lauantai 18. heinäkuuta 2020

Herkkua on siinä monenlaista...

Cucurpita maxima x pepo - Jättikurpitsa

Omavaraisuuteen pienen kasvihuoneen ja muutaman lavakauluksen avulla ei yllä, mutta kivasti itse kasvattamalla saa lisää kesäiseen ruokapöytään. Marjapensaiden ja hedelmäpuiden osalta pakastimeen saa sen, mitä kahden aikuisen talous talven aikana huoletta käyttää.

Vicia faba - Härkäpapu

Makunautintojen ohella tärkeimpiä etuja itse kasvattamisessa on onnistumisen ilo ja kasvun ihmeen seuraaminen siemenen kylvämisestä sadon korjuuseen. Kasvarin oven avaaminen johtaa lähes joka kerta pitkään istumiseen tomaattien ja kurkkujen parissa. Nipistänpä varkaan tuolta ja toisen täältä, kohennan kurkkujen tukinaruja, kurkistan lehtien alle ja tarkkailen kypsyvien paprikoiden muotoa ja väriä. Tsekkaan kastelujärjestelmän toimivuuden, vesisäiliön mahdollisen täyttötarpeen ja sitten vain istun tuoksujen hiljaisesta ilmapiiristä nauttien katselemassa.

Pisum sativum - Herne

Jännitin kasvarin ja kasvimaan puolesta keväällä tavallista enemmän, kun koleutta kesti niin pitkään. Lisäksi uusimme syksyllä kaikki lavakaulukset multineen, joten kevään tilanne poikkesi suuresti edellisistä. Viime kesänä kasvu oli varsin surkeaa. Esimerkiksi kesäkukat jäivät minimaalisen kokoisiksi, eivätkä kukkineet kunnolla. Osittain syynä oli kuivuus, jota tuuli tehosti. Merkittävä vaikutus oli myös mullalla, joka kaipasi kohennusta ja se myös tehtiin.

Edessä Laatikko 4: porkkana ja mangoldi, takana Laatikko 2: kosmoskukka ja kesämalvikki

Turhaan jännitin, sillä itäminen onnistui todella hyvin ja  kasvu on ollut reippaan rehevää kaikkien osalta. Harsot olivat lavakaulusten suojana siihen saakka, kun kasvit harsojen alla mahtuivat olemaan. Sitten poistin ne. Jo senkin vuoksi, että kasteleminen oli helpompaa ja lisäksi toistuvien kovien tuulien vuoksi harsoja sai olla jatkuvasti kiinnittämässä paremmin paikoilleen. Helleviikkojen aikana kastelin kasvimaata kunnolla joka toinen päivä. Sateiden alettua pilvet hoitivat kastelun melkeinpä liiankin innokkaasti, mutta kasvimaan asukkaat näyttävät edelleen tyytyväisiltä.

Rubus idaeus - Vadelma 'Ottawa'

Nyt on tullut aika poimia vadelmia, jotka kypsyvät vauhdilla. Sen verran on taas päivällä kuumaa, että vattutalkoot saavat siirtyä ilta-aikaan. Näyttää siltä, ettei tänä vuonna tarvitse ostaa muiden viljelemiä vadelmia, kun omistakin riittää syötäväksi ja pakkaseen.

Ribes rubrum - Punaherukka

Punaherukkaakin tulee kolmesta pensaasta kiitettävästi. Poika lupasi viikonloppuna kerätä itselleen osan. Juomme hyvin vähän mehuja, joten kovin paljon ei talveksi kannata mehuja keittää. Sen verran marjoja pakastan kokonaisena, että leipomiseen on tarvittaessa materiaalia. Mustaherukka Pohjanjätin kaksi pensasta ovat kuuden vuoden iästä huolimatta edelleen kovin pienikokoisia. Maistiaiset niistäkin saadaan.

Ribes uva-crispa - karviainen

Karviaisen kypsymiseen on vielä aikaa. Kahdesta pensaasta tulee joka vuosi reipas sato. Paljon syömme sellaisenaan tai sitten teen marjoista hyytelöä. Viime vuonna istuin jokusen tunnin terassilla saksimassa karviaisia puhtaiksi, kun kynnet olivat jo liian lohkeilleet. Olipa urakka putsata muutama litra marjoja, jotka pakastin sellaisinaan. Oli kyllä suurta herkkua ripotella jäisinä aamupuuron päälle. Totesin todeksi sanonnan, että kirpeä ja karvas marja muuttuu pakastettaessa makean raikkaaksi.

