sunnuntai 12. tammikuuta 2025

Lempityökalut

Osa multasäkeistä odottaa kellarissa kevättä, osa ulkona.
 

Päivänpesän elämää -blogin Katja ja Saaripalstan Saila laativat jutun lempityökaluista. Nyt myös moni muu on innostunut kertomaan omista työvälineistään. On kiinnostavaa nähdä, millaisia välineillä itse kukin puutarhaansa kuopsuttaa. Liityn siis tähän joukkoon.

Varoitan lukijoita kauhistumasta kuvissani esiintyvien työvälineiden huoltamattomuutta. Se on kyllä tehtävälistalla. Hävetti kuvata multaista lapiota. Puolustukseksi sanottakoon, että juuri ennen ensilumia kaivelin metsäruusun juurakoita, jolta työmaalta kiireissäni kiikutin lapionkin suoraan kellariin.

OKSASAKSET


Pienikokoisia, käteen sopivia sekatöörejä minulla on useampia. Osan voisi laittaa kiertoon, koska niitä ei tule edes käytettyä. Tämän kuvan saksista käytän eniten sinisiä Gardenan saksia. Enkä niitäkään kovin paljon, koska ovat hennommalle leikattavalle materiaalille tarkoitettu.

Myönnän - huollon tarpeessa


Ahkerimmassa käytössä ovat kuvan Gardenan leikkurit. Näitä minulla on kahdet kappaleet, jotta työn tiimellyksessä vaikkapa yläpihalla ei tarvitsisi juosta alapihalle saksia hakemaan. Yleensä kuskaan tärkeimpiä työvälineitä ämpärissä kulloiseenkin kohteeseen. Punainen ämpäri on siitä hyvä, että sen kyllä löytää.


Oksasaksia on hyvä olla monenlaisia eri tarpeisiin. Näistä alimmat ovat vanhimmat, enkä käytä niitä itse juuri ollenkaan. Ukkokulta käyttää niitä toisinaan oksien pienimiseen hakettaessaan risuja.

Keskimmäiset ovat käytetyimmät, koska niissä on katkaisuvoimaa. Lisäksi teleskooppiominaisuus lisää ulottuvuutta. Ruusupensaiden tyvellä työskennellessä on hyvä saada työväline ulottumaan pitkälle, jotta oma nahka säästyy piikeiltä.


Näistä pensassaksista käytän alempia. Ne on ostettu Rustasta (Honkkarista, joka Rusta oli aiemmin) tai sitten Liiteristä. En enää muista. Vaikka keltasomisteisten leikkurien terä on lyhyempi, se leikkaa tehokkaasti. Ja jälleen kerran teleskooppiominaisuus on minulle mieleinen lisäarvo.

Nämä pensasleikkurit ovat kumpikin vanhoja. Veikkaan niiden tulleen meille anopilta. Pienempiä en muista käyttäneeni vuosiin. Suuremmat sen sijaan toimivat hyvin kaikessa yksinkertaisuudessaan. Käytän niitä aika paljon ylemmän kuvan keltasomisteisen teleskooppisaksien rinnalla.


Ukkokullan työkaluvarastoon kuuluu monenlaisia sahoja. On minullakin yksi tavallinen saha, mutta harvemmin sitä mihinkään käytän. Tämän taittoteräisen sahan olen ostanut jostain tusinamarketista edullisesti. Se on yllättävän hyvä. Terävä ja toimiva. Kahvasta saa hyvän otteen. Tällä sahasin viimeksi marraskuun lopulla lumikuorman tyveltä murtamat kaksi syreeninrunkoa poikki. Paksumpiin runkoihin käytetään moottorisahaa. Ohuempiin runkoihin ja oksiin saksia.

Fiskarsin pitkävartinen oksaleikkuri on kätevä silloin, kun pitää päästä korkealle - ilman tikkaita. Esimerkiksi omenapuista olen tällä leikannut vesiversoja korkeammalta. Tämä on jo toinen pitkävartinen oksaleikkuri huushollissamme. Edellisestä hajosi oranssi vetosysteemi.

 HARAVAT

Haraviakin talosta löytyy useampi. Mieluisin itselleni on rautaharava. Toisen sijoituspaikka on alapihan puuvajassa, toinen yläpihalla joko varaston seinustalla tai kellarissa. Jostain syystä tuntuu kumman työläältä lähteä parhaan työvireen iskiessä hakemaan tontin toiselta puolelta työvälinetta. Niinpä meillä on monia työvälineitä vähintään kaksin kappalein.

Kuvassa keskellä olevalla kapealla muoviharavalla saan talon puistopäädyn seinällä kasvavien köynnöshortensioiden alta ja lomasta kuivia lehtiä pois. Samoin olopihan vatukkapenkin ja pergolan seinän väliin jää kapea tila, jonne tavallinen harava ei mahdu.

