Niin on hoppua pihamaalla

Elämä on siirtynyt niin totaalisesti pihamaalle, ettei pahemmin ehdi blogia päivittää. Kourassa kulkee lapio, talikko tahi jokin muu puutarhatyökalu, joten kamera ei enää joukkoon mahdu ja iltasella töiden päätyttyä tuppaa takamus painumaan istuma-asentoon johonkin pehmoiseen ja lämpöiseen kohtaan sisälle, ei enää millään jaksa lähteä kuvaamaan päivän aikaansaannoksia tai luonnon ihmeitä. 

Täällä etelässä on ollut hienoja aurinkopäiviä ja tänään vielä erityisen lämmintä. Vaikka vielä onkin virallisesti kevät, tätä ihanaa päivää voi huoletta sanoa kunnon kesäpäiväksi. Ihan hirveästi tekisi mieli mennä kauppaan hakemaan kesäkukkia ja istuttaa niitä ruukkuihin ja laatikoihin, mutta pieni järjen ääni kuiskuttelee korvan takana, että "älähän kiirehdi, vielä voi olla liian aikaista". Tämä lämpö ja heleä auringonpaiste erehdyttää kuvittelemaan, että oltaisiin pidemmällä kuin ollaankaan. Kunpa meillä olisikin toukokuu aina tällainen kuin nyt on ollut. Pitenisi kesä kuukaudella.

Eilen päätin, että jos tänään tosiaan tulisi luvattu aurinkoinen ja lämmin päivä, öljyäisin terassit ja niin tein. En laisinkaan tykkää siitä hommasta ja usein olen siirtänyt tehtävää niin pitkälle, että esimerkiksi koivut ja muut lehtipuut kukkivat. Vaikka puuöljy kuivuukin kohtuullisen nopeasti, on tylsää katsella, miten suuren urakan palkkana on siitepölyn täplittämä puupinta. Nostin sisäänkäynnin ja yläterassin irtonaiset puualustat pystyyn aurinkoiseen paikkaan, jolloin niiden öljyäminen kävi nopeasti ja kuivuminen vielä nopeammin. Jaksoin myös pyyhkiä ylimääräiset öljyt rätillä pois puupinnalta, mikä edisti kuivumista. Ja kun oikein pääsin vauhtiin, sain öljyttyä myös puupatiot, joten se urakka on tältä vuodelta hoidettu.

Myös kauan kaipaamani multalähetys saapui iltapäiväkahvin aikaan. Tilasin kaksi 1000 kilon säkkiä multaa ja yhden säkillisen kivituhkaa. Aika tyyristähän tuo on, mutta laskin sen tulevan kuitenkin halvemmaksi kuin yhtenään ajaa naapurikylän puutarhamyymälään hakemaan auton takakontillisen pieniä multasäkkejä. Aiemmin olen tilannut niitä "vihreitä" suursäkkejä, mutta tänä vuonna vaihdoin firmaa. Säkit tässä firmassa ovat vähän suurempia ja mullan kilohinnaksi tulee kuitenkin vähän vähemmän. Edullisinta olisi varmaan tilata autokuormallinen multaa, mutta mihin ihmeeseen sen valmiissa pihassa kippaisi? Mullan uupuminen onkin rajoittanut pihatöitä, mutta nyt taas pääsee kärräämään ja kaivelemaan.

Kaiken kauneuden keskellä pitää aina olla joku harmittava juttu ja tässä tapauksessa se on viheliäinen vuohenputki. Monta vuotta meni, ettei meidän pihalla juurikaan tarvinnut tällaisen inhottavuuden kanssa taistella, mutta nyt sitä on alkanut esiintyä vähän siellä sun täällä. Kasvi tunkee lonkeronsa pitkälle ja siitä näyttää olevan äärimmäisen vaikea päästä eroon. Ei auta napsaista tuota maanpäällistä vihreää osaa vaan täytyy kaivaa varovasti multaa sen juurelta ja yrittää saada punertavasta möykystä kiinni, jolloin saattaa onnistua vetämään juurta pidemmänkin matkan pois. Vaan ei aikaakaan, kun taas jostain nostaa päätään toinen samanmoinen ja niinpä tämä taistelu näyttää tulleen jäädäkseen.

Hiukan olin jo huolestunut, missä kaikki varjoliljani luuraavat. Ei hätää, niitä on alkanut nousta jopa aivan odottamattomista paikoista kuten tässä jalopähkämöiden keskeltä. Enpä ole aiemmin tullut ajatelleeksi, että jalopähkämöiden lomaan kannattaisi istuttaa aikaisia kevätkukkijoita, esimerkiksi juuri sipulikukkia, koska pähkämö näyttää olevan aika hidaskasvuinen näin keväällä. Myöhemmin se kuitenkin kasvaa sen verran, että peittäisi mainiosti lakastuvat sipulikukkien lehdet. Täytyypä laittaa tämä tieto tuonne korvan taakse.

