perjantai 19. huhtikuuta 2024

Tilapäinen viivästys keväässä

Crocus tommasinianus 'Roseus'
 

Viikonloppuna ja tämän viikon parina ensimmäisenä päivänä sää suosi pihatöissä ahertavia. Sadepilvet purjehtivat meidän tontin yli lastiaan laskematta. Aurinkokin näyttäytyi välillä niin, että fleecetakilla tarkeni työskennellä. Kunhan ei alkanut istuskella. Silloin kolea tuuli osui ja laittoi liikettä niveliin.


Maanantaina päivystin pihalla saapuvaksi luvattua multakuormaa. Siinä ohessa innostuin leikkaamaan pensasruusuja, vaikka tarkoitus oli sitä hommaa siirtää vielä viikolla parilla. Meillä on hyvä oksasilppuri, mutta piikikkäiden ruusujen tunkeminen silppurin kitaan on ikävää hommaa. Kunnollisista hanskoista huolimatta piikkejä saa nyppiä sormistaan pitkään työn päätyttyä. Kaatopaikkakäynti häämöttää lähitulevaisuudessa, joten päätimme kuskata ruusurisut samalla keikalla.


Multakuorma saapui sovitusti. Kohta minun on varmaan keitettävä kahvit kuljetusfirman kuskille, kun joka kerran sattuu sama mukava kaveri. Lavallinen Biolanin mustaa multaa eli 65 x 45 litran säkkiä laskeutui varaparkkipaikalle. 

Tällä kertaa sallin kuskin jättää muoviin pakatun säkkitornin keskelle aluetta, koska maa on paikalla pehmeää, eikä mahdollista haarukkatrukin kulkua. Vuosi sitten pino kellahti nurin. Kuskin kanssa keräsimme säkit takaisin pinoon, eikä yhtään säkkiä mennyt rikki. Nyt kärräsimme Ukkokullan kanssa osan säkeistä alapihalle, osan kellariin ja loput pinottiin pressun alle varparkkipaikan sivuun. 

Hankkijalta tilattu kuorma maksoi 299 € sisältäen toimituskulut. Tarjouksesta multasäkkejä saa usein edullisemmin, mutta ei niitä henkilöautoon kovin montaa kerralla mahdu. Emme enää voi tilata kuorma-autolavallista multaa, koska tontilla ei ole kippaus- eikä säilytyspaikkaa.


Kevään edistymisessä on tilapäinen viivästys. Ties kuinka monennen kerran. 10 vuorokauden ennusteessa on muutaman asteen yöpakkasia, eikä lumikaan ole poissuljettua. Ensi viikon lopulla näyttää sentään hiukan toiveikkaammalta. 

Jonkun verran ottaa pattiin tällainen kylmyys, kun olen odottanut kevättä ja elämän siirtymistä pihalle kuin kuuta nousevaksi. En kuitenkaan anna säävastoinkäymisten nujertaa. Lisään vaatetta ja valitsen tehtävistä sellaiset, joissa koleus tai tihkusade ei ole este.

Helleborus 'Double Ellen'

Jouluruusujen nuput nostavat päätään, vaikka kukat eivät kiirehdi avautumistaan. Osassa jouluruusuja lehdet ovat talven jäljiltä repaleiset, osin ruskeita. Siistin niitä jossain välissä. Huonokuntoiset lehdet voivat toimia suojana, jos vaikka sitä lunta sataa.

Omphalodes verna - Kevätkaihonkukka

Kevätkaihonkukka kiirehtii joka vuosi avaamaan nuppunsa ensimmäisten joukossa. Paras sinerrys on vielä edessäpäin. Suurin osa kevätkaihonkukkien lehdistäkin on vasta rullaamassa kääröjään auki. Ovaalipenkki on suojaisa ja lämmin. Siellä kevätkaihonkukka avautui ensimmäisenä. Yleensä näin käy Vasenrinteessä.

Iris reticulata 'Purple Hill'

Ruusupenkin Purple Hill - kevätkurjenmiekat ovat nyt kaikki auki. Näin viileässä kukkiminen kestää mukavan pitkään.

