Tajuton selkäkipu tai selkäkivusta tajuttomaksi

Sain eilen iltapäivällä uuden kukkapenkkini miltei valmiiksi, pientä säätöä vielä tarvitaan. Eilen illalla iski niin hirvittävä selkäkipu, että meinasi illalla mennä taju. Onneksi kotona oli kunnon kipulääkettä, mutta se on auttanut vain hetkellisesti. Tämä on elämäni kolmas selkäkipu; kaksi edellistä ovat olleet hupia tämän rinnalla. Ilmeisesti selkä ei tykännyt lapioimisesta ja kärräämisestä vaan ilmoitti tarpeellisen lepokauden alkaneeksi. Tarkoitus oli tänään viimeistellä uusi kukkapenkki ja sitten kuvata tulokas muille näytettäväksi, vaan liikkumisesta ei nyt tule mitään. Vaivoin pääsin tähän tuoliin istumaan ja nyt näyttää siltä, etten pääse tuolista pois.

Ohessa hieman horoskooppijuttuja.

KUN LAVUAARI EI VEDÄ:

OINAS kokeilee ensin rivakasti imukuppipumpulla. Kun se ei onnistu, hän potkaisee tiskipöytää ja karjahtaa, jolloin rööri aukeaakin välittömästi.

HÄRKÄÄ harmittaa. Hän harkitsee. Pitääkö hänen ryhtyä tekemään työtä? Hän istuu nojatuolissaan kaksi tuntia hieman tyrmistyneen näköisenä harkitsemassa. Siis pitääkö hänen ryhtyä tekemään työtä? Sitten hän aloittaa. Aluksi ei meinaa millään onnistua, mutta hän ei luovuta. Ei onnistu vieläkään, mutta hän ei luovuta. Jo kuuden tunnin kuluttua kaikki on valmista. Härkä ähkäisee. Sitten hän palaa istumaan nojatuoliinsa.

KAKSONEN juoksee kauppaan ostamaan ruuvimeisseliä ja pumppua. Samalla hän pyörähtää ohimennen kirjastossa, R-kioskilla ja taidenäyttelyssä. Ai niin ja levykaupassa, polkupyöräkorjaamossa sekä uusimassa kännykkänsä akun. Kotona hän avaa paketista ruuvimeisselin ja unohtuu lukemaan sen käyttöohjetta samalla, kun katselee televisiosta uutisia ja soittaa levylautaselta lempilevyään, jonka sanoissa mainitaan jotakin radioista, ja tästä syystä hän ilmoittautuu työväenopiston radioamatöörikurssille. Tähän kaikkeen vierähtää päivä. Iltamyöhällä hän muistaa, että putki piti avata. Hän menee lavuaarin luo ja huomaa, että se onkin päivän aikana auennut itsestään.

RAPU pohtii, että äiti opetti, että "ensin tällä muovipumpulla vähän näääääin... tällä tavalla..." Rööri antaa jo lupauksen...plrp... Sitten vähän Pirkka Putkimies-pullosta... Ja niin se sujui kuin leikki! Vanhat konstit tepsivät! Pieni kyynel kimmeltää ravun silmäkulmassa hänen muistellessaan äitiään ja lapsuudenkotiaan, jossa tukkeutuneiden viemäreiden availu hämärinä syysiltoina kodin lämmössä oli aina niin turvallista ja kotoisaa.

LEIJONA soittaa paikalle kodin putkimiehen suorittamaan palveluksen. Samassa syssyssä hän tulee ajatelleeksi haavettaan, ja päättää vihdoin vaihdattaa kaikki asuntonsa hanat ja raanat, tiskialtaan, sekä suihkun metalliosat kullanvärisiksi. Hän keksii vaihtaa kullanvärisiksi myös autonsa pölykapselit.

NEITSYT kaivaa esille sisäisen insinöörinsä. Ruuvi kerrallaan hän irroittelee viemärin putket toisistaan ja asettelee ruuvit aakkosjärjestykseen. Tämän jälkeen hän poistaa tukoksen aiheuttaneet ainesosat. Nenässä hänellä on pyykkipoika ja käsissä suojakäsineet. Ne on hankittu juuri tämäntapaisia tilanteita silmälläpitäen. Kaikki onnistuu mainiosti. Kauhistusta herättää se, kuinka siivottomilta putket näyttävätkään sisäpuolelta! Ennen putkien liittämistä takaisin paikoilleen hän puhdistaa putket sisäpuolelta pulloharjalla, jonka vartta hän on jatkanut lisäosalla.

VAA'ALLE tämä on hieman liikaa. Naispuolinen vaaka ei hommaan suostu, hän heittäytyy naiselliseksi ja soittaa paikalle miesystävän. Miespuolinen vaakakaan ei viitsisi tahria juuri siistittyä ulkoista olemustaan, joten hän pyytää vaimonsa korjaamaan putket. Vaimo suostuu tähän tilanteen ymmärtäen.

SKORPIONI kiinnostuu tilanteesta. Häntä alkaa kihelmöidä ajatus, mitä kaikkea jännää tukkeutunut viemäri sisältääkään! Pääseepä jopa kurkkimaan putkien sisälmyksiin... Jee! Suurella mielenkiinnolla hän rassaa auki kaikki putket, selvittää tilanteen ja rassaa auki vielä lisääkin putkia, syventyen valtavalla intensiteetillä tutkimaan tätä salattua maailmaa!

JOUSIMIES lorisuttaa koko altaan täyteen kuumaa vettä ja lähtee hakemaan lapiota. Hana jää auki ja lattia tulvii jo vedestä. Hän koettaa vielä ravistella lavuaaria, mutta ei rupea rööri vetämään, tosin lavuaari jää hänen käteensä ja sotku yltyy. No, eipä tässä muukaan auta, hän viheltelee, vetää jalkaansa kumisaappaat ja soittaa palokunnan.

KAURIS soittaa ensin isännöitsijälle, sitten poliisille. Hän tekee rikosilmoituksen taloyhtiön huonosti hoidetusta viemäritilanteesta. Sen jälkeen hän soittaa vakuutusyhtiölle ja vaatii korvauksen puhelinkuluista: soitoista isännöitsijälle, poliisille ja vakuutusyhtiölle.


VESIMIES painaa nappia. Se on viritetty toimintavalmiiksi jo aikoja sitten. Vihdoin hän pääsee testaamaan käytännössä sen toimivuutta. Ja Heureka! Putki aukeaa silmänräpäyksessä. Vihdoin voi keksinnölle hankkia patentin!

