maanantai 30. toukokuuta 2016

Kasvipiehtarointia

Laukat pullistelevat

Olen vaihteeksi harrastanut kasvipiehtarointia. Mitäkö se on? Kasvipiehtarointi on sitä, kun saa päähänsä haluta jotain tiettyä kasvia ja sitä pitää ryhtyä metsästämään netin syövereistä ja vieläpä juuri sillä sekunnilla, kun ensimmäinen ideanpoikanen on aivoissa ohi vilahtanut. 

Ihan ensimmäiseksi täytyy tutkia halutun kasvin saatavuus eri puutarhamyymälöistä. Alkuun sitä rajaa ostopaikat sopivan ajomatkanpäähän, mutta etsinnän jatkuessa sitä on lopulta valmis vaikka tilaamaan ulkomailta, kunhan metsästämänsä kasvin saa.

Alppikärhö kukkii tänä vuonna runsaasti

Homma on kohtalaisen yksinkertaista siihen saakka, kun vaihtoehtoja on tasan yksi. Sitä joko löytyy tai ei löydy. Jos löytyy, tarvitsee vain katsoa itselleen sopiva ostopaikka ja kenties vähän myös vertailla hintoja.

Metsästysprojekti muodostuu huomattavasti monimutkaisemmaksi heti, kun etsittäviä kasveja on useampia ja niilläkin eri vaihtoehtoja. Yhdestä liikkeestä saattaa löytyä yksi ja toisesta toinen. Useimmiten nämä myymälät sijaitsevat kaukana toisistaan, joten pitää pohtia, jaksaako ja ehtiikö tai onko ylipäätään mitään järkeä ajella ympäriinsä jahtamaassa jotain tiettyä kasvia.

Aronian nuput aukeavat pian

Mitä enemmän klikkailee puutarhaliikkeiden kotisivuja, sen kaoottisemmaksi olo muuttuu. Jokaisella taimia myyvällä yrityksellä on ihan omanlaisensa tapa esitellä tuotteitaan. Jotain yhdenmukaisuutta niistä sentään löytyy ja onneksi kasvien latinankielisen nimiasun mukaan voi jotain esihakua suorittaa. Harmillisinta lienee, että todella kattavan ja monipuolisen valikoiman omaavia taimimyymälöitä on yllättävän vähän. Siis sellaisia, josta saisi kerralla suurimman osan listatuista tuotteista. Sen yhden ainokaisenkaan löytyminen ei ole varmaa, ellei myymälään soita ja varmista kasvin saatavuutta. Niitä saattaa myymälän nettisivujen mukaan olla, mutta kauppaan päästyäsi ovatkin loppu.

Pikkutalvio kukkii huonosta alustaan huolimatta

Tulin jo epätoivoiseksi metsästäessäni yhtä ruusua ja kahta kärhöä. Ei mitään erikoisuuksia, kunhan vain sain päähäni, että sellaiset minun puutarhaani pitäisi saada. Yhdessäkään myymälässä ei kotisivujen mukaan ollut kaikkia. Yhdestä myymälästä löytyisi kaksi kolmesta, mutta siellä hinta on melkoisen paljon korkeampi näiden kahdenkin kohdalla.

Kuunliljat kasvattavat lehtiään

Aikaa netissä seikkailuun meni hurjan paljon. Etenkin, kun en lopulta saanut asiaan minkäänlaista järkevää lopputulosta. Tiedän, että suunnittelemani kasvit tulevat puutarhaani ajallaan, tavalla tai toisella. Jos siis ovat tullakseen. Jotenkin vain lähti taas idea lentämään siinä vauhdissa, että toteutuksen olisi pitänyt tapahtua heti eikä viidestoista päivä. 

