keskiviikko 27. huhtikuuta 2022

Ahmatit puutarhabuffetissani

Iris ret. Katharine Hodgkin Oikearinteessä
 
Aurinkoinen ja lämmin sää on määrittänyt sen, mihin olen käyttänyt vapaa-aikani. Sitä mukaa, kun lumi ja jää on sulanut, olen putsannut niin istutusalueita kuin nurmikkoakin. Kukkapenkeistä olen kerännyt isommat irtoroskat, jonka jälkeen olen ripotellut päälle kevyesti multaa. Näkymät ovat siistiytyneet oitis, eikä mikään estä piippoja nousemasta valoa kohti.


Poistin ikivihreiltä varjostushuput ja puuvartisilta jänisverkot. Yläpihalla, talon kummassakin päässä on väliaikaiset aitaverkkoviritelmät. Samoin Pikkupuutarhan viime vuonna istutetulla magnolialla on yhä verkko ympärillään. Näihin järjestelyihin on syynsä, sillä peurat ovat kiertäneet niin meidän kuin naapurienkin pihat.


Olin joitakin piippoja jo ruiskuttanut Trico Gardenilla, mutta homma jäi viikonloppuna kesken. Samoin silkkaa huolimattomuuttani olin jättänyt yläpihan aitaverkot osittain auki, mitä peurat olivatkin sitten hyödyntäneet tehokkaasti. Harmittaa rankasti, sillä sorkkajalat ovat kiertäneet pihaa hyvin laajasti napsien krookuksia, kevätkurjenmiekkoja, kevätkirjotähtiä ja tietenkin mullasta nousevia tulppaaneja. Hetken epäilin syyllisiksi rusakkoja, mutta sorkanjäljet pehmeässä mullassa kertoivat totuuden.

Tilasin viime vuotiseen tapaan lavallisen Biolanin Mustaa multaa. Lavalle kävi köpelösti kuskin siirtäessä lavaa haarukkavaunulla ulos autosta. Koko muoviin kääritty säkkikeko kellahti varaparkkipaikan kivireunan yli maahan. Sinänsä mitään vahinkoa ei tapahtunut, sillä putouspaikalla oli vielä kerros lunta ja jäätä. Eikä ainutkaan säkki myöskään hajonnut. Kuljettaja totesi säkkien pinoamisen kuuluvan hänelle, kun hän kerran lähetyksen nurin kellauttikin. Laskupaikan pehmeällä maalla oli osuutensa. Kimpassa saatiin säkit uuteen järjestykseen.

Biolanin multasäkkien takana on edellisvuodelta puolitoista suursäkkiä puutarhamultaa. Niissä multa on vielä pinnasta ja reunoilta jäässä.

Ostin pari uutta viljelylaatikkoa, jotka suunnittelen laittavani kasvihuoneen viereen. Alunperin ajatus oli sijoittaa uusi laatikko pitkittäin, mutta tilaongelman vuoksi jouduin muuttamaan suunnitelmia. Laitan kesäisin kasvihuoneen nurkalle 200 litran tynnyrin kasteluvettä varten. Tynnyrille olen tehnyt kivetyn alueen, jotta nurmikko ei pörhistele tynnyrin tyvellä. Ehdin jo purkaa kiveyksen, kunnes huomasin, ettei tynnyrille ole toista järkevää paikkaa. Eli laatikon suunta ja sijainti muuttui. Nyt se tulee pääty kasvihuonetta päin siten, että vesitynnyrille jää väliin tila.

Ladoin kivet takaisin siten, että osa niistä muodostaa jälleen tynnyrille paikan. Lopuilla kivillä rajasin laatikon siten, että nurmikonleikkuu sen vierellä onnistuu. Oikealla pilkottavan valkoherukan ja laatikon välistä kaivoin nurmikon kokonaan pois. Olkoon väli mulloksella.

Laatikon pohjalle laitoin sanomalehtiä, sillä jätin paikalla olleen nurmikon sinne. Tarkoitus on tyhjentää laatikkoon lehtikompostori ja sen päälle kunnon kerros tuoretta multaa. Näillä näkymin istutan tähän uuteen laatikkoon tuoksuherneet ja daalioita. 