KALA kokeilee ensin ajatuksen voimalla. Hän pyytää viemäriä aukeamaan, keskittyy ja meditoi ja lähettää käsillä parantavia säteitä lavuaariin. Kun tämä ei auta, päättää hän kokeilla vahvempia keinoja... tiskiaine... ei auta .. pesupulveri... ei... lisätään etikkaa... ei... vielä suolaa...Valtava vaahto kohoaa jo altaasta ja kuuluu outoa sihinää, kemiallinen seos vaikuttaa erinomaisen voimakkaalta, varsinkin kitkerästä tuoksustaan päätellen, ja HOKKUSPOKKUS plurp plurp prrrummps, yhtäkkiä seisonut vesi solahtaa riemukkaasti alas rööristä.

Mukavaa viikon alkua kaikille!

 

Viittä vaille valmiina...

Viktoria-ruusu - todennäköisesti, nimikilpi puuttui

Olen viikkotolkulla kerännyt tarmoa sen uuden kukkapenkin rakentamiseen ja nyt tuntuu, että hetki lähestyy... Ottaisinko jo huomenna lapion kouriini? Löysin Honkkarissa käydessäni Siperian riippahernepuun hintaan 19,95 €, joka tuntui minusta edulliselta. Puu oli hyvin kasteltu, mikä Honkkarissa ei ole niin itsestäänselvää. Joskus ihmettelen, kuinka he voivat kiskoa normaalihintoja kasveista, jotka ovat enemmänkin matkalla kompostiin. Henkilökuntaa on tietenkin sen verran vähän, ettei etenkään näin kesäaikaan ehditä pitää huolta kaikista myyntipihan kasveista. Luulisi kuitenkin, että iso hävikki näkyisi omistajien tilipussissa. Joskus oikein harmittaa, kun kokonainen häkillinen hyviä kasveja seisoo kuumassa auringonpaahteessa juuripaakut rutikuivina. Ostamastani riippahernepuusta yksi oksa oli poikki, mutta muuten se näyttää ihan hyväkuntoiselta. Vielä en kuvannut uutta puutani; tarkoitus olisi laittaa se huomenissa maahan. Paikkakin on jo melkein keksitty...

Etsiessäni lisätietoa riippahernepuusta, löysin Karin Berglundin "Unelmien kotipuutarha" -kirjasta yllä olevan, Elsa Beskowin piirtämän kuvan rikkaruohoista (kuva on julkaistu 1914 ilmestyneessä Elsa Beskowin "Kukkaisjuhla" -kirjassa eli Beskowin sanoin kirja kasviharrastajille). Yleensä, kun lähden etsimään jotain tiettyä asiaa kirjoista tai netistä, unohdun lukemaan kaikkea muuta ja niin kävi nytkin. Tuli opiskeltua lannoituksesta, maanparannuksesta, kompostoinnista ja niistä rikkaruohoista. En muistanutkaan, että tuo Berglundin kirja on ihan mukavaa luettavaa. Puutarhakirjoja on tullut vuosien mittaan ostettua monenlaisia, mutta tänään totesin, että kaipaan enemmän yksilöityjä kirjoja. Esimerkiksi omaa kirjaa puutarhan puista tai pensaista. Ruusukirja minulla jo onkin ja kärhökirjan lainasin kirjastosta. Se on kyllä tarkoitus hankkia omaankin hyllyyn. Puutarhakirjoja on kiva selailla, lukea ja niitä jaksaa tutkailla kerta toisensa jälkeen. 

Lainasin tutun tytön blogista (http://www.ansaitutpullakahvit.blogspot.fi/2012/07/mansikkasalaatti.html) oivan mansikkasalaatin reseptin. Ostin mansikat, mutta unohdin basilikan, jota lähdin ihan erikseen kaupasta hakemaan. Yksi basilikaruukku maksoi joka kaupassa saman 1,65 euroa. Muutama oksa. Aika kova hinta minusta. Harmittelin, että itselläni on vain yksi pieni ruukullinen basilikaa ja kasvimaalla vain  perinteiset persiljat, tillit ja ruohosipulit. Tässähän kannattaa laittaa korvan taakse ensi kesää varten suunnitelma kunnollisesta yrttimaasta. Tulee äkkiä euroina takaisin, kun voi kipaista omalle kasvimaalle yrttejä hakemaan.

Vaikka eihän sitä mansikkasalaattiakaan joka päivä syödä, joten joskus voi törsätä. Ruoan hinta on kyllä noussut niin paljon, että kaikki omasta puutarhasta saatava näkyy myös kukkarossa.

MINNAN MANSIKKASALAATTI (5 hlölle)

noin 3 l mansikoita

100 grammaa tuoretta basilikaa silputtuna (1-2 basilikaruukkua/mansikkalitra)
reipas loraus ruokosokeria

yhden limetin mehu

tujaus vaaleaa rommia

sekoitetaan ainekset ja annetaan mehustua 

Oheinen kuva ja ohje lyhennettynä Minnan blogista:
http://www.ansaitutpullakahvit.blogspot.fi

* * * * * *

Ajattelin tehdä nyt aluksi yhden litran annoksen, vaikka uskonkin mansikkasalaatin olevan herkullista. 

Puutarhassani on kasvanut vuosien ajan parissakin paikassa Japanin tatarta. Se on pysynyt omalla paikallaan, eikä ole liiemmin häirinnyt. Tänä kesänä istutin tuijia tulevaksi aidanteeksi ja siitäpä nuo tatarit villiintyivät. Niitä tuntuu pukkaavan joka paikasta ja mitä enemmän niitä maasta pois kiskon, sitä innokkaammin ne tuntuvat kasvavan. Miten ihmeessä niistä pääsee eroon? Pienikin juurenpala maahan jäätyään näyttää monistuvan ja tatarin kasvunopeus on hurjaa luokkaa. Kerran viikossa ei riitä perkaustahdiksi vaan harva se ilta pitäisi kulkea nyhtämässä alkuja maasta irti. Jotkut irtoavat hienosti pitkältä maasta, mutta toiset ovat niin tiukassa multaan ankkuroituna, että lapio on tarpeen. Lapiokin on joissain paikoissa hankala työväline, kun pitäisi varoa säilytettävien kasvien juuria. Nyt on hyvät neuvot tarpeen. Kertokaa viisaat ja kokeneet!!!

Kärhöni Ville de Lyon on avannut tämän kesän ensimmäisen nuppunsa. Tosin niin korkealle, että jouduin käyttämään zoomia saadakseni kukan ikuistettua. Pari muuta kärhöä odottaa edelleen istutusta.