Pioni terhakkaana

Metsästysturneen jäljiltä olo on kuin isommankin puutarhaprojektin loppuun saattamisen päätteeksi. Sillä erotuksella, ettei mitään onnistumisen tunteita ole nyt päällimmäisenä. Pikemminkin turhautumista siitä, että hyvää puutarha-aikaa tuli käytettyä täysin turhanpäiväiseen ja tuloksettomaan haahuiluun. Tämä ei ole mitään ennenkuulumatonta minun touhuissani. Turhautuminen onneksi haihtuu ja seuraavana päivänä olen taas entiselläni. Usein tällaisten hyödyttömien etsintäsessioiden jälkeen ideat jalostuvat ja toteutus tulee olemaan alkuperäistä parempi. Sen kun muistaisi aina, kun joku idea lähtee päässäni lentoon.

Unikonnuppu valmiina avautumaan

Mahtaisiko joku ahkera tietotekniikkanörtti kehittää taimillekin sellaisen "seuraa-hinta" -ohjelman, johon kasvin nimen syöttämällä näkisi heti koosteen mahdollisista ostopaikoista ja kattavan hintavertailun. Tai edes suuntaa antavan. Samaan tyyliin, millaisiin esimerkiksi kodinkoneita hankkiessani olen netissä törmännyt. 

On se onni, ettei meidän taloudessa asu enää lapsia. Kuolisivat nälkään ja äidinkaipuuseen, kun ruoanlaiton ja hellyyden jakamisen sijasta äiti istuu tietokoneen ääressä metsästämässä paria puskaa niin intohimoisesti, että kaikki muu elämä ympäriltä unohtuu täysin.

Tällaista nyt. Kohta taas uudet kujeet.
 

26 kommenttia:

  1. mainio sana tuo kasvipiehtarointi:)

    Monta kasvia on minullakin mielessä, jotka tekisi mieli saada omaankin puutarhaan... Kunhan olisi isompi piha, eikä niin hallan arka paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunnon kasvimetsästyksen - virtuaalisenkin - jälkeen olo on kuin olisi ihan fyysisesti piehtaroinut kasvien päällä.
      Järkisyyt onneksi yleensä pudottavat haaveista maan pinnalle. Turha hankkia kasveja, joiden menestyminen on epätodennäköistä.

      Poista
  2. Nämä ovat tuttuja haluja. Eniten haluaisin tällä hetkellä tätä Gymnocladus dioicus Kentucky Coffeetree. Alkuperän pitäisi olla hyvää. En epäile hetkeäkään, että en saisi sitä menestymään. Olen kuvannut sitä väsyksiin asti. Jos se kasvaa jossain Hesassa valtavana puuna, niin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erikoisuuksien metsästäminen on varmaan vielä työläämpää. Toivottavasti onnistut saamaan haluamasi kasvin.

      Poista
  3. Juu tuttua tuo piehtarointi, ihana kuulla, että muutkin harrastavat sitä:) keväällä meinasi lähteä mopo käsistä likusterisyreeniä etsiessä, löytyi. Aurinkoisia päiviä puutarhaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään aurinkoa on riittänyt upeasti.
      Oikeastaan on hyvä, että netti on käytettävissä. Muuten pitäisi soitella ja ajaa kilometri toisensa perään kasveja jahdatessa.

      Poista
  4. Tuttu tunne! Jos en löydä haluamaani, niin minulla on muutama vara suunnitelma:) Tuo hinta vertailu olisi ihan upea juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varasuunnitelma onkin tarpeellinen, ja useimmiten ne ykköstoiveetkin täyttyvät jollain aikavälillä.

      Poista
  5. Tuo on juuri hankalaa kun ei saa useampaa haluamaansa yhdestä ja samasta paikasta, vertailu on todella hidasta ja aikaavievää. Onnea metsästykseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan. Ei millään viitsisi ravata monessa puutarhaliikkeessä, vaan saada etsimänsä kerralla ja päästä istutushommiin.

