keskiviikko 6. maaliskuuta 2024

Aikaansaannoksia

Acer - Vaahtera
 

Mediassa kirjoitellaan syyhystä, norosta ja jos jonkinlaisista ihmisiä vaivaavista viruksista. Minä olen muuten terve, mutta epätavallinen velttous ja aikaansaamattomuus häiritsee liiaksi. Auringonpaisteella on ihmeellisen piristävä vaikutus, joten toivon sitä tulevinakin päivinä entistä enemmän. Jospa into alkaa sisälläni pullistella samaan tapaan, kuin ulkona vaahteroiden silmut.

Kylvin tomaattien siemenet. Tarkoitus oli siirtää niiden kylvöä vähän myöhemmäksi, jotta eivät joutuisi venymään kellarikasvattamossani liian pitkään. Koskaan kun ei tiedä, miten kolea ja yöpakkasvoittoinen kevät tulee. Aluksi päätin kylvää vain kaksi kutakin lajia. Vaan kukapa ei täyttäisi tyhjiä lokeroita muullakin kuin mullalla? En minä ainakaan. Niin sitten tuli kylvettyä niitä tavanomaisia varasiemeniä. Ylimääräisille taimille on kyllä ottajia.

Kylvämäni tomaatit ovat: Gardener's Delight, Golden Sunrise, Bumble Bee, Sungold, Supersweet, Yellow Pearshaped ja Hundreds&Thousands. Uusina lajikkeina kokeilen laajasti kehuttua Vilmaa ja Kivipellon Sailan lähettämää Jip and Jannekea. Lämmin kiitos Sailalle siemenistä.

Multatuntuman sormiini saatuani laitoin samantien kasvun tielle myös samettikukkia seuraavasti: Jolly Jester, Panther, Strawberry Blond, Fireball, Favourite Red ja Honeycomb.


Viimeisistä talvikylvöistäni on aiikaa enemmän kuin iäisyys. Puutarhalehden artikkeli houkutteli minua jälleen kokeilemaan. Ohjeessa kehotettiin harjoittelemaan persiljalla. Valitsin kuitenkin unikoita ja sormustinkukkaa.

Laitoin kylvöpotit muoviseen laatikkoon pergolan yrttilaatikon alahyllylle. En halunnut rei'ittää hyväkuntoisen laatikon kantta, joten sujautin metallisen koukun kannen ja laatikon väliin mahdollistaakseni ilman kiertämisen ja estääkseni liian korkean lämpötilan. Ripottelin mullan pintaan hieman lunta. Jätin puutarhalapion laatikkoon, jotta muistan jatkossakin käydä säännöllisesti huolehtimassa kastelusta.

Edellisessä postauksessa riemuitsin pitkään jäässä olleen lämpökompostorin heräämisestä. Avasin alaluukun ja kas, massa ei enää ollut jäässä sielläkään. Laitoin pressun kompostorin eteen ja vedin muutaman lapiollisen massaa pois. Pääosin massa oli jo aika kypsää, mutta joukossa oli edelleen jatkokypsymistä tarvitsevaa materiaalia. Sitäpaitsi näin lumiseen aikaan valmista massaa ei vielä voi puutarhaan levittää. Pressun avulla massa oli helppo siirtää viereiseen kompostoriin jatkamaan kypsymistään.

Yläosa oli vielä runsas viikko sitten tupaten täynnä. Nyt pinta on vajonnut mukavasti ja kannen avatessa kompostori suorastaan höyryää eli multatehtaani on täydessä työn tuoksinassa.


Vielä ei pääse puutarhamyymälöihin hypistelemään. On siis tyydyttävä nettikauppoihin. Lähinnä olen etsinyt pensaita ja pieniä koristepuita. Onhan niitä vaikka mitä, kunhan vain osaisin päättää. Kaikkia kun ei voi omaan pihaan istuttaa.

Oravankesäpesä -blogissa ihailin syksyllä hurmesilkkiheinää (Imperata cylindrica 'Red Baron') ja Saaripalstan Sailan blogissa taasen tyräkki Ascot Rainbowia'. Molempiin törmäsin selatessani Viherepeukaloiden tarjontaa. Niin vain tupsahtivat ostoskoriin. Kellukoitakin on vaikea vastustaa, joten samaan syssyyn tilasin kellukka Pink Fluffya. 

