sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Joulu tulla jolkottaa


Ulkona hipsii hiljakseen lunta. Saisimmeko sittenkin vähän valoisamman joulun myös ulos. Pakkasta on ainakin luvassa tulevalle viikolle. 


Sattuuko teille koskaan niin, että juuri kun ajattelette jotain asiaa, se toteutuu tavalla tai toisella? Mietin juuri yhtenä päivänä, kuinka en ole vuosiin nähnyt ainuttakaan jouluista tulppaania. 70-luvulla niitä tuotiin vieraisille mennessä hyasinttien ohessa paljonkin. Pari päivää sitten ovikello soi ja eräs lähistöllä asuva Ukkokullan sukulainen toi meille jouluisen kukkatervehdyksensä. Ruukussa on kaksi pientä kirkkaanpunaista tulppaania. Aivan kuin joku olisi lukenut ajatuksiani.


Pari viikkoa sitten ostin tarjouksesta aivan tiukalla nupulla olevia hyasintteja. Niistä viimeinenkin on jo aivan avoinna ja luultavasti saan sen vielä ennen aattoa siirtää odottamaan kevättä ja multaan pääsemistä. Hyasintin tuoksu kuuluu jouluuni, mutta nämä pikkuiset ovat tuoksuneet tosi vaisusti.


Viimeisetkin lahjat pääsivät eilen pakettiin. Kovin paljon meillä ei ole lahjoja osteltu. Kaikki ovat aikuisia ja useimmat kykenevät hankkimaan sen, mitä tarvitsevatkin. Jotain pientä tai tarpeellista itse kullekin. Villasukkia en anna joululahjaksi omalle väelle, sillä äitini on edelleen innostunut kutomaan ja tiedän niitä tulevan lahjana tänäkin jouluna. En halua pilata vanhan ihmisen antamisen riemua.


Kaikki se, mitä voi etukäteen tehdä, on tehtynä. Nyt vain tuijotellaan seinällä kävelevää vaaksiaista ja odotellaan aatonaaton tohinaa, jolloin käynnistän ruoanvalmistuksen. 


Juusokin on hiukan levoton eilispäivän siivoustalkoista. Tässä se kyllä tuijottaa silmä tarkkana syreenipuskaan ripustetussa talipötkylässä keinuvaa oravaa. Ai niin, pikkulinnutkin ovat jälleen ilmestyneet siemeniä syömään. Vesisateisina päivinä niitä ei juurikaan ole näkynyt.


Jatkakaamme siis jouluvalmisteluja. Edelleen ilman sen suurempia paineita, eikös niin.
 

14 kommenttia:

  1. Jatketaan valmisteluja, ja yritetään selvitä vielä muutamasta työpäivästäkin ja sitten vaan nautitaan :) :)

    VastaaPoista
  2. Tuntuu että tänä vuonna osaisin jo ottaa joulun vastaan paineitta. Toivotaan...

    VastaaPoista
  3. Tuijotamme seinällä olevaa vaaksiaista :-D Sehän on mahtavaa, ettei siellä joulu aiheuta stressiä! Mummon villasukat ovat varmasti parhaita, sinunkin sitten ajallaan. Juusolla on komea häntä tuossa ikkunalla, lienee jännittävä oravahetki.
    Heräsin yöllä siihen, kun rakeita ropisi ikkunaan, mutta tänään ei ole muuten tullut lunta. Maanantaina ehkä.

    VastaaPoista
  4. Nuorena olin jouluapulaisena kukkakaupassa ja silloin nuo tulppaani asetelmat olivat todella suosittuja. Pikkuruisen liikkeen kellarissa niitä olen eräitä väsäillyt!
    Hyasintti on todella kaunis, mutta moni sille tuoksulle allerginen. Työpaikalleni piti laittaa muistutus lappu ettei tuoksuvia kukkia tuotaisi sairaalaan.
    Juu ei ole mulla hössötyksiä ollenkaan ja tiistaina sitten töihin.

    VastaaPoista
  5. Pienet joulutulppaanit ovat tosi ihania! Kasvatin niitä itse muutama vuosi sitten, mutten onnistunut ajoittamaan niitä jouluksi, kukkivat vasta sitten tammikuun ilona.

    VastaaPoista
  6. Söpöt tulppaanit. Itse eilen katselin marketin joulukukkatarjontaa. Olivat jotenkin surkeita, en tiedä, jäivät kauppaan. Ihme, ettei kiinnostanut ostaa edes leikkokukkia...omituista. No, keväällä sitten kukkaloistoon päin, kenties ;)

    VastaaPoista
  7. Kuulostaa leppoisalta - ihan joululta :-)

    VastaaPoista
  8. Toivotaan valkeaa ja rauhallista joulua sinnekin. Kävin synnyinkodissani ja muistin miksi en joulusta tykkää, kun siitä alkaa liika stressata ja hössöttää se ei tunnu mukavalta..... Joulu on hiljentymisen, levon ja rauhoittumisen aikaa!

    VastaaPoista
  9. Niin ihanan jouluiset tulppaanit, nostalgiset! Rauhallisesti vaan kohti joulua, ei hötkyillä...

    VastaaPoista
  10. Meillä tänään tänne varsinais-suomeen tuli hiukan lunta. Toivotaan et tulis valkoinen joulu, se on vaan jotenkin et jouluna "kuuluu" olla lunta.
    Kiva tuo pieni tonttu tuossa pakettikortissa.

    VastaaPoista
  11. Sitä lunta saisi leijailla myös tänne, vielä ei ole osunut lumipilvi kohdalle mutta ehkä sitten huomenna.
    Ihanat nuo pikkutulppaanit ja tuovat tullessaan sitä lapsuuden joulun tuntua. Äitini niitä joskus kasvatti jouluksi ja joskus osui kukinta kohdilleen ja joskus sitten ei.
    Juuso se vain katselee oravan perään oli sitten joulu tai ei, eli rento meininki........

    VastaaPoista
  12. Rauhallista joulunaikaa teille kaikille. Ja Juusolle mukavia oravan katseluhetkiä ♡

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!