Näytetään tekstit, joissa on tunniste kurkkuyrtti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kurkkuyrtti. Näytä kaikki tekstit

tiistai 20. lokakuuta 2026

Syksyn ensimmäinen pakkasaamu

Berberis thunbergii 'Atropurpurea' - Purppuahappomarja
 

Tulihan se ensimmäinen pakkasaamu vihdoin tännekin. Sunnuntaina mittari näytti vielä aamuyhdeksältä -1.1℃. Aamukahvi sai luvan odottaa, kun nappasin kameran ja lähdin pihalle ihmettelemään kuuran kaunistamia kasveja.

Malus 'Musta Rudolf' - Koristeomenapuu

Ruskavärit näyttivät entistäkin kauniimmilta, kun lehdet oli reunustettu valkoisella pitsillä. Koristeomena 'Musta Rudolf' sai tästäkin olotilasta yhden lisäpisteen lukuisten aiemmin ansaitsemiensa kiitospisteiden joukkoon.

Physocarpus opulifolius 'UMNHarpell' - Purppuraheisiangervo 'Fireside'

Physocarpuksista eli heisiangervoista on viime vuosina tullut pensaslaji, josta tykkään aina vain enemmän. Kuvan tummalehtisen 'Firesiden' ostin 2019 Puutarha Tahvosilta siellä vieraillessani. Sitä ennen meillä oli jo 'Diabolo', joka niinikään on melko tummalehtinen. 'Fireside' mielestäni vielä tummempi läpi kasvukauden.

Physocarpus opulifolius 'Amber Jubilee' - Ruskaheisiangervo

'Firesiden' vieressä kasvaa 'Amber Jubilee', joka on ruskaheisiangervo-nimensä mukainen myös ruska-ajan ulkopuolella. Näin oranssi se ei sentään kesällä ole, mutta sinne päin kuitenkin.

Oikearinne

Oikearinteen naapurin puoleinen pääty alkaa olla aika herkku. Oli fiksu idea kaataa rumiksi konkeloiksi kasvaneet vuorimännyt - paitsi nuo kaksi - ja tarjota tila muille kasveille. Aroniat ovat olleet rinteessä jo ikuisuuden. Tuntuu kuin ne olisivat innostuneet aivan uudella tavalla vuorimännyistä päästyään. Pallohortensioiden kesä alkaa olla ohimennyttä, kuten niiden lorpattavista lehdistä näkee. Ensi kesänä sitten taas, toivon.

Kurgaani

Nurmikko ratisi hauskasti kenkieni alla puutarhaa kiertäessäni. Näpit olivat tässä vaiheessa jo aivan kohmeessa. Nappasin Kurgaanista kuvan, jotta näette riippahernepuun vasemmalla puolella kasvavan purppurahappomarjan kokonaisena. Kaukaa katsottuna sen lehtien punaisuus ei näy samoin kuin aivan vieressä seisoen. Postauksen alussa on toinen lähikuva ja toinen sitten tässä alla.

Berberis thunbergii 'Atropurpurea' - Purppuahappomarja



Aurinko kultaa noustessaan puut kotikadun toisella puolella. Puuvajarinne on näin aamusella vielä täysin varjoinen.

Rosa F.J.Grootendorst - Neilikkaruusu


Neilikkaruusu on kukkinut pitkään ja hartaasi. Pakkanen sai kukkarykelmän kumartamaan. Iltapäivällä kukat olivat taas terhakkaasti pystyssä.

Rosa rugosa 'Sävel'


'Sävel' -ruusun kohmeiset kukat ovat saaneet tässä vaiheessa aamua jo muutaman auringonsäteen osakseen ja kuura alkaa muuttua terälehtien pintaa alas vyöryviksi pisaroiksi.

Anemone hupehensis - Syysvuokko 

Syysvuokko ei pienistä pelästy. Sen terälehdet ovat terhakkaina pystyssä. Syysvuokko taitaa tänä syksynä voittaa pisimpään ja ahkerimmin kukkineen kasvin tittelin.

