Pysykää poissa - peurat!

Syyssahramien hyvästit

Alkukevään sipulikukkatuhojen jälkeen peuroista ei ole ollut ongelmaa. Ehkä metsissä riitti syötävää. Ehkä pitkien valoisien päivien pihoille houkuttelemien ihmisten mellastus sai peurat pysymään kauempana. Parina myöhäisiltana olopihan liiketunnistinvalo on taas syttynyt. Siinä vaiheessa, kun valon huomaa ja ehtii ikkunaan, ei yleensä enää mitään liikettä missään näe. Varsinkaan pilkkopimeässä ja varjoisten paikkojen kattamassa pihassa.

Peuranjälkiä omenapuun alla

Parina päivänä ehdin kiertää tontin päivänvalossa. Silloin oli helppo nähdä märkään multaan painuneet sorkanjäljet. Peura tai peurat ovat tulleet tien yli vastapäisestä metsästä, kulkeneet talon päädyn kautta olopihalle ja sieltä rinteeseen. Ilmeisesti eläin on yrittänyt jatkaa matkaansa alapihalta puistoalueelle ja sieltä jonnekin etäämmäs. Se on systemaattisesti kiertänyt aidan viertä, jolloin jäljet ovat painuneet syvälle multaan niin Syyspenkissä kuin hedelmäpuiden allakin. Jälkiä seuraten tulkitsin peuran nousseen Vasenrinteen kautta talon toiseen päätyyn ja sieltä takaisin tielle.

Aitaesteitä peurojen reitillä

Olen verkottanut kaikki tärkeimmät puut ja pensaat niin jänisten kuin peurojenkin varalta. Joillakin pensailla verkot voisivat olla korkeampia, mutta silmämääräisesti katsoen en löytänyt tuhoja. Monet ikivihreät perennatkin näyttivät koskemattomilta. Eikä niiden pintaosuuden peuran suihin katoaminen pitkään harmittaisi, kunhan kasvien juuret on tallessa.

En halua peurojen mellastavan pihassani sen enempää syksyllä kuin keväälläkään. Pysykööt poissa ihan ympäri vuoden. Tontin alapuoli on aidattu, mutta yläosa ei. Jos aitaisimmekin, pitäisi hommata myös kaksi porttia, koska meillä on kaksi tonttiliittymää. Varsinainen sisäänkäynti kahdella autopaikalla ja varaparkkipaikka vieraille. Tein nyt, kuten keväällä. Viritin talon kumpaankin päätyyn tilapäiset verkkoaidat siten, että peurat eivät pääse olopihan kautta rinteeseen ja alapihalle. Sisäänkäynnin puolella sijaitsevan Pikkupuutarhan olen myös verkottanut. Sisäänkäynnin puolen käytäviä reunustavia tai talon päätyjen istutuksia ei voi aidata.

 
Verkkoviritelmät ovat rumia ja hankaloittavat jonkin verran kulkua pihamaalla. Kellariin kulku käy pihan kautta, mutta sinnekin voi kiertää talon toiselta puolelta. Onneksi näin talviaikaan emme kovin paljon olopihan puolella tai pihalla ylipäätään kuljeksi. Eikä talven pimeydessä verkkoja muutenkaan pahemmin näe, joten saavat nyt torjua mahdollisuuksien mukaan sorkkaeläinten vierailuja. 

Keväällä ostin Trico Garden -peurakarkotetta, jonka käyttö jäi aika vähäiseksi. Siitä olen kuullut rohkaisevia kommentteja. Trico Gardenin käyttöön en nyt näe riittävästi tarvetta, vaan säästän sen kevääksi sipuli- ja muiden kasvien suojelemiseen.

Prunus Accolade - Koristekirsikka 'Kevätsuudelma'

Epämieluisten sorkkasankareiden jäljestyksen päätteeksi kiersin muuten vain katselemassa puutarhan marraskuista tilaa. Poikkeuksellisen lämmintä säätä on riittänyt ja aika runsaasti vettäkin olemme saaneet. Viime päivinä mittari on yöaikaan painunut miinuksen puolelle, josta huolimatta puutarhassa on mukavan vihreää. Kaipa sitä on totuttava näihin ilmastollisesti pohjoissaksalaisiin talviin.

Sorbus Dodong - Tuurenpihlaja

Suurin osa kasveista on siirtynyt kunnon talviunille. Jotkut kasvit taasen valmistautuvat selvästi jo näin loppuvuodesta tulevaan kevääseen. Koristekirsikka Kevätsuudelma on täynnä pullukoita silmuja ja tuurenpihlajatkin tarvitsevat vain runsaasti valoa ja lämpöä startatakseen uuteen kasvukauteen. Niitä katsellessani ajattelin, että suotta tässä ihmiset marmattavat pimeyttä. Otetaan vain mallia kasveista ja pullistetaan objektiivisesti mielemme täyteen kevään odotusta. Sieltä se vääjäämättä taas saapuu, aikanaan.

