tiistai 6. maaliskuuta 2018

Kylvösten kakkosvaihde päälle

Kelloköynnös

Tänä vuonna suunnittelin olevani kylvöjen suhteen maltillinen. Niin kuvittelen vieläkin, vaikka alkaa näyttää vahvasti siltä, että entisten keväiden malliin jo mennään. Tammikuun lopulla kylvin kelloköynnökset. Kun ne itivät niin huonosti, tein helmikuun alussa toisenkin kylvön. Nyt on kasvamassa kahdeksan kelloköynnöstä. Ja kaksi keijunmekkoakin, jotka kylvin ikivanhasta siemenpussista. Enempää ei ole mullan pintaan noussut, vaan silkkaa plussaa kumpainenkin taimivauva.


Kuu ei nyt taida olla samettikukkien ja tomaattien kylvöjä varten sopivassa asennossa, vaan pakko kylvää silloin, kun itsellä siihen aikaa löytyy. Kevätkylvötyömaana toimii varasto, jossa sijaitseva arkkupakastin muodostaa selälle sopivankorkuisen  ja muutenkin hyvän tason. Musta muovi pakastimen kannen suojaksi ja tavarat esille. Ei niin haittaa, vaikka multaa vähän ympäristöön roiskuu, kun se on helppo lattialta pois lakaista. Äkilliset keskeytyksetkään eivät häiritse, sillä oven voi aina vetää kiinni ja jatkaa hommaa myöhemmin. 


Netissä on keskusteltu erilaisten kylvömultien koostumuksesta. Hyvän aineksen saa kuulemma, kun sekoittaa paria kolmea eri kylvö-/taimimultaa keskenään. Tarkoitukseni oli sekoittaa kahteen eri kylvömultaan myös kaktusmultaa, mutta sen pussin unohdin nostaa ajoissa lämpimään ja multa oli kylmästä koppurainen. 


Tomaattien kylvö oli nyt ajankohtainen. Enemmänkin lajikkeita siemenvarastostani olisi löytynyt, mutta tila tulee jo näillä valituillakin vastaan. Kylvin kutakin kaksi siementä. Yleensä laitan varmuuden vuoksi siemeniä turhankin paljon ja sitten saan jakaa ylimääräisiä taimia kevään tullen naapureille ja kylänmiehille. Toivotaan, että itävät. Olen tomaatteja kylvänyt hieman myöhemminkin, joten jos eivät idä, ehdin vielä uusimaan.
  
  • Supersweet 100 F1
  • Gardener's delight
  • Yellow Pearshaped
  • Ildi
  • Indigo Rose
  • Tigerella 


  • Chilipaprika 'Anaheim'
  • Paprika 'California Wonder'
  • Latva-artisokka
  • Hyasinttipapu
Näiden suhteen saatan olla jo vähän myöhässä. Ajattelin, etten laittaisi paprikaa tai chilejä tänä vuonna laisinkaan. Paprika ei ole minulla ehtinyt kypsyä ja chilejäkin on edellisiäkin kuivattuna. Hyasinttipapu hyppäsi viimeksi kaupassa käydessäni ihan huomaamatta koriin, joten miksipä ei sitäkin kokeilisi. Annetaan sille mahdollisuus!


Samettikukista olen joka kevät kylvänyt isokukkaista Vanillaa. Viime keväänä kokeilin myös tuota kaksiväristä Jolly Jesteriä ja oranssia Honeycambia. Varsinkin Jolly Jester oli aika hauska piristysruiske kesäkukkien joukossa. Voimakkaan oranssi Kees Orange löytyi muiden siemenpussien seurasta ja kylvinpä kokeeksi sitäkin.


Joillakin kasveilla siemenen kuoret jäävät pitkäksi aikaa nököttämään itäneen taimen lehtiin. Kelloköynnöksistä kuoret eivät tahdo irrota mitenkään. Siementen liottamisella ennen kylvöä ei näytä olevan vaikutusta kuoren irtaantumiseen, ainakaan kelloköynnöksen kohdalla. Kaikkia liotin ja osassa hattu on jäänyt multaan, osassa keikkuu sinnikkäästi latvassa. Mitä teette tällaisessa tapauksessa? Irroitatteko kuoren ja miten? Pieni taimi on herkkä, joten mitään kovakouraisia toimia se ei kestä.


