Viikko hurahti, mutta Juuso se köllötti

Viikko on hurahtanut hurjaa vauhtia. Ohjelmassa on ollut omaishoitoa ja keskiviikko kulutettiin Ukkokullan kanssa Tallinnassa. Torstaina havahduin siihen, että joulu lähestyy, enkä ole siihen vielä oikein mitenkään reagoinut. Olin suunnitellut viritteleväni jouluvaloja ensi viikolla, mutta eilen sitten laitoin kahden tunnin ajan ulkoistusvaloja pihamaalla pikkupakkasessa. Näpit jäätyivät, vaikka käsissä olikin ohuet käsineet.  

Nyt on perjantai-ilta, koti on siivottu ja viikonloppu voi alkaa.Ulkona sataa ihan kunnolla lunta, pakkasta kaksi astetta.

Istahdin tietokoneen ääreen tarkoituksella päivittää blogikuulumisia, mutta kummasti pää tuntuu ihan tyhjältä ja kaikki mielessäni sommittelemani asiat haihtuivat ties minne. Niinpä päätin laittaa alkuviikosta otetut Juuso-kuvat esille. Juusolla on nyt sohvavaihe eli se viettää iltaisin seurassani muutaman tovin köllöttäen samalla sohvalla kanssani. Minä toisessa päässä, Juuso toisessa.

Puolen tunnin aikana kissa muutti asentoa monta kertaa. Välillä se kuorsasi äänekkäästi, välillä puhisi ja värisytti viiksiään. Ilmeisesti se näki jännittäviä unia, koska jalatkin tuppasivat ajoittain vispaamaan viiksien tahdissa.

Aikansa sohvalla nukuttuaan Juuso yleensä nousee ylös, venyttelee selkänsä oikein isolle köyrylle ja hyppää lattialle köpöttäen sen jälkeen ruokakupille.

Juuso ja mammansa toivottavat kaikille mukavaa viikonloppua!

 

Ups, unohtui

Betoniaskarteluni tuloksia - pallosta tulikin Barbababa.

Unohdin eilen tyystin haastaa uusia kumppaneita Kuusi kuvaa kesästä -teemalla, joten haaste lähtee seuraaviin satunnaisesti valitsemiini blogeihin:

Kaupunkilaistyttö muutti maalle 

Auringon ihanat

Scillan puutarhassa 

Haaste kuuluu näin:

 
Haasteessa on tarkoitus valita kuusi kuvaa viime kesästä. Aihe on tottakai täysin vapaa, kunhan vain kuvat ovat viime kesältä. Siispä, suosikkikasveista, kesän projekteista, onnistumisen ilosta, reissuista tai vaikka vain kauniista valokuvista on haasteenne tehty.

* * *

Koska itse koin kuvanneeni vähän turhankin yksipuolisesti viime kesän aikana, heitän tämän haasteen kaikille muillekin vapaasti otettavaksi. Josko joku muukin löytäisi uusia inspiraatioita selatessaan menneen kesän kuviaan.
 

Kuusi kuvaa kesästä

Helmililja - Muscari armeniacum

 Sain Mökkipuutarha -blogin Pirjolta haasteen postata kuluneesta kesästä kuudella kuvalla. Tuleehan sitä silloin tällöin plarattua vanhoja kuvia, milloin milläkin ajatuksella. Etsiessäni kuvia tätä haastetta varten huomasin, että viime kesäiset kuvani ovat omalla tavallaan aika yksipuolisia. Kukkia, kukkia ja jälleen kerran kukkia. Joukossa tietenkin joitakin yleiskuvia pihasta, mutta enkö muka ole käynyt omaa pihaa kauempana? Missä kaikki eläimet, tapahtumat, maisemat, ruukut, työkalut, erilaiset säätilat, toisten pihat ja kädenjäljet? 

