perjantai 14. syyskuuta 2012

Navettaretkellä


Eilen, torstaina, teimme ystäväni kanssa retken Vihdin Nummelassa sijaitsevaan Katin sisustusnavettaan. Olen kuullut paikasta juttua tutuilta ja törmäsin siihen myös facebookissa, joten pitihän paikka käydä katsastamassa.

Katin sisustusnavetta on samanaikaisesti kirpputori, sisustus- ja antiikkiliike, josta löytyy antiikkia, talonpoikaisesineistöä, astioita, huonekaluja, käsitöitä. Tavarat on sijoiteltu kauniisti esille viikkovuokralla vuokrattaviin karsinoihin ja tuotteet myydään itsepalveluperiaatteella. Mahdollisuus on jättää tavaroitaan myyntiin myös provisiosysteemillä, ellei esimerkiksi halua vuokrata karsinaa. Tämä sopii vaikka huonekaluille tai yksittäisille esineille. 


Katin sisustusnavettaa pitää Kati Helanto-Väätänen, joka asuu perheensä kanssa samassa pihapiirissä 1848 rakennetussa pohjalaistalossa. Sisustusnavetassa ei ole vaatetavaraa ja muitakin tekstiilejä melko vähän. Tarkoitus on ollut keskittyä sellaiseen tavaraan, joka tavalla tai toisella liittyy sisustamiseen. Hinnat halutaan pitää kohtuullisina kirpparihintoina, jotta mahdollisimman moni kykenisi tekemään edullisia hankintoja kotiinsa tai vaikkapa tuunaamisen materiaaliksi. Navettaan on tervetullut myytäväksi niin eripari kahvikuppi kuin kokonainen serviisikin. Joku saattaa tarvita vain sen yhden kupin, joku toinen taas haluaa itselleen astiaston.

Kirpparitavaroiden joukossa on erilaisia kädentaitajien tuotoksia vanhoihin kahvikuppeihin valetuista kynttilöistä käsinmaalattuihin kattotiiliin ja huovutusenkeleihin. Sisustusnavetta on siisti ja valoisa, esineitä saa rauhassa katsella. Myytävistä huonekaluista, valaisimista ja muista esineistä on rakennettu hauskoja sommitelmia ja kauniita asetelmia.  






Aivan lähiaikoina Kati avaa navetan yläkerran, jonne tulee myyntiin kransseja, mm. kuvassa olevia vaahteranlehtikransseja. Joulun lähestyessä navetan vintiltä löytyy joulukransseja ja muuta aiheeseen sopivaa.

Useimmat myytävistä kransseista syntyy sisustusnavetan pihapiirissä, mutta sinne ovat tervetulleita myös asiakkaiden tekemät kranssit. 

Kaikkinensa Katin sisustusnavetta on mielenkiintoinen käyntikohde ja kirppariluonteensa vuoksi myös sellainen, jossa kannattaa käydä usein, koska tavarat vaihtuvat ja valikoima elää. Asiakkaat otetaan vastaan ystävällisesti, eikä ainakaan meille tullut laisinkaan ostamispakon tuntua. Jäimme vielä pihamaallakin juttelemaan uutta porttia naputtelevan puusepän kanssa.



Ainoa asia, joka jäi minua hiukan vaivaamaan, oli parkkipaikalta navetan sisäänkäynnille johtavan tien molemmin puolin rehottavat rikkaruohokasvustot ja navetan pihapiirin epäjärjestys. Se saattaa tosin johtua meneillään olevasta vintin rakennusprojektista ja sateisista ilmoista. Toivoisin, että suomalaiset yrittäjät ottaisivat enemmän oppia länsinaapurista eli ruotsalaisten tavasta laittaa myös pihamaansa ja sisäänkäyntinsä paraatikuntoon. Siihen ei välttämättä ylipääsemättömiä toimenpiteitä tarvita; viikate ja ruohonleikkuri sekä romut ja roskat syrjemmälle. Katin sisustusnavetta on kuitenkin toiminut vasta vuoden verran ja sen ympärille on vireillä monenlaista aktiviteettia. Tällainen vanhan tavaran kierrättäminen ja uusiokäyttäminen sekä vanhojen rakennusten hyödyntäminen tähän tarkoitukseen on hyvin kannatettavaa ja toivon lämpimästi asian harrastajien kauempaakin löytävän Katin sisustusnavettaan. 

Yhteystiedot, aukioloajan ja muuta lisätietoa Katin sisustusnavetasta löydät tästä. 

tiistai 11. syyskuuta 2012

Syyssunnuntain pihapuhteet


Jos kevät keikkuen tulevi niin kyllä tämä syksykin oudosti onnahtelee. Joinakin aamuina on ollut hyytävän kylmää, vaikka ei täällä pääkaupunkiseudulla sentään vielä pakkasille ole menty. Aamusella liikkeelle lähtiessä on tarkkaan mietittävä, mitä päällensä pukee, sillä neljässä plusasteessa ei pahemmin tee mieli paljain jaloin mihinkään mennä. Päivällä taasen aurinko saattaa paahtaa hyvinkin lämpöisesti; tänäänkin ihan kesäisen 20 astetta pakotti kuorimaan päällimmäisiä kerroksia pois ja ne aamulla tarpeelliset sukatkin tuntuivat varsin turhilta. Mutta tulkoon ja olkoon aurinko. Mieluummin niin kuin iänikuista sadetta. Meidän alapiha litsahtelee kengän alla ikävästi ja jollei ehdi päivän aikana kerätä maahan pudonneita omenoita, ovat ne kyllä etanoiden omia.

Sunnuntai-päivän omistin pihatöille. Suosiolla laitoin saappaat jalkaani ja työhanskat käsiini. Valitsin vielä kosteutta kestävät hanskat, jotta kädet pääsisivät vähemmällä. Etenkin kynteni tuppaavat kärsimään kosteudesta ja ne ovatkin kaikkea muuta kuin kauniit. Katkenneet ja liuskoittuneet, eikä mikään tunnu niitä kohentavan. Vaan enpä taida mitään rakennekynsiäkään hankkia. Miten kummassa niiden kanssa pystyy vaikka tuolla rikkaruohojen kanssa touhuamaan. Kerran innostuin itseäni kaunistamaan ja liimasin tekokynnet. Lakkasin vielä kauniin värisiksi. Sitten päätin lähteä puutarhaan jotain kuokkimaan ja vedin työhanskat käteen. Unohdin tyystin hienot tekokynteni ja niinpä sitten aikanaan sisälle palattuani ja käsipesulle mentyäni kaivelin niitä tekokynsiä työnhanskojen sisältä. Se siitä sitten.