Euphorbia amygdaloides - Mantelityräkki

Mantelityräkkiä olen ennenkin kehunut. Pienestä taimesta on kasvanut melkoinen pehko, joka ei ole moksiskaan loppuvuoden säävaihteluista. Kasvi alkaa olla liian ahtaassa paikassa, joten keväällä se pitää ainakin jakaa. Tuskin koko kasvia muualle siirrän, koska se on viihtynyt hyvin syyshortensioiden edustalla. Ehkä annan mantelityräkin kuitenkin ennen jakamista kukkia tapansa mukaan limenvihreänä.

Fragaria x roxea 'Pink Panda' - Koristemansikka

Koristemansikkakin uhmaa talven saapumista. Tätä kuvaa katsellessa keksin, että voisin istuttaa muutaman Pink Pandan verson kuivaan ja aurinkoiseen rinteeseen. Siellähän ahomansikkakin viihtyy erinomaisesti. Nykyisin koristemansikka luikertelee päivänliljojen seassa pääsemättä täysin oikeuksiinsa. Näen jo silmissäni, miten somilta pinkit mansikankukat näyttävät maanpeiteruusu Fairyn kupeessa.

Viola odorata - Tuoksuorvokki

Lappalainen etelässä -blogin Nilalta saadut tuoksuorvokit ovat kotiutuneet täydellisesti. Ne ovat alkaneet levittäytyä istutusalueelleen ja ensi kesänä taitavat peittää loputkin multavälit. Ennen näiden sinisten tuoksuorvokkien saamista, ostin kaksi valkokukkaista tuoksuorvokkia puutarhamyymälästä. Niiden lehdet ovat kellastuneet ja kuihtuneet kokonaan, kun nämä siniset porskuttavat vihreinä ja kukkivatkin loppusyksyn koleudessa.

Sciurus vulgaris - Orava

Pikkujoulun kunniaksi viritin ikkunoille kynttelikköjä. Keittiön ikkunalaudalle kynttelikköä asettaessani huomasin oravan napostelevan siemeniä mökin katolla. Alhaalla olevien sälekaihdinten välistä oli hankala saada kunnon kuvaa, joten uskaltauduin hyvin hitaasti nostamaan kaihtimia. Orava havaitsi liikkeen ja jähmettyi paikalleen selkä minuun päin. Seisoin pitkän tovin sivuverhon takana odottamassa sen kääntyvän. Oravan koko turkki tärisi jännityksestä ja varmaan myös pelosta. Lopulta nappasin tämän kuvan ja laskin säleverhon alas. Turha kiusata luontokappaletta.

Clematis alpina 'Purple Dream' - Tarha-alppikärhö

Puutarha-aiheet ovat näin loppvuoden päivinä vähissä. Luontoa tulee tarkkailtua ahkerasti, mutta värikästä ja mielenkiintoista kirjoitettavaa siitä ei tahdo syntyä. Nyt on hyvää aikaa leipoa ja kokata. Perinteinen herkkusinappi on jo valmistettu. Piparitaikinakin odottaa leipomista.

Käsillä on marraskuun viimeinen päivä. Huomenna siirrymme joulukuuhun. Hups vain, miten nämä päivät, viikot ja kuukaudet vaihtuvat.

Mukavaa viikkoa kaikille!

 

Jonninjoutavaa jorinaa

Helleborus - Vaalea jouluruusu

Pikkupuutarhan vaalea jouluruusu on täynnä nuppuja. Vaikka päivisin mittari nousee +6 asteeseen, yöt ovat olleet viileitä, eivätkä nuput ole auenneet. Näin kaupassa isokokoisen jouluruusun, jossa ei kuitenkaan ollut hintaa. Melkoisen tovin seisoin kukkien äärellä arpomassa, ostanko vaiko en. En sitten ostanut, kun en saanut myyjää käsille. Nyt on sen verran lauhaa, että jouluruusu pärjäisi ulkosalla ja sen voisi varmasti myös istuttaa vielä maahan.

Sadepisarat takkahuoneen ikkunassa.

Meillä aurinko ja vesisade vuorottelevat, mikä sinänsä on ihan mukavaa. Yritän ajoittaa ulkoilut sateettomiin hetkiin ja keskittyä erilaisiin sisällä tapahtuviin työtehtäviin sateisina aikoina. Viikonloppuna paistoi aurinko niin kirkkaasti, etten kestänyt  katsoa pilkullisia ikkunoita. Pesin ulkopinnat, mutta taitavat olla taas samanlaisia.