Fiskarsin muoviharava on lähinnä hätävara. En ole oikein koskaan tykännyt käyttää sitä.


Näitä välineitä käyttäessäni mietin usein, mikä niiden oikea nimi onkaan? Kutsun niitä rautaharavaksi. Isompi on sekin jo toinen meidän pihassa. Rautaharavalle on riittänyt töitä, kun välillä sillä levitetään kivituhkaa, välillä multaa. Ennen lavakauluksia alapihalla oli iso kasvimaa, jossa rauhtaharavalla oli vakituinen työtehtävä. Pienempi on joko minun tai Ukkokullan vanhemmilta peritty. Hennompana se sopii paremmin hienosäätöön.

Tällaisia pikkuharavoita minulla on kaksi. Toinen on jo aika vanha, mutta toimii edelleen kiitettävästi. Pikkuharava kulkee yleensä mukanani siinä punaisessa työvälineämpärissä. Rikkaruohohommissa on välillä tarpeen rapsuttaa ahtaita paikkoja, joihin täysikokoinen harava ei mahdu.

 KUOKAT, MÖYHENTIMET

Heiluriharan voittanutta ei ole. Kivituhkakäytävien siivoaminen sujuu näppärästi heiluriharalla. Haraan on vaihdettu varsi ainakin kerran, ellei toisenkin. Ukkokulta on muutenkin sitä korjaillut.

Tämä kaksikko kuuluu niinikään punaisen työvälineämpärin vakiovarustuksiin. Ylempi vempain, mikälie möyhennyskuokka se onkaan, on suhteellisen tuore hankinta. Alemmalla on ikää varmaan 20 vuotta ellei enemmän. Kuten sen olomuodosta näkee, töitä sillä on riittänyt. Kahvaa on korjattu monen monta kertaa, viimeksi ilmastointiteipillä. Se vaan istuu niin hyvin käteen ja koukkujen muoto ja sijainti on täydellinen. 

Kellarissa on useita vastaavia yritelmiä, joista yksikään ei ole kokeilun jälkeen istunut pysyvästi hyppysiini. Kaikkein vähiten Fiskarsin muoviset möyhennyskuokat.

LAPIOT, TALIKOT

Kuvassa on talikko numero kakkonen ja lapio numero kakkonen myös. Vanha talikko oli todella hyvä. Sen neljä terävää piikkiä sujahtivat maahan kuin voihin vain. Kerran se sitten väsähti käytössäni. Toinen laitapiikeistä meni poikki. Uusi talikko on muutaman vuoden ikäinen. Se on Fiskarsin talikko, jonka piikit ovat tasapäiset. Eivät siis teräviä. Kyllä sillä hommat hoitaa, mutta ei se voita vanhaa.

Lapion puolesta pyydän syvästi anteeksi. Se ei ole ruosteessa, vaan yltä päältä mullassa loppusyksyn kuraisen metsäruusun juurakon kaivelun jäljiltä. Kunhan arki tässä kunnolla koittaa, hankin välineitä ja aineita, joiden kanssa linnottaudun vähäksi aikaa kellariin työvälineitä hoitamaan.

Meiltä löytyy useita lapioita eri käyttöön. On sementtilapiota, on pitkävartista, on painavaa. Tämä musta Fiskarsin lapio on minulle juuri sopivan kokoinen ja painoinen. Siksi sen ostinkin. No, toinen ostosyy oli edellisen lapion hajoaminen. Siinä oli nimittäin osittain ontto metallivarsi, joka kerran jotain raskasta kaivaessani taipui. Suoristusyritys sai taipuneen kohdan metallin murtumaan. Lapion rakenne ei mahdollistanut uuden varren laittamista. Se lähti metallikierrätykseen ja minä rautakauppaan.

Lapio on varmasti yksi tärkeimmistä työvälineistä puutarhassa. Kaikenlaisen kaivamisen lisäksi käytän lapiota kanttaamiseen. Ostin kerran kanttausraudankin, mutta lahjoitin sen turhana pois. Lapiolla homma hoituu yhtä hyvin.

Lapio ei mahdu punaiseen työvälineämpäriini, mutta se kulkeekin useimmiten kottikärryissä. Ellen ole jo erikseen kantanut sitä kulloisellekin työmaalle.

