni lähinnä kipujen kanssa kärvistellessä, eikä maanantaikaan heti meinannut käyntiin lähteä. Ulkona oli vuoroin pilvistä, vuoroin aurinkoista ja erittäin kova tuuli. Puiden lehtiä lenteli pihalla vaakasuorassa. Rintakipu oli laantunut jonnekin taka-alalle tuntuen kuitenkin tietyissä asennoissa. Lisäksi tuollaisen kivuliaan päivän jälkeen lihakset ovat ihan hellinä kaikesta varomisesta ja vähemmän kipua aiheuttavien asentojen hakemisesta, että alkuun tuskin kunnolla uskalsin hengittää. Minulla ei kuitenkaan yleensä ole suuriakaan käynnistysvaikeuksia ja hetken mietinnän jälkeen lähdin taas käyntiin. Olen jo pidemmän aikaa katsellut varsin harmaita ikkunoita ja kas, päätin pestä ainakin työhuoneeni ikkunan. Verhot olin jo pessyt muutama päivä aiemmin. Se kerrottakoon, että inhoan ikkunanpesua, mutta onnekseni niitä ei sentään joka kuukausi tarvitse pestä. Usein kaksi kertaa vuodessa riittää - ainakin välipinnoille. Keväällä taisi kuitenkin jäädä joistakin ikkunoista välit pesemättä, joten otin imurin mukaan urakkaan. Olisi helpompi sillä imaista kaikki kuolleet hämähäkit, kärpäset ja muut eläinkunnan edustajat. 

Radiosta musiikkia ja uutisia kuunnellen pesin yhden ikkunan ja toisenkin. Koska homma eteni sen verran näppärästi, ja rintakipukin näytti jäävän taka-alalle, päätin pestä vielä yhden ja vielä yhden. Meillä on kolminkertaiset lasit, joten jokaisessa ikkunassa on kuusi pintaa. Itse kukin varmaan tietää, että ikkunanpesu on aika työlästä ja aikaavievää puuhaa. Kello kävi ja illalla oli synttäreille meno. Niinpä sitten päätin, että lopetan, kunnes olen saanut pihan puolen ikkunat pestyä ja siinä päätöksessä pysyin. Epämiellyttävissä töissä minua ajaa eteenpäin lopputuloksesta iloitseminen ja nauttiminen. Ai, että on nyt kiva katsella ulos ja puutarhaan, kun ikkunat on kirkkaat ja puolet syksyn inhottavimmasta tehtävästä on hoidettu. Tien puolen ikkunat pesen heti, kun saan taas itseni tsempattua sopivaan vauhtiin. Muuten tässä ei olisikaan mitään erityistä hoppua, mutta äitini menee ensi viikolla sydänleikkaukseen ja tiedän hänen tarvitsevan viimeistään kotiuduttuaan apuani. Silloin ei jää välttämättä aikaa näille omille hommille.

Omenat kypsyvät vauhdilla ja joka päivä täytyy käydä korin kanssa keräämässä pudokkaat. Tänään keitin toisen satsin omenasosetta. Huvitus ja Åkerå höyrystyvät nopeasti, mutta Punakaneli on huomattavasti kovempi, eikä sen pudokkaat ole kaikki edes kypsiä, joten tänään omenoiden pehmeneminen soseutuskuntoon kesti yllättävän kauan. Siinä odotellessa kävin keräämässä aroniapensaista marjoja ja lisäsin niitä mehumaijaan. Aroniamarjojen kerääminen on harvinaisen helppoa ja nopeaa. Senkun seisoo pensaan vieressä ja kiskoo kourallisen marjoja kerrallaan ämpäriin. Ei tarvitse kykkiä missään ja marjat irtoavat helposti.  Meillä juodaan varsin vähän mehuja, joten omenoista ja aronioista syntyneen mehun keitin hyytelöksi. Se taasen maistuu erinomaisesti vaikka puuron lisänä. Pakastin kyllä jo paukkuu liitoksistaan, eikä kunnollista hillokellariakaan ole. Hyytelöä mahtuu vähän jääkaappiin ja se säilyy talvella myös autotallissa, jossa ei ole  laisinkaan lämmitystä. Kunhan ei laita lattianrajaan, ettei pakkanen pääse hajottamaan purkkeja.

Toisinaan inhoan suuresti 26-vuotiasta keittiötämme. Kaukoviisaana päädyimme taloa rakentaessamme neutraaleihin väreihin ja keittiökaapistotkin valittiin valkeina. Tiesin jo silloin, ettei Ukkokulta ole mikään remonttimies ja kodinstailaaminen on hänelle tyystin epämieluista hommaa. Unelmoin lottovoitosta, jotta voisin palkata remonttimiehen ja kipaista tilaamaan uudet pöytätasot ja ehkä jopa uudet keittiökalusteet sen hartaasti toivomani kylppäriremontin lisäksi. Keittiöt ovat kehittyneet valtavasti sitten meidän talon valmistumisen, kuten ylipäätään rakennustapa ja materiaalit. Kyllä meillä on pidetty paikkoja kunnossa ja maalattu ja tapetoitu, mutta ihan viime aikoina on syntynyt toive toimivimmista kaapeista ja laatikoista. Tänään sentään totesin olevani kohtalaisen tyytyväinen tiskipöytääni ja sen kahteen kunnolliseen lavuaariin. Miten ihmeessä saisi kaikki mehumaijat, kattilat ja kapustat näin säilömisaikaan siististi tiskattua, jos olisi vain yksi pieni lavuaari, kuten nykyisin tuppaa keittiöissä olemaan?

