perjantai 19. maaliskuuta 2021

Joko kylvän tuoksuherneet?

Tuoksuherneet 7.7.2020
 

Kevätikävä on kova, eikä ikkunasta ulos katsominen paljon oloa helpota. Lunta on satanut vaihteeksi vähän lisää ja yöpakkanenkin kipuaa öisin lähelle -10.  Vuosi sitten kevät alkoi varhain, kun talvea ei oikeastaan edes ollut. Se oli poikkeuksellista. Ehkä on parempi todeta kukin sää ja vuodenaika omasta ikkunasta ulos katsomalla ja lopettaa vuosien vertailu.

Vasemmalla olopiha 14.3.21 ja oikealla 24.3.2020


Keskiviikkoillan säätiedotuksen mukaan elämme edelleen talvea. Terminen kevät alkaa, kun vuorokauden keskilämpötila nousee pysyvämmin 0 asteen yläpuolelle. Etelä-Suomessa näin tapahtuu maaliskuun lopulla, mutta vaihteluväli voi olla kaksikin viikkoa.

Vuosi sitten murehdin näihin aikoihin peurojen napostelemia tulppaanejani. Nyt tulppaaneista ei ole tietoakaan. Siellä nukkuvat hangen alla, vaan eivätpä nyt tule syödyiksi. Ainakaan ihan heti.

Tuoksuherneet 7.7.2020

Navettapiian puuhamaa -blogia kommentoidessani jäin pohtimaan, milloin viime vuonna kylvin tuoksuherneet. Jälleen kerran saatoin todeta tilastojeni puutteellisuuden. Lopulta löysin tiedon puutarhakalenterista. Ensimmäisen satsin kylvin 3.3. Sitten luin Suvikumpu -blogista Cecilia Wingårdin ohjeet tuoksuherneiden kylvämiseen ja kasvattamiseen. Ohjeita noudattaen tein tuoksuherneiden uusintakylvön 4.4. ja onnistui heti nappiin. Kalenterini mukaan olen siirtänyt tuoksuherneet kasvihuoneeseen 18.4.

Tuoksuherneet kasvarissa 24.4.2020


Aluksi tuoksuherneet olivat kasvarissa pienemmissä poteissa, joista sitten siirsin taimet isompiin purkkeihin. Kovin kylmiä öitä ei viime vuonna ollut edes huhtikuussa. Siitä huolimatta varmistin tuoksuherneiden paleltumattomuuden lämmittämättömässä kasvarissa pitämällä niitä jonkin aikaa muovisissa laatikoissa. Olivat ikäänkuin kasvihuoneessa kasvihuoneen sisällä.

Tuoksuherneitä 5.7.2020


Viime vuotisen tuoksuherneiden kylvöhomman selvitettyäni aion toimia niiden kanssa pitkälti samoin. Riippuen tietenkin olosuhteista eli kevään etenemisen aikataulusta. Siirrän vielä kylvämistä ainakin viikon eteenpäin. Ehkä kaksikin.


Alkuviikosta kävin hoivakodissa vaihtamassa isän kuulolaitteisiin uudet patterit. Olen käynyt kaupoissa tekemässä vain välttämättömät ostokset. Itse asiassa niidenkin suhteen siirryimme tilaamaan ruoat kotiin toimitettuina. Hoivakodista lähtiessäni uhmasin periaatteitani ja poikkesin Plantageniin katsomaan tarjolla olevia juurakoita. 

Kaupassa oli onneksi hyvin vähän ihmisiä, joten ostosten tekeminen tuntui turvalliselta. Itse asiassa mukaan lähti kuitenkin vain kahden kappaleen tiikerililjapussi ja viisi verenpisarapistokasta. Kunhan ehdin, istutan verenpisarat tilavampiin purkkeihin.