Hieno timanttituijani muistuttaa lähinnä Muumien Mörköä. Naapurit lapset kävivät koristelemassa tuijaa riippabegoniasta maahan pudonneilla kukilla. Nyt minulla on koristeltu kesäkuusi. Tässä on oiva esimerkki siitä, että kannattaisi harkita parikin kertaa, ostaako kaupasta valmiiksi kuivaa tainta. Mikä ihmeen kiire minulla oli saada tuijat juuri tuona päivänä ja juuri tuosta kaupasta! Ja miten voi olla niin huono tuuri, että molemmille käy kaltoin. Annoin niiden imeä vettä rauhassa multapaakkuihinsa ennen istutusta ruukkuihin. No, mitäpä tuota enää harmitella. Taloudellisesti tappio ei ole kovin suuri, mutta harmistus sitäkin suurempi. Ajatus oli entisten kesien tapaan siirtää tuijat syksyllä maahan, mutta nyt niistä tehdään todennäköisesti haketta. Tuollaisina sisäänkäynnissä nököttäessään kuivuneet tuijat kehittävät lähinnä kärsivällisyyttäni. Koska tulee se hetki, jolloin kiireistä huolimatta kiikutan "kesäkuuseni" haketustyömaalle jatkokäsittelyä odottamaan?

Ja tämän päivän lopuksi laiskan naisen kuutamokuva. Parina iltana kuu on noussut puiden takaa istuessani telkkua katselemassa. Eilen kamera sattui olemaan ihan vieressä ja nojatuolista nousematta näppäsin ikkunanäkymän. Kello oli noin puoli yksitoista ja ulkona alkoi olla jo hämärää, hämärämpää, miltä tässä kuvassa vaikuttaa. Ei muuta, kuin mukavaa viikonvaihdetta! Toivottavasti huomenna paistaa aurinko, sillä nyt ulkona sataa kaatamalla.

Liljat ja tuijat

On sitten aurinkoinen tai pilvinen päivä, loistavat nämä liljat keittiön ikkunan takana kirkkaina. Ne nousevat vuosi toisensa jälkeen könöttämään keskelle kuunliljapehkoa. Mielestäni en ole niitä sellaiseen paikkaan koskaan istuttanut, mutta syystä tai toisesta en raaski poiskaan kaivaa. Pitäisi päättää, kumman siirrän; sen kuunliljan vai nämä värililjat. Jotenkin minusta tuntuu, että niillä on jokin ihan oma yhteinen salaisuus, hengenheimolaisuus, joka saa ne voimaan hyvin ja viihtymään erityisesti samassa paikassa kasvamalla. Ehkä ne tykkäävät, että kun tässä ollaan kuitenkin liljoja kumpainenkin... Puuhaillessani keittiössä näen liljojen loiston miltei ulos katsomatta. Niiden varret nousevat korkealle kuunliljapuskastaan. Ikäänkuin tuo kuunlilja olisi päättänyt olla tyystin erilainen kuin sen lajitoverit vierellä ja pukata ilmoille kokonaan toisenlaisen kukan. Ei hentoa sinikelloista vartta vaan tukevia patukoita huipussaan kaikesta ympäristön vihreästä selkeästi erottuvia maljamaisia ihanuuksia.

Jokaisessa perheessä ja parisuhteessa on omia sanontoja ja jankutuksia, jotka eivät yleensä aukene sisäpiirin ulkopuolisille; jos aina sisäpiirillekään. Ukkokulta ei ole kovin innostunut kukista, ellei se kukka ole kiinni kurpitsassa, avomaankurkussa tai muussa hyötykasvissa. Hänelle kaikki kukat ovat yksi ja sama kirjovehka. Sinänsä hassua, sillä meillä on kyllä ollut joskus huonekasvina kirjovehka, mutta siitä on suorastaan ikuisuus. Minulla on jo iäkäs sukulaispariskunta, joiden etunimet ovat Yrjö ja Lilja. Samoin kaksi hyvää ystävää, Ulla ja Tuija, joiden kanssa oli vuosien ajan tapana käydä syömässä; usein vielä pizzaa, sillä olimme tavanneet Italian-matkalla. Voitte olla varmoja, että Ukkokulta kysyy heti: "Missä Yrjö?", jos puhun liljoista ja heittää takuulla kommentin Ullasta viitatessani jossain yhteydessä pihalla kasvaviin tuijiin. Näin nuo iäkkäät sukulaiset ja ystäväni Italian-matkalta elävät varsin vilkasta elämää puutarhassamme.

Lämmin tiilikatto höyryää sateen jälkeen

Netin säätutka ilmoitti, että puolen päivän aikaan tulee sade ja niin myös tuli. Mustat pilvet vyöryivät taivaan yli jyristen ja salamoiden ja kohisten rankkasateena maahan. Koko näytös oli ohi vartissa ja sitä seurasi jälleen auringonpaiste, joka sai lämpimälle tiilikatolle sataneen veden höyryämään.

Odottelin sateen päättymistä terassilla ja kurkistelin maailmaa orvokkien takaa. Eipä ole hullumpi kukka selkäpuoleltakaan katsottuna. Tänä kesänä olen saanut orvokit kasvamaan ja kukkimaan kauniina. Usein niiden varret venähtävät pitkääkin pidemmiksi ja itse kukka kutistuu olemattomaksi. Ehkä taika on jatkuvassa nyppimisessä, jota on tullut viime aikoina harrastettua. Kun iltaisin kulkee puutarhassa tekemässä tilannekatsausta ja näppäämässä valokuvia kukistaan, tulee samalla nypittyä ja tutkailtua kasvejaan tavallista yksityiskohtaisemmin.

Kevättalvella kaadetut puut on pilkottu ja odottavat parhaillaan pinoamista. Aie on jäänyt tyystin puolitiehen, sillä mehiläiset ovat rakentaneet pesiään kalikkakasaan, eikä lähelle ole menemistä. Jo parin metrin etäisyydellä liikkuminen saa aikaan sellaisen kuhinan ja pörinän, että mielellään katselee ympäriltään sopivia pakoreittejä. Ukkokulta sai jo piston jalkaansa yrittäessään saada jokusen kalikan reunamilta pois. Täytynee odottaa mehiläisten muuttoa ja jättää kalikat joksikin aikaa rauhaan.

Vaikka kuinka yrittäisi tasata pihahommia eri päiville, tuppaa joukkoon päiviä, jolloin tekemistä riittää aamusta iltaan. Eilen lähdin heti aamusta ämpärin kanssa alapihalle poimimaan punaherukoita. Ne olivat jo niin kypsiä, ettei oksia parantanut liikoja ravistella. Marjat ovat isoja ja kiinteitä, kuin minikokoisia tomaatteja. Yhdessä tertussa on toistakymmentä kypsää marjaa. Viidestä pensaasta sain neljä ämpärillistä marjoja, jotka pakastin sellaisenaan. Yhden ämpärillisen annoin naapurille, jotta meidän pakastimeen jäisi tilaa myös mustikoille ja omenapakasteille. 