Kosmoskukka ja tilli

Tilliä, persiljaa ja ruohosipulia pitäisi muistaa silputa talveksi pakastimeen. Sen verran runsaasti olen kylvänyt tilliä, ettei sitä millään ehdi kaikkea tuoreena käyttää. Harmittaa, kun en muistanut ottaa talteen ruotsalaisessa hävikkiruokaohjelmassa esitettyä ohjetta tillin hyödyntämiseksi isoina määrinä. Ehkä voisin soveltaa ohjelmassa näkemääni ja sitä, mitä ohjeesta muistan.

Kurkku

Kurkut alkoivat kasvaa ja kypsyä pian kasvariin muuton jälkeen. Kesäkuusta lähtien olemme olleet kurkkujen suhteen omavaraisia. Kolean sadekauden jälkeen kurkut ovat kukkineet vähemmän ja niinikään kypsyminen on hitaampaa. Maksimi-minimi -mittarin mukaan sadeöinä lämpötila alapihalla on ollut alimmillaan +6 astetta. Jospa nämä lämpimämmät säät auttavat kukinnassa ja kypsymisessä.

Gordobat vasemmalla ja Beth Alphat oikealla

Kasvihuoneessani on kolmea eri kasvihuonekurkkua: Gordobaa, Sherpaa ja Beth Alphaa. Kaksi ensimmäistä ovat herkullisia kumpikin. Beth Alpha sen sijaan on liian vetisen makuinen ja siihen tulee helposti epämiellyttävän kova kuori. Jatkossa jätän Beth Alphan kasvattamatta. Gordoba ja Sherpa ovat hyviä kumpikin ja kasvavat nopeasti pitkiksi. Maun kannalta on parempi poimia kurkut syötäväksi vähän lyhyempinä.


Tomaatteja on kypsynytt tasaiseen tahtiin heinäkuun ajan. Ensimmäisinä alkoivat värittyä Sungold, Supersweet ja Goden Sunrise. Maukkaita kaikki. Samoin Gardener's Delight ja Bumble Bee ovat kypsyneet kivasti. Yellow Pearshaped on tehnyt vain muutaman tomaatin. Samoin Rosellan kukinta on vähäistä ja kypsiä tomaatteja siitä on saatu vasta kokonaista kolme. Ildi kukkii runsaasti, mutta yhtään kypsää hedelmää se ei ole vielä tarjonnut. Myös Tigerella on ollut tänä vuonna kovin laiska tekemään hedelmää.


Ildin ja Yellow Pearshaped'in jätän ensi vuonna valikoimista pois. Parempi keskittyä muutamaan varmaan ja maukkaaseen tomaattiin kuin käyttää vähäinen tila kokeilemiseen. Kirsikkatomaatteihin panostaminen on hyvä ratkaisu. Pienet tomaatit kypsyvät selvästi nopeammin ja niitä on kiva napostella.

Capsicuum annuum 'Redskin' - Paprika

Paprikaa kylvin punaista Redskiniä ja pitkulaista Zazua. Redskin on tehnyt lukuisia vihreitä palluroita, joissa ei vielä näy punerrusta ollenkaan. Kokokin on aika pieni. Pitkulaisia Zazujakin on alkanut kasvaa. Odotan niiden vähitellen värittyvän.

Basilika

Yrttejä kylvin ruukkuihin. Korianteria, sitruunamelissaa, ryytisalviaa ja basilikaa muunmuassa. Basilikan lehti on vähän erilainen. Harmikseni olen kadottanut siemenpussin, jotta voisin katsoa lajin nimen. Basilika kukkii kauniisti. Ruukku jäi kaatosateessa kasvihuoneen nurkalla olevalle pöydälle ja otti hiukan nokkiinsa kaatosateesta.


