Ristipistotöiden koukussa

2002: Maailmankartta

Kirjonta on vanha tapa koristella kankaita ja vaatteita. Muinaiset idän kansat, siis egyptiläiset, babylonialaiset ja fryygialaiset, ovat olleet kuuluisia kirjontataiteen harjoittajia. Roomalaiset kutsuivat kirjontaa neulalla maalaamiseksi. Myös Kiinassa ja Japanissa on omat rikkaat kirjontaperinteensä. Kankaita ovat kirjoen koristaneet myös Amerikan mantereen asukkaat. Esimerkiksi Perusta on löydetty 4000 vuotta vanhoja kirjottuja tekstiilejä. Ristipistokirjonta on kehittynyt kaksoisompeleista, joilla on liitetty yhteen nahankappaleita. 

Eurooppaan kirjontataito on levinnyt idästä. Suomessa on ollut rikas kirjontaperinne jo ns. pakanuuden aikana eli ennen kristinuskon rantautumista maahamme. Näin ainakin todistavat hautalöydöt ja kertoohan Kalevalakin koreasta neidosta, jolla "kuuhut paistoi kulmaluilta, päivä rinnoilta risotti, otavainen olkapäiltä, seitsentähtinen selältä". Nämä tähtikirkkaat koristelut puvun olalla ja selässä ovat kaiketi olleet pronssikierukkakirjailuja. Keskiajalla kirjontatöitä tekivät lähinnä nunnat ja munkit luostareissa sekä käsityöläiset, jotka muodostivat omia ammattikiltojaan. Suuret ja upeat kirjotut tekstiilit olivatkin kirkkojen ja ylhäisten omaisuutta. 

Ristipistokirjonnasta tuli suosittu käsityön muoto 1500-luvulla. Vanhimmat löydetyt mallikirjat ovatkin tältä ajalta. Renessanssimuoti levisi Suomeen 1500-luvulla Vaasa-kuninkaiden hovista. Tämä muoti suosi yksityiskohtien koristamista kirjonnan ja reikäompelun avulla. Juuri renessanssimuoti on vaikuttanut kansanpukujen tyyliin aina 1800-luvulle asti. Kansanpukujen upeat kirjontakoristelut ovat siis 1500-luvun saksalaisen ja espanjalaisen muodin peruja.

Erityisen suosittua ristipistokirjonta, ja muunkinlainen kirjonta, oli 1700- ja 1800-luvuilla. Jokaisen hyvin kasvatetun tytön oli opittava kirjontataito. Sanotaankin, että naiset valtasi tänä aikana suoranainen käsityövimma ja kaikki mahdolliset kohteet aina vaatteista ja huonekaluista kynänvarsiin asti koristeltiin kirjonnalla. Tämä käsityövimma taisi tosin johtua yhteiskunnallisista ja naisen aseman muutoksista tuona aikana. Elintaso kohosi ja perheillä oli varaa palkata henkilökuntaa tekemään talon työt. Toisaalta perheen naisten piti pysyä kotona "kodin hengettärinä". Kankaita ja lankoja sai ostaa valmiina eikä niitä tarvinnut enää itse kehrätä ja kutoa. Hienoilla rouvilla ja tyttärillä ei siis yksinkertaisesti ollut muuta tekemistä kuin tehdä hienoja käsitöitä, lukea romaaneja tai olla muodikkaasti ikävystynyt.

Suosituimpia töitä 1700- ja 1800-luvuilla olivat ns. merkkausliinat, joita tehtiin yhtälailla niin Euroopassa kuin Amerikassakin. Merkkausliina oli tyttöjen taidonnäyte, johon kirjailtiin kirjaimet, numerot, tekijän nimi, vuosiluku ja erilaisia kuvioita, esim. sydämiä, kukkia, lintuja tai vanhoja kansanomaisia aiheita. Merkkausliinojen aiheet kopioitiin usein vanhoista suvun merkkausliinoista, mutta myös uusiakin malleja suunniteltiin.  Merkkausliinojen ohella erityisen suosittua on ollut nimikointi. Pohjoismaissa on ollut keskiajalta asti tapana merkitä tavarat puumerkillä tai muulla omistajan talon tai suvun merkillä. Kirjoitustaidon yleistyttyä puumerkit vaihtuivat nimikirjaimiin eli monogrammeihin. Käyttö- ja koristetekstiileihin ommeltiin nimikirjaimet ja usein myös vuosiluku. Kirjainten tyyli on seurannut ajan tyylisuuntia ja muotia. Suomalaiset merkkausliinat ja nimikoinnit ovat yleensä ristipistoin kirjottuja. 

Suomalainen ristipistokirjontaperinne poikkeaa huomattavasti eurooppalaisesta perinteestä. Eurooppalainen kirjonta noudatti tyylikauden aiheita ja värejä. Aiheet olivat usein erilaisia kukka- tai muita kasviaiheita tai kertovia kuva-aiheita. Suomalaisen kansanomaisen ristipistokirjonnan aiheet ovat geometrisiä kuvioita. Kuvioiden aiheet ovat pysyneet samankaltaisina satoja vuosia. Rautakauden hautalöytöjen pukujen kuvioaiheet ovat samoja kuin 1800-luvun kansanpuvuissa. Esimerkiksi hakaristi on ollut suosittu kuvioaihe. Muita kuvioita ovat esimerkiksi ristit, kannuksenpyörät, jäniksenkäpälät, korpinsilmät ja ikkunaiset. Samantapaisia kuvioita esiintyy kirjonnoissa ympäri maailman, joten on vaikea sanoa, mistä kuviot ovat alunperin kotoisin. Väreinä on käytetty yleensä valkoista ja punaista, jonkin verran myös sinistä, keltaista, vihreää, ruskeaa ja mustaa. Erityisen rikasta ristipistokirjonta on ollut itäsuomalaisessa käsityöperinteessä. Esimerkiksi kansanpukuihin kuuluvat paidat, päähineet ja esiliinat ovat olleet ristipistoin koristeltuja.

Lähde: http://www.kaspaikka.fi/savonlinna/jambeck/historiaa.htm

2005: Ruusutaulu

Olin kevättalvella 2000 käymässä Tammisaaressa ja näin siellä pienen käsityöliikkeen ikkunalla kauniita ristipistyöaihioita. Piti saada käsille jotain tekemistä ja päätin kokeilla ristipistojen tekemistä, joiden olin kuvitellut olevan hyvinkin vaikeita. Näin ei tosiaankaan ollut. Ristipistojen tekeminen on kuin sanaristikon täyttämistä. Kun oppii avainniksit, eteneminen on helppoa. On vain oltava tarkkaavainen ja huolellinen, sillä pienikin virhe kertaantuu työn edetessä ja usein ainoa tapa korjata virhe, on purkaa työ virhekohtaan saakka ja kirjoa samat kohdat uudelleen. 