Huomenna aion laittaa aronialiköörin tekeentymään. Marjat on jo kerätty, sokeria löytyy kaapista ja vodkaakin muistaakseni. Ehtii jouluksi valmiiksi.

Raihnaista mielihyvää

Niin se vain on ystävät kalliit, ettei vanhuus tule yksin. Jos yhden päivän kuopii pihassa, seuraavan saakin sitten makoilla sisällä. Kesällä reistaili selkä ja näin syysaikaan näköjään muut paikat. Asennosta riippuen rintaan sattuu ja ajoittain jopa hengittäminen tekee kipeää. Tämä ei ole ensimmäinen kerta ja sain vihdoin lääkäriltä kivulle diagnoosin eli kyseessä on Tiezen oireyhtymä (rintakehän alueella tuntuvaa kipua aiheuttava hyvänlaatuinen oireisto. Kipu aiheutuu kylkirustojen tulehduksesta. Oireyhtymä ei ole harvinainen.Sitä pidetään lähinnä tulehduksellisena, joko virusten aiheuttamana tai rasituksesta johtuvana. Perinnöllistä taipumusta sairauteen ei ole poissuljettu. Kyseessä ei ole bakteeritulehdus eikä muu vakava aggressiivista hoitoa vaativa tautitila. Sydämen ja keuhkojen taudeista sen erottaa anamneesin eli potilaan kertomuksen perusteella sekä huolellisella tunnustelulla. Lepo ja tulehduskipulääkitys voivat helpottaa potilasta ja nopeuttaa taudin paranemista. Antibiooteista ei ole apua. Tietzen oireyhtymä on ohimenevä, mutta se voi uusiutua säännöllisesti, tai vuosikymmenienkin kuluttua. Se ei ole vaarallinen.) Vaiva alkoi jo keväällä, mutta tämän alkusyksyn aikana siitä on tullut erityisen hankala. Harmillista on, että jokaisen kunnon puutarhaurakan tai muun rasituksen jälkeen olen aivan rampa seuraavan päivän.

Onneksi kipu unohtuu nopeasti ja niinpä eilen innostuin touhuamaan pihassa oikein kunnolla. Kannoin jälleen osan kesätavaroista kellariin, joitakin ruukkuja ja muuta sellaista olen jo vienyt sinne aiemmin. Siirsin kolme vääriin paikkoihin keväällä istutettua tuijaa; kaksi niistä naapurin aidan viereen ja yhden yläpihalle. Ehkä noita istutushommia pitäisi heti alkuun miettiä sen verran tarkkaan, ettei tätä kasvien kierrättämistä tontilla tarvitsisi tehdä, mutta toisaalta on hyvä, että erehdyksensä pystyy kohtuullisella vaivalla korjaamaan.

Kolmannen tuijan siirto yläpihan koivupenkkiin ei tapahtunut yhtä näppärästi kuin kahden edellisen. Jouduin jonkin aikaa lapioon nojaten pohtimaan, mitä teen rankasti levinneelle Tarha-alpille. Se on siinä ja siinä, tykkäänkö koko tarha-alpista, mutta sopivana satsina se kyllä tuohon penkkiin saa jäädä. Lopulta kaivoin alpeja surutta pois, mikä ei ollutkaan ihan yksinkertainen juttu, sillä alpin juuret näyttivät kulkeutuvan voikukkien lailla Kiinaan asti. 

Päätös istuttaa jotain johtaa aina monivaiheiseen tapahtumaketjuun. Istutusta varten pitää hakea kellarista vähintäänkin lapio ja vesiämpäri ja alapihalta kottikärryt ja niihin multaa. Kasvia varten on kaivettava kuoppa ja mahdollisesti siitä syntyvä maa-aines on kuskattava jonnekin toiseen paikkaan. Ja jos on tällainen ympäri tonttia kasveja kierrättävä tapaus, uuden istutettavan tieltä on siirrettävä jokin muu kasvi pois. Kenties parempaan istutuspaikkaan, kenties kompostiin tai odottamaan ideoita parempia kasvimaan nurkalle. Ja kun vihdoin kasvi tai kasvit on saatu kuopattua maahan, kukin omille paikoilleen, alkaa tehtävässä tarvittujen työvälineiden puhdistus ja kuljetus jälleen omille paikoilleen. Jotta ne löytyvät helposti taas seuraavan urakan ollessa ajankohtainen.

Näistä monivaiheisista työrupeamista muodostuu sitäkin mielenkiintoisempia, kun yhden jos toisenkin työvaiheen välissä siirrän kissan juoksunarusta toiseen, käyn ripustamassa pyykkiä ja lataamassa toisen koneellisen, vahdin kenties uunissa kypsyvää ruokaa ja vastaan Ukkokullan kysymyksiin, missä mikäkin vekotin kodissa on, kun häneltä näyttää puuttuvan looginen päättelykyky erityisesti vaatteiden ja taloustavaroiden suhteen. Harvemmin sentään käy niin kuin eilen eli matkallani paikasta A paikkaan B tein käsittämättömän hienon löydön. Miten katseeni sattuikin kompostialueen reunalle ja löysin sieltä melkoisen vahvan Jouluruusun taimen. Takuuvarmasti en ole tietoisesti ainuttakaan jouluruusua kompostiin tai sen läheisyyteen nakannut. Arvoitusta tänään mietiskellessäni ainoa selitys täytyy olla se, että systemaattisesti jouluruusuja lähellä olevasta penkistä pois kitkemäni rohtoraunioyrtin mukana on kompostialueelle joutunut myös osa jouluruusua, ehkä juurenpala tai lilliputtitaimi. Niin tai näin, jouluruusulöytö pääsi lajikaveriensa seuraan odottamaan kevättä uutta.