Jo pääsiäisenä ripustin kasvihuoneen kummallekin sivustalle tuplaharsot, jotka muodostavat myöhemmin kasvariin vietäville tomaateille, kurkuille ja paprikoille kylmältä suojaavan teltan. Päivällä harsot on siirrettävä sivuun, jotta kasvit eivät paistu. Mikäli kylmiä öitä riittää, vien kasvihuoneeseen lämmittimen. Meillä ei ole alapihalla sähköliitäntää, joten johto on vedettävä yläpihan pergolasta rinnettä pitkin kasvihuoneeseen. Edellisinä vuosina tämä on toiminut ihan hyvin. Yleensä lämmitystä vaativat yöt ovat jäänet aika vähiin. Ja harsoteltakin voi aika nopeasti ottaa kokonaan pois.

Siemenestä kasvatettuja salkoruusuja
 

Tomaatit, paprikat ja kurkut sekä vesimelonin olen jo siirtänyt niihin astioihin, joissa ne tulevat viettämään kasvihuonekesänsä. Toistaiseksi hyötykasvit saavat odotella kellarissa lämpimämpiä öitä. Sopivaa muuttosäätä ei vielä ole näköpiirissä. Seuraaville öille on luvassa pakkasta jopa -6℃ ja päivälämpötilatkin laskevat reilusti alle +10℃.

Tuoksuherneet ovat olleet kasvarissa jo parin viikon ajan. Samoin vein sinne siemenestä kasvattamani perennat, kuten salkoruusut. Koska seuraaviksi öiksi on luvassa pakkasta, täytyy harkita harson laittamista perennoillekin. Kellarin ja viime päivät kasvihuoneen lämmössä asuneina niillä ei vielä ole kokemusta pakkasista.

Betonisaappaat Pikkupuutarhassa la 23.4.2022. Nyt tämäkin paikka on jo sula.
 

Lumi ja jää on sulanut lähes kaikkialta puutarhasta. Ainoastaan autotallipäädyssä on pari sinne kolattua kasaa. Paikoitellen maa on edelleen pintaa syvemmältä jäässä. Kiinnitin syksyllä jänisverkkoja metallisilla kasvituilla maahan. Nyt osaa niistä sai kynsin hampain kiskoa ylös maasta. Tarkoitukseni oli laittaa muutamalle maassa makaavalle rhodon oksalle matalat metallituet. Eivät uponneet multaan senttiä syvemmälle. Uusi yritys muutaman päivän päästä. 

Acer - Vaahtera

Trico Garden -purkin kanssa puutarhassa kiertäessäni, löysin myös lukuisia vaahteravauvoja. Tässä vaiheessa niiden kellanvihreinä nousevat päät on helppo huomata ja napsaista ylös mullasta. Jos vaahteran antaa kasvaa pidempään, tarvitaankin sen kitkemiseen kahden käden tiukka ote.


Puutarhassa rapsuttamisen ohessa on ollut sekä mukavia että vähemmän mukavia tapahtumia. Sunnuntaina olimme todistamassa, kuinka ystäväni nuoremman tyttären poikavauva sai nimekseen Linus. Kahden vuoden koronatyhjiön jälkeen on mukava tavata ihmisiä ja jutella heidän kanssaan kahvikupin äärellä.

Vähemmän mukavaa sen sijaan oli, kun hoivakodissa isää moikkaamassa käydessäni hoitaja ihmetteli, miksei isälläni ole mm. verkkareita. Isä ei ollut juttutuulella, vaan piilotti huonokuuloisen korvansa tyynyn uumeniin. Niinpä tein inventaarion hänen vaatekaapissaan. Ei ollut verkkareita, ei collegeja, ei pitkälahkeisia alushousuja, ei pyjamia. Selvitettyäni vaatekaapin kaaoksen ja kiikutettuani naapurihuoneen asukkaan vaatteet pois, kerroin tutkimustulokset hoitajalle. Tsekkasimme, olisiko isän vaatteita joutunut osaston ylimääräisten vaatteiden varastoon. Ei ollut.

