tiistai 12. helmikuuta 2013

Kruunuvuokon tunnustus ja Ystävänpäivä


Lämpimät kiitokset oheisesta tunnustuksesta, jonka sain Kruunuvuokolta Puutarhan lumo -blogista.


 Annan tunnustuksen eteenpäin seuraaville blogeille:


Huomisen keskiviikkopäivän vietän vanhempieni seurassa. Tarkoitus on viedä äiti vaateostoksille, etsimään jotain sopivaa hautajaisvaatetta hänen veljensä, siis enoni hautajaisiin. Samalla täytetään taas ruokakaapit ja jos aikaa jää, suoritan myös viikkosiivouksen vanhempieni huushollissa. 

Aikoinaan pelkäsin kovasti niitä päiviä, jolloin joku meistä sisaruksista - tai parhaimmillaan me kaikki - joudumme auttamaan ikääntyneitä vanhempiamme. No, nyt nuo päivät ovat tulleet, mutta ei tässä ole minkäänlaista pelkäämisen aihetta. Tuntuu ihan luonnolliselta olla apuna ihmisille, jotka sitä tarvitsevat. Useimmiten vanhempani ovat kovin iloisia ja kiitollisia avusta ja jopa toppuuttelevat, ettei tarvitse tehdä sitä tai tätä. He ovat sen ikäluokan ihmisiä, joiden on vaikea pyytää apua tai olla autettavina. Onneksi olen oppinut lukemaan heidän sanattomia viestejään, ymmärrän heidän taustansa ja koitan sopeuttaa oman käyttäytymiseni siten, ettei heidän tarvitsisi tuntea jäävänsä kiitollisuudenvelkaan. Joskus on raskasta luovia niin monen ihmisen mielipiteiden ja toiveiden seassa, mutta mikäpä elämässä olisi aina hauskaa. Enimmäkseen vanhempieni kanssa on mukavaa ja lähden omaan kotiini rauhallisin mielin. Vanhusten arjesta on tullut luonnollinen osa minun viikko-ohjelmaani. Onneksi minulla on mahdollisuus olla apuna ja onneksi saimme vanhemmat muuttamaan Uudestakaupungista takaisin Espooseen. On huomattavasti helpompi matkata 15 km kuin 200 km heidän luokseen.

Näiden mietteiden myötä toivotan kaikille:


Selviytymiseen tarvitaan 4 halausta päivässä.
8 halausta päivässä auttaa pääsemään masennuksesta, turhautumisesta, ahtistuksesta, pölhötiloista ja propleemeista.

12 halauksella päivässä sinusta tulee tosi viksu ja vilmaattinen, maailman kaunein ja vahvoin, hyvästi menestyvä, ympäristöystävällinen, villi, vapaa, vallaton halailija.

Halaus parantaa ulkonäköäsi ja on hyväksi terveydelle.
HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ
KAIKKI IHANAT BLOGGARIT!

Toivottaa Between

18 kommenttia:

  1. Hyvää ystävänpäivää myös Sinulle!

    VastaaPoista
  2. Sydämelliselle ihmiselle eli Sinulle ainakin sata virtuaalihalausta! Ja toiset sata Juusolle!

    VastaaPoista
  3. Ihan pakko alkaa halailemaan enemmän :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos halauksista :) ihanaa olisi saada neljäkin niitä päivässä. Halauksia ja
    Antoisaa päivää teille huomiseksi, niin shoppailuun ja muutenkin.

    VastaaPoista
  5. Hyvää ystävänpäivää ja halauksia täältäkin!

    VastaaPoista
  6. Hienoa että vanhemmat asuvat nyt lähellä. Halaus !

    VastaaPoista
  7. Halauksin hyvää ystävänpäivää ♥

    VastaaPoista
  8. Vanhempien auttaminen se on kyllä tärkeää. Meillä äiti eli pidempään ja tarvitsi apua joka asiassa. Kimpassa niitä asioita sitte hoidettiin. Hyvää Ystävänpäivää ja halauksia.

    VastaaPoista
  9. Monta halausta sinne, ja niiden myötä ihanaa Ystävänpäivää.♥

    VastaaPoista
  10. Olet ihana kun pidät huolta vanhemmistasi! Satojen kilometrien välimatka on tosiaan vaikea este ylitettäväksi.
    Ihana tuo halausohje :-D
    Mukavaa ystävänpäivää!

    VastaaPoista
  11. Virtuaalihalaus myös sinulle:)

    VastaaPoista
  12. Halaus myös sinulle ja hyvää ystävänpäivää!!!

    VastaaPoista
  13. Sydämellistä ystävänpäivää <3 ja lämmin kiitos tunnustuksesta.

    VastaaPoista
  14. Onnea tunnustuksesta ja Hyvää Ystävänpäivää!

    VastaaPoista
  15. Hyvää ystävänpäivää toivotan sinulle näin vähän myöhässä tosin;)

    VastaaPoista
  16. Kiitos tästä kauniista tunnustuksesta ja oikein iso halaus ystävänpäivän johdosta, vaikka olenkin mattimyöhänen..

    VastaaPoista
  17. Kiitos tästä kauniista tunnustuksesta ja oikein iso halaus ystävänpäivän johdosta, vaikka olenkin mattimyöhänen..

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!