Olipa jälleen kerran ajatuksia herättävää ja toivon mukaan myös opettavaista tulevia kesiä silmälläpitäen. Ja syksyjä, keväitä, talvia. Jatkossa siis on pyrittävä tallentamaan maailmaa huomattavasti laaja-alaisemmin. Vaikka kyseiset kuvat eivät juuri silloin herättäisikään mitään erityistä innostusta, voivat ne myöhemmin olla ajankohtaisia ja innostavia.

Sinivaleunikko - Meconopsis betonicifolia

Niiden lukemattomien kukkakuvien joukosta valitsin sellaisia, jotka herättivät tänä kesänä erityistä iloa ja mielenkiintoa. Varmasti kuluneen kesän eniten huomiota herättänyt kukkija oli Sinivaleunikko. Minun puutarhaelämäni ensimmäinen Sinivaleunikko, jonka tilasin nettipuutarhasta. Olen yrittänyt kasvattaa näitä itse siemenestä siinä onnistumatta. Yhä ihmettelen, miksi tilasin vain yhden ainokaisen kukkasen, kun yleensä pyrin hankkimaan perennoja kaksi tai kolme samanlaista kerrallaan. Ehkä halusin minimoida mahdollisen epäonnistumisen, tiedä häntä. Ainokaiseni muodosti useita nuppuja ja aukaisi niistä jokaisen. Se ei ollut mikään hetken hurmio vaan kukat kestivät yllättävän pitkään. Nyt sitten odottelen tulevaa kesää jännityksellä. Selviääkö Sinivaleunikkoni talvesta ja tuottaako mahdollisesti uusia siementaimia.

Syyshortensia - Hydrangea paniculata 'Vanilla Fraise

Toinen kuluneen kesän suuri rakkauteni kohde oli Syyshortensia Vanilla Fraise. Voi, miten upeasti se kukkikaan. Ensin avautuivat valtavat kukinnot hennon vaaleanpunaisina muuttuen päivien myötä yhä ruusuisemmiksi. Pensas näytti valaisevan koko alapihan upeilla kukillaan, eikä niitä voinut olla huomaamatta laskeutuessaan portaita yläpihalta. Taisin hyöriä yhtenään kamerani kanssa - tai ilman kameraakin - hortensiapensaani ympärillä. Toivottavasti naapurit nauttivat syyshortensiastani edes osittain niin paljon kuin minä. Näkyihän se myös heille erinomaisesti.

Punahattu - Echinacea

Punahattuni, ihan itse siemenestä kasvattamani punahattu puhkesi kukkaan toisena kesänään. Vuosi sitten se teki vain lehtiä, mutta tänä kesänä nousi pitkiä ja tanakoita varsia, joiden päähän avautuivat vähitellen kukat. Kestävät, pitkään kukkineet ja suurta iloa tuottaneet. Punahattuja, valkoisiakin, aion hankkia lisää.

Tänä kesänä rakentui Kriikunapolku

Minun kesääni kuuluu aina myös lapiohommia, hikistä aherrusta ja multaisia saappaita. Se ei ole laisinkaan vastenmielistä. Päinvastoin. Aivan vapaaehtoisesti keksin itselleni lisää työtä ja iloisin mielin kokoan kottikärryihin lapion ja muita tarpeita. Ajatuksissani on jotain epämääräistä, joka siinä kaivuutyön edistyessä saa vähitellen suunnan ja muodon. Näen jossain kiinnostavan kuvan tai tutustun uuteen kasviin. Kuvalle ja kasville täytyy löytää paikka omassa puutarhassa ja niin syntyy jotain ihan uutta. Tavoitteeni on jollain määräämättömällä aikavälillä rakentaa rehevä ja monimuotoinen puutarha. Työmaata riittää, mutta se ei haittaa, sillä puutarhassa ja pihalla työskenteleminen ei ole työtä sen perinteisessä merkityksessä vaan harrastus, jossa kroppa väsyy terveellä tavalla ja ajatus ja mieli lepäävät.

Kesään kuuluu aina sade. Se on hyödyksi puutarhalle ja sen kasveille. Se raikastaa ilman ja antaa mahdollisuuden uudelle kasvulle. Se helpottaa puutarhurin työtä ja säästää selkää vähentämällä keinokastelun tarvetta. Kuluneena kesänä satoi sopivasti, ei laisinkaan liikaa. Muistaakseni.