Kotiin päästyäni kävin läpi vuoden aikana isälle hankkimani ostokset. Olen ostanut hänelle viidet verkkarit, viisi collegea, useamman kerraston ja kaksi pyjamaa. Lisäksi hän toi hoivakotiin muuttaessaan kotoa kohtuullisen hyvän varaston käyttöön soveltuvia vaatteita. Valtaosa mm. prässihouduista, kauluspaidoista ja kravateista laitettiin kiertoon, sillä ei niille ole käyttöä tehostetun hoivan yksikössä asuvalle vanhukselle. Eikä tilaa säilyttää varsin pienissä kaapeissa.

Hoitajat järjestivät osastolla etsintäoperaation. Sen seurauksena naapurin kaapista oli löytynyt joitakin isälle kuuluvia vaatteita. Ymmärrän, että isossa talossa tavaroita katoaa ja joutuu ainakin hetkeksi sivupoluille. Silti ihmettelen, miten niin paljon vaatteita voi kadota. Merkitsen kaikki isän vaatteet ommeltavalla nimilapulla. 

Kävin sitten ostamassa isälle kassillisen uusia vaatteita, joihin olen ommellut nimilappuja. Onneksi isällä on hiukan puskurivaroja. Monille jatkuva vaatteiden hankkiminen voi muodostua ongelmaksi, sillä hoivakodin maksut ovat 85 % nettotuloista. Vanhukselle itselleen on jäätävä rahaa 164 €/kk käytettäväksi lääkkeisiin, erikoissairaanhoitoon, vaatteisiin ja mitä ikinä ihminen mahdollisesti tarvitsee ja haluaa. 


Pihan sensimmäinen sinivuokko avautui. Nuppuja on vieressä lisääkin. Muiden sinivuokkojen asuinpaikat ovat hieman varjoisemmissa ja koleammissa paikoissa, joten he heräävät myöhemmin.

Peuran mahaan joutuneet Vasenrinteen krookukset

Vielä muutama päivä huhtikuuta, kunnes siirrytään toukokuun puolelle. Sitä odotellessa, nauttikaahan keväästä!


40 kommenttia:

  1. Todella ikäviä ahmatteja! On niin tylsää, että pienikin puute voi koitua ahmattien eduksi, vaikka on itse yrittänyt miettiä huolella suojautumiskeinot. Minä totesin muutaman verkon olleen liian vähillä tukikepeillä, joten rusakot ovat päässeet verkon sisälle syömään rungon. Harmittaa myös ihan hurjasti tämä vahinko.
    Nyt on onneksi taas multaa, vaikka säkeille sattuikin pieni keikaus.
    Tämän viikon yöt ovat kyllä kylmiä, mutta olisiko ensi viikolla jo hivenen parempi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peuratuhot harmittavat sitäkin enemmän, kun niiltä vättyminen on kovin vaikeaa. Onneksi valtaosa tulppaaneista on yhä mullan alla tai vasta hiukan näkyvissä. Toivottavasti peurat eivät alituiseen pyrähtele pihassamme. Kiersin ruiskuttamassa Trico Gardenia ympäri pihaa ja laitoin illalla verkot visusti kiinni.
      Minusta on hyvä, että multaa on reilusti käytettävissä. Ärsyttävintä on kesken jonkun urakan lähteä ajelemaan multakaupoille.
      Viime yönä oli pakkasta -5. Eiköhän ilma jälleen lämpene, kunhan juhlitaan vappu pois alta.

      Poista
  2. Tuo ahmattien vierailu kyllä harmittaa ja sorkkien jäljet kun painuvat syvälle niin saavat pahaa jälkeä aikaiseksi isolla alalla vielä mullan alla oleville kasveille. Me menemme tänään käymään mökillä viemme sinne vähän tavaraa ja talvitakkeja mitkä olen pessyt tallitupaan säilöön. Kotona olen ulkona alkanut myös tehdä vähän hommia. Hieno pino multaa sinulla taas käyttää sitä kuluu yllättävän paljon. Mökillä on jo iso multakasa senverran sulanut että sain otettua multaa orvokkipataan. Toivottavasti ilmat hieman lämpenee niin olisi mukavaa puuhastella ilman pipoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäniksiä meillä on aina ollut pihalla, mutta niiden tuhot ovat jääneet pieniksi. Peurat sen sijaan kiertävät huolella koko puutarhan napsien kevään värikkyyden hetkeksi pois. Olivatpa syöneet jopa valkotäpläimikän tuoreen kasvun. Murrr...
      Multaa menee yllättävän paljon. Mukavampaa, että pihassa on oma multavarasto, eikä jokaista säkkiä tarvitse lähteä kaupasta hakemaan.
      Lupasivat jo hiukan lämpimämpää vapun jälkeisille päiville. Kyllä se tästä vielä kesäksi muuttuu.