Borago officinalis - Kurkkuyrtti

Ihan itsekseen lavakaulukseen ilmestynyt kurkkuyrtti on edelleen täynnä nuppuja. Hiukan ovat viluisen näköisiä, mutta niin söpöjä. Tämä kurkkuyrtti on kasvanut valtavaksi. En ole raaskinut kitkeä sitä pois, vaikka keväällä haluan yrtin valloittamaan lavakaulukseen kylvää muutakin. Toivon kurkkuyrtin singonneen siemeniään ympärilleen ja löytävän jonkun uuden kasvupaikan ensi kesänä. Olen sitä toki kylvänytkin, mutta syystä tai toisesta se haluaa ihan itse päättää kasvupaikkansa.

Aronia


Aronian tämän syksyn ruska on ollut loistavaa. Naapurustossa monilla on aroniaa aitakasvina. Näin olen päässyt ihailemaan punaisena hehkuvia lehtiä kotipihasta poistuessanikin. Olen tyytyväinen, että aroniaa tuli istutettua aikanaan omaa pihaan. Rastaat ovat vihdoin tyhjentäneet puskat marjoista, joita tulikin paljon. Kellarissa muhii aronialikööri, jota pääsemme maistelemaan joulun aikoihin.


Pikakierroksen kuuraisessa puutarhassa tehtyäni kipaisin sisälle lämmittämään sormia ja varpaita. Ennen aamukahvia vilkaisin vielä ikkunasta auringonnousun punaamaa aroniaa.


sunnuntai 4. lokakuuta 2026

Ruskaa ja sinnittelijöitä

Villiviinin viehkeät sävyt
 

Pihapiirissä on ollut mukava tehdä pieniäkin syystöitä, kun aurinko on paistanut ja lämpöä riittänyt lähes kesäisissä lukemissa. Nurmikon olen leikannut entiseen tahtiin eli kerran viikossa. Nurmikko on kyllä kasvanut, mutta tärkein syy leikkaamiselle on puista pudonneiden lehtien silppuaminen. Etenkin vaahteranlehtiä meille kertyy kasapäin, eikä niitä tee mieli jättää nurmikolle koko talveksi lojumaan. Niistä muodostuu limaisia, tiukkaan toisiinsa liimautuneita laattoja, jotka eivät helposti tai nopeasti maadu.

Borago officinalis - Kurkkuyrtti

Kurkkuyrtti kasvoi omia aikojaan lavakaulus neloseen, jonne olin kylvänyt herneitä. Herneet on jo aikoja sitten kerätty ja syöty, mutta kurkkuyrtti senkun kukkii ja komistuu.

Taustan punainen väri tulee aidalla kasvavista villiviineistä. 

Campanula patula - Harakankello


Harakankelloja on ilmestynyt puutarhassa sinne tänne. Niistä olen iloinnut kovasti. Yhden mattimyöhäisen löysin viikolla Pikkupuutarhan kiven takaa. Eipä tullut mieleenkään kiskaista harakankelloa pois, vaikka olisi tähdellisemmässäkin paikassa kasvanut.


Kesäkukkaruukuista olen valtaosan jo tyhjentänyt. Monessa ruukussa multa oli käyttökelpoisen näköistä. Jotkut ruukut tyhjensin pensaiden ja puiden tyvelle. Kuvassa kesän terassin ruukussa viettäneet punaiset orvokit alkoivat kukkimaan syreenien juurella multapaakun sinne nakattuani.

Orvokkeja kesän aikana nyppiessäni tapaan heittää kuihtuneet kukat kukkapenkkeihin. Sinne ne kätkeytyvät perennanlehtien alle ja maatuvat ja parhaassa tapauksessa tuottavat uusia kukkia.  

Clematis 'Princess Kate'

Kärhöt ovat jo vaipumassa talviunille. 'Tarhalyhtykärhö 'Princess Kate' on kukkinut tämän kesän runsaana ja kauniina. Köynnöksen yläosassa ei enää ole avautumista odottavia nuppuja. Muutama alempana oleva kärhön verso on luikerrellut köynnöstuen vierellä kasvavaan perhoangervoon. Yhteistyö on voimaa näiden mielestä.

Clematis vit. 'Polish Spirit' - Tarhaviinikärhö

Kate-prinsessan yhteistyö perhoangervon kanssa on näköjään kiirinyt talon toiselle puolelle viinikärhö 'Polish Spiritin korviin'. Sekin sovittelee liloja kukkaissävyjään perhoangervon ruskan keltaiseen.

