Kruunuvuokon tunnustus ja Ystävänpäivä

Lämpimät kiitokset oheisesta tunnustuksesta, jonka sain Kruunuvuokolta Puutarhan lumo -blogista.

 Annan tunnustuksen eteenpäin seuraaville blogeille:

Varjoyrtin puutarha

Mirrinminttua ja kissanhäntiä

Ruusuja ja rikkaruohoja

Puutarhastelua

Huomisen keskiviikkopäivän vietän vanhempieni seurassa. Tarkoitus on viedä äiti vaateostoksille, etsimään jotain sopivaa hautajaisvaatetta hänen veljensä, siis enoni hautajaisiin. Samalla täytetään taas ruokakaapit ja jos aikaa jää, suoritan myös viikkosiivouksen vanhempieni huushollissa. 

Aikoinaan pelkäsin kovasti niitä päiviä, jolloin joku meistä sisaruksista - tai parhaimmillaan me kaikki - joudumme auttamaan ikääntyneitä vanhempiamme. No, nyt nuo päivät ovat tulleet, mutta ei tässä ole minkäänlaista pelkäämisen aihetta. Tuntuu ihan luonnolliselta olla apuna ihmisille, jotka sitä tarvitsevat. Useimmiten vanhempani ovat kovin iloisia ja kiitollisia avusta ja jopa toppuuttelevat, ettei tarvitse tehdä sitä tai tätä. He ovat sen ikäluokan ihmisiä, joiden on vaikea pyytää apua tai olla autettavina. Onneksi olen oppinut lukemaan heidän sanattomia viestejään, ymmärrän heidän taustansa ja koitan sopeuttaa oman käyttäytymiseni siten, ettei heidän tarvitsisi tuntea jäävänsä kiitollisuudenvelkaan. Joskus on raskasta luovia niin monen ihmisen mielipiteiden ja toiveiden seassa, mutta mikäpä elämässä olisi aina hauskaa. Enimmäkseen vanhempieni kanssa on mukavaa ja lähden omaan kotiini rauhallisin mielin. Vanhusten arjesta on tullut luonnollinen osa minun viikko-ohjelmaani. Onneksi minulla on mahdollisuus olla apuna ja onneksi saimme vanhemmat muuttamaan Uudestakaupungista takaisin Espooseen. On huomattavasti helpompi matkata 15 km kuin 200 km heidän luokseen.

Näiden mietteiden myötä toivotan kaikille:

Selviytymiseen tarvitaan 4 halausta päivässä.

8 halausta päivässä auttaa pääsemään masennuksesta, turhautumisesta, ahtistuksesta, pölhötiloista ja propleemeista.

12 halauksella päivässä sinusta tulee tosi viksu ja vilmaattinen, maailman kaunein ja vahvoin, hyvästi menestyvä, ympäristöystävällinen, villi, vapaa, vallaton halailija.

Halaus parantaa ulkonäköäsi ja on hyväksi terveydelle.

HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ

KAIKKI IHANAT BLOGGARIT!

Toivottaa Between

Tiinalta 11 kysymyksen haaste

Tiina  Talventaikaa -blogista heitti minua 11 kysymyksen haasteella, johon vastaan mieluusti, kun ei tuosta lumestakaan jaksa loputtomiin juttua vääntää.


1. Oletko käynyt koskaan missään ns luontaishoidossa, shiatsu, vyöhyketerapia tms?

•  En ole koskaan kokeillut mitään vaihtoehtohoitoja, mutta ellen tämän viikon terveyskeskuskäynnillä saa apua kipeisiin käsiini, ajattelin testata akupunktiota. Olen kuullut siitä niin paljon hyvää.

 2. Onko sinulle tärkeää, että käyttämääsi kosmetiikkaa ei ole testattu eläinkokeilla ja suositko luontaiskosmetiikkaa?

•  Eläinten käyttäminen mm. kosmetiikan valmistuksessa on kyllä aika turhaa ja vastuutonta. En ylipäätään kovin herkästi usko rasvojen ja meikkien mainoslauseisiin. Nykyisin käytän aika vähän kosmetiikkaa, vaikka en mikään luonnonkaunis tyyppi olekaan.

 3. Käytätkö luontoystävällisiä kodin puhdistusaineita?

•  Meidän siivouskaapissa ei monen montaa purkkia ole, sillä pärjäämme mainiosti mäntynestesaippualla ja Vimillä. Tarvittaessa arsenaalia vahvistetaan sitruunalla, soodalla, etikalla ja leivinjauheella. Hyvin on näillä pärjätty, monen mielestä meillä on aina siistiä ja puhdasta.

 4. Kierrätätkö?

•  Kierrätän, ehdottomasti. Olen kirjoittanut blogiini aiheesta 24.9.2012, joten nyt en laita tähän tämän enempää.

 5. Mihin matkustaisit?

•  Unelmissa tulee reissattua milloin missäkin. Nykyisellään talous ei oikein anna mahdollisuutta matkusta juuri mihinkään, mutta onneksi aikoinaan perheen kanssa kierrettiin monissa maissa.

 6. Sitruuna vai mustaherukka?

•  Kummallakin on käyttöä meidän keittiössä.

 7. Kirjoitatko bloggaamisen lisäksi muutakin, esim runoja tai päiväkirjaa?

•  Oikeastaan blogin kirjoittaminen lähti puutarhapäiväkirjan pitämisestä. Blogiin kun on helpompi liittää omia valokuvia ja toisaalta saa mahdollisuuden jakaa ideoita ja mielipiteitä muiden puutarhaihmisten kanssa. Ammatin ja harrastusten myötä tietokone on tullut niin tutuksi, ettei käsin enää millään malttaisi mitään kirjoittaa.
• Olen kyllä elämässäni kirjoittanut paljon mm. kolumneja ja aikaisemmassa vapaaehtoistyössäni pöytäkirjojen ja rahahakemusten lisäksi julkaisin yhdistyksen jäsenlehteä. Vahvuuteni on enemmänkin asiatekstissä.

 8. Minkä kirjan luit viimeksi?

•  Luin Anna Janssonin Hylynryöstäjä -dekkarin ja tänään on tarkoitus aloittaa Sussin esikoisteoksen Uhrilehdon lukeminen. Aina on vähintään yksi dekkari tai romaani meneillään ja usein siinä ohessa jokin tietopuolinen teos.

