Pakastemarjapäivä

Aronia

Sää vaihtelee voimakkaasti. Yhtenä päivänä sataa vettä räntää lunta. Seuraavana lunta ja kolmantena päivänä silkkaa vettä vaakasuorassa. Mahtuu siihen väliin sentään yksi auringon kultaama pakkaspäivä, jolloin puutarhan hangella kimaltelee satoja timantteja. Tällainen päivä oli lauantaina. Kameran kanssa kierrellessäni annoin päivälle nimen Pakastemarjapäivä.

Koristeomena Musta Rudolf

Pakkanen oli "sokeroinut" puiden ja pensaiden marjat silmin syötäviksi herkuiksi. Siellä täällä sädehti jokunen timanttikin. Koristeomenoissa on joka vuosi hedelmiä pitkälle kevääseen.

Tuurenpihlaja

Tänä vuonna tuurenpihlajissa - kuten pihlajissa yleensäkin - on myös runsaasti marjoja. Olen kuullut sanonnan, että luonto huolehtii omistaan eli pihlajanmarjat ovat erityisesti lintuja varten. Nyt syötävää näyttää olevan niin paljon, etteivät linnut ole ehtineet verottamaan paljoakaan aronioita tai pihlajia.

Villiviini

Terassin kupeessa kasvava villiviini on pihassani ainoa villiviini, joka tekee vuosittain edes muutaman marjan. Tänä vuonna mustikan kokoisia marjoja on paljon. Vaikka osa niistä on jo varissut maahan tai tulleet pikkulintujen syömiksi.

Mustilanhortensia

Useimmat kasvit ovat jo luopuneet lehdistään ja kukistaan. Hortensioissa ruskettuneet terälehdet ovat edelleen tiukasti kiinni. Eipä kovin usein tule ajatelleeksi, että kasveilla voi olla myös talvella esteettinen arvonsa. Havuilla ja muilla ikivihreillä tottakai. Mutta hortensioissa pidän paljon nimenomaan niiden kukkien koristeellisuudesta. Etenkin niiden yksityiskohtia läheltä katsottuna. Niissä on jotain keijukaismaista, satumaista, perhosmaista. Kevyttä herkkyyttä.

Jänöjussien valtatie

Kovin paljon ei omassa pihassa kasvien ihmeitä talvisena päivänä riitä. Silloin on suunnattava katse maahan. Jäniksiä kulkee varmasti pihallakin läpi vuoden. Lumisena aikana sen näkee konkreettisesti. Joihinkin paikkoihin syntyy suorastaan valtatie jänisten loikkiessa tuttuja polkujaan. 

Löysin noiden tassunpainamien läheltä myös sorkkien painaumia. Peura oli kaiketi aikonut soittaa ovikelloa, mutta ei ollutkaan uskaltautunut nousemaan paria porrasta ulko-ovelle. Niinpä se oli jatkanut matkaa makkarien ikkunoiden alta käytävää pitkin ja loikannut puiston puolelle. Tervemenoa vaan - eikä takas tulemista!

Naapuruston kolme kissaa kiertävät säännöllisesti meidän talon. Näistä tassunjäljistä ei voi päätellä, menikö tästä puutarhatiikerimme Mamis vai valkeakauluksinen mustaturkki Golf. Pienikokoinen Golfin äiti Tamiko ei käy joka päivä.

Kun olen tutkinut maahan painuneita jälkiä riittävästi, nostan katseeni ylös. Pilvissä riittää ihmettelemistä. Auringonnousu aamulla ja lasku illalla saavat usein liikettä niveliini, kun pitää käydä kameran kanssa kuikuilemassa sopivia kuvauskulmia. Toisinaan olen niin laiska, etten jaksa pukea päälleni ja mennä pihamaalle kuvaamaan. Ikkunasta tähtäillen ei kovin hyviä kuvia tule. Esteenä on pylväitä, rännejä, ikkunankarmeja ja milloin mitäkin. Onpahan silti tullut ikuistettua palavan punaisena hohtavat männynrungot tai hennot helmiäispilvet.

Nämä kuvat ovat muisto vain - toistaiseksi. Juuri nyt tuuli ujeltaa nurkissa ja sade vihmoo ikkunoita. Illan pimeydessä puut ojentavat tummina oksiaan kohti valjuja katuvaloja. Ehdinpä kuitenkin tallentaa pakastemarjapäivän kauneuden. Kunnes seuraava sellainen saapuu.

Marraskuu lähenee loppuaan. Pian aloitamme joulukuun...