Bellis - Kaunokainen


Bellisten kukinta jatkuu ja jatkuu. Ensimmäiset aloittivat jo toukokuussa ja jatkavat yhä. Väreistä vaaleanpunainen näyttää olevan sinnikkäin. Punaisemmat ja valkoiset ovat lopettaneet aikoja sitten.

Sanguisorba officinalis - Punaluppio

Netin mukaan punaluppio kukkii heinäkuusta elokuulle. Omani ei ole kukkinut vielä kertaakaan. Ei heinäkuussa, ei elokuussa. Mutta nytpä se päätti kukkia lokakuussa. Tämä kasvaa Vattupenkissä, koristeomena Aamuruskon ja Diabolon välissä. Veikkaanpa, että punaluppiolle tulee vielä muutto, sillä aikuiskokonsa puolesta se on liian ahtaassa paikassa. Tänä syksynä en enää jaksa miettiä uutta asuinpaikkaa. Talvi on siihen sopivaa aikaa ja keväällä lapiointikin houkuttelee huomattavasti syksyä enemmän.

Rosa Ritausma

Ritausma on innostunut syksyiseen kukintaan. Sateet tuovat sen terälehtiin rappioromantiikkaa, jos nuo ruskeiksi menneet haluaa niin nähdä ja kokea. Sopii hyvin puutarhan muihin ruskaväreihin.

Rosa Austin 'Carolyn Knight'

Austin-ruusuista 'Carolyn Knight' vähät välittää myöhäisestä ajankohdasta. Jos kerran on nuppuja kasvattanut, pitäähän ne avata. Uusia nuppuja tosin ei enää ole. Avautuneita kukkia kuusi. Osa tosin jo elämänsä viime hetkillä.

Taustalla komeamaksaruoho loistaa punaisena. 

Cotoneaster lucidus - Kiiltotuhkapensas


Alapihan puskanurkkaan vähän kuin toisten jaloista aikanaan kaivettu kiiltotuhkapensas näyttää, ettei häntä niin vain pääse unohtamaan. Vuosi vuodelta sille tulee kokoa yhä enemmän. Ja ruska-aikaan se on yksi näyttävimmistä kasveista.

Tänä vuonna kiiltotuhkapensaassa on valtavasti marjoja. Ohi kulkiessa puutarhaihminen saa jatkuvasti ylimääräisiä sydämentykytyksiä, kun pensaissa vierailevat mustarastaat pyrähtävät vauhdilla ja äänellä pois marjojen kimpusta. 

Sorbus ulleungensis 'Dodong' - Tuurenpihlaja

Huoltopihan tuurenpihlaja on tänä vuonna täynnä marjoja. Tai siis oli. Kohta nimittäin lukuisat musta- ja räkättirastaat ovat putsanneet sen marjoista. Tämä tuurenpihlaja on saanut ylleen upean ruskapuvun. Alapihan tuure vasta aloittelee värin vaihtamista. Ei ehkä kokonaan siinä tehtävässä onnistu, koska lehdet ovat alkaneet varista kiihtyvällä vauhdilla.

Aronia

Myös aroniassa marjoja yhä riittää. Paljon niitä keräsin omenien kanssa hillottavaksi ja aronialikööriä varten. Poimin aronioita myös muille säilöttäväksi. Paljon jäi syötävää linnuille. Puskassa rapisee ja oksat ponnahtelevat ylös alas rastaiden siellä ruokaillessa.

Acer ginnala - Mongolianvaahtera

Puiston puolella, lähellä aitaamme kasvavista kolmesta mongolianvaahterasta keskimmäinen on vihdoin alkanut punastua. Aika hitaita nämä ovat kasvamaan. Istutuksesta on seitsemän vuotta. Kuvan oikeassa laidassa näkyvä on venynyt parhaiten. Kuvan ulkopuolelle jää pikkuisin, jolla ei taida olla korkeutta metriäkään. Eikä leveyttä. Näiden alku oli kinkkinen, kun ne meinasivat tukehtua rikkaruohoihin. Ryhdyin putsaamaan puiden tyveä, mikä on mitä ilmeisimmin auttanut. 