Sitten kun lakkaan köyhtymästä - eli tuskin koskaan - rakennutan itselleni uuden talon, jossa kaikki kasvien kanssa puljaaminen eri vuoden aikoina on huomioitu alusta loppuun. Talossa olisi lasiseinäinen viherhuone, tilaa kylvää ja koulia, vesipisteet ja oikealla korkeudella olevat laajat työpöytätilat, runsaasti varastotilaa ruukuille, multapusseille ja kaikille tarvittaville välineille. Ja noista tiloista olisi helppokulkuinen käynti suoraan pihalle.


Unelmille pitää antaa aikaa ja tilaa, vaikka tietäisi, etteivät ne koskaan toteudu. Unelmat auttavat jaksamaan ja kulkemaan eteenpäin. Moni pienempi unelma on yllättäen jopa tullut todeksi. Viherhuoneunelmani rinnalla suuntaan katseeni kesään ja sitä odotellessa iloitsen kelloköynnöksistäni. Muutama vuosi sitten en niiden kasvattamista arvannut edes yrittää ja tänä keväänä sain ne jo toisen kerran itämään. Viime kesän ensiyritys ei ehtinyt kukkimaan, mutta josko tulevana kesänä...  Ihan hyvä unelma sekin.

42 kommenttia:

  1. Jopas on topakoita kelloköynnöksiä sinulla ja hyvä repertuaari siemeniä kylvöön! Meinaan laittaa kelloköynnöstä myös, mutta odottelen vielä reilun viikon ja sitten. Ajattelin myös Tuulikin tekemää kellokäynnösten latvomista ja lasissa taimien juurruttamista. Mulla joskus vuosia sitten oli tuota tomaattilajike 'Ildiä', se kasvoi avomaalla lämpimässä paikassa ja tuotti satoa, paljon. Hyasinttipapua en olekaan koskaan kokeillut...

    Mukavaa viikonjatkoa ystäväni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kelloköynnösten itämistä saa odottaa, mutta kasvuun päästyään vauhti näyttää olevan huimaa. Täytyy tosiaan kokeilla Tuulikin ideaa kelloköynnösten latvusten juurruttamisessa. Jos se vain onnistuu, saa mukavasti lisää taimia.

      Minulla on ollut Ildiä monta vuotta peräkkäin. Se on osoittautunut aika helpoksi ja varmaksi, maukkaaksikin. Hyasinttipapu on uusi tuttavuus. Muutamassa blogissa sitä olen nähnyt, joten siksi siemenpussi taisi koriin kaupassa loikata.

      Tulin juuri eläinlääkäristä. Juuso sai ensimmäisen nivelrikkopikkiinsä. Ei ollut onneksi niin kallista, kuin etukäteen pelkäsin. Neljän piikin sarja kaikkinensa 81 euroa.

      Tämä on ainoa vapaapäiväni tällä viikolla, joten täytynee pureutua kotihommiin. Leppoisia kevätpäiviä sinullekin!

      Poista
  2. kevään varmoja merkkejä:)

    Itse jätin tänä vuonna suosiolla kylvöt väliin, siinä on kuitenkin niin paljon hommaa. Suosin taas suoraan maahan kylvöjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Järkevää säästää voimiaan. Opiskelu vie armaan sinulta aika lailla aikaa.

      Poista
  3. Oi mitä ihania puuhia Sinulla sielä :) On tämä kevät ja esikasvatus aika mahtavaa <3 Kivaa viikkoa Sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa tuo aurinko tehdä tepposiaan. Saa sormet väkisinkin etsiytymään siemenpusseille ja multaan.

      Poista
  4. Kevään merkit on aina vaan vahvemmin ilmassa:) Peukut pystyyn että kylvökset lähtevät hyvin kasvamaan ja pikkuiset taimetkin vaan vahvistuvat! Kaunista talvipäivää♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ollaan jo selvästi kevään kyydissä. Vauhtia ei voi enää pysäyttää. Antaa mennä vaan.

      Poista
  5. Hianosti on kelloköynnökset lähteny matkahan ja nuan palio oot kylyväny jo muitaki. En tapaa, jos ei tapahru mitää vahinkua, latvoa kelloköynnöstä. Latvomine myähästyttää kukintaa ja miälestäni haaroottuuvat ja tuuhistuuvat pihalle viännin jäläkihi iha hyvi. Sähän voisit teherä testin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinäpä hyvä idea. Jospa tekisinkin latvomiskokeilun eli latvon osan ja osan jätän latvomatta. Viime kesän ainokaista en latvonut, mutta tuskin sen kukkimattomuus siitä johtui. Taisi olla liian viileää ja paikkakin olisi ehkä voinut olla parempi. Yhden nupunhan kelloköynnökseni teki, vaan ei ehtinyt aukeamaan.

