Näytetään tekstit, joissa on tunniste riippahernepuu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste riippahernepuu. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 7. toukokuuta 2025

Toukokuun haaste: Kaatunut/vinossa

Caragana arborescens 'Pendulaä' - Riippahernepuu

 
Kristiina K:n toukokuun haaste on nimeltään Kaatunut/vinossa. 

Tiesin heti haasteen nähdessäni, minkä kohteen siihen valitsen. Alapihan Kurgaanissa kasvaa riippahernepuu. Istutin sen pikkuisen nyppylän laelle kesällä 2012. Riippahernepuulle laitoin istutuksen yhteydessä molemmin puolin kaksi tukipuuta, jotka poistin alkukesästä 2014.

Heinäkuu 2012

Pieni nyppylä rakentui, kun toista istutusaluetta kaivamalla syntyi ylimääräistä maata keväällä 2012. Aluksi ruohosta putsattu maa oli tarkoitus kuskata johonkin muualle, mutta sitten päätin jättää kasan muhimaan pressun alle. Jos vaikka idealamppu päässä syttyisi. Ja syttyihän se.

Elokuu 2012

Nyppylästä tuli uusi istutusalue. Mm. maantiedettä ja poliittista historiaa lukenut poikani antoi nyppylälle nimeksi Mamajevin Kurgaani (Lähde Wikipedia), joka on entinen tataarien hautakumpu, ja sen nimi tulee tataaripäällikkö Mamaista. Sittemmin nimi lyheni Kurgaaniksi. Eikä sen alla lepää ainuttakaan tataaria. Muutama muurahainen tykkäsi ensimmäisenä kesänä asustaa kivien väleissä. Kivet osoittautuivat hoidon kannalta hankaliksi. Poistin ne. Pois muuttivat myös muurahaiset.

Kesäkuu 2014


Tukikepit poistuivat 2014. Samoin kasvit vaihtuivat. Peittokurjenpolvi villiintyi. Niin teki myös pikkusydän. Kurgaanin takapuolella kasvoi pioni 'Immaculee'.  Kiviportaat näkyvät vielä pienenä aukkona peittokurjenpolven ja pikkusydänten välissä. Nykyisin portaita ei enää ole. Pari kiveä ehkä jäi paikoilleen.

Hauska katsella vuosien takaisia kuvia. Taustalla näkyy naapurin huonokuntoinen lauta-aita, joka on purettu jo aikaa sitten. Aidan edessä pilkottaa betoninen kaivonrengas, jonka vieritin 2018 alapihan poikki alueremonttityömaalle. Kaverit lupasivat hoitaa renkaan kuljettamisen pois samalla kun veivät omia ylimääräisiä tavaroita. Nyt renkaan tilalla rehottaa norjanangervo.

Kesäkuu 2018

Tässä kesäkuun 2018 kuvassa riippahernepuulla näyttää olevan jälleen yksi tukipuu. Olisiko se aloittanut kallistumisen silloin? En löydä muistiinpanoistani merkintää, en myöskään omasta päästäni.

Kesäkuu 2019

Seuraavana kesänä tukipuuta ei ole, mutta puu on selvästi kallistunut kaakkoon. Nyt oivalsin, että syynä puun kallistumiselle saattaa olla tuuliolosuhteiden muutos tontillamme. Alueremontti aloitettiin huhtikuussa 2017 kaatamalla metsikkö tonttimme kahdelta sivulta. Aikaisemmin pihamme oli kuin taivaalta metsikön ja rakennetun ympäristön keskelle pudotettu avoin lämpäre. Kun kaikki puut kaadettiin, tuuli pääsee vapaammin ottamaan vauhtia ja tuivertamaan juuri meidän pihassamme. 

Heinäkuu 2022


Netistä löytämäni tiedon mukaan puun vinous saattaa johtua siitä, että juuret ovat kasvaneet heikosti kiinni ympäröivään maahan. Ehkä en ole puuta istuttaessa avannut riittävästi sen juuria kierteestä. Tällöin se on jatkanut kierteessä kasvamista istutuksen jälkeenkin.

Vanhan puun suoristaminen on vaikeaa, tai jopa mahdotonta. Voin tietysti kaivaa puun ylös ja istuttaa uudelleen. Siihen hommaan en taida ryhtyä.

Elokuu 2024

Kesällä 2023 kaivoin pioni 'Immaculeet' pois ja istutin ne toisaalle. Ne eivät enää mahtuneet kunnolla kasvamaan riippahernepuun oikealla puolella. Joku avautunut kukka yritti tunkea itseään hernepuun oksien läpi. Aika huonolla menestyksellä.