Bonuskuvana olkoon Juuso minttumetsässä. Juuso, joka on mamman ikioma puutarhakärpänen. Minne mamma, sinne Juuso. Jollei flexi anna periksi, pitää pysähtyä naukumaan niin äänekkäästi, että vihdoin pysähtyy lapion liike ja mamma saapuu karvakorvansa luo. Ruokaa, rapsutusta tai vierellä olijaa, tarpeita riittää. 

Onnellinen on tämä mamma, sillä minulla on puutarha ja Juuso.

 

Meetu muutti paremmille hiirestysmaille

Meetu 1997 - 2014

Meetu lähti tänään paremmille hiirestysmaille.

Kiitos Meetu, olit ihana juttukumppani.

 

Erämaalammella

Teimme kuukausi retken kotimme lähellä sijaitsevalle erämaalammelle. Päivä oli kostean lämmin ja pilvinen. Lammen toiselle puolelle päästyämme pilvet siirtyivät ja aurinko tuli hissukseen näkyviin.

Lampi on pieni ja sen ympäri kiertää runsaassa puolessa tunnissa. Tai kiertäisi, jos tallustaisi yhtä soittoa. Meiltä aikaa kului, sillä pysähdyimme vähän väliä taivastelemaan milloin mitäkin luonnon ihmettä. 

Lammen ympärillä kasvaa etupäässä mäntyjä, joiden hauskoja konkeloituneita muotoja olemme käyneet aiemminkin ihailemassa. Metsänomistaja on harventanut puita ja ojittanut soista aluetta, mutta enimmäkseen lammen ympäristö on luonnontilassa.

Lampea kiertää polku ja tuosta pääpolusta lähtee myös sivuhaaroja muualle. Ehkä jonain päivänä lähdemme tutkimaan, minne muut polut kulkevat. Joskus lammella on joku käynyt lautalla seilaamassa, mutta siitä näkyy olevan jo aikaa.  

Lampi näkyy hyvin kartoissa, mutta kovin suuren yleisön tiedossa se ei silti ole. 

Ehkei ihmisten vain tule mentyä lammelle, koska sinne on erikseen lähdettävä. Se ei ole minkään reitin varrella, eikä sinne ole mitään viitoitusta. Se on tiedettävä tai löydettävä.

 

Hyvä niin, sillä tuntuu mukavalta kävellä maastossa joutumatta yhtenään keräämään tyhjiä pulloja ja karkkipapereita. Jäljistä päätellen jokunen koiranulkoiluttaja käy kiertämässä lampea, mutta ilmeisen harvakseen hekin. Fiksuja ihmisiä kaikki tyynni, sillä osaavat viedä roskansa mennessään.

Myrskyt ja tuulet ovat kaataneet puita sinne tänne ja ne ovat saaneet rauhassa jäädä niille sijoilleen.

Puiden juuret muodostavat hauskoja kuvioita polulle. 

Voisi pelata vaikka ristinollaa kävyillä.

  

Ilmiselvä tyttöpeikko kukkia hiuksissaan

Retkellä näimme monta peikkoa, mutta niitä oli hiukan vaikea tunnistaa. Olivat naamioituneet hyvin maastoon ja vain hiukset näkyivät.

Tässä nuorehko peikkoisäntä paksussa polkkatukassaan

Vaarilla alkaa hiukset jo harventua

 

Nämä taitaakin olla rintakarvat

 

Jotkut peikot näyttivät meille nenää...

...kuka millaistakin.

Tästä lahoavasta puunrungosta taasen tuli mieleen lohikäärme.

Lahoavallakin puulla on monta olomuotoa.

 Kaatuneen puun viimeiset oksanojennukset.

 

Tänne palaamme taas.