      Poista
  6. Siellähän on jo täysi höyry päällä! <3 Ihanaa!!!
    Minäkin aloittelen varmasti kakkosvaiheella tämän viikon loppupuolella. Mulla on vasta chilit, malabarinpinaatit ja jättiverbenat kylvettynä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt alkaa olla täysi vauhti päällä. Kylvöhomma toimii hyvänä harjoituksena piippoja varten. Tulee tarkkailtua multapurkkeja sellaisella innolla, että siitä on helppo siirtyä pihamaalle lumien sulettua.

      Poista
  7. Mielenkiintoisia siemen valintoja. Unelmointi on sitten ihanaa ja niiden pienten unelmien täyttyminen tekee onnelliseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ja pienistäkin unelmista saattaa kasvaa isoja.

      Poista
  8. Ui kuinka ihanaa versoilua - ja ui kuinka ihana ajatus, että ihan talon yhteydessä olisi viherhuone, ruukutuspöytä, kasvihuoneki, mikä ettei! Olisipa ihanaa vielä mummelinakin päästä rollaattorin kanssa kynnyksettömistä oviaukoista viherhuoneeseensa jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihaninta olisi päästä nauttimaan unelmien viherhuoneesta jo paljon ennen rollaattori-ikää. Vaan jollei aikaisemmin, niin mieluusti sitten mummelina. Täytyykin laatia mummeliversio tästä viherhuoneunelmasta.

      Poista
  9. Upeassa kasvussa nuo kelloköynnökset! Minä hämmästelin niiden nopeaa itämistä, olisiko mennyt 5pv kun jo alkoi puskea taimea:)Tomaatit ja samettiruusut on vielä kylvämättä, mutta jotain muuta on kokeilussa. Tuollainen haaveiden viherhuone olisi kyllä ihana, eikun lottoamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jälkimmäinen kylvö iti minullakin nopeasti. Ehkä lisääntyneellä valolla oli siihen vaikutuksensa.
      Vähemmän tulee lotottua, mutta toisinaan sentään.

      Poista
  10. Minä yhdyn haaveisiisi viherhuoneesta. Sellainen olisi ihana. Onneksi haaveilla saa, vaikka tietäisi, että kaikki haaveet eivät ole mahdollisia toteuttaa. Pieniä haaveita toteutuu joskus ihan yllättäen ja mistä tietää, vaikka ensi viikolla olisit onnellinen lottovoitaja suunnittelemassa uutta taloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensin täytyy laittaa lotto vetämään. Muuten taitaa viherhuoneunelma jäädä unelmaksi. Minulla on surkea onni kaikissa arvonnoissa.

      Poista
  11. Minä sain paprikat vasta multiin... olisi voinut olla vähän aikaisemmin hereillä :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myöhässä taisin minäkin paprikoiden kanssa olla, vaan aina kannattaa yrittää.

      Poista
  12. Minulla ei ala kelloköynnökset itää millään. Olen kahteen kertaan tehnyt. Ei mitään tapahdu... Kylvin lautaselle talouspaperin väliin, joka on märkä ja päälle laitoin kelmun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytin ihan perinteistä menetelmää eli liotuksen jälkeen kylvin multaan. Jälkimmäinen kylvö iti ihmeen nopeasti. Ehkä vielä kannattaa yrittää, kun ei tiedä, miten pitkään kevät kestää.

      Poista
  13. Komeat kelloköynnökset! Kylvöt muutenkin jo täydessä vauhdissa. Minulla ne eivät käynnisty sitten millään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kylvöistä kannata paineita ottaa. Saa niitä taimia kaupastakin. Täällä blogistaniassa tuppaa vain kaikki villitykset tarttumaan.

      Poista
  14. Onpa hauskoja puuhia siellä. Toivotaan hyvää menestystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokakeväinen kylvövillitys on jälleen iskenyt. Kovin on tarttuvaa...

      Poista
  15. Unelmia pitää olla, pieniä ja isoja ja niitäkin joista heti tietää etteivät toteudu ehkä koskaan. Kelloköynnöksiä en ole koskaan kokeillut idättää, pari valmista taimea olen ostanut mutta huonosti kävi niiden kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaahas, olet siis tartunnan tarpeessa. Tämä on toinen kellköynnöskevääni. Katsotaan, miten eukon käy.