 VOIKUKKARAUTA


Fiskarsin voikukkarauta on vuosien takainen hitti. Yhtäkkiä sellainen ilmestyi joka kauppaan ja jokaiseen pihaan. Pitkään koitin vastustella hittivempainta sillä ajatuksella, että pärjäänhän minä ilmankin. Varmaan pärjäsinkin, mutta on se aika näppärä vempain. Voikukilla on kummallinen tapa kasvaa perennojen keskelle. Tai milloin mihinkin niinsanottuun väärään paikkaan. Eniten ehkä käytän tätä voikukkarautaa kitkemällä rönsyleinikkejä marjapensasalueelta. Rönsyleinikki lähettää rönsyjään valtaamaan lisää tilaa, mitä sen ei tule antaa tehdä. Voikukkarauta heti ensimmäisen rönsyleinikin kimppuun, niin ongelma on vältetty.

AKKU- JA SÄHKÖKÄYTTÖISET

Taloudessamme kolme vuotta kiitettävästi työskennellyt trimmeri on sähkökäyttöinen Ryobi. Se leikkaa siimalla. Leikkaavan yksikön saa säädettyä sopivasti pystyyn asentoon, jolloin voin siistiä kanttausurien nurmikon puoleisen reunan. Ainoa hankaluus on sähköjohdon kiskominen perässä. Etenkin alapihalle on vedettävä pitkääkin pidempi johtoviritelmä, jotta saan laitimmaisetkin alueet trimmeröityä. Tehtävää ei sentään kovin montaa kertaa kesässä tarvitse tehdä. Olemme projektin jälkeen yltä päältä pölyssä, minä ja trimmeri.

Vanhempi trimmeri on akkukäyttöinen Bosch. Sillä tulee siistittyä pienempiä alueita silloin, kun en millään jaksa virittää Ryobin sähköjohtoja pitkin pihaa. Boschissa on kaksi akkua, mikä vähän pidentää laitteen käyttöaikaa. Tosin yhdellä akulla ei kovin pitkään työskennellä. 

Laitteessa teränä on kapea muovinen läppä, joita on aina oltava taskussa useita varalla. Etenkin kiveen tai puunjuureen osuessa muoviläppä menee poikki tai lentää kokonaan jonnekin pusikkoon. 

Kaiketi Bosch on jo muutenkin elinkaarensa lopussa. Varren pituussäätö ei pysy paikallaan lukittuna. Samoin muoviterän kiinnitystappi on kulunut, mikä saa terän irtoamaan entistä helpommin. Muoviterät eivät ole kovin edullisia ja niiden löytämiseksi saa välillä kiertää useamman rautakaupan.

Meillä on myös kolmas trimmeri, polttomoottorikäyttöinen raivaussaha. Se on niin painava ja iso vempain, etten yrityksistä huolimatta jaksa sen kanssa työskennellä. Ukkokulta siistii joskus tonttimme puistorajaa, jonne nousee mm. haavan- ja vaahterantaimia ja villivadelmaa. Muuten se on liian järeä vekotin vaikkapa nurmikonreunojen siistimiseen. Enimmäkseen raivaussaha viettää lomapäiviä kellarissa.

Pari vuotta sitten ostin Liiteristä teleskooppivartisen pensasleikkurin, jossa terän asento on säädettävissä. Laite toimii akulla, joita minulla on kaksi. Yhdellä akulla työskentelee pitkän ajan. Tämä pensasleikkuri on aika isokokoinen, ei kuitenkaan kovin raskas. Mukana tulleet valjaat helpottavat käyttöä. 

Tällä pensasleikkurilla saan leikattua sekä pitkän tuija-aidan että yksittäiset tuijat. Suurimman osan tuija-aidasta leikkaan maasta käsin säädettävän terän ja teleskooppivarren ansiosta. Vain muutaman kinkkisemmän paikan siistimiseen tarvitsen tikkaita.

Havujen viimeistelysiistimiseen on myös pieni Bocshin ladattava leikkuri. Tulevaa kautta varten ajattelin hankkia ison oksaleikkurin ja pienen viimeistelylaitteen väliin sopivan laitteen.


Sähkökäyttöinen Einhellin pensasleikkuri on itse asiassa lainassa pikkuveljeltä. Hän ei sitä tarvinnut. Tällä pidän lähinnä pikkupuutarhan lumimarja-aidanteen matalana ja tasaisena. Samoin talon eteläpuolella, terassin kupeen norjanangervot. Uuden akkukäyttöisen laitteen hankittuani Einhellin käyttö on vähentynyt. Pikkuveli saa laitteensa takaisin, jos vain haluaa.

 

 KOTTIKÄRRYT

Kottikärryt kulkevat puutarhatöissä mukana likimain aina. Kuskaan niillä yhteen suuntaan työvälineita, kasviruukkuja ja multasäkkejä, toiseen suuntaan risuja ja rikkaruohoja. Nämä kottikärryt ovat rakennusaikaiset, vakaat ja tilavat. Näillä on kuljetettu kuutiotolkulla multaa, kivituhkaa, klapeja, autonrenkaita ja milloin mitäkin. Rengas on kertaalleen vaihdettu. Toisinaan näistä kottareista tulee Ukkokullan kanssa vähän kinaa, kun kumpikin saattaa tarvita niitä samanaikaisesti. Emme ole nähneet tarpeelliseksi hankkia toisia samanlaisia, sillä ristiriitatilanteet ovat aina ratkenneet.