Perennatilauksia aletaan toimittaa vasta huhtikuussa. Niinpä saan vielä hetkisen odottaa päästäkseni uusia kasveja ihmettelemään ja istuttamaan. Onpa tässä hyvää aikaa miettiä, mihin ne istutan. Siihen kun en tilatessani vielä kovin paljon aikaa käyttänyt.

Vielä ei näy lumikelloja omenapuun alla.


Kahlasin jälleen kerran alapihan omenapuun viereen katsomaan, josko lumikellojen piippoja näkyisi. Ei näy. Sormustinkukkien ruusukkeissa sen sijaan on jo selvästi eloa. Omenapuun alta lumi on sulanut reippaassa tahdissa. Muualla sitä riittää niin paljon, että haisaappaat hörppäsivät rakeisen kylmää tavaraa ylenmäärin.

Dianthus barbatus - Harjaneilikka

Puutarhaihmisen vihreän nälkä helpottaa hieman alapihan Kotikiven tyvessä kasvavia harjaneilikoita katsellessa. Nämä ovat reippaita kavereita. Noita lehtiruusukkeita oli runsaasti jo syksyllä siellä täällä. Aikanaan lumi peitti ne ja nyt ne ravistelevat lumen pois päältään päästäkseen paremmin nauttimaan valosta ja auringonsäteistä.


Pihan hiekkakäytävät ovat edelleen pääosin lumen ja jään alla. Etelän puolella aurinko lämmittää jään pintaa niin hyvin, että petkeleellä sitä saa kivasti pilkottua. Varjoisella puolella sulamista ei tapahdu samalla tavoin. Ei etenkään nyt, kun yöt ovat jälleen reippaasti pakkasella. Yhtään ei enää huvittaisi nakella hiekoitussoraa käytäville, mutta pakko se kai on, ellei halua liukastella luita murtaen.


On se vaan nautinto lohkoa ja lennättää jääkimpaleita pois käytävältä. Joka vuotista kevään edistämistä, joka jonkun mielestä on hullun hommaa. Sulaahan se ennen pitkää joka tapauksessa. Sulaa, sulaa, mutta kenties avustettuna vähän nopeammin...


PS.
Suosittelen tarkastamaan välillä kommenttienne roskapostikansion. Viime keväänä kommentteja meni roskapostien joukkoon isoja määriä.
Tilanne on sittemmin rauhoittunut, mutta muutama kommentti löytyy edelleen roskapostin joukosta. Siksi käyn säännöllisesti tarkastamassa tilanteen ja palauttamassa kommentit julkaistaviksi. On siellä välillä ihan oikeaakin roskapostia eli kaikenmaailman netticasino- ym. juttuja.

Tapaan käydä lukemassa, mitä blogin pitäjä on vastannut laittamaani kommenttiin. Yllättäen kommenttiani ei toisinaan näy ollenkaan. En oikein usko, että blogin pitäjä on minuun niin suuttunut, että poistaa yksittäisiä kommentteja. Toki sekin on mahdollista.


33 kommenttia:

  1. Minä katson joka postauksen jälkeen roskapostin ja melkein aina siellä on julkaistavaakin .😝 .
    Vai tilauksia ja kylvöhommia . Minäkin taidan istuttaa yhden tai kaksi tomaattia kuitenkin . Muutamat on kehoittanut näin tekemään . Joudun ne ottamaan mukaan taas anoppilaan mutta mukaan lähtee kuitenkin jotain eli kurpitsan ja kurkun taimet niin siinähän ne kulkeutuu .
    Sitä mietin että mitä sitten kun kasvihuone valmistuu ....mukaan pitäisi ottaa eräskin taimi 🙃 .no sitä pitää miettiä sitte .
    Kyllä sitä tulee kevättä edistettyä kaikenlaisilla kolkutuksilla . Minulla on ollut myös todella saamattomuutta ja haluttomuutta mutta toivon pikkuhiljaa virkistyväni . Kotona on melkein kaikki sisätyöt jäänyt rästiin mutta pikkuhiljaa pitää aloittaa ettei saa pölykeuhkoa . Virkistymistä sinnekin ❤️ ,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Useimmat aktiivisesti postaavat tarkastavat selvästi roskapostinsa säännöllisesti. Sinä kuulut niihin. Viime keväänä tästä aiheesta puhuttiin paljon ja ongelma korjaantui melko hyvin. Silti sinne roskapostiin menee kommentti jos toinenkin. Tänään nostin roskapostista taas yhden säännöllisesti kommentoivan julkaistavaksi.
      Tomaatteja voi kasvattaa ilman kasvariakin. Minulla kasvoi tomaatteja talon seinustalla. Sato kypsyi myöhemmin ja määrältään vähäisempänä, mutta maistui taatusti sitäkin ruhtinaallisemmin.
      Teidän kannattaa hankkia joku kastelujärjestelmä kasvariin. Silloin ei muutaman päivän poissaolo aiheuta niin suuria tappioita.
      Auringonpaiste virkistää ja saa vipinää kinttuihin kummasti. Viikkosiivous ei ole niitä mieluisimpia hommia, mutta pölykeuhkon uhalla se sentään tulee hoidettua.

      Poista
    2. Olen ottanut tavaksi katsoa bloggerin asetuksista kommentit, onko tullut uusia. Sähköposti-ilmoitus tulee vain joistain, eikä ole roskapostissakaan. Aiemmin ilmoitus toimi, mutta nyt on jo jonkin aikaa ollut ongelmia.

      Poista
    3. Itsekin olen huomannut parhaaksi tavaksi mennä asetusten kautta katsomaan kommentit. Sähköposti-ilmoitusta saan aniharvoin, joten siihen en enää luota ollenkaan.

      Poista
  2. Pätevän näköinen kylmäkäsittelysysteemi! Vaihtelevat lämpötilat ovat varmaan kylvöksille justiin hyväksi.
    Ihanaa, että jotain jo näkyy – eläköön harjaneilikka! Vähän tuhan kylmä oli nyt viime yö, täällä jäi mittariin -6 astetta. Kaikki oli kovin jäässä aamulla, onneksi nyt aurinko lämmittää.
    Hyvä, että otit puheeksi kommenttien juuttumiseen tarkistettavaksi tai roskakommentiksi. Sinun kommenttisi jostain syystä on usein juuri niiden joukossa – ja parin muun ihan säännöllisen kommentoijan. Mistä lie sitten johtuu, mutta hyvä ne on tosiaan tarkistaa, että pääsevät eetteriin. Kommentit ovat bloggaamisessa niin tärkeässä osassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä olisi kannattanut aloittaa neuvotulla persiljalla. Toisaalta sitä kasvaa kasvimaalla jo valmiiksi, ellei ole kuollut talven kurimuksessa. Viime vuonna persilja talvehti.
      Totta tosiaan turhan kylmää. Vieläpä useana yönä eteenpäin kunnolla pakkasta. Onneksi aurinko lämmittää päivällä kivasti ja piristää sitäkin enemmän. Katselin jo Espoosta kotiin päin tullessa, josko tienpenkoilla näkyisi leskenlehtiä. Ei tietenkään näkynyt, mutta toiveikkaana on hyvä olla.
      En ole keksinyt mitään johdonmukaisuutta, millä perusteella mikin kommentti roskapostiin lennähtää. Viime keväänä joku sanoi, että lyhyet muutaman sanan lauseet menivät roskapostiin. En ole sellaista huomannut.
      Kommentit ovat tärkeitä ja parasta silloin, kun ne johtavat laajempaan keskusteluun. On kiva nähdä, miten blogin pitäjä vastaa saamiinsa kommentteihin, kun toisinaan tulee esitettyä suoria kysymyksiäkin. Muutaman kerran olen lähiaikoina käynyt katsomassa ja yllättäen todennut, ettei koko kommenttiani ole. Siksi päädyin nostamaan aiheen framille. Saattaa olla, ettei joku ole tähän törmännyt tai ajatellut ongelman jo kokonaan korjaantuneen.