Kunta on törsännyt verorahoja hienoihin kasveihin, mutta jättänyt niiden hoitamisen alusta lähtien heitteille. Alkukesästä alueelle istutettuja puita on hoidettu poikkeuksellisen hyvin. Niihin laitettiin kastelupussit, joita käytiin myös kesän ajan säännöllisesti täyttämässä.

Perjantain ruokakauppakäynnillä tarttui mukaan muutama sipulipussi "ota viisi, maksa neljä" -tarjouksesta. Ajatus oli ottaa pussi tai pari laittaakseni pikkusipuleita vanhempien haudalle. Tuli edullisemmaksi käyttää koko tarjous, joten kotiin tuli kaksi pussillista 'King of the Striped' -krookuksia, yksi pussillinen kirjopikarililjaa ja yksi pussillinen lumikelloja.

Kuvasta puuttuu pussillinen helmililjoja, jotka vien vanhempien haudalle. Muut pikkusipulit laitoin perjantai-iltana ennen pimeän saapumista keittiöpenkkiin siihen kesällä istutettujen 'Little Lime' - syyshortensioiden vierelle. 


Puut ovat pudottaneet ahkerasti lehtiään. Yläpihalla tien puolen käytävillä kävellessä kahisee ja suhisee vaahteranlehtien täyttäessä joka nurkan. Kätevimmin kuivat lehdet saisi kivituhkakäytäviltä puhaltimella, mutta inhoan sen voimakasta ääntä. Haravoimalla lehtien mukana lähtee ikävän paljon kivituhkaa, mutta siitä ei sentään synny äänekästä melua.

Saattaa olla, että jossain välissä pörisytän ruohonleikkuria vaahteranlehtien päällä. Kunhan niitä vielä lisää tuohon putoaa. Siten saan lehdet silputtua pienemmksi, jolloin osan haravoin istutusalueille. 


Yllättävän paljon kukissakin on vielä pörinää. Kukkakärpäsiä ja kimalaisia näkyy syysvuokoissa ja astereissa sekä komeamaksaruohoissa lukuisia auringon niitä lämmittäessä. Meillä ei ole ollut vielä kylmiä öitä. Niiden saapuessa pörriäiset toivon mukaan kaivautuvat koloihinsa talviunille.

Villiviini pergolassa


Nauttikaamme ruskaväreistä!


lauantai 4. lokakuuta 2025

Syksyn sinnittelijöitä

Kehäkukka 'Bronzed Beauty'
 

Ihmeen hyvin puutarhasta löytyy edelleen sinnittelijöitä, vaikka öisin on varsin koleaa ollutkin. Alkuviikosta yö meni jopa ensimmäisen kerran pakkaselle. Nurmikko oli niin puiston puolella kuin omassakin pihassa valkoisena. Sen sijaan kasveilla ei huurretta liiemmin ollut.

Kasvimaan lavakauluksista olen jo kesäkukatkin tyhjentänyt. Majalispenkkiin keväällä kylvetyt kehäkukat sen sijaan kukkivat edelleen hyvin. 

Allium tuberosum - Kiinansipuli


Muutaman parsan annan jatkaa kasvua sadonkorjuun jälkeen. Minusta korkeaksi kasvavat tillimäiset parsat ovat kauniita. Sateella niihin kerääntyy pisaroita kimaltamaan timanttien lailla. Yleensä ensimmäiset räntäsateet kaatavat pitkän huiskeat varret kumolle. Silloin käyn ne leikkaamassa pois.

Parsojen vieressä kasvaa kiinansipulia. Sen kukinta on kestänyt pitkään. Osa kukkavarsista on kasvanut korkeiksi parsan joukkoon. Punertava vaahteranlehti on kuin joulukuusenkoriste parsoissa. 

Comagaria rosea 'Pink Panda' - Koristemansikka

Koristemansikka Pink Panda kukkii käytännössä läpi kesän. Sitä olen lisännyt satelliitin tavoin levittäytyvistä rönsyistä toisiin paikkoihin. Tästä ei ole tullut riesaa, sillä se on helppo kitkettävä ja rönsyjä leikkaamalla sen valloitusyrityksiä on helppo torpata.