Pitihän minunkin kokeilla tämän joulun hittitortuksi mediassa mainittua torttutuuttia. Eksyin Ilta-Sanomien kautta ohjeeseen, joka löytyy Annin uunissa -blogista. Myös Ruusu-unelmia ja villasukkia -blogin TarjaK postasi tekemistään torttutuuteista. Omani tein Annin uunissa -blogin ohjeilla. Pikaisesti katsottuna ohjeet ovat muutamia yksityiskohtia lukuunottamatta samanlaiset. 

Tuuttien tekeminen vaati hiukan näpertelyä, mutta vaikeaa se ei missään tapauksessa ollut. Seuraavalla kerralla menee varmasti rutiinilla. Minulla ei ollut valmiita tuuttimuotteja, joten tein ne ohjeen mukaan foliosta. Ehkä seuraavalla kerralla vaihdan tuutin muodon yksinkertaisemmaksi ja yhdistän siihen ohjeen herkullisen täytteen.

Asparagus officinalis 'Gijnlim' - Parsa

 Ison osan arjestani nappaa omaishoitohommat. Isä sai kriisipaikan hoivakodista toistaiseksi -mandaatilla. Vastuunjako minua ihmetyttää, kun joudun sooloilemaan hoivakodin ja kotihoidon välissä. Virallisesti isä on edelleen kotihoidon asiakas. Kotihoito ja hoivakoti soittavat ja laittavat minulle viestiä milloin mistäkin asiasta. Toki haluan olla asioista tietoinen ja mukana päättämässä. Välillä vain ihmetyttää, mihin kummaan minua tarvitaan, kun asiat hoituisivat nopeammin ja kätevämmin kotihoidon ja hoivakodin kommunikoidessa suoraan keskenään. Varsinkin, kun minulle ei mitään ilman aktiivista penkomista kerrota. Oletetaan ilmeisesti, että osaan lukea toisten ajatuksia.

Daucus carota - Villiporkkana

Äiti siirrettiin sydänosastolta kuntoutussairaalaan. Hänellä on sydänläpän tulehdus, jota hoidetaan suonensisäisellä antibiootilla. Hän ei kestäisi avosydänleikkausta. Äiti aiotaan kotiuttaa jollain aikavälillä, mutta lääkärin mukaan ilman maksimimäärää kotihoidon apua hän ei tule pärjäämään. Nyt äitiä ollaan kotiuttamassa luultavasti jo ensi viikolla. Pelkäänpä, että äidin kohdalla tulee muodostumaan monille vanhuksille tuttu pyöröovisysteemi. Vähän aikaa kotona ja takaisin sairaalaan, kunnes taas kotiutetaan.

Paras ratkaisu olisi saada molemmat johonkin hoivakotiin, jossa he olisivat ympärivuorokautisen hoidon ja turvan piirissä. Olen tätä ehdottanut, mutta aika skeptisesti ehdotuksen etenemiseen on suhtauduttava. Tuntuu lohduttomalta, että vajaan kuukauden päästä 69. hääpäiväänsä viettävä pariskunta joutuu elämään loppuaikansa erillään.

Taidan laittaa loton vetämään. Isolla summalla voisin vaikka hankkia vanhemmille turvallisen ja asianmukaisen avun ja hoitoverkoston. Tavallisen ihmisen palkalla tai eläkkeellä kituutetaan elämän viimeiset hetket kuntien loputtomien säästötoimien vankina.

Kesäkullero 21.11. Ei tainnut tulla joulukulleroa.

Marraskuu lähenee loppuaan ja edessä siintää joulukuu kaikkine touhuineen. Sytytetään kynttilöitä ja napostellaan vaikka suklaata joulua odotellessa!

Peestä jiihin

 
Peestä eli puutarhakaudesta siirrytään hissukseen jiihin eli jouluun. Uusi puutarhakausi on tavallaan jo näköpiirissä, kun Pihakalenterin 17. versio putosi postilaatikkoon. Minulle uusi Pihakalenteri on 10. Olen siis löytänyt itselleni mieluisan kalenterin, johon kirjaan monien puutarhaan liittyvien asioiden lisäksi myös sään ja kaikki menot ja tapahtumat. Muuta käsinkosketeltavaa kalenteria minulla ei enää olekaan, mitä nyt kännykän kalenteriin laitan oleelliset menot kelloaikoineen.