Kurkkujen ja tomaattien lisäksi kesäkurpitsa kuuluu jokavuotiseen repeertuaariin. Ensin näytti, ettei se jaksa tuottaa hedelmää ollenkaan. Kun selkänsä käänsi, alkoi pitkulaisia pötköjä kypsyä tasaiseen tahtiin. Kesäkurpitsaa on syöty niin salaatissa kuin paistoksenakin. Ylimääräiset kesäkurpitsat pilkon ja pakastan pusseissa sosekeittotarpeiksi. Seuraavaksi on tarkoitus grillata sitä ohuina siivuina. Sipulit ovat kasvaneet hienosti ja niitäkin on haettu kasvimaalta ruokaa valmistettaessa. Myös harvennusporkkanat maistuvat makoisilta ihan sellaisinaan.

Vitis vinifera 'Zilga'

Kesällä 2016 istutin viiniköynnös Zilgan pergolan ritiläseinää vasten kasvamaan. Pari ensimmäistä kesää se näköjään keräsi voimia ja viime kesänä aloitti hurjan kasvuspurtin. Kasvu on jatkunut tänä kesänä. En ole leikannut viiniköynnöstä minkään taiteen sääntöjen mukaan, sillä viiniköynnöksen on tarkoitus vihertää ja koristaa pergolaa. Nyt siihen on ilmestynyt ensimmäiset rypäletertun poikaset, jotka ovat mukavaa plussaa. Tuleepa välimerellinen tunnelma istua viiniköynnöksen katveessa iltapäiväkahvia juomassa. Ehkäpä viinilasillisen myötä voisi kuvitella matkanneensa aurinkoiseen etelään.


Kukkia kasvimaalla pitää ehdottomasti olla. Esikasvatetut samettikukat Kees Orange, Jolly Jester ja Honeycomb kukkivat kauniina väripilkkuina parsan kupeessa. Laatikko kakkosessa ovat kosmoskukat nupulla ja kesämalvikeista ensimmäiset avautuneet.  Kasvimaan reunan Vapaapenkissä kukinnan aloittavat pian kehäkukat ja sinne kylvämäni samettikukat sekä kosmokset.

Lavatera trimestris - Kesämalvikki 'Silver Cup'

 Niin se viikko taas vierähti.  Aurinkoista ja leppoisaa viikonloppua kaikille!
 

28 kommenttia:

  1. Kesän puutarhan saldo näyttää jo tässä vaiheessa oikein mahtavalta <3 Sama juttu on minulla ettei lavakaulusviljelinä omavaraistalouteen pääse, mutta onpahan mukavaa puuhaa ja maukkaita kesän makuja. Kasvihuonetta meillä ei ole, mutta tomskuja kasvatan terassilla. On tämä kesä kyllä ihanaa aikaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennen kasvaria minäkin kasvatin tomaatteja talon seinustalla. Lämpiminä kesinä satoa sai ihan mukavasti. Syksyllä piti loput tuoda aina sisälle jatkamaan kypsymistä.
      Eikä olekin kiva hakea omalta kasvimaalta jotain syötävää. Maistuvat monin verroin paremmalta kuin kaupasta ostetut. Ainakin omasta mielestä.

      Poista
  2. Voi mitä kaikkea ihanaa siellä kasvaa! ja niin komeaa kasvua! Onkohan mitään niin hyvää kun itse kasvatetut kesäherkut:) On kyllä kiva kun on tuollainen oma puutarha että saa vaikka mitä herkkuja tuoreena pöytään! Toivotaan että kesä jatkuu oikein pitkään ja kaikki herkut kerkiävät kypsyä! Aurinkoista ja ihanaa päivää sinne❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päde, tänään on ollut kaikin puolin kaunis kesäpäivä.
      Kasvu on tänä kesänä ruhtinaallista. Juuri kävin kiertämässä kasvimaan ja koko puutarhan. Sinne unohtuu pitkäksi aikaa ihmettelemään niin kasveja kuin ötököitäkin. Puhumattakaan syötäväksi kasvavista.