      Poista
  3. Minäkin ongin joka viikko jonkun kommentin roskapostista julkaistavaksi, vaikka ne eivät todellakaan sinne kuulu.
    Sinä oletkin päässyt hyvään vauhtiin kylvösten kanssa, pidetään niille peukkuja.
    Hymyilytti, kun huomasin tilaamasi perennat. Olen juuri nuo samat poiminut moneen kertaan ostoskoriin ja sitten kuitenkin vielä jättänyt tilaamatta. Pitäisikö kuitenkin ;), ettei jää harmittamaan myöhemmin. Hurmesilkkiheinä teki minuun lähtemättömän vaikutuksen jonkun puutarhalehden jutussa, jossa näkyi ihanasti puutarhassa laajoina kasvustoina hurmesilkkiheiniä - kuvat olivat tosi ihania. Olen vain miettinyt, miten ne menestyisivät täällä meillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Epäilinkin, että tämä roskapostivaiva on edelleen olemassa. Onneksi ei niin laajana kuin vuosi sitten. Silloin muodostui tapa käydä säännöllisesti roskaposti tarkastamassa. Ei siitä ole mitään vaivaa ja siten saa ne helposti palautettua julkaistavaksi.
      Taitaa kylvövauhti vain kiihtyä. Viikonloppuna sain pitkän tovin kulumaan rapistellessani siemenpusseja kunkin vaatiman kylvöajan mukaiseen järjestykseen.
      Olemme näköjään toimineen samalla tavoin. Pari kertaa pudottelin kasveja ostoskoriin ja sitten peruin koko homman. Maaliskuun auringon helottaessa taivaalla tuumasin, että törsätään sitä hölmömpiikin asioihin. Samoin mietin, että harmittaa kovasti, jos joskus myöhemmin ostoksille mennessäni haluamani kasvit onkin myyty loppuun. Niinkin on käynyt. Itse asiassa en ole lainkaan varma, mihin hurmesilkkiheinät puutarhassani tyrkkään. Joitakin ideoita seilaa päässä. Uskon niiden tarkentuvan siihen mennessä, kun posti ilmoittaa laatikon olevan noudettavissa. Hurmesilkkiheinän sanotaan olevan arka. Voisitko ajatella sitä ruukkuistutukseksi?

      Poista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Roskapostiin näyttää kulkeutuvan aina välillä sinne kuulumattomia kommentteja. Onneksi ne on kuitenkin sieltä palautettavissa ja julkaistavissa.
    Minulla kylvöt vielä odottavat sopivaa ajankohtaa. Vasta kelloköynnöksistä osa on kylvettynä ja Nilalta saamani esikon siemenet.
    Meilläkin lämpökompostori pöhisee kivasti, eli neljässäkymmenessä asteessa. Kiitos mieheni, joka on saanut pidettyä kompostorin käynnissä, Vuokatin lomaviiikkoa lukuun ottamatta, koko talven.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, roskapostista on helppo palauttaa sinne joutuneet asialliset kommentit. Nostin aiheen siksi esille, että ehkä kaikki eivät ole tähän ongelmaan törmänneet. Huomasin muutamassa vähemmän aikaa seuraamassani blogissa kommenttini kadonneen.
      Vielä ei ole kiire kylvöjen kanssa. Minunkin tarkoitukseni oli viivästyttää tomaattien kylvöjä, etteivät turhaan kasva pituutta kellarissa. Niin vain tuli nekin siemenet multaan kätkettyä.
      Pohdin, olisiko kompostorini totaalisen jäätymisen syynä "halpiskuivike"? Yleensä olen käyttänyt tiettyä merkkiä. Syksyllä Ukkokulta toi kaupasta ihan muuta, mitä pyysin. Joka talvi kompostori menee hetkeksi jäähän, mutta saan sen käynnistymään mm. kuumavesikanisterilla. Ensimmäisen kerran jäätyminen kesti näin pitkään. Vaan nyt se pöhisee ihan kunnolla. Piti ohi kävellessä nostaa kantta ja ihailla höyryävää massaa.

