Vaihteeksi sain jotain aikaankin

Moni varmaan muistaa messuilla myytävän Japanin ihmekukan. Porkkanan muotoisen juurakon, joita oli tarjolla klönttihintaan. Myyjän mukaan kukkii takuuvarmasti sadoin kukkasin ja värejäkin oli tarjolla lukuisia. Toissa keväänä Tampereen puutarhamessuilla hurahdin tehokkaan myyjän aktiiviseen markkinointiin ja ostin kymmenen juurakkoa. Valkoista, punaista, oranssia, mutta en keltaista. Viime kesänä tuloksena oli muutama 20 sentin vihreä puska, ei siis kukkia. Ei minkään värisiä.

Tänä keväänä löysin taas nuo porkkanat ja lykkäsin pariin kesäkukkaruukkuun. Ja nepäs alkoivat kasvamaan ihan hurjaa vauhtia. Toisesta ruukusta ehdin siirtää muut kesäkukat ajoissa pois, tuo yksi petunia jäi sinne juurelle kököttämään. Toisessa ruukussa tämän ihmekukan kera kasvaa kituuttaa neilikkaruusu. Kunpa olisin laittanut joko ruusun tai juurakot eri purkkiin, sillä nyt ruusu alkaa olla alakynnessä. Koska ihmekukkaan on ilmestynyt nuppuja ja ruusukin kukkii parhaillaan, en raaski häiritä kummankaan rauhaa. Ihan vielä.

Vaan eipä minun ihmekukistani ainutkaan näytä olevan sen enempää valkoinen kuin punainenkaan. Ei edes oranssi. Ihan ehtaa keltaista pukkaa. Myyjän mainitessa, että tulee satoja kukkia, minun mielessäni levisi upeiden kukkien meri, joka peitti alleen kaikki muut näkymät. No, onhan tuo kukka ihan nätti. Tosin aika kaukana siitä satojen kukkien muodostamasta tuoksuvasta merestä. Mitäpä tässä ruikuttamaan. Itse antauduin höynäytettäväksi. Ensi kesänä koitan muistaa tökätä porkkanamukulat suoraan maahan. Sellaiseen paikkaan, josta saatan ne hyvin syksyllä kaivaa vietäviksi kellariin talvehtimaan. Jos niistä maan voimalla kasvaa tuollaisia puskia, kuin näissä kesäkukkaruukuissa, niin mikäs siinä.

Tänään sain ravisteltua osan viime aikoina olkapäitä painaneesta saamattomuudesta ja lähdin aamupalan jälkeen pihamaalle kaivuhommiin. Päätin vakaasti, että jotain näkyvää on iltaan mennessä saatava aikaan. Siirsin olopihalta, sireenien edustalta aikanaan siihen istuttamani mahoniat pois. Vähemmän aurinkoiseen paikkaan ja myös paikkaan, jossa en talvisin tapaa talsia näitä ikivihreitä pensaita käydessäni laittamassa linnuille ruokaa. Itse asiassa luulin pensaita olevan yksi, mutta kaksi niitä kyllä maasta kaivoin. Juuret eivät olleet kovinkaan tiukassa ja siirtäminen onnistui kohtalaisen helposti. Leikkasin pensaista pisimmät oksat pois edistääkseni juurtumista. Mahonioiden uusi sijainti on puistopäädyssä, jossa on toki ihan valoisaa, mutta kuitenkin metsikön suomaa varjostusta. Luulisin, että uusi paikka olisi alun alkaenkin ollut parempi mahonioille.

Toinen syy noiden mahonioiden siirtämiseen oli sopivan paikan raivaaminen kasvimaalla istutusta odottaville perennoille. Siemenestä kasvattamani kissanmintut, valkoiset myskimalvat, punahatut, alppipiikkiputket ja pari uutta akileijaa ovat jo parin viikon ajan kiljuneet pois pääsyä kasvimaalaatikosta. Sinne ne olivat juurtuneet jo niin tehokkaasti, että piti käyttää pientä väkivaltaa saadakseen muovipurkit irti mullasta. Sain ne hyvin istutettua uuteen kotipaikkaansa ja otin niistä jo kuvankin, mutta en kyllä kehtaa kuvaa ihan vielä julkaista. Etenkin kissanmintut ovat kasvaneet puolimetrisiksi hujopeiksi ja nyt ne nojailevat vähän sinne tänne hujan hajan. Kävikö tässä niin, etteivät ne enää jaksakaan seisoa suorassa, kun olivat päässeet niin hyvään kasvuvauhtiin kasvimaan ahtaudessa? No, kerrankin sain tosi tuhteja taimia, kun on tullut manailtua noita markettien kesäpihojen puolikuolleita tarjouksia.

Taisin päästä uurastuksen makuun, sillä iltapäiväkahvien jälkeen hain kellarista sahan ja ryhdyin kitkuttamaan tuota keskellä näkyvää kuollutta kriikunaa nurin. Hetken jo hikipäässäni meinasin lähteä hakemaan Ukkokultaa kera moottorisahansa, mutta sitten päätin, että johan tässä ollaan puolivälissä ja niin lopulta kaatui kriikuna. Olen miettinyt, mikä sen tappoi. Tuliko sille jonkinlainen jakomielitauti, kun niitä kriikunan taimia on alkanut ilmestyä ympäri nurmea sinne tänne. Jäljellä on vielä kaksi kriikunaa alapihalla ja yksi yläpihan pikkupuutarhassa. Nyt täytyy vielä ratkaista, mitä teen kriikunan juurelle istuttamalleni Multi Blue -kärhölle. Siirränkö sen johonkin toiseen paikkaan vai ryhdynkö kehittelemään sille uuden sorttista tukea. Mieli kyllä tekisi jotain fiksun näköistä tukirakennelmaa, mutta eipä taida Ukkokulta olla kovin iloinen uusista työrupeamista.