Koko kesänä en ole pahemmin pihamme kivituhka-alueita kunnostanut. Haravalla olen suurimmat roskat silloin tällöin lakaissut pois, mutta mitään muuta en sitten olekaan tehnyt. Niin se vain on, että kaikista maanrakennuskankaista huolimatta hiekalle tuppaa kasvamaan kaikensorttista rikkaruohoa. Jopa akileija ja poimulehti itävät hienosti hiekalla. Lisäksi kaivoin sisäänkäynnin vierestä muutaman minimaalisen kokoisen Lehtosinilatvan taimen, jotka siirsin oikeaan kukkapenkkiin ja niistä onkin jo varttunut kunnon kasveja. Unelmani onkin saada joskus kivettyä käytävät, mutta luultavasti sen unelman täyttymistä joudun odottamaan hamaan hautaan saakka. Näillä tuloilla kun kiveystä pystyisi hankkimaan olemattoman vähän per vuosi.


No, rikkaruohojen ja erilaisten minitaimien lisäksi käytäville vyöryivät Pikkutalviot, Suikeroalpit, Sammalleimu ja Sulkaneilikka sekä tietenkin Maahumala, joka näyttää meillä löytävän tiensä vähän joka paikkaan. Eikä sovi unohtaa varjoisille kohdille kotiutuneita sammallajikkeita. Varustauduin kottikärryillä, haravalla ja heiluriharalla. Heilurihara on erinomainen vekotin moneen paikkaan ja hiekkakäytävällä saa nopeasti puhdasta aikaan. Tosin se kyllä myös levittää rikkaruohojen palasia uusiin paikkoihin. Mutta sammal ja monet muut kasvit irtoavat kuitenkin hyvin hiekasta, sillä useimpien rikkojen juuret ovat aika pinnassa. Ensin pienen alueen haraus, sitten käsin isommat yksilöt pois ja vielä haravointi, jonka jälkeen lopputuotoksen siirto kottikärryihin. Käytäville vyöryvät maanpeiteperennat leikkasin osittain kylmästi saksilla, mutta osa oli suorastaan kasvattanut juuret hiekkaan ja niistä sain kasoittain pistokkaita siirrettäväksi parempiin paikkoihin.




Sain siivottua vain talon toisen päädyn käytävän ja alapihalle johtavan puutarhaportin alueen, mutta saalis oli kottikärryllinen jätettä. Tosin siinä samassa tuli riivittyä myös matkan varren istutusalueilta yhtä sun toista kompostiin joutavaa. Ja yksi kolmesta puutarhajätekompostistamme onkin jo täynnä. Se kyllä muutaman sateen jälkeen tiivistyy ja taas sinne voi kiikuttaa lisää tavaraa.

Käytäviltä siivoamiani Sammalleimun ja Sulkaneilikan sekä Vuorenkilven taimia istutin sitten Vasenrinteeseen. Heinäkuussa kunnostamani rinne oli jämähtänyt vaiheeseen nolla tai oikeastaan vaiheeseen yksi, sillä taimet olivat kyllä juurtuneet, mutta kasvua ei pahemmin ollut tapahtunut. Ja olihan sieltä toki muutama Sammalleimu kuukahtanutkin. En kuitenkaan ota tuosta rinteestä erityisiä paineita, sillä kevät tulee näyttämään, mitä on hengissä ja mikä kuollutta. Ehkä talven aikana syntyy jopa uusia ideoita, sillä nykyisellään rinne on hiukan apaattinen. Se on kyllä sen verran vaikea paikka, ettei siihen ihan mitä tahansa kannata laittaa. Rinne on melko jyrkkä ja alla enimmäkseen hiekkaa, joka hyvin helposti lähtee sateiden myötä valumaan nurmikolle. Lisäksi paikalle täytyy talvella kolata lunta, joka paikan aurinkoisuudesta huolimatta tuppaa sulamaan viimeisten joukossa. Johtunee kolatun lumen tiivistymisestä. Voisin tietenkin lisätä niihin unelmiini tämänkin kohdan pengertämisen, mutta kaikki aikanaan. Tai sitten ei.

Tähän aikaan vuodesta piha tuppaa näyttämään enimmäkseen aika epäsiistiltä. Jos yhtenä päivänä haravoit pudonneita lehtiä, ei se seuraavana päivänä näy missään. Sade tekee joka kerran koivunsiemenkasautumia käytäville ja kukkien lakastuminen sen kun kiihtyy. Sunnuntaina en kuitenkaan saanut kyllikseni ulkopuuhista ja innostuin toden teolla leikkelemään mm. Kuunliljoista ja Jaloangervoista kuivuneita kukintoja pois, jolloin hetken näyttikin ihan siistiltä ja kivalta. Sateista repsahtaneet Syysleimutkin näyttivät huomattavasti paremmilta, kun niiden ympärillä ei ollut ylenmäärin turhia korsia.


Vuosia sitten pihalta kaadetuista puista ei joissain paikoin ole kannon kantoa jäljellä, mutta sienillä näyttää olevan pitkä muisti. Niin niitä vain ilmestyy syksy toisensa jälkeen muistuttamaan niistä kuusista ja pihlajista, joita ei enää ole. Ja hyi, mitä tästä kuvasta huomaankaan - Vuohenputkeahan siellä lusmuilee. Tänä syksynä en taida enää jaksaa ryhtyä sen hävityspuuhiin, mutta ensi keväänä tämä alue täytyy perata. Muutama vuosi sitten peitin kaikki pensaiden tyvet paksusti sanomalehdillä ja sen päälle kunnolla oksahaketta peittämään talousuutiset ja sarjakuvat. Näin oli hetken aikaa vuohenputki-vapaata vyöhykettä, mutta minkäs teet, kun kunnan ja naapurin alueelta niitä tunkee voimallisesti.