      Poista
  3. Voihan pyrstö noita kutsumattomia vierailijoita. Mitä kautta olet tilannut multasäkit? Olen miettinyt mullan tilaamista mökillemme. Säkkimulta olisi turvallisin vaihtoehto, niin ei tulisi ainakaan rikkakasveja mukana. Onpa kumma, miten vaatteet pääsevät noin katoamaan hoivakodissa, varsinkin, kun ne on merkattu hyvin nimilapuilla. Kalliiksi tulee ostaa jatkuvasti uusia vaatteita. Toivottavasti toukokuu tuo lämpöiset päivät mukanaan ja päästään kunnolla vauhtiin puutarhapuuhissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilasin multasäkkilavallisen Hankkijan verkkokaupasta. Hintaan ei lisätty kuljetuskustannuksia. Vuosi sitten soitin läpi useita toimittajia. Rautakaupoista olisi saanut lavallisen samaan hintaan, mutta lisäksi olisi tullut kuljetuskulut 60-90 €. Hyvää multaa saattaa saada myös suoraan pihaan kipattuna. Meillä ei vain ole paikkaa, johon kuorman voisi kipata.
      Luultavasti isän vaatteet seikkailevat muilla osastoilla muiden kaapeissa. Tämä vaatteiden katoaminen on ollut ongelmana jo pitkään. Kunpa siihen saataisiin korjaus.

      Poista
    2. Kiitos vinkistä! Tutustuin Hankkijan multatoimitukseen ja se vaikuttaa kätevältä. Meilläkään ei mökillä oikein ole hyvää kippauspaikkaa multakuormalle, kun otollisella kohdalla on jo hiekkakuorma. Luulisi, että tuohon vaatteiden sekaantumiseen olisi mahdollista löytää ratkaisu.

      Poista
  4. Ymmärrän hyvin harmin määrän, kun peurat ovat päässeet tekemään tuhojaan.
    Tuli heti mieleeni tuosta multasäkkioperaatiosta, miten meillä kerran suursäkissä hiekoitussoraa pihaan tuoneen kuskin lähtiessä nostamaan ja siirtämään nosturilla säkkiä sen kantokahvoista osoittamaani paikkaan, koko säkki hajosi ja kaikki sorat levisivät ihan muualle kuin minne piti. Kuski ei sen sijaan ollut moksiskaan. Ei tarjoutunut antamaan apuaan, vaan hurautti pois.
    Nyt puutarhassa riittää puuhaa. Minullakin eilinen päivä meni kukkapenkkejä siistiessä sekä uutta multaa niihin lisäillessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitoitteko palautetta hiekoitussoran toimittajalle? Eihän säkin rikkoutumisen seuraukset pitäisi jäädä pelkästään asiakkaan korjattaviksi. Meillä multakuorman keikauttanut kuski oli oitis valmis pinoamaan säkkejä, eikä lähtenyt ennen kuin viimeinenkin säkki oli paikallaan.
      Puutarhassa riittää puuhaa, mikä on ihan mukavaa. Pidän tänään vapaapäivän ja hoidan paperiasioita.

      Poista
    2. Emme laittaneet. Hieman kyllä harmitti kuskin välinpitämättömyys.

