Elokuun päättyessä

Elokuu on lopuillaan, eikä sitä voi välttyä huomaamasta. Yöt ovat olleet melko koleita ja kosteita. Lämpimän kesän jälkeen aurinkoisen päivän 20 astetta tuntuu viileältä, eikä varjossa tarkene lyhythihaisessa vaatetuksessa istua. Eilisiltana varpaita paleli sisälläkin sen verran reippaasti, että vedin villasukat ensimmäisen kerran sitten huhti-toukokuun jälkeen jalkaani. Asettelin kynttilöitäkin illansuussa esiin, johon Ukkokulta totesi napakasti, että "nyt se taas alkaa". Minkäs sille mahtaa, että yhä pimeneviin iltoihin kaipaa valoa ja piristystä.

Tulkoon syksy, mutta minä olen jo kääntänyt ajatukseni seuraavaan kevääseen. Pitkin kesää olen kirjannut muiden blogeista bongaamiani mielenkiintoisia kasveja, joita voisin harkita omaan pihaani. Etenkin loppukesän kukkijoita kaipaan enemmän ja nythän niitä on hyvä aika ryhtyä miettimään. Viime keväänä tilasin siemeniä enemmänkin sattumanvaraisesti, mutta nyt kasvatussuunnitelmaan taitaa löytyä johdonmukainen punainen lanka. 

Mietin tuossa, että tämä puutarhurin elämä on kyllä aika idioottimaista. Sen sijaan, että loikoisi päivät pääksytysten auringon lämmöstä nauttien ja sinistä taivasta katsellen, sitä tallustelee multaiset puutarhakengät jaloissa painaen lapion kanssa maata kaivamaan ja siinä ohessa ajatukset jo karkaavat seuraavaan istutusprojektiin. Kun yhden kasvin on saanut rauhassa aloittelemaan elämäänsä tuoreessa mullassa, on sille kenties jo uusi paikka valittu ja viereen viisi muuta istutettavaa mietitty. 

Juttelin eilen erään ystävän kanssa siitä, kuinka meikäläisen kesäiset lepohetket ovat enemmänkin pyllyn pikaisia pyrähdyksiä pihatuolissa, kun jo silmät siintävät jossakin oksassa, joka hetimiten pitää käydä leikkaamassa pois. Harvoin on tullut pihalla syvennyttyä hyvään kirjaan tai vain kulutettua aikaa ilman mitään päämäärää. Niin se vain on, että mieluummin sitä kuljeskelee pihalla nyppimässä ja tarkkailemassa ajatusten siintäessä uusissa suunnitelmissa. Sitä se tarkoittaa se, ettei puutarha tule koskaan valmiiksi. Että puutarha on puutarhaihmisen temmellyskenttä, luovuuden lähde, intohimoinen harrastus, elämäntapa. Aina löytyy kolo, jonka voi täyttää uusilla kukilla. Aina löytyy nurkka, joka ikäänkuin kutsuu kokeilemaan, kääntämään, kaivamaan. 

Jotenkin tuntuu, että tämän kesän kaivamiset alkavat olla tässä. Kunhan kasvihuoneen saa pystyyn ja sipulit maahan. Pihan siivoamiseen ennen talvea menee runsaasti aikaa ja tarmoa. Onneksi ei sentään ihan vielä tarvitse ryhtyä kesäkukkaruukkuja tyhjentelemään ja roudaamaan tavaroita kellariin. Mistä sen tietää, vaikka syksystä tulisi aurinkoisen lämmin. 

Tällaisia ajatuksia lähti liikkeelle elokuun päättyminen tässä ruokavieraita odotellessa. Savustettua lohta, kermaperunoita ja jälkkäriksi mansikkahyydykekakkua kahvin kanssa. Johan tässä jo nälkä alkaa vatsassa kurnia.

Leppoisaa elokuun päättymistä kaikille puutarhureille!

 

Eilispäivän dominoilmiö

Eilen oli varsinainen lapiointipäivä. Monta päivää oli mielessä pyörinyt, minne istuttaa tarjouksesta ostetut pienet havupuut: kaksi kartiovalkokuusta, kaksi tarhakatajaa ja kaksi pallotuijaa. Olin mielessäni suunnittellut niitä tuonne naapurin aidan viereen, mutta se on todella aurinkoinen ja kuuma paikka. Ei välttämättä kovin hyvä sijoituspaikka havuille. Nuo kaksi tuijaa tyrkkäsin sinne kolme vuotta sitten, kun en siihen hetkeen muutakaan keksinyt. Tuijat olivat minulla kesän ruukuissa sisäänkäynnissä ja syksyn tullen ne oli saatava multaan. Hyvin ovat tuossa pärjänneet, vaikka varjoa ei juuri olekaan.

Mietin eilen tuota havujen sijoituspaikka-asiaa. Jokaisen havun kohdalla suositeltiin joko varjoa tai ainakin osittaista varjoa. Kun tuolla kylillä kulkiessaan katselee ympäristöä, käytetään havuja erittäin aurinkoisilla paikoilla varsin yleisesti. Myös julkisissa istutuksissa, joiden luulisi olevan asiantuntijoiden suunnittelemia. Luonnossakin esimerkiksi katajat ovat hyvin aurinkoisilla ja usein myös erittäin kuivilla paikoilla. Omasta kokemuksestani myös tiedän, että hyvin meidän pihalla tuijatkin ovat auringossa menestyneet. Ehkä ne kuitenkin viihtyvät paremmin varjossa. Mene ja tiedä. Joskus on vaikea noudattaa omalla pihalla oikeaoppisesti istutusohjeita. Monen kasvin suhteen on menty enemmän tai vähemmän kokeilemalla. Nykyisin kyllä pyrin valitsemaan kasveja suositusolosuhteiden mukaan.

