Hyvää Uutta Vuotta 2020!

Uusi vuosi edessäsi,  
kuin avautuva kirja.  
Emme tunne tarinaa,  
emme tiedä juonta.  
Vain lukemalla sivu sivulta,  
vain elämällä päivä päivältä,  
tarina vie mukanaan seikkailuihin,  
yllätyksiin, iloihin ja haasteisiin,  
alati vaihtuviin kuin itse elämä.

Lämmin kiitos kuluneesta vuodesta

ja

Paljon onnea teille kaikille vuodelle 2020!

Vuoden sukkaputki sulkeutuu

Vuosi lähestyy loppuaan Samoin tämän vuoden neulontaputki, jota voisi sukkaputkeksikin kutsua. Sen verran vähän mitään muuta on kuluneen vuoden aikana tullut kudottua. Keräsin tähän postaukseen ne sukat, jotka olen kutonut edellisen sukkapostauksen jälkeen. Laskin samalla, kuinka monet neuleet on tullut pergolassa tai sohvalla tikutettua.

Polvisukkia olen kutonut 12 kpl, aikuisten nilkkasukkia 52 kpl ja lasten sukkia 15 kpl. Pipoja on valmistunut 7 kpl ja tumppuja vain kahdet. Monta sukkaparia olen antanut lahjaksi, vienyt tuliaiseksi tai muuten vain ovat päätyneet jonkun varpaita lämmittämään. Naapurit tietävät kutomisharrastuksestani ja heidän kauttaan sukkia on lähtenyt maailmalle.

Perussukka sujuu nykyisin melkeinpä silmät ummessa. Kirkkaanpunainen raitalangalla somistettuna on sopivan leppoisa välityö marraskuisen sadepäivän iltapuhteena.

Vaaleanvihreästä 7veikan Juhanista syntyi Keikkuvi-pitsisukat. Merja Ojanperän ohje löytyy hänen Kauneimmat villasukat -kirjasta. Pitsikuvio on helppo ja nopea kutoa.

86-vuotias äitini on pitänyt lapsikatraansa vauvasta aikuisuuteen villasukissa ja -tumpuissa. Muutaman sukkaparin hän on tämänkin joulun alla kutonut. Sydänongelmat rajoittavat kuitenkin käsitöiden tekemistä. Kuukausi sitten äiti totesi minulle, ettei hänellä ole ainuttakaan sukkaparia omia jalkojaan lämmittämään. Niinpä lupasin kutoa hänelle sukat.

Ensin kudoin äidille kaaripitsisukat. Lankana on vaaleanpunainen Pirta-sukkalanka, jonka koostumuksessa on 5 % enemmän polyamidia (ja 70 % villaa), kuin esimerkiksi 7veikassa (75 % villaa, 25 % polyamidia). Puikoissa lanka tuntui jotenkin liukkaammalta. Äiti tykkäsi valmiista sukista.

Merja Ojanperän Helmiorvokki -sukkamalliin olen mieltynyt. Siksi niitä onkin tullut kudottua lukuisa määrä. Parhaimmillaan Helmiorvokki on kahdesta yksivärisestä langasta tehtynä. Tässä puhtaan valkoinen yhdistettynä farkunsiniseen. Ohjeeseen kuuluu myös virkattu kukka, mutta sen jätän pois. En ole kovin taitava virkkaaja. Ehkä sellainen kukka on myös vähän hankala laitettaessa villasukkaisia jalkoja kenkiin tai saappaisiin.

Kudoin äidille toisetkin sukat. Helmiorvokit, kuinkas muuten. Äiti pitää viininpunaisesta väristä. Tiedän äidin kutovan mieluummin harmaita tai tummansinisiä sukkia. Sukkien kuulemma pitää olla harmaita. Mielestäni elämässä tulee olla väriä ja niin uhmasin äidin käsityksiä valitsemalla pitsisen mallin ja harmaata iloisemman värin. 

Meillä on tosi mukavat naapurit. Vastapäisten talojen rouville kudoin sukat joululämpimiksi. Marit saa Merja Ojanperän Haiku-sukat.