Iris reticulata 'Pauline'

Näistä kuvan Paulinena istutetuista kevätkurjenmiekoista olen taas hiukan hämilläni. Terälehden kuviossa ei ole keltaista, eikä pitäisikään. Netissä kuvia selaillessa törmäsin sellaisiinkin Pauline-kuviin, joissa terälehdissä on myös keltaista. Ota näistä nyt selvää. Näyttää kuin osaa nupuista ja lehdistä olisi käyty napostelemassa.

Pörriäinen Iris Katharines Goldissa

Maanantaina oli kohtalaisen lämmintä. Pörriäisetkin jaksoivat olla liikkeellä. Katharines Goldit houkuttelivat kimalaisia puoleensa.

Ensimmäiset kirjopkarililjat nousussa.
 
Vasenrinteessä näin ensimmäisen liljakukon. En vaan ehtinyt saada sitä hyppysiini, kun se jo kellahti karikkeen sekaan selälleen. Vasenrinteessä ei kasva ainuttakaan liljaa, eikä oikeastaan ihan lähelläkään. Keisarinpikarililjat ovat jo saaneet mittaa ja muutama kirjopikarililjakin on alapihalla nousussa. On siis tehostettava liljakierroksia, jotta ehdin puuttua kukkoesiintymiin. 

Innokkaimmat punatakit litistän sormilla, jos vain ehdin saada ne kiinni. Kaikki liljat kierrän suihkuttamassa valkosipuliuutteella. Puutarhan parhaaksi -ryhmässä kerrottiin, että liljakukot suunnistavat isäntäkasveihin hajun perusteella. Valkosipuliuute sekoittaa niiden hajuaistin. En tiedä, kuinka tutkittua tietoa tuo on, mutta kaikkia keinoja kannattaa kokeilla. Jos niistä ei ole muille mitään haittaa.

Erythronium 'Pagoda' - Koiranhammas

Koiranhampaissa on jo nuppuja näkyvissä. Näitä olen muutaman vuoden ajan istuttanut alapihalle Kiemurapenkkiin ja Päivänliljapenkkiin. Kummassakin paikassa ollaan hereillä. Saattaa olla, että ovat aiempinakin keväinä olleet varhaisia, mutta en vain ole kiinnittänyt niihin erityistä huomiota. Nyt kasvusto on monin paikoin vielä varsin matalaa, joten näkymät eri kasveihin on hyvät.

Dicentra spectabilis - Särkynytsydän


Särkynytsydänkin tunkee punertavia versojaan maan pinnalle. Noista sentin kokoisista kärjistä on vielä matkaa kookkaisiin puskiin. Kiva kuitenkin nähdä, että elossa ovat. Talven jäljiltä sama huoli kunkin selviytymisestä valtaa puutarhurin vuosi toisensa perään.

Trillium erectum - Punakolmilehti

Punakolmilehtikin on aloittamassa tämän kesän kasvuaan. Viikko sitten tällä samalla paikalla oli vielä jämäkkä kerros jäistä lunta. Kukapa sitä viitsisi päätään jäähän hakata. Parempi odottaa sulamista ja nousta sitten kevein mielin ja vähäisemmin ponnistuksin ylös mullasta.

Scilla bifolia - Pikkusinililja

Pikkusinililjoista pidän eniten tällaisina nuppuina. Eikö olekin söpö! Tykkään minä niistä kukkivinakin, mutta joidenkin kasvien nuppuvaihe vetoaa minuun erityisen paljon. Pikkusinililja kuuluu näihin.

Eranthis hyemalis - Italiantalventähti

Yllättävän paljon pieniä ötököitä lentää ja mönkii, vaikka maakin on varmasti vielä aika kylmää. Näin on hyvä ainakin muuttolintujen kannalta, jotta löytävät luonnosta syötävää. Poistin ruokinta-automaatit yhtä lukuunottamatta. Annan tinttien syödä sen viimeisenkin tyhjäksi. 