Joskus sitä suunnittelee kaiken mielessään ja sitten lapion kanssa tulevalle istutuspaikalle kävellessään tuleekin huomanneeksi, ettei suunnitelma ole sittenkään toteutuskelpoinen. Näin kävi minulle juuri tuon istutuspaikan aurinkoisuuden vuoksi. Hetken astelin nurmikolla lapion kanssa ja pähkäilin, miten saisin palaset loksahtamaan. Jälleen kerran totesin, että tosipaikan edessä kunnon rutistus tuottaa usein tuloksia. Olin vakaasti päättänyt, että havut on saatava maahan eilispäivänä, jotta aikaa jäisi kasvihuoneen pystyttämiselle. Näin myös tapahtui, vaikka siihen monta tuntia aikaa kuluikin. Lopputulokseen olen ainakin toistaiseksi ihan tyytyväinen.
 

Valamonruusu Rosa 'Splendens', Kirjoapteekkarinruusu Rosa gallica 'Rosa Mundi' ja Neilikkaruusu Rosa F.J. Grootendorst

Kasvien kannalta olen ehkä liian ailahtelevainen tai paremminkin kykenemätön tekemään järkeviä ja kauaskantoisia suunnitelmia. Ihan ensitöikseni jouduin nimittäin kaivamaan ylös muutama viikko sitten naapurin aidan vierustalle istuttamani kirsikan, jotta voisin siirtää kriikunan ja ruusupenkin välistä Valamonruusun ja Kirjoapteekkarinruusun aidan viereen. Jotta taasen voisin istuttaa havut niiden paikalle. Ruusuille aurinkoinen ja multava aidanvieruspaikka olisi mitä parhain. Kuinka en ollut sitä aiemmin ajatellut? Siirsin samaan ryhmään myös Neilikkaruusun, joka tuskin oli ehtinyt paikalleen juurtua, sillä se on viettänyt kesän ruukussa aina viime viikkoon saakka. Silloin siirsin sen alapihalle Ritausman, Suviruusun ja Tornionlaaksonruusun seuraan.

Kirsikka pääsi tuohon ruusupenkkiin (kastelukannun takana), jonka yhdistin Syyshortensian istutusympyrään. Kirsikka on vielä niin pieni, että sitä tuskin huomaa, mutta tuossa se näkyy kivirykelmän vasemmassa kyljessä. Nuo kivet olivat aiemmin tämän alueen vastakkaisella puolella olevassa kiemurapenkissä, mutta siellä päivänlilja on kasvanut niin paljon, ettei noita kiviä oikeastaan sen alta enää näkynyt. Kärräsin kivet tähän uuteen penkkiin, jossa ne toistaiseksi saavat luvan olla. Päällimmäisenä on raparperilehtiallas, johon tuli turhankin paksulti betonia, mutta kyllä siinä sen verran maljamaisuutta on, että vesi siinä pysyy.  Ja tuon havujen tieltä yli jääneen kastelukannun alla olevan rapskulehtilaatan laitoin keskelle penkkiä astinpaikaksi. Aina kun ei ehdi kukkapenkkiä kiertämään, jolloin oikopolku on tarpeen.

Syyshortensia Hydrangea paniculata 'Vanilla Fraise' ja kannun vieressä pikkuruinen kirsikka (jonka nimi on kadoksissa)

  
Siirrettyäni Neilikkaruusun aidan viereen, jäi tuohon ruusukolmioon sen verran tilaa, että pallotuijat pääsivät sinne. Eiköhän ne jokusen vuoden mahdu tuossa olemaan, en nimittäin koskaan ole nähnyt kovin suuria pallotuijia. Sen sijaan ruusut saattavat valloittaa tuijienkin tilan, mutta ehkä noudatan Saaripalstan Sailan ohjetta, ja pyrin pitämään ruusupensaat jonkinlaisessa kurissa ja nuhteessa leikkaamalla niitä silloin tällöin ja estämällä siten pensaiden rehottamisen sinne tänne.

Pallotuija Thuja occ. 'Danica', vasemmalla Tornionlaaksonruusu Rosa 'Tornedal', takana keskellä Ritausma Rosa rugosa 'Ritausma ja oikealla Suviruusu Rosa pimpinellifolia (näkyy huonosti)

Lopulta pääsin havujen pariin. Kriikuna ja oikealla puolella oleva ruusupensas saavat aikaan sen verran paljon varjoa, että Valamonruusu ja Kirjoapteekkarinruusu ehkä viihtyvät paremmin uudessa paikassaan naapurin aidan vieressä. Havuille tämä ruusujen entinen paikka tuntuisi olevan sopiva. Ehkä nekin on istutettu liian pieneen tilaan, mutta on niin vaikea ajatella kasvien kokoa vuosikymmenen kuluttua. Usein taistelen kahden asian välillä: istuttaako heti alkuun riittävän väljästi ja kitkeä sitten rikkaruohoja vai istuttaako heti alkuun tiiviisti ja runsaasti ja kaivaa ylimääräiset joskus myöhemmin muualle. Puita ja suurehkoja pensaita on vain niin äärimmäisen hankala lapiopelillä kaivaa ja siirtää.

Kartiovalkokuusi Picea glauca 'Gonica' ja Tarhakataja Juniperus pfitzeriana 'Mint Julep'

 

Tein noista penkeistä hieman kohollaan olevia ja kaivoin selkeän välin nurmikkoon. Käänsin joissain paikoissa vielä kasvaneen nurmikon mullalle ja peitin istutusten välit märällä sanomalehdellä ja oksahakkeella. Kasvimaalla odotti uusia sijoituspaikkoja monta purkillista yläpihalta "siivoamaani" sulkaneilikkaa, jota istuttelin isompien kasvien väleihin. Tuohon ruusukolmion, havuistutusten ja kirsikka-syyshortensiapenkin väliin jäi aika kapea nurmikko-osuus, joka mahdollisesti tulevaisuudessa tulee katoamaan. Ehkä se korvautuu jonkinlaisella polulla, raparperilehtilaatoilla tms. Aika näyttää.