Mouline-lankoja, pingotuskehys, ristipistosakset

Ihan aluksi ostin valmispaketin, joka sisälsi 40x40 cm:n koristetyynynpäällisen, langat, neulan ja värikartan. Kuva oli painettu värillisenä kankaalle ja langat olivat paksuhkoja villalankoja. Olin kuvitellut ristipistojen tekemisen vaikeaksi, mutta nuo tyynyt valmistuivat hetkessä. Ehkä osasyynä nopeaan valmistumiseen oli mahtava innostukseni aiheeseen. Valmispaketteja oli vaikea löytää ja niiden hinta oli myös melko korkea. En myöskään ollut kovin innostunut sisustamaan kotiani aika kirjavilla villalankatyynyillä, joten aloin etsimään vaativampia töitä. Aika pian löysin erityisesti ristipistoihin erikoistuneita mallilehtiä, kuten englantilaisen Cross Stitch-, hollantilaisen Borduurblad-, espanjalaisen Labores del Hogar- ja italialaisen Le idee di Susanna-lehden. Ihastuin varsinkin tuohon Susanna-lehteen, koska siinä oli paljon hyviä malleja ja lehden saattoi vaivattomasti tilata kotiin kannettavaksi. 
 

2004: Majakka

Käsitöiden tekeminen ja askarteleminen oli aika alamaissa 2000-luvun alkuvuosina. Esimerkiksi kirjontaan tarvittavaa aida-kangasta oli tavattoman vaikea löytää. Helsingin Sokos oli vastikään lopettanut lankaosastonsa (sanoivat, ettei langat tee kauppaansa) ja Stockmannin silloin onnettomasta käsityötarvikevalikoimasta onnistuin sentään löytämään edullisesti kirjontakehikon; siis sellaisen pyöreän kaksiosaisen vanteen, johon kirjottava kangas pingotetaan. Mouline-lankoja sai metsästää ankarasti ja kun vihdoin niitä jostain löysi, oli valikoima kerrassaan surkea. Nettikaupat kasvattivat vähitellen suosiotaan ja onnistuin löytämään pari sellaista paikkaa, joista saatoin tilata kerralla enemmän tarvitsemaani kangasta ja lankoja.

2007: Keijukainen

Onneksi tänä päivänä kaikenlainen käsillä tekeminen on erittäin suosittua ja se helpottaa tarvikkeiden hankintaa. Jotkut kangasliikkeet ovat ottaneet uudelleen valikoimaansa myös aida-kankaan ja mouline-lankojakin on jälleen helpompi löytää. Myös nettikauppoja on tullut ja tulee jatkuvasti uusia, kuin myös askartelukauppoja, joiden valikoimiin ristipistotarvikkeet alkavat yhä useammin kuulua. Jonkun verran hankin tarvikkeita Atéljee Margarethasta (www.margaretha.fi) ja muutamista pienistä käsityöliikkeistä täällä pääkaupunkiseudulla. 

Aida-kankaan ja mouline-langat ostin aiemmin useimmiten espoolaisesta tilkkupuodista, kunnes kuulin Tallinnan Karnaluksista. Aida-kangasta suomalaisissa liikkeissä on varsin pienet varastot, joten suosituimpia ruutukokoja joutuu usein odottamaan jopa viikkoja. Valitettavasti hintaero suomalaisten käsityötarvikekauppojen ja Karnaluksin välillä ovat niin mittavat, että hankintamatkat Viron puolelle kannattavat vaikka useamman kerran vuodessa. Mm. aida-kangas maksaa täällä reilusti yli 20 euroa metriltä, kun Karnaluksista sitä saa 6,90 euron metrihintaan. Mouline-lankatokasta joutuu meillä maksamaan yli euron kappaleelta, kun Karnaluksista saa DMC:n lankoja noin 50 sentin kappalehintaan. Aida-kankaiden laadussa en ole juurikaan huomannut eroja, mutta mouline-langassa suosin DMC:tä (tai Anchoria), sillä huonot langat kiertyvät, katkeilevat ja solmuuntuvat, jolloin niillä kirjominen muuttuu kerrassaan raivostuttavaksi lankojen setvimiseksi.

2011: Tulppaanimalja

Harmikseni Le idee di Susanna-lehden tilaaminen Suomeen ei enää ole muutamaan vuoteen onnistunut. Onneksi minulla on tallessa kahdeksan vuosikertaa, joten vielä riittää ihan uusiakin malleja kirjottavaksi. Vuosien varrella olen myös bongannut sieltä täältä muita lehtiä ja jälleen kerran myös netti on tullut tässä etsinnässä hyväksi avuksi. DMC-langan valmistaja julkaisee omia mallioppaitaan ja -kirjojaan ja joskus onnistuu löytämään myös suomalaisista käsityölehdistä yhden tai kaksi kivaa mallia.

Ristipistolehtiä

Valmiiden ristipistotöiden käyttämisessä lienee vain mielikuvitus rajana. Aika paljon olen töitäni kehystänyt ja antanut lahjoiksi. Itse asiassa itselläni ei kovin montaa työtä täällä kotona ole. Jonkin verran olen tehnyt töitä tuttujen "tilauksesta" annettavaksi eteenpäin. Toisinaan innostun kirjomaan boordeja ja ompelen niitä sitten vaikkapa pyyhkeisiin. Eniten taitaa nykyisin tulla kirjottua itse tehtäviä onnittelukortteja varten pieniä töitä. Isot työt ovat kuitenkin omalla tavallaan jännittäviä. Kuvan syntyminen monista väreistä ja pienen pienistä pistoista koukuttaa niin, että välillä työtä on vaikea laskea käsistään. 

Hyvin yksinkertaisia töitä pystyy tekemään vaikkapa television ääressä, mutta heti, kun värejä tulee enemmän ja malli mutkistuu, vaatii työ sen verran laskemista ja tarkkuutta, ettei samanaikaisesti ole mahdollista seurata intensiivisesti jotain kiinnostavaa tai edes vähemmän kiinnostavaa ohjelmaa. Ison työn valmistuttua on myös hetken ihan tyhjä olo ja uuden työn aloittaminen ei silloin onnistu. Pitää ikäänkuin nollata itsensä uutta työtä varten.

 Yläpuolella kahvikannun ohje ja alapuolella värikartta Le Idee di Susanna-lehdestä. Kuten huomaatte, ohjeet ja värikoodit ovat selkeät ja värit näkee suoraan kuvasta. Joissakin lehdissä kaikki ohjeet on pelkästään mustavalkoisina, joissakin osa julkaistaan värillisinä. Harvoissa lehdissä kaikki ohjeet on värillisiä. Minusta on helpompi kirjoa värillisistä ohjeista, koska näin malli väreineen on jotenkin helpompi sisäistää ja myös kirjoa. Mustavalkoisissa värikoodeja joutuu sihtaamaan tarkemmin ja mahdollisuus erehtymiseen on suurempi. Oheisessa ohjeessa on melko vähän eri värejä ja niiden sävyjä. Pienemmissäkin töissä sävyjä kertyy helposti parikymmentä.