 9. Missä kulttuuritapahtumassa kävit viimeksi?

•  Omaishoitotehtävät ovat vieneet aikaani niin tehokkaasti, että kulttuurin nauttiminen on jäänyt todella minimiin. Viime kesänä kävimme pikkuveljeni Siiri-tytön kanssa Suomenlinnan kesäteatterissa katsomassa Ryhmäteatterin Peter Pania, josta pidimme kovasti. Suomenlinnan kesäteatterista on tullut meidän kahden perinnetapahtuma ja luultavasti menemme Siirin kanssa sinne tulevanakin kesänä. Vielä en tosin tiedä, mikä on kesän näytelmä. Leffassa tulee silloin tällöin käytyä, viimeksi katsottiin Puhdistus.

 10. Horoskooppimerkkisi?

•  Olen viimeisen päälle Neitsyt eli kriittisen pikkutarkka täydellisyydentavoittelija. Onneksi elämä on opettanut joustamaan ja luovimaan. Pahimmat särmät lienevät hioutuneet pois.

 11. Lempiasusi?

•  Kotona kotihousut ja huppari sekä villasukat. Kodin ulkopuolella tilanteen mukaan farkut, hame tai mitä milloinkin. Ja puutarhassa verkkarit tai shortsit kera t-paidan ja fleecetakin lämpötilasta riippuen. Lapsuudenkodissani oltiin tiukkoja siitä, että heti koulusta tultua vaihdettiin kotivaatteet päälle. Se on jäänyt jonnekin takaraivoon siten, ettei ns. parempia vaatteita pidetä kotisohvalla köllöttäessä.

Tämä haaste on kiertänyt jo niin monella bloggarilla, joten en laita sitä nyt eteenpäin. Halutessaan haasteen voi ottaa käsiteltäväksi joko tästä minun blogistani tai muisla sen jo aiemmin julkaisseilta. 

Juuson ja mamman laiskiainen

Mamman laiskiainen
 
Monet ovat viettäneet laskiaissunnuntaita, mutta minun ja Juuson sunnuntaista tuli oikein laiskiaissunnuntai. Lumisade ulkona sen kun jatkuu, nyt vetisempänä kuin perjantaina tai eilen. Päivällä ulkomittarin elohopea nousi lämpöasteiden puolelle ja viedessäni Poikaa kotiinsa kura ja rapa lensi maantiellä komeasti. Kaikki aura-autoilijat taisivat olla viikonloppuvapaalla; mitäs sitä suotta sunnuntaita lumihommiin tuhlaa, voihan ne lumet aurata maanantainakin - tai vaikkapa odottaa kevääseen, jolloin aurinko hoitaa ongelman. Kerrankin useimmat autoilijat ymmärsivät vesiliirron vaaran ja ajoivat moottoritielläkin maltillisesti. Muutamat ohittajat sentään huomasivat siirtyä takaisin ajokaistalle sen verran kauempana, ettei ihan sokkona tarvinnut ajella.

Eilen leivoin laskiaispullia, mutta en suinkaan työntänyt niiden väliin kiwihedelmää tahi kurkkua. Ei, kyllä tuo vihreä klöntti kermavaahdon vierellä on mantelimassaa, vihreää sellaista. Ukkokulta näet tapansa mukaan oli napannut kaupan hyllystä ensimmäisen sopivan näköisen pötkön vilkaisematta siihen sen enempää. Kun asiasta hänelle kotona huomautin, hän totesi, ettei tiennyt eri värisiä mantelimassoja olevan olemassakaan. Ja seuraavaksi, että sama kai se, minkä väristä töhnää pulliini laitan. Hänhän ei kuitenkaan mantelimassaversiosta välitä.

Harvoin olen nykyisin happamalla päällä, mutta tänään näin on. Mikä lie potutuksen aiheuttanut, mutta sitä kyllä lisää se, ettei Ukkokulta näytä saavan keittiön valolistaa paikalleen. Ehkä minä jossain sisimmässäni kadehdin hänen uskomattoman leppoisaa tapaansa suhtautua tähän elämään ja kaikkiin sen aiheuttamiin haasteisiin. Tai sitten tuskastun omaan osaamattomuuteeni. Etten hallitse remontointiin liittyviä vasarointi- ja ruuvimeisselihommia. Siis jonkun uuden väsäämistä. Osaan toki ottaa seiniltä yhtä sun toista pois ja laittaa takaisin - sekä vasaraa että ruuvimeisseliä käyttäen. Mutta kun pitäisi laittaa vanhan kuluneen valolistan tilalle uusi ja ehta, riski epäonnistumiseen on liian suuri meikäläisen taidoilla. Harmittaa, kun ison maalausurakan jälkeen keittiö on edelleen puolivalmis; tavarat poissa paikoiltaan ja johdot häiritsemässä normaalia keittiöelämää. Siis minua häiritsemässä, Ukkokultaa ei taida häiritä, vaikka valolistoja ei enää ikinä näkyisi missään. 

Moinen potutus lamaannuttaa ja vie innon tehdä yhtään mitään. Onneksi tänään ei kyllä ollut kummoisiakaan hommia suunniteltuna, joten luin Anna Janssonin Hylynryöstäjän loppuun. Nytpä en aloitakaan uutta kirjaa, sillä postissa on tulossa Sussin uunituore kirja, jonka onnellisena voitin arvonnassa. Eikä tässä enää oikeastaan edes pahemmin potuta. Ukkokulta katselee telkusta jalkapalloa ja kenties menen hänen seurakseen tekemään jokusen ristipiston.