Enää ei kasvimaalla ole ihan näin tungosta, kun nuo perennat on kiikutettu uusille asuinsijoille. Kehäkukkaa kuitenkin pukkaa aika lailla ja samoin tillä sekä tammenlehtisalaattia. Neljästä laatikosta kaksi on minun ja kaksi Ukkokullan, joka kylvi punajuurta ja porkkanaa. Hän kyllä epäili, ettei välttämättä ole enää kovin innostunut hyötyviljelystä, kun mikään ei tunnu onnistuvan. Hyvinhän siellä punajuuret ovat alkaneet pörhistyä eikä porkkanakaan paljon perään jää. Ja nyt, kun minä olen päässyt tuon siemenestä kylvämisen ja kasvattamisen saloihin, saatankin ihan mielelläni ottaa ensi keväänä pari laatikkoa lisää omaan käyttööni. Ken tietää....

 

Varislapsen raakkumista herukoita poimiessa

Yhtä pensasta lukuunottamatta punaherukat on nyt kerätty ja pakastettu. Viime vuotista mehua on vielä jäljellä, joten nyt en keitä marjoja mehuksi. Muutenkin meidän mehun käyttö on aika marginaalista. Marjoja tulee laitettua puuroon ja leivonnaisiin. Osan pakastetuista marjoista annan lapselle ja toiselle veljelleni. Oheinen kuva on otettu noin viikko sitten, jolloin oli vielä vähän raakojakin marjoja, mutta nyt meidän pihassa marjat olivat kypsiä. Vain siinä yhdessä, jonka jätimme keräämättä, on vielä jonkin verran raakoja. Pensas kun sijaitsee aika varjoisessa paikassa. 

Viimeinenkin mustaherukkapensas on kuoleman kielissä. Siinä on ollut jo useamman vuoden ajan mm. äkämäpunkkia ja muutenkin sen marjominen on ollut surkeaa. Nyt pensas saa mennä. Tilalle täytynee käydä katsastamassa uusia mustaherukoita. Josko löytäisi vähemmän äkämäpunkille alttiin lajikkeen.

Valkoherukkapensaani on vasta vuoden vanha ja siinä on muutama ihan kohtuullisen kokoinen terttu. Päästään siis maistamaan. 

Parin päivän ajan olen nauttinut ihanasta rauhasta ja hiljaisuudesta poimiessani herukoita alapihalla. Aurinko on porottanut erityisen helteisesti ja tänään myös paarmat pörräsivät ympärilläni napsien välillä paloja jaloistani, joten aika ajoin huitominen otti jo hieman pattiin. Aamupäivän hiljaisuuden kuitenkin keskeytti selkäni takaa kuuluva äänekäs raakkuminen. Varislapsi siellä pomppi pitkin puutarhaa ja ilmeisesti kutsui emoaan. Välillä raakkuminen kiihtyi aika väkeviinkin mittasuhteisiin ja mietin, missä lapsosen emo oikein viipyy. Toinen kun kiljuu nokka auki kohti taivasta. Kerran varislapsen luokse pyrähti aikuinen varis, mutta ei se kyllä ainakaan mitään syötävää lapselle tuonut. Aikansa varislapsi kiljui ja hyppeli omenapuiden alla ja sitten se siirtyi metsikköön. Koko poimimisen ajan kuulin sen huutavan, välillä rauhallisemmin, välillä tosi kovasti raakkuen. En tunne varisten tapoja, mutta hartaasti toivon, että vanhemmat löysivät lapsensa tai toisinpäin.

Ihana kirjoapteekkarinruusuni tehtailee yhä uusia kukkia. Toiset ovat kovinkin vaaleita ja toiset taas tällaisia kirkkaampia. Eilen tein yhteenvedon ruusupensaistani. Niitä on nyt 11 erilaista. Miksikö niistä pitäisi jotain yhteenvetoja tehdä? Yksinkertaisesti siitä syystä, että eri ruusuilla on omat kasvutapansa. Tarkoitukseni on hankkia lisää ruusupensaita ja noiden jo olemassa olevienkin kannalta on tärkeää tietää, millaisen tilan niille varaan. Sammalruusu näyttää pysyvän melko pienikokoisena, kun taas suviruusu saattaa kasvaa jopa kolmimetriseksi.

Marjojen poimimisen lisäksi en ole saanut puutarhassa yhtään mitään aikaan. Kohta alkaa olla nurmenleikkuunkin aika, mutta olo on harvinaisen vetelä. Osittain se johtunee tästä lämmöstä, mutta osan voi laittaa ihan rehellisesti saamattomuuden piikkiin. Välillä tulee tällaisia kausia, jolloin on äärimmäisen vaikea saada mitään projektia alulle. Yleensä sentään korjaan tekemisistäni syntyneet jäljet, mutta eilen nyhdin naapurin aidan vieressä olevien herukkapensaiden takaa rikkaruohoja ja yhä ne lojuvat nurmikolla odottamassa poiskiikuttajaa. Ehkä tuo viime viikonvaihteen remppaprojekti imi sen verran mehuja, ettei nyt pääse uudestaan työn makuun. Puutarhassa kyllä olisi tekemistä.

Netistä löysin tällaisen coctailehdotuksen rikkakasvien hävittämiseen. Ehkä sitä voisi kokeilla, ei ole ainakaan kovin pahaa myrkkyä. Viinietikkaa, suolaa ja tiskiainetta.

Jollen ole vielä ehtinyt riittävästi omakasvattamiani kukkia kehuskella, niin tulkoon sitten tämäkin kerta. Vihdoin on pelargoniani ryhtynyt kukkimaan. Tämän 'Inspire Pink' in siemenet taisin ostaa Plantagenistä. Ei siis mikään erikoisuus tai harvinaisuus, mutta ihan itse kasvatettu. Se se vasta erikoista on.

Iloa kesäkukista

Välillä sitä ajattelee, että on ihan turhaa laittaa rahaa runsaisiin kesäkukkiin, kun niiden elämä on kuitenkin niin lyhyt. Ehkä niinkin, mutta etenkin tänä vuonna olen iloinnut kesäkukistani harvinaisen paljon. Miksikö? Ehkäpä juuri siksi, kun aurinkoisen ja lämpimän sään vuoksi pihalla on tullut vietettyä normikesää enemmän ja samalla on ollut tilaisuus katsella kesäkukkien kasvua ja kukkimista.

