Ihan itse kasvatettua

Tavallisen omakotiasukin hyötykasvimaasta ei kovin suurta taloudellista säästöä synny, mutta itse kasvtetun sadon korjaamisessa ja nauttimisessa on mukana annos sellaista onnistumisen tunnetta, jota ei ihan heti muulla tavoin saavuta. Miten ne oman maan tuotteet voivatkaan maistua niin hyvältä ja raikkaalta. 

Kuluva kesä on hyötykasvien osalta ollut erinomainen. Kasvimaalaatikoissa kaikki on kasvanut oivallisesti, eikä ötököiden armeija ainakaan toistaiseksi juurikaan ole tehnyt tuhojaan. Ainoastaan kesäkurpitsa näyttää tuottavan hedelmää kovin hitaasti. Ehkä pitää käydä leikkimässä pölyttäjää kurpitsankukissa, jotta niitä kurpitsavauvoja alkaisi tulla vähän tiuhempaan tahtiin.

Retiisit kasvoivat kesäkuussa vauhdilla ja ensimmäinen sato syötiin hujauksessa. Toinen sato valmistui niinikään ihan salaa ja pelästyin jo pulleiksi paisuneiden retiisien olevan täysin puisevia. Yllättäen ne maistuivatkin erittäin mehukkailta ja sopivan kirpakoilta.

Salaattifenkolia kylvin tänä vuonna ensimmäisen kerran. Minun fenkolini ei pullistele laisinkaan niin hienosti, kuin Autuaan olon Cherin puutarhassa, mutta harvennetuilla fenkoleilla pääsin kyllä siihen ihastuttavaan aniksen makuun, joka tässä kasvissa on. Etsin siemenpussista lajikkeen nimeä, mutta pussissa luki vain salaattifenkoli suomeksi, ruotsiksi ja latinaksi. Cheri on onnistunut Zefa Fino -lajikkeesta saamaan ainoan kunnon sadon, joten mahdollisesti joudun tyytymään laihoihin fenkoliversioihin. Aion kyllä kasvattaa jatkossakin salaattifenkolia, sillä ihastuin täysin sen makuun. Ensi kesänä sitten paremmalla onnella - ja Zefa Fino-lajikkeella. 

Punaherukkasadosta tuli tänäkin kesänä sekä määrällisesti että laadullisesta hyvä. Vielä muutama vuosi sitten punaherukkapensaita oli viisi, joista kaksi uhrasin ruusupensaiden hyväksi. Jäljelle jääneistä yksi pensas tekee hyvin marjaa, mutta joka kesä osa sen oksista käytännössä kuivuu pystyyn. Onneksi se tapahtuu siinä vaiheessa, kun marjat ovat juuri kypsyneet. Keväällä pensas on taas hyvässä iskussa ja muutenkin pensas on ihan tuottoista. Herukka sijaitsee samalla alueella, kuin muut kaksi herukkapensasta, joten en vaan tiedä, mikä sitä vaivaa.

Keräsin viikonlopun aikana punaherukat. Marjat olivat isoja ja kolmen ämpärin sadosta riitti niin omaan käyttöön, lapsille kuin veljenvaimollekin. Meillä juodaan aika vähän mehua muulloin, kuin flunssassa, joten ylenmäärin herukkamehua ei kannata keittää. Varsinkin, kun aivan vähän aikaa sitten tyhjensin pakastimesta lähinnä edellisvuoden punaherukoita ja keitin ne mehuksi. 

Mustaherukkasato on vielä toistaiseksi lähinnä kuvaannollinen. Ei tainnut rasiaan tulla edes litraa. Mustaherukkapensaat ovat vielä nuoria, sillä vanhat pensaat hävitin muutama vuosi sitten äkämäpunkkien vuoksi. Uudet pensaat ovat Pohjanjättiä, jonka marjat ovat todellakin jättimäisiä. Kuin pieniä omenoita. 

Vadelmiakin olen jo kerännyt kahtena päivänä. Vattupuskassa täytyy käydä päivittäin ja käännellä oksat läpikotaisin. Marjat kypsyvät omaan tahtiinsa, yksi tänään ja toinen huomenna. Vattujen suhteen ei voi tehdä päätöstä, että tänäänpä lähden keräämään vadelmat. Ei, niitä kerätään tänään, huomenna ja varmaan ylihuomennakin. Ehkäpä yksi päivä jää väliin ja satoa tulee taas sen jälkeen.

Valkoherukka on yhtä tuottoisa, kuin punaherukkakin. Marjat eivät ainakaan minulla ole punaherukoiden tapaan isoja, mutta niitä on runsaasti. Jotkut sanovat valkoherukan olevan maultaan hienostuneempi, kuin punaherukka. Ainakin valkoherukka on miedompi ja vähemmän hapan. Linnuiltakin valkoherukat saavat olla rauhassa. Punaherukoita kerätessäni mustarastas istui toisen pensaan juurella napsimassa marjoja tyynen rauhallisesti. Jätin sille ja sen kavereille muutamia alimpia terttuja.