Borago officianalis - Kurkkuyrtti


Kylvin kurkkuyrttiä kasvimaalle vuosia sitten. Sen jälkeen kurkkuyrttiä on ilmestynyt mitä omituisimpiin paikkoihin. Kauaskin alkuperäisestä kylvöpaikasta. Keväällä kylvin tarkoituksella lisää kurkkuyrttiä kasvimaan Vapaapenkkiin. Kurkkuyrtin kukka on kaunis. Ei haittaa yhtään, vaikka se lähtisi taas kulkemaan omille teilleen.

Geranium endesii 'Wargrave Pink' - Espanjankurjenpolvi


Kurjenpolvet ovat monikäyttöisiä ja kiitollisia kasveja. Sitkeitä myös, sillä esimerkiksi kuvan Wargrave Pink kukkii yhä. Enää ei yhtä runsaana kuin kesällä, vaan kukkiipa kuitenkin. Samoin sininen Rozanne kukkii yhä. Se on venyttänyt varsiaan niin tehokkaasti, että Austin-ruusu Emily Brontë joutuu toimimaan kurjenpolven tukipylväänä.

Geranium 'Rozanne'
 
Vasenrinteen verikurjenpolvi alkoi pukkaamaan uusia kukkia, kun rajoitin sen rehottamista leikkaamalla sitä syyskuun alussa. Mitään kukkatulvaa ei tosin ole enää luvassa. 

Sedum 'Herbstfreude'  - Komeamaksaruoho 

Komeamaksaruoho 'Herbstfreudea' minulla kasvaa useissa eri paikoissa. Ymmärrettävää, että kukkimisajankohdalla on eroja riippuen paikan valoisuudesta ja suojaisuudesta. Oikearinteessä kasvava komeamaksaruoho on kukkinut ajat sitten. Se on ollut jo pitkään aivan ruskea. Ehkä se onkin jokin eri lajike?

Kimalaiset ovat tykänneet näinä viime aikojen aurinkoisina päivinä komeamaksaruohoista. Purppurapunalatvoista pörriäiset eivät enää välitä. Olivat ne auringossa tahi eivät. 

Rhododendron 'Cunningham's White'


Rhodo Cunningham's White tapaa aina kukkia vaisummin loppukesästä. Nyt siinä on yksi tai kaksi kukkaa tasaisin välein. Nuppuvaiheessa 'Cunningham's Whiten kukka on hennon vaaleanpunainen. Avonaisena valkoinen. Loppukesän kukinnasta huolimatta tämä rhodo kukkii yleensä uudelleen keväällä.

Lilakukkainen syysasteri

Lilakukkainen syysasteri on täynnä kukkia. Ollut jo pitkään. Kiva väriläiskä Pikkupuutarhassa, lähellä tuija-aitaa. Tässä syysasterissa ei ole muuta vaivaa kuin hyvin innokas leviäminen. Se olisi kannattanut istuttaa vaikka pohjattomaan ämpäriin tai muuten rajata sen juurten etsiytymistä ympäriinsä. Juuret eivät ole kovin syvällä, joten liian etäälle ulottuvia versoja on kohtalaisen helppo ottaa pois.

Aster novi-belgii 'Patricia Ballard' - Syysasteri


Alaihalla kasvaa taasen syysasteri Patricia Ballard. Sen olen hankkinut jokunen vuosi sitten OmaPiha -lehden tilaajalahjana. Vuosi sitten Patricia ehti avata kukkansa, mikä ilahdutti kovasti. Tänä vuonna vain harva nuppu ehtinee avautua. Hiidenkiven puutarhassa -blogin Minna arveli, ettei minun Patriciani ole Patricia Ballard. Hän vertasi omaansa, jonka väri eroaa minun asteristani. Loppujen lopuksi ei maailma siihen kaadu, onko syysasterini nimi Patricia tai Pirkko. Patriciaksi omaani kutsun. Vai alkaisiko se avata nuppujaan aikaisemmin, jos tietäisin takuuvarmasti sen oikean nimen?

