Talvituhotsekkaus omassa puutarhassa

Kenties jotakuta alkaa jo kyllästyttää tarinat viime talven aiheuttamista tuhoista puutarhoissa. Ehkä tartun aiheeseen kaikesta huolimatta vielä tämän kerran ja luultavasti myöhemminkin, sillä aihe on varsin ajankohtainen monella foorumilla. Ilman muuta harmittaa niin kauan puutarhassa kasvaneiden kuin uudempienkin istutusten menetys. Ehkä kaiken turhautumisen keskellä edes vähän lohduttaa tieto siitä, ettei itse ole tällä kertaa se suurin syyllinen, vaan luontoäiti on nyt koetellut meitä kovin käsin.

Eilen Yle uutisoi  "Puutarhoissa pahimmat kasvituhot miesmuistiin". Näin massiivinen kasvituho on edellisen kerran tapahtunut 1980-luvun lopulla. Talvi vei mennessään monia vuosikausia puutarhoissa kasvaneita perinneperennoja, mutta pahiten kasvit ovat kuulemma kärsineet viime kesänä perustetuissa penkeissä. Eivät ehtineet kunnolla juurtua. Sen tuhon näen omassakin puutarhassani, sillä etenkin pikkutalvion poistamiseksi kokonaan myllätystä Kiemurapenkistä ei näytä nousevan väriminttuja, ei palavaarakkautta, eikä montaa muutakaan.

Kahta mahoniaani olen jo ehtinyt surkutella täällä useampaankin kertaan. Kummassakin on joitakin vihreitä lehtiä aivan alaosassa. Sain hyviä vinkkejä malttaa mahonian suhteen ja totesinkin varsissa olevan eloa, vaikka kaikki lehdet karisivatkin kuivina pois.

Nyt pensaat ovat alkaneet puskea uusia lehtisilmuja useammasta kohdasta.

Mitään puutarhan komistuksia mahoniat eivät todellakaan tässä vaiheessa ole. Mahoniaressukan toipumisen seuraaminen onkin oiva paikka kasvattaa itsessään niin malttia kuin epätäydellisyyden sietämistäkin. Oikeastaan tässä on mielenkiintoista nähdä, kuinka mahonia selviää. Olen toki varautunut leikkaamaan pensaat mataliksi, mutta vasta sitten, jos se ei jaksa itseään lehteväksi uudistaa.

Ritausmaakin ehdin jo surra, mutta eilen sen rutikuivan näköisiin piikikkäisiin varsiin ilmestyi ruskeita silmuja. Sinne tänne.

 
Ritausman tyvessä on pari hennompaa oksaa, jotka ovat vihertyneet jo muutama päivä sitten. Ruusussa on siis eloa, mutta herääminen on ollut tosi hidasta. Luultavasti joudun jonkun oksan leikkaamaan, mutta nyt annan ruusulle aikaa.

Myös sammalruusun oksat ovat tosi kuivan näköisiä, eikä niissä näy ainuttakaan silmua (kuva oikealla). Sen sijaan ruusupensaan tyvessä on uusia vihreitä silmuja (kuva vasemmalla). Piti hetken kontata nämä löytääkseni ja nähdäkseni. En taida tehdä varsillekaan ihan vielä yhtään mitään.

Ilossa ei ole silmun silmua ja sen oksia leikkasin nähdäkseni, onko mitään eloa. Suurin osa oli täysin kuolleita, mutta alaosassa ruusussa on edelleen elämää, joten eletään senkin suhteen toivossa.

Lumo oli pari päivää sitten yhtä eloton, kuin Ilokin, mutta eilen löysin siihen tulleet silmut.

Kirjoapteekkarinruusu on samassa jamassa Ilon kanssa. Suurin osa oksista oli täysin kuivuneita sisältäkin, mutta tyvessä on vihreää. Tätäkään en siis vielä tässä vaiheessa ryhdy ylös kaivamaan.

Juhannusruusun surkea olomuoto harmittaa eniten. Se on Ukkokullan äidin lapsuudenkodista Hämeenkoskelta ja yksi ensimmäisiä pihaamme istutettuja kasveja. Se voi huonosti jo viime kesänä, joten talvi ilmeisesti vain pahensi tilannetta. Täysin kuollut se ei ole, sillä muutamia vihertyviä lehtiä sinne tänne siihen on tullut. Useimmat oksat ovat kuitenkin kuivaakin kuivempia ja vielä muutama vuosi sitten komea pensas on varjo entisestä. 