      Poista
  6. Minulla odottaa tomaatit vielä kylvöään. Yritän pidätellä, etten laita liian aikaisin. En onnistu saamaan niistä sellaisia vahvoja, joita sinulla ja Kottikärryn kääntöpiiri-blogissa saa ihastella. Teillä on taimitaito hyppysissä eri tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin ne tomaatit ehtivät kasvaa hiukan myöhemminkin kylvettyinä. Joka kevät jännään, saanko tomaatit ja kurkut siirrettyä kellarista ehjinä kasvihuoneeseen, kun ovat ehtineet kasvaa niin valtavasti kokoa ja mittaa. Hurjan vaikea arvioida sopivaa kylvöaikaa, kun keväät ovat niin kovin erilaisia.
      Kiitos kehuista. En koe olevani kovin taitava noiden taimien kanssa. Sen sijaan kellariin hankkimani kunnon kasvilamput ovat mahdollistaneet vankat taimet ja isommat määrät. Enää ei tarvitse vähäisiä ikkunalautoja täyttää taimilla.

      Poista
  7. Huomasin myös, että kun palasin blogitauolta, useat kommenttini tulkittiin roskaposteiksi. Mietin, että johtuiko siitä, että olin ollut pitkään poissa tai enkö enää osannut kommentoidakaan :D
    Itse olen käynyt pari kommenttia onkimassa roskaposteista.
    Ikivihreät perennat ovat kivoja, heti valmiina kasvuun kun pääsevät pois lumen ja jään alta.
    Hurmesilkkiheinä on aivan hurmaava, yritän nyt ihan kokeeksi talvettaa sitä kasvihuoneessa. Todennäköisempää taitaa olla, että selviä talvesta.
    Kokeilin viime keväänä talvikylvöä, unikkoa, kehäkukkaa, kosmoskukkaa taisi olla. Ihan hyvin nekin onnistuivat, mutta en oikein nähnyt siitä olevan mitään hyötyä. Samalla tavalla kasvoivat kuin nekin, jotka kylvin sisälle ja vein myöhemmin kasvihuoneeseen.
    Olen saanut muutenkin hillittyä itseni kylvöjen suhteen, olen kylvänyt vasta persiljan. Parin viikon kuluttua kylvän muutaman tomaatin ja jotain kesäkukkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En usko, että blogitauollasi on merkitystä. Tuntuu, ettei roskapostiin menevillä viesteillä ole loogisia yhteneväisyyksiä. Poimin tänään sinun viestisi roskapostista parin muun ohella, joista kumpikin on pitkäaikaisia bloggaajia ja kommentoijia. Näyttää, että roskapostiin menevien määrä olisi taas lisääntynyt. Ei onneksi ole vaikea niitä klikata julkaistaviksi. Roskapostin tarkastamisesta on tullut säännöllinen toimenpide.
      Pitäisi varmaan laittaa Oravankesäpesän Katille kysymys, miten hänen hurmesilkkiheinänsä ovat talvehtineet. Ajankohta tilanteen toteamiseksi on vielä liian varhaista.
      Ehkä talvikylvöillä on enemmän merkitystä alueilla, joilla talvi kestää pidempään? Kosmosta en ole esikasvattanut ollenkaan, koska minusta se toimii riittävän hyvin suorakylvettynä. Toki kukintaa voisi esikasvattamalla aikaistaa. Minulla persilja on talvehtinut onnistuneesti kasvimaalla. Koskaan ei tiedä, miten kulunut talvi on kasveja kohdellut, joten ajattelin persiljaa kohta lisää.

      Poista
  8. Siellä on kevätkylvöt jo hyvin hallussa.
    Minun blogissani käy välillä niin, että jonkun kommentti ja odottamaan vapauttamista, vaikka muuten kommentit ilmestyvät heti. Onneksi sitä ei käy usein, mutta ainakin mielestäni huomaan nämä jumiin jääneet ja vapautan julkaisuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auringonpaiste lisää kylvöintoa. Vielä ei mikään tulenpalava kiire sentään ole.
      Näyttää kuin kommentien joutuminen roskakoriin olisi taas lisääntynyt. Vuosi sitten kommentteja oli roskapostissa välillä jopa kymmeniä. Sitten tahti hiljeni, mutta nyt on joka kerta roskapostissa käydessä nostettava kommentteja julkaistavaksi.