  
Kun istutustyöt oli saatu päätökseen ja työvälineet palautettu paikoilleen päätinkin vielä leikata nurmikon. Se oli venähtänyt pitkäksi, mutta paikoitellen kyllä aika harvaksi. Näin syksyllä näyttää nurmella kasvava sammal oikein roihahtaa esiin ja tylsältä näyttää ruohonkorsi siellä toinen täällä. Niinpä on aina ajettava koko nurmialue, vaikka sammaloituneilla osuuksilla ei paljon leikattavaa olekaan. En vain siedä katsoa niitä yksittäisiä tuppaita muuten siistin nurmikon laidoilla. Käyn itseni kanssa aikamoista taistelua siitä, hyväksynkö tuon nurmisammaleen vai pyrinkö saamaan sen pois. Olen raapinut sammalta pieniltä alueilta kokonaan pois ja uudistanut nurmikkoa. Olen myös lannoittanut, ilmastoinut ja muitakin kommervenkkejä kokeillut, mutta sammal on ja pysyy. Omenapuut ovat vuosien mittaan kasvaneet isoiksi, samoin kasvimaan päädyssä olevat vaahterat ja tietenkin myös ympäröivä kunnan metsä. Varjoa siis riittää. Mutta onhan tuo sammal kauniin vihreää ja ihanan pehmeää kävellä. Ehkä jatkamme eloa sen kanssa...

Hanhikkien ja muiden keltaisten kukkijoiden lisäksi puutarhasta löytyy vielä joitakin muitakin syksyyn väriä tuovien kasveja. Yllättäen päivänliljani on päättänyt aukaista vielä pari punertavaa kukintoa ja kesällä tontin laidalle tekemässäni uudessa Rajamäntypenkissä valkoiset Syysleimut näyttävät pikkuisilta, mutta hyvin pirteiltä. Kuunliljojen vaatimattoman siniset kellokukinnot sojottavat taivaita kohti ja kesäkukkasista pelargoniat ovat vielä täydessä vauhdissa.

Kasvimaalla kurpitsa kukkii täyttä päivää, mutta ainuttakaan kurpitsaa tuskin ehdimme tänä vuonna saada. Jokin aika sitten löytämäni minimaalisen pieni vauvakurpitsakin on kadonnut. Kuka lienee popsinut parempiin suihin? Vaan en raaski käydä riipimässä noita kurpitsantaimia poiskaan. Kyllä pakkaset aikanaan tekevät tehtävänsä. Kasvimaan laidalla väriä ovat alkaneet saada Lyhtykoisot. Onnekseni ne ovat pysyneet omassa paikassaan, eivätkä olet levinneet, kuten olen kuullut niiden helposti tekevän. Ehkä sekin on vielä edessä, mutta sitä ennen täytynee rajata koisojen alue.

Monilla kasveilla on varsin viehättävät nuput ja pelargonian nupuista olen aina pitänyt. Sääli, ettei näissä  tämän päivän asunnoissa ole oikein kelvollisia talvettamispaikkoja, saattaisin innostua pelargoniharrastajaksi. On meillä kellari ja autotalli, mutta kellari on liian lämmin ja pimeä ja autotalli liian valoisa ja kylmä. Puuttuu sopivan viileä ja valoisa paikka, jossa kasvit voisivat viettää rauhassa lepoaikaansa.

Aroniapensaat ovat jälleen tänä vuonna satoisia. Olin ajatellut yhdistäväni aroniamarjat omenasoseeseen, mutta kohta en tiedä, mihin enää yhtään pakasterasiaa voisin lykätä. Arkku- ja kaappipakastin ovat kumpainenkin täpösen täynnä. Pitäisikö keittää hilloa, mutta missä sen sitten saisi säilymään, kun ei ole tarkoitukseen sopivaa kellaria? Onpa ihminen tyytymätön; narisee, jos on huono sato ja narisee, jos on hyvä sato. Ainakin olen syönyt omenoita niin paljon, että kohta minulle kasvaa juuret ja oksat. Aroniat kelpaavat kyllä linnuillekin, joten ehkä jätän niille marjat naposteltavaksi.

Tämä on aikaa, jolloin pihalla pitäisi haravoida harva se päivä. Jos nimittäin haluaisi kaiken olevan alituiseen tiptop. Sen verran olen tähän omakotielämään karaistunut, että pystyn kävelemään tuotakin hiekkakäytävää ilman suurempia omantunnontuskia maahan pudonneista lehdistä. Kyllä ne siinä joutavat olemaan muutaman päivän, kunnes löytyy sopiva rako ja säätila pihan rapsuttamiseen. Toisekseen, noita kivituhkakäytäviä ei viitsi alituiseen olla haravoimassa, sillä kohta saa tilata uuden kuorman kivituhkaa käytäville kärrättäväksi.

Tämä sunnuntai on ollut aurinkoisen lämmin, miltei kesäinen. Rintaa piinaavien kipujen vuoksi olen tyytynyt pesemään pyykkiä ja päivittämään blogia. Tosin hetkittäin olen kyllä kääntänyt työtuolini siten, että voin katsella auringonpaistetta pihamaalla. Ne hetket eivät ole olleet kovin pitkiä, sillä näkymää on hämärtänyt pölyiset ja likaiset ikkunat. Sekin työsarka on siis taas edessä. Mutta ikkunanpesuun sopivaa päivää odotellessa poltellaan vaikka kynttilöitä. 

