lauantai 3. kesäkuuta 2023

Hyyyyyytävän kylmää

Aronia


Kesä alkoi hyytävän kylmissä merkeissä. Eikä ne toukokuun viimeiset päivätkään mitään bikinikelejä tarjonneet. Torstaina lämpömittari keikkui +7 ja + 9 asteen välillä riippuen, miten aurinko jaksoi näyttäytyä pilvien takaa. Tuuli ujelsi varmaan suoraan Pohjoisnavalta. En ole lainkaan vilukissa, vaan pärjään kevyissä tamineissa. Torstaina oli niin järkyttävän kylmää, ettei kaltaiselleni kuumakaisalle kevyttoppatakkikaan ollut liikaa. Kotona kävin napsauttamassa pattereita takaisin päälle, jotta sain vilunväristykset vähenemään.


Seuraan sääennusteita silmä tarkkana ja sydän huolesta pullollaan. Eniten surettaa kasvihuoneen asukkaat. Siirsin tomaatit, kurkut ja paprikat kellarikasvattomasta kasvihuoneeseen lauantaina 20.5. Silloin yölämpötilatkin näyttivät lupaavilta. Lämmittimenkin otin pois parin päivän jälkeen ajatellen, että tuplaharsoilla mennään vielä hetken aikaa.


Tomaatit ovat vankkoja ja useimmat jo puolitoistametrisiä. Valtaosa niistä kukkii. Toistaiseksi en ole virittänyt Blumat-kastelujärjestelmää, koska odotan saavani harsot alta pois. Viileyden ja runsaan pilvisyyden vuoksi multa pysyy aika hyvin kosteana. Tässä vaiheessa hoidan kastelun kannulla.

Kasvatan lähinnä kirsikkatomaatteja, koska ne kypsyvät nopeimmin ja tuottavat parhaiten satoa pienessä kennokasvarissani. Valikoimasta löytyy tänä kesänä Supersweet, Sungold, Gardener's Delight, Golden Sunrise, Yellow Pearshaped, Bumble Bee ja Pink Tiger. Kaksi kappaletta kutakin.


Ensimmäisiä raakileita löysin tomaateista pari päivää sitten. Pölyttäjät eivät helposti kasvariin pääse, kun ovi on kiinni yötä päivää. Harsoja ylös ja alas laskiessa tulee samalla kukkia liikuteltua, joten ehkä ne sillä tavoin pölyttyvät.

Kurkut olivat aika matalia ne kasvariin pari viikkoa sitten siirtäessäni. Sittemmin niillekin on tullut mittaa ja tarttuvat niin toisiinsa kuin tukinaruihinsa kärhillään. Sherpassa on jo ensimmäiset kukat. Sherpan lisäksi kasvamassa on La Divaa ja Beth Alphaa. Cordobaa oli tarkoitus laittaa, mutta unohdin sitä tilata lisää. Omasta varastosta löytyi vain tyhjä siemenpussi.


Myös chilit ja paprikat ovat alkaneet kukkia. Kasvamassa on keltaista Zazua, punaista California Wonderia ja napakamman makuista Lompardoa. Kasvarin hyllyllä on kolmessa purkissa pojalta saaduista siemenistä kasvatettua punaista chiliä, jonka nimestä ei ole hajuakaan.

Kurkut ja paprikat ovat vastakkaisella sivulla.


Koitan suojella kasvarini asukkaita tuplaharsoilla. Aamuisin käyn nostamassa harsot ylös ja illalla lasken jälleen alas. Parin viime päivän aikana olen antanut harsojen olla alhaalla päivälläkin, kun mittari ei ole ylittänyt +10 astetta. Alimmillaan kasvarin lämpötila on +2. Toistaiseksi niin tomaatit kuin kurkutkin näyttävät selvinneen. Vaan kuinka kauan jaksavat kylmyydessä värjötellä?

Toivon pääseväni harsoista eroon, jotta kasvarin väki pääsee kasvamaan ja rehottamaan vapaammin. Ja jotta saan kastelujärjestelmän laitettua. Olisi kannattanut antaa tomaattien olla kellarissa pidempään, mutta kukapa olisi osannut ennustaa näin hyisiä säitä? Takaisin kellariin en enää ryhdy kasveja kantamaan. Ensi keväänä on sitten mietittävä asiaa tarkemmin ottaen tämän kevään opit huomioon.