Perunanarsissi Bridal Crown

Ai niin, ostinhan minä muutakin Plantsusta. Koriin sujahti kaksi helmililjaruukkua ja yksi perunanarsissi. Sipulikukat ovat vielä tiukasti nupulla, mikä on ihan hyvä. Huonelämmössä ne kasvavat kuitenkin vauhdilla ja avautuvatkin nopeasti. Ajatuksena oli hankkia kaunistusta pääsiäiseksi, mutta taitavat parhaimman kukintansa siihen mennessä jo ohittaa.

Euron punttihintaan ostetut ruusut ovat ilahduttaneet moninkertaisesti.

Lauantaina on kevätpäiväntasaus, jolloin Auringon keskipiste siirtyy eteläiseltä tähtitaivaalta pohjoiselle tähtitaivaalle. Yö ja päivä ovat kaikkialla maapallolla osapuilleen yhtä pitkät, kumpikin 12 tuntia.

Korkeat koronatartunaluvut ja yhä vain jatkuva talvi kysyvät kestävyyttä. Yritän etsiä elämästä positiivisia seikkoja vaikka tikulla tonkimalla. Ei se helppoa ole, mutta koitetaan parhaamme. Ihan jokainen.

Mukavaa kevätpäiväntasausta ja alkavaa viikonloppua kaikille!

Parempi yksi toteutus kuin tuhat haavetta.

- Kiinalainen sananlasku -

 

44 kommenttia:

  1. Katsoin vanhan postaukseni ja olin kylvänyt tuoksuherneen vasta toukokuussa ja kaiken lisäksi en koulinut niitä tarpeeksi ajoissa. Elokuussa näyttivät kukkivan :D
    Ehkäpä kylvän tänä vuonna sisälle ja sitten vein taimet kasvariin, ei kiirettä sillä. Pitää myös hoitaa hieman paremmin niitä.
    Menee aikaa ennenkuin kasvaria kannattaa alkaa lämmittää, ihan on täysi talvi täällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aiempien vuosien tuoksuhernekasvatukseni ovat onnistuneet milloin mitenkin. Oliko taika Cecilian ohjeissa vai missä, mutta hienosti onnistui. Itivät tosi nopeasti ja kasvarissa jatkoivat oloaan pian itämisen jälkeen. Kukkivat jo heinäkuussa. Kokeile. Ei siinä mitään häviäkään.
      Joo, kasvarin ovi ei edes aukea lumikasan vuoksi.

      Poista
  2. Lunta on tääläki ihan sikana, mutta huamisesta lähtien taitaa sille tulla tiukat paikat....vihiroonki. Voi olla, että ens viikolla upotan hajuhernehet maahan. Jos ei onnistu, nii kerkiää teherä uusinta kylyvöt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uutta lunta pyryttää pikkupakkasessa, joten toivotaan huomiselle sitä kevään ilmaantumista.
      Alkaa olla taimitilat pullollaan, vaan vaikea on pitää näppejään erossa kylvöistä.

      Poista
  3. Täällä on hanget korkeat nietokset ja kylmät paukkuvat pakkaset (-10 astetta), mutta aurinko paistaa oikein kirkkaasti. Ikkunan edessä seisoessa tuntee jo hyvinkin sen lämmön. Viimeistään sunnuntaina kuitenkin pitäisi alkaa plussakelien ja sitten onkin ihme, jos eivät hanget vaju.
    Todella kaunis värisävy noissa ensimmäisen kuvan tuoksuherneissä. Minä kylvin viime vuonna tuoksuherneet maaliskuun viimeisinä päivinä ja vein kylvöksen aika pian itämisen jälkeen viileämpään eteiseen. Taisinpa viedä vielä kylmään varastoonkin jo hyvissä ajoin huhtikuun puolella, kun sanoivat tuoksuherneen taimen kestävän jopa useamman pakkasasteen. Kestivät ainakin lähellä nollaa pyörivän lämpötilan, joten toistan saman tänä vuonna. Eipähän ole liikaa taimia sisätiloissa pyörimässä.
    Hyviä puolia pakkaskelissä: ei kastu kengät ulkona kävellessä ja auton tuulilasi pysyy puhtaana töihin ajaessa. Kyllä se kevät vielä sieltä tulee. Aurinkoista pian alkavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taimia alkaa olla kasvatuspaikat täynnä ja siksi pitänee siirtää osa kylvöistä vähän edemmäs. Lämmittämättömään kennokasvariin ei ihan heti mitään viedä. Hangen vuoksi sinne ei sisään edes pääse.
      Ilman muuta pakkaskelissäkin on puolensa. Eipä roisku kura. Kyllä se tästä kevääksi muuttuu, kunhan jaksamme odottaa.