 

Kuukauden kuva

Valitsin (lokakuun) kuukauden kuvaksi Isomaksaruohon (Komeamaksaruoho), koska se on aivan mahdottoman sitkeä kukkija. Yllä oleva kuva on otettu viikko sitten. Tänään kävin katsomassa samaa puskaa ja nyt siinä oli nähtävissä lakastumisen merkkejä. Minusta tämä perenna on kaunis kaikissa vaiheissaan. Ehkä eniten pidän siitä juuri ennen kukkien aukeamista, jolloin limenvihreä nuppusikermä on täynnä pieniä vaaleanpunaisia tähtiä. Annan arvoa myös varren tanakkuudelle. Isomaksaruoho pysyy pystyssä tuulessa ja rankkasateessakin.

  
Isomaksaruoho (Sedum telephium) on eteläisessä Suomessa yleinen kuivien kallioiden kasvi ja Suomen luonnonvaraisista maksaruohoista suurin. Sitä on aikoinaan käytetty hyötykasvina ja sen paksuista mehevistä juurista juontuukin kansankielinen numitys kallioperuna. Isomaksaruoho itse käyttää juuriaan lehtiensä ohella vesivarastona. Varastoimaansa veteen luottaen se kukkiikin vasta heinäkuussa vaaleankeltaisin kukin. Se onkin suosittu kasvi kivikkopuutarhoissa. Isomaksaruoho on monivuotinen. Suomessa kasvaa kolme isomaksaruohon alalajia: lännenisomaksaruoho, vahamaksaruoho ja punamaksaruoho.

 Isomaksaruoho on tanakkavartinen pystykasvuinen kasvi, jonka lehdet ovat ruodittomat. Kukinnan väri ja lehtien muoto vaihtelee kasvupaikan ja rodun mukaan. Lehdet yleensä punertuvat pitkien kuivien jaksojen aikana.

Isomaksaruohoa kutsutaan ruotsin kielessä rakkauden yrtiksi (Kärleksört) kahdestakin syystä. Ensinnäkin kasvi jatkaa kukkimistaan katkaistunakin. Lisäksi on uskottu, että jos kaksi kattoon ripustettua versoa kaartuvat kuivuessaan toisiaan kohti, rakastavaisetkin löytävät toisensa.

 Isomaksaruohon lehdet ovat tärkeä ravinnonlähde isoapolloperhosen toukalle.

Lähde: Wikipedia
 
KOMEAMAKSARUOHO
(Sedum-risteymät)
KORKEUS: 30-40 cm
KUKINTA-AIKA: elo-pakkasiin
KASVUPAIKKA: aurinkoinen
TALVENKESTÄVYYS: kestävä tai erittäin kestävä lajikkeen mukaan
KUKAN VÄRI: ruusunpunainen
KASVUALUSTA: kuiva, niukkaravinteinen, hiekkapitoinen
ISTUTUSVÄLI: n. 40 cm
Komeamaksaruoho viihtyy aurinkoisella tai lievästi varjoisalla kasvupaikalla. Maan täytyy olla läpäisevää. Se sietää hyvin kuivuutta. Ison kokonsa vuoksi komeamaksaruoho vaatii syvemmän kasvualustan kuin matalat maksaruohot. Kuivat kukkavarret säästetään talventörröttäjiksi. Komeamaksaruohoja voidaan lisätä jakamalla tai pistokkaista. Se on erinomainen leikko- ja kuivakukka.

Lähde: Viherpeukalot

 Maria ja Gitta, olette lämpimästi tervetulleita blogini pariin.

 

Valmistautumista luopumiseen

Eilinen päivä kului vanhempieni 17-vuotiaan Meetu-kissan kanssa eläinlääkärissä. Meetulla on vanhoille kissoille yleinen munuaisten vajaatoiminta, joka aiheuttaa sille mm. ummetusta. Vajaa kaksi kuukautta sitten olimme edellisen kerran saman vaivan vuoksi eläinlääkärissä. Tutkittiin, otettiin verikokeita ja röntgenkuvia. Suoli oli täynnä tavaraa ja kissalle annettiin peräruiske, pahoinvointilääkettä ja nesteytystä. Kissa ei kestä syömättömyyttä ja sen elimistö kuivuu jo vuorokauden paastolla. Meetu toipui, mutta nyt samat vaivat toistuivat. Meetu lopetti syömisen ja vain huusi. Aivan kuin se olisi kaiken aikaa valittanut kipua: "Oivoi, voivoi", kuten se varmasti tekikin.