Marjat poimittuani ja pakastimeen säilöttyäni, ryhdyin nurmikonleikkuuseen. Olipa se taas venähtänyt pitkäksi. Viikko on maksimi leikkuuden väliksi. Jos pidempään antaa nurmikon olla omassa rauhassaan, sitä joutuu tahkoamaan useampaan kertaan ja kenties vielä haravoimaan leikkuujätteen. Meillä kun ei ole keräävää leikkuria vaan vanha vekotin nakkaa silpun sivulle. Ja leikkaamisen päätyttyä on myös syytä poistaa leikkurin pohjaan jämähtänyt aines, kun se vielä on tuoretta ja lähtee helposti pois. 

Jotta saisin nollattua puutarhatyölistani, hain vielä tikkaat talon päädystä ja ryhdyin sitomaan pitkäksi venähtänyttä - kaikkiko nyt venyy - villiviiniä. Alkoi jo talon sisällä olla kovin hämärää päiväaikaankin, kun villiviini roikkui ikkunoiden edessä. Aikoinaan istutin talon seinustalle tuon villiviinin ja Pohjantähti -ruusun ja mm. Norjanangervoita. Sittemmin kaivoin angervot ylös ja siirsin kokonaan muualle. Rakensimme talon seinustalle pation ja jätimme köynnökset paikoilleen. Niitä varten patioon tehtiin aukot. Jos nyt saisin päättää, en välttämättä istuttaisi mitään ihan kiinni taloon. Eivät ne näytä vahingoittaneen taloa, kunhan muistan käydä kiskomassa kattotiilien alle ja väliin kasvaneet villiviinin versot pois. Jotenkin vaan kasveja olisi helpompi hoitaa eikä niiden kasvua tarvitsisi rajoittaa, kun ei olisi talon seinää ihan vieressä.

Kun villiviini oli ohjattu omille urilleen ja patio lakaistu sadoista koivunsiemenistä ja muusta roskista, olikin aika mennä vilvoittavaan ja puhdistavaan suihkuun. Mikä onkaan mukavampaa, kuin ahkeran työpäivän päätteeksi käydä suihkussa ja viettää loppuilta lokoisasti joko kirjan tai telkkarin ääressä.

Rikkaruohoinen juttu

Vikkeläjalkainen otus nurmikolla - ja kookas.

Voisihan sitä vaihteeksi ryhtyä tyytyväiseksi ihmiseksi, voisihan! Nyt on niin lämmintä, ettei kunnolla henki kulje. Ilman kosteus lienee 90 %:n paremmalla puolella, päätellen siitä, että pientä suurempi liikahdus aiheuttaa hikinoron otsan lisäksi ihan kaikkialle kroppaan. Aurinkokin porottaa täydeltä taivaalta viime yön mahtavan ukkosmyrskyn jälkeen. Narulle ripustettu pyykki tuskin kuivuu tämän vuorokauden puolella vaikka tuuli hiljaa ulkona henkäileekin. Kissakin on niin naatti, että makaa täydessä unessa sohvalla tassut kohti kattoa. Kurnauttaa vaan hengissä olemisen merkiksi ohi kulkiessani. Kun satoi, satoi liikaa. Kun oli koleaa, oli liian koleaa. Nyt on helteistä ja niin saa ollakin. Kyllä sitä taas hetken päästä joudutaan kylmässä värjöttelemään.

Pojan kanssa käyskenneltiin eilen alapihalla ja hän totesi puolijoukkueteltan yhä olevan pystyssä. Ehdotti savupiipun pystyttämistä teltan katolle. No, teltastahan ei ole kysymys vaan syntymää odottavasta uudesta kukkapenkistäni. Se on ympyrän muotoinen keko, jonka olen toistaiseksi peittänyt parilla vihreällä muovipressulla. Hiljalleen ideat kukkapenkin olomuodosta ja asuttamisesta ovat kypsyneet mielessäni, mutta kuka idiootti tällaisella helteellä lähtee lapiota heiluttamaan tai kottikärryjä ajamaan. Ei, odottakoon päiviä parempia ihan rauhassa. Ehtivät rikkaruohotkin kuolla valon puutteeseen siellä pressun alla.

Saimme hienot viljelylaatikot sopivasti valmiiksi alkukesäksi ja pääsimme kylvämään niihin sitä sun tätä. Pettymys on ollut melkoinen, kun itäminen on ollut niin onnetonta. Minun laatikossani rehottaa kaksi riviä Kehäkukkaa, yksi rivi Persiljaa ja muutama vaivainen Tillinvarsi. Ukkokullalla parhaan menestyksen ovat tuottaneet tavallinen sipuli ja Punajuuri. Salaatista ei ole näkynyt yhtikäs mitään. Olemme harrastaneet kasvimaallaamme vuoroviljelyä ja kärränneet kompostia kasvimaalle, mutta olisiko multa sittenkin liian köyhää? Yhteen viljelylaatikkoon tuli huononlaista multaa, se myönnettäköön. Mutta ainakin kahdessa olisi pitänyt olla edes vähän ytyä. No, jatkossa täytyy parantaa multaa - ja ehkä vähän voi laittaa myös kostean kolean kesän syyksi. Rikkaruohoja ei ole ollut kovin paljon, olemmehan vuosikausia niitä kitkeneet ja lisäksi laatikoiden päällä oli pitkään harsot.

Peruna näyttää viihtyvän kasvimaallamme. Varsinkin, kun emme ole ainuttakaan perunaa kahteen-kolmeen vuoteen sinne kylväneet. Aiempina vuosina perunaa kylvettyämme, Juuso kaiveli kasvimaalla kuoppiaan ja lennätteli perunoita sinne tänne. Niin ne ovat nähtävästi jääneet elämään omaa elämäänsä ja putkahtelevat milloin mistäkin. Nyhdin jo kesäkuussa jokusen yksilön pois viljelylaatikostani, mutta laatikoiden ulkopuolella on useampi varsi parhaillaan kukkimassa. 

Kylvin keväällä kirsikkatomaatin siemeniä. Mielessäni ajattelin, että niin pienet tomaatit kasvavat pienessä pensaassa. Kohta nuo tomaatinvarret ovat pidempiä kuin minä itse, mutta alkoivat sentään kukkia. Tiedä häntä, ehtivätkö hedelmiksi saakka kehittyä? Taitaa tämän kesän kasvun ihme kohdata vähän yhden sun toisen kasvin kohdalla. Kultapallonkin varsi huitelee reippaasti Ukkokullan päätä korkeammalla ja hänen mittansa on suomalaista keskivertoa eli 175 cm. 

Karhunköynnös yrittää tehdä uutta valloitusta.