On meillä toisetkin kottikärryt, mutta minusta ne ovat turhan rimpulat. Liian pienet minun käyttööni ja keikahtavatkin helposti. Toisinaan niillekin löytyy tarvetta. 

Yleensä viemme kottikärryt talveksi kellariin. Nyt oli niin leuto ja pitkä syksy, että kottikärryille riitti hommia ensilumiin saakka. Voi ne vieläkin kuskata kellariin, mutta hyvin ne pärjäävät yhden talven alapihan puuvajassakin.

Puuvaja ei tässä kuvassa ole parhaimmillaan. Vajan takaosassa klapit ovat olleet kuivumassa niin pitkään, että pian ne pitäisi kuskata kellariin. Vajan vasemmalla puolella on Ukkokullan vanhasta tiskipöydästä tekemä työpöytä kesäkäyttöön. Pöydän taaemmassa osassa on kaksi lavuaaria. Vajan seinään, pöydän yläpuolelle ripustan kesällä käytetyimpiä työvälineitä; sekatöörit, möyhennyskuokka, pikkuharava ym. Ei ehkä kaikkein tyylikkäin työskentelypiste, mutta sitäkin oivallisempi. Tuolla on jokunen taimi tullut ruukutettua. Kesäiltana vajassa on kiva touhuta mullan ja ruukkujen kanssa, vaikka sataisi.

Syksyllä jäi tuo säkki metsäruusun juurakoineen odottamaan kevättä ja pois kuskausta. Todennäköisesti se saa kevään tullen monta muuta säkkiä kaverikseen.


Meillä on iso ikkunaton kellari. Sinne on vuosien varrella kertynyt tavaraa, hyödyllistä ja täysin turhaa. Pari kesää sitten siivosimme kellarista useamman peräkärryllisen roinaa kaatopaikalle ja kierrätykseen. Työtä pitäisi jatkaa.


Ripustettavia työvälineitä varten on koukkusarja ollut hankittuna jo pidemmän aikaa. Keskustelu niiden sijoituspaikasta on edelleen kunnolla käymättä. Ukkokullan mielestä kellari on hänen valtakuntaansa. Meillä on pieniä näkemyseroja järjestyksestä. Toistaiseksi en ole saanut lupaa itsenäiseen siivoukseen ja järjestelyyn. Vaikka mielestäni olen tehokas järjestelijä. Kenties juuri siksi lupa on saamatta.

Minulla on ovensuussa hyllykkö puutarhatarvikkeille. Kuvassa se näyttää sotkuiselta, mitä se jossain määrin onkin. Jokainen laatikko sisältää tiettyjä tavaroita eli kovin kauaa ei hakemaansa tarvitse etsiä. 

Puutarhavälineyksikkö on itse asiassa levinnyt muuallekin. Kuvaajasta vasemmalla olevaan hyllykköön tuon talveksi mm. isokokoisia ruukkuja ja amppelit. Myös keväällä ikivihreille tarvittavien varjostusverkkojen säilytyspaikka on siellä.

 
Pienemmille työvälineille on oikeassa reunassa lipasto isoine laatikoineen. Aiemmin samaa virkaa hoiti pieni lasten käytössä ollut lipasto, joka hajosi. Torista ostin 30 eurolla nykyisen lipaston. Myyjä oli niin ylpeä lipaston hyvästä kunnosta. En kehdannut sanoa hänelle, että se pääsee kellariin oksasaksien ja kaikenmaailman kuopsuttimien säilyttimeksi.


 Kastelukannuja on vuosien myötä kerääntynyt 8 kpl. Osa niistä viettää kesän alapihalla.

Taimet kellarikasvattamossa huhtikuun lopulla 2024

Kellarissa on myös huone, jonka katossa on tehokas kasvivalaisin. Tässä huoneessa kasvatan mm. tomaatteja, kurkkuja ja paprikoita kasvihuoneeseen sekä kelloköynnöksiä pihalle. Toinen kasvivalaisin on kellarin yleistilassa. Sen huomaan siirrän tomaatit ja kurkut siinä vaiheessa, kun olen istuttanut ne isompiin astioihin. Niihin, joissa ne viettävät kesän kasvihuoneessa.

Tiistain lumimaisema on vaihtunut keskiviikon plussavesikeliin.