      Poista
  4. Minullakin tuoksuherneiden kylvö on alkanut jo siintää mielessä. Sain kerättyä muutamia siemeniä talteen omista viime kesän kasvustoista ja taitaa yksi ostopussikin olla odottamassa kylvöä.
    Korona vaatii kyllä malttia ja jaksamista. Olemme koko koronan voimassaolon ajan tilanneet ruokaostokset netistä. Aluksi kotiin kuljetettuna ja nykyisin hakemalla valmiiksi pakatut tuotteet kaupan lastauslaiturilta. Kaikki muukin tarvittava tulee hankittua pääosin netit avulla.
    Mukavaa ja aurinkoista viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kaikilla taitaa olla yhtenevät kylvöajatukset; nyt on tuoksuherneiden vuoro.
      Netistä saa likimain kaiken välttämättömän. Toivottavasti kaikilla netittömillä on joku apunaan.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Aiempina vuosina olen saanut kauniita verenpisaroita samanlaisista pistokkaista. Nyt ei talvetus onnistunut. Ehkä näiden kannssa aikanaan paremmin.

      Poista
  6. Voih, tsemppiä. Onpa paljon lunta edelleen. Uskon ja toivon, että huomisesta lähtien kevät alkaa rullaamaan kunnolla eteenpäin. Mutta ei liian vauhdikkaasti (täällä, missä lumet ovat jo sulaneet - teillä saisikin lumet häipyä vauhdilla). Pitkä kevät on parasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turhaan täällä epäolennaisista ruikutan. Onneksi tällaisen tuulisen lumipyrypäivän voi käyttää vaikkapa tuoksuherneiden nimilappujen laatimiseen.
      Viime kevät oli ihanan pitkä, oikea puutarhaihmisen unelma. Nyt vähän erilainen, vaan aikanaan se kevät sieltä tulee.

      Poista
  7. Meillä on täällä ihan sama lumitilanne. Tosin aurinko paistaa lupaavasti tänään, vaikka pakkasta olikin aamulla 7,5 astetta. Huomiseksi on luvattu lumimyräkkää, mutta sen jälkeen pitäisi alkaa olla plussaa, ainakin päivisin. Ehkä se kevät sieltä hiljalleen tulee.

    Juuri juttelin tätini kanssa puhelimessa ja hän kertoi ostaneensa myös verenpisaran taimia paikallisesta puutarhaliikkeestä. Nuo puolivalmiit taimet ovat hyvä kompromissi siemenestä kasvattamisen ja valmiiden kasvien välillä. Olen itsekin ostanut monena vuonna pelargonit ja kelloköynnökset juurikin noin.

    Tuoksuherneet olen yleensä suorakylvänyt, vaikka kukintaa on saanut odotella aika pitkään. Olisikin ihana nauttia niiden kukinnasta aiemmin. Täyykin harkita tuota esikasvatusta.

    Katselin äsken taimikasvatuksiani hieman järkyttyneenä. Tajusin, että tarvitsenkipeästi jonkin ylimääräisen pöydän, kun koulintavaihe lähestyy. Helppoahan se on kaikenmaailman siemenet kylvää, mutta koulinnan jälkeen totuus yleensä paljastuu ja pöytätila alkaa olla todella kortilla.