      Poista
  3. Pienikin määrä omanmaan satoa maistuu ja antaa onnistumisen kokemusta. Puutarhavadelmien laatu on ollut tänä vuonna hyvä eivätkä kärsineet lyhyestä kuivuudesta, satoa tulee myös täällä niin ettei vadelmaa tarvitse ostaa. Hienosti ovat tomaattisi kypsyneet. Kirsikkatomaatteihin panostan minäkin, niitä syömme satokaudella selvästi enemmän kuin isoja tomaatteja jotka on meillä enemmän "talviruokaa".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vadelmat ovat tosiaan hyvälaatuisia ja isokokoisiakin siihen nähden, kuinka kuivaa oli alkukesästä. Ilmeisesti sateet tulivat hyvään aikaan vattujen kehityksen kannalta.
      Mainio toteamus erilaisista tomaateista. Meilläkin kesäaikana syödään lähes pelkästään kirsikkatomaatteja. Talvella sitten isompia.

      Poista
  4. Luin taas kahteen kertaan ja kuvia olen ihastellut hyvin herkällä silmällä ja nauttinut näkemästäni.
    Yksi kesän herkkuni on sipulinippu ja sellainen yleensä löytyy kauppakassistani, usein kaksi.
    Näin kesän hiljalleen kallistuessa kohti syyspuolta on se runsauden aikaa ja samalla kauneuden minkä kypsyvä sato tuottaa. Joskus jopa tuntuu pahalta pilkkoa ja syödä nuo kaikki ihanat puutarhan tuotteet. Onnistunut sato ei ole pikku juttu mutta osakin siitä tuottaa monenkertaisen ilon ja palkitsee tekijän.
    Hyvää ja kaunista kesäviikonloppua sinne....🦋

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Molley, sinulta saan aina niin kauniita sanoja!
      Sipuli on meidänkin suurta herkkua läpi vuoden, mutta erityisesti näin kesäaikaan. Tänään grillattiin oman maan sipuleita. Olivat kyllä niin hyvän makuisia.
      Kasvattamiseen ja onnistumiseen vaikuttavat niin monet seikat. Itse kasvattamalla oivaltaa pian, ettei ruoan tuotanto ole mikään yksinkertainen juttu. Siinä olisi tärkeä havainto monelle ihmiselle.
      Kiitos, samoin sinulle hyvää viikonloppua!

      Poista
  5. Ehdottomasti olen samaa mieltä alkusanoistasi; vaikka ei aina omavaraisuuteen päästä, niin on kiinnostavaa seurata kasvua ja onnistumisen ilo on palkitsevaa.
    Siellä näyttää niin kauniilta ja herkulliselta :). Nautitaan tästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyötyviljely hiipii ihan huomaamatta kaikkien muiden kasvien ohella puutarhaharrastukseen. Onnistumisen myötä into ja rohkeus kokeilemiseen kasvaa. Taitaa olla loputon tie, mutta hyvä niin. Voisiko mukavampaa harrastusta edes olla. Kyllä, nautitaan!

      Poista
  6. Oi, viinirypäleitä! :) Mies lupaili ensi vuodelle pergolan rakennusta, joten odottelen, että saisin istuttaa sinne viiniköynnöksen. Minulla on kissatarhaa vasten kasvamassa yksi, mutta se ei ole vielä tehnyt hedelmää. Taitaa tosin olla vasta toista kesää paikoillaan.

    Upeaa satoa muutenkin, nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näköjään Zilgalta vei kolme vuotta tuumailuun ja nyt neljäntenä kesänä sitten pukkaa myös rypäleitä. Jos siis noista pienistä palluroista rypäleitä kehittyy. Oikeaoppisesti leikkaamalla sato olisi varmempaa, mutta kuten sanoin, Zilgalla on meidän pergolan seinustalla muitakin tehtäviä.
      Toivotan reipasta kasvua ja tulevia rypälevuosia kissatarhan viiniköynnöksellesi!

      Poista
  7. Kasvun seuraaminen ja kasvukauden havainnointi ovat minunkin mielestäni olennainen osa hyötykasviviljelyä, maistiaiset ja mahdolliset sadonkorjuut ovatkin sitten mojova lisä. Omavaraisuuteen taidan päästä vain joidenkin yrttien ja perunoiden suhteen.

    Tänä aamuna huomasin räksien vieneen kirsikat, niitä olisi muutama litra tullut ja meinasin ne säilöä. No joskus toiste sitten.