Kielot kasvavat hurjaa vauhtia ja näinpä joissakin tänään jo nuppuvanoja. Tarkoitus on kyllä vähitellen istuttaa tähänkin paikkaan muitakin kasveja, sillä loppukesästä kielot eivät enää ole välttämättä kaikkein kauneimpia ruskettuvine lehtineen. Mietin kyllä tuossa eräänä päivänä, että minun pihani on varsinainen sekametelisoppa. Olen jakanut esimerkiksi kevätkaihonkukkaa, pikkutalviota ja taponlehteä sinne tänne täyttääkseni tyhjiä aukkoja ainakin siksi aikaa, kunnes keksin, mitä muuta noihin paikkoihin voisin laittaa. Ja usein käy niin, etten raaskikaan kaikkia "väliaikaisia" kasveja riistää kokonaan pois uusien tieltä, jolloin lopputuloksena on kaikkea kaikkialla. Tosin nämä puutarhani seikkailijat ovat maanpeitekasveja ja sopivat kyllä kasvamaan muiden kukkien ohella, koska yleensä ne uudemmat istutettavat ovat vähän korkeampia tulokkaita. Eipä tarvitse niin paljon rikkaruohoja olla nyhtämässä, kun maassa jo kasvaa jotain kaunista. Jonkun mielestä ei ehkä niin tyylikästä, mutta eipä se minua pahemmin haittaa. Tai ehkä vähän silloin, kun katselen kuvia jostakin pihakilpailun voittajasta. Pihasta, jossa kaikki kasvaa viimeisen päälle ojossa ja paikallaan. Onneksi tuollaisen kuvan voi laittaa pois silmiensä edestä ja taas on kiva paneutua omaan sekamelskapuutarhaansa.

Talvella luin kärhökirjaa ja siitä sain idean istuttaa kärhöjä hedelmäpuiden alle. Kirjassa todettiin, että meillä kärhöjen käyttö on vielä melko rajallista ja usein jää siihen, että istutetaan Jackmannii talon seinustalle, jossa se saattaa elää vuoden pari ja riutua tuossa liian kuivassa paikassa vähitellen pois.

Alkuperämaassaan kärhöt kasvavat usein isojen puiden ja pensaiden tyvellä ja kiermurtelevat niiden oksistoihin kukkimaan. Ajatuksesta ihastuneena päätin tänä kesänä testata tuota hyvää ideaa ja ostin isosta taimikaupasta pari kärhöä; Multi Bluen ja Rouge Cardinalin. Valikoimaa olisi toki ollut enemmänkin, mutta nämä olivat tarjouksessa ja tiukassa budjetissani oivalliset tähän kokeeseen. Toisen kärhön istutin syysomenan juurelle ja toisen kriikunan juurelle, jossa on entisestään isohko pehko sinne levinnyttä akileijaa. Kärhöjenhän sanotaan pitävän siitä, että niiden tyvellä on muiden kasvien antamaa suojaa, joten josko tuosta akileijasta olisi tässä tapauksessa vähän apua.

Haa, näyttöni edessä lentelee tukevan oloinen hyttynen. Olenkin tuossa pihamaalla ollessani miettinyt, missä ne viipyvät. Iltalehden lööpissä oli eräänä päivänä kissankokoisin kirjaimin, että tulossa olisi hurja hyttyskesä. Toivotaan, että ennustus ei toteutuisi ja saisimme nauttia ihanista illoista pihamaalla tarvitsematta alituiseen huitoa ja lätkiä milloin mihinkin suuntaan.

Viime yönä muuten nukuin ensimmäisen yön ikkuna auki. Ajattelin herääväni aamuvarhaisella kauniiseen lintujen lauluun, vaan toisin kävi. Eräs karvainen viirusilmä istui makkarin ovella ja naukui siihen malliin, että nyt on mamman lähdettävä viemään kissaansa pihamaalle. Pojalla olikin kiire metsänreunaan kaivamaan pissakuoppaa ja sinne se sitten jäi ihmettelemään lämpenevää päivää. Myöhemmin kävin vilkaisemassa ikkunasta ja katti nukkui pitkin pituuttaan vielä melko matalassa heinikossa.

Miten minusta tuntuu, että tänä keväänä valkovuokot kukkivat erityisen loisteliaasti. Lämmin ilma varmasti jouduttaa kukkimista, mutta vielä metsiköt ovat valtoimenaan upeita vuokkomättäitä ja meidänkin pihassa on muutama hieno pehko. Kohta pitää kaivaa ruohonleikkuri kellarista ja ryhtyä sillä louskuttamaan, mutta nämä vuokkopehkot kierrän kyllä jonkin aikaa kaukaa, jotta ne saavat rauhassa kukkia ja kuihtua.

Keltaiset kukat eivät ole monen mieleen, eikä oikeastaan minunkaan lemppareitani, mutta narsissia on vaikea vastustaa. Jotenkin kevääseen vain kuuluu nämä väriläiskät. Onnekseni olin näköjään istuttanut myös muita kuin noita tavallisia narsisseja ja näistä uusista väreistä innostuneena yritän tulevana syksynä hankkia lisää vaihtelua peruskeltaiseen. No, onhan minulla muitakin keltaisia kukkia, kuten tarha-alpi ja se vasta näyttää leviävän kuin Elanto entisaikaan. Jossain vaiheessa mietin, että kaivan sen kokonaan pois, mutta olkoon. Kyllä sille sijansa pihassani löytyy. Se on ainakin helppo ja vähään tyytyväinen. Sellaiset kasvit ovat aika ihanteellisia, jääpä aikaa puuhastella haasteellisempien kukkien parissa, kun edes jossain puutarhan kolkassa asiat ovat mallillaan.