Samaisen kahvikannun olen kirjonut sekä ohjeen mukaisesti vaaleanpunaisena että sinisenä, kuten alapuolella olevassa kuvassa. Muistaakseni näitä sinisiä kannuja olen tehnyt kaksin kappalein pyynnöstä eräälle tuttavalle.

Lankojen järjestyksessä pitämiseksi on kaupan monenlaisia virityksiä, mutta kehitin itselleni ihan toimivan systeemin pyörällisestä kolmetasoisesta "rullakosta". Rullakko on tarvikkeineenkin kevyt siirrettävä paikasta toiseen ja sen saa helposti vaikka vaatehuoneeseen, jos haluaa pitää pidemmän tauon kirjomisessa.

Ensimmäiselle tasolla on paksuhko vaahtomuovipala neuloja ja lankoja varten. Jos käytössä on tietyt langat, kuten usein on, voi noihin nuppineuloihin laittaa myös lankatokan sävynumerolapun. Keskimmäisellä ja alimmalla tasolla on lisää lankoja, parhaillaan käytössä oleva mallilehti, värikartta ja muuta tärkeää. Koska lankojen sävyjä on lukemattomia ja niiden numerolaput katoavat herkästi, laitan jokaisen lankatokan numerolappuineen omaan minikokoiseen minigript-pussiin. Pussit olen laittanut arkistolaatikkoon numerojärjestykseen, jotta etsiessäni löydän tarvitsemani langan helposti. Pienellä lankamäärällä ei tällaisia järjestelyjä välttämättä tarvita, mutta kun eri sävyisiä lankoja alkaa olla enemmän, koin tarpeelliseksi saada aikaan jokin järkevä systeemi.

2012: Kortteja

Pieniä töitä olen tehnyt lankajämillä ja joskus myös sieltä täältä mukaan tarttuneilla halpislangoilla. Kun sävyjä on kohtalaisen vähän ja malli pieni, on helppo sommitella värit itse. Kun työ on isompi, sävyjä saattaa olla lukemattomia ja silloin on tärkeämpää, että ne on etukäteen valittu ja niiden riittävyys varmistettu. Tietyn sävyn loppuminen kesken työn saattaa pysäyttää työn etenemisen siksi aikaa, kunnes uusi tokka on hankittu. Yleensä yksi tokka sisältää 8 metriä lankaa ja ainakin minä kirjon eniten kahdella säikeellä, koska käytän aida-kangasta, jossa on 5.4 ruutua sentillä. Yhdellä tokalla kirjoo siis melko paljon, mutta toki harvoin selvitään vain yhdellä ainokaisella värillä tai sävyllä.

2010: Ruusutyö, josta piti tulla tarjotin, mutta tulikin ystävälle taulu

Ohessa olen esitellyt vain murto-osan vuosien varrella tekemistäni töistä. Kuvien laatu ei tosiaankaan ole kummoinen, sillä mistä lie syystä töitä tallentaessani olen kokonaan unohtanut panostaa kuvaamiseen. Harmikseni täytyy todeta, että joitakin töitä on kokonaan jäänyt ikuistamatta. Ehkä olisi ollut mukava myös kirjata tarkemmin valmistumisajat ja kenelle kukin työ on mennyt. 

Antiikkisilla ristipistotöillä ei myöskään ole kovin korkeaa rahallista arvoa, sillä töitä ei ole aikoinaan riittävästi arvostettu eikä niiden säilymistä kunnolla vaalittu. Minulle on sanottu, että ristipistotöiden tekeminen on vanhojenpiikojen homma, joten tuosta lauselmasta voi päätellä, ettei ristipistotyöt kuulu edelleenkään arvostettavien käsitöiden joukkoon. Arvostettiin tai ei, sillä ei ole minulle mitään merkitystä, sillä ristipistotöiden tekeminen on erittäin mukavaa. Vielä 90-luvulla tein paljon sanaristikoita ja koen ristipistohomman hyväksi jatkumoksi harrastaa samantyyppistä aivovoimistelua. Kädet ovat hyödyllisessä puuhassa ja aika hurahtaa hienosti kivan harrastuksen parissa. Nyt kirjon enimmäkseen kuvia korttiaskartelua varten, mutta kukaties myöhemmin keksin jotain uutta jännää käyttöä töilleni.

 

Räntäsade saatteli ihan hyvään päivään

Kissan käyttäytymistä seuraamalla voisi oppia leppoisaa ja stressitöntä elämäntyyliä. Perjantaiaamukin alkaa tosi rauhallisesti, kun ei pääse turhaan kääntelemään sanomalehden sivuja puurolusikallisten välissä. Siitä pitää huolen Juuso, joka suorastaan rakastaa Hesarin päällä makoilemista. Mitä lokoisamman asennon se itselleen löytää, sen pidempään se lehdellä viihtyy. Tuskinpa sillä lehden nimellä edes on merkitystä. Olen nimittäin joskus kokeillut myös kolmea erilaista paikallislehteä, joita postilaatikkoomme jaetaan. Hyvin kelpaavat makuualustaksi jok'ikinen.

Päivän valjetessa taivaalta satoi silkkaa räntää. Märkää kuin se kuuluisa uitettu koira, mutta yön aikana pakastuneeseen maahan sataessaan valkaisi nurmikon. Autokin oli valkean möhnän peitossa ja sitä putsatessa möhnä tarttui harjaan, joka taasen muuttui niin painavaksi, että jokaisen vedon jälkeen harjaa pitä ravistaa jotain kovaa vasten. Perinteisesti olen ravistanut lumiharjaa saappaisiini, mutta onneksi en nyt sitä tehnyt, sillä jalassa oli edelleen pikkukengät. Olisin saanut housunlahkeet litimäriksi.

Eilen laitoin linnunruoka-automaatit paikoilleen ja huomenna täytyy varmaan käydä täyttämässä ne uudelleen. Leikkimökin päädyssä olevassa syreenissä tintit pyörivät ahkerasti auringonkukansiemeniä napsimassa ja orava oli parhaillaan menossa joukkoon, kun avasin varaston oven. Kurre säikähti sen verran, että kiirehti naapurin aidan yli heidän kuusensa oksalle odottamaan poistumistani. Katsokaa, miten se on räntäsateen kastelema. Katselee kuitenkin intensiivisesti kohti ruoka-automaattia ja päästää minut kamerani kanssa kohtalaisen lähelle. Samaiseen automaattiin eräskin kurre sukelsi toissakeväänä niin pitkälle, että vain jalat roikkuivat ulkosalla.