Aikamoinen lintujen vilske käy pihassa. Eniten on punarintoja, vihervarpusia, viherpeippoja, keltasirkkuja, pikkuvarpusia ja peipposia sekä tali- ja sinitiaisia. Muutama mustarastaskin tepastelee marjakuusen alla siemeniä etsien. Muut lajitoverit lurittelevat puiden latvuksissa. Kaksi pyrstötiaista on vieraillut säännöllisesti marjakuusen talipötkössä. Tiistaina viimeksi. Nyt talipötkö on pois nokittu, joten pyrstötiaiset taitavat muuttaa muualle.


Tavanomaisten kevättöiden ohessa pihassa on muutama isompi urakka. Ukkokulta on purkanut huonokuntoisesta leikkimökistä lähes kaiken irrallisen. Seuraavaksi on vuorossa itse rakennuksen purkaminen ja pois kuskaaminen. Vapautuvalle paikalle on hapuilevia suunnitelmia, mutta mitään ei ole vielä lukkoon lyöty. 

Leikkimökissä ei enää vuosiin kukaan ole käynyt leikkimässä. Rakennus on toiminut hyvin näkösuojana rajanaapuriin päin ja samalla myös kotoisana pihaelementtinä. Varsinaista näkösuojatarvetta ei ole, koska niin meidän kuin naapurinkin oleskelualueet ovat muualla.

Pajuangervoaidanne leikattu
 
Oikearinteeseen on tulossa joitakin uusia kasveja. Kunhan osaan päättää, mitä hankin. Puutarhamyymälät avaavat vasta oviaan eli kiirettä ei toistaiseksi ole. Myös kasvimaan päädyn vattupenkki on saanut lähtökäskyn. Se vaatii ankaraa lapiointia, johon kerään voimia. Tiistaina käytin muutaman ylimääräisen voimalatauksen leikkaamalla matalaksi noin 20 metrin pajuangervoaidanteen. Risut piti vielä kuskata poiskin odottamaan hakettamista. Ja alue siivottava urakan jäljiltä. Tiesinpä taas töitä tehneeni. 


Marketin pionikimppu on kestänyt viikon. Pionit uuvahtavat ennen neilikoita, jotka jaksavat kukkia maljakossa pitkään. Tällä kertaa valitsin valkoisia neilikoita, jotka eivät näköjään avaudu yhtä tehokkaasti, kuin edelliset keltaoranssit. 

Pari scillaa tulossa Huvituksen alle.
 
Vielä menee heti siihen, että pääsee omasta pihasta pioneja maljakkoon poimimaan. Sitä odotellessa nautitaan pihan piippoesiintymistä.


23 kommenttia:

  1. Hyvinhän siellä on jo kevättä. Tuloillaan on niin paljon kaikkea kaunista! Tämä kevään pätkittäinen tuleminen on kyllä rasittavaa. Sitä ilahtuu muutamasta lämpimästä päivästä, että yes nyt se kevät alkoi, ja sitten taas kohta on pakkasta ja luntakin. Mutta kyllä kevät lopulta voittaa! Pitää uskoa siihen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä postaukset laahaavat kaiken aikaa jälkijunassa. Tai oikeastaan talvi yrittää kerta toisensa jälkeen murtaa uskon kevään saapumiseen. Mittari näytti aamulla -5, eikä päiväkään tuonut plussalukemia.
      Ihan varmasti kevät voittaa. En suostu muuhun uskomaan.
      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  2. Jäin tässä miettimään että asutaankohan me sittenkään samassa maassa, niin paljon pidemmällä kevät siellä teillä on 🤔! Olet ollut ahkera ja aikaansaava, ihailen! Meillä on aika märkää vielä mutta aloiteltu on, yöllä oli pakkasta -5°C! En tykkää, mutta vuosi sitten oli samanlaista ja sitä lunta! Mulla on kasvarissa ollut taimia mutta nyt sää niin muuttuu että vien ne sieltäkin suojaan. Kyllä kevät keikuttelee! Mutta kyllä se lämmin sieltä kyllä tulee, vaikka aikainen ukkossää ennustaa viileää kesää. Kaikkea ei tarvitse uskoa! Mukavaa alkavaa viikonloppua 💚

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila, ihan samassa uskomattoman kylmässä maassa asutaan. Tämän postauksen kuvat ovat keskiviikolta, jolloin mittari kipusi vielä +8 asteeseen. Sen jälkeen onkin ollut pelkkää alamäkeä näissä kevään toiveissa ja esiintymissä.
      Minulla on kasvarissa vasta tuoksuherneet ja muutama vihreää versova talvikylvö. Ovat muovilaatikoissa, joiden päälle laitoin tuplaharsot.
      Hivenen tässä on usko kevään saapumiselle koetuksella. Varsinkin, kun illalla pitäisi alkaa satamaan lunta. Nyt vain kaikki kimpassa kovaääninen EI takatalvelle. Lopettakoon meidän kiusaamisen.
      Hyvää viikonloppua ja lämpimiä varpaita!