Maritin Pena-miehelle tein vaaleansinisestä 7veikasta Merja Ojanperän Oliverit (Kauneimmat villasukat-kirjasta). Maritin mukaan Penalla on iso jalka. Enpä ole koskaan tullut hänen jalkojaan sukan kokoa silmäillen katsoneeksi. Jotenkin on niin helppo tehdä sukka omaan jalkaan sovitettuna, joten arvailuksi meni, jaksoinko kutoa Penan sukan terästä riittävän pitkän. Toivottavasti.

Toisen vastapäisen naapurin Annelle kudoin Vellamo-sukat, joihin ohjeen löysin netistä, Juurakko Creations-blogista. Ilokseni Annen työkaverit tyhjentävät sukkavarastoni joulun alla, joten Annelle kiitokset ahkerasta sukkakassin kiikuttamisesta.

Pikkuveljen teini-ikäiselle Siirille ja myös hänen äidilleen kudoin mustat perussukat. Kumpikin vei äidilleni lankaa toiveenaan saada uudet sukat. En ollut varma, jaksaako äiti tämän joulun alla sukkia kutoa, joten päätin tehdä omat versioni. Nyt sekä Siiri että äitinsä saavat tuplasti sukkia, koska äitini jaksoi sittenkin vielä muutaman sukkaparin kutoa.

Pikkuveli toivoi niinikään itselleen lämpimiä sukkia koiran ulkoiluttamista varten. Aiemmin äitini on kutonut koko perheelle mustia villasukkia. Niinhän siinä on käynyt, että mustat sukat ovat lähteneet joko vaimon tai tyttären jaloissa kävelemään. Kuka nyt kolmesta samanvärisestä sukkaparista erottaa omansa. Nyt pikkuveli kaukoviisaana valitsi sukkiensa väriksi oranssin varmistaakseen itselleen lämpimät sukat. 

Muutama sukkapari pitää aina olla varalla, jos vaikka tulee yllättävä toive. Marjapuuron punaisesta 7veikasta ja keväällä tarjouksessa olleesta 7veikan Polkasta kudoin kerrosrivinousu-mallilla nilkkasukat. Muutin perinteistä kerrosrivinousua siten, että vaihtelin nostettavan silmukan paikkaa. Kerrosrivinousussa on hyvä lisätä silmukkamäärää puikkoa kohden, sillä mallineule kiristää jonkin verran. Näissä sukissa on 14 silmukkaa/puikko.

Merja Ojanperän Juhannustanssi kuuluu niinikään lempimalleihini. Tosin jätän alkuperäisessä ohjeessa olevan kuvion varresta pois ja toteutan sukan yleensä vain varren röyhelöllä. Jalan päälle kudoin rivin valepalmikkoa. Näissä sukissa röyhelön valkoinen osuus on Novitan pörröistä Pilvi-lankaa (ei taida enää olla tuotannossa). Toisena lankana on Polaris-lankaa. Valitettavasti käyttämäni väri on poistunut myynnistä. 

100 gramman kerä oli hieman vajaa, joten kutoessa jännitin, riittääkö lanka loppuun saakka. Kudoin vähän pienemmän sukan taatakseni langan riittävyyden. Tuskin apua oli siitä, että sukkien kärjissä kiihdytin kutomisen vauhtia pelätessäni langan loppuvan.

Polvisukat kudoin tummansinisestä 7-veikasta ja Novitan Korpi-langasta (sävy 995 Koski). Yksinään Korpi-langasta oli vaikea saada symmetrisia sukkia. Resorissa ja kantalapussa oikeat silmukat on kudottu takareunoistaan. Mallineuleena 4 o, 1 n. Resorin jälkeen silmukoita on 65, joista pohkeen jälkeen kavensin 10 s. Loput kavensin ennen kantalapun aloittamista, jolloin sukkaosioon jäi 12 s/puikko.

Ensi vuoden puolella on tarkoitus opetella kirjoneuleiden teko tikapuutekniikalla. Näissä tummanvihreällä ja luonnonvalkoisella kudotuissa sukissa ei vielä tikapuutekniikkaa ole käytössä. Resorin jälkeen lisäsin 2 silmukkaa puikkoa kohden, jolloin varressa on 14 silmukkaa puikolla. Tällä kertaa sain kyllä langat kulkemaan niin hyvin, ettei kirjoneule kiristänyt, kuten tavallisesti. Varren lopussa kavensin yhden silmukan kultakin puikolta. Jalkaosiossa silmukoita on 13 puikolla.