Joulukausi on kiva aloittaa erilaisilla valoilla niin sisällä kuin ulkonakin. Vanhemmat ihmiset väittävät marraskuun puolivälin olevan liian aikaista kaikelle jouluun liittyvälle. Onneksi itse kukin voi määritellä omat rituaalinsa toisten mielipiteistä huolimatta. Jokainen pimeyteen sytytetty lamppu luo iloa ja valoa suoraan mieleen. Muutamia kausivaloja minulla on ollut ulkona jo lokakuusta alkaen. Jouluisempia valosarjoja viritin viikko sitten. Ledit eivät vie paljon sähköä ja ajastimella ohjattuina niitä ei tarvitse polttaa keskipäivän auringonpaisteessa - jos siis moinen valoilmiö sattuu näkymään.

Jotkut sammuttavat jouluvalonsa vasta kevään korvalla. Minä en jaksa niitä katsella kovin pitkään joulun jälkeen. Mitä valoisammaksi päivät käyvät, sen reippaammin riisun kaikkein jouluisimmat valosarjat pois. Joitakin kausivaloja annan olla ajastettuina, kunnes päivät selkeästi pitenevät. 

Keittiön ikkunalaudalle laitoin lasipurkkiin valosarjan, joka kaipasi vähän väriäkin. Varastosta löytyi lasinen kuusenkoriste. Nyt kirkkaanpunaiselle kuumailmapallolle on valaistu reitti "laskeutumiseen". Ikkunaan heijastuu ulkona olevaan tuijaan ripustettu valosarja.

Törmäsin useammalla nettisivustolla söpöihin tupsupipoihin. Helppo ohje löytyy mm. täältä. Tarvitset vain vessapaperirullan sisuksen ja lankaa. Näihin saa mukavasti käytettyä jämälankoja. Väsäsin näitä televisiota katsellessa. Minikokoiset tupsupipot käyvät vaikka joulukuusen koristeiksi tai lahjapakettien somisteeksi. Etualan harmaavalkoisiin pipoihin käytin heijastelankaa, joten teoriassa pipot voisivat toimia myös heijastimina. Pelkäänpä, etteivät kestä kovin paljon rasitusta.

Tämän vuoden joulukorttiprojekti on postitusta vaille valmis. Tarkoitus oli käyttää mahdollisimman paljon varastoon kertyneitä askartelutarvikkeita, vaan toisin kävi. Toin viime joulun Espanjan reissulta nipun edullisesti ostettuja joulukortteja, joita sitten vähän tuunasin. Eivät ole viimeisen päälle itse väsättyjä, mutta oma kädenjälki niihin on kuitenkin laitettu.

 
Törmäsin kotikuntani nettisivuilla ideaan, jossa kaikki halukkaat voivat kohtalaisen pienellä panostuksella ilahduttaa kotihoidon ja asumispalvelujen piirissä olevia ikäihmisiä. Luovan välittämisen yhteisö Siskot ja Simot järjestää kampanjan kahdeksatta kertaa ja sen suojelijana toimii presidentti Sauli Niinistö. Osallistua voi joko valmiina ostetuilla joulukorteilla tai itse askarrelluilla. Ohjeet löytyvät tuosta linkistä. Käyn lähipäivinä pudottamassa kylän kirjaston keräyslaatikkoon muutaman kortin, sillä moni vanhus ei varmastikaan saa ilman tällaisia kampanjoita ainuttakaan joulukorttia.

 
Lehtikaktukset kukkivat parhaillaan runsaana. Valkoinen on itse asiassa jo lopettamassa, mutta kaksi pinkkiä vasta aloittavat. Pesin ikkunoita valkoisen kaktuksen ollessa vasta nupullaan. Jouduin siirtämään amppelissa olevan kaktuksen syrjään päästäkseni pesemään ikkunan sisäpintaa. Olen kuullut, etteivät kaktukset tykkää siirtämisestä nuppuvaiheessa. Olen kyllä kaktuksia aiemminkin tilapäisesti kukintavaiheessa siirtänyt, eivätkä ole olleet milläänsäkään. Nyt valkoinen kaktus pudotti valtaosan nupuistaan. Kenties hetkellinen siirtäminen ei ollut se häiritsevin seikka. Mikä lie, onneksi muutama nuppu jäi ja avautui.

Tintit komensivat aktiivisesti ikkunoiden takana aloittamaan ruokinnan, joten pitihän sitä käskytykseen taipua. Ensin ripustin talipötköt ja perjantaina 20.11. sataneen ensilumen jälkeen myös talipallot ja siemenautomaatit. Pikkulinnut löysivät ruokintapaikat oitis. Samoin tikat. Viime päivinä talipötköllä on vieraillut käpytikkojen lisäksi pikkutikkoja ja harmaapäätikka. Kuviakin on todisteena, mutta kunnon zoomin vuoksi turhan epätarkkoja ja kaukaa otettuja.