Juuson laiskiainen

"Minua tympii jatkuva lumisade. Olen pitkästynyt ja kuljen ympäri kotia osoittaakseni mammalle, että jotain kivaa nyt pitäisi tehdä. Eilen leikimme mamman kanssa vähän aikaa piilosta ja sen jälkeen hän veti perässään valkoista kengännauhaa, josta tykkään kovasti. Taitavasti nappaan sängyn alta kiinni nauhaan ja vien sen hampaideni väliin. Sitten yllättäen irrotan otteeni ja juoksen verhon taakse tai olohuoneen pöydän alle sellaisella töminällä, että voisi kuvitella ratsuväen laukkaavan paikalle. Töm-töm-töm...taas olen kiinni nauhassa. Pyörin selälläni matolla ja peuhaan nauhan kanssa, kunnes jälleen irrotan ja odotan mamman osallistuvan leikkiin aktiivisemmin. Nauhaa on pyöritettävä, vedettävä ja heiluteltava pitkin huonetta, lattiaa ja lähelleni. Vaanin nauhaa välillä nurkan takaa, maton kulmalla ja keinutuolin alla. Yhtäkkiä leikki loppuu, eikä minua voisi enää vähemmän kiinnostaa yksi vaivainen kengännauha. Karvat on taas saatava järjestykseen ja viikset suittava puhtaiksi. Hölmö mamma, leikkiköön itsekseen!"

"Ulkona on välillä käytävä, sillä sisällä olevaan hiekkalaatikkoon on niin äärimmäisen tylsä mennä pissalle. Pihalla on lintuja ja kenties muita kissoja, mielenkiintoisia hajujakin. Ihan selvästi naapurin neitokissa on taas käynyt jättämässä tervehdyksensä, mutta juuri kun pääsen hyvin hajulle, märkä lumi tuhoaa löytyneen vainun. "Mamma, haluan heti sisälle. Täällä on märkää ja kylmää. Eikö kesä jo tule!"

"Laita se kamera pois. En halua, että minua kuvataan kaikki hienot karvat rännästä märkinä. Eihän täällä ole mitään mielenkiintoista, ei edes lintuja, joille naksutella."

"Nyt mennään sisälle, ala tulla jo!!!"

"Hihhei, flexi irtosi mamman kädestä, kun hän leikki kameran kanssa. Laitetaanpa mammaan vähän vipinää. Mitäs ei heti päästänyt minua kotiovelle. Saakohan se minut kiinni ennen kuin ehdin talon toiselle puolelle tai ehdinkö kenties ajotielle? Ei, sinne en mene. Siellä on kaikenkarvaisia koiria, jotka ryhtyvät haukkumaan minut nähdessään ja autoja, joita kyllä sietää varoa."

"Jäinpä odottamaan mammaa talon kulmalle. Enhän minä tosissani mihinkään karkuteille halunnut lähteä, vaan sisälle lämpimään. Pitää vielä venyttää flexi nii.....in pitkäksi, että ehdin ensimmäisenä takaovelle."

"Nyt on vatsa täynnä ruokaa ja karvat suittuina. Voinkin hetken istua keittiön pöydällä ulos tiirailemassa ja miettiä, mihin menisin päiväunille. Olohuoneen nojatuoliin vaiko kirjaston sohvalle? Ryömisinkö oikein sinne peiton alle, kuten olen viime päivinä tehnyt? Enpä taida nyt kirjastoon mennä. Siellä on kova meteli, kun telkkarista tulee jalkapalloa. Ehkä menen hetkeksi takkahuoneen ikkunalaudalle; siinä on mukava köllötellä patterin lämmössä ja ulkona saattaa nähdä muutaman linnunkin. Ei sentään, mamma kuului menevän työhuoneeseen. Menenpä perässä ja hyppään vaikka tuolille torkkumaan. Siitä näkee hyvin ovelle ja mamman istumassa tietokoneen äärellä. Välillä saa rapsutuksen tai pari ja samalla mamma sanoo rapsuttaessaan niin mukavasti "mamman ikioma karvakasa." On se kumma, miten tuo mamma jaksaa minua rakastaa, vaikka laitan häneen ulkosalla vauhtia ja toisinaan aamupimeässä käyn naukumassa ulos. Ellei mamma heti älyä nousta, tehostan naukumista repimällä oven takana hiukan tapettia. Ai, että, silloin tulee mammaan vauhtia. Jos mamma on mielestään nukkunut riittävästi, eikä ulkonakaan ole kovin huono ilma, saatamme lähteä yhdessä metsään pissalle. Mutta sattuupa joskus niinkin, että mamma huijaa minut kodinhoitohuoneeseen ja laittaa ovet kiinni palaten itse takaisin sänkyynsä nukkumaan. Silloin on mentävä pissille hiekkalaatikkoon tai sitten vain odotettava aamua penkillä köllöttäen. Ei se huono paikka ole laisinkaan, pehmeät tyynyt on mamma penkille laittanut, että tällaisen kollikissan on mukavampi aamua odotella."

 Mukavaa viikon alkua kaikille!

 

Kuukauden kuva - viikon myöhässä

Puutarhaportti 8.2.2013

Ensin missasin kuusi kuvaa kesään -haasteen, en vain muistanut ottaa kuvia ajallaan. Ja nyt meinasin unohtaa oman ajantasa-kuvani eli näkymän puutarhaportista kohti alapihaa, jonka olen tavannut päivittää aina kuukauden vaihteessa. No, eihän tuo ole kuin viikon myöhässä, eikä ainakaan lumi ole mihinkään sitten edellisen kuvauksen hävinnyt. Päinvastoin, täällä etelärannikolla lunta tulee kaiken aikaa taivaantäydeltä. Meillä alkaa osa kinoksista olla sen verran korkeita, ettei normaali kolaaminen enää onnistu, vaan lumet käytäviltä on huiskittava lapiolla penkkojen päälle.

Puutarhaportti 1.1.2013

Lunta on toki satanut reippaasti aiemminkin, mutta tammikuussahan oli muutaman päivän vesikelisäät ja silloin lumen pinta tipahti aika mukavasti. Tämä kuluva talvi on jo neljäs runsasluminen näillä leveysasteilla. Vaikka tässä tuleekin harva se päivä maristua, että johan nämä lumityöt riittäisivät, on tällainen lumitalvi kuitenkin monin verroin mukavampi kuin ne iänikuiset vesi- ja loskakelit, joita täällä tuppaa talvisin usein olemaan. Maisemat eivät voisi kauniimpia olla, äänetkin kietoutuvat pumpuliin ja tienoon valtaa miellyttävä rauhallisuus. Kävellessäni kylän koulujen ja urheilukentän ohitse, näen lapset hiihtämässä ja luistelemassa. Päiväkoti-ikäisetkin saavat laskea pulkalla mäkeä oikein urakalla. Kyllä tällaisen talven jälkeen kesä maistuu makoisalta. Varmasti myös kasvit viihtyvät lumivaippansa alla ja monet siemenet muhivat siellä odottamassa oikeaa aikaa itämiseen ja versomiseen.