Mietin juhannusruusun kohtaloa jo viime kesänä. Miten pelastaa tällainen vanha pensasruusu? Juhannusruusu kasvoi aiemmin talon toisella puolella ja kun aloin sitä siellä leikkaamaan estääkseni sen kaatumista käytävälle, sepä suuttui ja ryhtyi tekemään kuolemaa. Kaivoin elinvoimaisen osan ylös ja istutin nykyiselle paikalleen alapihalle. 

Olen jostain kuullut, että juhannusruusu ei tykkäisi alasleikkauksesta vaan sen juuriverso pitäisi siirtää uuteen paikkaan. Pitäisikö koko vanha juurakko kaivaa ylös ja onko mahdollista istuttaa uusi pensas samalle paikalle? Mitä sanotte te viisaat ihmiset?

.
Monet kertovat menettäneensä myös maanpeiteruusunsa. Meillä kasvaa rinteessä kolme maanpeiteruusu Fairyä. Paikka ei taatusti ole ruusuille paras mahdollinen, mutta siinä riittää niille aurinkoa koko päiväksi. Yläpihan lumet kolataan rinteeseen, mikä toisaalta varmaan suojaa, mutta kolattuna lumi on myös satanutta tiiviimpää ja usein aika jäistä. Ilmeisesti fairyt eivät ole siitä pahaa tykänneet.

Pikkutalviota meillä on suorastaan riesaksi saakka. Se on juuri nyt aivan karmean näköinen ruskeana maassa makaava ruikale. Juuri tuo kuvassa näkyvä yksilö olisi saanut mieluusti heittää henkensä, mutta sepä on kuolettanut vain maanpinnalla näkyvän osuuden.

Ruskeasta pläntistä tulee kuin tuleekin vihreitä ja tanakoita versoja. Nyt pitäisi kiireenvilkkaa käydä leikkaamassa pahiten kuivuneet varret pois, jotta viherrys näkyisi paremmin.

Sulkaneilikka niinikään kuuluu niihin, jotka eivät viime talvesta pitäneet. Sammalleimun tapaan se on toki usein vielä tässä vaiheessa aika kuivan näköinen, mutta yleensä kuitenkin huomattavasti tanakammassa olomuodossa. Tänään löysin siitäkin jo pirteyttä, joten hengissä on.

Juuson mirrinminttupöheikkö on myös niitä talven kärsijöitä. Vain muutamia versoja nousee alueen laitamilta, mutta keskikohdan vanhimmat mintut ovat aivan elottomia. Mirrinminttu on kova leviämään, joten kunhan tästä kerkiän, muokkaan paikan parempaan kuntoon ja siirrän talvesta selvinneet verson jatkamaan kasvuaan ja toivon mukaan myös lisääntymään.

Talon päädyssä kasvavasta norjanangervorivistöstä yksi pensas on aivan hengetön. Sen leikkaan matalaksi heti, kun kerkiän. Katsotaan, jos se siitä virkistyy ja ryhtyy kasvattamaan uusia oksia. MIkäli niin ei tapahdu, aukkoon täytyy istuttaa uusi pensas. 

Perennoista menneitä ovat varmaan monet sellaiset, joita en nyt tässä vaiheessa edes osaa nimetä. Niin myös kuvan vuoritatar, joka ilahdutti viime kesänä upealla kukinnallaan. Päivänliljoja ja iriksiä istutin viime kesänä usempaa eri sorttia, niistäkään en vielä osaa sanoa mitään. Alapihalla kasvanut köynnöskuusama 'American B' on ilmeisesti heittänyt henkensä, samoin vieressä kasvava kelasköynnös. Zilgasta en vielä ole varma. Näyttäisi, kuin siinä olisi muutama elinvoimainen silmu. Kärhöistä ei tässä vaiheessa pysty paljon sanomaan. Ne ovat normikeväinäkin aika hitaita. Katsotaan, katsotaan.

Syksyllä istutetuista sipuleista osa jää selvästikin nousematta. Samoin monet jo aiempina vuosina multaan kätketyt ovat jääneet tulematta. Monet niistä narsisseista, jotka ovat nousseet, ovat harvalukuisia ja osin lyhytkasvuisia ja muutenkin vähän kärsineen oloisia.

Tein tämän postauksen oikeastaan itselleni jonkinlaiseksi yhteenvedoksi tilanteesta. Perennojen suhteen aika näyttää, mikä nousee ja mikä ei. Toki monien perennojenkin katoaminen hiukan harmittaa, mutta enemmän surettaa pensaat, joiden kasvuun ja kukoistukseen kuluu enemmän aikaa.