Orvokeilla tulee yleensä avattua kesäkukkakausi. Ostin jo toukokuun alkupuolella Honkkarista halvan lootallisen orvokkeja, jotka ovatkin osoittautuneet runsaasti kukkiviksi ja tanakkavartisiksi. Aurinkoisella paikalla olevat orvokit ovat nyt alkaneet venyä turhankin paljon pituutta, joten ehkä ne pitäisi leikata lyhyemmiksi. Sen sijaan hiukan varjoisemmassa paikassa orvokit kukkivat hyvin ja ovat pysyneet kohtuumitoissa.

 
Jo useana kesänä olen ostanut sisääntuloterassin molemmille puolille riippabegonian. Paikka on hieman varjoinen, joten begonia viihtyy siinä hyvin. Riippabegonia kukkii runsaasti koko kesän, eikä sitä tarvitse nyppiä. Kastelemisenkaan kanssa ei ole tullut ongelmia, sillä varjossa multa ei kuivu samoin kuin aurinkoisella paikalla. Kukat ovat jo aika isoja ostaessani ne oman kylän puutarhalta. Joka kerran puutarhuri muistuttaa begonian kylmänarkuudesta ja tänäkin vuonna hän lupasi pitää valitsemani kukat kasvihuoneessa, kunnes olisi sopiva aika laittaa ne ulos

Niin ikään sisäänkäynnin tuntumaan laitoin tänä vuonna rungolliset verenpisarat isoihin ruukkuihin. Vaikka ehkä olisi ollut tyylikkäämpää hankkia samanväriset kukat, ajattelin kokeilla, onko niiden pärjäävyydessä jotain eroa. Punavalkoinen näköjään on tanakamman mallinen ja sen kukat pysyvät kauniina pidempään. Se ei roskaa yhtä paljon kuin tuo lila-pinkki -versio. Sääli, ettei ole paikkaa, jossa verenpisarat voisi talvettaa.

Pinkki petunia on takuuvarma kesäkukka ja väritykseltään se sopii meidän pihaamme. Olen aina pitänyt kovasti tuosta pajusarvesta ja yllättävän monta kesää se onkin kestänyt. Jokunen vuosi sitten käsittelin sarven ruskealla puuöljyllä, mutta nyt alkaa pohja hajota yhä pahemmin. Täytyy ensi keväänä katsella uutta kartiota tuohon metallitelineeseen. Maahumalalla saa mukavasti valuvaa vihreyttä kukka-asetelmiin. Ja ihan ilmaiseksi, sillä meidän pihalta maahumalaa riittää.

Porttipylväisiin laiton tänä vuonna riippuvaa pelaguuta ja lisäsin niihin muutaman päivän päästä vielä tavallista pelaguuta, kun sorruin ostamaan turhan monta - ihan vain siksi, että halvalla sain. Ette varmaankaan huomaa, että ruukuissa kasvaa myös murattia. Istutus oli alussa niin kovin alastoman näköinen ja tyrkkäsin pelaguiden juurelle pari maahumalan tainta. Jälleen kerran unohdin, kuinka vikkelästi maahumala kasvaa ja valtaa alaa. Loppukesästä se on jo matkalla ojaan ja aloittanut juurtumisensa pientareille. Ei hätää, hyvin sen saa sieltä nyhdettyä pois ja ainakin nuo ruukut ovat varsin rehevän näköisiä.

Pelaguita ja petunioita on toki lisääkin, mutta eilen illalla alkoi jo hämärtää liikkuessani ulkosalla kameran kanssa. Heti, kun lakkaan köyhtymästä, hankin valovoimaisemmat kuvausvehkeet. Rikastumisesta ei kyllä ole pelkoa, koska aina unohdan lotota. Enkä edes usko lottovoittoon.

Tänään on pitkästä aikaa ollut ihan kokonaan sateinen päivä ja mamman karvakasa on pysytellyt tiiviisti sisällä. Se kun ei tykkää tippaakaan märkyydestä. Vesisade sinänsä ei sitä pahemmin haittaa, kunhan sateen jälkeen taas paistaa ja katti voi palata vakituisille metsästysmailleen. Sen sijaan tällainen tuntien märkyys ei viehätä sitä laisinkaan; ehkä tuo hakekasa lämmittää silloin vähemmän.

Eilen leikittiin Juuson kanssa pikkaisen piilosta. Iltaisin Juuso on pirteimmillään ja lähestyessäni hakekasaa, se meni kuvan taka-alalla olevan koivun taakse piiloon. Olin leikissä mukana, enkä mitenkään voinut nähdä tuollaista pulleaposkista kissaa yhden koivun takaa. En, vaikka Juuso parhaillaan notkisti etutassunsa koivun runkoa vasten ja kynsi puuta erittäin äänekkäästi. Kun sitten kurkkasin puun taakse ja sanoin "PÖÖ", ponkaisi kissa selkä köyryssä ja häntä paksuna kylki minua kohti tanssahdellen muka hirvittävän pelottavana otuksena. Ja heti sen jälkeen pikainen spurtti koivuun parin metrin korkeuteen, josta pitkä loikka kiehnäämään jalkoihini. Ja sitten taas hakekasaan köllöttämään, kuin ei mitään olisi hetki sitten tapahtunutkaan. Aikamoinen viilipytty olevinaan.

 

Työhuoneen remppa viimeistelyä vaille valmis

Kerroin eilen työhuoneeni rempasta, mutta en laittanut yhtään kuvaa aiheesta. Koska toiveita tuli useammalta taholta, korjaan eilisen kömmähdyksen. Tosin tämä työhuoneeni on kovin pieni ja senkin vuoksi kuvaaminen oli aika hankalaa. Huone on alkuun suunniteltu ulkovarastoksi, mutta kun rakentamisen aikana taloomme syntyi myös kellari, totesimme, ettemme tarvitse tällaista varastotilaa. Isäni vinkistä huone eristettiin tuhdimmin ja siihen lisättiin kulku takkahuoneeseen. Alkuun huone toimi vierashuoneena, mutta jossain vaiheessa Ukkokulta toi tänne työpöytänsä ja ryhtyi viihtymään huoneessa töidensä parissa. Enpä edes muista, milloin huone muuttui minun työtilakseni ja Ukkokulta sisusti itselleen kellariin oman soppensa. Aina välillä kuulen kommentteja siitä, että olen "varastanut" työhuoneen ja vaihteeksi olisi kuulemma syytä vaihtaa eli minä kellariin ja Ukkokulta tänne nurkkahuoneeseen. 