Täällä työhuoneessa touhutessa tulee aika useinkin käännettyä tuoli ikkunaa kohti ja katseltua maisemaa, puita ja alapihaa. Eilen siellä oli aika siistin näköistä, kun olin silpunnut nurmikolla olleet lehdet ja haravoinut muutenkin. Tänään tuuli on laittanut nurmikkoni uuteen järjestykseen. Ei nyt tietenkään koko nurtsia ole nurin niskoin kääntänyt vaan puhaltanut sinne sikin sokin puiden lehtiä. Ruohonleikkuri on putsattu ja talvisäilöön laitettu, joten lehdet olkoon kevääseen. Sinnehän ne tulee sitten ensimmäisten leikkuukierrosten aikana silputtua. Ellei nyt sitten tule pitkääkin pidempi lumeton loppuvuosi, jolloin meikäläinen innostuu harrastamaan lähiliikuntaa ja hakee paremman puutteessa haravan kellarista.

Nappasin joku aika sitten facebookista oheisen runon. Tekijää ei ollut mainittu, joten nyt en voi antaa kunniaa sille, jolle se kuuluu. Koska inhoan yli kaiken v-llä alkavaa kirosanaa (alleviivatuissa kohdissa), korvasin omavaltaisesti ne toisilla sanoilla.

Suomalaiset entisestään masentuu,
kun saapuu syys-, loka- ja marraskuu.
Silloin kuolee kasvit, kuolee kukat
jalkaan laitetaan helvetin rumat villasukat.
Bussipysäkillä hytistään,
ollaan tosi kylmissään.
Mieleen hiipii myös huoli:
mitä jos pussikaljalla jäätyy takapuoli?

Mutta ei hätää ystävät rakkaat,
sen sijaan että päätäsi seinään hakkaat
Ota kouraan glögimuki,
suusi kahdella kilolla suklaata tuki.
Sytytä ikkunalle kynttilöitä,
valaisemaan pimeitä syysöitä.
Viltin alla pattereitasi lataa,
silloin ei tippaakaan kiinnosta kuinka paljon sataa. 

Lintujen ruokkimisesta on iloa myös Juusolle. Se viihtyy nyt erinomaisesti keittiön ikkunalla, josta se näkee suoraan marjakuuseen ripustamani siemenautomaatin ja siinä vierailevat lukuisat tintit, joita harakkapariskunta käy välillä häätämässä pois. Ajoittain kuuluu sen päiväinen kurkkuääninaksutus, kun Juuso näkee mielestään kelvollisen lintupaistin. Hetkeksi Juuso malttoi lopettaa lintupäivystyksensä, kun keitin iltapäiväkahvin, jonka ohessa nautimme anopilta saatua goudajuustoa. Gouda on nimittäin Juuson suurta herkkua ja sen haistaessaan piti kissankin päästä maistelemaan. Joskus mainostauolla jääkaapilla käydessämme on lähes mahdotonta päästä goudajuuston kanssa sohvalle istumaan. Gouda-kissa haistaa juuston tuoksun vaikka toiseen huoneeseen ja täydelliseen uneen. 

Tänään on jotenkin niin mahdottoman hyvä mieli. Ja ihan ilman syytä. Tai ehkä se johtuu perjantai-illasta, räntäsateen loppumisesta ja leppoisasta vapaapäivästä. Eihän sitä sen kummempaa tarvita.

Se on mahdotonta,

sanoi ylpeys.

Se on vaarallista,

sanoi kokemus.

Se on turhaa,

sanoi järki.

Yritä vain,

kuiskasi sydän.

Näiden sanojen (jälleen facebookista lainattuna) saattelemana 

toivotan kaikille leppoisaa viikonvaihdetta!

 

Puutarhaan on tullut syys - tai melkein talvi

Viime aikoina kaikki vapaa-aika on ollut lähinnä haravointia ja pihan siivousta. Kyllä muuten tulee valtavasti lehtiä pelkästään yhdestä isosta vaahterasta, puhumattakaan, kun tontilla on niitä useampia. Alapihalla lehdet voi ajaa silpuksi ruohonleikkurilla, mutta hiekkakäytäviltä ne on pakko haravoida ja kärrätä pois. Koivut ja vaahterat alkavat olla paljaita. Sen sijaan lepässä on vielä runsaasti lehtiä, samoin omenapuissa ja kriikunoissa. Tosin alapihalla kulkiessani ei tarvinnut kuin kepeästi koskea omenapuun oksaan, niin sieltä satoi niskaan valtavasti lehtiä. Sireenin lehdistä osa on jo pudonnut, mutta edelleen ne näyttävät varsin lehteviltä. Norjanangervot ovat muuttuneet keltaisiksi ja varistavat lehtiään, mutta usein angervopensaat ovat tyhjenneet vasta lumien saavuttua.

Monena aamuna on ollut pikkupakkasta ja kasvit huurteessa. Auringon noustessa on sentään parhaimmillaan lämmennyt +7 asteeseen ja ulkona on ollut oikein mukava touhuta. Isän kanssa olen käynyt viikottain silmäklinikalla glaukoomaleikkauksen seurannassa. Itse lääkärintarkastukseen menee kymmenisen minuuttia, mutta harvoin annettu aika pitää. Eilenkin istuimme odottamassa vuoroamme puolitoista tuntia yli annetun ajan. Vastaanottavia lääkäreitä on useita, mutta varattujen potilasaikojen lisäksi he joutuvat hoitamaan päivystystapauksia. Jaksan kyllä istua ja odottaa, mutta isä tuppaa välillä hermostumaan. Siitä ei kuitenkaan ole mitään hyötyä, koska potilaita näyttää yksinkertaisesti olevan aivan mahdottoman paljon. Jonkun kerran olen ottanut käsityön mukaan mennessäni isän tai äidin kanssa lääkärien vastaanotolle, mutta eilen se jäi kotiin.

Pikkupuutarha oli hukkua vaahteranlehtiin.

Mietin yhtenä päivänä, pitäisikö laskea, kuinka monta tuntia olen viimeisen vuoden aikana istunut odottamassa jonkun sairaalan käytävällä. Eniten aikaa nimittäin kuluu juuri tuohon odottamiseen. Ensin odotetaan lääkärille, sitten hoitajalle, sitten labraan, sitten röntgeniin ja jälleen jollekin lääkärille ja ehkä vielä toiselle hoitajalle. Kun jo luulee odotuksen päättyneen, saakin kuulla, että vielä hetki pitää odottaa, jotta saa ajan seuraavaa odotussessiota varten. Päivä hurahtaa kummasti pelkästään yhden asian hoitamiseen. Oikeastaan ihmettelen, mistä olen kehittänyt itselleni tämän nykyisen viilipyttymäisyyden eli en hermostu laisinkaan. Ehkä olen jotenkin sisäistänyt sen, ettei yksinkertaisesti ole mitään hyötyä hermoilla ja että isän tai äidin kanssa odottaessani jonkun on syytä säilyttää malttinsa. Olen iloinen, että kumpikin on saanut kohtalaisen hienosti hoitoa ja apua sairauksiinsa ja vaivoihinsa. Vaikka niitä vaivoja tulee yhä uusia, kun jo luulee kaiken selättäneensä, on vain mentävä askel kerrallaan eteenpäin.