Kohta pitää ryhtyä laskeskelemaan lumen painoa, josko sitä pitää lähteä katoltakin pudottamaan. Leikkimökin katolla on jo aikamoinen kinos, mutta kovin painavaa tuo lumi ei vielä ole. Ja kuten kuvasta näkyy, lisää sataa kaiken aikaa. Myös ikkunasta ulos vilkaistessani lunta sataa....

Eilen vierailin ystäväni luona Espoossa. Siellä sitä oli valoa jos jonkinlaista joka nurkassa ja puun juurella. Toisin tietenkin kuin täällä meidän kylällä, jossa usein saa suunnistaa oman älynsä välähdysten valaisemissa maisemissa, mikä ei siis järin valkeaa tietä tarkoita. Olipa nuo puut tuolla espoolaislähiön iltavalaistuksessa aika kauniita. Erityisesti huomiotani kiinnitti kuitenkin nuo täsmällisesti auratut kävelyreitit, mikä ei ole tavallista sen enempää kotikylällä kuin Espoossakaan. On ollut traktorikuskilla enemmän aikaa ja kunnianhimoa kuin pitkästä aikaa missään muualla.

Vaikka Ukkokulta on ollut hiukan vatsatautinen, on hän kuitenkin käynyt ulkona lunta siirtämässä. Oman lumityöosuuteni päätin jättää huomisaamuun ja käytin päivän vaihtamalla lakanoita, pyörittämällä pyykkikonetta ja askartelemalla ystävänpäiväkortteja. 

Ja kun lopulta sain kortit niputettua, pääsin vihdoin siirtymään pitkään suunnittelemaani ja odottamaani asiaan eli uskokaa tai älkää, tradddaaaalllaa......

......kieputtelemaan taimipotteja!

Kaunis kiitos Tuulalle, joka antoi oman taimipottien valmistusvälineensä minulle joululahjaksi. Sujuihan noiden pottien teko lasipullonkin avulla, mutta nytpä poteista tulee vallan hurmaavia. Vaikka Tuula suunnitelmiensa mukaisesti sinne Joensuuhun vielä muuttaisikin, jokaisen kerran puunuijaa alustalla pyöräyttäessäni ajattelen häntä lämmöllä ja olen iloinen, että olen saanut häneen tutustua.

Ja nyt me lähdemme Juuson kanssa viettämään perjantai-iltaa. Minä katson telkusta Vera Stanhopea ja Juuso luultavasti kurnuttaa tyytyväisenä sohvanraossa selällään maaten tassut kohti kattoa sojottaen. Rauhallista ja mukavaa! 

Ja samanlaisia tunnelmia kaikille blogiystävilleni toivottaen!!! 

Positiivinen säikähdys

Kyllä sitä ihminen kummallisia asioita säikähtää. Meinasin nimittäin pudota työtuolilta huomatessani, että eilisen kirjautumiseni jälkeen olen saanut taas uuden lukijan - Pivin. Nyt en tiedä, olenko muistanut kaikkia äskettäin lukijoiksi liittyneitä edes tervetulleiksi toivottaa, mutta jollen ole, niin nyt sen teen eli

TERVETULOA KAIKKI IHANAT IHMISET! 

YHDESSÄ ELÄMÄ ON MONIN VERROIN MUKAVAMPAA.

Onnellinen ei sure sitä, mikä puuttuu,

vaan iloitsee siitä mitä on. 

Kohta lähden taas ruokkimaan ja rapsuttamaan Lapsen kissoja. Lapsella kun on kolmen päivän lähiopetusjakso opiskelupaikkakunnalla. Lunta on eilisen jälkeen tullut taas monen sentin verran ja iltapäivällä on luvassa lisää. Ei siis hommat elämästä lopu, mutta pysyypä kunto korkealla. Viettäkääpä mukavasti tämä Saamelaisten kansallispäivä. Ehkäpä minäkin joikaan muutaman epävireisen kiekaisun ajaessani lumisessa maisemassa kohti Keski-Uuttamaata.

Viherpeukalon salaisuudet (Kukkamessujen helmikuun haaste)

Eilen bongasin Uudenkaupungin kukkamessujen helmikuun haasteen, mutta en ehtinyt omaa viherpeukalon salaisuuttani kertoa, joten tässä nyt tuo oma kikkakakkoseni, jota olen kyllä ihan avoimesti muillekin jakanut. Enkä minä sitä itse ole keksinyt, mutta niin tai näin, erittäin hyväksi keinoksi kuitenkin olen havainnut.

Meidän puutarhassa tulee uskomattoman paljon risuja, oksia ja muuta haketettavaksi joutavaa jätettä. Meillä on aika paljon angervopensaita ja pitkä rivi aronioita, jotka leikkaan muutaman vuoden välein alas. Pyrin vuorottelemaan leikkaamista siten, etten kaikkia leikkaa samana vuonna, jolloin esimerkiksi angervojen kukintaa riittää kyllä joka keväälle. Meillä on myös tuoksuvatukkaa ja pajuangervoa, joista niistäkin tulee runsaasti haketettavaksi kelpaavaa materiaalia. Jotkut naapurit näyttävät kärräävän omat oksansa kunnan metsikköön, joka ei tietenkään ole sallittua, eikä minusta oikein mukavaakaan, koska pieni metsikkö on tullut vuosi vuodelta epäsiistimmäksi. Niiden oksien mukana kun rahdataan paljon muutakin roskaa, eikä kaikki suinkaan maadu.