Eräs bloggari kirjoitti rikkaruohoista mainiten esimerkkeinä mm. Vuohenputken, Rönsyleinikin ja Niittyhumalan. Niistä kaikista minulla on omakohtaisia kokemuksia. Omakotiasumisen alkuvuosina olin aikamoisen vihreä näissä puutarhahommissa - ja osittain olen totisesti vieläkin. Meidän ongelmalliseen rinteeseemme ilmestyi mukavan näköistä keltaisena kukkivaa ja pitkin vanoin sinne tänne lisääntyvää kukkasta, jonka kasvikirjojen avulla tunnistin Rönsyleinikiksi. Ei ollut silloin netin keskustelupalstoja, joista tarkistaa ihmisten kuvauksia ja mielipiteitä, joten päätin luottaa omaan arviointiini ja totesin kukan nätiksi sekä hyvin leviäväksi. Sitten istutin sitä oikein urakalla rinneluiskaan ajatuksena, että leinikki ajan mittaan leviäisi koko rinteeseen ja sitoisi maan paikoilleen. Levisihän se, myös rinteeseen, mutta sen ohella kaikkialle muuallekin. Ja erityisesti sieltä muualta sitä olin äärimmäisen vaikea saada pois. Eikä se nyt niin kaunis ollut, että sitä olisi ehdoin tahdoin pitänyt istuttamaan ruveta. No, työllä sain sen vihdoin pois kukkapenkeistä, mutta nurmelle se kotiutui ja yrittää sieltä käsin aika ajoin valloittaa muita osia puutarhasta.

Myös Niittyhumalaan ehdin ihastua ja vähän sitä jo siirtää Pikkupuutarhan yhteen loukkoon maata peittämään. Niittyhumala on hauskan näköinen kukkiessaan, eikä sen lehdistökään hassumpi ole. Se tosiaan leviää tehokkaasti. Liian tehokkaasti, sillä nyttemmin se tykkää kasvaa osoitetun paikkansa lisäksi pikkupuutarhan käytävillä. Se juurtuu helposti hiekkaankin ja kattaa nopeasti ja peittävästi isompiakin alueita. Annoin sille lähtökäskyn, mutta sen verran hellämielisen, että se saa jäädä Norjanangervojen alueelle. Keväällä leikkasin angervopensaat muutaman sentin tapille ja nyttemmin ne ovat jo puolimetrisiä pensaita. Tiheitä ja reheviä, kuten oli tarkoituskin. Angervojen alla ei jatkossa mikään kovin hyvin menesty valon ja varmaan myös ravinteiden puutteen vuoksi.

Lyhtykoiso nupulla

Onneksi olen älynnyt välttää Vuohenputkea ihan alusta saakka, enkä ole erehtynyt käyttämään sitä nopeasti leviävänä perennan korvaajana. Sen tuo putki uhkaa tehdä ilman avustustakin. Toistaiseksi olen pärjännyt kohtalaisen hyvin taistelussa Vuohenputken kanssa, mutta kyllä se vaatii säännöllisiä iskuja niihin paikkoihin, joissa putkea esiintyy. 

Rikkaruohot ovat selvästi kehittyneet taistelemaan elintilasta, jonka huomaa mm. siitä, että niitä on lähes mahdoton saada kokonaisina mullasta irti. Aina jää jokin juurenpätkä tai pala, josta seuraavan sateen tullen roihahtaa kymmenen ellei peräti kymmeniä uusia innokkaita alkuja. Vuohenputkiin en ole Fiskarsin rikkaruohonpoistajaa kokeillut, mutta kylläkin Rönsyleinikkiin ja Voikukkaan. Kumpaiseenkin tuo oranssimusta työkalu on ehdoton. Voikukkakin nousee kokonaisen juurensa kanssa, kun muuten se on likimain mahdotonta.

Espoon rautatieasema Espoontorilta katsottuna

Kuukausi sitten liikuin Espoon keskustan rautatieasemalla. Sateinen ja harmaa päivä piristyi kummasti nähdessäni kirkkailla väreillä maalatut betoniset kukka-altaat. Aseman ympäristö ei ole niitä viehättävimpiä paikkoja, eikä myöskään tämä torialue, jossa tuskin koskaan näkee minkäänlaista toritoimintaa punavalkoisine myyntikojuineen. Toki nämä kukka-altaat olisivat vielä vetävämmän näköisiä, jos niihin olisi istutettu kauniita kukkia. Ehkä istuttamista pidetään turhana rahan tuhlauksena, jos vaikka kasvit riivitään heti pois. Sinänsä harmillista.

Vaikka mikään tekniikan mestari en olekaan, tietokoneen kanssa osaan yhtä jos toistakin. Silti tämä aiheuttaa usein minulle harmaita hiuksia. Muutaman päivän ajan olen taistellut bloggerin kanssa. Yhtenä päivänä käyttämäni pohjan taustavärit olivat muuttuneet ja niiden kanssa tässä on tullut tapeltua. Kirveelläkään en saa mieleisiäni, tai oikeastaan enää se kirves onkin kokeilematta...

Ukkosta odotellessa

Liljoja en ole vuosiin istuttanut ja jäljellä näyttääkin olevan enimmäkseen keltaisia ja oransseja lajeja. Keltaisia en ole tainnut koskaan ostaa, vaan niitä on tullut nettikaupasta mm. tilaajalahjana ja uskollisena olen nekin tunkenut multaan. Ja kuten olen ennenkin sanonut, keltainen ja oranssi taitavat olla erityisen kestäviä lajikkeita, koska jaksavat kukkia ja kasvaa vuodesta toiseen muiden värien paikalta kaikottua.

Väsynyt kasvimaan vartija ei tykännyt mamman kuvausinnosta. Juuso oli sen näköinen, että voisi tuo mamma jo lähteä muualle, että hän saisi rauhassa nautiskella torkkumisesta.

Mahtaako kukaan ihan tarkoituksella ukkosta odottaa, mutta sellainen tuntuu olevan tulossa. Pihalla on virinnyt tuuli, josta huolimatta ilma on seisovan kuumaa ja sähköisen tuntuista. Lännen ja etelän suunnalta taivaalle on muodostunut pilviä. Liiemmin ei täällä meikäläisen leveysasteella ole ukkosta tänä kesänä kuultu, ei nähty. Muutama hassu jyrähdys ja pari salamaa. Vettä on sen sijaan tullut myös ukkoskuuroina, niitä en kaipaa laisinkaan. Kuivuudesta ei ole ollut huolta. Keskiviikosta lähtien olemme saaneet nauttia auringosta ja lämmöstä. Siis lähes helteistä ja lämmön soisi jatkuvan, jotta tuntuisi edes jonkin aikaa oikealta kesältä. Sinänsä en hirveästi helteistä välitä, koska silloin ei jaksa mitään ahkeruuteen viittaavaa pihalla tehdä. Tokihan ihan silkka laiskottelukin on sallittua ja jokaisen lomalla myös toivottua. Mitenpä muuten talveen voisi tankata.