Kun nyt ei ole yhtään kuvaa Juuso-kissasta, pitänee puhua muulla tavoin kissoista. Eli kukas sen kissan hännän nostaa ellei kissa itse ja tässä tapauksessa hehkutan ihan vähän tuota onneani Suvikummun Marjan silmukilpailussa. En unissanikaan osannut arvata pääseväni palkinnoille, mutta ihan tosissani kyllä kisaan osallistuin. Nuorempana tein ahkerasti sanaristikoita. Niihin tulee suorastaan himo ja usein venyi nukkumaanmenokin sen viimeisen nurkan ratkaisemisen vuoksi. Sanaristikkoharrastukseni aikaan ei ollut vielä internettiä eikä siis kinkkisiä kysymyksiä voinut googlettaa, joten hankin erilaisia ratkaisuoppaita ja vinkkikirjoja. Niistä oli apua tuntemattomampien sanojen löytämisessä, mutta toki ahkerasti ratkoessa oppi nopeasti tietynlaiset avainsanat.

Tuon silmukilpailun suhteen tuli vähän samanlainen himo kuin aikanaan sanaristikoiden kanssa. Innostusta lisäsi googlen käyttäminen. Sieltä kun löytyi aika hyviä kuvia ja vinkkejä, joita sitten täydensin oman kirjahyllyn kasvikirjoilla. Minulla on tässä tietokoneen edessä työpöydällä aina ruutuvihko, johon kirjaan kaikenlaisia asioita. Yleensä muistan jonkin asian juuri silloin, kun olen räpsäissyt koneen kiinni, joten seuraavan kerran sen aukaistessani ruutuvihossa saattaa olla jo lista käsiteltäviä asioita. Liput ja laput tuppaavat katoamaan, mutta vihkoon voin palata myöhemminkin. Joskus muistan laittaa jopa päiväyksen sivun yläreunaan, jotta on helpompi paikallistaa kenties etsittäviä asioita. Silmukilpailua ratkoessani riipustin vaihtoehtoja ruutuvihkooni, kunnes lopulta päätin, että nyt ei asian tahkoaminen enää muutu miksikään ja laitoin vastaukseni Suvikummun Marjan blogikommenttiin. Talvella ihastelin Marjan kutomia sukkia ja nyt minulla on ilo ja onni saada sellaiset ikiomiksi. HURRAA!!!

Taitaa olla taikinanmarja?

Ensi viikolla kuskaan sitten äitiäni magneettitutkimuksiin ja ylävatsan ultraan. Leikkausaikakin on jo päätetty maanantaille 3.6. Aika ikävän syntymäpäivälahjan äiti sai, syöpädiagnoosi 80-vuotispäiväksi, mutta tällaista tämä elämä on. Niin paljon on vanhempieni terveyteen liittyviä menoja tässä toukokuussa, että piti oikein tehdä heille ja itselleni excel-taulukko kaikista menoista kelloaikoineen ja eri sairaaloiden osoitteineen, että pysyy jotenkin kartalla tässä touhussa. 

Huomasin saaneeni kaksi uutta lukijaa ja niinpä toivotan lämpimästi tervetulleiksi Marin ja Eijan.

Aurinkoisia puutarhapäiviä teille kaikille!

 

Äitienpäivänä

Olipa ilo herätä tähän äitienpäivään varhain. Juuso pihalle ja samalla reissulla lehti postilaatikosta ja sitä lukemaan pihalle. Aurinko paistoi mukavan lämpimästi (mittarissa tosin oli vasta +9 astetta) ja meneillään oli varmasti eräs kevään parhaista konserteista. Käki kukkui taukoamatta, mustarastas lauleli kuusen latvassa, varis irroitteli koivusta oksia kuljettaakseen ne rakenteilla olevaan pesäänsä ja räkätit yrittivät parhaansa mukaan häiritä variksen puuhia. Tikka taisi pärryytellä jonkun naapurin piipunpeltiä ja pääskyset kisailivat korkeuksissa. Lisäksi kukissa surisi kimalaisten ahkera porukka, mutta ihmisäänten osalta oli lähestulkoon hiljaista. Muut äidit pesueineen olivat vielä unten mailla ja minä sain nauttia aamun ihanista äänistä ja raikkaista tuoksuista ihan itsekseni.

Viikko sitten tuomi oli jo hiirenkorvalla, mutta parin päivän sisällä koivut ovat ryhtyneet kuromaan tuomen etumittaa vauhdilla kiinni. Kevätkaihonkukka kukkii sinisen eri sävyissä ympäri puutarhaani. Olen siihen kovin ihastunut ja siksi levittänyt kukkaa aina uusiin paikkoihin. Se on niin hyvä maanpeitekukka; kukkii eikä taida olla kovin nokonuuka maankaan suhteen. Valkovuokot ovat auenneet mättäittäin ja siitä olen eritoten iloinen. En nimittäin ole tehnyt minkäänlaisia operaatioita valkovuokon siirtämiseksi puutarhaani. Sen se on tehnyt ihan itse. Niinpä varjelen näitä mättäitä pitkälle kesään välttämällä ruohonleikkuuta niiden kohdalla. Levitköön ja vahvistukoon, olen pelkästään iloinen.