Jutusta tuli pitkä. Jokainen saa ihan itse päättää, lukeeko kaiken vai jättääkö kokonaan lukematta. Näistä työvälineistä oli mielenkiintoista tehdä postausta. Huomasin, kuinka monta turhaa vekotinta kellarissamme lojuu. Mikä tärkeintä, työvälineiden huoltamisen tärkeys korostuu, kun niitä katselee kuvissa likaisina.

 

torstai 9. tammikuuta 2025

Haaste: Kotini vanhin esine

 
Tämän haasteen on laittanut alulle Kristiina K. Kiitos hänelle. Jutun lopussa lisää haasteesta.

Meidän kodissa ei kovin montaa vanhaa esinettä ole. Niin minun kuin Ukkokullankin vanhemmat ovat ponnistaneet vaatimattomista maaseudun oloista työn perässä pääkaupunkiseudulle muuttaen. He ovat rakentaneet perheensä elämää alkaen 40-50 -luvun taitteesta. Huonekalut, astiat, lähes kaikki tavarat he ovat hankkineet arjen tarpeisiin. Käytössä ne ovat kuluneet ja rikkoutuneetkin. Jaettavaa on ollut vähän ja jakajia useita. Emme myöskään ole harrastaneet systemaattisesti vanhojen tavaroiden keräilyä. 


Valtaosa kotini vanhimmista esineistä sijoittuu iältään 40-luvun loppuun, 50-luvun alkuun. Mietin, minkä niistä valitsen. Kiinnostavin ei ole oikeastaan esine, vaan leikekirja. Sen on koonnut Ukkokullan isä. Myöhemmin myös anoppi on osallistunut leikekirjan kokoamiseen. Leikekirjassa on apen omia runoja, kirja-arvosteluja sekä hänen muita artikkeleitaan, joita on julkaistu kahdessa eri maakuntalehdessä. 

Appiukko (1926-2006) oli ammatiltaan toimittaja. Nuorena hän kirjoitti runoja ja kirja-arvosteluja parillakin eri nimimerkilllä. Paikallinen maakuntalehti julkaisi parikymppisen appiukon tekstejä. Myöhemmin lehti palkkasi hänet uutiskirjenvaihtajaksi. Kirja-arvosteluja hän jatkoi tämän jälkeenkin. Lehdet toivoivat näitä tekstejä, mutta palkkioksi arvosteluista riitti arvosteltava kirja.

Pääkaupunkiseudulle muutettuaan appi työskenteli toimittajana parissa eri lehdessä, kunnes hän siirtyi Helsingin Sanomiin. Sieltä appi jäi eläkkeelle.

 
Appiukon kuoltua kannoimme hänen kellaristaan laatikkotolkulla vanhoja arvostelukappaleita. Useimmat niistä olivat aikakaudelleen tyypillisesti pehmeäkantisia. Myyntiin teokset painettiin kovakantisina, paitsi monet runokirjat. Vuosikausia kellarissa lojuessaan moni niistä oli rispaantunut ja kellastunut. Kirjat olivat vuosia meidän hyllyssä, kunnes kannoin ne kellarin varastohyllyyn. Kolme vuotta sitten teimme suursiivouksen kellarissa. Poika otti muutamia mieluisia kirjoja, minä enimmäkseen tuttuja runoilijoita. Muut lähtivät kierrätykseen.


Suurin osa kirjoista oli sekä ulkomaista että kotimaista proosaa. Ernest Hemingway, Hermann Hesse, Graham Greene, William Faulkner, Oiva Paloheimo, Veikko Huovinen, Väinö Linna jne. Yllättävän paljon myös runokirjoja, kuten Einari Vuorela, Aale Tynni, Aaro Hellaakoski, Helvi Juvonen. 


Leikekirjan välissä on nippu appiukon todistuksia, mm. työtodistuksia. Liikuttavin niistä on kuitenkin kotipaikan kaupan 17-vuotiaalle varastomiehelle kirjoittama työtodistus. Irtisanoutumisen syynä on sotapalvelukseen astuminen. Appiukko ehti olla koulutettavana, mutta juuri ennen rintamalle siirtymistä syntyi rauha. Ehkä minäkään en tätä kirjoittaisi, jos rauhaa ei olisi solmittu ja apen tie olisi vienyt rintamalle.

Haastan seuraavat blogit:

Selätön puutarhuri

Tuplasti terapiaa

 

Krisiina K:n tämän vuoden haaste on seuraavanlainen:

Kerron joka kuukauden 1. päivä ko. kuukauden kuvan AIHEEN ja julkaisen oman postaukseni aiheesta. Teillä lukijoilla on sitten koko kuukausi aikaa julkaista oma kuvanne aiheesta.
 
Kun julkaiset haastepostauksen, niin laitathan otsikoksi aina ko. kuukauden kuvan aiheen, kuten tässä kuussa KOTINI VANHIN ESINE, näin löydän postauksesi helpommin ja voin laittaa linkin blogiisi.
 