Aika pian omakotitaloon muutettuamme hankimme oksahakettimen ja sillä haketetaan muutaman kerran kesässä kaikki mahdollinen puumateriaali. Paksummat oksat tietenkin pilkotaan ja poltetaan saunassa tai takassa. Tuon hakkeen käytän puutarhassa kattamiseen. Erinomainen keino on kastella ensin sanomalehtiä ja levittää niitä sitten katettavalle alueelle, sen jälkeen päälle haketta paksuhkosti. Hake on ilmavaa ja kosteaan sanomalehteen yhdistettynä se estää rikkaruohojen kasvun ja samalla lannoittaa maata. Laitan myös haketta komposteihin ja karkeutanpa sillä toisinaan multaankin. 

Eniten haketta on mennyt marjapensaiden ja omenapuiden alle sekä myös koristepensaiden juurelle. Kun rakennan uutta kukkapenkkiä, laitan aina istutettujen kasvien ympärille haketta, yleensä myös tuota märkää sanomalehteä. Näin istutetut kasvit saavat rauhassa juurtua ja lähteä kasvuun tarvitsematta kilpailla rikkaruohojen kanssa. Ja mikä parasta, eipä tarvitse kovin paljon rikkaruohoja kitkeä. 

Alkuun pieni pensas tai uusi kukkapenkki saattaa näyttää vähän hassulta kaiken hakkeen keskellä. Meidän hakkeemme on sen verran karkeaa, että helposti sitä tulee laitettua turhankin laajalti. Toisaalta ruohonleikkurilla tulee pyyhkäistyä hakkeella päällystettyjen reunojen yli ja näin muodostuu aika pian tasapaino nurmikon ja hakealueen välille. Ja uskokaa pois, kummasti tuo hake sinne maahan katoaa, muuttuu siis mullaksi. 

Viime kesänä rakensimme kasvimaalle viljelylaatikot. Mietimme pitkään, miten päällystäisimme kulkuväylät ja päädyimme jälleen hakkeeseen. Alle tietenkin paksu kerros märkää sanomalehteä. Kesän aikana haketta piti välillä lisätä, koska se vajosi ja katosikin askellusten myötä. Eipä ole pahemmin tullut rikkaruohoja, ei myöskään mutaisia jalkineita. Aika siistiä.

Meidän puutarhaamme on toistaiseksi uponnut ihan kaikki hake, mitä vain kasvit tuottavat. Välillä suorastaan pitää odottaa esimerkiksi loppukesää tai syksyä, että olisi taas oksia haketettavana. Ehkä meidän hakkeemme ei ole niin kaunista kuin kaupasta ostettu. Ei ole punaista eikä mustaa vaan lähinnä beigenruskeaa, mutta eipä sillä värillä väliä. Luonnon tuotetta ja ihan ilmaiseksi.

Bonuksena tuohon mainioon materiaaliin tulee lisäksi kissan mieltymys tähän mainioon materiaaliin. Lieneekö hake jotenkin lämmintä ja mukavan tuntuista kissan turkille, mutta hakekasassa karvakasamme tuppaa mieluusti kesäisin nukkumaan. Hakekasan lisäksi Juuson flexi ulottuu myös vauvaikäisen Valkeakuulaamme juurelle. Sielläkin kun on sitä haketta ja usein hiukan varjoisaa. Mikäs on kissan hakkeella kelliessä.

Voin siis lämpimästi suositella kaikille pienenkin pihan omistajille oksahakettimen hankkimista. Eipä tarvitse rahdata oksia kaatopaikoille, ei tarvitse ostaa koristehakkeita kaupasta eikä puutarhassa ole laisinkaan niin paljon rikkaruohojen kitkemistä kuin ilman tätä mainiota materiaalia, jolle on monenlaisia käyttömahdollisuuksia, enkä minä varmaan ole edes kaikkia vielä keksinyt. 

Tässä vielä tuo helmikuun haasteen ohje: 

* * *

Helmikuun blogihaaste: Viherpeukalon salaisuudet

Paljasta yksi tai useampi kukka/puutarhavinkkisi blogissasi ja linkitä tämän viestin kommentteihin tammikuun blogihaasteen tapaan. Kerro kuvin ja sanoin.

Pääpalkintona VIP-lippupaketti Kukkamessuille kahdelle; sisältäen pääsyliput, ruokailun, tuotekassin ja muuta mukavaa. Lohdutuspalkintona tällä kertaa kirjaviisautta kolmelle.

http://www.kukkamessut.blogspot.fi/ 

 

* * *

 

Uusi haaste Ukin kukkamessuilla

Uudenkaupunkin kukkamessuilla on uusi haaste kuluvalle kuulle. Tänään en enää ehdi omalta osaltani osallistua, teen sen tässä lähipäivinä. Ajattelin laittaa kuitenkin vinkiksi muille eli alla se haaste ja myös linkki kukkamessujen sivuille:

* * *

Helmikuun blogihaaste: Viherpeukalon salaisuudet

Tammikuun blogihaaste kirvoitti monessa blogissa keskustelun siitä, miten aarteen oli saatu pysymään hengissä ja vielä niinkin kukoistavina - tästä saimme idean tämän kuukauden haasteeseen. Paljasta siis yksi tai useampi kukka/puutarhavinkkisi blogissasi ja linkitä tämän viestin kommentteihin tammikuun blogihaasteen tapaan. Kerro kuvin ja sanoin.

Pääpalkintona VIP-lippupaketti Kukkamessuille kahdelle; sisältäen pääsyliput, ruokailun, tuotekassin ja muuta mukavaa. Lohdutuspalkintona tällä kertaa kirjaviisautta kolmelle.

http://www.kukkamessut.blogspot.fi/

* * *

Yksi homma poikii toisen

Keittiö syksyllä, ei siis vielä uudessa maalissa

Eilen se vihdoin tapahtui! Nimittäin keittiön seinien maalaaminen. Pari viikkoa sitten tymppäännyin vessan lavuaarin ja pöytätason kellastuneisiin silikonisaumoihin. Siltä istumalta raaputin ne pois ja esitin Ukkokullalle toiveen hankkia kosteaan tilaan sopivaa silikonia. No, hän hankki, mutta sanoi, ettei putkiloa kannata yhden vessan vuoksi avata. Olinhan jo aiemmin maininnut, että myös keittiön silikonisaumat pitäisi uusia. Kuluneella viikolla sain vihdoin rapsutettua kaikki keittiönkin saumat ja kehotin Ukkokultaa ryhtymään saumaushommiin. 