Tuo kissakuva on tässä vaihessa ainoa taulu, jonka kelpuutin vasta maalatuille seinille. Nukkuvat kissat on peräisin entisen työkaverini kalenterista 90-luvun alusta ja sen saatuani kehystin kuvan työhuoneeni seinälle. Kuvan saadessani meillä ei vielä ollut omaa kissaa, eikä Juusosta siten tietoakaan. Katselen usein levollisena loikovia kissoja ja ajattelen, kuinka taitavasti kissat osaavat rentoutua. Samoin tulee muisteltua mukavia työrupeamia Seijan kanssa, hänen, jolta tuon kissakuvan aikanaan sain.

Huone on erittäin hankala kalustaa/sisustaa, sillä se on leveydeltään vain 190 cm. Yhdellä seinällä on ulko-ovi niiltä ajoilta, jolloin tilasta piti tulla ulkovarasto ja yhdellä sivulla ovi takkahuoneeseen. Kolmannella sivulla on ikkuna, joten jäljelle jää vain yksi ehjä seinä. Tosin olen tukkinut ulko-oviseinän Lundia-hyllystöllä, koska täältä ei ole tarkoituskaan päästä kulkemaan suoraan ulos.

Runsas kymmenen vuotta sitten maalasimme koko huushollin kaikki katot ja seinät. Tänne työhuoneeseen vaihdettiin muovimaton tilalle vaalea laminaattilattia. Seinät olivat kuitenkin tuon edellisen rempan jälkeen nuhraantuneet ja reikiintyneet, sillä yhteen aikaan olin kovasti innostunut ripustamaan seinille ylenmäärin tauluja. Myös Juuso rakasti pikkuisena kynsien terottamista seiniin ja niitä palkkeenkieliä on näkyvissä vähän siellä sun täällä. 

Tässä rempassa lähti pois ikivanha konttoripöytä. Se oli toki vankka ja hyväkuntoinen, mutta niin romuluinen ja ikävän näköinen. Painoi aivan hillittömästi ja sitä autotalliin roudatessa meinasi kyllä Ukkokullalta ja minulta puhti loppua. Ensin ajattelimme viedä pöytä suoraan kierrätyskeskukseen, mutta sitten päätimme kuitenkin kokeilla, josko joku ostaisi sen edullisesti netissä. Jollei osta, sitten lähtee omin voimin. Uusi pöytälevy ja siihen pyöreät metallijalat eivät maksaneet paljoa. Minulla oli aiemminkin pöydän alapintaan kiinnitetty pöydän alle liukuva näppäintaso, mutta se kolisi ja rämisi. Tässä uudessa on jonkinlainen huopapinta, joka pitää näppiksen paikallaan ja estää kolinan. Hyvältä tuntuu.

Pöydän alle kiinnitettiin myös teline piuhoja varten. Ärsyttää imuroidessa nostella johtoja pois siivoamisen tieltä. Ja johtojahan täällä työhuoneessa riittää, kun jo tietokone oheislaitteineen vaatii piuhaa vaikka kuinka monta. Täällä myös käytän ompelukonetta, kuuntelen radiota ja työvalaisimiakin on kaksin kappalein. Nyt nuo piuhat ovat vielä osittain sekaisin, mutta tarkoitus on sijoittaa ne niin siististi kuin vain on mahdollista. Nettipiuhakin kulkee vielä ikkunaseinältä lattian poikki työpöydälle keskusyksikköön, mutta sekin ongelma on lähiaikoina poistumassa.

Koska tämä on ihan oikea työhuone, on täällä oltava myös säilytystilaa ja mahdollisuus arkistoida papereita niin, että ne helposti löytyvät. Meille on vuosien mittaan kerääntynyt runsaasti Lundia-hyllystöä. Aikoinaan se oli edullinen ja yhä edelleen monipuolisen muunneltavuutensa vuoksi yksi käyttökelpoisimmista kirjahyllyistä, mitä maa päällään kantaa. Tuo puunsävy ei enää erityisemmin kiehdo, mutta hyllyjen ja tikkaiden maalaaminen on niin mittava urakka, etten siihen lähde. Eikä sitä tiedä, mitä mieltä olen muutaman vuoden kuluttua. Ehkä sitten tykkäänkin kovasti juuri puun sävystä, mutta silloin pitäisi ryhtyä hiomaan ja hiomaan. Ei, antaa olla. Sen sijaan uusia mappeja tai arkistolaatikoita tahi jotain muuta säilytyslootaa tarvitsessani pyrin ostamaan noita valkoisia, niin säilyy edes jotensakin yhtenäinen ja rauhallinen ilme täällä papereiden keskellä.

Kirjoja meillä on paljon, mutta suurin osa niistä on kirjastohuoneessa. Täällä työhuoneessa on lähinnä joitakin tietotekniikkaan ja valokuvaukseen liittyviä oppaita sekä uudemmat valokuvakansiot. Myös muutama suosituin runokirja täytyy olla lähellä, jotta pääsen niihin käsiksi kortteja askarrellessani. Tuossa yllä olevassa kuvassa näkyvän hyllystön takana on ovi ulos ja oikealla näkyvä ovi johtaa takkahuoneeseen, josta taasen on käynti ulos. Vanhoista kopiopaperilaatikoista en ole vielä raaskinut luopua, sillä niihin mahtuu uskomattoman paljon askartelu- ja ompelutarvikkeita. Ehdin jo hankkia muutamia läpinäkyviä muovilaatikoita, mutta en tykkää siitä, että kaikki kamat ovat jatkuvasti näkyvissä ja toisaalta noiden muovilaatikoiden ymppääminen Lundia-hyllystön mittoihin ei oikein sovi. Jatkossa siis panostan noihin Ikean valkoisiin laatikoihin, jotka ovat kestäviä ja niistä löytyy ainakin minun käyttööni sopivia kokoja (tämä ei ole mikään mainos, ainoastaan minun käytännöllisyyttä ja järjestystä kaipaavan mielenlaatuni pohdinnan tulos).