Yhden pipon olen jo tänä vuonna itselleni 7veikan kirsikanvärisestä langasta kutonut. Mitoitin pipon siten, että hiukseni mahtuisivat hyvin alle. Siitä huolimatta se on turhan löysä ja niinpä päätin kutoa samasta langasta uuden pipon. Tällä kertaa käytin valepalmikkoa mallineuleena ja vähensin silmukkamäärää. Taisin vähentää liikaa silmukoita. Ja valepalmikkokin on hivenen kireämpi neule, kuin aiempi tuplahelmineule. Joudun siis kutomaan vielä kolmannenkin pipon. Ehkä valitsen vaihteeksi jonkun toisen värin.

5-vuotiaalle sukulaistytölle kudoin tupsupipon Pirtan sukkalangasta, josta aiemmin kudoin äidille kaaripitsisukat. Käsialani pipossa on luvattoman epätasaista. Puolustaudun sillä, että kudoin pipon outoja pyöröpuikkoja käyttäen. Edelleenkin olen sitä mieltä, että Pirta-lanka on liian liukasta. Menköön harjoitustyönä. Seuraava pipo jollain toisella langalla ja tutummilla pyöröpuikoilla.

Enpä ole puikkoja käsistäni näiden töiden jälkeen laskenut, mutta mahdolliset valmistuvat työt menköön ensi vuoden piikkiin. Kirjoneuleet kiinnostavat minua kovin, mutta niistä tulee aina liian tiukkoja. Suunnitelmissa on opetella tikapuutekniikkaa. Jos sen avulla saisin enemmän joustavuutta ja tasaisuutta kirjoneuleisiini.

Tähän loppuun vielä kuva ihastuttavasta Rozettasta. Kahden vanan kaikki kukat ovat avoinna, osa jo vähän lakastumassa. Kolmas vana kasvaa kahden välissä ja myyjän mukaan Rozetta saattaa tehdä vielä neljännenkin vanan. Johan näiden auenneiden kukkien ihailusta on silmät ymmyrkäisinä. Voiko enää enempää edes vaatia.

PS. Kiitos kaikista postauksiini jättämistänne kommenteista. Palaan niihin, kun olen jälleen toimivan netin äärellä.

Vuosi 2019 pihassa

Viime vuodenvaihteessa joku aktiivinen bloggari oli kuvannut pihastaan tietyn kohdan joka kuun alussa ja kokosi kuvista postauksen vuodenkierrosta. Kyseisiä vuodenkiertopostauksia on ollut aiemminkin. Valitettavasti en merkinnyt itselleni mihinkään, kenen blogista on kyse. Idea jäi muhimaan päähäni ja siksi olen ottanut omassa pihassani samasta paikasta kuvan kunkin kuukauden alussa. Kuvan kohteeksi on valikoitunut alapihalle johtava puutarhaportti ilmeisesti silkasta laiskuudesta. Tuon kohdan ohi kuljetaan talvellakin ja sinne on helppo kipaista nopeastikin ottamaan kuva, jos sen on meinannut unohtaa.

Tammikuu 2019

Kuten tästä tammikuun alun kuvasta näkyy, lunta ei kovin paljon ole. Tammikuun ensimmäisellä viikolla oli enimmäkseen pilvistä ja lämpötila sahasi muutaman plusasteen ja -6 välillä. Vettäkin tuolla viikolla satoi. 

Helmikuu 2019

Helmikuussa lunta onkin jo huomattavasti enemmän.  Tammi-helmikuun vaihteessa oli muutama kunnan lumisadepäivä, jolloin lumitöitä sai tehdä urakalla. Otan lumityöt yleensä hyötyliikuntana. Suurin ongelma lienee, minne työntää kaikki se runsas lumi, jota joinakin vuosina taivaalta sataa. Juuri kun olet saanut tonttiliittymän putsattua, tuleekin aura, joka työntää sisääntuloväylälle puolimetrisen muurin tiukkaa lunta. Ei kun takaisin lumitöihin.