Juuson minttuhumaus

Sunnuntaisen laiskottelun lataamana tänään tuli huhkittua puutarhassa lapion kanssa yhtä sun toista, mutta niistä myöhemmin. Lähtiessäni aamulla alapihalle hommiin, siirtyi Juuso puolestaan yläpihan juoksunaruun. Kävellessäni sen ohi, se makasi pitkin pituuttaan hiekalla sen näköisenä, että kissan elämässä tärkeintä on paistatella päivää täydessä unessa. Ei korvaansa lotkauttanut sitä kutsuessani, joten jätin sen omaan rauhaansa vetelemään hirsiä. Pesukone jäi sisälle pyörimään ulos lähtiessäni ja sen vuoksi jätin vanhan herätyskellon terassille soittamaan, kunnes pyykkikone olisi lopettanut. Aurinkoisen päivän vuoksi ajattelin pestä pyykkiä pari koneellista ja saada ne myös ennen iltaa narulta takaisin sisälle kuivina ja viikattuina, joten järjestin itselleni herätyskellohälytyksen tyhjentämään välillä konetta. Muuten olisin sen tyystin unohtanut.

Herätyskellon soidessa tulin yläpihalle sitä pyykkikonetta tyhjentämään. Juusoa ei näkynyt hiekalla köllöttelemässä ja ajattelin sen pelästyneen rämisevää soittoääntä. Mitä vielä. Kahinasta päätellen kissa oli lähella ja löysinkin sen Kissanminttu-pehkostani ja se kyllä näytti olevan aivan pöllyssä. Siis kissa, ei minttupehko. Juuso pyöri kukkavarsien joukossa, kaatui välillä niiden päälle ja puski varsia. Nuoli ja pureskeli lehtiä, eikä tiennyt, miten päin kulloinkin tuolla pusikossa olisi. Minua ja Ukkokultaa nauratti katsellessamme kissan touhuja, mutta se oli niin keskittynyt kukkien seassa pyöriskelemaan ja peuhaamaan, ettei kiinnittänyt meihin mitään huomiota.

Juuson peuhaaminen sai kukkavarret rusentumaan ja lehdet lätsähtämään, mikä omankin nenäni mukaan lisäsi mintun tuoksua ja Juuson temmellys kasvien päällä ja joukossa sen kuin kiihtyi. Kamera oli kerrankin lähellä ja ehdin tallentamaan muutamia otoksia Juuson touhuista. Kuvien laatu ei ole mikään kummoinen, koska keskityin vain näpsimään ja taisin unohtaa kaikki hienot säädöt ja asetukset. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, enkä kukkapenkin paikan vuoksi voinut vaihtaa juurikaan kuvaussuuntaa.

Juuson minttuhumaukselle ei meinannut tulla laisinkaan loppua, mutta yhtäkkiä pusikosta hyppäsi esiin sammakko, jolloin Juuson peuhaaminen päättyi silmänräpäyksessä ja se lähti seuraamaan sammakkoa pation reunalle saakka. Siellä se kadotti sammakon ja jäi vahtimaan sen katoamisreittiä kuin kysyäkseen: "Tuleehan se sammakko tätä samaa reittiä takaisin, tuleehan...?" Ei tullut, mutta en minä sitä Juusolle kertonut.

Kyllähän sitä kissaihminen tekee lemmikkinsä eteen mitä tahansa, mutta tämänpäiväisen peuhaamisen jälkeen mietin ankarasti, pitäisikö minun sittenkin siirtää nuo kissanmintut johonkin parempaan paikkaan. Siis kaikkien kukkien kannalta. Ja ehkä vähän myös kissan kannalta. Voi olla, että pitkän päälle minua alkaa harmittamaan olopihan kukkapenkissä vinksallaan rötköttävät mintut ja mahdollisesti myös muut kukat, jotka Juuso sinne minttupehkoon matkatessaan flexihihnallaan kumoaa. Jospa siirränkin kissanmintut alapihalle sellaiseen paikkaan, että Juuso pääsee niiden kanssa rauhassa peuhaamaan ja keksin olopihan penkkiin niiden paikalle jotain vähemmän Juusoa kiinnostavaa. Tätä täytyy nyt pohtia, mutta onneksi asialla ei ole kovin palava kiire. Juuso nauttikoon toistaiseksi mintuistaan olopihalla.

Laiskottelun jalo taito

Cosmos-kukka

Olen ahkerasti kirjannut muistiin blogeissanne mainittuja syyskukkijoita, sillä kaipaan kovasti kesänjatkajia omaan puutarhaani. Syysleimu kukkii edelleen ja muutamat keltaiset kukkijat, mutta jotain punaista, lilaa ja vaikka valkoista saisi olla vielä tuloillaan. Tosin pikkaisen alkaa jo olla lapiointiväsymystä, mutta ehkä sitä jokusen taimen silti multaan saisi laitettua. Itse asiassa sisääntulon vierestä kaivoin toissa viikolla pois pari villiintynyttä jaloruusua. Kukkia niihin ei ole tullut enää muutamaan vuoteen ja versot huitelevat puolentoista metrin korkeudessa. Juuret noilla villiintyneillä ruusuilla oli mahtavat ja siinä olikin kaivamista, että sain ne riivittyä ylös mullasta. Samalla nostin ylös penkissä kasvaneet jaloruusut Nina Weibullin ja Kimonon, sillä vieressä kasvava marjakuusi vie jo ihan liikaa tilaa kukkapenkiltä. Jaloruusut pääsivät alapihalle, jossa ne toivon mukaan löytävät alun uudelle elämälle. Nyt tuossa sisääntulopenkissä on vähän aneemista, mutta saapi olla toistaiseksi. Väkisin en ala siihen mitään istuttamaan, parempi odottaa hyviä ideoita. Saattaa olla, että laitan mullan päälle joksikin aikaa sanomalehtiä ja oksahaketta, jotta rikkaruohot eivät pääse valtaamaan paikkaa. Edessä kasvaa nyt sen verran tiiviisti jaloangervoa, ettei penkki ihan törkeältä hakkeella katettuna näytä.