Tinttitutkailu on siis jälleen yksi mielenkiintoinen ja hivenen koukuttavakin ohjelmanumero. Väkisinkin katse hakeutuu ruokintapisteillä pörrääviä lintuja seuraamaan. Pihallamme on kolme ruokintapistettä sijoitettuina siten, että pikkulinnuille on edes hivenen puiden ja pensaiden tarjoamaa suojaa. Kaikki kolme paikkaa näkyvät myös talon ikkunoista; keittiön puolella oleva parhaiten.

Lumihunnunkin saimme perjantain 20.11. vastaisena yönä. Torstaina tuuli tuiversi melkoisella voimalla kaatamalla pystyasentoon jätetyt kottikärryt ja viskomalla monenmoista puunoksaa ja roskaa pitkin pihaa. Vettä satoi koko torstain reippaasti ja sen verran vaakatasossa, että ikkunanpesua on taas tiedossa. Mitään erityisiä vaurioita ei lähitienoille eikä omalle pihalle tullut. Sähkötkään eivät vuosien takaiseen tapaan menneet kertaakaan. Pari vuotta sitten tehdyn tierempan yhteydessä alueen piuhat kaivettiin maahan, mikä varmasti edesauttoi sähköjen katkottomuutta. Aiemmin sähkökatkoon riitti, kun isompi lintui istui langoille - kärjistetysti sanoen.

Parsa taipuu tuulessa ja hennossa lumessa.

 

En pelottele lapsia tai aikuisia sen enempää tontuilla kuin koronallakaan. Olkaahan kuitenkin varovaisia ja pitäkää huolta niin itsestänne kuin toisistanne!

PS. Kuvien lumihuntu on ollutta ja mennyttä. Lauantaina tuuli tuiversi sateen maustamana koko illan, joten olemme palanneet lumettomiin näkymiin. Nurmikkokin vihertää vallan kutsuvasti. En sentään aio kellahtaa nurmikolle lepohetkeä viettämään, vaikka aurinkokin kirkastaa maisemaa.

 

Herkkyyttä

Colchicum cicilicum - Turkinmyrkkylilja

Näiden kukkakuvien jälkeen päivien harmaus ja iltojen pimeys ovat vallanneet puutarhan. Mieltä marraskuu ei ole onnistunut madaltamaan, vaikka kaiholla muistelenkin mennyttä kasvukautta. Monenlaista tuli pihalla myllerrettyä, eikä syksykään ole ollut laisinkaan tylsä ja väritön.

Colchicum 'Waterlily'

Kultakin kaudelta jää yleensä joitakin yksittäisiä asioita päällimmäiseksi mieleen. Tänä syksynä olen ihastellut myrkkyliljojen runsasta ja pitkää kukintaa. Waterlilyt ovat jo vaipuneet kumolleen, vaikka niiden lilat kukinnot näkyvät vielä laiskoina väripilkkuina mullan pinnalla. Sen sijaan turkinmyrkkyliljat ovat edelleen tanakasti pystyssä uhmaamassa alkaneita vesisateita. Päivin ja öin lämpötila on pysynyt reilusti plussan puolella. Ei siis minkäänlaisia vilunväristyksiä kasveillakaan.

Omenaruusussa on viehättävä kiulukka

Luonnon luomaa -blogin Susanna esitti postauksessaan mielenkiintoisen ja ajatuksia herättävän kysymyksen:

"Harmaassa ulkoilmassa voi harmitella sitä, mitä ei pääse kuvaamaan ja tekemään. Tai sitten päinvastoin voi iloita niistä mahdollisuuksista, mitä on käytössä.  Osittain tämä ajattelun valinta on luontainen, mutta siihen voi myös vaikuttaa ajattelun harjoittamisen kautta. Kummalla tavalla sinä haluaisit ajatella?"

Tätä Susannan kysymystä olen viime aikoina pohtinut enemmänkin. Tähän aikaan vuodesta ihmiset manaavat toistuvasti harmautta, pimeyttä, koleutta. Korona on lisännyt ihmisten kärsimättömyyttä ja ahdistusta rajoituksista ja kaventuneista vapaa-ajanmahdollisuuksista. 