Perjantaina tymppäännyin katselemaan koivunkaatoprojektin runtelemia vuorenkilpiä ja ryhdyin kaivamaan niitä pois. Aika syvälle olivat juurensa ulottaneet runsaassa 20 vuodessa, mutta nyt saivat mennä. Ei tietenkään tykkänään koko tontilta pois vaan luultavasti löytävät lähipäivinä uuden sijoituspaikkansa sireenien reunustajina. Kuten olen jo jokin aika sitten kertonut, tällä paikalla oli muutaman kesän ajan vesiallas, mutta koivusta tuli niin paljon kaikenlaista roskaa ja töhnää, että kyllästyin altaan siivoamiseen ja kaivoin sen pois. Nyt päätin antaa altaalle uuden mahdollisuuden, kun kerran enää ei ole koivua roskaamassa. Allas on tällä hetkellä enemmän tai vähemmän orvon näköinen, koska sen ympärillä ei juurikaan vielä kasvit rehota. Siirsin allasta reunustamaan kurjenpolvea, iiristä ja pikkusydäntä sekä päivänliljaa. Vasemman yläkuvan vasemmassa alalaidassa näkyy edelleen koivunkanto, joka vuotaa runsaasti mahlaa. Kanto olisi tarkoitus ainakin maanpäällisiltä osiltaan pilkkoa pois, mutta eiköhän tuon kanssa kerkeä. En oikein saanut riittävästi naamioitua pientä allasta luonnonmukaisen näköiseksi, mutta siinähän nyt lorisee ja toivon mukaan kasvit aikanaan peittävät osaltaan noita mustia reunoja. Kiviä oli pakko laittaa runsaasti ympärille, jotta pääsen hoitamaan allasta. Eiköhän sinne taas jokunen hiiri ja kastemato eksy hapantumaan ja ainakin vuoden päästä keväällä allas on ihan pakko pestä. Sanoo edellisestä kerrasta viisastunut.

Altaan reunalle kuin myös alapihan kukkulaan (josta ei nyt ole tuoretta kuvaa) istutin valkoista ja punaista patjarikkoa, mehitähteä ja tarharistikkiä. Vaikka muutamaan päivään ei ole laisinkaan satanut, ovat yöt olleet aika kosteita, joten se ehkä auttaa kasvien juurtumisessa. Toki olen istutuksia käynyt kastelemassakin. Vaikka kovasti tykkäänkin viime kesänä rakentamastani kukkulasta, se saattaa kasvien kannalta olla hieman ongelmallinen. Vesi näyttää valuvan jyrkistä rinteistä suoraan alas päätymättä kasvien hyödyksi ja aurinko porottaa rinteet kuivaakin kuivemmiksi. Siksikin istutin kukkulan rinteille kivikkokasveja ja aion istuttaa jokusen lisääkin, jotta paljas maa peittyisi kasveista.

Jackmanii on jo avannut lehtikääröjään ja köynnöksen selviytyminen talvesta näyttää selvältä. Sen sijaan Ville de Lyon on edelleen aika elottoman näköinen. Tarkoituksena on ollut istuttaa tänä kesänä enemmänkin kärhöjä, mutta toistaiseksi en ole ehtinyt niiden perässä kaupoissa juoksemaan. Jossain silmien edessä siintää kuva omenapuiden oksilla kiemurtelevista kärhöistä upeine kukkineen. Katsotaan, katsotaan.

Norjanangervoissa on jo pienet nuppurykelmät. Meidän pihalla tätä angervoa on useassa paikassa. Jos kauniin ja kiitollisen pensaan haluaa, norjanangervo on kyllä sellainen. Viime vuonna leikkasin etupihan pikkupuutarhan angervot tapille ja tänä vuonna luultavasti sama toimenpide pitäisi tehdä alapihan aidan reunustan enemmän tai vähemmän risuisiksi kasvaneille pensaille. Päätin antaa niiden kuitenkin kukkia, sillä haketettavia oksia on vieläkin ihan tarpeiksi ilman, että kasaan uutta työmaata edellisten viereen. Joskus olen tehnyt leikkausoperaation siten, että leikkaan joka toisen pensaan tapille, jolloin lopputuloksena ei ole niin valtaisaa paljautta kuin jos leikkaisi kaikki samanaikaisesti.

Myös särkyneessä sydämessä näyttää olevan jo nuput, vaikkakin itse kukintaan voi vielä vierähtää tovi riippuen säistä. 

Kevätkaihonkukan ohella myös pikkutalvio on erinomainen maanpeitekukka ja toisin kuin voisi luulla, se näyttää viihtyvän ihan hyvin myös aurinkoisessa paikassa. Ainakin se kukkii paremmin auringossa. Ensimmäiset talvion kukat ovat jo avautuneet ja nuppuja on runsaasti. Pensaiden ja puiden alle näitä maanpeitekasveja on hyvä istuttaa, sillä siten säästyy rikkaruohojen kitkemisiltä ja lisänä on runsaasti enemmän silmäniloa.

Sipulikukat jatkavat kilvan kukintaansa. Kun scillat ja krookukset jo lopettelevat, on nyt narsissien ja vähitellen myös tulppaanien aika. Myös helmililjat kurottavat innokkaasti nuppujaan mullasta. Syksyllä istutin pääsiäisen jälkeen kellariin viemäni Tete-narsissit talon päädyssä olevan köynnöshortensian uumenille ja sieltä niitä on alkanut poksahdella mullan pintaan kuin popcornit kattilassa. Kumma, etten ole tuota paikkaa aiemmin älynnyt koristaa kevätsipuleilla. Tänään oli ajatus istuttaa tämän vuoden pääsiäissipulit multaan, mutta enpä ole saanut niin tehtyä. Ehkä sitten jonain toisena päivänä.

 

Kaikkien kasvavien vauhti on juuri nyt tavattoman nopeaa. Raparperista voisi jo korjata piirakkaa varten satoa ja humala kasvaa niinsanotusti silmissä. Saniaiset rullaavat lehdyköitään auki ja akileijat hurmaavat hienoilla lehtiruusukkeillaan.