      Poista
  6. Paljon olisi vielä parantamisen varaa puutarhojen nettisivuilla. Joistakin puuttuvat (tosin enää harvoin), jopa kasvien kuvat kokonaan ja vain kasvin suomalainen- ja latinalainen luettelo on saatavilla. Esim. Järvenpään pihapalvelun nettisivut olivat ennen kuvattomia. Nyt uuden omistajan myötä asia on onneksi korjaantunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuva on olennainen osa kasvitietoa. Usein ihmettelen suomalaisten yritysten nettisivujen - siis muidenkin, kuin puutatarhayritysten, tapaa pihdata tietoa. Tila netissä on likimain ilmaista verrattuna paperimainoksiin ja jos kotisivut laatii hyvin, sinne saa kerralla paljon tietoa.

      Poista
  7. Välillä tietyn kasvin metsästäminen ottaa aikansa ja toisinaan se tupsahtaa silmien eteen ihan vahingossa. Nyt tiedät ainakin, minne ei kannata ihan heti suunnata.
    Jostain muuten luin, että taimista on pulaa lumettoman talven jäljiltä ja että hävikkiä on ollut myös ammattipuutarhoilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, minäkin luin saman jutun ja varmaan hävikkiä on paljonkin. Toisaalta useimpien taimimyymälöiden kotisivut ovat samat, kuin viime vuonna eli valikoimaa ei pahemmin ole muutettu. Mitä sitten paikan päälle mennessä on tarjolla, on tosiaankin yllätys, ellei soita etukäteen.

      Poista
  8. Kolahtaa niin omaan nilkkaan...
    Onnea taimien metsästykseen :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jollain aikavälillä ne halutut kasvit yleensä kotiin ilmestyy. Kunhan vain malttaisi odottaa.

      Poista
  9. Olipas mainio kuvaus taimien metsästyksestä. Varmasti tuttua puuhaa meille kaikille. Seuraavia kujeita odotellessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomen lyhyt kesä saa puutarhurit toimimaan joskus vähän omituisesti.

      Poista
  10. Hauska nimitys kasvien metsästämiselle :)
    Tuttu tunne varsinkin uusia pioneja metsästäessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä kun ei malttaisi odottaa yhtään, kun jonkun idean päähänsä saa. Ei, vaikka usein pieni mietintätauko vain parantaa lopputulosta.

      Poista
  11. Sen olen oppinut, että jos löydän jostakin myymälästä etsimäni kasvin, ostan sen heti. Sillä useasti olen lähtenyt vertailemaan hintoja ja kuluttamaan aikaani nettiin. Ja loppujen lopuksi kasvi on jäänyt ostamatta ja sitten ärsyttää. Onnea etsintään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari, tuo on totta. Viime keväänä jäin ilman accoladea, kun liikaa asiaa pohdiskelin. Myymälässä oli vain muutama kappale ja vihdoin sinne päästyäni olivat myyneet kaikki. Pikkuisen harmitti ja tänä keväänä jätin vertailut sikseen. Nyt on accolade pihassa.

      Poista
  12. Nii tuttua juttua ;D Joskus saa teherä oikee salapoliisi tyätä, varsinki tääläpäi, löytääksensä jonku tiätyn kasvin. Ja het, jos liikun normi reviirin ulukopualelle, kartootan alueen maharolliset taimistot ja niiren valikoomat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin. Huomasin jälleen kerran myös sen, ettei taimimyymälöiden nettisivujen perusteella voi välttämättä ostoslistaa tehdä, sillä vasta paikan päällä näkee, mitä sieltä todellisuudessa löytyy. Täytyy tehdä itselleen lista kasveista, joita puutarhaansa haluaa ja kulloisessakin taimimyymälässä käydessä katsoa, saako listaa lyhennettyä. Silloin ei tule pettymyksiä, vaan pikemminkin ilo listan lyhenemisestä.

      Poista
  13. Menikö yöunet ihan? Tiedän tunteen:minä kun saan jotain päähäni, niin minähän HALUAN sen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä kertaa ei mennyt yöunet, mutta sitäkin on tapahtunut.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!