Keittiön seinät - kuten koko kodin kaikki muutkin seinät olkkarin ja eteisen paria myöhemmin maalattua seinää lukuunottamatta ovat saaneet uuden maalipinnan viimeksi vuonna 2001. Sen jälkeen taloon on muuttanut kissa, joka ei nyt mikään täystuho ole koskaan ollut, mutta omat jälkensä sekin on sinne tänne painanut. 26 vuotta vanhassa talossa alkaa paikat sieltä täältä tarvita kohennusta, jota toki on välillä tehtykin. Onneksi olin aikanaan kaukoviisas ja valitsin vaaleat, neutraalit värit. Tiesin nimittäin, ettei meidän Ukkokulta ole mikään himoremppaaja. Ei sinne päinkään.

Kun nyt kerran ryhdyttiin niitä silikonisaumoja uusimaan, jouti myös tiskipöydän kohdalla oleva valolista vaihtua uudempaan ja ehompaan. Nykyisinhän näkee paljon keittiöitä, joissa ei mokomaa valolistaa ole laisinkaan, mutta meidän loisteputkemme kyllä häikäisevät sen verran paljon, että ne sen listan vaativat. Ja muutenkin keittiö näyttää viimeistellyltä listojen kanssa. Ehkä jossain vaiheessa vanhat tiskipöydän lamput voisi vaihtaa vähemmän energiaa kuluttaviin ja huomaamattomampiin led-listoihin, mutta ei meillä ihan niin suuria muutoksia kerralla tehdä.

Seinien maalaamisesta on ollut jo pitkään puhe ja maalinkin ostin syksyllä varastoon odottamaan. Aikansa varastossa pyörittyään maalipänikkä siirtyi autotalliin ja sieltä kellariin. Hiukan jo tuntui, että hyvä aikomukseni oli jäädä tyhjiksi sanoiksi. Mutta nyt, kun silikonisaumat menivät uusiksi ja valolista samoin, oli melkeinpä pakko maalata myös keittiön seinät. Aloitin urakan ennen 11 aamupäivällä ja maalaamisen lopetin klo 18. Sen jälkeen vielä välineiden pesu ja jälkien siivoominen. Edellisellä kerralla maalasimme ihan kelvollisella halpismaalilla. Sitä kun meni aika mahdottoman suuret määrät, koska maalasimme kaikki huoneet kattoja myöten. Vahinko vain, että etenkin keittiössä halpismaali ei kestänyt laisinkaan pyyhkimistä. Etenkin Juuson ruokapaikan taustainen seinä oli täynnä läiskiä ja tummentumia. Eihän ne sieltä lattianrajasta kovin hyvin näkyneet, mutta minä tiesin niiden olevan siellä. Se riitti ärsyttämään ja oli yhtenä kimmokkeena koko maalausurakan käynnistymiseen.

Maali kuivui nopeasti ja pääsin vetämään toista kerrosta heti, kun olin saanut kaikki seinät kertaalleen maalattua. Eniten aikaa meni tavaroiden tyhjentämiseen pöydiltä ja seiniltä, kaappien, tasojen ja lattian suojaamiseen sekä maalarinteipin vetämiseen sellaisiin rajakohtiin, joissa maalin soisi pysyvän omalla sarallaan. Kolmatta kerrosta ei tarvittu, koska vanhakin maali oli valkoista. Tämän uuden valkoisen kyllä sävytin aavistuksen keltaiseen, jotta kohta 30 vuotta täyttävät keittiökaapit eivät näyttäisi tupakoineen ihmisen kellastuneilta hampailta. Vielä pitäisi keittiön lattialistat hioa ja lakata ja luultavasti maalaan myös ikkunalaudan, kunhan hankin sitä varten toisenlaista maalia. Sellaista, josta jää kiiltava pinta ja niin ollen helposti pyyhittävä. 

Sen verran kova urakka tuo eilinen maalaushomma oli, että suihkun jälkeen hetken telkun ääressä istuttuani tunsin olevani aivan jäykkä ja selkää oli vaikea saada heti suoraksi. Niin myös heräsin kahden jälkeen yöllä käsien särkyyn ja mahdottomuuteen löytää mukavaa nukkuma-asentoa. Siksi tässä naputellaan aamuvarhaisella remonttijuttuja puutarhablogiin, vaikka pitäisi olla sängyn pohjalla untenmailla.

Maalattavaa olisi toki muutakin; Pojan entinen huone, eteinen ja miksei omasta makkaristakin yksi seinä voisi olla toisen värinen. Nyt vielä ehtisi tehdä näitä sisähommia, kun ulkosalla on hanget varsin korkeina nietoksina. Heti, kun maa alkaa lumen alta paljastua, ei sisällä pidättele enää mikään.

Mitä muut edellä...

Moni on varmaan kuullut, että tämän päivän hittiruoka on avokadopasta. Sitä on hehkutettu facebookissa ja viimeksi myös Helsingin Sanomissa. Pakkohan oli minunkin testata, millaisesta herkusta on kyse ja googletin pastan ohjeet. Jos haluat kokeilla, resepti löytyy täältä. Sattumoisin kaupassa oli erinomaisen edullinen avokadotarjous, joten aineksetkin löytyivät kohtalaisen helposti. Niin, tai eihän meidän kaapissa yleensä ole sen enempää parmesan- kuin pecorino-juustoakaan. Eikä chiliä, eikä limeäkään. Mutta Ukkokulta kantoi kiltisti kaupasta kaiken pyytämäni.

Onhan tuo kieltämättä aika hyvää. Ei ehkä niin ihmeellistä kuin kaiken hehkuttamisen jälkeen voisi kuvitella, mutta oikein hyvää. Tänään tein toistamiseen samaista pastaa, mutta limen korvasin tavallisella sitruunalla, kun sitä nyt sattui jääkaapista löytymään. Korvasin myös punaisen chilin melkoisesti miedommalla vihreällä chilillä. Jotenkin tuntui, että liian voimakas chili peitti kaikki muut maut ja loppupäivän janotti niin vietävästi. Spagettikin oli päässyt loppumaan ja sen sijalla keitin tagliatelleä, joka kyllä on ihan kelpo vaihtoehto. 