Viime talvi ei tilastojeni mukaan kovin kylmä ollut. Helmikuun 21. pvä alkaneella viikolla oli kolme yli -20 asteen päivää. Muuten suurimmaksi osaksi alle -10. Näköjään myös pilvistä tai puolipilvistä. Aurinkoisia päiviä yllättävän vähän.

Maaliskuu 2019

Kylmä ei ollut maaliskuukaan. Kuva on otettu 2.3. ja silloin päivällä on ollut plussaa. Puolen kuun jälkeen päivisin on ollut lähes jatkuvasti plussaa. Maaliskuun viimeisellä viikolla päivälämpötilat ovat olleet jo +10 asteen tienoilla. Lumi alkoi huveta hurjaa vauhtia. Eikä sitä kokonaisuudessaan kovin paljoa ollutkaan. Kalenterini mukaan mustarastas on laulanut 21.3., peipponen tepastelllut pihalla 25.3.  ja taimiakin olen koulinut 26.3.

Huhtikuu 2019

Keväällä kuukaudessa tapahtuu valtavasti. Huhtikuun alussa on vielä yöpakkasia, mutta päivälämpötilat huitelevat parhaimmillaan +15. Mustarastaat lurittelevat, peipposet laulavat ja joutsenet lentävät talon ylitse. Kauppareissuilta kotiutuu multasäkkejä ja pelaguun pistokkaita. Tomaatit venyvät kellarissa pituutta. Pihalla vihertää ja piippoja pilkistää joka paikassa. Pystykiurunkannus Beth Evans kukkii kauniisti. Elämä siirtyy enenevässä määrin pihamaalle. Puutarhuri unohtuu toistuvilla kierroksillaan istutuksiaan ihmettelemään.

Toukokuu 2019

Toukokuun alussa vehreys on jo runsasta ja lisää kasvua tapahtuu vauhdilla. Vapun jälkeen oli jonkin aikaa hiukan koleaa. Se ei haitannut, sillä lapio oli kasvanut puutarhahörhön käsiin kiinni ja askeleet suuntasivat automaattisesti pihatöihin tai vähintäänkin tutustumiskierrokselle puutarhaan. Biokomposti on jo tyhjennetty, lakanapyykki liehuu ulkona ja 13.5. kylvän ensimmäiset siemenet viljelylaatikoihin. Tomaatit ja paprikat muuttavat kasvihuoneeseen 20.5. Aluksi ne saavat harsoteltan suojakseen, vaikka yöpakkasia ei ole laisinkaan. Uusia kasveja löytää tiensä puutarhaani.

Kesäkuu 2019

Kesäkuusta muodostui lämmin ja kuiva. Harva se päivä kalenterissa lukee: kastelua, kastelua, kastelua. Kastelua kasvimaalla, kastelua yläpihalla, ruukkujen kastelua, kärhöjen kastelua, taimien kastelua, vesitynnyrien täyttöä. Kesäkuussa on myös ollut kukkapenkkien kanttausta, rikkaruohojen kitkemistä, käytävien haraamista, otsalautojen maalaamista, trimmausta ja ruohonleikkuutakin, tosin kuivuuden vuoksi vähemmän.

Lämpimiin kesäpäiviin on toki kuulunut keinussa lukemista, pergolassa ruokailua ja tomaattien ihmettelyä kasvihuoneessa.

Heinäkuu 2019

Heinäkuu oli kesäisen lämmin, mutta ei edelliskesän tapaan yhtä kuiva. auringonpaisteesta ei ollut puutetta. Kurkut kasvoivat ja tuottivat kasvihuoneessa satoa ahkerasti. Tomaatitkin jonkin verran, mutta edelliskesän veroista tomaattikesää ei nyt tullut. Kesäkurpitsaa riitti vaikka joka aterialle ja säilöntään. Kaalikasvit kärsivät ötököistä ja moni muukin kasvimaalla iti ja kasvoi kituliaasti.