Joskus olen itsekin inhonnut syksyä ja kokenut pitkän pimeän kauden olevan silkkaa taakka harteilla taivaltamista. Vuosien varrella suhtautumiseni on muuttunut. Edelleenkin tykkään enemmän keväästä ja kesästä, mutta sopivalla asenteella selätän pimeänkin kauden kohtuudella. Minusta päivät menevät hurjaa vauhtia. Viikossa tuntuu olevan vain maanantai ja heti perään perjantai. Syyskuu vaihtui huomaamatta lokakuuksi ja kohta tämä marraskuukin on paketoitu. Joulukuu on tunnetusti vikkelä kuukausi täynnä monenmoista ekstratouhua. Kun päästään tammikuuhun, alkaakin laskeutuminen kohti  kevättä ja kesää. Ja taas on selvitty yhdestä talvesta.

Mustilanhortensia

 
Ihmisten negatiivinen suhtautuminen niin säähän, koronaan kuin kaikkeen muuhunkin saa minut muuttumaan joskus jopa ylitseampuvan positiiviseksi. Tulee sellainen olo, että nuo toisen ihmisen mustat ajatukset on vain "ammuttava alas" ja yritettävä löytää tilalle iloa ja valoa. Ihan kaikissa asioissa on hyvät ja huonot puolensa. Joskus tai useinkin vaatii ponnistelua löytää ne kääntöpuolet, mutta kyllä ne ovat olemassa ja löydettävissä. Kun onnistuu niin yhden kerran tekemään, seuraavat ovat jo huomattavasti helpompia. 

Jos sataa, voi käärityä vilttiin ja uppoutua hyvään kirjaan. Tai tehdä käsitöitä, tai leipoa, tai soittaa ystävälle, tehdä kodin rästitöitä tai olla tekemättä yhtään mitään. Voi myös pukea sateenkestävät vaatteet päälle ja lähteä uhmaamaan säätä. Harmaassa säässä metsän sammaleen vihreyttä vihreämpää ei ole edes olemassa. Plussa-asteisessa maassa ei kenkä luista alta ja kaatumattomana selkä ja pää pysyvät terveinä. Jollei voi hiihtää, voi kävellä tai juosta. Tai golfata, kuten olen ohi ajaessani nähnyt monen nyt tekevän.

Vatut lokakuun lopun kosteudessa

Media on täynnä ahdistavia uutisia; korona jyllää ympäri maailmaa, jäätiköt sulavat ja ilmaston lämpeneminen vie meiltä lumiset talvet, maailmanpolitiikka on jatkuvaa pullistelua ja aseiden kalistelua, miljoonat ihmiset elävät järkyttävässä köyhyydessä.

Kaikkein ahdistavimmat uutiset voi jättää lukematta. Radion ja television voi sulkea. Ihminen ei mitään menetä, vaikka välillä itseään suojellakseen verhoutuu uutispimentoon. 

Jokainen voi vaikuttaa asioihin omalla pienellä tavallaan. Jos kaikki ajattelevat, ettei se minulle kuulu, enkä minä mitään voi, olemme peruuttamattomasti väärällä tiellä. 

Kunpa kykenisimme löytämään ja säilyttämään myönteinen asenne vastoinkäymistenkin keskellä. Jos maailma näyttää mustalta ja epätoivon täyttämältä, seuraava päivä voikin olla jo valoa täynnä. En koe olevani mitenkään erityisherkkä, mutta tuntosarveni aistivat helposti ympärillä olevien ihmisten alakulon. Usein tuosta tunteesta nousee ajatus, olenko itse jotenkin osallinen alakuloon ja toisaalta, miten voin tilanteeseen positiivisessa mielessä vaikuttaa.

Tunteellinen herkkyys ei ole pahasta. Päinvastoin. Ehkä ei sentään aina tarvitse pyyhkiä kyyneleitä Master Chef Australian taitavien kilpailijoiden putoamisesta, mutta kertoohan sekin siitä, ettei sydämeni kivestä ole.

Säilyttäkäämme itse kukin oma herkkyytemme ja antakaamme sen myös näkyä. Voimme luottaa siihen, että syksyn pimeys vaihtuu ajallaan taas valoon ja lämpöön. Luottakaamme myös siihen, että selviämme koronasta. Aikanaan sekin on muisto ajasta, jonka yli pääsimme, kuka kompuroiden, kuka reippaasti yli harpaten. Kaivetaan asioista ja ilmiöistä positiiviset puolet. Ollaan ylpeitä itsestämme ja toisistamme!

Hyvää viikonloppua kaikille!

PS. Kommenttina Saaripalstan Sailalle 19.11. postaukseen, nenäni terveyttä suojellakseni en kehoita sinua käpertymään saunan nurkkaan. Kevään ja kesän valoa kaipaan minäkin.

Lukemisen pitkä historia -haaste

 
Ilo elää -blogin Sesse oli napannut "Lukemisen pitkä historia" -haasteen ja kehotti halukkaita ottamaan haasteen itselle. En tiedä, kuka haasteen on alunperin laittanut liikkeelle. Kiitos Sesselle ehdotuksesta ja ehdottomasti myös haasteen aloittajalle.

