sunnuntai 7. heinäkuuta 2019

Puutarhaonnesta soikeana

Papaver somniferum - Pioniunikko

Tuplasti terapiaa -blogin Pirjo kirjoitti postauksessaan siitä, kuinka kannattaa olla iloinen puutarhan valmiista kohdista ja kauniista kukista. Jokaisessa puutarhassa on ongelmapaikkansa, eikä täydellisyyteen taida olla mahdollista milloinkaan päästä. Onko se edes tarpeellista. Itse ainakin huomaan, että kun yhden paikan saan mieleisekseni, toisesta päästä saa jo aloittaa kohennuskierroksen uudelleen. Luonto ja sää säätelevät marssijärjestystä. Moni muu asia tuo mukaan omat mausteensa.


Tämän kasvukauden aikana olen ollut lukemattomia kertoja onnesta soikeana katsellessani puutarhani ihanuuksia. Toki olen iloinnut niistä aiempinakin vuosina, mutta herkkyys on nyt suorastaan käsin kosketeltavaa ja pienimmätkin yksityiskohdat nostavat tunteet taivaisiin. Ehkä syynä on vuoden takainen aivovamma kaikkine jälkiseuraamuksineen. Lyhyessä ajassa tapahtui paljon niin mieltä kuin kroppaakin ravisuttavia asioita ja elämä näyttäytyi uudessa valossa.


Hyötypuutarhan ja raja-aidan kupeeseen viime vuonna rakentamani Syyspenkki on osoittautunut kasvuvoimaa ja monenlaista uutta esitteleväksi estradiksi. Syyspenkki-nimen paikka sai siksi, että pyrin keskittämään sinne loppukesän ja syksyn kukkijoita. Juuson mirrinminttuja on jäänyt multaan ja ne puskevat ylös pikkuisina taimina. Niitä kitken pois. Minttu valtaa koko alueen, jos sille antaa luvan. Sen sijaan pioniunikkojen taimien ilmaantuminen oli mukava yllätys ja niiden olen antanut kasvaa. Pioniunikot kasvoivat aiemmin puutarhan toisella laidalla ja omenapuiden alla. Kasvien siirron, mullan ja kompostin mukana siemeniä on levittäytynyt sinne tänne.  Nyt ensimmäiset pioniunikot ovat avanneet nuppunsa. Miten isoja ja vahvoja nämä lilat kukat ovatkaan. Ovat kyllä herkkuja.

Phaseolus coccineus - Ruusupapu
  
Tiistainen rankkasade lopetti lähes kokonaan pionien kukinnan. Joitakin nuppuja on vielä avautumassa, mutta pääkukinta on ohi. Ehdin ottaa viikko sitten virittämäni auringonvarjon pois pioneja suojaamasta, enkä ollut kotona laittaakseni sen takaisin. Osa ruusuistakin on jo loppusuoralla, mutta osa onneksi kerää voimia uutta kierrosta varten. Puutarhassa ei silti ole kukkiminen loppunut. Kun yksi ryhmä lopettaa, toinen jo aloittaa.

Lilium martagon 'Russian Red'

Kuukausi sitten rusakko kävi napostelemassa alapihan kukkapenkeistä lähes kaikki liljat ja lukuisia muita kasveja. Vain muutama lilja selvisi ristihuulen aamiaisretkestä. Yksi rusakon vatsaan joutuneista marhanliljoista oli viime kesän ihastuksen kohde, Kiemurapenkin Lilium martagon 'Arabian Knight'. Onneksi toinen samassa paikassa asunut marhanlilja eli Russian Red selvisi rusakon hampailta ja nyt saan ihastella sen syvänpunaista väriä.
 

Mikä parasta, samanlainen marhanlilja löytyy tänä vuonna myös Päivänliljapenkistä. Luultavasti kumpikin on peräisin kesän 2016 Päivölän ruusuretkeltä. Sitä en taas ymmärrä, miksi olen istuttanut sipulit eri penkkeihin. Päivänliljapenkissä marhanliljoja nousi kaksi, joista toisen napsi rusakko. Ensi kesänä onkin jännitettävää, nousevatko molemmat ja onko se toinen Russian Red vai kenties joku muu.

Allium vineal 'Hair' - Hietalaukka

Tällaisen pikkuisen takkutukan löysin Allaspenkistä. Tai kaksikin, mutta toinen on vielä kuvassa olevaa pienempi. Laukkapalluran koko on hädin tuskin 2 senttiä ja tukkaakin sillä on vähemmän, kuin sipulipussukan kuvassa. Ehkä tämän laukan tukka kasvaa tulevina vuosina ja saan nähdä sen hapsottavan joka suuntaan.

Sokeriherne
  
Katsokaa, miten ihania kukkia kasvimaani herneissä on. Löytyy sieltä niitä valkoisiakin, vaan nämä vasta ovat silmänruokaa parhaimmillaan. Näin ihanasti kukkivia herneitä katsellessa on vaara, etten kohta halua varsinaisia herneitä ollenkaan. Tässä joutuu kamppailemaan itsensä kanssa, haluanko silmänruokaa kukkina vaiko vatsantäytettä herneinä.

Sokeriherne
  
Tällaisia sinisiäkin kukkia sokeriherneistä löytyy. Kuin kauniita kesäperhosia olisi laskeutunut kasvimaalle. Taas yksi syy viettää enemmän aikaa istumalla kasvihuoneen edessä katse suunnattuna kohti lavakauluksissa kasvavia hyötykasveja. Puiston halki kulkevat ihmiset kenties kuvittelevat minun odottavan sadon kypsymistä. Sitäkin, mutta tässä tapauksessa saan nauttia koko prosessin kaikista vaiheista. Miten se sanonta menikään: tärkeintä ei ole määränpää, vaan matkalla oleminen.