Rosa Austin 'Carolyn Knight' - joka se ei ole

Austin-ruusujen vuoksi toivon päivien pysyvän yhä lämpiminä. Yöpakkasillakaan ei ole kiirettä. Jos talvi alkaa lokakuussa, tulee siitä turhan pitkä minun makuuni. Eikä Austinini tarkene avata nuppujaan. Carolyn Knight, joka siis ei ole Carolyn Knight, vaan joku muu valkoinen Austin, on kukkiensa suhteen pisimmällä. Samoin alapihan Emily Brontë.

Rosa Austin 'Lady of Shalott'

Lady of Shalott'ssa on useita nuppuja, joista jokainen vielä aika tiukasti kiinni. Avautuisivatkohan nämä maljakossa, jos mahdollisten kylmien öiden vuoksi ottaisin yhden leikkokukaksi? Taidanpa tehdä sellaisen kokeen. Kannattaa varmaan odottaa vielä hetki, jotta nuppu löystyy hieman. Silloin se saattaisi avautua helpommin sisällä.

Sorbus ulleungensis 'Dodong' - Tuurenpihlaja

Epäilen, ettei tänä vuonna tule loisteliasta ruskaa. Yläpihan tuurenpihlaja on punastunut latvuksesta. Alaoksilta osa lehdistä on jo pudonnut. Alapihan tuure on enimmäkseen vihreä. Osa villiviineistä on vihreitä, vain pieni osa on punastunut. Puiston puolella olevan mongolianvaahterat ovat vihreitä. Monet koivut ovat pudottaneet lehtensä. Haapojen lehdet ovat ruskeita. 

Puiston nurmikko huurteessa pakkasaamuna

 
Tänään lauantaina on kiirehdittävä pihalle puuhaamaan ja nauttimaan auringon ajoittaisesta pilkahtelusta pilvien takaa. Tuuli kylmentää ilmaa, mutta töitä tehdessä ja sopivasti pukeutuneena kyllä tarkenee. Sunnuntaille ja tulevalle viikolle on ennustettu sateita. Silloin voi vaikka siivota tai päivittää istutustietoja.

Mukavaa viikonloppua kaikille!


perjantai 18. lokakuuta 2024

Ilo irti viimeisistäkin

Rosa 'F.J.Grootendorst' - Neilikkaruusu
 

Keskiviikkoaamu valkeni täällä etelärannikolla -2℃ asteen pakkasessa. Olisin mielelläni mennyt kameran kanssa kiertämään huurteista pihaa, mutta oli suunnattava bussipysäkille. Ihan kiva kiivetä lämpimän bussin kyytiin sen sijaan, että olisin alkanut rapsuttamaan auton jäisiä ikkunoita auki. Alkaa olla ne hetket käsillä, jolloin on ihan vakavasti mietittävä talvirenkaiden vaihtoa.

Rosa rugosa 'Sävel'


Suurin osa tämän postauksen kuvista on otettu viime viikolla ja viikonloppuna. Muutama ruusu antaa piutpaut kylmille öille jatkaen kukintaa likimain yhtä kauniina, kuin kesälläkin. Nuppuja on tietenkin vähemmän ja ne aukeavat hitaammin.

Erityisen sinnikkäitä ruusupensaita ovat neilikkaruusu ja Sävel. Onkohan niillä kilpailu, kumpi kauemmin tarkenee kukkia?

David Austin -ruusu 'Emily Brontë (Ausearnshaw)

Ihanaiset Austin-ruusuni ovat voineet hyvin ja kukkineet kiitettävästi. Tämän kesän tulokas, Emily Brontëssa on vielä pari nuppua. Epäilin, ettei se jaksaisi kylmien öiden vuoksi avata nuppujaan, mutta sepä vähät välitti epäilyistäni. Laitoin Emilylle jo verkkoa suojaksi jäniksiltä ja peuroilta. Myöhemmin laitan sille talvisuojaksi puunlehtiä.

David Austin -ruusu 'Carolyn Knight'  (ei taida olla)

Pikkupuutarhassa Lady of Shalottin kaverina  kasvaa niinikään Austin -ruusu 'Carolyn Knight¨. Sehän tämä kuvan ruusu ei millään muotoa ole, koska väri on aivan erilainen. Carolynin pitäisi olla melkeinpä oranssimpi kuin viereinen Lady. Kaunishan tämäkin on. Jopa lakastumisen aloittaneen kukan muoto on syötävän ihana. No, en toki näitä kukkia suuhuni napostele.