Meillä ei ole montaakaan jaloruusua, koska olen todennut niiden olevan varsin ronkeleita hoidettavia. Aikanaan istutin sisäänkäynnin viereen useammankin ruusun, mutta takana oleva marjakuusi on kasvanut niin valtavaksi, ettei se taida kovinkaan auliisti jakaa aurinkoa muille kavereille. Tämä Kimono näyttää olevan sitkeää sorttia ja se kukkii viimeisimpien joukossa ahkerasti ja kauniisti myös tiellä kulkijoita ilahduttaen.


Vihdoin, auringon jo siirtyessä metsikön taakse, riisuin kuraiset saappaat ja hikiset hanskat ja lopetin päivän pihatyöt. Olin ylenmäärin tyytyväinen aikaansaannoksiini ja totesin puhdistavan suihkun olevan sopiva päätös työrupeamalle. Matkalla pihalta sisälle löytyy aina kuitenkin lisähommia ja muistaessani nostin siemenestä kasvattamani pelargoniat yläterassin seinustalle lämpimämpään paikkaan nauttimaan ilta-auringosta ennen sen laskeutumista horisontin taakse.

Saraheinän arvonta

 

Saraheinällä on blogissaan Saran mökissä ja puutarhassa http://sarahein.blogspot.fi/  arvonta, jossa kiva palkinto. Käy kurkistamassa.



sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Katjalta kaunis tunnustus

 



Sain lukuisten muiden blogikirjoittajien ohessa Viherpiiperrystä sun muuta -blogin Katjalta aivan ihanan tunnustuksen. Katja on itse laittanut tunnustuksen liikkeelle ja sen kuva-aiheena on hänen tyttärensä kaunis maalaus. Katja haluaa tunnustuksellaan kiittää meitä blogiystäviä. Omasta puolestani totean, että kertomalla avoimesti sairaudestaan ja elämästä sen kanssa, tarjoaa Katja samalla arvokkaan vertaistuen avaimen niille, jotka kenties painivat oman sairautensa kanssa. Jokainen voi myös mitata omaa elämäänsä ja pohtia, onko sittenkin omat kivut ja säryt aika arkisia ja ohimeneviä. Jokaisen elämä on omanlaisensa, eikä niitä tietenkään voi ja saa verrata toisiinsa, mutta jokus on hyvä katsoa peiliin ja todeta, että on tämä minun elämäni kuitenkin ihan hyvää elettäväksi.

Aloitin oman blogini runsas vuosi sitten ja voin vain ihmetellä, miten sydämellisiä ja ihania ihmisiä näiden kaikkien nimimerkkien ja salasanojen taakse kätkeytyykään. Vaikka jokaisella on mahdollisuus ja tilaisuus kertoa itsestään vain ja ainoastaan sen mitä haluaa, ovat monet blogistit avoimesti esillä huolineen ja murheineen, iloineen ja onnineen. Täällä blogimaailmassa ei välttämättä kilpailla paremmuudesta ja kultapalkinnosta vaan kehdataan näyttää kuvin ja sanoin myös epäonnistumiset. Olen kiitollinen Katjalle, että hän antamallaan tunnustuksella laittoi minut miettimään arkeani vähän syvällisemmin. 

Lähetän kummityttö Minnalle Ansaitut pullakahvit -blogiin Katjan tsemppitunnustuksen kiitokseksi siitä, että hän houkutteli minut blogimaailmaan. 

perjantai 7. syyskuuta 2012

Tallinnaan ja takaisin talikon varteen



Mihin kaikki aika oikein hurahtaa? Vasta oli sunnuntai ja nyt jo lähestymme seuraavaa viikonloppua. Tämäkin perjantaipäivä on kääntymässä iltaan, enkä ole saanut puoliakaan tehtyä siitä, mitä olin suunnitellut. No, sitten tehdään se, mikä ehditään.

Keskiviikkona käytiin Ukkokullan kanssa neljän euron Tallinnan-reissulla. Tosin päätimme ottaa auton mukaan ja syödä laivan buffetissa, joten ei ihan neljällä eurolla selvitty. Laivayhtiöiden kannattaa jakaa halpoja risteilylippuja sesongin ulkopuolella, koska matkailijat jättävät kuitenkin vinon pinon euroja muihin palveluihin. Eräs tuttavapariskunta sanoi käyneensä kuluneen kesän aikana useammin Tallinnassa kuin Helsingissä (jollei huomioida sitä, että päästäkseen Tallinnaan on useimmiten matkattava Helsinkiin). 

Tallinna on ajallisesti mukavan matkan päässä. Ulkomaille ja keskiaikaisen kaupungin historian keskelle päästäkseen ei tarvitse kärsiä surkeista yöunista keinuvassa laivassa, eikä maksaa itseään kipeäksi. Tosin päiväristeilyllä ei paljon aikaa kaupunkiin tutustumiseen jää, eikä senkään vertaa, jos mukana on auto. Ensin jonotetaan laivaan, sitten laivasta pois ja taasen laivaan. Satamassa on mennen tullen oltava huomattavasti ilman autoa matkustamista aikaisemmin. Emme kuitenkaan ole olleet Virossa omalla autolla, joten ajattelimme tehdä pikatestin ja lisäksi tarkoitus oli käydä viiniostoksilla. Ei siis viina- vaan viiniostoksilla. Oli kiva valikoida erilaisia viinejä, kun hinta ei heti kukkaroa kirpaissut. Koska emme ole mitään viiniasiantuntijoita, valitseminen tapahtui enemmänkin arvailemalla. Jos näin löytyy hyviä vaihtoehtoja, on seuraavalla kerralla jo helpompaa kipaista hakemaan mieliviinejään.