Tämän tammikuun kuvan aiheena on KOTINI VANHIN ESINE.
 
 

maanantai 6. tammikuuta 2025

Haaste: Mieluinen kasvituttavuus

Mesiherttalehti - Aptenia cordifolia (Mesembryanthemum cordifolium)
 

Kottikärryn kääntöpiiri -blogin Päivi laittoi haasteen, jossa hän pyytää esittelemään jonkun puuvartisen, perennan tai yksivuotisen kasvin. Sellaisen, joka ilahdutti ja innosti erityisesti viime kasvukauden aikana tai on muuten suhteellisen uusi mieleinen tuttavuus. Kiitos Päiville haasteesta!

Mieluisia kasveja puutarhastani löytyy lukuisia. Useimmat niistä olen varmaan esitellyt liiankin monta kertaa. Mietin pääni puhki, mutta en keksinyt riittävän tuoreita puuvartisia tai perennoja. Ainakaan sellaisia, joista olisi sen verran kokemusta, että kykenisin niistä jonkun nostamaan esille. Siksi valitsin kesäkukan, jota minulla on ollut vasta kahtena kesänä.

18.7.2024
 
Tämä paljon iloa ja innostusta tuottanut kesäkukka on mesiherttalehti (Aptenia cordifolia). Toissa kesänä ostin sitä oman kylän kesäkukkakasvattajalta. Mesiherttalehti voitti sydämeni heti alkuunsa, eikä tunne lainkaan himmennyt kesän edetessä syksyyn.Mesiherttalehti kasvoi ja rehotti. Sitä ei tarvitse nyppiä, eikä se loukkaannu ajoittaisista kastelu-unohduksistakaan. Aniliininpunainen kukka avautuu päivällä ja menee suppuun illalla. Pieniä kukkia on harvakseltaan. Kasvin paras puoli onkin sen runsas lehtevyys.

30.7.2023
 
Ensimmäisen kesän hyvillä kokemuksella päätin, että mesiherttalehteä hankin myös jatkossa. Kävi niin hassusti, että kesäkukkakasvattaja jäi eläkkeelle. Kysyin mesiherttalehteä monista paikoista. Aina sain vastaukseksi ei-oota. Olin jo luopua toivosta, kunnes ystävien kanssa Karkkilassa ajellessa pysähdyimme Puutarha Sundströmin antimia katsomaan. Siellähän sitä mesiherttalehteä oli. Eipä tarvinnut kahta kertaa miettiä, kun reilun kokoiset taimet sujahtivat autoon. 

Mesiherttalehti 3.10.2023
 
Olen istuttanut mesiherttalehden sisäänkäynnin korkeisiin ruukkuihin. Niissä kasvi on viihtynyt erinomaisesti, vaikka paikka ei kaikkein aurinkoisin olekaan. Koska mesiherttalehti vyöryy yli ruukun reunojen, mutta ei ylöspäin, laitoin sille kaveriksi verililjapuun korkeutta tuomaan.

Mesiherttalehti on kotoisin Etelä-Afrikasta. Siellä se kasvaa maanpeitekasvina ja sietää kuivuutta. Se menestyy hyvin auringossa, paahteisessa paikassa. Kasvia on saatavana myös vihreälehtisenä, mutta omani ovat olleet kirjavalehtisiä.

Mesiherttalehden voi talvettaa viileässä, valoisassa paikassa ruukkukasvina. En ole onnistunut talvetuksessa. 

Tulevana kesänä on ajatus käyttää mesiherttalehteä myös talon toisen puolen kesäkukkana. Työhuoneen ikkunan alla olevaan laatikkoon se sopisi hyvin, koska sitä ei tarvitse nyppiä. Tuossa paikassa kesäkukkien nyppiminen on hankalampaa, kun ikkuna laatikoineen on vähän korkeammalla. 

Toivottavasti tänä keväänä mesiherttalehti löytyy helpommin. Ehkä suunnistan heti ensimmäiseksi Sundströmille Karkkilaan. Siellä oli paljon muutakin kivaa.

Mesiherttalehti 1.10.2024. Oikealla vaula ja pehmytmesiheinä.
 

Haastan seuraavat blogit:

Puutarhan Lumo

Satavuotiaan sylissä

Haaste kuuluu näin:  

Haluaisin tietää, jos sinulla on esiteltävänä joku puuvartinen, perenna tai yksivuotinen kasvi, joka ilahdutti ja innosti sinua erityisesti viime kasvukauden aikana tai on muuten sinulle suhteellisen uusi mieleinen tuttavuus.

Toivon, että laitat tiedon esittelystä tänne minun blogini kommenttikenttään, jotta löydän ne varmasti.