      Poista
  5. Multasäkit hupenee kovaa vauhtia. Viime kesänä kukkapenkkiä tehdessä ja muita penkkejä ja puskia entratessa hämmästyin itsekin, miten monta säkkiä niihin upposi. Kävin hakemassa 5-10 säkkiä kerrallaan :) Tuollainen iso setti olisi ollut kiva. Minulla on niin satunnaista tuo mullan tarve, että ei uskalla ostaa. Varmaan seisoisi sitten siinä seuraavat vuodet :)
    Olipa tosi harmillista tuo vaatteiden katoaminen!
    Tämä tuskin liittyy teidän tapaukseen, mutta tulee väkisinkin mieleen jutut, kun jotkut asiakkaat syyttää hoitajia vaatteiden varastamisesta. Moni hoitaja kaipaa varmasti parempia alushousuja ja muita vaatteita ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Säkkimultaa käytän enemmän ruukkuistutuksiin, lavakauluksiin ja kasvihuoneen tarpeisiin. Suursäkissä hankittua puutarhamultaa sitten muualle puutarhaan ja tietenkin omaa kompostimultaakin tuli taas runsas kottikärryllinen.
      Minäkin luulin viime keväisen multalavallisen riittävän tällekin vuodelle. Eipä riittänyt. Tosin lavakaulusten uusimiseen kului myös tuoretta multaa tavallista enemmän.
      Luulenpa isän vaatteiden katoamiseen syynä olevan ainakin se, että talon pesulassa vaatteet lajitellaan ja kiikutetaan perille puolihuolimattomasti. Isän kaapissa on jatkuvasti muiden ihmisten vaatteita. Niinpä varmasti isänkin vaatteita on muiden kaapeissa.

      Poista
  6. Voi itku mitä tekivät sorkkajalkaiset kasveillesi :( Voin kuvitella harmistumisesi määrän. Ihan noin et suunnitellut asian menevän...
    Hyvät multavarastot on nyt sinulla ja kyllä sitä meneekin. Sanon aina että yks säkki on kuin pieru Saharassa... :)
    Kuulostaa tutulle tuo vaatteiden katoaminen, sitä taittaa tapahtua joka paikassa. Jo vuosia sitten mummuni ollessa vanhainkodissa, oli yllättäen ilmestynyt outo hääkuva kehyksissä mummun pöydälle. Joku toisesta huoneesta oli käynyt vaihtamassa juurikin minun ja mieheni kuvan tilalle vieraiden ihmisten kuvan. Joulukoristeita löytyi milloin mistäkin, samoin nallet ja nuket. Hyväkuntoiset mummelit niitä vaihtelivat mielihalujensa mukaan omiin huoneisiin. Vaatteitakin oli "hukassa" tuon tuostakin. Harmittavaahan se on, jos on ostanut ja varsinkin merkannut omaisensa vaatteet ja sitten ne katoavat. Hyvä että osa sentään löytyi.
    Mukavaa kevään jatkoa :)

    VastaaPoista
  7. That miniature Iris in the first photo is really gorgeous.

    VastaaPoista
  8. Onpa huima vaatekato isälläsi! Jossain on nyt isoa vikaa. Ihme, etteivät ryhdy hoivakodissa selvittelemään asiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Järjestivät hoivakodissa isän vaatteiden etsinnän, jolloin joitakin löytyi naapurin kaapista. Paljon on edelleen kadoksissa. Asiasta on puhuttu aiemminkin, sillä ongelma koskee muidenkin asukkaiden vaatteita.

      Poista
  9. Kurja juttu tuo vaatteiden häviäminen, kenelläkään ei taida olla aikaa pitää niistä huolta nimikoinnista huolimatta. Voihan peurat, niille taitaa maistua kaikki mahdollinen. Routa vaihtelee tosi paljon, on paikkoja missä meilläkin pääsee ihan kunnolla kaivamaan ja sitten on paikkoja joissa täysjää alkaa muutaman sentin syvyydessä. Puutarhakompostit ovat vielä täysin jäässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin, olisiko resurssipulalla osuutensa vaatekatoon. Ainakin hoitajat tuntuvat vaihtuvan tuhkatiheään ja tapaan käydessäni sijaisen sijaisia.
      Peurojen vierailut ottavat "pattiin". Niistä ei taida hernepyssyllä eroon päästä.
      Tänään sataa ajoittain rankastikin. Se laittaa roudan sulamaan ja kasvun vauhtiin, toivottavasti.