Ikkunan ja ulko-oven väliin jää minun ompelunurkkaukseni, joka sekin on rakennettu vanhojen Lundia-systeemien varaan. Kellarissa varastossa ollut Lapsen kissatuoli (hänen kissansa loikoivat siinä, mutta uudessa kodissa ei ole ollut tuolille tilaa) sai uuden päällyskankaan ja toimii vastaisuudessa Juuson unipaikkana. Edellyttäen, että Juuso tuolin omakseen hyväksyy, mikä ei välttämättä ole itsestään selvyys. Koska Juusonkin nukkuminen tuottaa aikamoisen karvaläiskän, tapaan käyttää hänen vakituisilla nukkumapaikoillaan froteepyyhkeitä, jotka on helppo vaihtaa puhtaiseen ja nakata likainen pyykkiin. Häiritsee ehkä jonkun esteettistä silmää, mutta säästää minun aikaani imurin hinkkaamiselta ja tarraharjan heilutukselta. Juuson unituoli on nyt toistaiseksi tuossa nurkassa, mutta ehkä se myöhemmin siirtyy työpöydän päätyyn, jossa Juuso aiemmin tapasi nukkua. Unituolia kun en tule käyttämään ompelukonetta käyttäessäni.

Maalasin vielä vanhan puuvalmiina ostetun lokerikon valkoiseksi. Pikkusälää kun tuppaa pöydälle aina kertymään ja joitakin niistä myös tarvitsee sen verran usein, että tilpehöörilaatikolle on käyttöä.

Työpöydän päältä puuttuu vielä hylly ja sen alta magneettitaulu. Taulun ja magneetit olen jo hankkinut, mutta suunnittelemani hyllylevy olisi aivan liian lyhyt ja käyn lähipäivinä hankkimassa vähän pidemmän version. Siihen saakka radio saa soida ikkunalaudalla ja huulirasvapurkkikin tyytyköön paperilokerikossa lojumiseen.

 

Sitten kun ajatus katkeaa tai silmät kaipaavat raikkaampia näkyjä, pyörähdän työtuolilla ympäri ja katselen työhuoneen ikkunasta ulos. Siellä aroniapensaat huojuvat hiljaa tuulessa ja ilta-aurinko paistaa leikkimökin ovelle. Joskus Juusokin ihmettelee elämänmenoa tuossa hiekalla ja katselee takaovelle päin odotellen, josko pääsisi sieltä sisälle. Näen sen flexin liikkuvan juoksunarussa ja siitä tiedän suurinpiirtein, missä kohden kissa yläpihalla kulloinkin on. Useimmiten Juuso kuitenkin köllöttelee työhuoneen ikkunan alla kasvavien norjanangervojen juurella. Siellä on vähän viileämpää ja rauhallista, mutta kuitenkin sieltä näkee hyvin ja kissa on lähellä meitä palvelijoitaan.

Remppaamista ja kukkia

Tiikerililja Night Flyer

Olisiko lämpö saanut pääni sekaisin, vai mikä minuun iski? Perjantaina päätin ykskaks yllättäen ryhtyä remppaamaan työhuonettani. Pitkään ovat nuhruiset seinät ärsyttäneet ja harmittaneet, mutta ei suinkaan ensimmäisten kohennettavien kohteeksi työhuoneeni ole kuulunut. Niin vain kävi, että perjantain aikana tyhjensin huoneen ja samalla heitin monenmoista paperia ja turhanpäiväistä romua roskiin. Lauantaina maalasin huoneen seinät kahteen kertaan. Onneksi kellarissa oli vielä talvisen kettiömaalauksen jäljiltä kelvollista maalia. Eilen sunnuntaina sitten kävin hakemassa Ikeasta uuden pöytälevyn ja siihen jalat sekä vähän muutakin tarvittavaa pientä sälää, kuten säilytyslaatikoita ja arkistolaatikoita. Ostin myös uuden työtuolin ja näppäimistölle pöydän alapintaan kiinnitettävän tason. Siinä se loppupäivä kuluikin tavaroita kootessa ja muttereita kiristellessä. Tänään olen päässyt viimeistelytoimiin. Vielä pitäisi seinälle kiinnittää pieni hylly, magneetti-ilmoitustaulu ja verhotanko.

Neilikkaruusu Rosa F.J. Grootendorst

Ukkokulta auttoi listojen kiinnittämisessä ja pöydän kasaamisessa. Kiva on katsella vaihteeksi puhtaita seiniä ja järjestyksessä olevia tavaroita. Olisihan sitä tietenkin voinut puuhata saman ajan myös puutarhassa, mutta näin kuumalla ei mitenkään jaksa ulkona tehdä mitään. Toki hiki virtasi myös maalaushommissa, mutta kun ikkunoita ja ovia saattoi pitää avoinna ihan pihalle saakka, tuntui, kuin olisi ollut ulkomaalaushommissa. Työhuoneessani on aina ollut varsinainen johtojen sekamelska, kun käytössä on tietokone kaikenlaisine oheislaitteineen, ompelukone, radio, työvalaisimia ja satunnaisesti sähköä tarvitsevia vempaimia. Edelleen piuhoja risteilee siellä täällä, mutta mielestäni sain edes hivenen järjestystä ja suurimman osan sentään pois lattialta siivoamista haittaamasta. Kovasti olen tyytyäinen huoneen valoisampaan ilmeeseen, mihin paljolti vaikuttaa uusi valkea työpöytä. Kunhan vielä jossain välissä ehdin pestä ikkunan ja ripustaa pestyt ja silitetyt verhot, on viihtyisyys työskentelyn parissa taattu.