Purppurapunalatvan syysasu

Tänään pohdin aamulla, ryhtyisinkö leipomaan vai menisinkö heti haravoimaan. Päätin lähteä ulos ja kerrankin se oli oikea marssijärjestys. Iltapäivällä nimittäin alkoi sade ja se on jatkuu yhä. Ajelin nurmikolle leijuneet lehdet silpuksi ja sen jälkeen puhdistin ruohonleikkurin, sillä se saa nyt siirtyä kellariin odottamaan ensi kesää. Leikkasin myös joitakin mädäntyneen näköisiksi menneitä perennan varsia ja kiikutin niitä kompostiin. Nyt kaikki neljä lehtikompostia ovat ääriään myöten täynnä, mutta muutaman päivän aikana pinta kyllä laskee, sillä kuivina haravoidut lehdet menevät nopeasti kasaan kastuttuaan. Laitoin myös linnuille siemeniä ja hetipä joukko tinttejä löysi ruokinta-automaatit.

Etupihalla touhutessani olen jo muutaman päivän ajan ihmetellyt, mistä kasvista tulee vähän karvasmantelia muistuttava tuoksu. Ensin ajattelin, että tuijan oksia ravistelemalla tuo tuoksu syntyy, mutta ei se kyllä niin ole. Ehkä lehtosinilatva tai purppurapunalatva? Niiden läheisyydessä tunnen tuoksun, mutta en vain saa sitä paikallistettua.

Viikko sitten Ikeassa käydessäni ostin keittiön ikkunalle kaksi Fittoniaa eli Pitsilehteä. Kasvi on aika pieni, mutta sievä. Kasvia ostaessani en tiennyt sen nimeä, mutta googletin ja löysin tuon pitsilehden, joka sopiikin pikkuiselle kasville erittäin hyvin. Pitsiltä sen lehdet näyttävätkin. Keväällä kasviin tulee kuulemma pieni keltainen kukinto, mutta se on varsin vaatimaton. Löytyipä kaapista kukille sopivat ruukutkin, Ikeasta taitavat olla nekin peräisin.

 
Lunta on uhattu satavaksi tänne eteläänkin. Satakoon vain, kunhan sulaa pian pois. En tosiaankaan kaipaa hankia vielä lokakuun puolivälissä. Enkä marraskuussa, enkä joulukuussa. Meillä on ollut neljä runsaslumista talvea peräkkäin. Lunta on ollut aivan tajuttoman paljon ja lumitöitä on saanut - tai siis täytynyt tehdä monta kertaa useana päivänä peräkkäin. Onhan se hyvää kuntoliikuntaa, mutta silti - ei kiitos. Liika on liikaa. Jos saisin toivoa, sen verran lunta, että maisema on valoisa ja raikas. Sen verran pakkasta, ettei ole loskaista, että maa jäätyy kunnolla - ja että KOTILOT JA NIIDEN MUNAT KUOLEVAT! Ja aikainen kevät jälleen!

No niin, ulos on laskeutunut pimeys. Eilen sentään täysikuu loimotti ikkunoista sisään, mutta sateinen sää saa pimeyden todellakin aivan mustaksi. Kynttilöiden sytyttely on jo alkanut ja mikäli merkit pitävät paikkansa, tästä se vain yltyy. Lähdenkin nyt sytyttämään pari tuikkua ja taidanpa laittaa terassin suureen lyhtyyn öljykynttilän torjumaan liikoja pimeyksiä.

Vastaukset Emilien haasteeseen

Emilie Hurahtanut –blogista haastoi mnut vastaamaan 11 kysymykseen. Tässä Emilien kysymykset ja vastaukseni niihin syksyisten kuvien lomittamina:

1. 

Mitä kirjaa luet juuri nyt? Tai pidätkö lukemisesta?

Luen parhaillaan Markku Ropposen kirjaa Pimento. Kyseessä on kotimainen dekkari. Pidän kovasti lukemisesta ja minulla on aina meneillään jokin kirja yöpöydälläni. Lukeminen on ollut tärkeä osa elämääni, olen kirjojen suurkuluttaja. Etupäässä haen lukemista kirjastosta, mutta jonkin verran niitä tulee myös ostettua. Kuulun vieläkin kahteen kirjakerhoon, mutta niiden valikoima on mennyt aika suppeaksi, eikä kirjat ole niissä enää erityisen edullisia. Luen kaikenlaista kirjallisuutta, viime aikoina enimmäkseen kotimaista proosaa ja skandinaavisia dekkareita.

2. 

Mikä kirja on tehnyt sinuun lähtemättömän vaikutuksen?

Mielestäni hyvä kirja herättää ajatuksia pitkäksi aikaa ja sellaisen lukukokemuksen jälkeen voi olla vaikea aloittaa jotain toista kirjaa. Nuorena Herman Hessen Arosusi tuntui mahtavalta lukukokemukselta, mutta sen jälkeen olen lukenut valtavan määrän kirjoja, joista moni on laittanut ajatukset hetkeksi uuteen järjestykseen. Vuonna 2001 ilmestynyt Maria Peuran esikoisromaani "On rakkautes ääretön" kosketti minua ankaralla aiheellaan ja mietitytti pitkään. Jokin aika sitten luettuani Katja Kallion "Säkenöivät hetket" ajattelin, että olipa hyvä kirja. Sellainen ajatus kirjan viimeisen sivun kääntämisen jälkeen syntyy kuitenkin aika harvoin, joten olkoon se jonkinlainen mittari kirjan vaikutuksesta.

3. 

Unelmiesi asuinpaikka?

Ehkä unelmissani asuisin jossain Välimeren saarella tai rannikolla, talossa, jossa on ovet auki patiolle, josta avautuu suora näkymä merelle ja rantaan. Kivetylle patiolle paistaa aurinko kuumasti ja saa lukuisat pelargoniat kukkimaan runsaina. Istun katetun pergolan varjossa kirja sylissäni kuunnellen lintujen sirkutusta ja odottaen siestan päättymistä voidakseni lähteä lähistöllä sijaitsevaan vuosisatoja vanhaan kylään nauttimaan lasillisen viileää valkoviiniä raikkaan salaatin kera ja katselemaan vanhojen kyläläisten kiireettömiä askareita.
 