Järkyttävää, miten nopeasti kissa tosiaan menee huonoon kuntoon. Viikonlopun aikana Meetun turkki muuttui takkuiseksi ja kiillottomaksi. Pienestä koostaan huolimatta se näytti kutistuneen entisestään. Jälleen Meetu nesteytettiin, se sai vitamiinipiikin ja suolen toimintaa edistävän lääkkeen.Tänään se voi vähän paremmin, mutta on hiljainen ja vetäytyvä. Yleensä Meetun kanssa voi käydä pitkiä keskusteluja ja aivan varmasti se huolehtii omasta puheenvuorostaan. 

Meetu on ollut runsaan vuoden vanhempieni hoidossa, mutta tosiasiassa se on pikkuveljeni kissa. Eläinlääkärin, vanhempieni ja veljeni perheen kanssa on sovittu, että katsomme, miten Meetu toipuu tästä prosessista. Jos se ei toivu tai jos ongelmat uusiutuvat lähiaikoina, Meetu pääsee kissojen taivaaseen hiirestämään. Se on helpompaa Meetulle ja helpompaa kaikille. 

Kissan tutkiminen ja hoitaminen eläinlääkärissä on sekin aika rankka prosessi. Huonosta olostaan huolimatta Meetu laittoi eilenkin täysillä vastaan tutkimuksia ja hoitoja. Sen yläkroppa piti peittää pyyhkeellä ja kaksi ihmistä piteli sitä aloillaan, jotta saatiin tarpeellinen määrä nestettä menemään sen ihon alle. Tällä kertaa röntgenkuvan ottaminen sujui ilman suurempia kynsimisiä. Lyijysuojat päälle, tukevat nahkarukkaset käsiin ja kahden ihmisen voimin kissa kyljelleen. Yksi kunnon karjaisu Meetulta ja kuva oli otettu. Ilmeisesti Meetu oli jo todella väsynyt, sillä nyt ei vuotanut veri sen enempää minulta kuin hoitajaltakaan.

Nyt on alakuloinen olo, sillä Meetun tulevaisuus ei kovin valoisalta näytä. Jos Meetu tästä toipuu, parane se ei kuitenkaan. Tässä kohtaa tiedän monien sanovan, että sehän on vain kissa. Muistan, kuinka eräs ihminen taivasteli 400 euron eläinlääkärilaskua, jonka maksoin hoidatettuani muutama vuosi sitten Juuson hampaita. Tällä ihmisellä on itsellään koira, eikä hän laisinkaan epäröi laittaa vaikka tuplasti enemmän sen hoitoon. Mutta maatiaiskissan hampaisiin... ei kuulemma.

Onneksi saan itse päättää, mihin rahani hassaan. Juuso on minulle niin tärkeä, etten kahdesti mieti, hoidatanko vaiko en. Onneksi Juuso voi vielä ihan hyvin, mutta illalla kotiin tultuani ajattelin, että jonain päivänä minunkin on tehtävä päätöksiä, jotka johtavat hyvästeihin ja luopumiseen. Toivotaan, että siihen on vielä pitkä aika.

Tavallisia kissoja ei ole olemassa.

- Colette -

Hyvää mieltä marraskuussa

Marraskuussa ollaan. Aamuisin pikkupakkasta ja tänään näköjään päivälläkin. Viikolla leikkasin nurmikon viimeisen kerran tänä vuonna. Lämpimässä säässä se oli kasvanut ihan kohtuullisesti, mutta leikkaamisen tarkoitus oli lähinnä silputa puista pudonneita ja tuulen tuivertamia lehtiä. Haravoinnit on hoidettu, eikä pihalla ole enää syystöitä. Nyt vain odotellaan kevättä - kunhan välissä hoituu tuo joulu.