Istuttamista odottavat edelleen Valamon ruusu ja Kirjoapteekkarinruusu, pari Tuoksukurjenpolvea ja muutama Tarhakylmänkukka. Hankintalistalla on edelleen se Ritausma-ruusu ja luultavasti täytyy siirtää Tornionlaaksonruusu pois rajamännyn luota. Se on liian karu ja ehkä myös varjoisa paikka ruusupensaalle. Haketta olisi kärrättävänä ja täällä sisällä on alkanut istutettujen taimien karaiseminen eli pikkuiset päiväksi ulos ja yöksi sisään. Tilaamani multa antaa odottaa itseään, enkä ole kasvimaalaatikoihinkaan saanut vielä mitään istutettua.

Ei minulla mitään työstressiä ole, mutta äidin tilanne painaa sen verran mieltä, että on vaikea saada itseään liikkeelle. Tämä äitienpäivä on malliesimerkki totaalisesta saamattomuudesta, sillä olen kulkenut pihan ja terassin väliä aikomuksena aloittaa sitä ja tätä. Halua olisi, mutta ei näköjään kykyä. Ehkä se tästä.

Kovasti kiitoksia kaikille lämpimistä ja kannustavista sanoistanne. Toivotan myös iloisesti tervetulleeksi Seikku p:n blogini lukijaksi. Jatketaan äitienpäivän viettämistä ja keväästä nauttimista.

Surullisia uutisia kauniissa keväässä

Kauniimpia kevätpäiviä tuskin voisi toivoa. Auringon paistaessa lämpöä riittää milteipä kesän mitalla. Aina välissä on ollut pilvisempää ja muutama sadekuurokin on ropissut. Lämpö on saanut luonnon vihertämään ja mullasta nousee kaikkialla kauan odotettuja ihanuuksia. Välillä pitää ihan hieraista silmiään ymmärtääkseen, ettei todellakaan ole enää kylmää ja lumista. Miten voikaan luonto saada ihmisen onnelliseksi!

Keskiviikkona äidin pitkään jatkuneille sairaalajuoksuille ja tutkimuksille saatiin sitten selitys. Häneltä löytyi kohdunkaulansyöpä. Maanantaina menemme jälleen sairaalaan ja toivon mukaan silloin selviää asian tiimoilta vähän enemmän. Leikkaus tehdään kuukauden sisällä, mutta mitä sitten? Sädehoitoa, solumyrkkyjä? Äidin sydänläppäleikkauksesta on vasta puoli vuotta, miten hän jaksaa uuden leikkauksen? Kysymyksiä, kysymyksiä. Ja aika tavalla epätoivoa.

Suruista ja murheista huolimatta elämä jatkuu, eikä epätoivossa pyöriskelemisestä ole mitään hyötyä. Sen verran olen ollut alamaissa, etten ole jaksanut kommentoida blogeja, en kovin paljon niitä edes lukea. Enkä päivittää omaakaan blogia. Tämän päivityksen kuvat ovat viime maanantailta ja tässä vaiheessa muutoksia tapahtuu puutarhassa päivittäin. Toki olen kiertänyt katsomassa, mitä missäkin pihan kolkassa kulloinkin mullasta nousee, mutta kameraa en ole mukaani ottanut. 

Tiistaisella kauppareissulla mukaan tarttui muutama taimikin. Löysin Puutarhanikkareilta etsimäni Valamon ruusun ja sen kaveriksi ostin ranskanruusu Rosa Mundin. Vasempaan rinteeseen ajattelin laittaa pari Lamohietakirsikkaa. Myymälässä oli tarjouksessa muhkean näköisiä kivikkokasveja ja niinpä sitten ostin pari Ketoneilikkaa, kaksi valkoista Patjarikkoa sekä yhden punaisen Patjarikon ja yhden Kattomehitähden. Kassin täytteeksi tuli myös kaksi sinistä Tarharistikkiä. Ja vaikka olen pyhästi päättänyt tänä keväänä miettiä etukäteen kasvihankintojani, tuli taas pari heräteostosta eli rhodot ´Nova Zembia´ ja ´Cunningham´s White´.

Taimikaupassa muistin, että piti etsiä myös sopivan mittaiset kukkalaatikot uusiin kehikoihin ja poikkesin läheisessä Honkkarin liikkeessä. Voi, miten taas suretti rullakot täynnänsä paljaan taivaan alla auringon paisteessa kuivuvia kesäkukkia. Eivät olleet ilmeisesti nähneet vettä vähään aikaan ja osassa lehdet olivat jo ihan ruskeita. Eihän niitä puolikuolleitakaan enää kukaan osta, etenkään, kun niistä pitäisi maksaa normaali hinta. Myös erilaiset havut, rhodot, köynnökset ja perennat oli tiiviisti tungettuina rullakoihin, mutta onneksi hieman varjoisemmassa paikassa. Kenties ne selviävät vähän pidempään ilman kunnon kastelua. Päätinpä kuitenkin ostaa muutaman edullisin orvokin olopihan terassin laatikoihin piristämään vielä melko paljaan näköistä maisemaa.

Huomenna menemme koko perheen voimalla yhdessä syömään ja otamme mukaan minun vanhempani ja Ukkokullan äidin. Näin jää sunnuntainen äitienpäivä itse kullakin muihin kahvitteluihin. Lapsia ja lapsenlapsia ja muita äitienpäivän vierailijoita kun on näillä meidänkin äideillä niin monia, että juhlimista riittää kahdellekin päivälle. Ehkä minä pureudun äitienpäivän ratoksi oman puutarhan kaivutehtäviin.

 Itse luonto osallistuu äidin juhlintaan.
Vuokot kukkii, toukokuu antaa kauneintaan.