Muutenkin olen tehnyt kasvimuutoksia. Viime kesänä siirsin Majalispenkistä muutaman iriksen Kurgaaniin. Muuta ideaa siirrossa ei ollut, kuin löytää iriksille joku paikka parempaa ideaa odotellessa.

Tilanne 3.5.2025

Riippahernepuuni on siis vinossa. Vielä se ei ole kaatunut. Kokeilin varovaisesti, heiluuko se tyvestä. Varsin tanakasti tuntuu tuossa seisovan. Ehkä sille kannattaisi laittaa tukipuu, kuten tehdään vinoille hedelmäpuille? Sinänsä vinous ei minua haittaa, eikä silmääni häiritse. Jos se puulle sopii, kasvakoon vaikka vaakasuorassa.

Kiitos Kristiinalle mielenkiintoisesta toukokuun haasteesta.


maanantai 10. kesäkuuta 2019

Puutarhan kukkivat koristepuut

Crataegus 'Paul's Secret' - Ruusuorapihlaja

Toivon, että olisin herännyt istuttamaan pihaani koristepuita jo vuosia aiemmin. Syreeneitä meille tuki tuli varhaisessa vaiheessa, mutta monelle muulle kaunottarelle olen antanut mahdollisuuden vasta paljon myöhemmin. Oli puu sitten iso tai pieni, se kannattaisi hankkia pihaan ensimmäisten joukossa. Niin siitä riittäisi iloa pitkäksi aikaa.

Malus purpurea 'Musta Rudolf' - Koristeomenapuu

Koristeomenapuita innostuin hankkimaan vasta 2015. Silloin istutin Pikkupuutarhan Muuripenkkiin tummalehtisen, punakukkaisen Royaltyn ja sen lähelle vaaleanpunakukkaisen Aamuruskon. Puut olivat isuttaessani kaksimetrisiä ja niissä oli muutamia nuppuja. Viime kesänä sekä Royalty että Aamurusko kukkivat runsaasti ja tänä vuonna ne kukkivat valtoimenaan. Mikä ihastuttava näky se olikaan.

Malus purpurea 'Royalty' - Koristeomenapuu

Pari vuotta myöhemmin eli 2017 törmäsin puutarhakaupassa puolitoistametriseen Musta Rudolfiin. Siitä olin lukenut parista blogista ja tietenkin puu jäi alitajuntaan "täytyy hankkia" -otsakkeella. Niinpä en edes harkinnut kaupassa Musta Rudolfiin törmätessäni vaan kannoin sen kassan kautta autoon. Enkä ole katunut. Upeasti se on kukkinut alapihan Syyspenkissä.

Malus purpurea 'Aamurusko' - Koristeomenapuu

Alapihalla meillä oli vuosia sitten yksi hedelmiä tekevä kirsikkapuu. Se joutui jäniksen kaluamaksi ja pakkanen vei loput voimat. Puu kuoli. Uutta sen tilalle ei jostain syystä ole hankittu. Äitienpäivälahjaksi toivoin 2016 koristekirsikka Kevätsuudelmaa (Prunus 'Accolade'). Sen sain ja odotan sen jonain keväänä loistavan vaaleanpunaisena pilvenä Kiemurapenkin päässä. Toistaiseksi siihen on tullut keväisin vain muutama kukka. Ehtiihän se, kunhan neito vähän ikääntyy.

Syringa josikaea - Unkarinsyreeni

Mainitsinkin jo alussa, että syreeneitä pihassamme on ollut vuosikausia. Lilakukkaista pihasyreeniä kasvaa olopihan Syreenipenkissä, leikkimökin takana ja muutama myös varaparkkipaikan kupeessa tuija-aidan jatkeena. Syreenipenkin pihasyreenien rivin viimeisenä - tai ensimmäisenä, mistä suunnasta halutaan katsoa, on pari unkarinsyreeniä.
 
Syringa 'James MacFarlane' - Isabellansyreeni

2014 istutin naapurin vastaiselle rajalle isabellansyreeni MacFarlanen ja jalosyreeni Sensationin. Jälkimmäinen riutui pois, mutta isabellansyreeni on parin viime vuoden aikana alkanut kukkimaan. Luultavasti se saa nyt enemmän valoa ja lämpöä, kun tonttia varjostanut metsikkö kaadettiin. Tänä keväänä isabellansyreeni on ollut vähän huonovointinen. Monta oksaa on kuivunut, eikä kukkanuppujakaan taida olla kolmea enempää. MacFarlanen kukka on upea, joten toivon syreenilleni toipumista, mikä häntä sitten vaivaakaan.