Mukavaa alkavaa viikkoa toivotellen!

Navettaretkellä

Eilen, torstaina, teimme ystäväni kanssa retken Vihdin Nummelassa sijaitsevaan Katin sisustusnavettaan. Olen kuullut paikasta juttua tutuilta ja törmäsin siihen myös facebookissa, joten pitihän paikka käydä katsastamassa.

Katin sisustusnavetta on samanaikaisesti kirpputori, sisustus- ja antiikkiliike, josta löytyy antiikkia, talonpoikaisesineistöä, astioita, huonekaluja, käsitöitä. Tavarat on sijoiteltu kauniisti esille viikkovuokralla vuokrattaviin karsinoihin ja tuotteet myydään itsepalveluperiaatteella. Mahdollisuus on jättää tavaroitaan myyntiin myös provisiosysteemillä, ellei esimerkiksi halua vuokrata karsinaa. Tämä sopii vaikka huonekaluille tai yksittäisille esineille. 

Katin sisustusnavettaa pitää Kati Helanto-Väätänen, joka asuu perheensä kanssa samassa pihapiirissä 1848 rakennetussa pohjalaistalossa. Sisustusnavetassa ei ole vaatetavaraa ja muitakin tekstiilejä melko vähän. Tarkoitus on ollut keskittyä sellaiseen tavaraan, joka tavalla tai toisella liittyy sisustamiseen. Hinnat halutaan pitää kohtuullisina kirpparihintoina, jotta mahdollisimman moni kykenisi tekemään edullisia hankintoja kotiinsa tai vaikkapa tuunaamisen materiaaliksi. Navettaan on tervetullut myytäväksi niin eripari kahvikuppi kuin kokonainen serviisikin. Joku saattaa tarvita vain sen yhden kupin, joku toinen taas haluaa itselleen astiaston.

Kirpparitavaroiden joukossa on erilaisia kädentaitajien tuotoksia vanhoihin kahvikuppeihin valetuista kynttilöistä käsinmaalattuihin kattotiiliin ja huovutusenkeleihin. Sisustusnavetta on siisti ja valoisa, esineitä saa rauhassa katsella. Myytävistä huonekaluista, valaisimista ja muista esineistä on rakennettu hauskoja sommitelmia ja kauniita asetelmia.  

Aivan lähiaikoina Kati avaa navetan yläkerran, jonne tulee myyntiin kransseja, mm. kuvassa olevia vaahteranlehtikransseja. Joulun lähestyessä navetan vintiltä löytyy joulukransseja ja muuta aiheeseen sopivaa.

Useimmat myytävistä kransseista syntyy sisustusnavetan pihapiirissä, mutta sinne ovat tervetulleita myös asiakkaiden tekemät kranssit. 

Kaikkinensa Katin sisustusnavetta on mielenkiintoinen käyntikohde ja kirppariluonteensa vuoksi myös sellainen, jossa kannattaa käydä usein, koska tavarat vaihtuvat ja valikoima elää. Asiakkaat otetaan vastaan ystävällisesti, eikä ainakaan meille tullut laisinkaan ostamispakon tuntua. Jäimme vielä pihamaallakin juttelemaan uutta porttia naputtelevan puusepän kanssa.

Ainoa asia, joka jäi minua hiukan vaivaamaan, oli parkkipaikalta navetan sisäänkäynnille johtavan tien molemmin puolin rehottavat rikkaruohokasvustot ja navetan pihapiirin epäjärjestys. Se saattaa tosin johtua meneillään olevasta vintin rakennusprojektista ja sateisista ilmoista. Toivoisin, että suomalaiset yrittäjät ottaisivat enemmän oppia länsinaapurista eli ruotsalaisten tavasta laittaa myös pihamaansa ja sisäänkäyntinsä paraatikuntoon. Siihen ei välttämättä ylipääsemättömiä toimenpiteitä tarvita; viikate ja ruohonleikkuri sekä romut ja roskat syrjemmälle. Katin sisustusnavetta on kuitenkin toiminut vasta vuoden verran ja sen ympärille on vireillä monenlaista aktiviteettia. Tällainen vanhan tavaran kierrättäminen ja uusiokäyttäminen sekä vanhojen rakennusten hyödyntäminen tähän tarkoitukseen on hyvin kannatettavaa ja toivon lämpimästi asian harrastajien kauempaakin löytävän Katin sisustusnavettaan. 

Yhteystiedot, aukioloajan ja muuta lisätietoa Katin sisustusnavetasta löydät tästä. 

Syyssunnuntain pihapuhteet

Jos kevät keikkuen tulevi niin kyllä tämä syksykin oudosti onnahtelee. Joinakin aamuina on ollut hyytävän kylmää, vaikka ei täällä pääkaupunkiseudulla sentään vielä pakkasille ole menty. Aamusella liikkeelle lähtiessä on tarkkaan mietittävä, mitä päällensä pukee, sillä neljässä plusasteessa ei pahemmin tee mieli paljain jaloin mihinkään mennä. Päivällä taasen aurinko saattaa paahtaa hyvinkin lämpöisesti; tänäänkin ihan kesäisen 20 astetta pakotti kuorimaan päällimmäisiä kerroksia pois ja ne aamulla tarpeelliset sukatkin tuntuivat varsin turhilta. Mutta tulkoon ja olkoon aurinko. Mieluummin niin kuin iänikuista sadetta. Meidän alapiha litsahtelee kengän alla ikävästi ja jollei ehdi päivän aikana kerätä maahan pudonneita omenoita, ovat ne kyllä etanoiden omia.