Syyshortensia

Kasvihuoneen perustus ei ole perjantain jälkeen edennyt askeltakaan. Ei sillä nyt mikään hengen hoppu olekaan, kunhan ennen pakkasia on päästy pystytyksen alkuun. Olen ollut sen verran vähän kotosalla, ettei yksinkertaisesti ole ollut aikaa pihahommiin. Eilen oli tarkoitus tehdä jotain, vaikka pientäkin pihamaalla, mutta laiskotti niin vietävästi. Pari kertaa kuljeskelin ala- ja yläpihan väliä miettien, minkä homman aloittaisin ja sitten istahdinkin suosiolla tekemään ristipistoja. Tosin kannoin käsityöni terassille ja roikotin jalkojani varjon ulkopuolella sen verran, että saatoin nauttia varpaitani lämmittävästä auringosta. Oikeastaan olin itseeni kovinkin tyytyväinen, sillä muutama vuosi sitten moisen laiskottelun salliminen itselle olisi ollut huomattavasti vaikeampaa. Niin vain ihminen pystyy aina uutta oppimaan. Jopa laiskottelun taidon.

Ritausma

Ritausmani kukkii edelleen. Kyllä on pieni ruusuni ollut ahkera ja tuottanut minulle paljon iloa. Hän on niin sievä, ehkäpä paras hankintani tänä kesänä. 

Kerrankin jotain yhteistä puutarhahommaa

Alkuviikosta siivosin aikani kuluksi yläpihaa, mikä tarkoittaa lähinnä hiekkakäytävien haravoimista ja kukkapenkeistä käytäville rehottavien kasvien siistimistä. Sisääntulopuolella ja pikkupuutarhassa pikkutalvio vyöryy käytäville ja pari kertaa kesässä leikkaan ylimääräiset pois. Muuten saisimme kohta kahlata kasvustossa tai yrittää tipsutella pienen pientä hiekkasolaa pitkin käytävillä eteenpäin. Sama ilmiö olopihan puolella syntyy kevätkaihonkukasta, suikeroalpista, sulkaneilikasta ja sammalleimusta. Ne osat kasveista, jotka ovat jo tehneet juuria hiekkakäytävälle laitoin nytkin ruukkuihin muualle istutettaviksi. Ruukut kannoin kasvimaalle odottamaan tuota uudelleensijoituksen hetkeä. Joitakin alkuja siirsin jo Vasempaan rinteeseen, jonka yläosassa on edelleen hieman liikaa avoimia paikkoja viime kesäisen remontin jälkeen.

Maksaruoho on kyllä erinomainen maanpeitekasvi kuiviin paikkoihin. Maksaruohoa minulla ei paljoa ollut siirrettäväksi, mutta se on tuossa rinteen alaosassa levinnyt erittäin tehokkaasti. Pienen pieniä tuppaita laitoin sinne tänne ja nyt jo sain muutamia yli noiden kivien vyöryviä taimen osasia siirtää tuonne ylemmäs. Viime kesän lopulla olin jo hiukan epätoivoinen, kun rinne näytti niin valjulta suuren urakan jälkeen. Vielä tuossa juhannuksen tienoilla tyhjää oli aika paljon, mutta heinäkuun lämpö ja sen jälkeen saapuneet sateet ovat tehneet ihmeitä rinteelle. Sulkaneilikkakin kukki jo vähän tänä kesänä ja ensi kesänä varmasti jo runsaammin. Haluaisin tehdä tuollaisen kiveyksen myös portaiden toiselle puolelle, oikeaan rinteeseen. Harmi vain, että minulla on tällä hetkellä ihan eri väristä kivituhkaa, joten näkymä tulisi olemaan täysin toisenlainen. Mistähän saisi parin ämpärillisen verran punertavaa kivituhkaa. Täytyy miettiä.

Talvella kaadetun koivun alle rusentunut tuijakin on alkanut kasvattaa uusia versoja. Ressukka on jo kertaalleen menettänyt latvuksensa sijaitessaan tien vierellä aitatuijana. Se sai heti ensimmäisen istutuskesänsä jälkeen ylleen niin raskasta aurauslunta, ettei kestänyt taakkaa. Vaihdoin tilalle uuden tuijan ja siirsin tuon kovia kokeneen puun alapihalle. Täytyy vielä leikata noita ruskeita oksia pois ja muutenkin muotoilla puuta. Ajatus on, ettei se saisi levittäytyä ympärillä kasvavien perennojen päälle.

Tämän toispuoleisen tuijan kanssa voisi harjoitella havukasvien leikkaamista ja muotoilemista. Käväisi vain mielessä torstaina telkusta katsomani Alan Titchmarshin muotoilemat aaltoilevat puksipuut. Alanin porukka kohensi neljälapsisen perheen surkean puutarhan upeaksi elämyspuutarhaksi. Kyllä sinne upposi kasveja ja käytävistä rakentui hienoja kivipintaisia polkuja. Sellaisen porukan kun saisi omaan pihaan ahertamaan. Tietenkin ilmaiseksi, sillä maksettuna ei taitaisi meikäläisen varallisuus moiseen riittää.