      Poista
  9. Niin kirjoitellaan sairauksista ja ei voi kun ihmetellä taas koululaisia vaivaavista täistä!!! Ei niistä puhuttu mitään minun kouluaikoina, siis ei ollut kellään.
    Hyvä muistutus roskapostista. Viime aikoina ollut vähemmän, yritän muistaa säännöllisesti katsoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muista, että minulla olisi ollut kouluaikana täitä. Puhetta niistä kyllä oli. Omien lasten päiväkoti- ja alakouluaikaan lähes joka syksy jaettiin lappuja täiesiintymistä. En löytänyt lasten päistä täitä, mutta varmuuden vuoksi ainakin yhtenä syksynä lasten hiukset pestiin täishamppoolla. Tarhoissa ja kouluissa ne leviävät helposti, jos yhdelläkin lapsella niitä on.
      Minusta taas näyttää, että kommentteja menee vaihteeksi taas enemmän roskapostiin. Pitkään oli siinä asiassa hyvin rauhallista.

      Poista
  10. Katsoin heti roskapostilootaan. Jostain syystä sinun kommenttisi siellä luurasivat. Vain sinun??? Kumma juttu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaha, blogger on nostanut minun tikunnokkaan. Mitähän olen tehnyt tai jättänyt tekemättä?

      Poista
  11. Täällä on vielä himmailtu kylvöjen kanssa, mutta ensi viikon lomalla on tarkoitus aloittaa! Ja sittenhän se varmasti karkaakin käsistä:)
    Minulla oli Viherpeukaloiden ostoskorissa tavaraa muutaman viikon, mutta nyt kävin sitten painamassa tilaa-nappia, samaa kellukkaa toivottavasti tulossa keväällä meillekin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fiksua himmailla kylvöjen kanssa. Yhtään ei tiedä, milloin kevät on sopivan lämmin ja taimet saa kasvihuoneeseen.
      Jätin Viherpeukaloissa ostoskorin odottamaan, jolloin sain muistutuksia siitä, että ostos on edelleen avoin. Ei siis huolta, että pääisi unohtumaan.
      Eikö olekin nätti kellukka? Eihän sellaista voi vastustaa.

      Poista
  12. Jestas miten paljon nimiä siemenillä... no, niinhän sitä rakkailla lapsilla tuntuu nimiä riittävän.... Ihanan hersyvää ja aurinkoisen kevätmielistä Naisten päivää!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvien nimet ovat oma maailmansa. Ei ole vain tomaattia tai samettikukkaa, vaan jos jonkinlaisia hienoja nimiä. Minusta on kiva opetella kasvien latinankielisiä nimiä. Ukkokulta taasen oikoo mutkat suoriksi. Hänen mielestään meillä kasvaa vain ja ainoastaan kirjovehkaa.
      Kiitos, ihanaa naistenpäivää sinullekin!

      Poista
  13. Käyn myös kommentit aina läpi ja ongin niitä roskapostista melko usein ja hyvin sattumanvaraisesti ne sinne menee, tänään menee - huomenna ei ja saman kommentoijan viestitkin. Ajattelin samaa kuin Marjakin, että vaikuttaako tuo tauko.
    Vai että ostoksissa ja alkoi naurattamaan kommenttisi, että ihan paikkaa tilauksillesi et ollut ajatellut - tuntuu niin tutulta, minulle käy niin useinkin - aina! En juurikaan tilaa taimia nettikaupan kautta, kun mun täytyy päästä taimet näkemään, toki sitä olen harkinnut - minkä kokoisina taimet siis tulevat kun ne tilaa netin kautta? Hyvä valikoima tomaatteja sinulla, toivottavasti lähettämäni itävät, kaveri niitä testasi, hyvällä menestyksellä paitsi että kissa söi taimet! Paprikat ja chilit on kylvetty, myös purjot. Viikonloppuna kylvän microdwarfit ja loput tomaatit sitten myöhemmin.