Sunnuntai-päivän omistin pihatöille. Suosiolla laitoin saappaat jalkaani ja työhanskat käsiini. Valitsin vielä kosteutta kestävät hanskat, jotta kädet pääsisivät vähemmällä. Etenkin kynteni tuppaavat kärsimään kosteudesta ja ne ovatkin kaikkea muuta kuin kauniit. Katkenneet ja liuskoittuneet, eikä mikään tunnu niitä kohentavan. Vaan enpä taida mitään rakennekynsiäkään hankkia. Miten kummassa niiden kanssa pystyy vaikka tuolla rikkaruohojen kanssa touhuamaan. Kerran innostuin itseäni kaunistamaan ja liimasin tekokynnet. Lakkasin vielä kauniin värisiksi. Sitten päätin lähteä puutarhaan jotain kuokkimaan ja vedin työhanskat käteen. Unohdin tyystin hienot tekokynteni ja niinpä sitten aikanaan sisälle palattuani ja käsipesulle mentyäni kaivelin niitä tekokynsiä työnhanskojen sisältä. Se siitä sitten.

Koko kesänä en ole pahemmin pihamme kivituhka-alueita kunnostanut. Haravalla olen suurimmat roskat silloin tällöin lakaissut pois, mutta mitään muuta en sitten olekaan tehnyt. Niin se vain on, että kaikista maanrakennuskankaista huolimatta hiekalle tuppaa kasvamaan kaikensorttista rikkaruohoa. Jopa akileija ja poimulehti itävät hienosti hiekalla. Lisäksi kaivoin sisäänkäynnin vierestä muutaman minimaalisen kokoisen Lehtosinilatvan taimen, jotka siirsin oikeaan kukkapenkkiin ja niistä onkin jo varttunut kunnon kasveja. Unelmani onkin saada joskus kivettyä käytävät, mutta luultavasti sen unelman täyttymistä joudun odottamaan hamaan hautaan saakka. Näillä tuloilla kun kiveystä pystyisi hankkimaan olemattoman vähän per vuosi.

No, rikkaruohojen ja erilaisten minitaimien lisäksi käytäville vyöryivät Pikkutalviot, Suikeroalpit, Sammalleimu ja Sulkaneilikka sekä tietenkin Maahumala, joka näyttää meillä löytävän tiensä vähän joka paikkaan. Eikä sovi unohtaa varjoisille kohdille kotiutuneita sammallajikkeita. Varustauduin kottikärryillä, haravalla ja heiluriharalla. Heilurihara on erinomainen vekotin moneen paikkaan ja hiekkakäytävällä saa nopeasti puhdasta aikaan. Tosin se kyllä myös levittää rikkaruohojen palasia uusiin paikkoihin. Mutta sammal ja monet muut kasvit irtoavat kuitenkin hyvin hiekasta, sillä useimpien rikkojen juuret ovat aika pinnassa. Ensin pienen alueen haraus, sitten käsin isommat yksilöt pois ja vielä haravointi, jonka jälkeen lopputuotoksen siirto kottikärryihin. Käytäville vyöryvät maanpeiteperennat leikkasin osittain kylmästi saksilla, mutta osa oli suorastaan kasvattanut juuret hiekkaan ja niistä sain kasoittain pistokkaita siirrettäväksi parempiin paikkoihin.

Sain siivottua vain talon toisen päädyn käytävän ja alapihalle johtavan puutarhaportin alueen, mutta saalis oli kottikärryllinen jätettä. Tosin siinä samassa tuli riivittyä myös matkan varren istutusalueilta yhtä sun toista kompostiin joutavaa. Ja yksi kolmesta puutarhajätekompostistamme onkin jo täynnä. Se kyllä muutaman sateen jälkeen tiivistyy ja taas sinne voi kiikuttaa lisää tavaraa.

Käytäviltä siivoamiani Sammalleimun ja Sulkaneilikan sekä Vuorenkilven taimia istutin sitten Vasenrinteeseen. Heinäkuussa kunnostamani rinne oli jämähtänyt vaiheeseen nolla tai oikeastaan vaiheeseen yksi, sillä taimet olivat kyllä juurtuneet, mutta kasvua ei pahemmin ollut tapahtunut. Ja olihan sieltä toki muutama Sammalleimu kuukahtanutkin. En kuitenkaan ota tuosta rinteestä erityisiä paineita, sillä kevät tulee näyttämään, mitä on hengissä ja mikä kuollutta. Ehkä talven aikana syntyy jopa uusia ideoita, sillä nykyisellään rinne on hiukan apaattinen. Se on kyllä sen verran vaikea paikka, ettei siihen ihan mitä tahansa kannata laittaa. Rinne on melko jyrkkä ja alla enimmäkseen hiekkaa, joka hyvin helposti lähtee sateiden myötä valumaan nurmikolle. Lisäksi paikalle täytyy talvella kolata lunta, joka paikan aurinkoisuudesta huolimatta tuppaa sulamaan viimeisten joukossa. Johtunee kolatun lumen tiivistymisestä. Voisin tietenkin lisätä niihin unelmiini tämänkin kohdan pengertämisen, mutta kaikki aikanaan. Tai sitten ei.

Tähän aikaan vuodesta piha tuppaa näyttämään enimmäkseen aika epäsiistiltä. Jos yhtenä päivänä haravoit pudonneita lehtiä, ei se seuraavana päivänä näy missään. Sade tekee joka kerran koivunsiemenkasautumia käytäville ja kukkien lakastuminen sen kun kiihtyy. Sunnuntaina en kuitenkaan saanut kyllikseni ulkopuuhista ja innostuin toden teolla leikkelemään mm. Kuunliljoista ja Jaloangervoista kuivuneita kukintoja pois, jolloin hetken näyttikin ihan siistiltä ja kivalta. Sateista repsahtaneet Syysleimutkin näyttivät huomattavasti paremmilta, kun niiden ympärillä ei ollut ylenmäärin turhia korsia.