Voi myös haastaa blogiystäviä esittelemään omia uusia kasvituttavuuksiaan, haasteen voi napata käsiteltäväksi myös ihan itsenäisesti.

 

lauantai 4. tammikuuta 2025

Taas mennään


Joulu ja uusivuosi on juhlittu. Vuoden viimeisenä päivänä tulikin juhlittua tavallista enemmän, koska ystäväni täytti pyöreitä vuosia. Perhe oli järjestänyt hänelle yllätysjuhlat välipäivänä Helsingissä, Majakkalaiva Relandersgrundissa. Koolla oli ystävän perhe, sukulaisia, ystäviä ja tuttuja vuosien varrelta. Tarjolla oli hyvää ruokaa ja juomaa, puheita, muistelua ja juttelua.

Uudenvuodenaattona kokoonnuimme synttäreitä viettävän ystävän kotiin pienemmällä porukalla. Ystävä oli loihtunut herkullisen aterian, jota nautimme pitkän kaavan mukaan. Uusi vuosi otettiin vastaan pihalla raketteja katsellen ja pauketta kuunnellen. Vanha vuosi päättyi komeasti, joten pikkutunneilla oli kiva ajella omaan kotiin rauhoittumaan ja nukkumaan. 


Uusi vuosi toikin jälleen valkoisen maiseman. Jonkin verran on jouduttu kolaamaan. Pakkaslumi on kuitenkin kevyttä työnnellä sivuun. Olen lapioinut käytäviltä lunta suojaaviksi kasoiksi arempien kasvien päälle, koska mittari on vajonnut parin päivän aikana -10 asteeseen.


Oma siemenvarasto on inventoitu. Impectalla oli vuoden vaihteessa tarjous, jossa tilauksesta ei veloiteta toimituskuluja. Joka tapauksessa löysin sieltä muutamia vihanneksia, joita minulta puuttuu. Tilasin mm:

  • kasvihuonekurkku F1 'Cordoba'
  •  kasvihuonekurkku F1 'Sherpa' 
  • paprika 'Yellow California Wonder'
  •  kirsikkatomaatti F1 'Sungold'
  •  kirsikkatomaatti F1 'Vilma'

Vilmasta muuten käytetään useita eri nimiä: kirsikkatomaatti, pensastomaatti, runkotomaatti. Onko Vilmaa erilaisena? Vai onko rakkaalla lapsella useita nimiä? Nimihaulla saa kuitenkin tismalleen samanlaisen siemenpussin kuvan.


Eihän ne ostokset pelkkiin vihanneksiin jääneet. Viime kesänä kasvatin ensimmäisen kerran tsinnioita. Tykästyin niihin kovasti. Erityisesti siksi, että pysyivät hyvin pystyssä ja kukkivat kauan, sateesta välittämättä. En ole ehtinyt kerätä itselleni mitään tiettyä lempitsinniaa, joten summanmutikassa napsautin ostoskoriin tsinniaa (vasen kuva) ja isotsinnia 'Purple Princeä' (oikea ylälaita).

Ooppiumunikko 'Crimson Feathers' osui myös silmään, joten pussi sitäkin (oikea alakulma).


Tuoksuherneitäkin pitää olla. Niitä löytyy varmaan kauppojen siementelineistäkin, mutta kuka nyt jaksaa niiden saapumista odottaa? Vaihtoehtoja Impectalla oli lukuisia. Seuraavat kollaasin hajuherneet napsautin ostoskoriin:

  • 'Spencer Beaujolais' (ylävasen)
  • 'Franciscus Cupani' (yläoikea)
  • 'Cupid Pink' (alavasen)
  • 'Royal Maroon' (alaoikea)

Omista tuoksuherneistä otin viime kesänä siemeniä, vaan en hölmöyksissäni lajitellut niitä nimen mukaan. Ovat siis iloisesti sekaisin. Ei ole kovin suuri haitta, kunhan itävät ja kukkivat.

Omassa varastossa on mukavasti niin vihannesten- kuin kukkienkin siemeniä. Todennäköisesti jotain on hankittava ja vielä todennäköisemmin hankin, vaikka ei suurta tarvetta olisikaan.

Kompostori 1.1.2025

Kompostori on käyttäytynyt esimerkillisesti. Tavallisesti mittari painuu lähelle nollaa tässä vaiheessa talvea. Etenkin, jos ulkona paukkuu pakkanen. Nyt sen mittari kutittelee +40 ja avatessa massa hönkii mukavasti lämpöä. Olen kyllä syöttänyt kompostoria viime aikoina ahkerasti mm. juuresten kuorilla. Uunijuurekset maistuvat meille usein. Helppoa ja hyvää. Seuraksi tuoreita vihanneksia, niin muuta ei tarvita.