    Hienossa ja rehevässä kasvussa sinulla kaikki, nauti hetkestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvivalkosipuleiden suhteen olemme omavaraisia, ja tillin. Muiden kanssa menee enemmän herkutteluksi.
      Voi räksät, kun menivät napostelemaan kirsikkaherkkusi. Olen tässä ihmetellyt, mihin meidän nurkilta kaikki rastaat ovat kadonneet. Muutama päivä sitten löysin mustarastaan vähäiset jäänteet nurmikolta. Olisiko keväällä pihaa kuikuillut varpushaukka ollut asialla?
      Aika menee siivillä kaikesta nautiskellessa. Näin lämpimällä ei oikein jaksa raskaampia töitä tehdä, joten puutarha on pikkuisen hunningolla.

      Poista
  8. Hienosti sinulla kasvaa jo satoa. Meillä syödään kesäkurpitsaa joka aterialla jossain muodossa. Se on tuottoisa kaveri, pakastimeen menee minullakin osa talven patoja ja keittoja varten. Ilo on omat vihannekset, lähiruokaa parhaimmillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan lähiruokaa parhaimmillaan. Kaikesta tietää tasan tarkkaan, millä ja missä se on kasvanut. Kesäkurpitsa ja sipuli ovat helppoja ja tuottoisia, joten niitä laitan joka kesä.
      Sinulla hyötyviljely taitaa kattaa jo mittavan osan tarpeestasi.

      Poista
  9. Oi, kuinka maukasta satoa siellä kypsyy!
    Täällä paahteessa ei menesty vihannekset. Vain tuo viiniköynnös, sitkeät yrtit ja sitruspuut sekä nisperot ja granaattiomenat.
    Tuoksuherneetkin läkähtyivät tuolla varjossa!
    Nautinnollista kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti käydä googlettamassa, mikä on nispero. Selvisi nyt sekin ja samalla tuli opittua uutta.
      Ilman etelän lämpöä me täällä pohjoisessa jäisimme täysin ilman sitrushedelmiä ja pitkälti viinejäkin. Tuoksuherneillä ruokitaan silmiä ja sielua, mutta ei niillä vatsaansa saa täyteen.
      Samoin sinulle lempeitä kesäpäiviä!

      Poista
  10. Kylläpä herkkuja tuleekin! Ihanaa kesäviikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkkuja tulee mukavasti. Taas on vatsa täynnä oman maan kesäkurpitsaa ja muita maistiaisia. Josko huomenna ehtisi keräämään vadelmia.
      Lempeää viikonloppua sinulle!

      Poista
  11. Oi että näyttää ihanalta satosi! Vaikka mitä ja kuvat on niin herkullisia, nam. Viiniköynnös on listallani ja nyt tuli sellainen olo, että se pitää heti saada uuteen pergolaani kasvamaan. Ajatus pään päällä roikkuvista rypäleistä on aika ihana... Hmm, löytäisiköhän sellaisen vielä tänä kesänä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajatus pään päällä roikkuvista viinirypäleistä ei ole ollenkaan kaukaa haettu. Ystäväni kesäkeittiön katossa risteilee viiniköynnös, jossa olen nähnyt roikkuvia rypäleterttuja. Sehän se minunkin toiveeni on pergolan viiniköynnöksen suhteen.
      Toivottavasti löydät viiniköynnöksen, jotta saat sen aloittamaan kasvun uuteen pergolaasi.

      Poista
  12. No monenlaista maukasta herkkua onkin siellä jo tarjolla.
    Mukavaa viikonlopun jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunuvuokko! Tämän viikonlopun aikana olemme herkutelleet oikein kunnolla oman puutarhan antimilla.

      Poista
  13. Vastaukset
    1. Sanattomaksi vetää minutkin, sillä hain hetki sitten kasvihuoneesta muhkeat Golden Sunrise -tomaatit. Olivat kyllä suurta herkkua ja nimensä veroiset kultaisen auringonnousut.

      Poista
  14. Nature is extraordinary and is always enchanting us with all its beauty. Wonderful photos.

    VastaaPoista
  15. Ihania herkkuja, paljon hyvää omasta puutarhasta! Tässä on keväisen aherruksen palkka:)

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!