Jotain hienoa löysin tänään puutarhasta. Pojan kanssa mittailimme alapihaa ja tarkastelimme tiluksia. Vuosi sitten istutettu ja punaherukaksi luultu marjapensas onkin valkoherukka. Jippii!!! Ostin sen valkoherukkana, mutta ryhtyessäni pensasta istuttamaan, huomasinkin siinä punaherukan nimikilven. En jaksanut enää lähteä sitä vaihtamaan ja laitoin maahan, vaikka rankasti harmitti. Onhan meillä jo ihan riittävästi punaherukkapensaita. Ja nyt löysin tuosta kovan onnen pensaasta näitä ihania valkoisia terttuja. Marjat ovat vielä hieman raakoja, mutta yllättävän monta hienoa terttua oksilla riippuu. 

Näitä kesäkukkia tulee joka kesä kylvettyä; tuoksuhernettä, kehäkukkaa ja krassia. Helppoja, tuoksuvia ja kauniita. Keltainen ja oranssi eivät ole laisinkaan minun värejäni, mutta krassissa ja kehäkukassa ne ilahduttavat ja tuovat lapsuuden kesät mieleen. 

Ja nyt alkaa ulkona olla sen näköistä ja kuuloista, että tietsika on parasta laittaa kiinni. Uutisissa väitetään rajujen ukkosten saapuvan Uudellemaalle vasta puolenyön aikaan, mutta ei tainnut toimittaja vilkaista ikkunasta ulos.

Puutarha sairastaa

Puutarhassa ei aina kaikki ole hyvin. Runsaan etanapopulaation ja kirva-armeijoiden lisäksi erilaiset homesairaudet näyttävät iskeneen tulevaan satoon. 

Karviaishärmääkö?

Åkero-omenapuussakin jotain vialla?

Lintu - siis ihan oikea sellainen - oli pyrähtänyt pikkuvessan ikkunalaudalle ja pudottanut toisen siellä nököttäneistä keramiikkalinnuista. Tipulta lohkesi pyrsö ja pää. Oli tainnut oikea lintunen säikähtää, koska oli jättänyt paikalle hätäkakat.

Kun tuossa kesäpäivän pimeyttä Ukkokullalle harmittelin, hän totesi: "Ei haittaa, kun on itse tarpeeksi välkky!" Niin, mitäpä siihen lisäämistä.

Sadepäivän jorinoita

Pikkupuutarhan polku on hetken aikaa siisti

Eilisen aurinkoinen ja lämmin päivä salli Pikkupuutarhan siivoamisen jatkamisen. Rikkaruohot lähtivät helposti märästä mullasta, lauantai-illan rankkasateesta oli ainakin tällä tavoin hyötyä. Kahden päivän kovan urakan jälkeen Pikkupuutarha on nyt hetken ajan siisti ja polut ovat selkeästi nähtävissä. Kunpa kaikki kauniit kukat kasvaisivat yhtä vikkelästi kuin monet rikkaruohoiksi luokitellut kasvit. Kitkin voikukkaa, ahomansikkaa, niittyhumalaa, hiirenvirnaa ja monia muita, joita en äkkipäätään tunnistanut. Ahomansikka on kaunista, niittyhumala on kaunista ja hiirenvirnakin on kaunista, kunhan eivät kasva keskellä varta vasten ostettuja ja huolella istutettuja perennoja.

Talviot ovat hetken omalla reviirillään

Malttamaton luonteeni näkyy hyvin puutarhassani. Istuttaessani jotain kukkalajia, en millään jaksa odottaa sen kasvua ja tilan ottamista vaan harrastan monistamista eli tungen joukkoon muista kukkapenkeistä jaettavaksi sopivia kukkia. Tämä on johtanut siihen, että minulla on kaikkea kaikkialla. Ei siis mitään hienoja ja harkittuja perennapenkkejä, joissa eri lajikkeet kukkisivat toukokuusta syyskuuhun tuuheina ja tiiviinä puskina etualan pienimmistä taustan korkeimpiin. Enpä tiedä, mihin olet vuosikaudet multasormeani tökkinyt, mutta tuntuu kuin vasta muutaman viime vuoden aikana olisin löytänyt jonkinlaisen punaisen langan, jota kykenen seuraamaan tulevinakin kesinä.

Möyriminen mullassa ei aina ole ongelmatonta. Milloin lapionvarsi kopsahtaa kipeästi varpaille, milloin iso kivi vyöryy jaloille, ihon alle tunkeutuneista ruusunpiikeistä ja nokkosen poltteesta puhumattakaan. Niin ja kutiavat hyttysenpaukamat tai paarmanpuremat sekä kaikenlaiset muut nirhaamat ja mustelmat. Mahtoiko minulla olla lapsenakaan niin kolhiintuneet raajat kuin nykyisin pyrkiessäni täyttämään puutarhaunelmaani.

Monen kesäperinteeseen kuuluu mattojen ja vuodevaatteiden pesu. Meidän räsymatot ovat niin pieniä, että pystyn pesemään niitä omassa pesukoneessa aina tarpeen tullen, vaikka monta kertaa talven mittaan. Vuodevaatteitakin tulee pestyä muulloinkin kuin kesällä. Mutta kesäpyykkiin liittyy silti jonkinlaista ylimääräistä puhtauden tuntua. Täkit ja tyynyt raikastuvat kuivuessaan kesäauringon poltteessa ja iltatuulen vireessä. 

Siihen nähden, miten paljon tänä kesänä on satanut, olen saanut hienosti pyykättyä peittoja, verhoja ja muita raskaampia tekstiilejä. Eilen pyöri useampi koneellinen ja suurimman osan sain myös ennen iltaa viikattua pois narulta. Viimeinen koneellinen jäi kuitenkin narulle roikkumaan. Tarkoitus oli hakea ne ennen nukkumaanmenoa sisälle, mutta tyystin unohdin. Niinpä ne ovat yön aikana alkaneessa sateessa imeneet itseensä niin paljon märkyyttä, etteivät sisälläkään ihan heti kuivu.