      Poista
  10. Onpa kurjaa, että herkkusuut ovat löytäneet puutarhasi tarjonnan. Todistin noin viikko siten peuran/kauriin käyskentelyä aivan siirtolapuutarhamme vieressä, kunpa pysyisivät poissa. Niitä ei matalat jyrsijäaidat pidättele kuten ei myöskään rusakkoja runsaslumisina talvina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsi, että teidänkin nurkille sorkkajalat ovat jo eksyneet. Niitä ei todellakaan matalat aidat pidättele. Toivotaan, että kesäkauden ihmisten mökillä olo karkoittaa peurat pois.

      Poista
  11. Harmi nuo peurat. Olin viimeviikolla siellä poikani luona ja kullanmurun kanssa lähimehässä käytiin muurahaiskekoa kahtomassa, huomasin siinä mehässä runsaasti peuran papanoita. Tuntuu liikkuvan siellä paljon ryökäleitä! Puutarhassa suavat paljon tuhoja aikaseks mokomat!
    Meillä on vähän samajuttu isäni hoitokodissa, välillä on aivan oudoissa vaatteissa isäni.
    Mie en vielä oo puutarhaan töihin kerenny, kukkapenkit tässä varsinaisessa pihassa huutaa minnuu ihan, tänään aloitan. Mehtäalalla vielä osittain paksu hanki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän nurkilla peurat ovat viime vuosina lisääntyneet paljon. 10-15 vuotta sitten niitä ei pahemmin nähnyt, vaikka metsässä jokunen varmaan liikkuikin. Tuntuvat myös rohkeammilta ja tulevat aivan muutaman metrin päähän silloinkin, kun ihmisiä on pihoilla.
      Ajattelen, että pääasia isän kannalta, on tarkoituksenmukainen ja lämmin vaatetus. Vaan näin iso vaatekato vaikuttaa jo isän pukeutumiseen ja ilman muuta rasittaa myös kukkaroa liikaa.
      Meneillään on vähän koleampia päiviä. Parhaillaankin meillä sataa vettä välillä kaatamalla. Ei houkuttele puutarhaan, mutta toivon mukaan houkuttelee puutarhan vihertymistä.
      Mukavia puutarhapäiviä sinulle!

      Poista
  12. Olet siellä jo ihan tosissaan puutarhatoimissa. Kyllä on mukavaa, kun ilmat lämpenevät ja kevät vähitellen saapuu. Toivottavasti rusakotkin löytävät syötävää kohta muualtakin, kuin puutarhoista. Talviset tuhot on meilläkin aika korkealla puiden oksissa ja rungoissa tänä vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin useamman päivän urakoimassa puutarhassa ihan kunnolla. Nyt muu arki ja koleat säät ovat pitäneet poissa pihalta.
      Toivottavasti puutarhassanne ei ole kovin suuria vahinkoja.

      Poista
  13. Ärsyttävät ahmatit ja kummalliset katoavat vaatteet. Hyvin saat lisää viljelylaatikkotilaa.

    VastaaPoista
  14. Vaikka on iloja uusista multapusseista ja heräävistä kevätkukkijoista, niin onpa sinulla ollut harmejakin! Vaatteiden katoaminen ja muiden kaappeihin joutuminen ovat kyllä mystisiä, eivät vanhukset itse muista ja tiedä, missä heidän vaatteensa seikkailevat, kyllä se on hoitohenkilökunnan tehtävä toimittaa ne oikeaan kaappiin. Peuraharmi on kyllä suuri, ja osaavat etsiä ja rohmuta juuri ne kukkaan tulevat! Ikävän rohkeita ovat, kun liikkuvat pihapiireissä asutuksen keskellä. Hyvin olet suunnitellut kasvarin suojaukset. Itse en ole toistaiseksi lämmittänyt kasvihuonetta, joten saavat kasvit odotella lämpimämpiä säitä. Sen kyllä näkee sitten kasvien pienestä koostakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tehostetun hoivan yksikössä vanhukset ovat aikalailla hoitajien huolenpidon varassa ihan kaikissa asioissa. Isä ei ole sokeutensa vuoksi huonettaan koskaan edes nähnyt, eikä aina muista, missä nykyisin asuu. Harmillista on, että kun ongelmakohtia nostaa esille, saa hankalan omaisen leiman.
      Vastapäisen naapurin takana alkaa iso metsä, josta peurojen reitti on jo vuosia kulkenut meidän ohi. Ehkä menevät läheiselle järvelle. Ennen tonttimme vieressä oli metsä, jossa peurat kulkivat ja eksyivät harvemmin pihallemme. Metsän poistumisen myötä peurat ohjautuvat selvästi enemmän meille.
      Saapa nähdä, milloin voimme kiikuttaa taimia kasvariin. Vielä ei niin lämmintä ole näköpiirissä.