Maurinmalva Malva sylvestris mauritiana

Piha on tietenkin jäänyt täysin hunningolle. Tai ei nyt ihan, sillä iltaisin olen kiertänyt kastelemassa ainakin kesäkukat ja tomaatteja olen tukenut. Ehdinpä tässä eräänä taukohetkenä repiä olopihan kukkapenkin yhdestä nurkasta valtoimenaan lisääntyviä akileijoja pois, jotta voisin siirtää siihen kasvimaalaatikossa istutusta odottavat jaloakileijat tilalle. Onneksi tarmo on suuntautunut seinien maalaamiseen ja siinä ohessa olen ehtinyt miettiä pihalla tehtävien projektien tärkeysjärjestystä. Maalaustelaa pyöritellessäni keksin, että kissanmintut ja nuo aiemmin mainitut akileijat saavat sijansa kaikki tyynnin olopihan penkistä. Siitä saa lähteä varjoisampaan ja turvallisempaan paikkaan mahonia, joka on aina talvisin kuolemanvaarassa tallustellessani sen yli lintulautoja täyttämään. Jälleen kerran sain siis konkreettisen esimerkin siitä, kuinka kaikenlaisten asioiden on hyvä antaa muhia mieluummin liian pitkään kuin että ryntäisi heti ensimmäisen ajatuskuplan syntyessä toteuttamaan uusia ideoita.

Ruusuangervo  Spiraea japonica

Tiedättekö, mikä on kesäpeukalo? Ainakin minulla on sellainen joka ikinen kesä. Se on oikean käden peukalo (vaihtoehtoisesti vasenkätisillä vasemman käden peukalo), jossa kynsi on mitätön nysä ja sen nysänkin alla kokonaisen hehtaarin verran multaa, mansikanrippeitä ja nypittyjen kesäkukkien varsijämiä. Iho peukalon sivuilla on parkkiintunut kuivaksi ja halkeilevaksi ja tuon ihon väri vaihtelee mansikanpunaisesta kellanvihreänkukertavaan riippuen siitä, mitä peukalolla kulloinkin on tullut kynsittyä. Edes kunnon liotuspesu ja tuhti rasvaus ei tee peukalosta pehmeän siloisaa ja possunpunaista. Vasta syyskylmien saapuminen ja merkittävästi vähenevät pihatyöt alkavat vähitellen palauttaa peukaloon sille kuuluvaa normaalia ihonväriä ja samalla myös maavalli kynnen alta hitaasti joulua kohden poistuu.

Upeat kesäsäät ovat edelleen jatkuneet täällä pääkaupunkiseudulla. Lämpöä on päivittäin riittänyt ihan hellelukemiin saakka ja silti vettä on välillä satanut ihan riittävästi. Sunnuntaina oli mukavanoloinen kesäukkonen, joka rytisteli aikansa ja vettä satoi kaatamalla, mutta myrskyn jälkeen aurinko taas paistoi ja maailma tuoksui ihanan raikkaalta ja tuoreelta.

Ihanien kesäsäiden vuoksi vaatteiden kulutus on jäänyt minimiin. Kotioloissa pärjää hyvin hellemekolla tai shortseilla ja t-paidalla. Pesin sentään vuodevaatteet ja yhden matonkin. Sisätilat pysyvät siisteinä, kun elämä on siirtynyt pihamaalle. Juusokin haluaa ulos heti aamusta ja käy vain välillä syömässä palaten sen jälkeen hakekasaan tai heinikkoon torkkumaan.

Jatkossa on luvattu säätilan muuttuvan "normaaliksi kesäsääksi", mikä merkitsee kuulemma viileneviä säitä. Kunhan ei kylmäksi heittäydy, eikä myöskään liian vetiseksi. Tähän saakka tämä kesä on kyllä ollut niin ruhtinaallisen lämmin ja aurinkoinen, ettei pahemmin ulkomaan rantakohteita ole tullut kaivattua.

Kirjoapteekkarinruusu  Rosa Gallica 'Rosa Mundi'

Pionien kukinta on sitten tältä kesältä ollutta ja mennyttä, mutta onneksi kukkijoita riittää muitakin. Kevään aikana siemenistä kasvattamani maurinmalvat kukkivat parhaillaan komeasti, samoin kirjoapteekkarinruusu on ilahduttanut minua muutamilla kauniilla raidallisilla terälehdillään. Liljojen kukinta on myös alullaan, mutta jonkin verran liljakukot ovat päässeet tekemään tuhojaan. Yhtenä päivänä litistelin lukuisia toukkia etupihan aikaisemmin hyvin liljakukkotaistelussa pärjänneistä liljoista. Osa lehdistä oli jo kaluttu pois ja niihin jäljelle jääneisiin liljakukko oli jättänyt jälkeläisiään kasvamaan. Varsinaista taistoa tämä puutarhaelämä kyllä välillä on, kun suinkin kotiloilta ehtii, onkin jo riennettävä litistelemään liljakukkoja. Ja siinä välissä kannattaa uhrata muutama minuutti kiivaasti uusia taimia pukkaavien tatarien mullasta nyhtämiseen.

Mansikat on jo pakastettu, mutta yhtä ainutta kuvaa ei niistä ihanan makoisista marjoista tullut otettua. Vielähän tässä ehtii, sillä täytyy noita herkkuja ihan vain parempiin suihinsankin napostella. Ikkunasta kohti alapihaa äsken vilkaistessani huomasin myös herukoiden punastuvan hurjaa vauhtia. Mutta nyt lähden keittämään iltapäiväkahvia ja kenties vielä illansuussa leikkaan nurmikon.