Jos touko-kesäkuu oli puiden juhlaa koristeomenapuiden ja kriikunoiden kukkiessa ihanasti ja tuurenpihlajoiden muuttaessa meille, heinäkuun loppupuolesta tuli kurjenpolvien esiinmarssi. Miten kurjenpolvet joka puutarhamyymälässä osuivatkaan silmiini ja houkuttelivat niitä ostamaan. Istutinpuutarhaan Ballerinaa ja Rozannea ja ties mitä.

Elokuu 2019

Elokuu oli yhtä täyteläisen kesäinen, kuin kesä- ja heinäkuukin. Liljat, ruusut ja kärhöt kukkivat. Puutarhassa useampi alue koki ison mylläyksen. Etupihan Bermudankolmio sai vihdoin osakseen kauan odotetun kohennuksen. Alapihan Hortensiapenkin toinen pää koki täydellisen uudistuksen ja sai nimekseen Metsäruusupenkki. Myös edellisenä syksynä perustettu Syyspenkki puistoaidan vieressä, kasvimaan kupeessa sai uusia kasveja ja alkoi vähitellen hahmottua toivotunlaiseksi.

Syyskuu 2019

Syyskuu ei ollut huono kuukausi säiden puolesta sekään. Kesä ikäänkuin jatkui ja jatkui syyskuun puolelle. Kriikunapuut ja aroniapensaat tekivät valtavan sadon. Mehujen ja soseiden valmistuksen lomassa pihalla jatkuivat normaalit puutarhatyöt. Pitkään suunniteltu kasvimaan kunnostus lähti vihdoin liikkeelle. Yleensä teen lähes kaikki puutarhatyöt yksin, mutta Ukkokulta osallistui kasvimaan kunnostukseen täyspainoisesti. Vanhat viljelylaatikot purettiin ja laitettiin uudet tilalle. Kasvimaa-alue perustetiin kokonaan uudelleen. Työ vaati kahdelta ihmiseltä melkoisesti lapioimista ja kärräämistä, mutta kyllä se oli sen väärti.

Vaikka sää syyskuussa oli kesäistä, kesän loppuminen oli jo ilmassa. Kasvihuone ja kasvimaa alkoivat hissukseen tyhjetä. Kesäkukkaruukutkin vähetä. Syyssipuleita ilmestyi autotalliin odottamaan istutusta ja vähitellen ne pääsivät multaankin. Taivaalla kaikui kurkien ja hanhien muuttoilmoitukset. Ja ruska oli kerrassaan loistava.

Lokakuu 2019

Lokakuussa ruska jatkui, mutta yhä enemmän puunlehtiä leijaili maahan. Päivät olivat aika lämpimiä, eikä yöpakkasiakaan vielä ollut. Puutarhatyöt olivat enemmän haravoimista, rapsuttelua ja siistimistä. Ruukkujen pesua, tavaroiden siirtämistä talveksi kellariin. Ja sipuleiden istuttamista, sillä pussukka jos toinenkin eksyi kauppareissulla ostoskoriin kaikenlaisista ennakkopäätöksistä huolimatta.

Päivänvalon vähetessä ja iltojen pidetessä hyötyliikunta puutarhassa oli pakko vaihtaa lenkkeilyksi kylänraitilla. 

Marraskuu 2019

Marraskuussa pihassa ei enää tähdellistä tekemistä ole. Öisin oli pientä pakkasta, päivällä harvemmin. Ensimmäinen lumi satoi 7.11. viipyen vain päivän. Lunta tuli sen verran, että hain kolan ja lapion kellarista. Seuraavana päivänä oli +5 ja vesisade, joten ensilumille sai heittää hyvästit.

Aloitin loka-marraskuun vaihteessa lintujen ruokinnan. Tinttitv:n seuraaminen onkin mukavaa korviketta kesäkukkien ihastelulle. On kuin suurenkin arpajaisvoiton saaneella, kun pihaan ilmestyy uusi lintulaji. Jännitävin hetki koko syyskauden tinttitv:ssä oli varpushaukan ilmestyminen etupihan syyshortensiaan. Ei siis mikään ihme, kun kaikki pikkulinnut hävisivät hetkessä piiloihinsa. Varpushaukka käänteli päätään jonkin aikaa tilannetta tarkkaillen ja lähti sitten pois. 