Tuo Pikkupuutarhan siistimisurakka ja Vasemmanrinteen kunnostus imivät kyllä mehut muutamaksi päiväksi eteenpäin, eikä juuri nyt ole minkäänlaista intoa astua saappaisiin ja noutaa lapio kellarista. Lisäksi ulkona sataa. Ei kaatamalla eikä tihuttaen vaan tasaisesti ripsuttaen, ja taivaskin on niin läpitunkevan harmaa, ettei sade ihan heti taida lakatakaan. Siis puutarha ja puutarhuri levätköön. Tauko saattaa olla hyväksikin, koska nyt on aikaa miettiä noiden naapurin miniältä saamieni lahjakasvien sijoituspaikkoja ja sen pressujen alla lymyävän uuden kukkapenkin tulevaa olomuotoa. Ja voisihan sitä vaihteeksi askarrella korttejakin.

Pieni polku metsän halki vie...

Metsän sijasta tämä polku kulkee Pikkupuutarhaan. Polkua ei kuitenkaan juurikaan näy, sillä talvio kumppaneineen on ryhtynyt kasvattamaan siltaa yli synkän polun. Syvemmällä Pikkupuutarhassa ahomansikka ja maahumala ovat niinikään käyttäneet sateisia säitä ja muita kiireitäni hyväkseen lähettämällä etäpesäkkeitään pitkin poikin istutuksia. Puoli ämpärillistä punaisia herukoita pois räkättien ruokalistalta kerättyäni ja hiekkakäytävät haravoituani iskin hansikoidut kynteni Pikkupuutarhaan. Kylmästi leikkasin  polun reunoilta ylimääräisiä talvioita ja  kevätkaihonkukkia kiikutettavaksi kompostiin. Ahomansikoita kiskoin juurineen pois. Kivojahan ne olisivat pysyessään omassa paikassaan, mutta kun niiden pitää lähettää pitkiä sateliittejään ympäri Pikkupuutarhaa. Eikä punaisia marjoja viitsi niin läheltä tietä poimia syötäväksikään. 

Ai, että tuntui hyvältä saada polku näkyviin ja aina ohi kävellessä silmänurkkaan pistäneet rikkaruohot kuriin. Pikkupuutarhan kulmassa Pajuangervo, Metsäruusu ja Töyhtöangervo ovat myös muutamassa vuodessa rehevöityneet ja laajentaneet reviiriään. Olisi iso urakka ryhtyä kaivamaan niitä maasta ja rajoittamaan kasvualaa. Niinpä sitten käytin taikasaksiani ja kiikutin oksia kottikärryihin odottamaan siirtoa haketettavien paikalle. Eivät ne hukkaan mene hakkeenakaan, päinvastoin, haketta tarvittaisiin taas yhteen jos toiseenkin paikkaan.

Kylläpä tuntui hyvältä olla vauhdissa jälleen. Ilmeisesti en ole saanut tarpeeksi kiskoa rikkaruohoja ja siistiä vanhempia kasvustoja, kun ihan huomaamatta kului tunti jos toinenkin. Havahduin ajatuksistani ja työn tuoksinasta Pojan saapumiseen. Hän oli tullut viettämään Ukkokullan kanssa saunasessiota. Siinä hän vierelläni kummasteli, miksi olen rakentanut polkuja, jotka eivät johda mihinkään. No, olihan minulla jossain vaiheessa ajatus tehdä Pikkupuutarhan polusta ympäri käveltävä ja parikin uloskäyntiä sisältävä reitti. Koskaan ei kuitenkaan saa aliarvioida luonnon valintaa ja kasvien mittasuhteita. Ennen kuin huomasinkaan, oli yksi reittivaihtoehto umpeenkasvanut ja toisen taas totesin muuten epäkäytännölliseksi. Pikkupuutarhallahan ei ole sinänsä mitään tarkoitusta. Se vain syntyi nurmikon hävityksen tuloksena ja hiukan ehkä myös muualta poistettujen kasvien kaatopaikkana, tai välivarastona, tai tai tai... 

Siinä vaiheessa, kun Pikkupuutarhassa alkoi olla enemmän pensaita ja kukkia, kuin nurmikkoa, huomasin myös rikkaruohojen viihtyvän siellä erinomaisesti. Helpottaakseni liikkumista ja kasvien hoitamista, rakensin polun huoltokäytäväksi mutta myös tieksi kukkien luo. Pitäähän niitä päästä ihan läheltä ihailemaan, haistelemaan, nyppimään. Pikkupuutarha ei ole laisinkaan valmis alue. Ei, kaukana siitä. Sieltä poistuu ja sinne muuttaa varmasti tänä kesänäkin yhtä sun toista. Eikä mikään ihme olisi, jos nuo huoltopolut jossain vaiheessa kohtaisivatkin toisensa ja Pikkupuutarhan poluista muodostuisi ympäri käveltävä reitti. Kissan ja Pojan iloksi.

Ihanan lämmin ja aurinkoinen päivä oli kulkenut iltapäiväkahviaikaan. Kippasin rikkaämpärin kottikärryihin ja suunnistin kohti kompostia. Ajatus oli vielä illan aikana haravoida Pikkupuutarhasta kunnostetut osuudet, kunhan kävisin juomassa kupposen kahvia Ukkokullan ja Pojan kanssa. Eihän sitä heinäkuussa yleensä iltaviideltä tarvitse keittiöön valoja sytytellä, vaan nyt meni niin pimeäksi, että vesisade olisi vain muutamasta minuutista kiinni. Sade tuli ja ukkonenkin alkoi jyrähdellä. Sadetta tuli itse asiassa kaatamalla ja sen verran pitkään, ettei enää tehnyt mieli mennä märkään puutarhaan. Vaan sainpa hyvän mielen ja huomenissa on jälleen luvassa sen verran aurinkoista, että voin siivota Pikkupuutarhasta loputkin polkuosuudet.

Jokunen viikko sitten tein näitä rapskulehti-betoni -linnunjuoma-astioita useamman kappaleen. Tähän yksilöön sain vihdoin liimattua tuon pienen linnun ja kiikutin lehden nimipäivälahjaksi naapurilleni. Vielä on yksi tallella, mutta siihen en ole saanut riittävästi kulhomaista syvyyttä. Se saanee jossain vaiheessa paikan jossain päin omaa puutarhaa.

Älä nuoruuden ruusuja kauniita

sinä maailman turmella anna.

Muuten kadotat helmen kalleimman,

jota muistojen ketjussa kannat.

Kiiltokuvakirjastani 9.10.1965

Kyllä auringonpaiste tuntuu hyvältä

Alituisten sateiden ja omaishoitopäivien vuoksi puutarha on jäänyt totisesti toiselle sijalle, ellei sitten peräti kolmannelle. Jonkun kerran olen kaihoisasti katsonut ikkunasta ja todennut, että tuonne pitäisi ehtiä... Puutarhasta ei montaa päivää poissa tarvitse olla, kun jo ruoho rehottaa ja rikkaruohot valtaavat uusia alueita. Toisaalta melko nopeasti paikat saa kuntoon, jos pihalla vallitsee jonkinlainen perusjärjestys. Sama pätee tietenkin myös kodin sisätiloihin.