Kompostorin kansi jäätyi toistuvasti kiinni jokin aika sitten. Syynä oli varmasti vaihtelevat säät eli välillä silkkaa vesisadetta, välillä yöpakkasia. En hennonnut kiskoa kantta väkisin auki, ettei kumitiiviste rikkoontuisi. Niin sitten laitoin biojätteet viereiseen, vanhaan lämpökompostoriin. Onneksi se säilytettiin. Löysin netin syövereistä vinkin, jossa kehotettiin voitelemaan kompostorin kannen kumitiiviste ruokaöljyllä. Näin tehtiin ja nyt kansi aukeaa pakkasellakin vaivatta. Eikä tarvinnut käyttää edes kalleinta Extra Virgin -oliiviöljyä. Ihan tavallinen rypsiöljy käy hyvin.


 Ulkoilu on jäänyt tavallista vähemmälle, kun lumitöitäkään ei ole riittänyt useiksi päiviksi. Jouluvalmistelut vaativat osansa hellan äärellä, eikä jäätiköille tai vesisateeseen ole tehnyt mieli mennä luita särkemään tai itseään kastelemaan. Uuden vuoden luminen maisema ja -10 asteen pakkanen houkutteli kävelemään. Ei tuntunut ollenkaan kylmältä. Oli kiva katsella ympärilleen samalla kun laitoin töppöstä toisen eteen.


Tykkään kyllä kävellä yksinkin, mutta seurassa pidempikin matka taittuu huomaamatta. Nyt kohteena oli kirjasto, joten oma seura sai kelvata. Lainasin ennen joulua Heikki Silvennoisen elämänkerran. Sain luettua yli 600-sivuisen järkäleen, joten päätin palauttaa sen ajoissa. Tiesin kirjalla olevan useita varauksia, miksi pitäisin sitä hyllyssä turhan panttina. Olen monta kertaa itsekin odottanut ilmoitusta varaamani kirjan saapumisesta. Nyt joku samassa tilanteessa oleva pääsee aloittamaan oman lukumatkansa odottamansa kirjan parissa.

Kotona on edelliseltä kirjastoreissulta vielä kolme lukematonta kirjaa. Ei siis pitänyt mitään uutta lainata. Kävi kuten tavallista. Kirjastotätien esille laittamien uutuuksien edessä houkutus oli liian suuri. Kolme kirjaa hyppäsi taas reppuun.

 
Paluumatkan kävelin toista reittiä. En ole aikoihin käynyt tarkastamassa kylän järvien jäätilannetta. Nyt sekin asia on lähimmän järven osalta hoidettu. Jäässä on, mutta minä en ihan vielä tuonne menisi tallustelemaan.


Matkalla kotipihaan, mutta ei vielä aivan lähellä, näin naakkojen torkkuvan erään pihan puussa. Jaha, vai siellä ne keräävät voimia tullakseen meidän pihalle riitelemään siemenistä ja hyppimään maasta kohti talipötkylää. Välillä naakkoja on iso parvi ja niistä lähtee hurja meteli. Talipötkylä on pian kaluttu ohuen ohueksi rimpulaksi, eikä pikkulinnuille jää mitään.

Punatulkut 31.12.2024 ikkunasta kuvattuina

Olen monen monta kertaa valittanut, kun meillä ei näy punatulkkuja. Valitukseni ovat kaikuneet kuuleville korville. Viime viikkoina punatulkkuja on ollut lukuisia. Niin ukkoja kuin akkojakin. Ne näyttävät viihtyvän syreeneissä ja popsivan ilmeisesti kuivuneisiin kukintoihin jääneitä siemeniä. Luulisin. Siemenautomaatilla ne eivät jostain syystä syö. Ehkä eivät halua tunkea itseään tiaisten, viherpeippojen ja pikkuvarpusten väliin. Maasta ne syövät muiden lintujen pudottamia siemeniä. On ne söpöjä palleroisia.


Kevään kylvösuunnitelma ei ole vielä aivan valmis. Siemeninventaariota tehdessäni löysin omia jättiverbenan siemeniä. Olen kahdesti saanut jättiverbenan siemenet itämään. Tuplasti useamman kerran olen epäonnistunut. Taidanpa haastaa itseni ja koittaa vaihteeksi saada jättiverbenan itämään ja kukkimaan.


Joulunpyhät ovat laittaneet päiväjärjestykseni totaalisesti sekaisin. Aamulla herätessä pitää oikein miettimällä miettiä, onko kyseessä arki vaiko pyhä? Jos arki, niin mikä ihmeen viikonpäivä?

Oli päivä mikä tahansa, taas mennään, kohti kevättä. Tulkaa mukaan!

Hyvää viikonloppua kaikille!