Syksy oli tullut Tallinaankin, vaikkakin päivä oli aurinkoinen ja lämmin. Ehdimme jopa istua hetken ulkosalla virvokkeita nauttimassa ja kävellä rakenteilla olevassa satamapuistikossa. Kivifriikkinä ihastuin tuossa kuvassa olleeseen kiveen ja erityisesti siihen, ettei sitä oltu kammettu pois keskeltä kävelyreittiä. Kenties kivi toimii myös liikenteenjakajana ja estää raskaammilla ajoneuvoilla ajon kevyen liikenteen raitilla.


Paluumatkalla yritimme oleskella laivan kannella, mutta keskiviikkona tuuli navakasti. Merellä oli vaahtopäitä ja keinuttikin tavallista enemmän. Olin laittanut hameen ylleni ja tuuli pyrki puhaltamaan helmat korviin, joka ei tuntunut kovin mukavalta. Paluumatkalla laivan kulkiessa Suomenlinnan Kuninkaanportin läpi, tuuli ei enää päässyt tuivertamaan niin kovasti, joten pääsin muutaman japanilaisen turistin seurassa näppäämään auringonlaskun värjäämiä Helsinki-kuvia.


Viime aikoina on tullut juostua tukka putkella avustamassa vanhuksia, joten eilinen torstai oli ihanaa käyttää oman pihan siivoamiseen. Heitin pois kesäkukkia, joista osa on alkanut näyttää enemmänkin risukasoilta kuin kauniilta katseenvangitsijoilta. Tyhjät ruukut asetin terassin seinustalle aurinkoon kuivumaan. Vaikka taidan olla enemmän kevään ja kesän ihmisiä, on omalla tavallaan tällainen syyssiivous ihan hauskaa. Ainakin hetken aikaa pihassa vallitsee järjestys, kun saa enimmät koivunsiemenet lakaistua terassilta ja aloitettua kesätavaroiden siirron kellariin. Kesän siivoaminen ei ole mikään yksinkertainen ja yhden päivän projekti. Teen sitä asteittain ja säitä mukaellen. Jos syksy on aurinkoisen kuiva, siivoaminen ajoittuu pitkälle ajanjaksolle. Nyt on kyllä satanut sen verran usein ja runsaasti, ettei pihassa ole erityisen mukava pidempiä aikoja oleskella. Jollei ole jotain tekemistä.


Sain kesällä naapurilta kassillisen joriininjuurakoita, joita istuttelin erilaisiin ruukkuihin. Suurin osa niistä kasvatti hurjan pitkän varren, eikä ole vieläkään tehnyt nupun nuppua. Vain muutama on nyt nuppuvaiheessa ja vain tämä yksi päätti nuppunsa myös avata. Eilen siis kaivoin juurakot mullasta ja asetin kuivumaan. Ensi kesänä taidan istuttaa ne kasvimaalle, jotta mullan pintaan päästyään saisivat valoa joka suunnalta. Tai sitten esikasvatan sisällä, mikä varmaankin kukinnan kannalta saattaisi olla paras vaihtoehto.


Näin syksyllä nurmikkoa on edelleen leikattava. Ongelmana on yleensä sopivan leikkausajankohdan löytäminen. Aamuisin on hyvin kosteaa ja usein myös sataa. Märän nurmikon leikkaaminen on raskaampaa ja lopputulos huonompi. Eilen kaikki sattui nappiin ja pääsin lyhentämään pitkäksi venähtänyttä nurmea poutaisessa säässä. Puista oli jo pudonnut ja nurmikolle leijaillut keltaisia lehtiä, jotka silppuuntuivat samalla nurmikon ravinteeksi, eikä niitä tarvitse minnekään käydä haravoimassa. Parissakin paikassa leikkurin jytinä ja murina pelästytti liikkeelle pienikokoisia sammakoita. Onneksi nämä pikkuotukset eivät käyttäydy jäniksen lailla jääden loikkimaan ajoneuvon eteen vaan ketterästi ponkaisivat sopivan suojaisaan paikkaan. Aamuisin nurmella kävellessä on parempi katsella vain ylöspäin, ettei näe niitä lukuisia etanoita, jotka näyttävät nousevan näkyville. Omenia maasta poimittaessa on paras pyyhkäistä punaposket puhtaaksi etanoista, jotka löytävät vikkelästi tiensä hedelmiin. Lyhyessä nurmikossa maahan pudonneet omputkin säästyvät vähän pidempään etanoiden ruokatunnilta.


Pihasession päätteeksi käänsin vielä kasvimaan vapaan osion, jota olen käyttänyt lähinnä siirtoistutuksiin. Vasemmalle jääkin hiukan siirtämättä jäänyttä Kurjenpolvea ja "kypsymässä" olevaa Lyhtykoisoa. Laatikoissa korjaamatta ovat punajuuret ja persiljakin odottaa pakastamista. Vuosi sitten parikymmentä vuotta meitä kuuliaisesti palvellut talikko hajosi ja ostin sen tilalle kympillä uuden. Eilen maata kääntäessäni kummastelin, huimaako minua päästä vai miten kääntöhomma tuntuu niin oudolta. Lopulta tajusin, että talikko oli murtumaisillaan ja vääntyili hitaasti suuntaa jos toiseen. Metallinen varren ja piikkien kiinnityskohta oli totaalisesti väsähtänyt ja vain muutama lisäsukellus multaan olisi saanut sen hajoamaan kokonaan. Ukkokulta oli juuri lähdössä kauppaan, joten pyysin häntä käymään samalla reissulla rautakaupassa ostamassa uuden talikon. Ja kunnollisen. Nyt meillä on sitten kotimainen talikko, jota pääsin tuoreeltaan kokeilemaan. Siinä on jonkinsortin komposiittivarsi, joka tekee talikosta keveän käyttää ja lujan kestää. Köyhän ei kannata halpaa ostaa, mikä tuli taasen todistetuksi.