Joulukuu 1. pvä 2019

Joulukuu on ollut yhtä säätilojen sekamelskaa. Hei kuun alussa saimme tänne eteläänkin hennon lumikerroksen puutarhan kaunistukseksi. Kovin pitkään ei valosta päässyt nauttimaan, sillä pian taas plussat kertyivät mittariin, vettä satoi kaatamalla ja välillä vaakatasossakin. Tuultakin on saatu kiitettävästi. Aamulähdöissä on ollut haastetta kerrakseen, kun on pitänyt pohtia sopivaa vaatetusta. Jos on aamulla ollut kylmä viima ja pakkasta, iltapäivällä onkin sitten joko aurinko paistanut tai vettä vihmonut. Jokaiselle jotakin peräti yhden ainokaisen päivän aikana.

Joulukuu 5. pvä 2019

Puutarhaihminen toivoo tietenkin lunta kasvien suojaksi ja pakkasta nitistämään kotilot ja lämpimässä kosteudessa muhivat kasvitaudit. Vuoden pimeimpään aikaan lumi tuo valoa ja piristää. Kasvukaudella aika rientää konkreettisesti puutarhassa, joten talvi on hyvää aikaa levätä, ladata akkuja ja unelmoida tulevasta kesästä. Ehkä vähän voi myös kohentaa kotia ja hoitaa asioita, jotka ovat jääneet rästiin puutarhainnostuksen vuoksi. Tekemisestä ei todellakaan ole puutetta talvellakaan.

Tämä postaus olkoon yksi malli vuodenkierrosta pihassa. Hetken mielessä käväisi ajatus tehdä kollaaseja kesän kukkijoista, mutta kuvavarastoa läpikäydessäni totesin sellaisen postauksen paisuvan paremmin kuin pullataikina. Jääköön toiseen kertaan.

Ehkä vuonna 2020 keksin pihastani jonkin toiseen kohteen kuvattavaksi säännöllisesti. Kerää sinäkin vuoden ajan kuvia puutarhasi tietystä kohteesta vuodenaikapostaukseen koostettavaksi.

Hyvää Joulua ystävät!

Kisu nukkui syvää unta

kuten koko luomakunta.

Kutsu kuului maailmalta

yks kaks lumihuovan alta,

pystyy nosti pörröpäänsä

kummasteli näkemäänsä.

Metsän halki hiippalakit

joulutontut, punalakit,

sekä itse joulupukki,

jonka parta kuuraa kukki,

pulkissansa ajelivat,

hymyilivät huiskuttivat.

Paketin pulkasta eteen heitti

lumi sen kohta kokonaan peitti.

Käärön heti kisu haistoi

avasi ja maistoi, maistoi...

Nukkui sitten uudestaan

hyvä hymy huulillaan.

Siirryn viettämään nettilomaa. 
Älkää siis pahoittako mieltänne, 
vaikka en vastaa kommentteihinne enkä kommentoi teidän postauksianne.
Tavataan langoilla taas parin viikon kuluttua.

Varpushaukka vaahterassa

Keskiviikon kaatosateessa huomasin varpushaukan vaahterassa. Olenkohan aktiivisella pikkulintujen ruokkimisella houkutellut myös haukan helpon buffetpöydän ääreen? Jokin aika sitten varpushaukka istui oksalla etupihan ruokintapaikan lähellä ja nyt talon toisella puolella. Siellä se könötti päätään käännellen puussa ties kuinka pitkään. Kameran objektiivi ei ulotu tunnistamista varten riittävän lähelle, mutta kiikarien, Ukkokullan ja Lintuportti.fi:n avulla vierailijan nimi selvisi. Onneksi olen sijoittanut ruokintabuffetit paikkoihin, joissa pikkulinnuilla on suojanaan puita ja pensaita.

Olkoon petolintu ja yleinenkin vielä. Silläkin on paikkansa Suomen luonnossa. Varpushaukan vierailu pihavaahterassani sai minuun mukavasti virkistävää innostusta. 