Kasvariasukkaiden lisäksi huolettaa tietysti myös lavakaulusten väki. Harsojen alla on itäminen ja kasvu jo vauhdissa, vaikka on ollut äärettömän kuivaa. Perjantaina sentään vettä roiski pilvistä tasaista tahtia helpottamaan kastelutilannetta.


Ruohosipuli on kiitollinen kasvatettava. Se nousee vuodesta toiseen, kukkii kauniisti ja tarjoaa aikaisin makua ja vihreyttä leivän päälle. Tai mihin sitä milloinkin haluan laittaa. Yrteistä timjami on mukavan rehevä, mutta basilika värjöttelee viluisena ressukkana.


Vuoden takaiseen tapaan kylvin popcornia terassille isoon ruukkuun. Laitoin ruukun päälle harson, sillä viime keväänä linnut kävivät napsimassa popcornit ja pienet taimet. Yhtenä päivänä ihmettelin, mitä kummaa hahtuvaa pihalla lentelee? Harso ruukun päällä oli muuttunut reiälliseksi malliksi ja niitä harsopalojahan ne lentelevät hahtuvat olivat. Illalla todistin omin silmin sohvalta käsin, kuinka harakka kävi nokkimassa harson rikki päästäkseen popcorneihin käsiksi - tai siis nokiksi.

Työmaasta ei ole muuta kuvaa, kuin vasemmassa alakulmassa näkyvä pala käytävää.


Harrastajapuutarhurin kesäelämä on rankkaa puurtamista ja milloin minkäkinlaisia projekteja toinen toisensa perään. Viikonloppuna kaivettiin pojan kanssa talon puistopäädyn seinustalta kasvit köynnöshortensiaa lukuunottamatta ylös. Ei ole hyvä pitää kasveja liian lähellä talon seinää ja kapea käytäväkin on jo vuosia kaivannut lisää leveyttä. Onneksi alueella ei ollut mitään suojelua tai uutta paikkaa kaipaavia kasveja. Ärsyttävästi leviävää pajuangervoa ja kieloja. Niitä riitti. Eikä niitä säästetty.

Kaivutyö saatiin kahteen pekkaan hoidettua ja maanrakennuskangaskin on jo laitettu. Päälle tulee kivituhkaa, jota en ole voinut tilata, koska kippauspaikka on varattu aurinkopaneelien välivarastointiin. Aurinkopaneelit saatii perjantaina katolle. Puuttuu enää sähköasentajan osuus työstä. Se hoitunee maanantaina.

Ostin saksalaisesta liiteristä näppärän teleskooppivartisen pensasleikkurin. Akkukäyttöisen. Sillä pitäisi käydä tuijien kimppuun, kunhan kerkiän. Testasin leikkuria terassipäädyn norjanangervoihin, joita olen muutaman vuoden muotoillut. Menetän näin ison osan kukinnasta, mutta toisaalta leikattuina angervot eivät valloita liikaa tilaa kulkuväylältä. Leikkuujälki ei ole ihan priimaa. Tosin suurin osa kuvassa näkyvistä koloista johtuu rivin huonokuntoisista pensaista, joista yhden jouduin leikkaamaan tapille. Josko se sieltä taas ponnistaa uuteen kasvuun. Kuten yleensä on käynyt.


Yhtenä päivänä kävin trimmerillä läpi alapihan aidanaluset ja kanttausurien reunat. Pölypilvi peitti tienoon, kun trimmeri kuritti kuivaa maata. Kummasti nurmi ulottaa lonkeroitaan penkkeihin. Kanttaukset on piakkoin käytävä läpi. Se sujuu paremmin, kun ylimääräiset nurmituppaat ja voikukat on trimmattu. Jollei kokonaan pois niin ainakin pienikokoisemmiksi. Rikkaruohourakkakin on täysin aluillaan. Samoin suunnitelmissa olevat uusien kasvien istutukset ja vanhojen siirrot. On niin kuivaa, että uudet pärjäävät paremmin purkeissa ja vanhat maassa. Enkä ole yksinkertaisesti joka paikkaan ehtinyt.

Rubus arcticus - Mesimarja

 
Selkä ei yhtään tykkää kaivamisesta ja kärräämisestä. Se on jäykkä ja kipeä, mutta pääsen kuitenkin hyvin liikkumaan. Voisin ottaa viikonlopun vaihteeksi kevyemmin. Katsotaan, kuinka hyvin tai huonosti suunnitelmissani pysyn.