Puutarhapäiväni päätteeksi tepastelin vielä hetken silmäilemässä niin kuluneen päivän aikaansaannoksia kuin myös pohtimassa tulevia tehtäviä. Vielä on varsin vihreää ja vehreää, mutta kukkivat kasvit alkavat olla vähissä. Niitä tuleekin jatkossa lisätä - vaikkapa tuota nurmikkoa vähentämällä. Puutarhassa kulkeminen synnyttää yleensä tukun uusia ideoita, joista osa toteutuu, osa painuu unholaan joko mahdottomina tai ihan muuten vaan. Tavallaan on hyväkin, ettei puutarha tule valmiiksi yhdessä tai viidessäkään vuodessa. Monta asiaa tekisi nyt toisin, jos olisi käyttänyt enemmän aikaa harkintaan. Toisaalta harjoitus tekee mestarin; tai jollei nyt mestaria niin ainakin hitusen kokeneemman puutarhurin.




Tämä blogin kirjoittaminen ja etenkin muiden blogien seuraaminen on kasvattanut puutarhatietoutta ja innostanut uusiin kokeiluihin enemmän kuin edelliset vuodet yhteensä. Muutaman päivän netittömän jakson jälkeen oli tänään seuraamissani puutarhablogeissa niin paljon mielenkiintoisia juttuja ja hienoja kuvia, että osan taisin käydä läpi pikalukusysteemillä, enkä millään ehdi niihin kaikkiin kommentteja kirjoittaa vaikka kuinka mieli tekisi. Oli myös lohdullista huomata, että muilla bloggareilla on enenevässä määrin kuvia ja kertomuksia puutarhan ulkopuolelta, sillä syksyn saapuminen merkitsee eittämättä kasvipitoisen materiaalin ehtymistä. Mutta ei haittaa, kesä on taas edessä, ja jos aika kulkee tämän viikon malliin, kohta saadaan taas raportoida idätyksestä ja taimikasvatuksesta.

* * *

Tuosta keskiviikon Tallinnan matkasta tuli mieleen oheinen juttu, jonka monet ovat varmaan jo aiemmin kuulleetkin, mutta laitanpa kuitenkin tähän luettavaksi:

  
 Suomalainen turisti kertoo virolaiselle tuttavalleen matkakokemuksistaan:

”Kun minä ja vaimoni tulimme Tallinnaan, lokit rääkkyivät rumasti ja myrsky kallisteli lauttaa niin ettemme voineet nukkua, vaikka olimme ihan rättejä ja vähällä pyörtyä. Kävimme ystäviemme häissä, joissa sulhanen halasi rohkeasti tummaa morsianta. Kummisetä siunasi avioliiton ja antoi hääparille lahjaoriin. Lounas oli makea, meitä ruokittiin munakkaalla ja kinkulla. Lähdemme kotiin haikeana, mutta salkut ja kassit täynnä tuoreita viinereitä, jotka ovat täällä halpoja.”

Mutta mitenpä tuon ymmärtää virolainen tuttava korvakuulolla? Suunnilleen näin (ellei osaa kunnolla suomea):

”Kun minä ja henkeni tulimme Tallinnaan, kiharat puhuivat tyhmästi ja ammus halasi navettaa niin ettemme voineet koteloitua, vaikka olimme ihan huiveja ja vähällä kääntyä. Kävimme ystäviemme häissä, joissa renki itki runsaasti mykkää morsianta. Kumisetä kirosi avioliiton ja antoi hääparille nälkiintyneen orjan. Etelässä oli suolatonta, meitä lapioitiin mukulakivillä ja kummulla. Lähdemme kotiin sairaina, mutta hiustupsut ja kissat täynnä raakoja nakkeja, jotka ovat täällä huonoja.”

           Kannattaa siis opiskella jonkin verran viron kieltä tai varoa Tallinnan reissulla joitakin 
           sanoja.

 * * * 

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Elämää ja elämyksiä -blogissa arvonta



Päivä meni rattoisasti anopin tavaroiden järjestelemisessä. Viikko sitten tuotiin pääosa tavaroista Tampereelta - ja anoppi. Tänään saapui loput huonekalut ja vihdoin palaset alkavat loksahdella paikalleen. Aikamoinen työ on siirtää vuosikymmenten elämä isommasta asunnosta huomattavasti pienempään ja vielä kaiken lisäksi kokonaan toiselle paikkakunnalle. Meillä alkaa kyllä olla jo kokemusta, sillä vuosi sitten muutettiin minun vanhempani Uudestakaupungista Espooseen ja nyt Ukkokullan äiti myöskin Espooseen. Hyvä kuitenkin, kun kaikki mummot ja papat on saatu sen verran lähelle, että heitä pääsee helposti auttamaan ja muutenkin katsomaan. 

Jos on muutto rankkaa nuorelle ihmiselle, on se taatusti raskasta vanhalle. Kauhulla ajattelen tilannetta, jolloin minun ja Ukkokullan pitäisi mahduttaa itsemme tavaroinemme pienempään asuntoon. Mitä säilyttää ja mistä luopua? Vaikka toisaalta olen viime aikoina harrastanut raakaakin karsintaa myymällä tavaroita kirpputorilla. Kaappeja tyhjentäessä joku esine saattaa pyöriä käsissä yhden jos toisenkin kerran, mutta kolmannella yrityksellä siitä luopuminen sujuukin jo mallikkaasti. Kovin totaalinen minimalisti minusta tuskin koskaan tulee, mutta toisinaan on alkanut ärsyttää tarpeettomien tavaroiden kertyminen nurkkiin. Esimerkiksi siivoaminen sujuu huomattavasti helpommin, kun ei koko ajan tarvitse siirrellä ja nostella huonekaluja ja erilaisia esineitä. 

Jostain luopuessa ei välttämättä tarvitse hankkia jotain muuta tilalle. Kun tarkkailee, mitä vaatteita ja tavaroita tulee käyttäneeksi, huomaa pyörittävänsä melko suppeaa arsenaalia. Lempivaatteet, mieliväriset pyyhkeet, sopivan kokoinen kahvimuki. Tämän sain mummulta, tuon siskolta ja tuon toin nuoruudessani Pariisista. Ja sitten lukematon määrä sellaista, jonka alkuperää ei ehkä edes muista tai joka ei aiheuta minkäänlaista liikahdusta sydänalassa.

No, näitä tässä mietiskelin, mutta esimerkiksi en kyllä kenellekään kelpaa - enkä aiokaan. Helppoa on sanoa, miten pitäisi tehdä, mutta vaikeaa on ryhtyä elämään neuvojensa mukaan.