      Poista
  15. Multaa meinasin itsekin tilata tänä vuonna 🤭 kysyin jo tarjouksen rekallisesta. Paikallisella toimijalla on vain seulomatonta peltomultaa, mutta pääosin nurmikon haastekohtia olikin tarkoitus parannella.
    Vierailevat ahmijat kyllä ärsyttävät toden teolla. Meillä on vieraillut metsämyyrä tai useampi ja osa krookuksista ja tulppaaneista on kärsinyt. Osa on syöty vain maan pinnalta ja osan kohdalla on vain tyhjä kolo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä säkkimultaa kannata nurmikon paikkaamiseen käyttää, jos vain muuta multaa on mahdollista hankkia.
      Peura, rusakko tai myyrä - yhtä ärsyttäviä vierailijoita kaikki. Tähän aikaan vuodesta luonnossa alkaa jo olla eläimille syötävää, joten jättäisivät meidän vaivalla istuttamamme sipulikasvit rauhaan.

      Poista
  16. Voihan peura! Ottaahan se tunteisiin, jos syksyllä vaivalla istutetut kukkasipulit vedetään ahnaisiin kitoihin juuri kun itse haluaisi nauttia niiden ihastelusta. Minä pidän verkot kasvien ympärillä siihen saakka että nurmi alkaa kunnolla vihertää. Onpahan edes muutama tulppaani ja krookus suojassa rusakoilta.
    Hyvä, että kuski malttoi kerätä kippaamansa multasäkit takaisin kasaan. Hyvää asiakaspalvelua. Nyt on sinulla taas hetkeksi multaa. Minä ajattelin pärjätä kompostimullan voimin tänäkin vuonna. Toki ruukkuistutuksiin ja taimikasvatuksiin pitää hankkia pussimultaa.
    Lavakauluksellinen tuoksuherneitä ja daalioita on varmasti upea loppukesällä ja tuo kivasti väriä kasvihuoneen kulmalle. Lavakauluksen viereen asetetut betonitiilet helpottavat kummasti ruohonleikkuuta ja auttavat myös lavakaulusta pysymään paremmassa kunnossa kun heinä ei haudo kosteutta.
    Meillä olisi maa jo melko lailla sula mutta puutarhapuuhiin päästäkseen pitäisi ensin lapioida lumet pois edestä. On kyllä niin kylmää, ettei hirmuisesti innosta mennä puuhailemaan mitään. Kovin näyttää täälläkin kylmältä myös viikko tästä eteenpäin. Ei onneksi enää -7 asteen pakkaslukemia. Taimet pysykööt siis vielä sisätiloissa.
    Mukavia huhtikuun viimeisiä päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meni peuravierailu taas syvälle tunteisiin. Osittain siksikin, että laiskottelin suojausten suhteen. Sisäänkäynnin puolella istutusten suojaaminen on mahdotonta, ellemme aitaa tonttia ja asenna portteja. Koristepuut ja -pensaat olen verkottanut, mutta sipulikasveja on laajalti muuallakin.
      Multakuski oli oikein mukava ja ihan oma-aloitteisesti ilmoitti kaatuneen säkkikasan kokoamisen kuuluvan hänelle. Voisin oikeastaan laittaa toimittajalle kiitoksen hyvästä asiakaspalvelusta. Liian usein valitetaan, mutta positiivinen palaute on mahdollista sekin.
      Olen jo levittänyt biokompostorin mullan. Lehtikompostit ovat vielä osittain jäässä, mutta tulee sieltäkin materiaalia. Ehkä tämän kevään multasäkeistä jää osa ensi vuodelle. Saa nähdä.
      Minäkin uskon daalia-tuoksuhernelaatikon olevan kiva lisä kasvarin ympäristöön. Nurmikolla ei ole siellä mitään virkaa.
      Koleaksi veti, mutta eiköhän sää tästä ajallaan lämpene. Olo alkaa olla aika kärsimätön, kun tätä lumettomuuttakin on odotettu niin kauan. Pitänee ajatella viileyden positiivisia puolia. Ainakin jaksaa levittää lunta ja tehdä muitakin lapiohommia turhia hikoilematta.
      Huhtikuu vetelee viimeisiään. Mennään ilolla kohti toukokuuta!