    Mukavaa ja aurinkoista tulevaa viikonloppua! Nyt on tosiaan hyvä löytää kaikkea mukavaa tekemistä ja ajateltavaa, ettei hautaudu ihan tämän vallitsevan tilanteen alle. Onneksi on olemassa puutarha ja nämä esikasvatukset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sääennuste piti paikkansa, sillä tänään pyryttää. Kunhan kevät meitä nyt hiukan kiusaa. Kyllä se sieltä tulee, toivottavasti jo huomenna.
      Olen ostanut noita pistokkaita muutamana keväänä ja hyvin ovat onnistuneet. Tällä kertaa talvetus ei sujunut, ehkä näiden uusien kanssa onnistun paremmin.
      Minäkin olen aiemmin tuoksuherneet suorakylvänyt ja jonkun myös esikasvattanut. Cecilian ohjeella onnistuin hienosti ja kukkivatkin jo heinäkuun alussa. Suosittelen kokeilemaan.
      Tuplasti terapiaa -blogin Pirjolle oli muutama päivä sitten kuvassa taittopöytä taimia varten. Sellainen voisi toimia ainakin hätäapuna. Minulla on kellarissa tilaa, joka sekin alkaa olla täpötäynnä ja vielä riittää kylvettävää ja koulittavaa.
      Totta puhut, onneksi on oma puutarha. On se vaan upeaa odottaa ulkoelämän aloittamista.

      Poista
  8. Samoissa ajatuksissa, aurinko kyllä lämmittää mutta pakkasta on vielä ihan napakasti. Ei vaju hanki vielä. Parempaa on kuitenkin luvassa ja uskon vakaasti hiirenkorviin tänäkin vuonna.
    Viime vuonna kaikki meni nappiin tuoksuherneiden kanssa ja aion ihan samoin toimia nytkin, huhtikuulla multiin Cecilian ohjeilla, onkin taas ihania uusia lajikkeita kokeiltavana.

    Suloisia kukkia, piristävät kummasti mieltä! Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sait täydet pisteet optimismista. Taidan yhtyä hiirenkorvauskoosi. Se vasta ihana näkymä.
      Cecilian ohjeet kaikessa yksinkertaisuudessaan tuottivat onnistumisen, joka jäi lujasti takaraivoon. Niillä opeilla mennään tänäkin vuonna.
      Perunanarsissit ovat jo avautuneet. On siis hommattava pääsiäiseksi uudet kukat, kuinkas muuten.
      Sinulle myös mukavaa viikonloppua ja lisää mainiota optimismia.

      Poista
  9. Ihastelen verenpisaran pistokkaita ja yritän jostain niitä löytää. Täällä lähellä on Honkasen puutarha ja sinne nyt pitää suunnistaa, ihan kävelymatkan päässä.
    Samoin olen ajatellut tuota hajuherneen kylvöä ja opit tallensin tuolta Suvikummun Marjan sivuilta, hyvä kun sain taas lisäosviittaa.
    Lunta täälläkin on ihan riittävästi ja pitäisi olla ennustajaeukon taidot tulevaan eli tietoon milloin tuo kevät oikeastaan alkaa.

    iPhone temppuilee ja en saa sillä kommentoitua näitä postauksia, tässä pitää viritellä läppäriä jotta homma hoituu. Puhelimella olisi niin kätevä tehdä tuo kommentti, tosin kirjoitusverheitä tulee kun laite on pieni. Pitää tässä kerätä taitojaan ja etsiä missä vika, jospa onnistuisin.
    Kevätpäivän tasaus ja tuntuu ihan ihmeelliseltä, että taas päivän pituus on 12 tuntia.Joulunaikaan tämä valon lisääntyminen tuntui ihan mahdottomalta ja kun katsoi allakkaa ja auringon nousuaikoja ne eteni ihan etanan vauhtia.
    Kiitos, samoin sinne teille hyvää viikonloppua.♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Googletin Honkasen puutarhan. Vaikuttaa monipuoliselta liikkeeltä. Jos vielä kävelymatkan päässä, mikäs sen mukavampi. Voi tietysti tulla painavia kantamuksia, kun innostus valtaa mielen - ja kukkaron - kaiken kauneuden äärellä.
      Toisinaan vähän rasittaa näiden tietotekniikkavempeleiden takkuaminen. Sitä toivoisi saavansa tekemisensä kerralla alusta loppuun sen sijaan, että puolet ajasta kuluu ongelmien tutkimiseen ja ratkaisemiseen.
      Tällaisena pilvisenä päivänäkin valoa riittää aamusta iltaan. Aamuisin herätessä tuntuu ihan oudolta, kun ei enää ole pimeää. Ja olen kuitenkin aamuvirkku eli en koskaan nuku tai köllötä sängyssä pitkään. Lumipyrystä huolimatta valo tuo iloa ja virkeyttä mieleen.
      Nautihan viikonlopustasi!