Käykääpä kurkkaamassa "Elämää ja elämyksiä" -blogin  arvontaa. Kivoja voittoja tarjolla - ja ihan käyttökelpoisia!



 


lauantai 1. syyskuuta 2012

Ja niin saapui syys...


Syksy on saapunut niin kalenterista kuin ikkunastakin katsottuna. Taivas on raskaassa, harmaassa pilvessä, navakka tuuli tuivertaa puissa ja ilmassa on selvä sateen tuoksu. Nettisään mukaan puolen tunnin kuluttua pitäisi meidänkin kylällä sataa. Useimmiten tuo nettisää on oikeassa. Eilen siivosin terassin ja lakaisin miljoonat koivunsiemenet pois ja nyt niitä siemeniä on uusi miljoona pyörimässä jaloissa. Luontoäiti on kyllä varmistanut, ettei koivuista tule olemaan jatkossakaan pulaa. Onneksi ne eivät kuitenkaan pääse itämään meidän terassille.


Omenat kypsyvät ja niitä tulee paljon. Olen tässä parin päivän aikana mutustellut jo muutaman kilon ja pelkästään maahan pudonneita yksilöitä. Olen myös miettinyt, vaikuttaako esimerkiksi aurinko samalla tavoin omenan makuun kuin mansikkaan. Ihan kuin Huvitus maistuisi tänä kesänä vetisemmältä kuin aiemmin. Mitään en ole vielä omenoista valmistanut, en piirakan piirakkaa. Sosetalkoot ovat varmasti edessä, kunhan ensin keksin, mihin sen saan säilöttyä kun pakastimet ovat jo pullollaan marjoja. Mustikoita olen jo ahkerasti käyttänyt, tänään on jälkkäriksi mustikkarahkaa ja iltapäiväkahvin seuraksi mustikkapiirakkaa. Uunissa muhii kasvislaatikko, jonka ohjeen nappasin netistä soveltaen sitä jääkaapista löytyvien ainesten mukaisesti. Kaalia, kesäkurpitsaa, paprikaa, tomaattia, purjoa, mausteita, tuorejuustoa. Ainakin keittiöstä leijuva tuoksu saa vatsan kurisemaan.


Kriikunoita ei tule kovin paljon, vaikka puut kukkivatkin alkukesästä kauniisti. Lehdissä on jonkinsortin äkämää tai mitä lie ötökänpuremaa. Vaikka kriikunoita tulisi runsaastikin, ne syötäisiin sellaisenaan. Kivien poistaminen on sen verran työlästä, etten ole jaksanut hedelmiä mitenkään työstää. Meistä on mukava käydä poimimassa välipaloja omasta puutarhasta, joten kaikkea ei tarvitse jatkojalostaa.


Sovimme Juuson kanssa, että mamma esittelee meidän kissanulkoilutussysteemin. Juuso totutettiin valjaisiin ihan pienenä pentuna. Pikalukollisia myös jalkojen takaa kulkevia valjaita ei pienille kissoille tahtonut löytää mistään ja lopulta ostimme pupuvaljaat. Pelkästään kaulan ympäri kulkevasta hihnasta Juuso sai päänsä läpi alta aikayksikön, vaikka kuinka kuvittelimme laittaneemme sen riittävän tiukalle. Juuso tottui valjaisiin nopeasti, sillä ne puettiin sille aina pihaoven ollessa auki. Olen nähnyt tuttavien kissojen valjaskoulutusta; kun lähes vuoden vanhaa kissaa totutetaan valjaisiin, se ei helpolla niitä hyväksy ja jos valjaissa liikkuukin, se tapahtuu usein maha maata viistäen. Tosin on niitäkin kissoja, jotka myös iäkkäämpinä ovat tottuneet valjaisiin.


Juuson valjaisiin olemme kiinnittäneet koiran flexin pienellä jousihaalla. Joskus sattui niin, että kissa oli tempoillut valjaitaan ja saanut jousihaan irtoamaan flexistä, jolloin Juuso saattoi tallustella kasvimaalla täysin vapaana. Niinpä olemme teipanneet jousihaan kiinni ja irroitamme flexin valjaineen tuodessamme Juuson sisälle.


Flexi kulkee pihapuiden väliin pingotetuissa juoksunaruissa. Alapihalla on kaksi juoksunarua ja yläpihalla yksi. Näin voimme siirrellä kissan sijaintia siten, että se pääsee liikkumaan eri paikoissa. Yläpihalla ollessaan Juuso pääsee tarvittaessa takkahuoneen ovesta sisään, leikkimökin terassille ja muutenkin esimerkiksi sateelta suojaan. Juuso on niin huomionkipeä katti, että haluaa yleensä sinne, missä mekin olemme. Jos istumme pihalla kahvilla tai syömässä, Juuso kyllä ilmestyy nurkalle naukumaan ja se on siirrettävä yläpihan naruun, jotta se voi köllötellä pihahiekalla meidän lähellämme.

Pienenä Juusolla oli lyhyempi, pienen koiran flexi. Nyt olemme käyttäneet 8 metrin M-kokoista flexiä. Naru kelautuu hyvin sisään, eikä se juurikaan sotkeudu mihinkään. Etenkin, kun flexi kulkee sujuvasti noissa ylhäällä olevissa juoksunaruissa. Flexin saa tarvittaessa nopeastikin irroitettua juoksunarusta tuon jousihaan avulla. Ukkokulta tykkää kuljeskella Juuson kanssa metsikössä ja kissa on oppinut hyvin tiukentuvan flexin tarkoittavan, että suuntaa on vaihdettava eikä esimerkiksi naapurin pihalle ole menemistä. Lieneekö syynä se, että Juuso on aika kookas kissa vai se, että se on pienen ikänsä kiskonut flexinarua, mutta sillä on tavattomasti vetovoimaa ja jonnekin tahtoessaan kissa on kuin mikäkin saksanseisoja.