Kaikkien näiden menetysten rinnalla nousee runsaasti ilon aiheita, joista tulevissa postauksissa. Nyt on kartoitus tehty ja tämän jälkeen kaikki, mikä virkoaa ja vihertyy, tuottaa ylimääräistä plussaa ja hyvää mieltä. Huomiseksi on luvattu vesisateita ja jotenkin vain tuntuu, että sillä on hyvin posiviitinen vaikutus myös huonovointisten kasvien heräämiseen. Ja pitkän kuivuuden jälkeen varmasti myös koko luonnolle.

  
Juuso on viime aikoina loistanut blogipoissaolollaan. Se johtuu pitkälti siitä, että se tykkää nukkua varjoisissa lehvästöissä, joihin mamman putket eivät kunnolla ulotu. Kuorsaus vaan kuuluu, kun lähistöllä liikkuu.

Nyt me toivotamme kaikille oikein mukavaa viikonloppua!
 

Kummallisuuksia

Keltareunapikarililja

Lisäsin blogiini kommenttien vahvistuksen vähäksi aikaa. Viime aikoina on tullut muutamia hiukan omituisia ja ehkä myös mieltä pahoittavia kommentteja. Täällä puutarhablogeissa on ollut todella ihania ihmisiä ja äärimmäisen vähän mitään epämiellyttävää. Mikä lienee ihmisiä nyt kiukuttavan, joten koitetaan tällä tavoin palauttaa rauha blogiini.

Rakastakaa puutarhojanne ja itseänne

Lyhyen ajan sisällä puutarhassani on vieraillut kaksikin blogielämän kautta tutuksi tullutta niinikään puutarhabloggaria. Minusta on kiva, kun meillä käy vieraita. Ehkä eniten tykkään extempore-vierailijoista, jotka tulla tupsahtavat pihaan ja juttelevat kanssamme aikansa. Sellaisia tupsahtelijoita tuntuu olevan yhä vähemmän, sillä kaikilla on ihan hirveä kiire jatkuvasti ja monien elämä kulkee tarkkojen aikataulujen mukaan.

Minua on viime vuosien aikana pyydetty mukaan Avoimien puutarhojen -tapahtumaan, esittelemään puutarhaani muutamille lehdille ja muitakin yhteydenottoja on tullut. Toistaiseksi olen kieltäytynyt. Osin siksi, ettei perheeni ole kovin innostunut minkäänlaisesta julkisuudesta. Suurin syy lienee kuitenkin oma kriittisyyteni. En vain usko ja luota siihen, että minulla olisi kovin paljon esiteltävää. Olen aivan vakuuttunut, että olen tehnyt suurimman osan enemmän kuin väärin. Ja pelkään aivan mielettömästi muiden taholta tulevaa negatiivista arvostelua. En vain kestä sitä.

Mukulaleinikki  - Ranunculus ficaria, syn. Ficaria verna

Minulla ei ole minkäänlaista puutarhataustaa. Ei mummon, äidin tai tädin opastusta ja heidän jakamaansa perinnetietoutta. Olen kerrostaloasukki, joka aikuistumisen ja oman perheen myötä laskeutui vähitellen maan tasolle. 

Vaikka kukat ja kasvit ovat aina minua kiinnostaneet ja omaa pihaa olen jollain tasolla rakentanut niin pitkään kuin tässä talossa olemme asuneet, varsinaisen puutarhaherätyksen sain vasta runsas kymmenen vuotta sitten. Pitkään menin lähinnä mututuntumalla, mutta systemaattinen työ puutarhan eteen alkoi oikeastaan vasta kuutisen vuotta sitten. Ja pian sen jälkeen löysin puutarhablogit, joista olen ammentanut aivan mielettömän määrän tietoa, vinkkejä, uusia kasveja ja valtavasti vertaiskokemuksia.

Keltavuokko  - Anemone ranunculoides, syn. Anemonoides ranunculoides

Tiedän, ettei puutarha valmistu koskaan. Ja että kaunis ja viihtyisä puutarha voi olla ihan millainen hyvänsä. Silti vertailen aina omaani varsinkin sellaisiin puutarhoihin, jotka on tehty viimeisen päälle hienoiksi. Usein vielä isolla rahalla ja mittavalla miestuntimäärällä. Miten helposti unohdankaan, että monien upeiden puutarhojen takana on vuosien työ ja puurtaminen. Senkin unohdan, että kuvissa näytetään yleensä ne kaikkein kauneimmat ja onnistuneimmat kohdat. 