Toukokuussa ostin jalosyreeni Ludwig Späthin (Syringa vulgaris ”'Andenken an Ludwig Späth'). Se on vielä pikkuinen, runsaan metrin korkuinen. Istutin sen Syyspenkkiin, jotta se saisi paljon valoa ja aurinkoa. Ja jotta sen kukinnasta voisivat nauttia puiston ohikulkijatkin sitten aikanaan. Vielä olisi toiveissa syreeni Moskovan kaunotar. Löysin sille sopivan paikankin, joten saapa nähdä, milloin syreeni meille saapuu.


Crataegus 'Paul's Secret' - Ruusuorapihlaja

Jos jostain hankinnasta olen erityisen iloinen, niin ruusuorapihlajasta. Sen istutin 2015 Hortensiapenkkiin. Toissatalvena märkä ja painava lumi mursi puusta ison oksan viiltäen mennessään runkoon pahan näköisen haavan. Hoidin vauriota haavabalsamilla ilmeisesti hyvin tuloksin, sillä puu on virkeä ja juuri nyt täynnä pieniä ruusumaisia kukkia. Ei epäilystäkään, miksi puu on nimeltään ruusuorapihlaja. 

Crataegus 'Paul's Secret' - Ruusuorapihlaja

Sen verran vahvasti pelästyin ruusuorapihlajan ison oksan murtumisesta, että otin tavakseni kiertää puutarhaa säännöllisesti myös talvisin. Näin ehtii poistaa liiat lumikertymät hennoilta oksilta ja toisaalta myös löytää mahdolliset vauriot ajoissa, jotta niitä voi edes yrittää hoitaa. Myös jänisverkkojen asentamisessa en lipsu. Yhdessä yössä - tai päivässä - ristihuulet telovat pienen puun lohduttomaan kuntoon.

Caragana arborescens 'Pendula' - Riippahernepuu

Pitkään mieleni teki riippajalavaa. Ei vain sattunut juuri silloin olemaan niin paljon irtonaista rahaa budjetissa. Niinpä ostin riippahernepuun istutettavaksi juuri perustetun (2012) Kurgaanin laelle. Riippahernepuu on sopivan pieni ja helppohoitoinen. Se on kotiutunut hyvin paikalleen. Eihän se riippajalava ole, mutta enpä siltä moista odotakaan.

Caragana arborescens 'Pendula' - Riippahernepuu

Tässä kuvssa riippahernepuusta ei kasva noin paljon ylöspäin sojottavia oksia, vaan ne kuuluvat takana olevalle kriikunalle. Kuvan ottamisen jälkeen puu sai sille kuuluvan huoltoleikkauksensa. Riippahernepuun on tarkoitus olla sateenvarjon mallinen, joten hiukan siitä voi vuosittain leikata väärään suuntaan kasvavia oksia. Lyhennän myös välillä kovin alas kasvavia oksia ja poistan tyvestä nousevat versot.

Sorbus 'Dodong' - Tuurenpihlaja

Vuoden takaisella kävelylenkillä sain päähäni uuden pinttymän. Näin kylänraitin varrella upeassa oranssinpunaisessa syysruskassa loistavan tuurenpihlajan ja silloin se iski: "Meidän pihaan on istutettava tuurenpihlaja." Toki pidempiaikaisena projektina on ollut lisätä sekä syyskukkijoita, että enemmän syksyisiä ruskavärejä tarjoavia kasveja. Tuurenpihlaja on siis hyvin linjassa tähän tavoitteeseen.

Sorbus 'Dodong' - Tuurenpihlaja


Syksyllä en enää tuurenpihlajoita löytänyt ja niinpä siitä tuli kevään ensimmäinen hankintakohde. Vinkkasin Ukkokullalle, että tuurenpihlaja olisi sopiva äitienpäiväkukka. Kirjoitin nimen oikein lapulle ja netistä tarkastin, missä niitä olisi myytävänä. Niin meille sitten muutti ensimmäinen tuurenpihlaja, josta olen kovasti iloinen. 