Syringa vulgaris Andenken an 'Ludwig Späth'

Paljon onnea kaikille opintonsa päättäville. Mukavaa viikonvaihdetta kaikille!


22 kommenttia:

  1. Hämmästyin iloisesti, kun aamulla totesin, ettei viime yönä ollutkaan hallan puolella, itse asiassa alin lämpö oli meillä +2,9 astetta. Uskoisin (toivoisin), että maanantaina voisi jo huokaista helpotuksesta ja hellittää suojaustoimia. Illalla vietin pitkän rupeaman, kun kiersin laittamassa joka kelloköynnökselle toisen harson aikaisemman päälle… ja tietysti kaikki keittiöpuutarhan suojaukset.
    Kasvihuoneen taimesi näyttävät minusta oikein reippailta ja vankoilta - ja hyvä merkki, että tomaatit alkavat tehdä raakileita.
    Olen kantannut vasta yhden penkin. Eilen kitkin koko päivän, mutta vieläkin on alueita tehtävänä. Onneksi yleisilme on aika hyvä, vaikka oma silmä huomaa odottavat tehtävät.
    Hyvää viikonloppua, anna selälle helpompia tehtäviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä juttu, ettei hallayö teillä toteutunut. Minun kasvarissani oli viime yönä alimmillaan -0.1. Katsoin juuri ennusteet, jotka näyttävät vihdoin vähän paremmilta. Ainakin yölämpötilat nousevat muutaman asteen, helpotuksen huokaus siitä. Omat tomaattini ja kurkkuni näyttävät edelleen olosuhteisiin nähden varsin elinvoimaisilta. Jaksaisivat nyt hetken, niin ehkä pian päästään harsoista.
      Sinulla on valtava lääni putsattavana ja hoidettavana. Ei ihme, jos kanttaukset ovat vasta aluillaan. Uskon, että yleisilme säilyykin hyvänä, jos puutarhasta on huolehdittu säännöllisesti. Ei se ihan hetkessä rappiolle mene, vaikka omissa silmissä toisinaan siltä näyttääkin.
      Piti leipoa, mutta pihatyöt veivät mennessään. Huomenna lupaan viettää päivän kevyemmin.

      Poista
  2. Eletään haastavia aikoja, kylmyys ja kuivuus eivät edistä kasvua ja voivat jopa vahingoittaa alulla olevia kasveja. Sinulla on jo vankat taimet kasvarissa, niillä on parempi mahdollisuus selvitä. Onpa superkaunis väri Ludvig-syreenissä 🟣

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvit ovat olleet tänä keväänä kovilla, eikä kesän alku tuonut suurta helpotusta tilanteeseen. Onneksi luvassa on vähän parempaa. Toivotaan, että kasvimme eivät otta kovasti nokkiinsa.
      Tomaattini kasvoivat kellarissa vähän viileämmässä, joten ne eivät ole kovin lämpimään edes tottuneet. Ehkä ne eivät siksi ole kovin pahasti kylmettyneet.
      Ludwigin tumma lila on upea. Pienessä puskassa kukkia on jo useampi, mutta niin erillään, että samaan kuvaan oli niitä vaikea saada.

      Poista
  3. No vau, teillä riittää isoja projekteja, hienoa, että saatte aurinkopaneelit!
    Minua huolestuttaa se, onko pölyttäjiä liikkeellä ollenkaan näin kylmällä, kun kirsikka- ja omenapuut ovat kukassa. Meidän kahden viikon ennusteessakaan ei mennä kertaakaan 15 asteen yläpuolelle. Se nyt pölyttäjille jo riittää hyvinkin, mutta ei tämänhetkinen 7 asteen jäätävyys yhdistettynä kovaan pohjoistuuleen oikein.
    Puutarhasi näyttää upealta! Ihana tuo laajempi kuva, jossa on nurmikkoa, istutuksia ja puita - siihen voisi upota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan itsekin innoissamme aurinkopaneeleista. Asiaa on kypsytelty kauan ja menneen talven sähköhintatempoilu ilman muuta auttoi päätöksenteossa. Eihän me hankintakustannuksia aurinkovoimalla saada kuoletettua, mutta arvoja on muitakin kuin raha.
      Eipä juuri minkäänsortin pörriäisiä näy eikä kuulu. Linnutkin ovat kuulemma hätää kärsimässä, kun ei ole hyönteisiä syötäväksi. Lappeenrannan seutuvilla taisi lumisade viedä mustikkasadon. Ihme kevät totisesti.
      Kiitos, arastelen edelleen laajempien kuvien julkaisemista. Voisin koittaa parantaa tapaani.