    Oikein mukavaa Naistenpäivää Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oikein usko, että blogitauolla olisi vaikutusta kommenttien roskapostiin menemisessä. En itse ole ollut tauolla ja sepustan usein kommentteihinkin pitkiä jorinoita. Siitä huolimatta minun kommenttini ovat saamieni tietojen mukaan joutuneet roskapostiin. Mikä lie bloggerin riesa, joka toivon mukaan korjaantuu aikanaan. Onneksi ei sentään nyt ole sellaisia määriä kommentteja roskapostissa, kuin viime keväänä.
      No juu, tuosta kasvi edellä -touhusta en pääse eroon hyvistä yrityksistä huolimatta. Vaikka kuinka vannoisin ensin katsovani istutuspaikat ja sitten niihin kasvit, aina sorrun kaikenlaisiin houkutuksiin. Toistaiseksi kaikille kasveille on löytynyt paikka ja vain harva on tyytymättömänä jättänyt hyvästit.
      Nettikaupasta tilaaminen ei välttämättä ole minusta paras mahdollinen tapa. Kasveja ei todellakaan pääse hypistelemään, niiden kuntoa arvioimaan ja kokoa näkemään. Jonkun kerran olen pettynyt ja vannonut, ettei koskaan enää. Tässä sitä taas ollaan. Houkutusten äärelle sortunut. Hankintalistallani on muutakin, mutta niiden suhteen päädyin odottamaan puutarhamyymälöiden avautumista.
      Lämmin kiitos vielä kerran lähettämistäsi microdwarfeista. Suunnittelin laittavani sen toisenkin antamasi lajikkeen siemeniä multaan lähipäivinä. Vielä ehtii, kun tämä kevätkään ei näytä kovin kiivaassa tahdissa edistyvän. Tiedä häntä, tuleeko taas joku yhtäkkinen lämpöjysäys.
      Sinulle myös Hyvää Naistenpäivää!

      Poista
  14. Elähdyttävää kun aurinko paistaa ja puissa ja pensaissa on silmuja.
    Hurjasti sinulla on puutarhajuttuja meneillään.
    Mikä onni ihmiselle että aina on jotain ikivihreeäkin ympäristössä kesät talvet.

    Hämmennyn aina kun joku kirjoittaa noista roskapostiongelmista,
    koska en ole keksinyt miten ja mistä niitä posteja pääsee katselemaan.

    Auringonpaistetta ja mukavaa keväänodotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enemmänkin voisi puutarhajuttuja olla. Kunhan kevät tästä etenee, vauhti luultavasti lisääntyy. Ikivihreät ovat todellakin tärkeä osa niin puutarhaa kuin elinympäristöämme.
      Pääset katsomaan ja muokkaamaan roskaposteja, kun kirjaudut blogiisi ja menet asetuksiin. Siellä vasemmassa reunassa on otsikot, joista muistaakseni kolmantena Kommentit. Klikkaa Kommentti-sanaa. Silloin näet vasemmassa yläreunassa pienen väkäset, jota klikkaamalla avautuu valikko: Kaikki, Odottaa tarkastusta, Julkaistu ja Roskasisältö. Näin näet, onko sinulla esimerkiksi tarkastusta odottavia kommentteja tai montako viestiä on roskasisältönä. Klikkaamalla haluamaasi kohtaa pääset hyväksymään julkaisun tai poistamalla asiattomat kokonaan.
      Toinen tapa muokata kommentteja on samaisessa asetusvalikossa ollessasi klikkaamalla oikeassa yläreunassa sanaa Hallinnoi. Siellä avautuvassa valikossa voit hyväksyä julkaistavaksi tai vaikkapa siirtää roskokoriin.
      Näitä on hiukan hankala neuvoa sanallisesti. Kysy, jos jokin jää epäselväksi.