Ajattelin saman tien hankkia myös helmipihlajan, mutta siitä tulikin monimutkaisempi prosessi. Löysin yhden ainoan helmipihlajan. Jotenkin mieli vastusti 50 euron pulittamista puolimetrisestä risusta. Olisihan se risu aikanaan varmasti mittaa saanut, mutta silti kaupat jäi tekemättä. Sen sijaan päätin ostaa toisen tuurenpihlajan, koska sellaiselle oli pihassamme sopiva paikka. Kaivoimme nimittäin naapurin puoleisesta päästä kolme risuuntunutta norjanangervoa kokonaan pois ja huoltopihaksi nimeämäni alue kaipasi jotain muuta vihreää tilalle. Paikalla kasvoi aikanaan tavallinen pihlaja. Se osoittautui lahoksi ja jouduimme sen kaatamaan, jotta se ei syysmyrskyissä romahtaisi naapurin tai oman talomme päälle.

Crataegus 'Paul's Secret' - Ruusuorapihlaja

Pienet koristepuut tuovat puutarhaan mukavaa eloa ja rytmiä. Ne eivät kuitenkaan varjosta yhtä paljon, kuin valtaviksi kasvavat koivut ja kuuset. Olen jo päässyt maistamaan kukkivien koristepuiden alkukesän kauneutta. Innolla odotan niitä syksyjä, jolloin tuurenpihlajat "palavat" ruska-asussaan.
 

maanantai 6. elokuuta 2012

Pioneerikukkula


Uusi kukkapenkkini sai nimekseen Pioneerikukkula. Poika väänteli mielessään ruusuja ja pioneja ja ryhtyi puhumaan Pioneerikukkulasta ja niin se vain jymähti jonnekin takaraivoon, eikä enää muuta nimeä kannattanut miettiä. Vaikka olen viikkotolkulla pyöritellyt penkin rakennusta mielessäni, se alkoi hahmottumaan vasta ostettuani tuon Siperian riippahernepuun. Väritykseltään se ei ole aivan toiveiden mukainen, mutta muodoltaan kolahti heti idean pohjaksi. Myös puun edullisella hinnalla oli myönteinen vaikutus ostopäätökseen. Olin jo aiemmin päättänyt siirtää sisäänkäynnin sivussa parempaa istutuspaikkaa odottavat pionit uuteen penkkiin ja tietenkin naapurin miniän tuoma Viktoria-ruusu oli ilmiselvä asukas tähän joukkoon. Etupihan marjakuusen alle kitumaan jääneet tummanpunaiset Jaloangervot pääsivät myös uuteen, aurinkoiseen paikkaan. Samoin siirsin kasvimaalla vuoroaan odottavat Kurjenpolvet ja Pikkusydämet. 



Pioneerikukkulan laelle johtaa kevyet portaat, jotka eivät ihmisen askellusta kestä, mutta ehkä joku lintu hyppelee kukkulan laelle asettamaani raparperinlehtialtaaseen juomaan. Altaan reunalle kiinnitin pienen keramiikkalinnun. Toivon mukaan se ei toimi linnunpelättinä vaan houkuttelee kavereita luokseen. Jotta kukkulan laki ei kasvaisi täyteen rikkaruohoja, laitoin sinne suodatinkankaan ja sen päälle kivituhkaa.



Pelkäsin eilisen rankkasateen kuljettavan mullan pois kukkulan rinteiltä, mutta onneksi niin ei käynyt. Silti olen pohtinut, josko kuitenkin laittaisin jonkinlaisen kivipengerryksen tai ainakin tukikiviä rinteeseen. Pysyisi ehkä kosteus paremmin mullassa ja imeytyisi kasvien juurille. Tänään en ole kuitenkaan uskaltanut mitään puutarhan hyväksi tehdä, sillä selkä on edelleen varsin ärtynyt.


Eilen pyysin Ukkokultaa kantamaan tuon lintualtaan kukkulan laelle ja sen hän tekikin. Menin kuitenkin raskasta betonilehteä hiukan toiseen asentoon työntämään ja sekös oli selälleni myrkkyä. En saanut enää selkääni oikaistua, enkä päässyt edes paikaltani mihinkään liikahtamaan. Ukkokulta toi minulle matalan jakkaran, jolle istahdin odottamaan, josko selkä vähän rauhoittuisi. Istuin ja istuin, eikä kipu lakannut laisinkaan. Lopulta päätin yrittää päästä takaisin yläpihalle. Sepä ei ollutkaan kovin helppo juttu. Jokainen pienikin liike sai kipusalamat leiskumaan silmissä ja jähmetyin paikalleni. Selkä kumarassa, kädet jakkaraan nojaten siirryin askel kerrallaan kohti yläpihalle johtavia portaita. Portaiden ääreen päästyäni siirsin jakkaran aina seuraavalle portaalle ja hetken voimia kerättyäni jalat vuorollaan sen perässä. Matka ei ole pitkä, mutta mielessäni se kesti ikuisuuden. Kylmä hiki valui pitkin päätä ja kipu selässä viilsi pahemmin kuin milloinkaan mikään aiemmin. Vähitellen jakkaraan tukeutuen sain itseni hinattua terassille, jossa kivusta ähisten pääsin istumaan ottaakseni heti Ukkokullan tuoman lääkkeen. Olin niin uupunut, kuin jonkin todella raskaan työrupeaman jälkeen.