Köynnöshortensia - Hydrangea anomala subsp. petiolaris

Muutama vuosi sitten vierailin Avoimien ovien -tapahtuman tiimoilta vanhassa puutarhassa, jonne menin katsomaan runsasta pensasruusukokoelmaa. Sää sattui olemaan aivan kammottava, sillä kaiken aikaa satoi kaatamalla. Se ei tietenkään sallinut parhaan mahdollisen kuvan saamista yhtään mistään. En ollut aiemmin vieraillut Avoimien ovien -puutarhoissa ja luultavasti oletin näkeväni jotain aivan upeaa. Oli yllätys, että
vierailemassani puutarhassa oli aivan hillittömästi rikkaruohoja kaikkialla. Kukkapenkeistä oli vaikea löytää perennoja kaikkien vuohenputkien ja voikukkien seasta. Ruusupensaatkin olivat sikin sokin, eikä kuolleita oksia oltu leikattu aikoihin.  

Kotiin palattuani olin jotenkin kovin iloinen kokemuksestani. Tuntui upealta, että joku avaa puutarhansa kaikille tuntematta tarvetta laittaa paikat viimeisen päälle putipuhtaiksi. Omistajat olivat keskittyneet keräämään ruusupensaita ja luultavasti kaikki muu heidän puutarhassaan oli rakentunut siinä ohessa. Tontti oli iso, eikä voimavaroja hieman jo iäkkäillä asukkailla tainnut olla enää ihan viimeistä silausta myöten.

Jouluruusu - Helleborus niger

Pitkään tuon vierailun jälkeen olin tosi ylpeä omasta puutarhastani, vaikka se oli ja on yhä täynnä puutteita kaikkine harrastelijan mokineen. Ehkä minun pitäisi taas vierailla jossain ammentamassa itsetuntoa ja uskoa siihen, että jokainen puutarha on omalla tavallaan kaunis ja mielenkiintoinen. Että kykenisin unohtamaan liian tiukan itsekritiikin. Että oppisin arvostamaan ja kehumaan omaani samalla tavoin, kuin mitä teen muiden puutarhoissa käydessäni. 

Ystävät, olkaa armollisia itsellenne ja puutarhoillenne. Täydellistä ei ole eikä tule. Ja loppuun lause, jonka nappasin jostain ohjelmasta ja se sopii tähän vallan mainiosti:

"Rikkaruohot ovat kasveja, jotka vain jonkun mielestä kasvavat väärässä paikassa."
 

Iloa, hämmennystä ja varmaan vähän suruakin

Nyt kasvaa ja kukkii niin vauhdikkaasti, ettei millään perässä ehdi. Ei ainakaan kameran kanssa. Tänään on vielä ollut todella lämmin päivä, mutta huomiseksi on luvattu viilenevää. Ja viikonlopulle sadetta. Ihmisen näkökulmasta jatkuva auringonpaiste on tosi mukavaa, mutta puutarha kaipaisi jo sateen tuomaa virkistystä.

Koiranhammas - Erythronium

Jatkuvasti puutarhasta löytyy uusia ilonaiheita, mutta myös talven viemiä. Vaikka kuinka sormella multaa rapsuttaisi, ei paikoin eloa löydy. Ehdin jo tosissani pelätä menettäneeni syyshortensia Vanille Fraisen, mutta kyllä siitä tuoreita silmuja tänään löytyi. Tiedän syyshortensioiden olevan hitaanlaisia, mutta silti olin huolissani. 

Teresanruusu - Rosa Therese Bugnet

Pensasruusujen talvi lienee ollut rankka. Viime vuonna istutetut Teresanruusu, Omenaruusu, Rosa Hurdal, Rosa Duchesse de Montebello ja Viljaminkeltaruusu ovat selvinneet hyvin. Sen sijaan vanhemmista Sammalruusussa, Ilossa tai Kirjoapteekkarinruusussa ei pahemmin silmuja näy. Ritausmassa on maanrajassa joitakin silmuja, mutta korkemmissa oksissa ei näy mitään eloa. Osan ruusuista siirsin aika loppukesästä uuteen paikkaan ja varauduin siihen, etteivät ne ehkä ehtisi kunnolla juurtua. 

Nettikeskustelujen perusteella en ole yksin menetysteni kanssa, sillä monessa puutarhassa talvi on vienyt sellaisiakin kasveja, jotka perinteisesti ovat hyvin kestäviä. Ruusuista puhumattakaan. Toisaalta ruusujen suhteen kannattaa olla kärsivällinen, sillä ne saattavat olla hitaita näin alkuun.