Puutarha-ajatelmia tunnustuksen lomassa

Toivon, etten joudu tätä sanomaani kesän mittaan katumaan, mutta on ihan hyvä, että välillä sataa ja on huonompia säitä. Ei muuten saisi kotona tehtyä yhtään mitään. Aamulla olin jo miltei toinen jalka pihalle menossa, mutta sateen vuoksi päädyinkin pitkästä aikaa leipomaan ja sen jälkeen hurautin huushollin läpi imurilla. Oli heti tunnollisempi olo, eikä tarvinnut jatkuvasti kompastella Juuson tassujen mukana kulkeutuneisiin roskiin.

Eilen olin päivällä synttärikutsuilla erään Ruusu-rouvan luona. Mikäs sen hienompaa kuin syntyä Ruusun päivänä. No, rouvan nimihän ei tietenkään ole Ruusu, mutta ruusuista hän kyllä tykkää ja kovasti. Koska sää oli mitä hienoin, oli ihan pakko jättää kakkukahvit vähemmälle ja rientää takaisin kotiin, jotta edes vähän ehtisi pihamaalla puuhastella. Auton perä olikin täynnä turvemultaa ja pari kehikkoa, joiden varaan on tarkoitus laittaa kesäkukkalaatikot niin sisääntulo- kuin olopihankin terassien laidalle. Kumma kyllä, kaupassa ei ollut noin kehikoihin sopivan kokoisia kukkalaatikoita, mutta yhteen sentään löysin laatikon omasta kellarista.

Piha on nyt jokseenkin kauttaaltaan rapsutettu siihen kuntoon, että kaiken sopii ryhtyä innokkaasti kasvamaan. Päässä tietenkin risteilee suunnitelmia jos jonkinlaisia. Jopa siinä määrin, että yöllä herätessä kyljen kääntämisen sijaan tuleekin pohdittua mahdollisia uusia istutusideoita. Sen sijaan, että iskisin alapihan nurmikon vähentämis -projektin kimppuun, aatokset liikkuvatkin nyt yläpihan kaadetun koivun vieressä olevaan penkkiin avautuneisiin mahdollisuuksiin. Koivu kun vei kaiken voiman ja asetti muitakin rajoituksia, jotka nyt ovat kokonaan poissa. 

 
Käydessäni eilen multaostoksilla, oli ihmisillä jo kärryt täynnä kesäkukkia ja myös joitakin perennoja. Aurinkoiset ilmat ovat saaneet puutarhaihmiset kömpimään koloistaan, tietäähän sen jo itsestään. Ehkä noiden kesäkukkien suhteen kannattaisi kuitenkin vielä pitää järki päässä, sillä harvoin edes täällä etelässä yöt ovat niin lämpimiä toukokuussa, että orvokkeja lukuunottamatta monikaan kesäkukka tarkenisi yöt läpeensä ulkosalla. Kenties kaikki muut ihmiset ovat niin viitseliäitä, että jaksavat kuskata purkkejaan edes takaisin. Toisaalta lasitettuja parvekkeita alkaa jo olla enemmän kuin niitä lasittamattomia ja sellaisessahan lämpöä riittää.

Perennakauppoja tehtäessä neuvotaan katsomaan taimen kuntoa, mutta vaikeahan sitä on kovin tarkkaan todeta, jos taimen varressa ei vielä näy paria silmua enempää. Hiukan eilen tiirailin mm. köynnöksiä ja joitakin pensaita, ja kyllä ne olivat vielä aika paljaita. Toisaalta mietityttää hankkia tähän aikaan vuodesta sellaistakaan taimea, joka on ympäriinsä vihreänä ja rehevänä. Senhän on täytynyt varttua jossain niin lämpimässä tilassa, että mahtaako kestää laisinkaan siirtoa kylmään puutarhaan? En tiedä, joku viisaampi vastatkoon tähän.

 
Luultavasti menen kuitenkin huomenna itsekin taimiostoksille. Tämän kesän suunnitelmiin kuuluu lisätä pensasruusuja ja vuorossa olisi Valamon ruusu, Ritausma ja ehkä myös Ranskanruusu Rosa Mundi. Ritausmaa en ole vielä löytänyt lähiseudun taimistojen listoilta, muut kaksi kylläkin. Tuleva viikko on taas niin rikkonainen, etten taida ehtiä taimia heti istuttaa. Tiistaina on vietävä isä silmäklinikalle, keskiviikkona lähden Tallinnaan tutustumaan kaupungin ulkopuolella olevaan lankatehtaaseen ja paluumatkalla käymme Karnaluksissa. Ehkä sitten torstaina, sehän on pyhäpäivä. Lauantaina toteutamme viime vuonna alkanutta perinnettä eli menemme kimpassa syömään; minä, Ukkokulta, lapset puoliskoineen, anoppi ja minun vanhempani. Näin itse kullekin jää vapaus viettää äitienpäivää haluamallaan tavalla.

Maarit Garden of My Dreams -blogista muisti minua oheisella tunnustuksella, josta kiitän häntä lämpimästi.

Tunnustuksen säännöt ovat seuraavat:

• Kopio post it -lappu ja liitä se blogiisi.
• Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka tunnustuksen myönsi.
• Anna tunnustus viidelle suosikkibloggaajallesi ja kerro heille siitä kommentilla.
• Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu post it -lapulla ja toivo, että omat lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.