David Austin -ruusu 'Lady of Shalott' (Ausnyson)


Lady of Shalott kaipaa korkeampia tukia. Sateet ovat nöyrryttäneet kukat katsomaan alaspäin. Muutama nuppu on vielä avautumatta. Jos aurinko paistaa yhtä lämpimästi kuin tänään keskiviikkona, ne saattavat vielä avautua. Viime öinä lämpötila on painunut aika alas, mutta välillä lämpöä riittää öisinkin lähes +10℃. Iloitaan siitä, sillä pian se taitaa olla muisto vain.

Pikkupuutarhan Austinitkin saivat verkon suojakseen.

Rosa rugosa 'Therese Bugnet' - Teresanruusu

Teresanruusu kukkii myös myöhäisten joukossa. Nuppu silloin, toinen tällöin ilmestyy ja avautuu. Tämä latvassa keikkuva kukka näyttää vähän hassulta, kun itse pensas on jo osan lehdistään pudottanut. Latvukset keikkuvat sen verran korkealla, että aurinko lämmittää niitä alaosia tehokkaammin.

Clematis 'Paul Farges' - Lumikärhö


Kärhöjen kukinta on jo ohi. Lumikärhössä ei ole enää nuppuja. Avautuneita kukia on vielä muutamia ja ne näyttävät kestävän hyvän näköisinä yllättävän pitkään. Asiaa auttanee ilmeisesti se, ettei viime päivinä ole kovin paljon satanut. Pieni kuuro silloin tällöin, mutta kaatosateita ei sentään ole tullut.

Clematis viticella 'Polish Spirit' - Tarhaviinikärhö


Polish Spiritissä keikkuu myös pari viimeistä kukkaa. Kuvaamisen kanssa tuli vähän kiire, kun muutama tuulenpuuska irroitteli jo terälehtiä. Sain sentään toisen kukan kuvattua likimain kokonaisena. Vähän on jo tuo ulkomuoto repaleinen. Tässä vaiheessa kasvukautta ei harrasteta enää mitään kasvien kauneusnäyttelyjä. Hyvin kelpaavat esitellyiksi ilman suurempia tuunauksia.

Laitoin Pikkupuutarhan kahdelle alppikärhölle suojaverkon köynnösten tyvelle. Toissa talvena jänis napsi kaikki versot noin 50 cm:n korkeudelta poikki. Vielä pitää yhdelle tarha-alppikärhölle verkko virittää.

Fragaria vesca - Ahomansikka


Tällaiset viime hetken sinnittelijät ansaitsevat kunniamaininnan. Muut lajikumppanit ovat jo vaipumassa talviunille, kun tämä ahomansikka puskee vielä kukkaa. Jopa aivan säännöllisen kulkureittini varrella elli se taitaa kaivata ylimääräistä huomiota. Sitä saakoon. Toivottavasti tapaamme taas ensi keväänä.

Silene uniflora - Merikohokki


Syysomenan alla kasvava merikohokki ei ole koko kesänä valloittanut valkoisilla kukillaan. Yksittäisiä kukkia siinä on kuitenkin ollut tasaiseen tahtiin. Merikohokki tuntuu olevan aika hyvä maanpeitekasvi. Tämän sanotaan olevan hyvä perhoskasvi. Suomessa merikohokki on alkuperäislaji.

Pilosella aurantiaca - Oranssikeltano

Oranssikeltanoa on helppo siirtää uusiin paikkoihin. Ruusuke vain juurineen ylös maasta ja istutus muualle. Tämän yksilön siirsin kesällä Ruusupenkkiin, tuijan eteen. Tyrkkäsin sen vain sopivaan paikkaan, jotta maassa ei olisi tilaa rikkaruohoille. Nyt se kiittää minua uudesta elinmahdollisuudesta kasvattamalla kukkavanan ja aukaisemalla sen latvukseen oransseja kukkiaan. Ensi kesänä luultavasti viereen nousee toinen ja kolmaskin oranssikeltano. Sopii minulle.