Alkukesän mahonioiden siirtokin näyttää onnistuneen, sillä kumpaisessakin on jo uutta kasvua. Kannattaa näköjään uskaltaa tehdä rankkojakin siirtoja mieluummin, kuin tuijottaa väärässä paikassa kasvavia kasveja. Nyt noilla meidän mahonioilla on paremmat olosuhteet, enemmän isojen puiden varjoa ja vähemmän talvisia tallaajia, kun niiden kohdalla ei ole lintulautoja siemenillä täytettäviksi.

Jo viime kesänä kummastelin tätä Kotkansiiven keskelle noussutta tummaa kasvustoa. Olen tässä miettinyt, olisiko se jonkinlainen kukkavana? Toisessakin kotkansiivessä on samanlainen ja ne ilmestyvät aina näin elokuun lopulla. Kuka tietää?

Keräsin viikolla maljakkoon viimeisiä kukkivia liljojani. Mukaan napsaisin muutaman oksan punaista ihmekukkaa. Yhdistelmä näytti minusta kauniilta, mutta auta armias, kun tuli ilta. Huumaava tuoksu leijaili ympäri olohuonetta, jopa kirjastoon saakka. Tuo tuoksu tuntuu ihan mukavalta pihamaalla, mutta koitapa elää sen parissa sisätiloissa, ei tule mitään. Johan siinä alkoi hissukseen päässä kivistää ja lähellä istuessa huomasi hetken kuluttua tuijottavansa enemmän kukkavaasia kuin esimerkiksi meneillään olevaa kirjaa. Ukkokulta lienee hyvin kasvatettu, kun ei moneen päivään sanonut mitään. Vasta sitten, kun aloin oma-aloitteisesti kiikuttaa kukkapuskaa ulos todeten samalla, etten enää kestä tuota hajua, hän totesi, että kauanpa se kestikin. Onpa sen jälkeen huoneilma tuntunut huomattavasti raikkaammalta.

Tänään piti tulla vieraita ja niinpä ryhdyin aamupalan jälkeen leipomaan. Olinhan toki eilisen kaivuoperaation jälkeen päättänyt tänään keskittyä muihin tehtäviin, mutta vähän kyllä teki mieli lähteä jatkamaan alkanutta kasvihuoneen pystytysurakkaa. En ole lähtenyt. Ei kyllä tullut vieraskaan, mutta siitä huolimatta olen pitänyt tänään vähän leppoisampaa oloa. Olemme muutaman kerran Ukkokullan kanssa pohtineet kasvihuoneen pystyttämistä, sisustamista ja muita siihen liittyviä seikkoja. Kerrankin minulla on Ukkokullan kanssa yhteisiä puutarhaprojekteja, tuntuu huisin hienolta. Tällaiselta varmasti tuntuu niistä pariskunnista, jotka tekevät kaiken puutarhaan liittyvän yhdessä; ideoivat, hankkivat, kaivavat ja rakentavat yhdessä. Aivan erilaista, kuin puurtaminen yksinään. Saa jakaa mielipiteitä ja näkemyksiä. Aika avartavaa ja innostavaa. Nyt täytyy nauttia tästä yhteisestä projektista oikein kunnolla!

 

Vapaaehtoista kaivamista

Itse kasvatettu pelaguu - Inspire Pink

Kyllä ihminen on aikamoinen idiootti ja puutarhaihminen asteen verran isompi idiootti. Vaikka olisi miten kiire ja kalenteri täynnä ohjelmaa, pitää mennä hommaamaan itselleen vielä lisää töitä ja täysin vapaaehtoisesti. Ostaa päräytin sen kasvihuoneen. 5,7 neliön komistus pitäisi saada lähiaikoina koottua alapihalle, mutta eihän sellainen ihan silmänräpäyksessä tapahdu. Ensin nimittäin pitää tehdä kasvihuoneelle perustukset. Aloitin päivän leikkaamalla nurmikon ja sen lisäksi trimmasin myös tonttimme kohdalta katuojissa rehottavat heinät ja voikukat. Sitten mitta käteen ja kellarista muutamia puutikkuja, jotta saisin merkittyä kasvihuoneelle sopivan paikan. Kun se oli tehty, ei muuta kuin kaivamaan. Ajatuksena oli kuoria nurmikko pois ja katsoa sitten, kuinka syvälle multaa riittäisi.

Välillä kävin ripustamassa pyykkiä ja syömässä Ukkokullan valmistamaa ruokaa. Sitten taas takaisin kaivuhommiin. Ei tietenkään riitä, että maata kaivaa. Pitää myös kuskata maa jonnekin. Siinä menikin aikaa, kun mietin, mihin kaikki ruohomöykyt kippaisin. Mielessä kävi jo toisen Kurgaanin rakentaminen, mutta sitten ajattelin, että puutarha alkaisi näyttää hölmöltä, kun se täyttyisi keinotekoisista kasoista. Aikani tutkailemalla ja pohtimalla, päätin lopulta nakata kaivutyön tuotoksen rinteen puistopäätyyn tehdyn muurin täytteeksi. Olin saanut sen jo viime kesänä ihan kohtuullisen siistiin kuntoon, mutta hätä ei lue lakia. Ja monen monta kuormaa ruohotuppaita sinne mahtuikin. Hiukan piti taas tukea alaosaa kivillä ja jonain päivänä täytynee laittaa tuppaiden päälle mustaa muovia, jotta ruohot eivät lähde itämään ja leviämään sireenien juurille. Jotain istutuksiakin tuo paikka vaatii, mutta ideoita odotellessa se saa täyttyä maahumalasta, joka on melko helppoa kitkeä aikanaan pois.