      Poista
  10. Minä katsoin kalenteristani, että viime vuonna kylvin omat tuoksuherneeni 28.3. Tänä vuonna noudatan varmaan suunnilleen samoja aikatauluja. Nyt on vielä muita kylvöjä edessä ja koulimistakin riittää.
    Niin on talviset maisemat täälläkin, aamulla pakkasta -10 astetta ja kylmä viima sai pakkaseen purevuutta, vaikka aurinko paistaakin huikean kirkkaasti.
    Sipulikukat ilahduttavat, pitää hankkia jotain ainakin pääsiäiseksi mieltä piristämään. Turnauskestävyyttä tämä vaatii, onneksi täällä meidän seudulla ei ole ihan niin ikävä tautitilanne kuin Etelä-Suomessa, mutta tarkkana saa olla täälläkin.
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi viikonloppu voisi olla minullekin sopiva tuoksuherneiden kylvöaika. Paikat alkaa olla täynnä purkkeja ja purnukoita, eikä kaikkia ole vielä edes koulittu - eikä kylvetty. Huh, miten homma lähti taas lentämään.
      Eilen oli huikean kaunis sää kylmyydestä huolimatta. Tänään vietetäänkin sitten lauantaita tuulisessa lumipyryssä. Kevät tulee, kunhan aikansa meitä härnää.
      Joudun ilmeisesti hankkimaan uudet pääsiäiskukat, sillä perunanarsissit ovat jo täysin auki. Ei haittaa, iloitsen niistä nyt ja toisista kukista sitten myöhemmin.
      Koitetaan jaksaa rajoituksia ja toivotaan kesästä vähän helpompaa.

      Poista
  11. Oikein piti tarkistaa viime vuotisesta postauksestani, milloin Kertun ja Oskarin kanssa kylvettiin tuoksuherneet. Maaliskuun viimeisenä päivänä. Silloin kylvettiin kuukalenterin mukaan ja tuo oli hyvä päivä. Tänä vuonna aiotaan kylvää nyt viikoppuna, kun on kasvava kuu ja vielä kaksosten merkissä, joka on paras köynnöskasvien kylvöpäivä. Multa on jo valmiina purkeissa kostumassa ja purkeissa nimitarrat. 19 erilaista kylvetään tänä vuonna 😊
    Viime vuonna vein purkit kasvihuoneeseen heti, kun versot olivat vähän kasvaneet, nehän kestävät pakkastakin sen 8 astetta.
    Ulos istutin toukokuun 27. päivä ja ensimmäiset kukat ilmestyivät kesäkuun puolivälissä.
    Nopeasti tämä alkuvuosi on kaikesta huolimatta kulunut, kevätpäivän tasauspäivässä ollaan jo huomenna, niin ihanaa tämä valon määrä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla tulee olemaan kattava valikoima tuoksuhernekauneutta kesällä. Hyvä idea laittaa multa etukäteen kostumaan. Sinua peesaten tein jo tarrat kylvöpurkeille. Toivottavasti säät suosivat ja lumi sulaa, jotta tuoksuherneet saisi tänäkin vuonna aikaisin kasvariin. Viime kevät oli kaikin puolin otollista aikaa.
      Miten sitä aina joulun aikaan tuntuukin pimeys aina vaan jatkuvan ja jatkuvan. Nyt taaksepäin katsoessa aika tuntuu suorastaan lentäneen. Valon määrää jaksan ihastella ihan joka päivä.