Pihakäytävien siivousta ja ihmettelyä

Pioniunikko Papaver somniferum paeoniflorum 'Candy Floss'

Mielen lumoa -blogin Intianmintulta saamani Pioniunikon siemenet on keväällä kylvetty, karaistu ja vihdoin ryhtyneet kukkimaan. Huikeaa onnistumista!!! Olen ihan itse saanut pienen pienistä siemenistä kasvatettua kukkia. Mitä kummaa olen aikaisempina keväinä möhlinyt, kun vasta nyt olen päässyt tähän pisteeseen. Kyllähän sitä tuli tänä keväänä paneuduttua vähän intensiivisemmin kasvattamisen saloihin, mutta konkreettisesti tein aika pitkälle samoin, kuin aina ennenkin. Ehkä sydän oli enemmän mukana kylvämisessä ja idättämisessä. Niin tai näin, on se vain hienoa, että tällainen mämmikoura pystyy aikaansaamaan jotain noin kaunista - Pioniunikon!

Isosamettikukka Tagetes erecta 'Vanilla'

Samanlaisia onnistumisen tunteita olen kokenut näiden Samettikukkien kohdalla. Nyt ne ovat viimein avanneet nuppunsa ja kukkivat niin kauniisti. Oikeastaan en erityisemmin pidä samettikukista, mutta tämä 'Vanilla' on kyllä kieltämättä kaunis. Nuppuisena enemmänkin hennon vihreäsävyinen ja avauduttuaan kermanvärinen. Kunhan vielä saan nähdä itse kasvatetun pelaguuni, niin lienen sellaisessa hurmiossa, ettei paremmasta väliä.

Kasvimaalla, laatikoissa rehottaa hurjasti. Milloinkaan kurkkuyrtti ei ole ollut näin rehevää ja tyhmyyksissäni kylvin myös kehäkukan siemeniä tähän samaan laatikkoon. Pinaatin olen jo ryöpännyt ja pakastanut, mutta tammenlehtisalaatti ja persiljat ovat edelleen laatikossa hätää kärsimässä yrittäessään selviytyä noiden vahvojen kasvien kainalossa. Takana olevassa laatikossa lymyää edelleen muutama samettikukka, kissanminttua ja joitakin uusia akileijoja. En yksinkertaisesti ole mitenkään ehtinyt saada niitä istutettua muualle. Tänään jo tuumin, että taidankin laittaa jäljellä olevat samettikukat nätteihin ruukkuihin ja kiikuttaa muutamalle mukavalle ihmiselle. Ihan vain siitä ilosta, että olen saanut moiset kauneudet siemenestä kasvamaan kukkiviksi kesäkukiksi.

Jalohortensia on kehittämässä nuppuja

Lähes viikkoon en ole ehtinyt pihamaalle kuin aika ajoin tepastelemaan tai vikkelästi ohi kulkemaan. Onhan siinä kiireessäkin ehtinyt verkkokalvolle tallentua lukuisat rikkaruohot ja muutaman rankkasateen hiekkakäytäville kasaamat havunneulaset. Tänään aamu valkeni aivan ihanan upeanan auringonpaisteena, eikä minulla ollut mihinkään kiire. Ainoastaan pihalle. Päätin, että ensi töikseni käyn läpi yläpihan hiekkakäytävät. Nyhdän ylimääräiset rikkaruohot ja haravoin käytävät. Matkan varrella ulotin siivousprojektini myös hieman käytävien sivustoille eli nyhdin puistopäädystä mullasta pongahtavia tatarin taimia. Mikään muu ei ilmeisesti auta niiden poistamiseksi kuin kärsivällinen nyhtäminen. Kaivamista olen jo keväällä yrittänyt, mutta näyttää, että tatarit vain innostuvat siitäkin toimenpiteestä. Tähän hiekkakäytävien läpikäymiseen kului aikaa reippaasti iltapäivään, mutta on sitä nyt niin hienoa, ettei paremmasta väliä. Toki siinä ohessa juoksin sisälle tyhjentämään ja täyttämään pesukonetta ja kiikuttamaan pyykkejä narulle kuivumaan. Päätin nimittäin vihdoin laittaa täkit ja tyynyt vuosittaiseen pesuun.

Sormustinkukka ja sammalruusu

Sormustinkukat ovat alkaneet kukkia, mutta toissayön rankkasade kaatoi ne sinne tänne. Tämäkin yksilö syleilee innoissaan sammalruusun oksistoa. Harmikseni en todennäköisesti tänä kesänä näe laisinkaan sammalruusun kukkimista, sillä jokin ötökkä tuhosi pienen pienet nupunalut. Itse ruusu kuitenkin näyttää ihan hyvinvoivalta ja on tehnyt runsaasti uusia versoja. Toivotaan hartaasti, että se innostuu ensi kesänä kukkimaan, sillä sammalruusun kukinto on kyllä tavattoman kaunis.

Ukonkello

Pionien kukinta alkaa olla tältä kesältä ohimennyttä elämää. Hetken jo tuntui, että siinä se kesä meni, mutta onhan näitä kukkijoita muitakin. Ukonkellon valkeat kellot ovat avautuneet taustallaan jalopähkämöiden lila runsaus. Ukonkellollekin löysin nimen vasta muutama päivä sitten. Muistaaksen toin noita valkoisia kellokukkia, joiksi niitä nimitin, vanhempieni kesämökiltä Lokalahdelta muutama vuosi sitten. Hyvin ovat kotiutuneet kukkapenkkiini.

Suikeroalpi

Suikeroalpi on vallannut kasvimaan päädyn. Se ei ole moksiskaan, vaikka sen päällä tallustellaan ja nyt alpi muodostaa upean keltaisen maton alapihalla. Aivan kuin aurinko paistaisi aina kasvimaan reunalla. Ajatus on, että siirtäisin tuosta tiiviistä matosta taimia vasempaan rinteeseen, mutta enpä ole vielä ehtinyt. Näin lämpimillä säillä ei oikeastaan kannatakaan, sillä siten joutuisin taimia kastelemaan. Parempi odotella vähän kosteampaa päivää, jolloin taimien juurtumiselle on paremmat olosuhteet.