Kuvaamaan en ole juurikaan ehtinyt, mitä nyt äsken kipaisin ottamaan kuvan täyttörinteestä ja kasvihuoneen paikasta. Alueelta on tosiaan poistettu vasta nurmikko, mutta vielä tuota multaa pitää poistaa, jotta päästään tekemään varsinaista perustusta. Senkään olomuotoa ei ole täysin päätetty, mutta todennäköisesti ainakin nurkkiin käytetään kellarista löytyviä sokkelitiiliä. Soraahan tuonne pohjalle pitäisi myös laittaa, mutta taitaa olla hankalaa hankkia riittävää määrää soraa, kun ei ole mitään paikkaan, mihin sen autolla pääsisi kippaamaan. Luultavasti suursäkissä keväällä hankkimani kivituhka saa kelvata. Toivotaan, että se riittää.

Eilen illalla tutustuin pikaisesti kasvihuoneen kokoamisohjeisiin. Äkkipäätä tuota ohjenippua ja etusivua vilkaistuani luin "Sadomasokisti" ja ajattelin, että onko tämä joku enne. Varsinaista sadomasokistin hommaa tuon härpättimen kokoaminen tulee olemaan kaikkine muttereineen ja lukemattomine pienine osineen. Kauhulla ajattelen, kuinka puoliväliin kokoamisessa päästyäni totean laittaneeni jonkin osan väärinpäin ja eikun purkamaan ja aloittamaan alusta. Onneksi luulen, että Ukkokulta tulee minua auttamaan. Hän kun tykkää kovasti maustaa ruokia chilillä - ihan kaikkia ruokia vieläpä. Maalailin hänelle eilen illalla mielikuvia upeasti kasvihuoneessa rehottavista chilikomeuksista. Odottakoonpa vaan, kun siemenluettelot vuodenvaihteen jälkeen postilaatikkoon tupsahtavat. Laitan niitä sopivasti chilisiemensivut avoinna Ukkokullan kulkureiteille innostamaan häntä taimikasvatukseen.

Mutta vaikka kasvihuoneen hankkiminen vaatii muutaman päivän työrupeaman, olen tyytyväinen, että se tuli hankittua juuri nyt. Ajatelkaas, näillä näkymin pääsen keväällä suoraan kasvatushommiin. Jos olisin odottanut kevääseen, olisi kokoamiseen ja kaikkeen oheishommaan kulunut rutkasti parasta kasvatusaikaa. Kaikissa asioissa on siis aina se hyväkin puoli, se vain pitää joskus kaivaa esiin.

Pari päivää sitten hankitut havut saavat nyt odottaa istutustaan jonkin aikaa. Ne olivatkin aivan kuivia kaupasta ostettaessa, joten saavat juoda juurensa täyteen ja viettää luppoaikaa, kunnes ehdin niiden kimppuun. Muistinpa myös katsoa, mikä tuo kolmas havu oli, kun olin sen viime postauksessa unohtanut. Tarhakatajahan tuo. 

Perjantai-ilta, selkä vähän jäykkänä kaivamisesta ja suihkupuhdas olo. Josko haukkaisin jotain välipalaa ja siirtyisin loppuillaksi vapaalle. Aurinkoa ja lämpöä on luvassa tuleville päiville, joten nauttikaahan!

* * *

Karhuisä ja karhupoika tulivat ruokapöytään 

ja katsoivat ihmeissään tyhjiä lautasiaan. Karhuisä alkoi karjua:
– Joku on syönyt minun puuroni!
Karhupoika katsoi omaansa ja alkoi vikistä:
– Joku on syönyt minun puuroni.
Karhuäiti puisteli päätään hellan ääressä ja totesi:
– Ettekö te peevelin älykääpiöt ymmärrä, että puuro ei ole vielä edes valmista!

* * *

 

Aamuyön puutarhafilosofiaa

Syyshortensia

Flunssa on selätetty ja saatan taas nauttia terveestä elämästä. Sen verran rööreissä on ilmeisesti vielä limaa, että heräsin inhottavaan yskänpuuskaan, enkä osannut enää nukahtaa. Osaltaan virkistymistä edisti ajatusten lentäminen puutarha-asioihin. Kasvihuonemania on käynyt jo niin pahaksi, että erehdyin eilen käymään ihan henkilökohtaisesti niitä kaupassa katselemassa. Yhteen jopa menin ihan sisälle. Ei olisi pitänyt avata edes ovea. Eikä mennä koko kauppaan. Ei edes vilkaista kotiin tullutta mainosta. Illalla nimittäin tein ostopäätöksen ja heti yskänpuuskaan herättyäni ryhdyin sitä pyörtämään. En suinkaan unohtaakseni koko kasvihuonehankinnan vaan päätyäkseni vähän suurempaan kokoon. No, en tosiaankaan pysty hankkimaan mitään sellaista upeaa vihreärunkoista englantilaista lasihuonetta, jonne voisin viedä korikalusteet ja istua sitten dekkaria lukien vahtimassa tomaattien kasvamista. Ei, meikäläisen budjetti riittää nipinnapin sellaiseen Honkkarin tarjouskasvariin. Sen verran kuitenkin päätin sijoittaa pitkäaikaiseen haaveeseeni, että ostankin sen pienimmän mallin sijasta satasen kalliimman eli 5.7 neliöisen. Päätetty.

Jalohortensia

Kasvihuonepäätöksen tehtyäni ajatus riensi rakenteilla olevaan Ruusutarhaani. Jokin ruusupensaiden sijoittelussa on kaiken aikaa mättänyt, mutten ole päässyt perille, mikä. Nyt sen sitten keksin. Kyllä kannattaa öisin valvoa, pimeydestä huolimatta asiat kirkastuvat. Siirsin pari päivää sitten kesän yläpihalla ruukussa kasvaneen neilikkaruusun alapihalle muiden ruusupensaiden joukkoon. Ihan tyhmästi kolmiomaisen asetelman yhdelle sivulle. Onneksi se tuskin on ehtinyt juurtumaan, joten viikonloppuna neilikkaruusu on kaivettava ylös ja siirrettävä hiukan toiseen paikkaan. Voi olla, että minun on siirrettävä myös Vanilla Fraise -syyshortensia, mutta parempi siirtää sekin sen ollessa vielä pieni, kuin sitten, kun sen juuria saa kaivaa Kiinasta saakka.