Postilakon vuoksi ehdin jo murehtia, tuleeko uusi Pihakalenteri postilaatikkoon vielä tämän vuoden puolella. Tulihan se. Luultavasti olen tätä kalenteria kehunut joka vuosi. Se vain on niin kätevä sekä kalenterina että puutarha-, luonto- ja sääasioiden päiväkirjana. 

Pihakalenteri on ilmestynyt jo 15 vuoden ajan. Omani on järjestyksessä 9. Kunhan vuosi vaihtuu, aloitan kalenterin kera uuden puutarhavuoden. Mukavaa sekä ajatuksena että käytännössä.
 

Huikentelevaisen valearkkitehdin opinnäyte ja muuta onnellista

Joulukuun sateisen harmaana päivänä puutarhahörhö kaipaa ympärilleen vihreitä virikkeitä. Yhdessä tai erikseen. Pitkän syksyn samentamat aivot hyrräävät hitaalla, eikä itsekritiikkikään enää ole aivan kohdillaan. Somemaailma täyttyy toinen toistaan taitavimmin toteutetuista piparitaloista ja joulukakuista. Illan tullen tunnelman täydentää tienoon asukkaiden kiivas valosarjoilla harjoitettu kilpavarustelu.

Ympäristön paineissa oloaan helpottaakseen puutarhahörhö kaivelee kaappiensa sisältöä ja löytää sieltä viimeistä käyttöpäiväänsä lähestyvän valmispiparitalon sekä putkilon räikeän vihreää koristemassaa. Nyt nopeasti sokeri pannulle sulamaan ja arkkitehdin luomus liimaten pystyyn. Pieni palovamma tai valuva kuorrute ei tahtia haittaa. Pääasia, ettei hyvää tavaraa tarvitse roskiin laittaa, vaan siitä jotain tuunaamalla saa aikaan raikuvat naurut perheenjäseniltä.

Ei tullut herttaisen söpöä ja valtakunnallisen päivälehden piparikisan voittanutta taideteosta. Sen sijaan valmistui huikentelevaisen valearkkitehdin opinnäyte, jolla tuskin tulisi hyväksytyksi edes peräkylän kirjastorakennuksen remonttia suunnittelemaan. 

Onni ei siis ole viimeistä piirtoa myöten täydellisessä elämässä. Ei taidokkaissa piparitaloissa eikä ykköspalkintoa hipovissa blogikuvissa maukkaista leivonnaisista. Sen sijaan onni voi hyvinkin olla sydämen muotoisessa perunassa, jonka Ukkokulta on keittänyt ja nälkäisen puolison lautaselle laittanut.

Onni on myös saada avominiän valmistamia konvehteja, joiden suklaa sulaa kielellä taivaallista nautintoa tuoden. Joita maistaessa voi muistella MasterChef Australia -kilpailijoiden taitoja suklaan temperoinnissa. Joita taitoja ei siis itsellä ole laisinkaan.

Syreenin kevätlupaus

Tässä muutama päivä sitten napattu kuva syreenin silmuista. Niissä on selvä lupaus keväästä, vaikka meistä puutarhahörhöistä se juuri nyt tuntuu olevan jossain saavuttamattomissa.

Tämän postauksen ainekset lähtivät liikkeelle muutamista blogikirjoituksista, joissa pyydetään anteeksi omaa väsymystä, huonoja ja pimeitä kuvia, pitkiä postausvälejä ja innotonta kommentointia. Jokainen meistä on joskus väsynyt ja innoton. Kukaan ei jaksa ja ehdi jatkuvasti päivittää blogia ja kommentoida toisten kirjoituksia. Elämää on ja paitää ollakin somen ulkopuolellakin. Hyviä kuvia on pimeinä talvipäivinä vaikea ottaa hyvilläkään välineillä. Ja kuka sen määrää, millaisia kuvia itse kukin voi ja saa julkaista. 

Annetaan ilon pulputa pienistäkin asioista. Unohdetaan kilpailu toistemme kanssa. Ollaan juuri sitä, mitä olemme. Ei yhtään enempää tai vähempää.

Pamela Tola sanoi Ylen kulttuurihaastattelussa 15.12: "Elämä on arvokasta, vaikka se ei olisi pelkkää unelmien täyttymystä." Siinäpä oiva elämänohje meille kaikille!