4. 

Asutko sellaisessa nyt?

Enpä taida Välimerellä asustaa, mutta ehkä kuitenkin jonkinlaisessa unelmapaikassa, sillä eiköhän omakotitalo ole edelleen monen suomalaisen harras toive. Vanhempiani auttaessani mietin, pitäisikö sitä itsekin ryhtyä vähitellen katselemaan eläkepäiviksi kerrostaloasuntoa, jolloin ei olisi lumitöitä eikä haravointia. Pääsisi vähän vähemmällä. Mutta ei sitten olisi keväisiä tutustumishetkiä alati mullasta ilmestyviin yllätyksiin, ihania kesäpäiväkahveja oman pihapöydän ääressä, näitä tuttuja nurkkia ja raitteja. Kautta aikain ihmiset ovat eläneet ja kuolleet yhdessä ja samassa kodissa. Miksi se ei olisi mahdollista meillekin. Ken elää, se näkee, miksi pohtia asioita liikaa etukäteen?

5. 

Haluaisitko muuttaa kotisi sisustusta? Miten?

Aikoinani halusin ison keittiön, paljon säilytystilaa ja valkoiset kaapinovet. Tuon viimeisen lähinnä siksi, että tiesin Ukkokullan vähemmän innostuneeksi remonttimieheksi, joten kovin dramaattisia valintoja ei aikanaan kannattanut tehdä. Keittiömme on kestänyt hyvin aikaa ja laadukkaat kaapistot ovat edelleen hyvässä kunnossa. Toki elämisestä on jäänyt jälkiä, mutta mitään välttämätöntä remppatarvetta ei ole. Kylppäri kyllä jo kaipaisi päivittämistä, mutta se on sen verran kallis investointi, ettei siihen nyt ole mahdollisuutta. Seiniä on vuosien varrella maalattu ja tehty sinne tänne pieniä korjaus- ja kunnostushommia.

Tykkään kyllä sisustaa kotia, mutta en ole siinä erityisen taitava. Välillä vaihdan huonekalujen paikkaa, ripustan seinälle uuden taulun tai otan vanhoja pois, vaihdan verhoja, mattoja ja kynttilöitä. Ompelen tyynyihin uusia päällisiä ja asettelen koriste-esineitä uudenlaisiin ryhmiin. Ostan silloin tällöin myös kukkia pöydille. Usein sisustusintoni lomittuu vuodenaikoihin ja erilaisiin juhliin. Keväällä ja syksyllä tulee ikkunat pestyä, joten samalla sujuu verhojen vaihtaminen. Syksyllä iltojen pimetessä sisällä ollaan enemmän, silloin on kiva sytyttää kynttilöitä ja nojata syksyisempään sohvatyynyyn. Jouluna on ihan omanlaisensa sisustus.

6. 

Ottaisitko ison koiran esim tanskandogin, jos asuisit kerrostalossa?

Jos asuisin kerrostalossa, en ottaisi minkäänlaista koiraa. En yksinkertaisesti ole koiraihminen. En ole koskaan kovin läheisesti elänyt koirien kanssa, joten paljolti kysymys lienee tottumattomuudesta. Kissojen kanssa olen ollut tekemisissä lapsesta saakka. Meillä on nyt kissa ja arvatenkin meillä olisi myös kerrostalosssa kissa tai pari. Jos sen sijaan asuisin hyvin yksinäisessä ja syrjäisessä paikassa omakotitalossa, ottaisin ehkä koiran. Sellaisen koiran, joka viihtyisi hyvin ulkona ja olisi hyvä talonvahti.

7. 

Rakkain lelusi lapsena?

Lapsena olin varsinainen perustyttö ja tykkäsin kovasti nukeista. Toivoin hartaasti nukelleni vaunuja ja vihdoin eräänä jouluna sellaiset sainkin. Myös paperinuket olivat 60 -luvulla muotia ja niille tehtiin itse uusia vaatteita piirtämällä ja leikkaamalla. Minulla oli aika monta kaunista paperinukkea, kaunein niistä oli tummahiuksinen Kristiina. Tyhmyyksissäni annoin kaikki paperinuket pois teini-iän kynnyksellä. Sitä olen harmitellut monesti jälkikäteen. Eivät ne olisi paljoa tilaa vieneet.
 

8. 

Pidätkö vanhoista esineistä? Oletko hankkinut niitä itsellesi?

Pidän vanhoista esineistä, mutta itselläni ei kovinkaan paljon sellaisia ole. Anopin vanha Singer-ompelukone toimii olohuoneessa sivupöytänä. Minulla on myös joitakin omilta vanhemmiltani sekä anopilta saatuja Arabian astioita, kuten varmaan useimmissa suomalaisissa kodeissa. 
 

9. 

Mikä on ensimmäinen muisto minkä muistat lapsuudestasi?

Ensimmäinen muistoni liittyy vaaleankeltaiseen samettimekkoon ja ruskeisiin nappikenkiin, joihin minut puettiin 2-vuotisvalokuvaan. Muisto on hyvin hämärä, enemmänkin sametin tuntu sormenpäissä. 
 

10. 

Millaisia olivat lapsuuden kesäsi?

Lapsena tietenkin aurinko tuntui paistavan aina ja lämpimästi. Asuimme paikassa, jossa lähistöllä oli kaksikin järveä. Saatoimme käydä uimassa parikin kertaa päivässä ja keräsimme simpukoita rantahiekasta. Ystäväni Riitan kanssa marssimme peräkanaa metsäpolkua pitkin sananjalkojen heiluessa polviamme vasten ja lauloimme "Ulledulle dof, kinkelaade kof. Koffelaade, kinkelaade ulledulle dof". Se tuntui hienolta, kuin joltain tärkeältä ulkomaan kieleltä. 

11. 

Mitä muistat ensimmäisistä koulupäivistäsi?

En muista siitä yhtään mitään. Sen sijaan muistan erityisen hyvin sen, kuinka menin uuteen kouluun 3. luokalla joululoman jälkeen. Se oli hyvin pelottavaa, sillä olimme muuttaneet vasta uuteen kotiin, enkä ollut ehtinyt tutustua keneenkään ja kotini ympäristökin oli minulle täysin outo. Naapureissamme oli paljon samanikäisiä lapsia, joista myöhemmin sain hyviä ystäviä, mutta tuo ensimmäinen päivä uudessa vieraassa koulussa tuntemattomien keskellä on edelleen elävänä mielessäni. 

* * *


Tämä haaste pyöri puutarhablogeissa keväällä aika tiiviisti, joten en nyt laita sitä eteenpäin. Ohessa on kuitenkin haasteen säännöt, ja tätä saa vapaasti jakaa, jos vain haluat.  