Tämän pastan valmistaminen sujui nopeasti ja helposti, toisella kerralla huomattavasti ensimmäistä nopeammin kun juustokin oli raastettu jo valmiiksi. 

Alkuviikon Tukholman reissulle mennessäni bongasin Helsingin Espan Pentikin-myymälän ulko-oven vierustalta oheisen ruukun koristeoksineen. Lähempi tutkiskelu osoitti, että ruukun pintamosaiikki oli tehty Pentikin rikkoontuneista tai tarkoituksella rikotuista astioista ja muusta keramiikasta. Kas, kun vasta nyt oivalsin, että olisi pitänyt ottaa lähikuva ruukun pinnasta. 

Etenkin Eteläesplanadista on tullut Helsingin design-katu. Sinne on kerääntynyt lukuisia tunnettuja suomalaisbrändejä Arabiasta Marimekkoon. Lämpimänä kesäiltana kannattaa käydä istuskelemassa Strinbergin terassilla. Siinä erikoiskahvia ja macaron-leivosta nautiskellessa on mahdollisuus silmäillä ohi lipuvia kiiltäviä avo-autoja, joita niiden omistajat taitavat ihan huvikseen käydä kansalle näyttämässä. Samoin leveällä kävelykaistalla kulkee tasainen turistien virta ja toinen toistaan erikoisemmin pukeutuneita ihmisiä. Helsinki ei enää ole pohjoismainen takapajula vaan kansainvälisesti varteen otettava paikka.

 
Tämä kuva on samaiselta Eteläespalta, yksi Iittalan myymälän näyteikkunoista. Taustalla oleva Iittalan tuotteita kuvaava teos on rakennettu vihreän sävyisistä Kivi-tuikuista.

Tänään en ole kerinnyt laisinkaan ulos, sillä ryhdyin aamupäivällä tarmokkaasti siivoamaan. Eilen innostuin vihdoin hinkkaamaan keittiön työpöytien nuhraantuneita silikonisaumoja, jotka on tarkoitus korvata uuden uutukaisella silikonilla. Vaikka otin samantien suurimmat roskat imurilla, oli keittiö kuitenkin aamulla aika sotkuisen näköinen. Ja koko koti, sillä edellisestä kunnon siivouksesta taitaa olla jo pari viikkoa. 

Ennen uuden silikonin laittamista keittiön seinät pitäisi maalata, maalihan on jo odottanut puolisen vuotta kellarissa. Pitää vain tsekata, että kalenterista löytyy jakso, jolloin olisi kaksi tai kolmekin perättäistä kotipäivää, jolloin saisi homman kerralla putkeen. Ja ennen tuota maalausurakkaa pitäisi suojata maalarinteipillä ovenkarmit ja muut paikat. Kunhan nyt saan itsestäni sen verran irti. 

Yksi joulutähti on vielä voimissaan, joten en raaskinut sitä poiskaan heittää. Siirsin punakukan kuitenkin takkahuoneen pöydälle ja laitoin keittiön pöydälle eilen ostamani puntin vaaleanpunaisia tulppaaneja. Näissä on hauskan pitkulainen tuo kukka ja niin sitten päädyin ostamaan juuri tällaisen nipun. Kyllä vain ilahduttaa mukavasti.

Nytpä muistan yhden hassun jutun. Keskiviikkona laivareissulta palatessamme istuimme Pojan kanssa ratikassa. Takana oli 5-6 -vuotias pikkupoika mummunsa kanssa. Poika katseli ulkona näkyvää Coca-cola -mainosta ja kysäisi mummulta: "Mummu, kummasta maasta Coca-cola on tullut?". Mummu taisi olla hiukan ajatuksissaan, kun hän tokaisi pojalle: "Eiköhän se ole tullut jääkaapista!"

Mukavaa viikonvaihdetta kaikille!

 

 

Konnadonnan kotona ja puutarhassa -blogista tupsahti minulle tällainen ihana tunnustus, josta kiitän Konnadonnaa lämpimästi. Tarkoitus on jakaa tunnustus eteenpäin viidelle alle 200 lukijan blogille ja toivoa heidän jatkavan tunnustuksen jakamista eli tunnustus menee 

Garden of My Dreams -blogille
Kujeita ryytimaalla -blogille
My Life -blogille
Puutarhatarinoita -blogille ja
Varjoyrtin puutarha -blogille

Kun aikanaan aloitin oman blogini pitämisen, ihmettelin muiden saamia upeita tunnustuksia ja pohdin, miten onnekkaita nuo blogin pitäjät ovatkaan, kun ovat löytäneet hengenheimolaisia. Ajattelin, että varmasti kaikki muut ovat viimeisen päälle puutarha-alan ammattilaisia, pitkän linjan viherpeukaloita ja varsinaisia multamaailman konkareita. On toki täällä blogimaailmassa niitäkin, mutta useimmat näyttävät kuitenkin olevan enemmänkin ihan tavallisia kasvun ihmeeseen hurahtaneita arkielämän pihansa muokkaajia. Ihmisiä, joiden opit on usein löytyneet kokemuksen kantapään kautta, yrityksen ja erehdyksen tuloksena. Toisilla on selvästi synnynnäinen taito saada kaikki ympärillään kukkimaan ja rehottamaan. Toiset taas joutuvat tekemään ylenmäärin töitä saadakseen jotain näkyvää aikaan. Itse luultavasti kuulun tuohon jälkimmäiseen ryhmään. 

Se, mitä en lakkaa ihmettelemästä ja ihailemasta, on puutarhabloggareiden keskuudessa elävä jakamisen kulttuuri. Täällä ei olla kalamiehiä, jotka hamaan kuolemaan saakka pitävät parhaat apajansa omana salaisuutenaan. Ei laisinkaan, vaan ideoita ja vinkkejä kerrotaan avoimesti toisille ja iloitaan myös muiden onnistumisista. Kaikkien pihat ja puutarhat saavat vapaasti kukkia ja pienessäkin viherryksessä nähdään suuret mahdollisuudet. Jos jostakin pitäisi puutarhabloggareita erityisesti kehua, sanoisin, että positiivisuus ja kaikinpuolinen myönteinen asenne elämään on täällä merkille pantavaa. Aina on uusi kevät edessä, aina uusi kukkamaa muokattavana!