Vuosia sitten pihalta kaadetuista puista ei joissain paikoin ole kannon kantoa jäljellä, mutta sienillä näyttää olevan pitkä muisti. Niin niitä vain ilmestyy syksy toisensa jälkeen muistuttamaan niistä kuusista ja pihlajista, joita ei enää ole. Ja hyi, mitä tästä kuvasta huomaankaan - Vuohenputkeahan siellä lusmuilee. Tänä syksynä en taida enää jaksaa ryhtyä sen hävityspuuhiin, mutta ensi keväänä tämä alue täytyy perata. Muutama vuosi sitten peitin kaikki pensaiden tyvet paksusti sanomalehdillä ja sen päälle kunnolla oksahaketta peittämään talousuutiset ja sarjakuvat. Näin oli hetken aikaa vuohenputki-vapaata vyöhykettä, mutta minkäs teet, kun kunnan ja naapurin alueelta niitä tunkee voimallisesti.

Meillä ei ole montaakaan jaloruusua, koska olen todennut niiden olevan varsin ronkeleita hoidettavia. Aikanaan istutin sisäänkäynnin viereen useammankin ruusun, mutta takana oleva marjakuusi on kasvanut niin valtavaksi, ettei se taida kovinkaan auliisti jakaa aurinkoa muille kavereille. Tämä Kimono näyttää olevan sitkeää sorttia ja se kukkii viimeisimpien joukossa ahkerasti ja kauniisti myös tiellä kulkijoita ilahduttaen.

Vihdoin, auringon jo siirtyessä metsikön taakse, riisuin kuraiset saappaat ja hikiset hanskat ja lopetin päivän pihatyöt. Olin ylenmäärin tyytyväinen aikaansaannoksiini ja totesin puhdistavan suihkun olevan sopiva päätös työrupeamalle. Matkalla pihalta sisälle löytyy aina kuitenkin lisähommia ja muistaessani nostin siemenestä kasvattamani pelargoniat yläterassin seinustalle lämpimämpään paikkaan nauttimaan ilta-auringosta ennen sen laskeutumista horisontin taakse.

Saraheinän arvonta

 

Saraheinällä on blogissaan Saran mökissä ja puutarhassa http://sarahein.blogspot.fi/  arvonta, jossa kiva palkinto. Käy kurkistamassa.

Katjalta kaunis tunnustus

 

Sain lukuisten muiden blogikirjoittajien ohessa Viherpiiperrystä sun muuta -blogin Katjalta aivan ihanan tunnustuksen. Katja on itse laittanut tunnustuksen liikkeelle ja sen kuva-aiheena on hänen tyttärensä kaunis maalaus. Katja haluaa tunnustuksellaan kiittää meitä blogiystäviä. Omasta puolestani totean, että kertomalla avoimesti sairaudestaan ja elämästä sen kanssa, tarjoaa Katja samalla arvokkaan vertaistuen avaimen niille, jotka kenties painivat oman sairautensa kanssa. Jokainen voi myös mitata omaa elämäänsä ja pohtia, onko sittenkin omat kivut ja säryt aika arkisia ja ohimeneviä. Jokaisen elämä on omanlaisensa, eikä niitä tietenkään voi ja saa verrata toisiinsa, mutta jokus on hyvä katsoa peiliin ja todeta, että on tämä minun elämäni kuitenkin ihan hyvää elettäväksi.

Aloitin oman blogini runsas vuosi sitten ja voin vain ihmetellä, miten sydämellisiä ja ihania ihmisiä näiden kaikkien nimimerkkien ja salasanojen taakse kätkeytyykään. Vaikka jokaisella on mahdollisuus ja tilaisuus kertoa itsestään vain ja ainoastaan sen mitä haluaa, ovat monet blogistit avoimesti esillä huolineen ja murheineen, iloineen ja onnineen. Täällä blogimaailmassa ei välttämättä kilpailla paremmuudesta ja kultapalkinnosta vaan kehdataan näyttää kuvin ja sanoin myös epäonnistumiset. Olen kiitollinen Katjalle, että hän antamallaan tunnustuksella laittoi minut miettimään arkeani vähän syvällisemmin. 

Lähetän kummityttö Minnalle Ansaitut pullakahvit -blogiin Katjan tsemppitunnustuksen kiitokseksi siitä, että hän houkutteli minut blogimaailmaan. 

Tallinnaan ja takaisin talikon varteen

Mihin kaikki aika oikein hurahtaa? Vasta oli sunnuntai ja nyt jo lähestymme seuraavaa viikonloppua. Tämäkin perjantaipäivä on kääntymässä iltaan, enkä ole saanut puoliakaan tehtyä siitä, mitä olin suunnitellut. No, sitten tehdään se, mikä ehditään.

Keskiviikkona käytiin Ukkokullan kanssa neljän euron Tallinnan-reissulla. Tosin päätimme ottaa auton mukaan ja syödä laivan buffetissa, joten ei ihan neljällä eurolla selvitty. Laivayhtiöiden kannattaa jakaa halpoja risteilylippuja sesongin ulkopuolella, koska matkailijat jättävät kuitenkin vinon pinon euroja muihin palveluihin. Eräs tuttavapariskunta sanoi käyneensä kuluneen kesän aikana useammin Tallinnassa kuin Helsingissä (jollei huomioida sitä, että päästäkseen Tallinnaan on useimmiten matkattava Helsinkiin). 