1. Jokaisen haastetun tulee kertoa 11 asiaa itsestään. 
2. Jokaisen haastetun pitää vastata 11 kysymykseen, jotka haastajasi on valinnut 
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille 
4. Haastajan tulee valita 11 blogia joissa on alle 200 lukijaa 
5. Sinun tulee kertoa, kuka sinut on haastanut ja kenet sinä haastat 
6. Ei takaisin haastamista

Vastauksia Karoliinan Puutarha-haasteeseen

Viikko on vierähtänyt monenmoisessa pakollisessa ja vähemmän pakollisessa toimessa. Ulkona liikkuessaan ei ole voinut olla ihastelematta syksyn upeaa ruskaa. Uutisten mukaan värit ovat olleet tavallistakin komeammat juuri tänä syksynä, eikä sitä vastaan ole väittämistä. Omalla pihalla syysruska alkaa jo olla lopuillaan, sillä enemmän lehtiä on maassa kuin puussa. Viikonlopun aikana olenkin ollut ahkeroimassa haravan ja kottikärryjen kera, mutta homma on silti vielä aivan alkutekijöissään. Niin kaunis puu kuin vaahtera onkin, näin syksyllä sen valtaisaa lehtimäärää tulee kyllä manailtua kerran jos toisenkin.

 
Kuvaaminen on jäänyt vähemmälle, vaikka aina haravoimaan lähtiessäni nostankin kameran varaston pöydälle, jotte sen voisi hakea helposti saappaita riisumatta. Onpa vaan jäänyt hakematta ja siten myös kuvat kuvaamatta. Niinpä nyt onkin hyvä hetki käydä kiinni haasteisiin, joita olen saanut. Ihan ensimmäisenä vastaan Karoliinan (Karoliinan puutarha -blogista) kysymyksiin.

1. 

Anna meille 5 kauneinta kuvaa puutarhastasi. Ne voivat olla lempikasveista tai koko puutarhasta. Keväästä, kesästä, syksytä tai talvesta.

Valitsin viisi kuvaa puutarhani kohteista, jotka ovat tuoneet kuluneena kesänä ehkä eniten iloa.

 Keväällä päätin tehdä puutarhakalenterissa näkemäni kuvan mukaisen raparperilehtilaatoituksen. Samanlaista siitä ei tietenkään tullut, eikä ehkä ollut tarkoituskaan, mutta lopputulokseen olen tavattoman tyytyväinen.

 Viime syksynä istutin multaan kesän ajan ruukuissa viettäneet kaksi Ikeasta ostettua jalohortensiaa. Ajattelin, että ei se ota jos ei annakaan. Niinpä on ollut kenties sitäkin suurempi ilo seurata koko kesän kukkinutta jalohortensiaa. Vasta toisen pakkasyön jälkeen upeana loistaneet kukinnot muuttuivat ruskeiksi ja lehdet alkoivat lakastua.

 Kesän aikana istutin Valamonruusun, Neilikkaruusun, Ritausman ja Kirjoapteekkarinruusun. Ritausman kauneutta on tullutkin jo ylistettyä useaan kertaan, joten pääsköön Kirjoapteekkarinruusu Rosa Gallica 'Mundi' tällä kertaa kehujen kohteeksi.

 Toisen kerran elämässäni kasvatin siemenestä pelargonian ja onnistuin siinä. Tämä 'Inspire Pink' on parhaillaan autotallissa, josta siirrän sen kellariin kunnon pakkasten saavuttua. Josko saisin sen talvetettua ja pääsisin nauttimaan hempeistä kukinnoista ensi kesänäkin.

Tomaattien kasvatus onnistui tänä kesänä yli odotusten. Tigarella asusti kukoistaen ja runsaasti hedelmää tuottaen talon seinustalla. Ai, että se on maistunut hyvältä. Paremmalta kuin mikään tomaatti koskaan aikaisemmin. Satoa on vieläkin pikkaisen jääkaapissa. Ensi kesänä pääsen kokeilemaan tomaattituotantoa kasvihuoneessa. Toivottavasti se palkitsee yhtä hyvin, kuin tämän kesäinen Tigarella-sato.

2.

Kasvatatko kauneutta vai hyötyä?

Etupäässä taidan kasvattaa kauneutta, mutta eiväthän ne sulje pois toinen toisiaan. Erityisesti näin syksyllä kaiken lakastumisen ja maatumisen keskellä kaipaa kovasti kevättä ja sitä löytämisen iloa, kun mullasta työntyy kaikkien kauniiden kukkien versoja. Tuntuu, että uusien taimien sisältämä voima saa meidät ihmisetkin tuntemaan itsemme vahvemmiksi ja jaksavimmiksi. Kuluneen kesän aikana taisin iloita melkeinpä eniten talon seinustalla kasvavista tomaateista. Runsaina roikkuvat ja vähitellen punertuvat tomaatit saivat runsaasti hellää hoitoa ja huomiota. Ne maistuivat paremmilta, kuin ostotomaatit koskaan. Taisivat siis peitota perinteisen pionihulluudenkin.

3. 

Mistä löydät inspiraatiota puutarhaasi?

Lehdistä, kirjoista, tv-ohjelmista, ystäviltä, naapureilta ja kylänmiehiltä. Kulkiessani kylällä, kaupungeissa ja maailmalla tulee katseltua kaikkea kasvavaa ja samalla pohdittua, istuisivatko näkymät kenties omaan puutarhaan. Parin viime vuoden aikana tästä blogimaailmasta on tullut minulle jatkuva löytöjen ja innostavien ideoiden lähde. Muiden blogistien kuvat ja kertomukset saavat kokeilunhalun kasvamaan. On tosi mukavaa, että niin monet jakavat kokemuksiaan, tietojaan ja taitojaan kaikkien kesken ilman kateutta tai sen parhaan "kalapaikan salaamisen" tarvetta. Elämässä törmää usein ajattelutapaan, jossa tietoa pantataan kuin se olisi jaettaessa heti itseltä pois. Eiköhän kaikki hyvä vain kasva, jos sitä ryhtyy avoimesti jakamaan. Niin myös näissä puutarha-asioissa.

4. 

Paras puutarhakirjasi?

 

Paras puutarhakirjani taitaa nykyisin olla google, josta tietoa löytyy valtavasti ja niin kätevästi. Parhaimmillaan jotain kasvia netistä etsiessään, googlen avulla päätyy erinomaiseen puutarhablogiin, jossa kauniiden kuvien ja erinomaisten tietojen lisäksi löytää myös runsaasti käytännöllisiä vinkkejä ja omakohtaisia kokemuksia. Vaan silti kyllä hankin mielelläni itselleni puutarhakirjoja, uusia ja vanhoja. Niitä voi selailla ja lueskella kerrasta toiseen, eivätkä puutarhakirjat oikeastaan juuri koskaan vanhene.