Juuson juoksunaru on kestävää venenarua. Alapihan toinen naru ja yläpihan naru ovat kumpainenkin menneet poikki ainoastaan kerran ja niiden tilalle on vaihdettu uusi naru. Koska yläpihan naru on sen verran korkealla, etten saa Juuson flexiä siihen kiinnitettyä varpaisillanikaan seisten, olemme kiinnittäneet sen molempiin päihin roikkuvat tartuntanarut, joilla juoksunarun saa kiskottua hetkeksi alemmaksi. Pieni solmu ei estä flexin kulkemista narussa kissan ulkoillessa.

Yläpihan kotikoivu alkaa olla huonokuntoinen ja luultavasti se tulee kaadettavaksi ensi keväänä. Näin Juuson juoksunarun toinen pää siirretään taustalla näkyvään sireeniin ja kissa saa uusia ulottuvuuksia tutkittavakseen.

Talon etupihalle emme ole juoksunaruja virittäneet, koska emme halua totuttaa Juusoa ulkoilemaan tien läheisyydessä siellä kulkevien autojen vuoksi. Jotakuta saattaa häiritä pihalla kulkevat narut, mutta me olemme niihin täysin tottuneet. Narut kulkevat sen verran korkealla, ettei niihin ihmiset törmää. Meille on tärkeää, että Juuso voi ulkoilla mahdollisimman turvallisesti, omassa pihassa.

Juuson ollessa pihalla, käymme sitä säännöllisesti katsomassa. Juuso on oppinut ymmärtämään, mitä tarkoittaa käsky "kierrä". Jos se on kulkenut puun ympäri kietoen flexinarunsa puuhun, sitä käsketään kiertämään ja se tekee työtä käskettyä. Joskus ensin väärään suuntaan, mutta pian se huomaa erehdyksensä ja palaa toiseen suuntaan. Toki sitä joutuu toisinaan myös auttamaan, mutta todellisia vaaratilanteita noiden narujen ja flexien kanssa ei ole koskaan sattunut. Emme lähde milloinkaan pois kotoa niin, että Juuso jäisi yksinään pihaan. Kissa otetaan sisälle tai joku on kotona sitä vahtimassa. 



Saattaa olla, ettei juoksunarussa ulkoilu ole jonkun mielestä oikeaa kissan elämää. Ehkei olekaan, mutta niin ihmisillä kuin eläimilläkin on nykymaailmassa omat rajoituksensa. Juuso on meille lemmikki, jota pyrimme hoitamaan sen tarpeita täyttäen ja siitä huolehtien. Vastineeksi saamme sellaista mielihyvää, jota vain eläin voi ihmiselle antaa - todellista kissaterapiaa. Juuso tuli meille lasten vielä asuessa kotona. Uskon, että kissa on opettanut vastuunkantoa jonkun elollisen elämästä ja toisaalta eläin on erinomainen kuuntelija ja murheiden lohduttaja. Se kun ei arvostele tai mitätöi.


Asumme kohtalaisen tiiviisti rakennetulla alueella. Tunnetusti vapaana liikkuvat kissat herättävät paljon närkästystä ja riitaa naapurustoissa. Haluamme, että kissamme pysyy omalla pihalla. Sen tehtäviin ei kuulu navetan tai tallin pitäminen hiirivapaana vyöhykkeenä, mutta sillä on kuitenkin mahdollisuus toteuttaa metsästysviettejään mm. peltohiiriä ja päästäisiä metsästämällä kasvimaamme tuntumassa. Se on leikattu, joten narttujen jahtaaminen ei kuulu sen kevätohjelmistoon. Reviiriään se joutuu toisinaan puolustamaan, kun pihallemme tulee vapaana kulkevia kissoja onneaan yrittämään. Se osaa kyllä laittaa vieraat kollit käpälämäkeen, mutta muutama vuosi sitten se joutui kerran alakynteen ennen kuin ehdimme hätiin. Silloin jouduimme viemään Juuson eläinlääkäriin pahan puremavamman vuoksi.

Toivoisin, että kissanomistajat leikkauttaisivat kissansa mieluummin kuin hylkäävät ei-toivottuja pentuja milloin mihinkin. Maaseudulla kissojen sopii kuljeskella vapaana, mutta tiiviisti rakennetussa ympäristössä kissat joutuvat monille vaaroille alttiiksi ja saavat naapurukset riitelemään toistensa kanssa. Lemmikin ottaminen, oli se sitten kissa, koira tai mikä tahansa, merkitsee vastuuta ja sitoutumista vuosiksi, joskus vuosikymmeniksi eteenpäin. Jos siihen ei ole valmis, on parempi tyytä rapsuttelemaan toisten lemmikkejä.

Ja sitten näkymä Puutarhaportista näin syyskuun alussa


Vielä on sentään Puutarhaportista alapihalle vihreä näkymä, mutta kukkivien kukkien määrä on huvennut vähiin. Humala on loppukesää kohti virkistynyt alun kirvahyökkäyksestä toivuttuaan.



perjantai 31. elokuuta 2012

Merkkipäiväretki metsälammelle


Tänään on kulunut tasan 26 vuotta muutostamme nykyiseen kotiimme. Ukkokulta kantoi tavarat tontille ja isäni rakensi niistä talon. Muuttopäivä oli perjantai ja silloin satoi kaatamalla. Samana päivänä myös pitkäaikainen presidenttimme Urho Kekkonen kuoli. Merkkipäivän kunniaksi päätimme tehdä patikkaretken jonkin matkan päässä sijaitsevalle metsälammelle. Tätä retkeä on suunniteltu kuukausikaupalla, mutta milloinkaan ei ole muka sopinut. Lähdimme matkaan reppu selässä ja kamera kaulassa navakan mutta lämpimän tuulen saattamina. Lampi ei ole kovin suuri ja sen ympäri lähes rannassa kulkee selkeä polku. Lammen itäpuolella on hieman kosteampaa ja siellä joutui hiukan loikkimaan päästäkseen kuivin jaloin eteenpäin. Muuten polku on kiinteäpohjainen ja kosteimpien kohtien yli on rakennettu sillat. Lampea ympäröivä metsä on avaraa suomaista männikköä. Polun alkupäässä oli ollut mahtavat määrät mustikkaa, mutta niiden maku on jo vesittynyt. Harmi. Olisi pitänyt käydä aiemmin, mutta täytyy joku päivä käydä keräämässä paikalta löytyneet puolukat parempaan talteen.