Vasemman rinteen kunnostusprojekti on odotellut jatkoa viikon ja eilen sitten pääsin sen kimppuun heti aamusta. Aurinko paistoi likimain siniseltä taivaalta ja shortseissakin tuli kuuma kaivella ja kärrätä. Rinteessä odotti vanha räsymatto ja osin myös maanrakennuskangas. Levitin lopun kankaan ja seuraavaksi kaivoin rinnettä ja nurmea erottamaan vyöhykkeen, jonka rotin nurmikosta ja rinteestä suodatinkankaalla, täytin pikkukivillä ja kivituhkalla. Tämän jälkeen istutin Sammalleimua, Sulkaneilikkaa ja Maksaruohoa pieninä tuppaina. Leikkasin suodatinkankaaseen pienen viillon, jonne laitoin istutettavan kasvin ja sen jälkeen painoin vielä multaa sen ympärille. Rinteen alareunaan oli laitettava tuki kivistä, jotta multa pysyy rinteessä, kunnes kasvien juuret sitovat sen. Rinteen portaiden vierustaan istutin kiviä kivituhkaan. Laitan sinne Mehitähteä ja sammalkasvia pieniin multataskuihin - kunhan kerkiän. Aroniapensaiden alle laitoin kostutettua sanomalehteä ja sen päälle levitin oksahaketta. Lopuksi siivosin roskat ja haravoin nurmikon sekä korjasin pois työkalut. Vielä riittää viimeistelyhommia ja sen jälkeen täytyy seurata, lähtevätkö kasvit kasvamaan ja ihan varmasti myös joudun rikkaruohoja nyppimään. Aina niitä nousee ihan uusiinkin penkkeihin. Yritin seuloa vanhaa multaa, mutta se oli toivotonta liian pienisilmäisen verkon vuoksi. Niinpä pyrin nyppimään pois kaikki silmin nähtävissä olevat juurenpalaset ja mielestäni epämääräiset kokkareet.

Kaivaminen, kärrääminen ja kivien siirtely on hikistä puuhaa kesäauringon paisteessa. Äkäiset paarmat hyökkäsivät hikiseen ihoon ja niitä sitten lätkin multaisilla hanskoilla. Olin siis yltä päältä multainen ja tuntui hyvältä mennä viileään suihkuun sananmukaisesti huuhtomaan pölyt pois.

Alkuillasta oli tarkoitus tehdä tutkimuskierros pihalla ja puutarhassa. Hetken jouduin kierrostani siirtämään, sillä yllätys, yllätys: taivaalle oli ilmestynyt musta pilvi, jonka tietenkin piti roiskaista sadekuuro maahan. Onneksi sade ei kestänyt kauaa ja saatoin tehdä tilannekartoituksen puutarhani jamasta. Tietenkin kameran kanssa. Ihan alkuun piti kuitenkin etsiä kissa. Sen flexi sojotti talon seinustalle, mutta Juusoa ei näkynyt missään. Ajattelin sen sotkeutuneen flexinsä kanssa, kuten aina joskus tapahtuu. Kissa oli naamioitunut talon harmaaseen sokkeliin Köynnöshortensian juurelle. Ilmeisesti se oli mennyt sadekuurolta suojaan ja todennut paikan olevan niin viihtyisä, ettei sillä ollut mitään kiirettä pois.

Juuso on tykännyt kovasti näistä muutamista aurinkoisista päivistä. Sen on malttanut käydä sisällä vain kiireesti syömässä ja palannut takaisin pihalle. Kun se vihdoin iltasella tulee sisälle, se syö ruoka-annoksensa nopeasti ja tassuttelee olohuoneen pöydän alle iltapesulle. Kun minä lähden yhdentoista jälkeen kohti omaa sänkyä, kissa herää koiranunestaan ja sipsuttaa arvokkaasti viereeni. Selittää vielä tullessaan, että olisi emäntä saanut vähän aiemmin jo sänkyynsä kömpiä, jotta kissa olisi saanut rapsuttavaa seuraa. Muutamana aamuna ollaan herätty yhtä aikaa kissan kanssa, mutta useimmiten se kyllä on jossain vaiheessa siirtynyt olohuoneen nojatuoliin.

Juuson sadesuoja Köynnöshortensian lomassa

Malvan vierelle on tupsahtanut suurikukkainen ruusu. Mistä se on tullut? Ei kyllä aavistustakaan, sellaista en ole koskaan itse ostanut tai saanut. Kaunis se on ja hyvin tanakka. Toinen, joskin vähän pienempi yllätys, on Valkoisen Särkyneen sydämen löytyminen. Ostin sen puutarhamessuilta ja kevätkiireissä istutin jonnekin, vaan en laisinkaan muistanut, minne. Tapani on kirjata kasvien istutuspaikat, mutta tänä keväänä muutaman kasvin osalta tämä jäi tekemättä ja sitä olen myöhemmin kovasti harmitellut. Hyvä, että särkynyt sydän löytyi ja se saa olla toistaiseksi paikoillaan. Jossain vaiheessa sille on etsittävä parempi paikka kasvaa.

Kehäkukka kuuluu kesään, yleensä kasvimaalle, mutta tällä kertaa ruukussa.

Ruukkuun kylvämäni Kehäkukat ja Kurkkuyrtit ovat aloittaneet kukintansa. Värililjojen turvonneet nuput aukeavat vähitellen. Aikoihin en ole uusia liljoja istuttanut ja yhä edelleen näyttää kukkivan lähinnä keltaiset ja oranssit lajikkeet. Yläpihan kivipolun vierellä kukkii Myskimalva horjuen. Sen varsi on kiero jos johonkin suuntaan ja pystyssä se taitaa pysyä lähinnä muihin kukkiin tukeutumalla.

Tornionlaaksonruusukin kukkii pienin kerrotuin kukin. Pieniä ovat sen kukat, mutta pieni on vielä pensaskin. Elämänlanka on uhkaavasti lähestymässä Tornionlaaksonruusua. Se on ihan nätti valkoisine kukkineen, kunhan ei tukehduta perennojani. Ohjasin elämänlangan kasvamaan tuoksuvatukkoon, jossa se on ennenkin majaillut.

Tornionlaaksonruusu

Kurkkuyrtti kelpaa vaikka syötäväksieksti

Kadonneeksi luulemani valkoinen Särkynyt sydän löytyi

Niska ja hartiat ovat nyt niin jumissa, ettei tästä kirjoittamisesta tule yhtään mitään. Täytynee siirtyä Ukkokullan seuraksi viettämään lokoisaa perjantai-iltaa.

Aurinkoista viikonloppua

kaikille puutarhureille!