 

Mietin ankarasti, kenelle omalta osaltani jakaisin tunnustusta. On vaikea määritellä, mikä olisi lempiblogi, kun niin monessa blogissa on sitä jotain. Yhdessä on upeat kuvat, toisessa taas viehättää tarinan kertomisen taito ja kolmannessa huumori kukkii kilvan puutarhan kasvien kanssa. Suosikkiblogieni määrä sen kun kasvaa, ja ainoa, mikä lukemista rajoittaa, on aika. Kun omaakin blogia pitäisi aina välillä päivittää ja sitä tärkeintä eli puutarhaa on niin kiva tarkastella milloin lapion varresta milloin taasen kameran etsimestä. 

 

Aloittaessani oman blogini kesäkuussa 2011, ajattelin lähinnä jonkinlaisen valokuvilla höystetyn puutarhapäiväkirjan luomista. Niin siinä sitten kävi, että löysin ja löydän jatkuvasti uusia ihania puutarhablogeja, joita on kiva käydä lukemassa ja myös kommentoimassa. Tuntuu, että opin kaiken aikaa uusia asioita puutarhatöistä, kasveista ja paljon muustakin elämään liittyvästä. Tässä prosessissa tärkeä osa on ollut niillä monilla puutarhaihmisillä, jotka ovat löytäneet minun blogini ja ikään kuin ottaneet mukaan porukkaansa. 

 

Päätin siten antaa tämän tunnustuksen - en viidelle vaan kuudelle sellaiselle bloginpitäjälle, jotka ovat tulleet blogiini kommentoimaan kohtalaisen alkuvaiheessa ja jotka myös edelleen kuuluvat niihin ahkerampiin kommentoijiin ja joiden blogeja käyn mielelläni säännöllisesti lukemassa.

 

Kiitos kaunis ja tunnustus teille:

 

Pirkko Elämää ja elämyksiä -blogi

Sussi Förmaaki ja puutarha -blogi

Konnadonnan kotona ja puutarhassa -blogi

Tiina Pionihulluutta ja puutarhaunelmia -blogi

Marja Suvikumpu -blogi

Katja Viher- ja käsityöpiiperrystä -blogi

 

 

 

Puhdasta puutarhurin puuhaa

Mennyt huhtikuu tuntui kuluneen pääasiallisesti kevään odotteluun ja lumen sekä jään paljouden manaamiseen. Näin jälkikäteen ajateltuna huhtikuu kuitenkin hurahti hurjan nopeasti ja nyt olemme toukokuussa. Tiedä häntä, onko mitään järkeä jatkuvasti vertailla vuosia keskenään, mutta kyllä kevään edistyminen näyttää silmämääräisesti olevan vähän edellistä jäljessä. Vasemman puoleinen kuva on vappupäivältä ja oikeanpuoleinen vuoden takaa päivää myöhemmin. Ero ei ole huikea, mutta selkeästi huomattava. Vihreää on edelleen vähemmän ja monet kasvit ja kukat varhaisemmassa kehitysvaiheessa. Mutta kuten poikani huhtikuun puolella sanoi, vappuna ei ole lunta koskaan aiempina vuosina meidän pihalla ollut, eikä myöskään ollut tänäkään vuonna. Lukuunottamatta tien varten ojia, joissa lumi on nyt hyvin säilynyttä tiiviin pakkautumisensa ja varjoisan paikan vuoksi.

 

Vappuaatto oli täällä pääkaupunkiseudulla kylmä ja ajoittain myös sateinen. Iltaa kohden selkiytyi, mutta ei lämmennyt. Sen sijaan vappupäivä oli ensimmäinen todellinen kevätpäivä. Auringossa lämpöä riitti +15 asteen verran ja tarkeni jopa syödä pihalla. Ei sentään T-paidassa. Työn juhla kun oli, päivää vietettiin työn merkeissä eli Ukkokulta haketti, minä haravoin, nypin ja välillä myös pysähdyin vain kuuntelemaan ja katselemaan. Vähitellen alkaa kellarista nousta pihan kalusteita ja koristeita sitä mukaan, kun niiden paikat kohentuvat tai muuten vain "tuo tullessas vie mennessäs" -periaatteella kellarissa käydessä. Ihmeitä ei vielä tässä vaiheessa ole kovin paljoa, mutta kyllä niitä vain jaksaa kierrellä tutkimassa. Välillä tulee vähän sormella pienoisia multakokkareita vieriteltyä, että paremmin näkisi, mitä kummaa sieltä on tulossa. 

Yleisilme on vielä melko harmaa ja paljas, mutta lähempi tutkiskelu auttaa löytämään monenlaisia yllätyksiä maan rajasta. Minulla on paljon Taponlehteä ympäri puutarhaa, mutta paikoitellen se on kärsinyt kovastikin lumesta. Etenkin sellaisissa paikoissa, joihin lunta on kolalla kasattu. Niin se vain on aloittanut uusien lehtien ja vaatimattomien kukkiensa kasvattamisen, eikä aikaakaan, kun pehkot ovat taas vihreinä.

Kärhön ohi kulkiessani olen miettinyt, mahtaako siinä enää eloa ollakaan, vaan tuleehan ihan kuivahtaneilta näyttävistä varsista sinnikkäitä uusia lehtisilmuja. Tämän kärhön kohdalla pätee hyvin ajatus siitä, ettei puutarhassa ole hyvä pitää kiirettä. Kannattaa odotella ja katsoa, josko kasvi osoittaa elon merkkejä, vaikka se alkuun näyttäisikin surkealta ja elottomalta. Hyvin eritahtiinhan nuo keväällä heräävät riippuen kasvista ja myös kasvuolosuhteista. Monet ovat jo laittaneet blogeihinsa kuvia esimerkiksi kukkivista jouluruusuista ja esikoista, kun omani ovat kumpainenkin vielä aika alkuvaiheessa. Jouluruusu on jo nuppuvaiheessa, mutta esikossani vasta lehdet tunkevat mullasta. Niiden paikalla oli vielä runsas viikko sitten jäätä, joten minä olen heistä ylpeä, että edes jaksoivat tänäkin vuonna selvitä talven yli.