Voi olla, että tällainen edes takaisin venkoilu ei ole parasta mahdollista istutustekniikkaa - ei ainakaan kasvien kannalta. Toisaalta on parempi löytää niille oikeanlaiset paikat tässä vaiheessa, kun ne ovat vielä pieniä, kuin sitten joskus vuosien kuluttua manailla vääriä päätöksiä. Sen lisäksi, millaisiksi kasvit vuosien mittaan kasvavat, on minulle tärkeää myös, miten hyvin pääsen niitä hoitamaan ja niiden läheisyydessä kulkemaan. Eikä ainoastaan minun mielipiteeni, vaan kyllä silläkin on merkitystä, miten muut kokevat puutarhassa kulkemisen sujuvan. 

Elokuunasteri

Alapihalla on edelleen runsaasti nurmikkoa ja tulee varmasti olemaan vielä pitkään. Mitenkään en pysty muuttamaan alapihaa vuodessa tai parissakaan haluamakseni puutarhaviidakoksi, vaikka kuinka haluaisin. Siihen ei riitä aika eikä rahat. Oikeastaan esimerkiksi omenapuiden aluetta en edes halua kovin runsaskasvuiseksi, koska helpointa omenapuiden hoito on  nykyisellään, kun niiden tyvellä on kantattu katealue ja sitä laajemmalla nurmea. Huomasin, että kun yhden kriikunapuun alle on itänyt runsaasti akileijaa, katosivat putoavat hedelmät kukkavarsien sekaan ja sieltä niitä on ärsyttävä etsiä ja poimia. Omenapuun alle on tarvittaessa saatava tikkaat seisomaan ja puita päästävä hoitamaan ilman, että siinä samassa tulee tallattua runsaat määrät muita kasveja. 

Kuunlilja

Tarttuipa sieltä kasvihuonekaupasta eilen mukaan muutama havukin. Pari kartiomarjakuusta, pari pallotuijaa ja pari - niin mitä? Miten olen voinut unohtaa, mitä ne kaksi kolmatta lajia olivat, kun valikoima ei edes kovin laaja ollut? Enkä nyt aamuyön pimeydessä mitenkään voi lähteä ulos kolistelemaan ja katselemaan ostoksiani. Ihan riittävän hölmöä on istua täällä työhuoneen hiljaisuudessa naputtelemassa puutarhablogia sen sijaan, että nukkuisin sängyssäni.

Lukiessani teidän kaikkien ihania blogeja, tuntuu, että olette niin järkeviä kaikissa hankinnoissanne. Suunnittelette jopa oikein paperille piirtäen hienoja ryhmiä, joissa värit ja kukkimisajat on tarkkaan harkittu. Sellaisesta tavasta minäkin aina haaveilen ja sitä tavoittelen, mutta lopulta kuitenkin toimin ihan päättömästi. Vaikka lähtisin vartavasten jotain tiettyä kasvia tiettyyn paikkaan hakemaan, kotiin mukanani tulee joko haetun lisäksi tai kokonaan sen sijasta ihan muuta. Monet kasviostoksistani ovat totaalisia päähänpistoja, joiden kanssa sitten saan pähkäillä, mihin ne tulisi sijoittaa. Onneksi olen sen verran vuosien mttaan jo oppinut, että harvemmin kasveja tarvitsee enää ympäri taloa pyörittää. Alkuvuosina Ukkokulta naureskeli, että meillä puutarhakasvit tulevat halvaksi, kun jokin puska säännöllisin välein kaivetaan ylös maasta ja istutetaan sitten toisaalle. Toki niitä virheistutuksia edelleen silloin tällöin tulee tehtyä (kuten nyt esimerkiksi tuolla Ruusupuistossa), mutta enimmäkseen se on jo poikkeuksellista.

Krysanteemi - Ikeasta

Vielä ehtisi pariksi tunniksi unten maille, mutta eipä taida enää nukuttaa. Jos nyt menen sänkyyn, pyörin siellä aikani ja nukahdan tunniksi herätäkseni kellon pirinään. Silloin olo on kuin puulla päähän lyöty ja päivä alkaa huonosti. Tulossa ei ole vapaapäivä puutarhassa tönkien, vaan on lähdettävä aamutuimaan kuskaamaan äitiä jälleen lääkäriin. Toivotaan nyt, ettei tämä lääkärireissu johda jälleen uusiin tutkimuksiin ja hoitoihin, vaan kaikki olisi kunnossa ja äiti voisi keskittyä sädehoidon loppuunsaattamiseen. Sadepäivä on luvassa ja se sopii minulle. Kunhan taas viikonvaihteessa paistaisi, jotta voisi pakertaa pihamaalla.

Kukkivia ajatuksia teille kaikille!

 

Perhoset saapuivat

Meikäläisellä on hölmö tapa mennä aina asioiden edelle. Jo pidemmän aikaa olen murehtinut, kun ei tänä kesänä tullut lainkaan tuttua perhosten parveilua. Tulihan se ja varmaankin ihan ajallaan, sillä vielähän tässä kesää vietetään. Elokuun lopulla perhosia olen yleensä päässyt ihailemaan. Ehkä harhauduin etukäteen murehtimiseen purppurapunalatvojen kukinnan hiipumisen myötä, mutta oikeastaan ne aloittivatkin kukkimisensa monia muita kesiä aiemmin, joten kaipa sitä purppurapunalatvana jo vähän väsyttäisi ja mieluummin siirtyisi lakastumisvaiheeseen.