Kuolanpioni - Paeonia anomala

Jos on menetyksiä jossakin, niin myös ilonaiheita toisaalla. Kivipellon Sailalta viime kesänä saatu Kuolanpioni on yllättäen päättänyt ryhtyä asumaan minun pihassani. Istutin sen blogitapaamisen jälkeen toisaalle pihaani, mutta loppukesästä totesin paikan olevan pionin tulevaisuuden kannalta huono. Niinpä siirsin sen uuteen Pikkupuutarhan Kivipenkkiin, jossa sillä olisi tilaa ja valoa. Ei se kunnolla ehtinyt juurtua ensimmäiseen paikkaan ja näytti, että vielä vähemmän tähän uudempaan penkkiin. 

Olin jo asennoitunut niin, että kuolanpionikaupoille tässä on vielä lähdettävä. Pari viikkoa sitten pionin paikalle nousi rypäs pikkukäenrieskaa ja ajattelin, että ainakin sain Sailalta jotain kaunista muistoksi. Yllätys oli melkoinen, kun muutama päivä sitten huomasin käenrieskojen keskeltä nousevan muutakin ja Kuolanpionihan se siellä. 

Vähän pöljähän minä näiden kasvieni kanssa olen, sillä minua alkoi ihan itkettää pionin löytyminen. On se vaan ihan eri juttu saada kasvi, joka on kasvanut toisen ihmisen hoitamana hänen puutarhassaan ja sieltä tämä ihminen on sen sitten kaivanut jakaakseen kasvin tuottamaan iloa toisille. Kivipellon Sailalla tulee aina olemaan paikka niin puutarhassani kuin sydämessänikin. Kiitos Saila!

Löysin metsänreunasta kaksi pensasta tai pikkupuuta, joita en ole aiemmin huomannut. Terttuselja näkyy olevan. Netin mukaan se luokitellaan haitalliseksi vieraslajiksi ja monet suorastaan vihaavat terttuseljaa. Minun puolestani saa ainakin toistaiseksi kasvaa, jollei se mitenkään holtittomasti päätä ryhtyä tilaa valtaamaan. 

Suurempi ongelma meidän nurkilla alkaa olla vaahterasta, jonka pieniä taimia olen viimeisen kuukauden aikana nyppinyt jo satamäärin ja lisää löytyy ihan jokainen päivä. Jollei vaahteraa nypi kukkapenkistä pikkuriikkisenä taimena, sitä saakin vähän isompana kiskoa oikein voimalla. Muutama päivä sitten oli vain hentoja sirkkalehtisiä taimia, nyt taimissa on jo kolmas lehtipari tulossa. Hurjaa kasvua kerrassaan. Vaahtera on ihan kaunis puu, mutta tällä menolla meidän tontilla ei muuta kasvakaan. Viisi-kuusi kookasta vaahteraa ja toinen mokoma naapurimetsikössä. Eiköhän se riitä.

Kuunliljoilla ei ole mitään kiirettä. Varjoisammalla puolella taloa näkyy paikoitellen muutaman sentin mittaisia vihreitä kääröjä. Paikoissa, joissa ei oikein vielä kuunliljaa ole näkyvissä, kannattaa sivellä mullan pintaa kämmenellä. Silloin aistii esiin tunkevat lehtien kärjet kädessään.

Samoin jaloangervot ovat hitaansorttisia. Auringonpaisteessa jaloangervoistutukset saavat kukkapenkin näyttämään ruskealta, mutta läheltä katsoessa siellä onkin lukemattomia pikkuruisia käsivarsia valmiina avaamaan kämmenensä.

En juurikaan tunnista eri sammaleita nimeltä. Tällainen kaveri kasvaa metsänreunassa tai pikemminkin nämä pienet vihreät pallukat varsiensa päässä lienevät sammalen kukintoja. Alapihalla näin keväällä näyttää olevan enemmän sammalta kuin nurmikkoa. Kyllä sieltä nurmeakin kesän myötä ilmestyy, mutta isot alueet ovat meillä täysin sammaloituneet. 

Joskus olen kaapinut joiltakin osin kaiken sammaleen pois, tuonut tilalle uutta multaa ja kylvänyt nurmisiementä. Hetkessä tilanne on taas entisellään. Ympäristön puut ovat vuosien myötä kasvaneet ja luovat alapihalle runsaasti sammalta suosivaa varjoa. Antaa olla minun puolestani. Tavoitteenihan on joka tapauksessa vähentää nurmialueen osuutta ja lisätä istutuksia. 

Eräs tuttu kävi muutama viikko sitten visiitillä puutarhassani ja totesi, että japanilaiset tekevät paljon työtä saadakseen sammalta puutarhaansa. Mitäpä sitä sitten turhaan tutkainta vastaan potkimaan. Ollaan vaan onnellisia sammaleesta.