      Poista
  12. Kevät on täällä ihan kohta, ei siihen kauaa kestä 🥰.

    Koronakin helpottaa vähitellen rokotusten myötä. Kesäkin rauhoittaa viruksen menoa.

    Nyt vain nautintoa nytku-lähestymisellä ja ihan vain pois käytöstä vähäksi aikaa sitku-ajattelu.

    Nyt on hyvä aika opetella Teamsin tai Zoomin käyttö, jos ei ole vielä täysin hanskassa, jotta voi tavata muita ja muiden puutarhatouhuja melkein livenä.

    Ihanaa maaliskuun jatkoa! 🥰

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se kevät on jo portilla. Kunhan meitä hetken koittelee. Tällaiselle maan tasalla asuvalle kesä tulee olemaan todennäköisistä rajoituksista huolimatta antoisaa aikaa. Kuten oli viime kesäkin. Eiköhän rokotuksetkin ala jo helpottamaan tilannetta.
      Lähipiirin vanhuksista ei ole Teamsin käyttäjiksi. Muiden kanssa yhteydenpito sujuu ihan hyvin. Sitku-ajattelusta olisi hyvä päästä kokonaan eroon. Elämä on tässä ja nyt, toisinaan se tuppaa unohtumaan.
      Samoin sinulle oikein hyvää maaliskuun jatkoa!

      Poista
  13. Tuoksuherneet ovat ihastuttavia. Itäminen ei tahdo minulla onnistua, mutta kokeilen taas :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huonosti minäkin olen tuoksuherneiden kanssa aiemmin pärjännyt, mutta Cecilian ohjeita noudattamalla koin positiivisen yllätyksen. Siksi aikon jatkaa hänen opeillaan tänäkin vuonna. Kokeile sinäkin.

      Poista
  14. Ihania nuo tuoksuhernekuvat. Minullakin on tuolla niiden siemeniä odottamassa, että jossain kohtaa laitan, kun inspiraatio iskee. Ei kiirettä vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tosiaankaan ole vielä mitään kiirettä. Inspiraatio voi olla nurkan takana. Yllättävän helposti ne vyöryvät omalle kohdalle.

      Poista
  15. Kevätpäiväntasaus on ilöinen asia. Auringon voima alkaa olla taas mahtava ja kevättä ei tarvitse kauan odotella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät on ylipäätään niin innostavaa aikaa, ettei kannattaisi sen edistymistä kiirehtiä. Sieltä se tulee, nautitaan!

      Poista
  16. Ihania kuvia:)
    Eilen kävin päivällä kasvihuoneessa kun aurinko paistoi ja siellä oli +19 astetta. Kohta uskallan sinne jo kylvää perennojen siemeniä, mutta pidättelen vielä hetken.
    Hetki kun vielä jaksetaan, niin päästään selättämään koronakurimusta pihahommissa.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä onnellinen pääsit jo kasvihuoneeseesi. Kunhan sää paranee, taidankin mennä luomaan lumet pois kasvarin edestä sisälle päästäkseni. Kennokasvari ei ole kaikkein viehättävin paikka esimerkiksi retkikahville, mutta lämmöstä sielläkin voi ottaa esimakua.
      Hyvää viikonloppua sinulle!

      Poista
  17. Ei ole vielä tuoksuherneet mielessä, vasta heräilen talviunilta ja viime viikolla aloittelin ensimmäiset kylvöt. Viime kesä oli oikea tuoksuherneiden kesä, mutta esikasvatisaika minun tuoskuherneillä oli melko lyhyt, taisin vasta toukokuulla laittaa siemenet purkkeihin. Saas nähdä, tarkeneeko pääsiäisenä käydä kasvihuoneella kahvittelemassa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hyvä aika herätä talviunilta. Talvihan tähän saakka on ollutkin. Ja on tänäänkin. Josko huomenna sitten siirryttäisiin vaihteeksi aurinkoisempiin tunnelmiin.
      Viime keväänä tuoksuherneet ponnahtivat mullan pinnalle vikkelästi ja aloittivat siitä hienon kulkunsa kohti kukkimista. Toivottavasti niin käy tänäkin vuonna. Epäilen, ettei ainakaan meillä juoda pääsiäisenä iltapäiväkahvia kasvihuoneessa. Ainakin ensin on luotava lumet pois kasvarin oven edestä ja sitten kahlattava kuppien kanssa perille. Saattaisi olla mukava operaatio muisteltavaksi vanhuuden päivinä.