Kallionauhukset näyttävät myös kovasti kiinnostavan perhosia. Tänään kukissa parveili joukko Amiraaleja, eilen näin Nokkosperhosia ja yhden Neitoperhosen, mutta ei ollut aikaa niiden kuvaamiseen. Naapurin pihassa kasvaa aurinkoisessa paikassa komeasti kukkiva syrikkä ja siinä vasta perhosia pörräilee.

Myös mehiläisiä ja monia muita lentäviä näkyy niin kallionauhuksissa kuin oikeastaan ihan kaikissa kukissa. Nämä ihanan lämpimät päivät lienevät saaneet ötökät liikkeelle ja niiden touhuja on mukava seurata.

Daalian kukassa näyttää myös käyvän kova kuhina. Katsellessani näitä ötököitä, tuumasin, että hyvin sopivat värit toisiinsa. Tosiasiassahan kyse on eläinten peiteväreistä. Parempi sulautua kukkasen väreihin kuin tulla syödyksi.

Tätä perhosta en osannut tunnistaa. Vaihtoehtoja on monia. Jokin hopeatäpläkö? Aika kookas perhonen, isompi kuin kallionauhuksella käynyt Amiraali. 

Tällainen pikkuruinen sammakko oli aamulla portaiden juurella. Jälleen kerran huomasin kaipaavani enemmän kuvaustaitoja, sillä yritäessäni hosumalla saada tunnistettavaa kuvaa, lopputulos on kuitenkin aika surkea. Mitä mieltä olette lajista? Onko tämä nuori rupikonna? Ihan erivärinen kuin alapihalla milloin mistäkin puskasta esiin pomppivat pikkuruiset sammakot.

Elokuun ötököitä

Juuson lempikävelyreitin varrelle osuu entinen korttelipallokenttä, joka kyllä nykyisin on melkoisen umpeenkasvanut ryteikkö. Ukkokulta on parinakin päivänä puhunut pienistä sinisistä ötököistä, joita oleilee leppien lehdillä pilvin pimein. Viimein sitten eilen sain lähdettyä kameran kanssa niitä katselemaan. Pienissä lepissä ei enää juurikaan ollut lehtiä, ne oli kaluttu reiällisiksi ja jokaisella lehdellä käyskenteli useita sinisiä pikkuruisia koppakuoriaisia. Vähän ennen kuvaustani oli satanut aika rankasti, ja luultavasti sade oli huuhdellut osan ötököistä maahan, josta niitä taas kömpi takaisin lehtiä nakertelemaan. Aikani googletettuani löysin ötököille nimenkin. Ne ovat Idänlehtikuoriaisia, joita ilmaantuu joinakin vuosina runsain mitoin syömään lepän lehtiä. Niille kelpaa myös koivu ja paju, mutta leppä on niiden herkkua. Onneksi nämä ötökät eivät ole kovin vaarallisia tuholaisia, vaikka massoittain ilmaantuessaan saavatkin lepikot vähäksi aikaa täysin lehdettömiksi.

Eilen illalla yhdentoista maissa Ukkokulta oli jälleen tarkkana hakiessaan Juusoa pihalta. Liiketunnistinvalon loisteessa räpisteli suuri perhonen ja saatoimme ihailla sitä pitkänkin aikaa. Harmi vain, etten onnistunut saamaan yhtään kuvaa sen upean suurista siivistä niiden ollessa täysin levällään, sillä perhonen päätti jähmettyä villiviinin lehdistöön - ilmeisesti odottelemaan töllistelijöiden lähtöä rauhaansa häiritsemästä. Tämä perhonen oli helppo tunnistaa, sillä se on Siniritariyökkönen, Suomen kookkain yökköslaji. Siipien ollessa täysin auki, sen takasiivissä näkyi selvästi nimenomaan Siniritariyökköselle ominainen vaaleansininen poikkiraita. Nämä kuvat eivät todellakaan anna oikeutta yökkösen upeudelle, eivätkä myöskään anna selkeää kuvaa sen isosta koosta. Komea oli. Käykää googlettamassa parempia kuvia.

Kallionauhukset kukkivat parhaillaan keltaisina. Aika jännästi ne tuntuvat suorastaan hohtavan valoa pilvisessä ja sateisessa säässä. Kaivelin vuosia sitten näiden nauhusten minimaalisen kokoiset taimet kahvilusikalla erään julkisen rakennuksen edustan betonilaattojen väleistä. Sinne ne olivat ilmeisesti levinneet siemeninä rakennuksen seinustalla olleelta istutusalueelta. Taimet olivat todella pieniä, vain pari senttisiä ja laitoin ne kiireissäni suoraan maahan autotallipäätyyn, kun en siihen hätään muutakaan paikkaa ehtinyt niille miettimään. Kätevintä olisi tietenkin ollut laittaa pikkutaimet vaikka purkkehin kasvamaan ja vankistumaan, mutta hyvin nuo ovat menestyneet ja kasvusto on kummasti laajentunut niistä muutamista lilliputtitaimista.

Loppukesä lienee keltaisten kukkien aikaa, sillä tuo väri tuntuu nyt olevan kovin yleinen ainakin minun puutarhassani. Kultapallot huojuvat taivaita hipoen. Siellä, missä eivät ole sateiden hakkaamina painuneet maata viistämään. 

Ehkä kaikkien näiden keltaisten kukkien on tarkoitus tuoda auringon tuntua ja valoa elokuun lopun pimeneviin iltoihin. Ja juuri tällä hetkellä sateen harmauttamaan maailmaan.

Taipuen tuuli
kaariain kietoo
hyväillen heinää
välkehtäin viljan

sumuisin siivin
kulkevat keijut
yöperhoina yllä
peltojen pinnan.

 

(Tuntematon kirjoittaja)