Karviaiset ovat viime päivinä alkaneet punastella ja niitä tulee jälleen kerran runsaasti. Meillä karviaiset menevät etupäässä sellaisinaan naposteltuina. Jonkun kerran olen tehnyt niistä mm. hilloketta, mutta ilman suurta sokerimäärää siitä tuppaa tulemaan turhankin kirpakkaa. En taasen välittäisi tehdä ylenmäärin makeita hilloja ja hillokkeita. Jääkaapissa ei liikaa ole säilytystilaa ja kunnon hillokellari puuttuu. Mielelläni otan vastaan hyviä käyttövinkkejä karviaiselle.

Jos tykkäät kurkusta ja haluat takuuvarmaa satoa, kannattaa kasvattaa kasvihuonekurkkua. Totisesti olemme viime aikoina olleet omavaraisia kurkkujen suhteen. Aikamoisia jötkäleitä kasvaa toinen toisensa perään. Ehkä pian täytyy ryhtyä miettimään, miten kurkkuja jatkojalostaisi, sillä kaksi ihmistä ei niitä niin paljon jaksa syödä. Joitakin kurkkuja olen jo laittanut meillä käyneiden ihmisten matkaan.

Joka vuosi olen ostanut kaupasta amppelitomaatin. Viime kesänä minulla oli tosi näpsäkän mallinen ja kokoinen amppelitomaatti, joka teki runsaasti herkullisia kirsikkatomaatteja pitkälle syksyyn. Tänä kesänä ostamani amppelitomaatti on niin jättikokoinen, etten sitä sovinnolla mihinkään amppeliin edes saanut sopimaan. Niinpä puska seisoo kukkatelineen päälle talon seinustalla. Pikkuruisia tomaatteja on vihdoin alkanut kypsyä ja raakileita on runsaasti. 

Kasvihuoneessakin kukista on vihdoin tullut raakileita ja niille kokoa. Määrällisesti ei tomaattisato nyt kovin suurelta näytä. Ihan lähipäivinä pitää latvoa tomaatit, jotta loput kukat ehtivät kehittyä raakileiksi ja raakileet kypsyä. Blumat hoitaa nyt kastelun, mutta kerran pari viikossa annan veden mukana tomaattiravinnetta, jonka pitäisi auttaa tomaattien kehittymisessä ja kypsymisessä.

Kasvihuoneessa on perinteisesti Tigerellaa ja uutena myös Tanskanvientiä. Perinteistä keltaista päärynätomaattia täytyy aina laittaa ja paria muutakin kirsikkatomaattia on tulossa.

Kasvimaalta on päivittäin haettu salaattia ja lehtikaalia. Porkkanoita olen harventanut ja ne harvennetut ovat olleet syötävän kokoisia ja herkullisia. Tillin kukinnot heiluvat korkeuksissa ja mangoldia täytyy käydä ihailemassa erityisesti ilta-auringon loisteessa, jolloin mangoldin syvän punaiset lehtihangat ja varret näyttävät kerrassaan upeilta. Myös punajuuren lehdistö on aikamoinen katseenvangitsija.

Herneitäkin pitää edes muutama olla. Osa herneistä on pullistunut mukavasti, mutta osa on varsinaisia lituja. Ehkä niille pitää antaa enemmän vettä, vai ravinteistako littanuus on kiinni? Herneitä on kiva napostella, mutta suurin syy niiden kylvämiseen oli saada hyvä kumppanuuskasvi ja hernehän on myös erinomainen maanparantaja. 

Valkosipuli tekee omia kiemuroitaan. Toivottavasti myös mullan sisällä on liikettä ja lähinnä pullistumisen suuntaan, sillä olemme ahkeria valkosipulin käyttäjiä. Oman sadon varassa olemme olleet jo pari kolme vuotta. Hyvä, jos niin käy jatkossakin.

 
Vaan nytpä täytyy kipaista alapihalle laittamaan kasvihuoneen ovi kiinni, ettei auringon laskiessa lämpötila jäähdy kasvarissa liikaa. Yöt ovat onneksi olleet lämpimämpiä, kuin heinäkuun alussa ja puolivälissä. Silloin kylmimmillään alapihalla lämpöä oli vain +4,5 astetta. Ei siis kovin paljon. Huomenna siirrymme elokuuhun. Pitkän ajan ennusteet eivät kovin kummoisia kesäsäitä lupaile, mutta toivokaamme, että pärjäämme sentään ilman villasukkia.