      Poista
  17. Surkeeta nua peuratuhot. Toivottavasti kiärtäävät tulevaasuures kauempaa. Meillä myyrä aiheuttaa tuhoja kevättähtikasvustos. Onneksi ei oo viälä muuta karonnu. Sullon kevättyät jo hyväs mallis. Mullon siivouksekki viälä kesken.
    Luulis, ku kerran merkinnäkki on vaatteis, että säilyyvät ja löytäävät oikian osoottehen. Onko henkilökunnalla sitte niin kiirusta vai eikö piitata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peuraongelma tuntuu vain lisääntyvän vuosi vuodelta. Mutta eipä ne myyrätkään mitään kivoja puutarhakavereita ole.
      Kiitettävästi sain ahkeroitua lämpimillä säillä. Nyt en ole muutamaan päivään ehtinyt pihalle, enkä ehdi tänäänkään. Vieläkin on pakkasen puolella, joten lämmetköön puutarha rauhassa.
      En ymmärrä, mikä hoivakodin vaatehuollossa mättää. Asiasta on puhuttu jo pitkään, eikä muutosta parempaan ole tapahtunut.

      Poista
  18. Voi pehva noita peuroja. Toivottavasti pysyvät jatkossa poissa verkkojen ja tricon ansiosta. Kiitos muistutuksesta, nythän on noussut paljon uusia versoja maasta, ja edellisestä ruiskuttelusta on parisen viikkoa, teen sen heti huomenna! (ja toivon, ettei yön aikana käydä popsimassa).
    Ikävä juttu on isäsi vaatetilanne. Kunpa siellä alettaisiin olla huolellisempia.
    Ihana tuo merikakku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä satoi eilen rankastikin, joten nyt on tehtävä uusintakierros Tricon kanssa. Uusia piippojakin näkyy, ainakin tästä keittiön ikkunasta ulos vilkaistessani. Toivottavasti eivät peurat käy popsimassa kauniita sinivuokkojasi, tai mitään muutakaan. Miten niiden kalloon saisi taottua, että jokainen kevätkukka on meille niin tärkeitä?
      Merikakun lisäksi ristiäisissä oli jos jonkinlaista herkkua. Vauvan molemmat mummit ovat ruoanvalmistuksen taikureita. Tosin kakku oli tilattu.

      Poista
  19. Luulin kerran jo kommentoineen. Ehkä kommentti katosi.
    Kurjaa on noi kutsumattomat puutarhavieraat. Meillä on rusakot liian tuttuja. Sorkkaeläimet ovat vielä tuhoisampia. Toivottavasti isäsi vaatteita löytyy. On aika kurjaa, että vaatteet eivät pysy tallessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogger toimii välillä omituisesti ja omavaltaisesti.
      Rusakot ja sorkkaeläimet saisivat pysyä metsissään. Meidän ympäristössä metsää riittää, mutta ehkä elukoille on mukavampaa syödä ihmisen istuttamia herkkuja.
      Osa isän vaatteista löytyi, mutta iso osa on edelleen kadoksissa. Vaatteita on kadonnut aiemminkin, eikä niitä ole sen jälkeen näkynyt. Outo ja harmillinen juttu.

      Poista
  20. Harmillisia tuollaiset peuratuhot! Toivottavasti kevät tästä lämpenee, että saat kasvihuoneen kunnolla käyttöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella harmillista. Olivat popsineet valkotäpläimikästäkin juuri nousseet tuoreet versot ja ilmeisesti myös nuput.
      Lämpimämpi sää olisi tervetullutta. Hetki sitten satoi rakeita.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!