      Poista
  3. Hyiseksi meni. Täällä oli aamulla herätessä neljä astetta pakkasta ja kylmää säätä on ennustettu pitkälle tulevaan. Kävin onneksi eilen peittelemässä laukkoja ja marhanliljoja. Liljat olivat ehtineet saada hieman osumaa lehtien kärkiin jo aiemmin.
    Kiva nähdä, mitä mahtaa olla kehitteillä leikkimökkialueelle.
    Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viluista on täälläkin. Aamulla pakkasta oli -5, eikä lämpötila edelleenkään ole noussut plussan puolelle. Nyt jännätään, alkaako luvattu lumisade. Kola on jo kellarissa ja kesärenkaat vaihdettu.
      Raportoin leikkimökkialueesta, kunhan työ etenee. Nyt on ollut niin paljon muita projekteja, että homma seisoo.
      Lämpimämpää viikonloppua sinulle!

      Poista
  4. Ihanan paljon kaikkea monenlaista piipottaa! Täytyykin tutkia omat koiranhammaspaikat, vielä en ole huomannut mitään nousseen, mutta ehkä vain en ole katsonut tarkasti. Eipä niiden ehkä kannattaisi kiirehtiäkään, niin kylmää on ja on luvassa.
    Viime yön alin oli täällä -4,4, kylmältä tuntuu. On tämä aika ikävä kevät. Parina päivänä, tai ehkä kolmena, on ollut yli 10 astetta lämpöä tähän mennessä. En haaveile mistään helleaallosta, mutta olisihan se kiva, että lämpötila olisi kumminkin siellä kymmenen asteen tuntumassa kuin nollan tienoilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tarkoitus vielä laittaa linkki Paulinen tunnistamiseen, aloin nyt ihmetellä, mitä varten tällainen välilehti on auki:
      https://www.rhs.org.uk/plants/100076/iris-pauline-(reticulata)/details

      Jos googlettaa kuvahaulla, kannattaa huomioida, että siellä on sellaisiakin kuvia, joita on jutuissa, joissa on mainittu ko. kasvi jossain kohtaa. Se vääristää kuvahaun luotettavuutta. Ja sitten voi tietysti olla sivustoja, joiden kuvassa on kokonaan väärä lajike. Eli kannattaa katsoa, että kuva on luotettavalta sivustolta, kuten esim. RHS.

      Poista
    2. Ensimmäiseksi, kiitos linkistä. Kävin jo kurkkaamassa ja tallentamassa kirjanmerkiksi, sillä tuollahan on vaikka kuinka paljon tarpeellista tietoa.
      Totta tuo, että googlettamalla ei välttämättä löydä oikeaa tietoa. Eihän Wikipediakaan ole täysin luotettava. Sinnehän voi lukijatkin lisätä tietoa ilman, että todenperäisyyttä asiantuntijat tarkastavat. Jotain osviittaa kuitenkin saa, kun jaksaa ahkerasti netistä tietoa kaivaa. Voi jopa eksyä mielenkiintoisille sivuille.
      Pelkäänpä, että näillä mittarilukemilla useimmat jo nousseetkin piipot pujahtavat takaisin mullan sisään. Ymmärrän oikein hyvin, etteivät jaksa tällaista pohjoisnapamaista säätilaa pitkään katsella. Kun en jaksaisi minäkään. Nyt jännään, saapuuko ennustettu lumisade. Tietenkin voisi ajatella sen toimivan suojana kasveille, mutta kuka haluaa 6 sentin lumikerrosta tässä vaiheessa kevättä? Lumikola on jo kellarissa ja autossa kesärenkaat.
      En odota enkä edes kaipaa helteitä. +10 olisi vallan manio. Nyt joutuu psyykkaamaan itseään rankasti siirtääkseen itsensä puutarhaan jotain tekemään.
      Nyt vain kaikki peukut kohti pilviä sen puolesta, että tämä vielä iloksi eli kevääksi muuttuu. Hyvää viikonloppua sinulle ja pehmoisiin karva-asuihin sonnustautuneille kissoille!