      Poista
  4. Tomaattisi näyttävät niin vankoilta, että varmasti pärjäävät harson alla. Kasvu ei tosi etene näillä lämmöillä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kellarikasvattamossa tulee mainioita tomaatteja. Siellä ne tottuvat heti alkuun hiukan viileämpään, joten ehkä siksi eivät ole niin arkoja kasvarissakaan kylmyydelle. Harsoista on paljon apua. Hetki sitten katsoin ennusteita. Tulevat yöt taitavat jo lämmetä.

      Poista
  5. Tomaattisi näyttävät hyviltä ja tuskin ovat ainakaan vielä kärsineet kylmästä säästä. Meillä kasvihuoneen lämpötila lämmittimen ansiosta, ei ole laskenut mittarin mukaan kovin alhaiseksi, mutta kurkku lämpöä vaativana, on pitänyt kietoa moninkertaisen harson alle.
    Minuakin huolestuttaa pölyyttäjät ja miten ne reagoivat näihin kylmiin päiviin ja vielä kylmempiin öihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tomaateille ja kurkuille kuuluu onneksi tänäänkin ihan hyvää, vaikka viime yönä lämpötila oli kasvarissa painunut alimmillaan -0.1:een.
      Vietin päivän kolmeen saakka pihalla. En nähnyt minkäänlaisia pörriäisiä, en perhosia. Alkukesällä niitä tarvitaan erityisen paljon. Satotoiveet taitavat olla laihanlaisia.

      Poista
  6. Paljon on siellä projekteja meneillä, pitkällä ovat jo tomaatit 😊
    Hyytävää on tosiaan, viime yönä ihmettelin kun heräsin useampaan kertaan ja mittari näytti joka kerta +4 astetta, aloin jo epäillä, onko oikeassa, kyllä se taisi olla. Toivotaan, että kaikkein kylmimmät yöt olisi jo selätetty!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Projekteja riittää, vaikka hyvin ne etenevät ja valmistuvat.
      Aika monena aamuna on tullut epäuskoisena lämpömittareita tuijotettua. +4 asteen aamuja on ollut useita, mutta nyt näyttää vähän paremmalta.

      Poista
  7. Hurjia urakoita teillä!
    Tsemppiä ja jaksamista puutarhauurastukseen!

    Helli ja säästä itseäsi. Helpommin taas sanottu kuin tehty.
    Pitempi nautinto on kuitenkin parempi kuin lyhyempi nautinto 👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, urakka toisensa perään on jo selätetty, joten eiköhän tässä vielä ole aikaa lötköttelyynkin.
      Minulla on opettelemista itseni hellimisessä. Toisaalta silmä ja sielu lepää, kun pitkään avoinna olleet projektit valmistuvat.

      Poista
  8. Viileää on, minulla on vanhassa kasvihuoneessa harso tomaattien suojan mutta uudessa kaikki ovat pärjänneet ilman. Tiilirakenne imee aurinko itseensä ja siellä on ollut päiviin jopa yli 20 astetta lämmintä. Tosin kasvu on hidasta, tomaatti ei edes kuki vielä. Eniten pelkään mitä kävi marjojen, ei pölyttäjiä ja todella kylmää niin kukinta ja sato voi olla pääosin menetetty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnetusti tiilet varastoivat lämpöä. Aurinkoisina päivinä minullakin lämpö kipuaa helposti +20:een, mutta yöt ovat olleet tosi kylmiä. Toissa yönä alimmillaan -0.1.
      Herukoissa on jo raakileita. Omenoista ei voi vielä sanoa mitään. Ukkosmyräkkä riipi kukat, mutta eipä ole näkynyt pörriäisiäkään. Uutisten mukaan Lappeenrannan lumisade vei sieltä mustikkasadon. Täällä ei sentään lunta ole satanut, mutta juuri kukkimisen aikaan osunut kylmyys verottaa satotoiveita.

      Poista
  9. Kyllä nyt saisi alkaa lämmetä oikein kunnolla, kesälomalla olisi kiva saada laittaa kesämekko päälle, eikä toppatakkia;)
    Meillä ei ole mennyt onneksi pakkaselle, mutta kylmää on kuitenkin ja tuuli puhaltanut vissiin pohjoisnavalta. Ainut hyvä asia on, että kukat jaksavat kukkia pitkään:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevyemmille vaatteille ei ole ollut paljon käyttöä, vaan pitkähihaista on pitänyt vetää päälle ja villasukkiakin pahimmillaan jalkoa lämmittämään. Sinullahan alkoi kesäloma, joten sitä suuremmalla syyllä saisi jo lämmetä. Suomen kesä on muutenkin kovin lyhyt.