Alkusyksystä Exotic Gardenilta tulleessa asiakaspostissa oli ohjeet perennojen kylvämiseksi syksyllä. En ole aiemmin sitä kokeillut - mitä nyt kukat luonnostaan siemeniään kylvävät. Laitoin kahteen purkkiin sinivaleunikkoa ja kahteen Onnea istuttamassa -blogin Piviltä saamiani sinikämmenen siemeniä. Sinivaleunikot peitin vermikuliitilla, mutta sinikämmenten siemenille laitoin lisäksi vähän multaa. Ne kun ovat aika kookkaita siemeniä. Purkit upotin kivituhkaan, sillä hiekkaa en tähän hätään meidän varastoista löytänyt. Ja lopuksi vein tuon astian kasvihuoneeseen. Hiekkaa pitää hiukan kastella, koska astia ei ole paljaan taivaan alla. Katsotaan, mitä tästä syntyy. Tässä kokeilussa voi vierähtää vuosi tai kauemminkin.

Pienetkin pakkaset mylläävät multaa melkoisesti. Kukkapenkissä näkyi ylös nousseita kukkasipuleita, jotka täytyy lämpimien tultua käydä tunkemassa takaisin mullan suojaan. Ellei niitä joku sitä ennen käy napsimassa parempiin suihin. 

Kovin pitkään en pihassa tänään puuhaillut, mutta karvainen kaverini oli siitäkin vähästä aika näreissään. Aina, kun vähänkin lähestyin kotiovea, pyöri jaloissani äänekkäästi naukuva kissa. Juuson mielestä ulkoilu kylmässä ilmassa ei ole laisinkaan mukavaa ja pissakuoppansa peitettyään sen on pikimmiten päästävä takaisin kodin lämpöön. Katsokaa nyt sen ilmettäkin. Aika tymppääntynyt, sanoisin.

Pimeiden iltojen iloksi on jo jonkin aikaa sytytelty kynttilöitä. Nyt ne tuovat paljon kaivattua valoa ja lämpöä, jota ei ole koskaan laisinkaan liikaa. 

Jokin aika sitten kerroin kahdelle lähimmälle naapurilleni kutomistani sukista ja että mielelläni myisin niitä lähinnä kustannuksia peittääkseni -  jos vain jollekulle kelpaavat. Toinen naapurini vei sukat työpaikalleen ja tänään hän kävi kertomassa myyneensä kaikki. Jokaikisen. Lisääkin olisi mennyt. 

Olin todella yllättynyt, sillä pidän itseäni aika noviisina ja puolitaitoisena tuossa sukkahommassa. Kudon niitä siksi, että kutominen on tosi mukavaa ja tunnen tekeväni jotain hyödyllistä televisiota katsellessani. 

Samalla saan nivelrikkoiset sormet pysymään liikkuvina. 

En ole ajatellut ryhtyä tilaussukkia tekemään ja 

seuraavat sukat menevätkin pukinkonttiin.

Tuntui kyllä todella mukavalta, eikä vähiten siksi, että pienituloisten taloudessa rahanreikiä löytyy etsimättä. Kiitos siis Annelle ja hänen työkavereilleen!

Toivotan kaikille leppoisaa pyhänseutua. Välittäkää toisistanne!

Ihmeitä ei pidä odotella

ihmeitä pitää tehdä.

- Tommy Tabermann - 

 

 

Vastavalmistunutta

Kerrosrivinousut turkoosisävyisestä 7-veikka Polkasta 

(löysin kesällä lahjatavaraliikkeen alekorista yhden kerän)

ja

turkoosista Nallesta, joka sekin samaisesta alekorista.

Beigepohjaiset villasukat raitavarsin

7-veikasta vahvennetulla kantapäällä

Mallineule:

*2 o, 2 n neljä kerrosta

viides kerros kaikki nurin*

toista *:stä 

Vaihda väri ja jatka mallineulosta

Värin vaihdon jälkeen neulo yksi kerros pelkkää oikeaa. 