      Poista
  5. Onnittelut multakuormasta, on tosiaan helpotus, ettei joka kauppareissulla tarvitse kuskata säkkejä, kun ne saapuvat perille rahdilla.
    Sinulla riittää ihanan paljon piippoja ja kukkia tutkittavaksi ja ihailtavaksi. Kunpa ensi viikolla olisi hieman lämpimämpää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On naisia, jotka toivovat timantteja ja turkiksi. Sitten on naisia, joiden päivän pelastaa kunnon multakuorma. Minä kuulun jälkimmäisiin. On se vaan silkkaa juhlaa avata multasäkki ja käyttää sitä haluamiinsa paikkoihin.
      Vaatii melkoista itsensä psyykkaamista mennä ulos värjöttelemään huhtikuisissa miinusasteissa. Toivotaan kaikki kimpassa kunnolla plussaa ja pian.
      Mukavaa viikonloppua sinne kattorempan keskelle!

      Poista
  6. Liljakukko-niminen örkki piti googlettaa, kun en muista aiemmin kuulleeni.
    Tänään lauantaina on kylmä päivä; aamulla miinusasteita ja päivälläkin nollassa. Talvi yrittää vielä.
    Ihana katsoa noita uuden elämän alkuja sinun puutarhassasi. Toivottavasti eivät kovasti pahastu tästä uudesta takatalvesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasit varmaan googlettaessasi, että liljakukko on oikein soma punatakkinen herra. Liljojen kannalta kuitenkin inhottu örkki, jota puutarhaihmiset eivät millään halua pihoilleen.
      Valitettavasti elämänsä alulla taivaltavat kasvini ovat pahastuneet miinusasteista. Keisarinpikarililja makaa pitkin pituuttaan kukkapenkissä, eivätkä muutkaan kovin iloisilta näytä. Eikä näytä kyllä tämä puutarhurikaan. Kyllä se tästä taas iloksi muuttuu. Niin toivotaan ja uskotaan.
      Hyvää viikonloppua sinulle!

      Poista
  7. No nyt on taas ihanasti multaa! Mutta näillä keleillä ei oikein multahommatkaan kiinnosta, vaikka tuleehan siinäkin lämmin, jos tarpeeksi niitä paikasta toiseen kärrää ja levittää. Voi, kun säästyisitte lumipeitteeltä, kun noin paljon ihania kukkijoita jo puutarhastasi löytyy! Ja ettei pakkanen puraisisi arempia! Hauska tuo punakolmilehden kasvutapa ja nauratti kuvauksesi jääkannen läpi yrittävistä! Pikkusinililjan nuppuvaihe on suloinen ja jää helposti huomaamatta, jos ei nöyränä kumarru sitä tervehtimään. Yritetään kestää tämä kylmä jakso, ehkäpä sen jälkeen alkaa jo jatkuva lämmin kevät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullasta iloitsen. Miinusasteista en yhtään. Eikä kiinnosta multahommatkaan, vaikka tiedän niissä lämmin tulevan. Onneksi on muita kiireitä, joten voin hyvällä omallatunnolla ottaa hetken etäisyyttä vilusta kärsivään puutarhaan. Aamu valkeni -5 asteessa, eikä plussalle varmaan mennä koko päivänä. Lunta en toivo ollenkaan, mutta muutama haituva on jo taivaalta leijunut. Ehkä menen pihalle puhaltamaan jokaisen lumihiutaleen takaisin sinne, mistä tulevat.
      Monella kasvilla on ihastuttava vauvavaihe. Kaikkia ei edes huomaa, kun ei tule kontattua pikkuisten tasolla maassa.
      Harvoin kevään saapuminen on ollut näin työlästä ja täynnä takapakkia. Kyllähän me tämän kestämme. Suunnataan katse jonnekin tulevaisuuteen, sieltä se lämpö ja vihreys tulee.
      Oikein hyvää viikonloppua sinulle, eikä yhtään lunta!