      Poista
  10. Onneksi on jo karvanverran lämpöösempää. Talavihaalarin on jo saanu laittaa taas sivuhun. Komian näköösiä sun kasvarin asukkahat. Mun asukit väriöttelöövät terassilla harson alla ja orottaavat kasvarin valamistumista. Ovat raasut nii onnettomia, että tulookahan niistä mitää. Hitsi, mähän meinasin popparia kans laittaa, muttoon unohtanu ihan täysin. Harakat on surkeeta otuksia ja meillähän niitä riittää. Pelekään jo tulevan kasvarin katon pualesta, että mahtaa olla katto puhki alta aika yksikön. Ihana syreeni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toiveita paremmasta on - ainakin sen karvan verran. Jaksetaan nyt uskoa ja toivoa, että se kesä sieltä vielä tulee.
      Siirsin hyötykasviviljelmät muutama vuosi sitten kellariin, kun hankin pari kunnon kasvivalaisinta. Sen jälkeen tomaateista on kasvanut vankkoja. Ihan erilaisia kuin aiemmin ikkunalaudalla kasvattaessa.
      Popparit itävät nopeasti eli hyvin vielä ehdit. Kannattaa laittaa harso tai joku muu suoja ruukun päälle, kunnes ovat muutaman sentin mittaisia. Sen jälkeen linnut eivät niitä näköjään enää noki. Meilläkin harakoita ja variksia pyörii pihassa lukuisia. Eivät sentään kasvarin kattoa ole saaneet rikki, joten pelko pois.

      Poista
  11. Kyllä nyt kylmät kelit saisivat jo riittää! Olimme lauantaina menossa Lappeenrantaan vanhempieni luo nurmikkoa leikkaamaan, kun ihmettelin, mitä valkoista on maassa ja puiden oksilla?! En ensin edes tajunnut, että se oli lunta! Lumisade oli jo lakannut, mutta nurmikon leikkuusta ei tullut mitään ennen iltapäivää, niin oli paljon lunta maassa! Illalla mentiin mökille, en tiedä, mitä mustikoille on käynyt, sen näkee kun aletaan odotella raakileita...
    Sinun istutusalueesi ovat mielettömän siistejä, kanttaamisessa olet ihan pro! Minäkin yritän pitää penkkien reunat siisteinä kanttaamalla, mutta nurmiheinät tuntuvat aina ehtivän kukkapenkin puolelle! Meilläkin on menossa seinänvieruksien siistiminen ja viime syksynä revin vanhan köynnöshortensian kokonaan pois seinältä kasvamasta. Kamalat jäljet tiiliseinässä edelleen! Olisikohan nyt jo kesä ja lämpimät säät tulossa, saat kasvarista pian harsot pois! Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesän valoa ja lämpöä odotetaan joka vuosi innokkaasti. Kylmyys saisi jo riittää. Luin lehdestä Lappeenrannan lumisateesta. Toimittaja arveli mustikkasadon olevan mennyttä. Toivottavasti mustikankukat jaksoivat sinnitellä. Harvoin kai nurmikonleikkuu siirtyy lumen vuoksi. Jospa tämä kesä venyisi sitten loppupäästä, kun alkua saamme näin kauan odottaa.
      Kiitos kanttauskehuista. Tänä vuonna laiskotus on ollut aika massiivista ja se näkyy myös kanttausurien kelvottomassa hoidossa. Toisaalta nurmikko ei kovin tehokkaasti ja nopeasti pääse penkkejä valtaamaan, kun olen jo useamman vuoden kantannut ahkerasti. Tilanne hoituu, kunhan tästä ehdin.
      Köynnöshortensiasta jää tiiliseinään hurjat jäljet. Eikä niitä taida saada millään pois. Toissasyksyisen katto- ja rännirempan vuoksi meiltäkin riivittiin osa köynnöksestä pois. Ihan vielä en ole valmis jäljelle jääneitä ottamaan pois, mutta sekn saattaa olla vielä edessä.
      Kiitos, sinulle myös mukavaa ja toivon mukaan myös lämpimämpää viikkoa!

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!