Tallinna on ajallisesti mukavan matkan päässä. Ulkomaille ja keskiaikaisen kaupungin historian keskelle päästäkseen ei tarvitse kärsiä surkeista yöunista keinuvassa laivassa, eikä maksaa itseään kipeäksi. Tosin päiväristeilyllä ei paljon aikaa kaupunkiin tutustumiseen jää, eikä senkään vertaa, jos mukana on auto. Ensin jonotetaan laivaan, sitten laivasta pois ja taasen laivaan. Satamassa on mennen tullen oltava huomattavasti ilman autoa matkustamista aikaisemmin. Emme kuitenkaan ole olleet Virossa omalla autolla, joten ajattelimme tehdä pikatestin ja lisäksi tarkoitus oli käydä viiniostoksilla. Ei siis viina- vaan viiniostoksilla. Oli kiva valikoida erilaisia viinejä, kun hinta ei heti kukkaroa kirpaissut. Koska emme ole mitään viiniasiantuntijoita, valitseminen tapahtui enemmänkin arvailemalla. Jos näin löytyy hyviä vaihtoehtoja, on seuraavalla kerralla jo helpompaa kipaista hakemaan mieliviinejään.

Syksy oli tullut Tallinaankin, vaikkakin päivä oli aurinkoinen ja lämmin. Ehdimme jopa istua hetken ulkosalla virvokkeita nauttimassa ja kävellä rakenteilla olevassa satamapuistikossa. Kivifriikkinä ihastuin tuossa kuvassa olleeseen kiveen ja erityisesti siihen, ettei sitä oltu kammettu pois keskeltä kävelyreittiä. Kenties kivi toimii myös liikenteenjakajana ja estää raskaammilla ajoneuvoilla ajon kevyen liikenteen raitilla.

Paluumatkalla yritimme oleskella laivan kannella, mutta keskiviikkona tuuli navakasti. Merellä oli vaahtopäitä ja keinuttikin tavallista enemmän. Olin laittanut hameen ylleni ja tuuli pyrki puhaltamaan helmat korviin, joka ei tuntunut kovin mukavalta. Paluumatkalla laivan kulkiessa Suomenlinnan Kuninkaanportin läpi, tuuli ei enää päässyt tuivertamaan niin kovasti, joten pääsin muutaman japanilaisen turistin seurassa näppäämään auringonlaskun värjäämiä Helsinki-kuvia.

Viime aikoina on tullut juostua tukka putkella avustamassa vanhuksia, joten eilinen torstai oli ihanaa käyttää oman pihan siivoamiseen. Heitin pois kesäkukkia, joista osa on alkanut näyttää enemmänkin risukasoilta kuin kauniilta katseenvangitsijoilta. Tyhjät ruukut asetin terassin seinustalle aurinkoon kuivumaan. Vaikka taidan olla enemmän kevään ja kesän ihmisiä, on omalla tavallaan tällainen syyssiivous ihan hauskaa. Ainakin hetken aikaa pihassa vallitsee järjestys, kun saa enimmät koivunsiemenet lakaistua terassilta ja aloitettua kesätavaroiden siirron kellariin. Kesän siivoaminen ei ole mikään yksinkertainen ja yhden päivän projekti. Teen sitä asteittain ja säitä mukaellen. Jos syksy on aurinkoisen kuiva, siivoaminen ajoittuu pitkälle ajanjaksolle. Nyt on kyllä satanut sen verran usein ja runsaasti, ettei pihassa ole erityisen mukava pidempiä aikoja oleskella. Jollei ole jotain tekemistä.

Sain kesällä naapurilta kassillisen joriininjuurakoita, joita istuttelin erilaisiin ruukkuihin. Suurin osa niistä kasvatti hurjan pitkän varren, eikä ole vieläkään tehnyt nupun nuppua. Vain muutama on nyt nuppuvaiheessa ja vain tämä yksi päätti nuppunsa myös avata. Eilen siis kaivoin juurakot mullasta ja asetin kuivumaan. Ensi kesänä taidan istuttaa ne kasvimaalle, jotta mullan pintaan päästyään saisivat valoa joka suunnalta. Tai sitten esikasvatan sisällä, mikä varmaankin kukinnan kannalta saattaisi olla paras vaihtoehto.

Näin syksyllä nurmikkoa on edelleen leikattava. Ongelmana on yleensä sopivan leikkausajankohdan löytäminen. Aamuisin on hyvin kosteaa ja usein myös sataa. Märän nurmikon leikkaaminen on raskaampaa ja lopputulos huonompi. Eilen kaikki sattui nappiin ja pääsin lyhentämään pitkäksi venähtänyttä nurmea poutaisessa säässä. Puista oli jo pudonnut ja nurmikolle leijaillut keltaisia lehtiä, jotka silppuuntuivat samalla nurmikon ravinteeksi, eikä niitä tarvitse minnekään käydä haravoimassa. Parissakin paikassa leikkurin jytinä ja murina pelästytti liikkeelle pienikokoisia sammakoita. Onneksi nämä pikkuotukset eivät käyttäydy jäniksen lailla jääden loikkimaan ajoneuvon eteen vaan ketterästi ponkaisivat sopivan suojaisaan paikkaan. Aamuisin nurmella kävellessä on parempi katsella vain ylöspäin, ettei näe niitä lukuisia etanoita, jotka näyttävät nousevan näkyville. Omenia maasta poimittaessa on paras pyyhkäistä punaposket puhtaaksi etanoista, jotka löytävät vikkelästi tiensä hedelmiin. Lyhyessä nurmikossa maahan pudonneet omputkin säästyvät vähän pidempään etanoiden ruokatunnilta.