 

5. 

Jos olisit kasvi - mikä olisit?
 

Vaikea kysymys. Ehkä olisin mänty. Saisin kasvaa korkeaksi ja näkisin kauas. Olisin vihreä niin kesällä kuin talvellakin ja saattaisin elää vanhaksikin.

 

6. 

Oletko harrastelija vai ammattilainen -Mistä olet hakenut puutarhaoppisi?
 

Vuosikausien oman puutarhan rakentamisen jälkeenkin olen edelleen aikalailla harrastelija.  Olen kerrostalokasvatti, eikä läheisissäni ole ainuttakaan puutarhaelämään perehtynyttä. 80-luvulla tätä taloa rakentaessamme ei puutarhoihin panostettu laisinkaan tämän päivän tapaan. Meille tehtiin pihasuunnitelma, mutta sellaisenaan sitä ei toteutettu. Alkuvuosina taisin enemmänkin kierrättää samoja kasveja ympäri taloa etsien niille sellaisia olosuhteita, joissa ne parhaiten viihtyisivät. Ukkokulta totesi monen monituista kertaa, että ainakin se tulee halvaksi. Vähitellen olen oppinut perehtymään kunkin kasvin vaatimuksiin ja pyrkinyt valitsemaan pihallemme sellaisia kasveja, joilla on täällä edellytyksiä kasvuun. Rohkeus kokeilla uusia juttuja syntyy tietojen ja taitojen lisääntymisen myötä. Kyllä minä olen edelleenkin totaalinen harrastelija ja sellaisena varmaan pysynykin. Oppini olen hakenut kantapään kautta. Motivaatio siihen on tullut ja tulee yhä tarpeesta ja halusta luoda kauneutta ympärilleen. Palkintona on onnistumisen ilo ja lisäbonuksena tapa kuluttaa aikaa, jota tässä tapauksessa voisi kutsua puutarhaharrastukseksi.

 

7. 

Mikä on paras puutarha vinkkisi?
 

Rikkaruohojen nyppimistä inhoavana olen kovasti tykästynyt sanomalehti-oksahake -vinkkiin, eli mulloksella olevan maan kattamista kosteilla sanomalehdillä ja sen päälle levitetyllä oksahakkeella. Tätä tapaa olen käyttänyt meidän pihalla vuosikausia ja siihen olen yhä erittäin tyytyväinen. Vähentää merkittävästi rikkaruohohommia ja samalla voi kierrättää sanomalehtiä ja kaikki tontilla syntyvät oksat, jotka silputaan hakkeeksi. Saattaa olla, että menetelmällä on haittapuoliakin - kaikellahan on - mutta ainakin minusta hyödyt ovat haittoja suuremmat.

 

8. 

Millainen on unelmapuutarhasi?
 

Toisinaan leikittelen ajatuksella, että voitan lotossa oikein ison potin. Ensimmäisenä soitan tietenkin taitaville remonttimiehille ja kutsun heidät remppaamaan niin keittiötä kuin kylppäriäkin. Seuraavana kuvaan mukaan astuu puutarhaliike, joka marssittaa pihalle bobcatin ja liudan riskejä ammattimiehiä kiveämään ja kaivamaan. Kun jatkan ajatusleikkiäni, totean, että koska kaikki menee uusiksi, on parempi ostaa jostain kokonaan uusi alku. Lopulta palaan aina tuohon alkuasetelmaan ja ryhdyn uudelleen miettimään, mitä olennaista tässä olemassa olevassa korjaisin tai muuttaisin. Muutahan meiltä ei puutu kuin järvenranta. Sitä ei tälle tontille saa millään summalla, joten eiköhän tämä meidän piha ole likimain unelmapuutarha.

 

9. 

Kuulutko Puutarha-yhdistykseen?
 

 En kuulu. Viime keväänä puutarhamessuilla miltei liityin Ruususeuraan, mutta en sitten kuitenkaan tehnyt ratkaisevaa päätöstä. Lähistöllä ei toimi puutarhayhdistyksiä, enkä näe kovinkaan paljon hyötyä kuulua johonkin kokonaan muualla toimivaan yhdistykseen.

 

10. 

Millainen on sinun puutarhafilosofiasi? Mitä puutarhan hoito sinulle merkitsee?
 

Puutarhanhoito taitaa olla minulle pääasiallisin ajanviete ja harrastus. Puutarhassa touhuamalla saa ajatuksen kulkemaan ja stressin vähenemään sekä kropan uupumaan terveellisin keinoin. Omaa pihaa laittaessa luo kauneutta ja toisinaan myös käytännöllisyyttä ympärilleen. Pihahommissa tulee ihan huomaamatta käveltyä, venyteltyä, kumarreltua ja ties mitä. Ei minulla ole mitään erityistä puutarhafilosofiaa, mutta omilla pienillä ratkaisuillani pyrin elämään luontoa ja sen eläimiä kunnioittaen, niin ekologisesti kuin se näissä olosuhteissa on mahdollista.

 

11. 

Mikä puutarha (jossa olet vieraillut) on jäänyt mieleesi?

 

Lapsena asuin kerrostalossa, joten meillä ei ollut minkäänlaista puutarhaa. Tykkäsin kovasti omenoista, kuten muutkin perheemme jäsenet ja niinpä kävimme syksyisin kassin kanssa  kiertämässä lähistön omakotitaloja kysymässä, myyvätkö he oman puutarhansa omenoita. Jotkut myivät, jotkut antoivat ilmaiseksi ja jotkut hätistivät harmissaan meidät pois. Silloin ajattelin, että kunpa minulla joskus olisi ihan oma puutarha omenapuineen. Kuinka ihanaa olisi loppukesän aamuna kävellä keräämässä pudokkaita ja vaikka heti haukata punaista omenaa. Unelma omasta puutarhasta hukkui jonnekin aikuistumisen arkisiin askareisiin, mutta kun sitten ryhdyimme rakentamaan omakotitaloa, oli päivänselvää, että omenapuita istutetaan. Menihän siinä pitkään, ennen kuin niitä omia pudokkaita pääsi maistelemaan, mutta joka kerran se tuntuu yhtä juhlalliselta ja joka kerran olen yhtä onnellinen omista omenoista.

Lukuisia puutarhoja olen elämässäni nähnyt, todella kauniita ja kerrassaan upeita. Jotenkin vain tuo lapsuuden unelma oman puutarhan omenapuista on vain ylitse kaikkien muiden.

 

* * *

 

Tämä haaste näyttää kulkeneen jo aika monessa blogissa, joten en laita sitä enempää kiertämään. Jokainen saa nämä kysymykset tästä ottaa ja niihin vastata. Ehkä palaan haasteeseen myöhemmin syksyllä tai talvella, kun ulkona tulee oltua vähemmän.

 

 

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!