      Poista
  8. Ihana Purple Hill! Kevään eteneminen on lähes pysähdyksissä kylmyyden takia, mutta toivottavasti kohta taas lämpenee. Kaikki ihana on joka tapauksessa vain muutaman viikon päässä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauneuden lisäksi Purple Hill vaikuttaa aika kestävältä kevätkurjenmiekalta, mikä lisää sen arvoa.
      Johan tässä kylmyydessä pysähtyy puutarhaihmisen ajatuksetkin. Harmittaa toki, mutta parempaan päin ollaan menossa.

      Poista
  9. Kevät saa pitkän takapakin, 10 vuorokauden sääennusteessa ei ole mitään hyvää puutarhurille. Alkaa loppua hommat joita tehdä näin kylmällä. Ruusujen kanssa yritän malttaa enkä leikkaa vielä vaikka aika hyvin jo näkee elossa olevat oksat. Punakolmilehti nousee hauskana rullana. Moni kasvi on sellainen, että sitä kannattaa tutkiskella kun kasvi nousee esiin, tai sen nuppuja, saa uusia puutarhaelämyksiä.
    Liljakukot ovat harmillisen aikaisessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsoin hetki sitten sääennusteet, joissa näkyy parannusta nykyiseen tilaan. Viikko ainakin on pakko kärvistellä tässä kylmyydessä.
      Ulkohommat ovat aika pysähdyksissä lumen peittäessä maan. Toistaiseksi lumikerros on aika ohut, mutta lisää on luvassa.
      Ruusujen leikkaamisen olisi voinut siirtää myöhemmäksi. Toisaalta tänä keväänä päätin leikata niitä voimakkaasti eli ei ollut tarkoituskaan odottaa oksien heräämistä.

      Poista
  10. Meille tulee ensi yönä 10 cm lisää lunta. Pohjoisesta oli tuuli tänään.Mukavaa viikonloppua sinulle
    (enkulinkäsiryöt)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumisade alkoi luvatusti iltakahdeksan aikaan. Toistaiseksi sitä on täällä vain ohut kerros, mutta lisää pitäisi tulla.
      Vietetään mukava viikonloppu takatalvesta huolimatta.

      Poista
  11. Teillä kukkii jo vaikka mitä. Jäin ihastelemaan kurjenmiekkojasi. Toivottavasti lumi ei ole peittanyt kaikkia kukkiasi. Tai ehkä oletkin manaillut sitä seuraavassa postauksessasi? Taidan pitää jännitystä yllä ja lukea sen vasta huomenna.
    Kunnon multakuorma tulee välillä tarpeeseen puutarhassa. Meillä on toistaiseksi riittänyt oman puutarhakompostin multa kukkapenkkien täytteeksi.
    Mitähän kaunista keksit leikkimökin tilalle? Ihan tässä rupesi ajatusmylly pyörimään omassakin päässä, kun hetken aikaa katselin tuota aluetta. Sinulla on siinä varsin iso ala tannerta myllättävänä sitten kun mökki lähtee.
    Mukavaa (ja toivottavasti mahdollisimman vähälumista) viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkii, kukkii. Ehkä enemmänkin, mutta kaikki on nyt vaihtelevasti lumen alla. Päivällä sulaa, kunnes taas tulee taivaalta lisää. Voi noita kasviressukoita, kun joutuvat palelemaan jäätävissä olosuhteissa. On nimittäin ihan älyttömän kylmä.
      Biokomposti vaatii vielä vähän kypsymisaikaa ja puutarhakompostin taasen tyhjensin syksyllä. Tarvetta mullalle siis on. Eiköhän osa säkeistä riitä myös ensi kevääksi.
      Leikkimökin lähtiessä jää aika iso alue tuunattavaksi. Suunnitelmat jatkavat vielä kypsymistään, sillä pihalla on pari muutakin työmaata.
      Viikonloppu tuli ja meni. Uusia on edessä. Mukavaa työviikkoa sinulle!

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!