      Poista
  18. Tuoksuherneet ovat käyneet jo mielessä, kylvö on edessä huhtikuussa. Jos itävät niin kasvavat vauhdilla jos muistan edellisistä vuosista oikein. Lunta on vielä todella paljon, ovat sulaneet nyt erityisen hitaasti. Kaksi vuotta sitten meillä oli enemmän lunta talvella mutta sulivat nopeammin pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoksuherneet itävät onnistuessaan nopeasti ja kasvavat myös vauhdilla. Niiden kanssa ei tosiaan kannata hosua.
      Muistan tuon edelliskevään, jolloin suuri lumimäärä haihtui yllätysnopeasti.

      Poista
  19. Täällä sataa vettä, se on varma kevään merkki! Ja sulattaa tuota reilua lumikerrosta ainakin jonkin verran pois. Näin tänään myös ihan pikkuisen vihreää, sokkelin vierestä oli lumi sulanut sen verran, että sieltä pilkisti patjarikko, jee:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vesi ja räntä sulattavat lunta erinomaisesti. Meillä räntä muuttui illan aikana lumisateeksi, mutta eipä siitä paljon ole tänään jäljellä.
      Vau, patjarikon kevätesiintyminen!

      Poista
  20. With spring all nature is reborn.
    Wonderful flowers.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you Maria!
      In my opinion, spring time is the best time of the year.

      Poista
  21. Meillä on lunta vielä runsaasti. Lämpimämpee on luvassa nyt eteenpäin ja kevättä se taitaa nyt luppailla. Tuoksuherneitten kylyvön jätän huhtikuun alakupuolelle. Cecilian ohjeilla miekin toimin. Keräsin viimesyksynä omista mieleisimmistä väreistä siemeniä ja oon muutaman pussukankin ostanu uusia siemeniä. Ihania ovat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime keväänä yksi jos toinenkin kokeili Cecilian ohjeita hyvin tuloksin. Huhtikuun puolelle minäkin taidan tuoksuhernekylvöni siirtää, sillä purkkeja alkaa olla muutenkin jo tilat puollollaan.

      Poista
  22. Kevät tulee sitäkin ihanampana,kun koko sydämmestä oottaa 🌞🌸🌷💛🟡🌳🌲🌹
    tuoksuherneet ovat aina sellainen kukka jota kesä ei ilman tule.
    Minä laitan tuoksuksi kukkaruukkuihin,Kylvin mustasilmäsusannat,tais olla uros siemeniä,mitään ei tapahu;))
    Kiitos Puutarhablogin ylläpitäjille!💛💚🌞😊
    nämä ihanat tarinat saavat ruukkuviljelijänkin niiiin vauhtiin:)) oikiaan kevät huumaan...Anttilan keväthuuma soi korvissa;))
    Mukavia kevät touhuja...vaikka vain ajatuksin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut, kevään edistyminen tuntuu sydämessä saakka.
      Kylvin viime kesänä valkoista mustasilmäsusannaa, joka onnistui hienosti. Aiemmin en ole saanut sitä itämään ja kasvamaan. Koita toisen kerran, saattaa onnistuakin.
      Ruukkuviljelijä on tasavertainen puutarhaihminen siinä, missä puutarhamultaan kylväjäkin. Arvaa vaan, kuinka monta ruukkua minullakin taas kesällä pihalla seisoo.
      Myös sinulle aurinkoisia kevätpäiviä ja lämpimiä ajatuksia!

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!