Lukeminen on lapsesta saakka ollut minulle tärkeä harrastus. Aina on joku kirja lukuvuorossa yöpöydällä. Kirja kulkee mukana moneen paikkaan. Kirjoja lainaan kirjastosta ja ostan kirjakaupoista ja kirppareilta. Annan kirjoja myös lahjaksi.

Näistä pidin, kun opettelin lukemaan 

En yhtään muista, millaisista kirjoista olen opetellut lukemaan.  Tammen kultaiset kirjat ovat ainakin tuttuja. Ensimmäisellä luokalla osasin jo lukea ainakin jonkin verran, sillä muistan alakoulun kivan systeemin; kun oli saanut tunnilla annetut tehtävät valmiiksi, oli lupa lopun aikaa lukea luokkahuoneen seinähyllystä hakemaansa kirjaa. Kirja palautettiin aina takaisin hyllyyn, mutta se oli "omassa käytössä", kunnes kirja oli luettu.

Anni Swanin kootut kertomukset muistan hyvin kahden ensimmäisen luokan ajalta. Tottisalmen perillinen, Iiris rukka ja Ollin oppivuodet luin tuolloin ensimmäisen kerran ja myöhemmin vielä uudelleen. Gösta Knutssonin Pekka Töpöhäntä -kirjoista pidin myös paljon.

Muut lapsuusiän suosikkini olivat 

Monille tutut tyttökirjat kuuluvat minunkin lukukokemuksiini. Lucy Maud Montgomeryn Anna-sarja sekä Louisa May Alcottin Pikku naisia on luettu vähintään kahteen kertaan. Myös Frances Hodgson Burnettin Salainen puutarha kiehtoi. Anni Polvan Tiina-kirjoja luin jossain vaiheessa, mutta jostain syystä niistä ei koskaan tullut suosikkejani.

Erilaiset satukirjat tuli luettua kannesta kantaan. Topeliuksen, Anni Swanin ja H.C. Andersenin sekä Grimmin veljesten satukirjat tulivat tutuiksi.

Nuorena olin kiinnostunut 

Kenties isoveljen vaikutuksesta nuoruuden alkupään lukemistoon kuuluivat Mark Twainin ja Jack Londonin seikkailukirjat sekä Jules Vernen tarinat. Ilman muuta myös Viisikon kaikki seikkailut tuli ahmituksi ennen teini-ikää. Aika pian ryhdyin hamuamaan aikuisten romaaneja. Sitä hidasti lähinnä kirjaston säännöt, jotka eivät sallineet lasten lainaavan aikuisten kirjoja. En muista, missä ikäraja Espoon kirjastossa kulki. Sen muistan, kuinka iloinen olin saadessani luvan lainata kirjastoauton aikuisten puolelta.

70-80 -luvuilla oli useita kirjakerhoja. Parhaimmillaan kuuluin kolmeen eri kirjakerhoon. Aktiivisen kirjastolainaamisen ohessa kirjakerhot kartuttivat oman kirjahyllyn antia. Kotimaan ja maailman klassikot tuli luettua. Kirjojen maailma tarjosi yhä uusia tutustumisalueita. Maksim Gorkista Leo Tolstoihin, André Brinkistä John Irvingiin, Cervantesista Gabriel Garcia Marquetziin ja Guy de Maupassantiin, Charlotte Brontesta John Steinbeckiin. 

 

 
Kotimainen proosa on aina kiinnostanut. Mika Waltari, Väinö Linna, Eeva Joenpelto, Jörn Donner, Anja Snellman, Alpo Ruuth, Anu Kaipainen, Marja-Liisa Vartio, Bo Carpelan, Helvi Hämäläinen, Henrik Tikkanen vain joitakin mainitakseni. Nuoremmista Kjell Westö, Tommi Kinnunen, Olli Jalonen, Katja Kettu, eikä loppua näy.

Erilaisia kausia on ollut myös runsaasti. Fantasiakirjallisuudesta unohtumattomin on J.R.R. Tokienin Tatu sormusten herrasta. Kahlasin kolme paksua kirjaa yhden pääsiäisen aikana ja lumouduin täydellisesti.

Runot ovat aina kuuluneet lukuvalikoimaani. Taisin aloittaa Eino Leinosta, Katri Valasta ja Lauri Viidasta, joista jatkoin sujuvasti aina vain uusiin runoilijatuttavuuksiin. Edesmennyt appiukko teki toimittajauransa alussa kirja-arvosteluja. Häneltä sain ison pinon kirjailijoiden arvostelukappaleita. Joukossa lukuisia suomalaisia runoilijoita.