Kiersimme koko lammen ympäri ja pohdimme, minne eri suuntiin lähtevät polut johtanevatkaan. Täytyy hankkia kunnon maastokartta ja lähteä toisen kerran tutkimaan paikkoja tarkemmin. Vaikka lampi on kohtalaisen lähellä asutusta, tunsi kelon päällä istuessaan olevansa kaukana erämaassa. Vain lentokoneen ääni ja tuulen humina rikkoivat hiljaisuuden. Sanotaan, että männikössä on hyvä hengittää ja ainakin tuolla metsälammella oli hyvin raikkaan tuntuista. Lapsena en laisinkaan tykännyt suopursun tuoksusta, mutta nyt se ei haitannut laisinkaan. Juolukkaakin olisi ollut vaikka poimittavaksi, mutta mustikoiden tapaan se maistui jo vetiseltä.   




Metsälammen vesi on mustaa, eikä pohjaan nähnyt. Tosin rannat on kauttaaltaan sen verran hetteiset, ettei ihan lähelle kunnolla päässyt. Harmittelimme, ettei kiikari sattunut mukaan, sillä lammen rannalle saapuessamme, siellä uiskenteli vesilintuja, joita olisi ollut mukava tiirailla hiukan lähemmin. Mielessäni ajattelin, että onneksi metsä on sen verran valoisa ja puiden lomitse saattoi nähdä pitkällekin, jos vaikka karhu tallustelisi reitillemme. Ehkä joku kontio meitä tarkkailikin, mutta me emme ainuttakaan isompaa eläintä nähneet. 

Yleensä vesi on elementti, jossa katse lepää ja jota ei voi olla tuijottamatta. Minulle kävi tuolla retkellä kuitenkin niin, etten voinut olla tuijottamatta toinen toistaan erikoisemman muotoisia keloja ja mäntyjä. Mikä saa ne vääntymään niin kummallisiksi käyriksi? Ehkä se johtuu suoperäisestä maasta?




Kun kerran lähtee luontoretkelle, täytyy mukaan ottaa myös kahvia ja palanpainiketta. Kelolla istuessamme oli nautinnollista juoda kahvia ja mutustaa voileipää tuulen huminaa kuunnellen. Ruoka nyt yksinkertaisesti maistuu erinomaiselta raittiissa ilmassa. Olin pakannaut leivät voipaperiin, kuten aikoinaan lapsuuden retkillä oli tapana.

Aurinko pilkisteli pilvien ja puiden lomasta, joten oli mukava jutella ja katsella käkkyrämäntyjen monimuotoisuutta. Ei ollut mihinkään kiire, ei kylmä, ei nälkä. Ainoa, mikä harmitti, oli se, ettei oltu löydetty tähän paikkaan aikaisemmin. Tekemättömiä töitä ja asioita on turha surra, ja niinpä totesimme, että oli hyvä sentään tulla tänään.

Olen hiukan arka lähtemään luonnonhelmaan tyystin yksinäni. Suuntavaistoni on olematon. Koskaan en ole mihinkään eksynyt, mikä johtunee pitkälti siitä, että tapaan varmistaa reitit etukäteen, missä sitten kuljenkin. Lapsuudessani metsässä kulkeminen kuului normaaliin elämään. Vanhempieni kanssa haettiin marjat metsästä; niin mustikat kuin puolukatkin. Usein silloin kyllä pelkäsin eksymistä, sillä isä kulki hurjaa vauhtia pysähtyen vain huutamaan jonkun mäen nyppylän taakse: "Täällä on paljon marjoja, tulkaa tänne!" Niin sitten äiti ja me lapset juostiin ämpärit kolisten paikasta toiseen isän perässä ja noista marjastusreissuista tuli muistoihini jonkinlaisia selviytymismatkoja. Menikin useampi vuosi aikuisuudessa, ennen kuin taas löysin tien marjametsään.


Unohdettujen kiikarien lisäksi kaipasin kasviopastani. On kiva heti paikalla etsiä oikea nimi oudolle kasville, sillä kotiin päästyä sen on yleensä unohtanut. Käkkärämäntyjen lisäksi ihastutti polulla risteilevät puun juuret ja juurakot. Tuossa alempana olevassa kuvassa pitkittäin kulkeva juuri näytti kaukaa katsottuna käärmeeltä, mutta kyllä se ihan aito puunjuuri oli. Tanakasti paikallaan, eikä mihinkään luikerrellut. Ja mikä erityisesti ihmetytti - kun kuitenkin lähellä ihmisasutusta olimme - ei ainuttakaan roskaa missään, ei tupakantumppeja, ei vessapaperin pätkää. Pari telkänpönttöä polun alkupäässä ja jonkinlainen huonokuntoinen lintutorni tai eläinten tarkkailulava pohjoispäässä, mutta ei muuta ihmisen tekemää lujaksi tallattua polkua lukuunottamatta.





Niin kuin aina, kotimatka tuntui huomattavasti menomatkaa lyhyemmältä. Mieli oli tyyni ja rauhallinen. Mielessä ja puheissa risteili ajatuksia ja ideoita uuden retken suunnasta. Ohjelmaa on tuleviksi päiviksi ja koko syyskuuksi vähän liikaakin, mutta ehkä sieltä joku sopiva päivä luontoretkeen taas löytyy.


Tätä metsää rakastan:
naavapartakuusia
suopursusoita
kivikkorinteitä
neulaspolkuja
Rakastan iltaan hiljenneenä
kevään lauluja helisevänä
myrskyssä kohisevana.
Tätä karua
hoitamatonta.
Keloineen pahkoineen
lahorastaineen.
Tätä metsää rakastan.
Tätä maata.

Maaria Leinonen 


PS.  Ja jotten unohtaisi, löysin retkellämme vanhan kuusen oksalta naavaa. Eikös se ole ilmansaasteiden myötä miltei kadonnut?

 
Mukavaa viikonloppua blogilukijoilleni!