Myös muut köynnökset ovat jo ilmaisseet heränneensä: köynnöskuusamassa, villiviinissä ja Pohjantähti-ruusussa on silmut turvonneet ja köynnöshortensiassa on jopa pienen pieniä lehtiä suojaisimmissa oksissa. Tuomessa oli jo vappupäivänä hiirenkorvat, joten siitä se alkaa.

Vappua edeltävällä viikolla näin ensimmäiset valkovuokot, mutta eilen Helsingistä moottoritietä kotiinpäin ajaessani tien reunalle ulottuvissa metsiköissä valkovuokkoja oli jo isoja kukkivia mättäitä. Viime yönä näytti olleen hiukan pakkasta, mikä pidentää esimerkiksi valkovuokkojen kukkimisaikaa.

Kun tuossa aiemmin sanoin, että tässä vaiheessa kevättä kannattaa kumartua hieman alemmas ja tiirailla maanpinnan tasoon, saattaa nähdä monenlaista mielenkiintoista. Keittiömme ikkunan edustalla on kasvanut vuosikausia kaksi Kotkansiipeä. Maahan on muodostunut pari muhkuraista punaruskeaa möykkyä, jotka muistuttavat kypsyvää ananasta tai ison palmun rungon ja lehdistön yhtymäkohtaa. Samoin isokuunlilja (alakuvassa) on tässä vaiheessa kuin maahan pysähtynyt tarantella, josta vähitellen alkaa tunkea silmuja ylös valoa kohden.

Ihmisen iloksi ja harmiksi muisti tekee välillä tepposet. Eilen löysin yläpihan kukkapenkistä pikkuruisia posliinihyasinttejä, joita en yhtään muista istuttaneeni. En ainakaan viime syksynä. Tiedoistani ei myöskään löytynyt hankintamerkintää edelliseltä syksyltä. Tosin usein käy niin, että enimmät sipulini istutettuani saattaa kaupasta tarttua mukaan vielä pussi tai pari sipuleita ja ne sitten tulee kiireessä tungettua, mihin ensimmäiseksi keksii - ja unohdettua. Tässä tapauksessa tuosta muistin unohdus-tepposesta muodostui ilo, sillä vaatimattomasta koostaan huolimatta tämä posliinihyasintti on oikein ihastuttava löydös.

Viime vuonna ihastelin näitä metallikurkia rautakaupan puutarhaosastolla, mutta koska niistä ei löytynyt hintaa, kyllästyin raahaamaan lintua ympäri kauppaa ja vein sen takaisin hyllyynsä. Kun seuraavan kerran menin ko. kauppaan aikeissa sittenkin ostaa linnun, olivat ne jo loppuneet, eikä lisää ollut luvassa. Nyt niitä oli taas samaisessa kaupassa käydessäni rautakauppaostoksilla ja kurki tarttui mukaani. Ainakin toistaiseksi lintu saa nököttää tuossa kivien vieressä, kunhan keksin, missä sen olisi parasta seisoa. Viikonvaihteen navakka tuuli kaatoi sen muutaman kerran ja pari kertaa Juusokin kiskaisi sen juoksunarullaan pitkin pituuttaan, joten sijainti ei tosiaan nykyisellään ole paras mahdollinen.

Näin keväällä ei haravoitavaa ole lainkaan niin paljon kuin syksyllä - jos siis syksyllä jaksaa haravoida riittävästi. Ojat ovat yleensä täynnä roskaa niin syksyisin kuin keväisinkin, mutta kuten kuvasta näkyy, projekti odottaa vielä hetken aikaa. Vaikka tuo lumi ei niin kuvauksellisen kaunista olekaan, se näytti kuitenkin jonkinlaiselta laavavirralta, joka syöksyy kohti tunnelia.

Olen tänään lähdössä vähän kauemmaksi vierailulle ja tuliaisia varten kaivoin jo illalla kaapista esiin korin. Tietokonetta avatessani nostin korin lattialle pois työpöydältäni ja sille löytyi heti toisenlaista käyttöä. Tuli muuten kiire napata korista sinne laittamani lahjapaketin, ettei se ihan tyystin ryttääntyisi. Ehdin ajoissa, koska Juusolla kestää hetki pyöriä korissa sopivaa asentoa etsien. Meillä on toinen samanlainen kori, josta sanka on hajonnut ja olen ottanut sen pois. Lahjoitin korin Juuson käyttöön, mutta jossain vaiheessa se siihen kyllästyy ja siksi nostan korin vähäksi aikaa kaappiin odottamaan uutta innostusta. Olisikohan aika kaivaa Juuson kori jälleen kaapista, jotta saan omani takaisin.

Viikonvaihteeksi on luvattu kauniita kevätpäiviä, joten tiedossa on jälleen työteliäitä päiviä. Eikä mitenkään epämiellyttäviä vaan Puhdasta Puutarhurin Puuhaa. Mitä ikinä itse kukin keksii pihallaan touhuta. Sellaista kivaa siis kaikille toivottaen!