Ukkokulta sai vihdoin tietokoneeni yhteistyökykyiseksi. Kyllä se onkin viime päivinä temppuillut, josta syystä työhuoneen katossa on kohta musta läiskä pääni päällä. Kiukkuinen höyry nousee kohti yläilmoja, kun en pääse tekemään töitäni koneella. 

Mutta nyt, rakkaat puutarhahörhöt, täytyy lähteä katsomaan, mitä uutta Alan saa aikaan brittiläisissä puutarhoissa.
 

Onnea äidit

Onnea ja aurinkoa

kaikille äideille!

 

Tuleehan ne sieltä

Tämä upea auringonpaiste ja lämpö taitaa olla sekoittanut meikäläisen pään täydellisesti. Yllättävä lämpöjakso on myöskin tuonut puutarhaelämään vähän tarpeetontakin hosumista ja edeltäelämistä. Kun maailma huokuu jatkuvasti lisääntyvää vihreyttä ja humisevaa kasvua, ihminen ajattelee kesän olevan tässä ja nyt. Tavallaan se onkin, mutta kasveilla on omat rytminsä. Toki lämpö varmasti edesauttaa kasvun vauhdittumista, mutta ehkä meidän ihmistenkin on hyvä muistaa elävämme edelleen suomalaista toukokuun alkua. Eli on se päivä vielä huomennakin.

Syksyllä istutetut hyasintit ovat jo viittä vaille valmiina avaamaan nuppunsa. Sen sijaan edellissyksyiset alkavat vasta nyt heräämään ja työntävät hissukseen nenäänsä mullasta. Ehkä ne ovat ajatelleet, ettei ihan ensimmäisten lämpimien päivien vuoksi kannata hosua. Tutkailevat multamaassa talviunesta heräillessään kalenteria ja toteavat, että vastahan tässä mennään toukokuun alkupäiviä. Ei siis hätäännytä, vaikka ihan jokaisessa kukkapenkin kulmassa ei vielä viherräkään. Joku voi olla vähän hidas heräämään.

Kovin ovat kasvit myös valikoivia, missä ja milloin avaavat nuppunsa. Naapurin rinteessä kevätvuohenjuuret ovat kukkineet jo useamman päivän ja täällä, tien toisella puolella edelleen pähkäilevät nuppuisina. 

  
Metsikkö on täynnä valkovuokkoja, kierteellä nököttäviä kieloja ja miljoonia vaahteravauvoja. Lisäksi metsäpohja on niin rutikuivaa, että siellä kävellessä askelten rapina kuuluu taatusti kilometrin päähän. Hiljaa mielessäni toivon, ettei yksikään koiranulkoiluttaja keksi nakata tupakantumppiaan näreikköön. Siinä olisi hetkessä pieni metsä ilmiliekeissä - ja myös muutama ihmiskoti siinä ohessa.

  
Postausten tahti pakostikin hiipuu, sillä valoisa vapaa-aika menee pihalla touhutessa. Pakolliset arkihommat eivät anna armoa ja jossain välissä pitää hoitaa kotityötkin. Tosin kämppä pysyy siistimpänä, kun asukkaat ovat etupäässä pihalla. 

  
Eilen illalla tietokone otti ja sekosi. Ties kuinka monennen kerran sitten Windows10:n jälkeen. Eikä sitä edes ole koneelleni asennettu, eikä asennetakaan. Se vaan tunkee väkisin mainoksiaan ja päivitysehdotuksiaan hidastaen koneen käyttöä. En halua kymppiä, koska useampi ammattilainen on kertonut sen aiheuttamista hankaluuksista. Hissukseen alan kallistua Linuxin käyttäjäksi. Yksi Linux-kone meidän huushollissa jo onkin. Onneksi taloudessa on myös asiantuntija, ettei tarvitse yksin näiden kanssa pähkäillä. Hermo menee jo näinkin.

Kyllä minä tekniikasta tykkään. Varsnkin, jos se helpottaa arkisia hommia ja tuo muutakin monipuolisuutta elämään. Sitä vain välillä ihmettelen, miten valtavasti kaikenlaiset härpäkkeet vievät aikaa. Nykyinen älykännykkäni esimerkiksi huutaa vähintään kerran viikossa latamaan päivityksiä. Yksinkertaisinta olisi tietenkin klikata "lataa kaikki" nappulaa ja sitten vain odottaa, kunnes vehje on tehtävänsä tehnyt. En vain halua niitä lukemattomia ohjelmia, joita minulle tarjotaan. Haluan itse päättää, mihin kännykkä akkuaan törsää. Niinpä pitää painaa "päivitä" ja "hyväksy" ja "avaa" ja ties mitä. Ja siinä välissä odottaa ja vahdata puhelinta, jotta kaikki on taatusti mennyt taiteen sääntöjen mukaan. Ja olla valmiina peruuttamaan, jos nakkisormi onkin painanut väärin. Oman päänsärkynsä tuo myös se, että nykyisten vempainten nappuloita painaessa pitää miettiä, onko tämä ja tuo ihan viisasta ja seuraako tästä kenties virustulva tai muuta mittavaa häiriötä. Näin yksinkertaistettuna.