Saila Saaripalsta -blogista haastoi kertomaan kahdeksan lempiasiaa kuvien kera. Kuten jo Sailallekin totesin, nyt olisi hyvää aikaa kelailla vanhoja kuvavarastoja, kun tuolla ulkona on jo kaikki lumimöykyt tullut kuvattua. Aika vaan tuppaa hurahtamaan niin tässä koneen ääressä istuessa kuin muussakin touhussa ja niinpä aiempi ajatukseni varsinaisella kuvakavalkaadilla kuvittamisesta kuivahti näihin muutamiin kukkakuviin, joita en ole ainakaan blogissani vielä käyttänyt. Huomatkaa, pioni on pioni, mutta aina eri pioni. Ja sen tietää se, joka omat pioninsa joka kesä yhä uudelleen kuvaa.

8 LEMPIASIAA (vaan ei kuitenkaan tärkeysjärjestyksessä)

1.  

Kotihan se on yksi mieluisimmista asioista elämässä.

Minulla on onni asua omakotitalossa kivalla paikalla. Tilaa on riittävästi ja vaikka toivoisinkin kylppäriremppaa ja vähitellen kohennusta myös keittiöön, ei asumisessa suuria ongelmia ole. Olen asunut niin kerrostalossa kuin rivitalossakin ja kyllä tämä omakotiasuminen peittoaa nuo edelliset mennen tullen. 

2.

Puutarhaa parempaa lepopaikkaa ei olekaan.

Se on vain niin äärettömän mukavaa kiertää omaa pihaa ja puutarhaa kesäiltoina, katsella ja arvioida, mitä kulloinkin mistäkin ilmoille tupsahtaa. Nyppiä, rapsuttaa ja lapiolla kaivella. Kärrätä, kipata ja haravaa heilutella. 

3.

Oma karvainen Juuso-kissa

Hän on niin ihana, pehmoistakin pehmoisempi ja kaikesta itsepäisyydestään huolimatta aivan erinomainen lemmikki. Niin viisas, ettei toista yhtä viisasta kissaa maa päällään kanna (paitsi kaikkien muiden kissat tietenkin omistajiensa mielestä). Ketterä ja nokkela ja leikkisä. Niin vain tällainen naisihminen konttaa lattialla leikkihiiriä sohvien alta kaivaen ja juoksentelee huoneesta toiseen piilosta kissan kanssa leikkien ja siirtyy sängyn laidalle nukkumaan, ettei ketarat levällään makaavan kissan uni häiriintyisi. Ainoa huonompi juttu tässä karvakorvassa on se, että niitä on vain yksi. Kas, kun sitä ei silloin aikanaan tajunnut, kuinka paljon iloa voi tällaisesta pehmotyypistä ihmiselle olla.

4.

Kirjat ne vasta mukavia ovatkin

Mitenkähän sitä meikäläinen tulisi toimeen ilman kirjoja ja lukemisen taitoa? Kirjaan uppoutuminen on lepoa ja laiskottelua parhaimmillaan. Kirja vie matkalle uusiin maailmoihin, tutustuttaa mielenkiintoisiin ihmisiin ja avartaa maailmankatsomusta. Kirja opettaa, rauhoittaa, sivistää, itkettää, antaa ja ottaa. Jos et pidä yhdestä kirjasta, avaa toinen. Aina löytyy kiinnostavia aiheita ja uusia tarinoita.

5.

Käsityöt ja askartelu

Vaikeaa on istua television ääressä kädet sylissä, mitään tekemättä. Se tuntuu hukkaan heitetyltä ajalta ja vaistomaisesti kädet etsivät jotain nyplättävää. Vähemmän keskittymistä vaativan ohjelman aikana syntyy ristipistoja, kenties virkkausta tai kudontaa. Kun telkusta tulee elokuva, dokumentti tai jokin sarja, jonka juoni ei enää salli mielenkiinnon poukkoilemista käsityön ja tv-ruudun välillä, lasken tekeleeni sivuun ja ryhdyn päätoimiseksi katselijaksi.

6.

Valokuvaaminen

Kamera pitää aina olla mukana, vaikka en sitä laukusta kertaakaan pois ottaisi. Jostain syystä olen tullut araksi kuvaamaan ihmisiä, tuntuu yksityisyyteen puuttumiselta. Jälkeenpäin harmittelen, kun ei ole kuvaa syntymäpäiviltä, tädeistä, serkuista, aina ei edes omista lapsista riittävästi. Kuvia kukista löytyy pilvin pimein. Ne kun eivät kainostele eivätkä päätään käännä suunnatessani kameran objektiivin niitä kohti.

7.

Ystävät niin lähellä kuin kaukanakin

Ystävyyssuhteita ihmiselle tulee elämän varrelta monista eri tilanteista: lapsuudesta, koulusta, opiskelijamaailmasta, työpaikoista, kursseilta, harrastuksista. Joku kulkee rinnalla vain hetken, toinen tulee ja menee, mutta aina kuitenkin tulee takaisin. Sitten on niitä, jotka ovat ja pysyvät, vaikka mitä elämässä tapahtuisi.

8.

Musiikki, elokuvat, leipominen, elämä yleensä

Joskus musiikkia pitää oikein ahmia, kuunnella kerta toisensa jälkeen uudelleen. Sitten tulee hetkiä, ettei korvat siedä minkäänlaista melua, ei äännähdystäkään. Joku kipale saattaa jäädä päähän soimaan viikkokausiksi ja toisen kipaleen taas muistaa vasta, kun sen kuulee. Silloin se nostaa muistoja mieleen ja kiidättää hetkeksi menneisiin kuviin.

Paljon on elämässä mieluisia asioita, lempiasioita. Monet sellaisia, ettei niitä äkkipäätään edes muista, mutta yhtäkaikki tärkeitä nekin. Ehkä elämä kokonaisuudessaan tai vaikka pieniin osiin pilkottunakin on etupäässä aika kivaa. Tällä hetkellä ja toivottavasti myös tulevina hetkinä.