      Poista
  16. Minullapa on vasta laitettu kelloköynnös ja hyasinttipapu multiin. Odotan niin innolla ja suurella toivolla, että onnistuisivat. Molemmat ovat niin näyttäviä ja tuo 2-värinen samettikukka on ihan huippu. Rakastan samettikukkia, sillä ne ovat aina iskussa, säällä kuin säällä. Ehkä pitäisi lähteä etsimään jotain ihania uutuuksia niiden osalla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samettikukat ovat todella kestäviä. Aiemmin olen kasvattanut niitä lähinnä kasvimaalle, mutta viime kesänä pääsivät ihan silmäniloksi olopihan viereen. Taisin tilata siemenet nettikaupasta.

      Poista
  17. No ovatpa kelloköynnöksesi jo hujahtaneet pitkiksi ja komeiksi.
    Minulla on tomaatinsiemenet vielä kylvämättä, mutta nyt on aika tarttua toimeen. Minäkin olen kylvänyt kahtena edeltävänä keväänä Supersweet 100 F1 ja Gardener's delightia ja olin niihin molempiin tosi tyytyväinen, joten taidan mennä samoilla tänäkin vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Supersweet on minulle uusi tuttavuus. Sitä on kovasti kehuttu, joten päätin kokeilla. Laitan nyt pääasiassa kirsikkatomaatteja, kun ne ehtivät yleensä hyvin kypsyä.

      Poista
  18. Miten sitä joka kevät käykin samalla tavalla, että niitä siemenpusseja vaan jostain tulee lisää ja lisää.....
    Minulla on vielä tomaatit kylvämättä, odottelen niiden kanssa kasvavaa kuuta, eli kylvän vasta 18. päivän jälkeen. Silloin on kyllä "muutama" muukin kylvös tehtävänä.
    Onneksi tänään oli jo oikein keväisen tuntuista, päivällä lämpötilat alkavat olla jo lähellä nollaa. Jos viikonloppuna ei ole kovin kylmää, olisi kuukirjan mukaan sopiva aika omenapuun leikkaamiselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Säätilassa näyttää tapahtuneen iloinen muutos kevään suuntaan. Linnutkin sirkuttivat tänään kuorossa.
      Meidän omenapuut eivät suuria leikkauksia tarvitse. Vesiversotkin poistan nykyisin loppukesästä. Täytyy kuitenkin tsekata leikkaustarve. Kiitos vinkistä!

      Poista
  19. Paprikat kylvän kohta, sen jälkeen tomaatit ja niiden jälkeen kurkut. Odottelen ehkä vielä maaliskuun parasta h-hetkeä, eli kuukalenterin mukaan sen pitäisi alkaa 18.3. Komeat kelloköynnökset! Omiini olen tuskastunut, kolme viikkoa odottanut että jotain elämää alkaisi niissä näkyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kelloköynnökset taitavat olla oikukkaita. Omani itivät yllättävän nopeasti.
      Sinulla on tänään nimipäivä. Onnea!

      Poista
  20. Hyvänkokoset kelloköynnökset on siulla jo kasvamassa. Miullakin ois jo koulittavia siemenkylyvöjä aikaisimmista kylyvöistä. Oon ussein koulinu lannotettuun turpeeseen, (turpeestahan nuo mullat usseimmiten sotketaan, mustoomultoo lukkuun ottamatta.) Tomattit on vielä kylyvämättä , kerkivää vielä.
    Meillä on vielä kovat pakkaset, yöllä kipuvaa -20 ja yl kymmenen on päivälläkin pakkasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenkin kovin ihastunut hyvään kasvuun lähteneisiin kelloköynnöksiini.
      Säät muutti yllättäen suuntaa. Näyttää jo ihan lupaavalta kevättä ajatellen. Toivottavasti pian myös siellä.

      Poista
  21. Oi voi mitä kaikkea ihanaa siellä on kylvetty! Kyllä nyt kelpaa. Onnea kasvatuksiin!

    VastaaPoista
  22. Kylvöistä on ihana lukea! Niin topakat kelloköynnöksetkin!
    Tomskuista minulla on muutamaan samaa, nuo Tigerella, Ildi ja päärynä. Tää on parasta aikaa!!!
    Iloista kasvattelua!

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!