Ohhoh, nyt meni puutarhajutut täysin sivuraiteelle. Josko sitä lähtisi silittämään aikamoista pyykkivuorta, jotta huomenna voisi jatkaa pation öljyämistä. Tänään kun päivä kului mummoikäisten luona äitienpäiväkahveja ryystäessä.
 

Kiirettä pitää niin kasveilla kuin niiden kasvattajallakin

Suikeroesikko -  Primula Juliae-hbr. Wanda

Hoppua riittää niin kasveilla kuin niiden kasvattajallakin. Kuten monet ovat jo postauksissaan sanoneet, eiliset tapahtumat ovat tänään jo vahvasti hirstoriaa. Illalla niin mukulaleinikki kuin keltavuokkokin olivat vielä nupulla ja tänään täysin avoinna. Nippa nappa ehtii kaikkea ihailla, kun jo huomaa olevansa myöhässä.

Narsissi

Viileiden huhtikuun päivien aikana tuntui, että tässähän ehtii vaikka mitä. Mihinkäs sitä muka kiire olisi. No, nyt ei päivä tahdo millään riittää kaikkiin ajateltavissa oleviin hommiin. Varsinkin, kun välillä olisi mukava vain istahtaa taivastelemaan toukokuisen päivän kauneutta. Puhumattakaan, että vielä illansuussa jaksaisi istahtaa tietokoneen ääreen kuvia kamerasta koneelle siirtämään.

Pioni scillaviidakossa

Pergola ei ole vielä aivan valmis. Vielä puuttuu takaosan rimaseinä ja kaide ainakin yhdelle sivulle, mahdollisesti vielä tukipuitakin. Ja tietenkin puuosien petsaus, joka jäänee ihan viimeiseksi ja jolla ei ole kiire. Pääasia, että saa pihakalusteet pergolan katon alle oikeille paikoilleen.

Vuorenkilpi - Bergenia crassifolia

Ukkokullan rakentaessa pergolaa, minä olen pessyt suurimman osan talon ikkunoista ja myöskin kasvihuoneen. Kärräsin uudet mullat kasvihuoneen istutusaltaisiin, viritin lämpömittarin ja muuta tarvittavaa kasvarikamaa paikoilleen. Möyhensin viljelylaatikoiden mullat ja lisäsin sinne myös hevonkakkaa. 

Tänään öljysin terassin ylemmän osan. Alaosa, joka muodostaa pergolan lattian, saa odottaa muutaman päivän, kunnes Ukkokulta saa viimeiset laudat kiinnitettyä taikaisin. Osa laudoista piti irrottaa pergolan pystytukien kiinnittämistä varten. Parhaillaan ulkona saha ja pora laulaa, joten homma etenee.

Kevätesikko - Primula veris

Kotipuutarha-lehden vinkin myötä istutin yhteen isoon piharuukkuun kärhön ja sen vierelle muutaman kaunokaisen. Toiseen isoon ruukkuun laitoin kaksi valkoista särkynytsydäntä. Jotain sinne reunoille taidan vielä lisätä, mutta menköön mietintämyssyssä vielä vähän aikaa. 

Perennojen käyttö kesäistutuksissa on oivallinen tapa vahvistaa kasveja ja istuttaa ne sitten syksyllä omille kasvupaikoilleen. Mylläsin sen verran runsaasti kukkapenkkejäni viime kesänä, että tässä vaiheessa on vähän hankala tietää, mitä mistäkin tulee. Ja niin ollen myös hankala tehdä täydennysistutuksia. Syksyllä olen paremmin kartalla.

Petunia

Auringon ja kesäisen lämmön myötä mieli palaa ostamaan kesäkukkia kaikkiin laatikoihin ja ruukkuihin. Vakituisissa kesäkukkapaikoissani en ole vielä edes käynyt ja tiedän mm. kylän puutarhurin usein kieltäytyvän liian aikaisin myymästä monia kesäkukkia. Hiukan täytyy kuitenkin herkutella ja terassin kahteen kukkalaatikkoon ostin muutaman edullisen petunian, joiden seuraksi istutin honkkarista ostettuja sammalleimuja. Mitään valuvaa valkoista kun ei ollut tarjolla, niin tuumasin, että mennään noilla ainakin vähän aikaa.