Marketanpuiston joulumarkkinat

Aiempina vuosina olen kiertänyt joulumarkkinoita ahkerasti. Nyt taitaa jäädä yksiin ainokaisiin. Kuluneelle viikonlopulle osui useammat markkinat, joista Lohjan Menneen ajan joulumarkkinat ja Nummelan Naistenmessut oli alustavasti käyntilistalla. Tuhruinen sää ja printterimusteen loppuminen muuttivat suunnitelmiani ja suunnistin Espooseen, Marketanpuiston joulumarkkinoille.

Kenetkäs siellä tapasinkaan? Meille bloggareille tutun Saaripalstan Sailan tietenkin. Sailalla oli erinomainen myyntipaikka talvipuutarhan käytävällä, vastapäätä reheviä kasveja. Kuivassa ja lämpimässä, toisin kuin ulkosalla. Sailan aina ystävällinen ja iloisen positiivinen persoona saa omankin päivän loistamaan. Näin tapahtui nytkin.

Sailalla oli myynnissä sekä oman käden tuotteita että Elsan lempituoli -verkkokaupassa myynnissä olevia tuotteita. Kaikkea kivaa ja kaunista oli tarjolla. Tänä jouluna olemme vihdoin pysyneet päätöksessämme olla ostamatta lahjoja, mutta mikä estää hankkimasta tarkoituksenmukaisia tavaroita. Varsinkin kauniita sellaisia.

Ihastuin keraamiseen lankakippoon, jonka reunassa on kolo langan juoksemista varten. Kippo on sen verran painava, että se pysyy hyvin paikallaan lankaa vetäessä. Kipon ulkosivulla on lliito-orava ja saniaisen painaumia. Lankakipon lasitettu sisäpuoli on erityisen kaunis. Siellä läikehtii sinistä, kuin vettä. Ylipäätään tuntuu, kuin sisäpuolen pinta eläisi ja siitä löytää kauniita yksityiskohtia.

Vasemman yläkulman kuvassa kippoon on pelmahtanut 100 gramman kerä lampaanväristä, 3-säikeistä villalankaa. Saila on valmistanut langan korppoolaisten lampaiden villasta. Mitähän lämmintä ja kaunista noin hienosta langasta tekisinkään? 

Tämä söpö keramiikkatähti kissakuvineen lähti myös mukaani. Kotona tajusin, että noitahan olisi voinut ostaa vaikka kukkakimpun kylkeen laitettavaksi. Kukan saajalle jäisi muisto kukkien tuojasta senkin jälkeen, kun kukat jo jatkavat elämäänsä kompostissa. Kumma, kuinka älynväläykset tulevat aina niin jälkijunassa.

Sateisella markkinaraitilla vastaan tuli joulupukki. Toivotin hänelle hyvää joulua ja nappasin kuvan. Kameran räpsäykseen joulupukki totesi, että "nyt vilahti kymppi pukin taskuun". Vitsihän se oli.

Monta kertaa mielessä on ollut käydä Marketanpuistossa kiertämässä ja kuvaamassa myös kasvukauden ulkopuolella. Eipä ole tullut käytyä. Tällä markkinareissulla otin muutaman kuvan poikkeamatta sen enempää istutuksia katselemaan. Vesisateella on ihmisen kulkua kiirehtivä vaikutus.

Niin myyjät kuin asiakkaatkin näillä joulumarkkinoilla olivat hyväntuulisia, eikä liiallista tungosta ollut. Printterimuste oli edelleen hankkimatta, joten jätin hyvästit joulumarkkinoille ja jatkoin matkaa.

Rozetta-amaryllis on ollut upea auki levähtäneine kukintoineen. Nyt kaksi sen vanoista on jo loppusuoralla. Kolmas vana on hyvässä kasvussa eli ihastelu tämän amarylliksen kohdalla ei ole vielä päättynyt.

Pahoittelen etenkin sisäkuvien huonoa laatua. Päivät ovat niin pimeitä ja harmaita, että väkisinkin kuvaamisessa on tyydyttävä lähinnä dokumentaarisiin arvoihin.