Myöskään tietokirjallisuutta en kaihda. Olen aina ollut kiinnostunut historiasta ja erityisesti antiikin ja Egyptin historiasta. Lapsuudenkodin kirjahyllyssä oli Kansojen historia -kirjasarja sekä C.W. Ceramin "Muinaisaarteita etsimässä", jonka luettuani päätin ryhtyä isona arkeologiksi. Ei tullut minusta arkeologia, mutta kirja löytyy nykyisin myös omasta hyllystä.

Puutarhainnostus alkoi itämään jo paritaloaikana, mutta valloilleen se pääsi omakotitalon rakennettuamme. Se taasen johti intoon lukea ja hankkia puutarhakirjoja.

Näitä luin lapsilleni / sisaruksilleni / muulle (tai jätä väliin)

 

Hoidin paljon 10 vuotta nuorempaa pikkuveljeä. Tietenkin hänelle tuli myös luettua kaikenlaista. Itse en ole koskaan innostunut sarjakuvalehdistä, jollei belgialaisen Hergén Tintti-kirjoja lasketa mukaan. Lapsuuden kotiin tuli Aku Ankka. Muutama Nakke Nakuttajakin pikkuveljien käsissä pyöri. Lehdet oli tietenkin luettava pikkuveljelle, kunnes hän itse oppi lukemaan.

Omille lapsille tulikin sitten luettua todella ahkerasti. Halusin siirtää lapsilleni kiinnostuksen kirjoihin ja halusin myös kehittää heidän kielellisiä taitojaan. Kävimme lasten kanssa ahkerasti kirjastossa jo ennen kuin he osasivat puhua. Pupu Tupunat luettiin hiirenkorville. Omasta lapsuudesta tutut Gösta Knutssonin Pekka Töpöhäntä -kirjat viehättivät erityisesti poikaa. Astrid Lindgren, Kaarina Helakisa, Kaija Pakkanen ja monia muita tuli lainattua kirjastosta ja hankittua kotiin. 

 

Richard Scarryn kirjat taisivat meillä edeltää Mauri Kunnasta. Scarryn kirjoja oli hankala lukea kuvien runsauden ja kirjoitetun tekstin vähyyden vuoksi. Sitäkin enemmän niissä kirjoissa oli yksityiskohtaisia kuvia, joita jaksettiin etsiä ilta toisensa jälkeen. Mato Matala lienee monille lapsiperheille tuttu hahmo.

 

 

Puolisoani / kaveriani / muuta  läheistäni kiinnostaa

Kaipa ihminen etsii kumppanikseen itsensä kaltaisen ihmisen. Näin ainakin voisi päätellä siitä, että myös Ukkokulta on kirjojen suurkuluttaja. Hän on aina lukenut hyvin monipuolisesti kirjallisuutta. Nykyisin dekkarit taitavat olla mieluisimpia. Tosin hän nappasi ostamani Lucinda Rileyn Seitsemän sisarta -sarjan ensimmäisen osan itselleen, joten joudun sitä hetken aikaa jonottamaan.

 

Nyt kesken 

Vaikka väitän itseäni kirjojen suhteen kaikkiruokaiseksi, kotimaisen proosan ohessa eniten nykyisin tulee luettua kotimaisia ja skandinaavisia dekkareita. Jonkun verran myös ranskalaisia ja brittiläisiä dekkareita. Juuri nyt yöpöydällä on kesken tanskalaisen Jussi Adler-Olsenin tuorein "Uhri 2117". Adler-Olsenin kirjat kertovat osasto Q:n persoonallisen poliisi Carl Morckin tutkimuksista.
 

 

Kirja, jonka lukemisesta haaveilen 

En haaveile jonkun tietyn kirjan lukemisesta, vaan ylipäätään keskityn nauttimaan lukemattomien jo julkaistujen ja kaikkien tulossa olevien kirjojen tuomista mahdollisuuksista päästä uppoutumaan mielenkiintoisiin tarinoihin. Olen haaveillut kirjoittavani itse kirjan, mutta se lienee mahdotonta niin kauan kuin mailmalla riittää taitavia kirjailijoita. Missä välissä ehtisin kirjoittaa arkkia enempää tekstiä, kun vietän puutarhailulta ja käsitöiltä jäljelle jäävän vapaa-ajan jonkun toisen luoman hienon tarinan parissa.

Mikäs se mukavampaa hämärtyvinä loppusyksyn iltoina, kuin uppoutua hyvän romaanin syövereihin.

Tämän haasteen saa napata joka haluaa !