Pihasession päätteeksi käänsin vielä kasvimaan vapaan osion, jota olen käyttänyt lähinnä siirtoistutuksiin. Vasemmalle jääkin hiukan siirtämättä jäänyttä Kurjenpolvea ja "kypsymässä" olevaa Lyhtykoisoa. Laatikoissa korjaamatta ovat punajuuret ja persiljakin odottaa pakastamista. Vuosi sitten parikymmentä vuotta meitä kuuliaisesti palvellut talikko hajosi ja ostin sen tilalle kympillä uuden. Eilen maata kääntäessäni kummastelin, huimaako minua päästä vai miten kääntöhomma tuntuu niin oudolta. Lopulta tajusin, että talikko oli murtumaisillaan ja vääntyili hitaasti suuntaa jos toiseen. Metallinen varren ja piikkien kiinnityskohta oli totaalisesti väsähtänyt ja vain muutama lisäsukellus multaan olisi saanut sen hajoamaan kokonaan. Ukkokulta oli juuri lähdössä kauppaan, joten pyysin häntä käymään samalla reissulla rautakaupassa ostamassa uuden talikon. Ja kunnollisen. Nyt meillä on sitten kotimainen talikko, jota pääsin tuoreeltaan kokeilemaan. Siinä on jonkinsortin komposiittivarsi, joka tekee talikosta keveän käyttää ja lujan kestää. Köyhän ei kannata halpaa ostaa, mikä tuli taasen todistetuksi.

Puutarhapäiväni päätteeksi tepastelin vielä hetken silmäilemässä niin kuluneen päivän aikaansaannoksia kuin myös pohtimassa tulevia tehtäviä. Vielä on varsin vihreää ja vehreää, mutta kukkivat kasvit alkavat olla vähissä. Niitä tuleekin jatkossa lisätä - vaikkapa tuota nurmikkoa vähentämällä. Puutarhassa kulkeminen synnyttää yleensä tukun uusia ideoita, joista osa toteutuu, osa painuu unholaan joko mahdottomina tai ihan muuten vaan. Tavallaan on hyväkin, ettei puutarha tule valmiiksi yhdessä tai viidessäkään vuodessa. Monta asiaa tekisi nyt toisin, jos olisi käyttänyt enemmän aikaa harkintaan. Toisaalta harjoitus tekee mestarin; tai jollei nyt mestaria niin ainakin hitusen kokeneemman puutarhurin.

Tämä blogin kirjoittaminen ja etenkin muiden blogien seuraaminen on kasvattanut puutarhatietoutta ja innostanut uusiin kokeiluihin enemmän kuin edelliset vuodet yhteensä. Muutaman päivän netittömän jakson jälkeen oli tänään seuraamissani puutarhablogeissa niin paljon mielenkiintoisia juttuja ja hienoja kuvia, että osan taisin käydä läpi pikalukusysteemillä, enkä millään ehdi niihin kaikkiin kommentteja kirjoittaa vaikka kuinka mieli tekisi. Oli myös lohdullista huomata, että muilla bloggareilla on enenevässä määrin kuvia ja kertomuksia puutarhan ulkopuolelta, sillä syksyn saapuminen merkitsee eittämättä kasvipitoisen materiaalin ehtymistä. Mutta ei haittaa, kesä on taas edessä, ja jos aika kulkee tämän viikon malliin, kohta saadaan taas raportoida idätyksestä ja taimikasvatuksesta.

* * *

Tuosta keskiviikon Tallinnan matkasta tuli mieleen oheinen juttu, jonka monet ovat varmaan jo aiemmin kuulleetkin, mutta laitanpa kuitenkin tähän luettavaksi:

  

 Suomalainen turisti kertoo virolaiselle tuttavalleen matkakokemuksistaan:

”Kun minä ja vaimoni tulimme Tallinnaan, lokit rääkkyivät rumasti ja myrsky kallisteli lauttaa niin ettemme voineet nukkua, vaikka olimme ihan rättejä ja vähällä pyörtyä. Kävimme ystäviemme häissä, joissa sulhanen halasi rohkeasti tummaa morsianta. Kummisetä siunasi avioliiton ja antoi hääparille lahjaoriin. Lounas oli makea, meitä ruokittiin munakkaalla ja kinkulla. Lähdemme kotiin haikeana, mutta salkut ja kassit täynnä tuoreita viinereitä, jotka ovat täällä halpoja.”

Mutta mitenpä tuon ymmärtää virolainen tuttava korvakuulolla? Suunnilleen näin (ellei osaa kunnolla suomea):

”Kun minä ja henkeni tulimme Tallinnaan, kiharat puhuivat tyhmästi ja ammus halasi navettaa niin ettemme voineet koteloitua, vaikka olimme ihan huiveja ja vähällä kääntyä. Kävimme ystäviemme häissä, joissa renki itki runsaasti mykkää morsianta. Kumisetä kirosi avioliiton ja antoi hääparille nälkiintyneen orjan. Etelässä oli suolatonta, meitä lapioitiin mukulakivillä ja kummulla. Lähdemme kotiin sairaina, mutta hiustupsut ja kissat täynnä raakoja nakkeja, jotka ovat täällä huonoja.”

           Kannattaa siis opiskella jonkin verran viron kieltä tai varoa Tallinnan reissulla joitakin 
           sanoja.

 * * *