Tänään on jo ollut helpompi päivä, mutta enpä ole selkääni alttiiksi rasitukselle laittanutkaan. Paikallani en toki ole malttanut olla, mutta eipä se selän kannalta tarpeen olekaan. Särkylääkkeitä olen ottanut suosiolla ja selkääni säästellyt liioilta kumarruksilta ja nosteluilta. Kovasti teki päivällä mieli lähteä pitkäksi venähtänyttä nurmikkoa leikkaamaan, mutta sainpa hillittyä itseni. Parin edellisen päivän hirvittävä kipu on edelleen aivan lähimuistissa ja toki tuo selkä on edelleen jäykkä ja varoittaa heti pienestäkin venytyksestä. 



Uuden kukkapenkkini eli tuon Pioneerikukkulan päällä oli useamman viikon ajan sanomalehtiä ja pressu, jotta rikkaruohot eivät valloittaisi sitä sillä välin, kun pohdin kukkapenkkini tulevaa olemusta. Kun lauantaina keräsin pressun ja osan sanomalehdistä pois, oli kukkulan laelle ilmestynyt moinen termiittionkalosto. Siivekkäät muurahaiset ryntäsivät heti auringonvalon niihin osuessa kantamaan valkeita munia jonnekin maan uumeniin. Sillä välin, kun noudin kameran sisältä, oli suurin osa munista ja muurahaisista kadonnut. Koska meidän pihalla ei ole pulaa muurahaisista, jätin kaikenlaiset suojelutoimenpiteet väliin ja kaivoin onkalot auki tuhoten samalla muurahaisressukoiden kotikolot. Muuttakoot muualle kukkapenkistäni.



Kaksimetrisessä hujopissani - kirsikkatomaatissa - on ensimmäinen pienen pieni tomaattivauva. Pikkurillin kokoinen, muutaman päivän ikäinen.



Lieneekö tämä Tiikerinlilja kärsinyt anemiasta vaiko aurinko sen haalistanut? Muut Tiikerinliljani ovat sitä perinteistä oranssia väriä. Täytyy sanoa, että kukkien maailma on kyllä tavattoman mielenkiintoinen. Miten ihmeessä niin valtava määrä erilaisia värimuunnoksia onkaan mahdollista. On pilkkua, raitaa ja muotoa jos jonkinlaista. Eikä kahta samanlaista. Joskus tulee ihailtua yhtä ainutta kukkaa pitkäänkin, mietittyä, miten ihmeellisen upean taideteoksen luonto onkaan saanut aikaan. 


Tänä kesänä olen sentään muistanut, että pitää olla varovainen noiden liljan heteiden kanssa. Oranssi siitepöly vaalealle pöytäliinalle varisseena on varsinainen väripaukku, jota on vaikea saada kankaasta pesemälläkään pois. 


Syysleimut ovat aloittaneet kukintansa. Leimuni eivät ole kovin vanhoja; ensin hankin niitä talon sisääntulopuolelle. Pari kesää sitten istutin ensimmäiset olopihalle. Ruusuista ja leimuista tulee mieleen ajomatkat Etelä-Ruotsissa. Sikäläisissä pikkukaupungeissa punamultaisten, valkonurkkaisten talojen pihakäytäviä reunustaa toinen toistaan upeampia ruusuistutuksia ja todella leimuavissa väreissä Syysleimuja. Ensimmäisen kerran 70-luvulla Etelä-Ruotsissa automatkalla ollessani ihmettelin iltaisin omituista niskajäykkyyttä, silmien arkuutta ja pientä päänsärkyä. Sitten selvisi, että ajomatkojen aikana kääntelin kaiken aikaa päätäni puolelta toiselle nähdäkseni kaikki upeat kukkaistutukset talojen pihoilla. Ei siellä nähnyt missään ruostuneita autoja tai hylättyjä pyöränromuja vaan toinen toistaan ihanampia pihoja täynnä kukkien loistoa. Onhan toki niillä leveysasteilla ilma huomattavasti suosiollisempi mm. ruusuille, mutta kyllä ruotsalaiset olivat vuosikausia meitä edellä myös kotipuutarhojen kaunistamisessa.