Tämä siksi, ettei nurjissa silmukoissa näkyisi värinvaihto rumasti.

Vaihteeksi lämmintä

Ketunleipää kuivuneiden lehtien lomassa

Pikkupakkasista hypättiinkin sitten lähes välimerellisiin ilmoihin. Sunnuntaiaamuna Juuso halusi ulos puoli kuudelta. Ulkona oli pilkkopimeää, mutta heti oven avatessa kasvoille puhalsi lämmin tuuli. Puuttui vain maininkien äänet ja kypsyvän patongin tuoksu, jotta olisi voinut kuvitella olevansa Ranskan Rivieralla. Jätin kissan pihalle ja painuin takaisin omaan lämpöiseen sänkyyni jatkamaan lokoisia uniani.

Eivät ole kivet vierineet

Suurin osa puiden lehdistä on jo leijunut alas. Huvituksessa ja syreeneissä sekä joissakin pensaissa lehdet näyttävät suorastaan oksiin liimatuilta, eivätkä taida tulla ennen ihan kunnon pakkasia alas laisinkaan. Vaikka tässä jo hehkuttelin saaneeni kaikki syystyöt tehdyiksi, löytyy haravoitavaa vaikka joka päivälle. Etenkin tänään on niin hurja myrskytuuli, että pihalla pyörii kuivia vaahteranlehtiä kuin tähtitansseissa konsanaan. Mikään pakko ei olisi haravan kanssa heilua, mutta jokin säällinen syy ulkoiluun on aina hyvä olla olemassa.

Alastonimpi on aina vain alastomampi, kun muut ympäriltä kuihtuvat pois

Aamulla sentään taivaalla oli selkeitä sinisiä laikkuja kovaa kyytiä taivaanrannasta toiseen kiitävien pilvien lomassa. Aurinkokin välillä pilkahteli. Hurja tuuli on kuitenkin ajanut pilvet toisiinsa kiinni ja iltapäivän mittaan päivä on muuttunut hyvin harmaaksi ja suorastaan synkänoloiseksi. Jollei jo sada niin ainakin viittä vaille. Pimeäkin laskeutuu talviaikaan siirtymisen johdosta aikaisin. Nyt jos koskaan, kynttilöiden sytyttämisellä on aikansa ja paikkansa.

Värit puutarhassa alkavat olla vähissä. Ruskeaa kaikissa sävyissä, vihreääkin. Komeamaksaruoho se vaan jaksaa seisoa tanakasti pystyssä ja kukkia, kukkia, kukkia vaan.

Ups, lapussa näkyy olevan kirjoitusvirhekin!

Kuluneen kesän aikana edistyin vihdoin kasvien merkitsemisessä. Ruusupensaita alkaa olla jo sen verran useita, että katsoin parhaaksi laittaa niille nimikyltit. Aluksi kirjoitin permanent-tussilla puisiin nimitikkuihin, mutta ne tikut lahosivat muutamassa viikossa lukukelvottomiksi. Niinpä ostin laminointilaitteen ja pieniä laminointitaskuja. Parilla kympillä saa ihan kelvollisen vekottimen. Kirjoitin tekstit tietsikalla ja laminoinnin jälkeen laitoin kyltin kumpaankin päähän reiät. Ukkokulta taivutti vähän vahvemmasta rautalangasta tangot, jotka pysyvät hyvin pystyssä kukkapenkissä. Kyltit ovat nyt tulevan talven ulkona koeajalla. Koska tuo valkoinen paperi näkyy ainakin näin syksyisessä puutarhassa aika selkeästi pitkälle, täytyy jatkossa tulostaa nimilaput jollekin maanläheisemmän väriselle paperille. Tuohon olisi voinut vielä lisätä vaikkapa istutusvuoden, mutta en nähnyt sitä nyt tarpeelliseksi, koska olen kirjannut istutustiedot tarkemmin muualle.

Lokakuun viimeisiä päiviä tässä kulutetaan ja viikonloppuna siirrytäänkin marraskuuhun. Tätä menoa kohta on kevät.