Kaunokainen - Bellis perennis

Selkä vähän vihoittelee ja lihakset on jäykkinä, etenkin aamuisin. Aikamoista työleiritoimintaa tämä omakotiasuminen näin keväisinkin on, mutta kyllä tässä ehditään nautiskellakin, kunhan saadaan kunnon istumapaikat kuntoon. Pergolan rakentaminen on aiheuttanut ylimääräistä työtä ja sotkenut aikatauluja, vaan kohta siitä pääsee iloitsemaan. Tulevan kesän lisäksi monen monta seuraavaakin kevättä ja kesää.

Mukavaa viikonloppua kaikille!
 

Mari Mörön Kukkasuutari radiossa

Oletteko sattuneet Yle radio Suomen ääreen arkipäivisin klo 10.55? Silloin Erja Manto lukee Mari Mörön Kukkasuutari - Pikkujuttuja puutarhasta. Mainioita tarinoita, joista usein löytää oman itsensä. Mari Mörö on kirjoittanut myös puutarha-aiheisia kirjoja. Hänen Mörönperä-puutarhansa sijaitsee Mikkelin lähistöllä ja se on ollut avoinna yleisölle joinakin avoimien ovien päivinä. Mari Mörön blogia osoitteessa Vapaastiversoo.fi.

 

Ihailkaa ihmiset pieniä yksityiskohtia

Hyasintti

Tässä kasvien kehitysvaiheessa tykkään ihailla niiden yksityiskohtia, kun laajemmat näkökulmat ovat vasta hahmottumassa. 

Katsokaa, miten herkulliset lehdet punaisine kärkineen on mullasta esiin kaivautuvalla hyasintilla.

Tulppaani - Tulipa Silver Parrot

Tai miten Silver Parrot -tulppaanin lehtien sivuissa on kaunis vaaleanpunainen raita.

Poimulehti - Alchemilla vulgaris

Poimulehti on kuin alakoululaisen askartelema silkkipaperikoriste. Oikeastaan poimulehdestä tulee aina mieleen vanha lastenlaulu "Keijujen häät". Muistelen laittaneeni sen joskus aiemminkin tänne, mutta tulkoon uudemman kerran.

KEIJUJEN HÄÄT

Kun Ruusu ja Poimulehti kävivät nukkumaan,

niin kissankello kuiski, tänä yönä juhlitaan.

Ne juhlat on suuret ja hienot, jos valvot niin silloin näät

Ovat kaikki kutsuttuja, ne on keijukaisten häät.

On morsian kaunein keiju orvokkipuvussaan

ja sulhasenaan yön prinssi usvaviitassaan.

Ja kun valkea hieno usva niitylle laskeutui

niin sirkat aloitti valssin, joka tuulesta punoutui.

Oli kaikilla pienillä keijuilla kuunsäteet hiuksissaan.

Ja kauneimmat kastehelmet loistivat puvuissaan.

Ja rastas huilua soitti, ja myyrät tanssi niin.

Ja leppäkertut ja kirvat oli puettu parhaimpiin.

Kun aamulla aurinko nousi, oli juhlat päättyneet.

Vain Ruusu ja Poimulehti, nukkuivat yksikseen.

Mutta kaikki keijujen helmet, oli jääneet kukkasiin.

Ne kimalsi auringossa ja nauroi, nauroi niin.

 

Sävellys: Yrjo Mattila

Sanat: Liisa Lääveri

Syyskimikki - Actaea sipl. 'White pearl'

Entäs sitten syyskimikki? Se on nukkunut koko talven ja nähnyt paljon unia. Kevätauringon myötä kimikille on tullut kiire nousta ylös ja siinä tiimellyksellä hiukset ovat jääneet kampaamatta ja pörrölleen.

Vuorikaunokki - Centaurea montana

Vuorikaunokin lehdet ovat joukko ujoja pikkueskarilaisia, jotka tungoksessa toinen toisiinsa nojaillen ihmettelevät uuden kevätkauden alkua. Vähän vielä haukotuttaa ja oudoksuttaa, mutta kyllä sieltä taas vauhtia riittää, kunhan kunnolla kasvuun päästään.

Akileija - Aquilegia vulgaris

Akileijakin lienee ollut mukana keijujen häissä, sillä siinäkin kimaltaa keijujen helmiä öisten juhlien jäljiltä.
 
Iloa ja aurinkoa päiviinne!