Kaadettu koivu ei anna meidän unohtaa sitä. Alkuun koivun kanto tuotti mahlaa niin paljon, että päälle kipattu kivituhka oli alituiseen sen kohdalta kosteana. Kun sitten laitoin uusia rapskulaattoja kannon entiseen paikkaan ja lisäsin vielä uutta kivituhkaa, on harva se aamu kivituhkan pinnalle ilmestynyt harmahtavia sieniä, jotka eivät kuitenkaan päivää pidempään jaksa paahtavassa paikassa elää. Ihminen kuvittelee aina olevansa kaiken herra ja hidalgo ja pystyvänsä hallitsemaan luontoakin. Niin se ei kuitenkaan taida mennä. Mitenkähän pitkään noita kantosieniä maasta putkahtelee? Milloin koivunkanto tyytyy kohtaloonsa ja päättää maatua maan uumeniin?

Kirjopillike

Tontin laidalla, kunnan puolella kukkii horsmien lisäksi parhaillaan myös kirjopillike. Minä en ole koskaan kouluaikana kerännyt kasveja ja olen edelleen aika huono tunnistamaan edes tavallisimpia luonnonkasveja. Pillike kuuluu kuitenkin niihin, jotka jo lapsena tunnistettiin. Olen niittänyt viikatteella korkeimpia heiniä tuolta villialueelta, jotta etanat pysyivät edes vähän ulompana meidän tontista. Nämä pillikkeet saavat puolestani kukkia nyt ihan rauhassa, sillä ne ovat taidokkaan kauniita villikukkia.

Jättikuunlilja

Kuunliljojen kukkimisen tulee aina yhdistäneeksi elokuuhun. Eilen illalla jättikuunliljan nuppuja nähdessäni jo ihan säikähdin, että eihän tässä vielä elokuussa olla. Ei ollakaan, turvallisesti vielä heinäkuun alkua eletään, mutta tämä tosi lämmin kesä on saanut kaikki kasvit elämään viikon pari etuajassa ja niin näyttää olevan myös kuunliljojen kohdalla. Aika hauskan näköinen tämä nuppu. Muistuttaa hieman minikokoista latva-artisokkaa.

Juusoa lämmin ilma nähtävästi enimmäkseen nukuttaa, sillä se köllöttelee päivät pitkät joko heinikossa tai nukkuu hakekasaa vasten nojaten. Hiukan sentään raottaa silmäluomiaan ja kellistelee jonkin aikaa, kun sitä käy rapsuttamassa ja puhuttelemassa. Ihmeekseni en ole löytänyt kissasta tämän kesän aikana vielä ainuttakaan punkkia. Tai eilen löysin yhden, mutta se ei ollut vielä ehtinyt kiinnittyä, vaan tempoili kissan vatsakarvoissa. Siitä sen nappasin pois ja litistin sormieni välissä. Hui, miten rohkeaa! Ja aika ällöttävää.

Myös värililjoista poimin tänään useita pullean ruskeanoransseja liljakukon toukkia. Yök!!! Oli minulla sentään hanskat käsissäni, joten ihan paljain sormin ei tarvinnut ötököitä listiä. Kummasti tuo ötökkä-ällötys kesän edistyessä vähenee ja yhä rohkeammin tulee napattua kaikenlaisia turhakkeita sormiinsa. Kotilosota tuntuu kyllä ihan toivottomalta. Aina en enää jaksa hakea etikkaliemipurkkia niiden "säilömiseksi", vaan tallaan kotiloita puutarhakenkien alle ja toisinaan heitän kunnan heinikkoon. Siellähän niitä näyttää olevan pilvin pimein ja varmaan toinen mokoma mönkii ihmissilmien tavoittamattomissa. Nyt ei auta muuta, kuin toivoa loppukesäksikin riittävän lämpimiä ja kohtuullisen kuivia ilmoja sekä ensi talveksi jämäkkää routaa maahan kotiloiden turmioksi.

Vihdoin alan saada myös tuohon talon puistopäätyyn jonkinlaista ryhtiä. Kotkansiivet ja töyhtöangervot ovat löytäneet sopivan kasvurytminsä seuranaan aluskasvillisuutena taponlehteä, kevätkaihonkukkaa, rönsytiarellaa, rönsyansikkaa ja ihan tavallista metsämansikkaa. Kunhan vielä saisin tatarin kuriin, niin voisin väittää olevani kehitykseen jotensakin tyytyväinen. Kun minun puutarhaani katselee, saattaa vain todeta, että aikamonen sekamelska täällä vallitsee. Vaikka kuinka suunnittelisin ja miettisin kasvivalintoja, lopuksi kuitenkin tyrkkään omasta puutarhasta jaettuja tai jostain muualta saatuja kasveja sinne, mihin ne katson nopeimmin ja sopivimmin voivani tyrkätä. Moni näin istutettu kasvi onkin sitten jäänyt asumaan ja olemaan ensimmäisille sijoilleen. Ja jos olenkin yrittänyt joitakin kasveja myöhemmin siirtää toisiin paikkoihin, on niistä jäänyt sen verran materiaalia, että ovat alkaneet elää elämäänsä myös tuolla ensimmäisellä sijoituspaikallaan. Oikeastaan tämä ei minua haittaa. Etenkin tontin varjoisimmille alueille näin on syntynyt melko rehevän vihreää kasvustoa, josta ei juurikaan tarvitse rikkaruohoja kitkeä eikä noita alueita muutenkaan hoidella. Kunhan välillä käy napsimassa liian pitkiksi venähtäneitä oksia pois.

Kärhö Ville de Lyon

Pikkupuutarhaan en tänään ehtinyt katselmus- ja siistimiskierrokselleni. Eilisiltana sentään huomasin Ville de Lyonin tehneet nuppuja, joista olen pelkästään iloinen. Pelkäsinhän jo keväällä menettäneeni koko kärhön, kun sen koko maanpäällinen osa oli heittänyt talven aikana henkensä. Vaan niinhän monet kärhöt tekevät, joten maltoin mieleni ja jäin odottelemaan uusia versoja. Sieltä niitä sitten ilmestyi, hitaasti, mutta varmasti. Ja kohta päästään ihailemaan upeita kukkia. On tämä puutarhurin elämä vaan niin hienoa ja yksinkertaisen ihmeellistä!