Aster amellus - Elokuunasteri


Sain vuosikausia sitten kuvan kasvia elokuunasterina, jota istutin edesmenneen leikkimökin päätyyn. Siellä se kyllä valtasi alaa, mutta kukat eivät koskaan olleet kovin kauniita. Siirsin jossain vaiheessa muutaman yksilön alapihan taaimmaiseen nurkkaan - ja unohdin sinne. Nyt lokakuun alussa olen hämmästellyt asterin komeaa ja kaunista kukintaa. Sillä on aika ahdas paikka niinikään nurkkaan ahdetun keltaisen pensashanhikin kupeessa. Taidan ensi kesänä tarjota elokuunasterille enemmän tilaa. Toivottavasti muistan.

Astrantia major 'Sunningdale Variegated' - Tähtiputki

Muut isotähtiputket ovat lopettaneet kukintansa ajat sitten. Valkokukkainen 'Sunningdale Variegated' ei malta päästää irti tästä kasvukaudesta. Tämä isotähtiputki on kirjavalehtinen. Näinä loppusyksyn päivinä kirjavalehtisyys jää pudonneiden syyslehtien varjoon.

Tanacetum parthenium - Reunuspäivänkakkara/Reunuspietaryrtti


Luulin reunuspäivänkakkaran jo lopettavan kukintansa. Ei laisinkaan. Uusia nuppuja on ilmestynyt kaiken aikaa valmiiksi aukeamaan. Sinänsä aika hauskan näköistä, kun muun vihreyden vähetessä reunuspäivänkakkara pysyy heleän vihreänä nappimaisine kukkineen.

Borago officinalis - Kurkkuyrtti ja sormustinkukan lehtiruusuke


Olen jo ilmeisesti useampaankin kertaan sanonut, että edellisesti kurkkuyrtin kylvämisestä on kulunut vuosia. Silti tämä kasvi ei halua jättää minua, vaan pukkaa kukkia milloin mistäkin. 

Tässä yhtenä iltana katsoin Master Chef Australia -kokkikisaa, joka lähenee kauden huipennusta. Kilpailijoiden käytössä on ruokakomeron lisäksi pihamaan puutarha täynnä kukkia ja yrttejä. Kurkkuyrtti komeilee sielläkin. Kukat ovat todella kauniita, kun auringon säteet osuvat juuri kastellusta kasvista noroviin vesipisaroihin. Kilpailijat käyttävät usein erilaisia kukkia annostensa viimeistelyyn. Kurkkuyrtti on yksi sellainen.

Taidankin ensi keväänä kylvää kurkkuyrttiä. Silläkin uhalla, että se taas seikkailee pitkin puutarhaa ties kuinka monia vuosia.

Lupiini

Lähikauppaan kävellessäni huomasin tienpientareella lupiinin kukkivan. Ei ole ensimmäinen kerta näin myöhäiselle kukinnalle, tuskin viimeinenkään. Siitä huolimatta lokakuun puolivälissä kukkiva lupiini kerää katseita.

Voikukka

Kaupasta palatessani oikaisin tapani mukaan pihamaalle puistoalueen kautta. Kunta leikkasi puistoalueen nurmikon lokakuun alussa, mikä lienee viimeisin kerta tälle vuodelle. Sen jälkeen nurmikko on lämpimien säiden johdosta kasvanut pituutta. Kaiken vihreyden keskellä keltaisena kukkiva voikukka on oikein piristävä näky. Pörriäinenkin oli kukan huomannut.

Clematis 'Princess Diana' - Tarhalyhtykärhö

Kärhöjen karvaiset siemenpallurat ovat kuvauksellisia. Tarha-alppikärhö 'Purple Dream' on meidän pihassa joka vuosi täynnä näyttäviä palluroita. Nyt huomasin tarhalyhtykärhö 'Princess Dianassa' hellyttävän siemenpalluran. Eihän tuo ole edes mikään pallura. Enemmänkin muutamien höyhenten herkän kaunis ryhmä.

Auringonlasku syksyisissä koivuissa 15.10.

 

Kyllä minäkin pidän epäjärjestyksestä,
kunhan se on järjestetty järkevästi.

- Vita Sackville-West -


 Mukavaa viikonloppua kaikille!