      Poista
  15. Tuollainen lokerikko onkin petollinen, kun eihän niitä yli jääneitä lokeroita tosiaan voi tyhjilleen jättää. Kylvän itse aina yksittäisiin ruukkuihin, jotta ei tulisi "vahingossa" laitettua liian aikaisin jotain ylimääräistä. Vielä en ole omia tomaatinsiemeniä kylvänyt, mutta muutaman vasta itäneen taimen sain äidiltäni. Mieli tekisi jo kylvää vaikka mitä mutta ei tämä pilvinen sää oikein houkuta siihen touhuun. Tutkailin myös aiempien vuosien kylvöaikatauluja ja totesin, että vielä ei ole siemenillä edes mikään kiire päästä multiin. Enemmän on ehkä hoppu kylväjällä...
    Onnittelut kompostorin heräämisestä! Siellä taas multatehdas hyrisee. Kyllä se kevät vaan tulee nopeammin, jos sitä vähän avittaa. Ja vähintäänkin on mukavampi liikkua, kun kulkuväylillä ei ole luistinrataa. Täällä alkaa isommilla kaduilla jo olla sulaa mutta oma piha on vielä sen verran paksun lumen ja jään alla, ettei ole toivoakaan päästä vielä keväänedistämispuuhiin. Hyvät hankiaiset (kantohanget) sen sijaan on nyt ollut, kun pitkään jatkuneen suojasään jälkeen tuli pakkasta. Ulkoilu on maistunut ihan eri tavalla, kun ei tarvitse rämpiä haarojaan myöten hangessa.
    Minäkin huomasin, että nyt on alkanut taas mennä enemmän kommentteja tarkistettavaksi tai suoraan roskapostiksi. Otin itsekin viime kevään roskapostikaaoksessa tavaksi käydä ensimmäisenä tarkistamassa bloggerin puolelta uudet kommentit. Valitettavasti sinun kommenttisi ovat edelleen hyvin usein tarkistettavana. Ymmärrän kyllä, että tarkistettavaksi joutuvat jonkun aivan uuden lukijan tai ulkomaalaisten kommentit tai sitten johonkin oikein vanhaan postaukseen tulevat kommentit, mutta sinne ohjautuvat myös täysin asialliset, kunnon kommentit ilman mitään koukerokirjaimilla kirjoitettuja linkkejä. Hetken aikaa mietin, voisiko se johtua siitä, että käytät pelkkää Between-nimeä etkä esimerkiksi Between/Rikkaruohoelämää. Sitten hylkäsin sen teorian, sillä tarkistettavana oli joku aivan suomalaisella nimellä kommentoiva bloggari (ehkä Kottikärryn kääntöpiirin Päivi). Luulisi, että blogger olisi jo oppinut sinun kommenttiesi kuuluvan julkaistavaksi, kun niitä on saanut vähän onkia näkyville. Omituista kerrassaan ja samalla hyvin turhauttavaa.
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis lauantaita! Täällä ollaan selvästi pyhätunnelmissa...

      Poista
    2. Hoppu on todellakin kylväjällä, ei siemenillä. Tomaatteja ei saa kasvihuoneeseen yhtään aikaisemmin, vaikka milloin kylväisi. Onneksi kellarissa on hyvin tilaa taimille ja niille tehokkaat kasvilamput. Jos ikkunalaudalla pitäisi kaikki vanhaan tapaan kasvattaa, tila loppuisi ensikättelyssä. En ollut kurkistanut pesuhuoneen lattialla olleita kylvöksiä pariin päivään. Tänään niin tein ja huomasin itämistä tapahtuneen oikein kiitettävästi. Äkkiä vaan taimet valoon, etteivät turhaan veny pituutta kalpeina soiroina.
      Isommat tiet ja jalkakäytävät ovat sulaneet kiitettävästi. Varjoisemmissa paikoissa ja pienemmillä teillä jäätä riittää. Samoin kotipihassa on paikkoja, joissa on edelleen paksu jää - ja äärimmäisen liukasta. Aamulla mittari näytti -9. Samanlaista on luvassa jatkossakin.
      En ole löytänyt mitään logiikkaa roskapostiin menevistä kommenteista. Sinne menee pitkiä tarinoita ja parin sanan toivotuksia. Kommentoijien nimetkin ovat ihan suomalaisia ja pitkään bloganneita ja kommentoineita. Pitkään olikin rauhallista ja roskaposti pysyi tyhjänä. Nyt on taas vilkastunut. Ihmetyttää ja välillä turhauttaakin. Roskapostin tarkastamisesta on tullut rutiini. Onneksi kaikenmaailman nettikasino- ym. roskaposteja tulee varsin vähän. Ja onneksi roskapostista on helppo nostaa sinne väärin joutuneet kommentit julkaistavaksi.
      Lauantai tai pyhä, ei haittaa. Toivottavasti siellä paistaa aurinko ja pääset siitä nauttimaan eli mukavaa sunnuntaita!

      Poista
  16. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!