Gaillardia aristata ' Kobolt' - Syyssädekukka

Syyskukkijoita valitessa törmää varsin usein keltaiseen ja oranssiin. Syyssädekukka Kobolt näytti kuvissa punaisemmalta, kuin onkaan. Ei haittaa. Tykkään kovasti tästä Koboltista, joka näyttää pukkaavan runsaasti nuppuja. Mitenkähän tuohon termiin "syyskukkija" pitäisi suhtautua, kun kasvi on täydessä kukassa jo heinäkuun alkupäivinä? Jatkaako se kukintaansa kenties elo-syyskuuhun, vai ovatko syyskukkijatkin jo kuukautta etuajassa?

Cobaea scandens - Kelloköynnös

Kovasti olen kelloköynnösten ohi kulkiessa syynännyt niitä nuppuja löytääkseni. Ja hurraa, ensimmäinen on bongattu. Kelloköynnösten kasvusto ei ole aivan yhtä runsasta, kuin viime kesänä tähän aikaan. Ihan hyvässä jamassa köynnökset kuitenkin ovat. Latvukset huitelevat pergolan katossa ja leveyttäkin vielä ehditään saada toinen mokoma. Toivottavasti nuppuja tulee lisää ja toivottavasti ne aukeavat. Kyllä kannatti kylvää ne ylimääräisetkin siemenet ja manata huonoa itävyyttä. Lopputulos on odotettua parempi.

Sparaxis tricolor - Harlekiinikukka

Ruokakauppareissulla ostoskoriin hypähtänyt pussukka minulle outoa sparaxista on yllättäen avannut ensimmäisen kukkansa. Ei kovin suuri, eikä muutenkaan varsinainen katseenvangitsija, mutta iloinen yllätys joka tapauksessa. Taidan olla täysin höpsähtänyt, mutta niin vain tulen onnelliseksi näistä pienistäkin kukkatervehdyksistä.

Oxalis fontana - Pihakäenkaali

Monta mutkaa ja murhetta on minunkin elämässäni, eikä arki aina suju toiveiden mukaisesti. Elämä ei siitä parane, jos kaiken aikansa käyttää itsensä surkuttelemiseen. Katse eteenpäin ja hyviin asioihin, joita useimmilta edes muutama löytyy. Puutarha on ollut ja on edelleen minulle voiman ja ilon lähde. Terapeuttinen paikka, jossa multaan ja rikkaruohoihin voi valuttaa ilon ja surun kyyneleensä. Taidan olla puutarhaonnella yltä päältä voideltu. Vähän joka nurkalla kun ahkerasta kitkemisestä huolimatta pihassani kasvaa tuota onnenapilaakin.

Ilon hetkiä elämäänne!
 
 

45 kommenttia:

  1. Yhdyn niin tuohon että puutarhalla on terapeuttinen vaikutus.Muistan itse kun aikoinaan raahauduin aina pihalle kun olin aikoinaan sytostaattihoidoissa,monta kertaa ei jaksanut kuin istua pihakeinussa mutta sekin jo auttoi paljon.Kyllä kasveilla on parantava voima :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka mitään ei jaksaisi tehdä, pelkästään katselemisesta ja kasvien hypistelemisestä saa iloa ja voimaa. Viime kesänä ei toipumisen ja kuivuuden vuoksi paljon mitään tullut puutarhassa tehtyä. On upeaa nähdä, kuinka kasvit ovat tänä kesänä nousseet entistä ehompina ja siinä on kiitosta kerrakseen.

      Poista
  2. Ihania onnenaiheita! Onpa mahtavan väriset pioniunikot. Heh, minulla on tuota samaa hietalaukkaa, istutin sitä ehkä viitisen vuotta sitten, ja tosiaan kukka on minipieni eikä hirveästi näytä pussin kuvalta, aikamoinen pettymys - ja nyt se on levinnyt itusilmuista koko penkkiin. Mutta jotenkin tykkään siitä nyt, kun sitä on paljon. Eiväthän ne ylettömän kapeat varret mitenkään häiritse muita koristekasveja, ja saisihan ne vedettyä pois, jos haluaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun hietalaukkasi näytti sentään vähän isommalta. Kaivelin istutuslistojani, enkä omaani ole viime syksynä edes istuttanut. Siellä se on muhinut mullan uumenissa ja noussut nyt näytille. Koko ja ehkä ulkonäkökin oli minullekin pettymys. Olisin toivonut enemmän räväkkyyttä, mutta niin vain nyt tykkään hietalaukastani. Kiva tietää, että lisääntyy, joten ihan saa rauhassa kasvaa.

      Poista
    2. Hmm, ehkä kuvissa kukka näyttää isommalta. Kukinto on 1–1,5 cm halkaisijaltaan :-D Ja ihan mitättömän värinenkin!

      Poista
  3. Ihanat pioniunikot! Sinulla kukkii siellä paljon sellaisia, joiden pitäisi kukkia täälläkin. Eipä näy edes nuppuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, sinulla on nyt todella erilainen kesä. Toivotaan, että ensi kesän kukinta korvaa tämän kesän pettymykset.

      Poista
  4. Munkaa kesä oo ny menny niinku Strömsöös, mutta onneksi puutarhas kukkii kaikki omalla vuarollansa ja suht rehevästi, saretton saatu. Ihanan färine varijolilija. Onneksi säästyy talttahampahilta. Petollisen herkullisen kuvan oot saanu käenkaalista. Meilläki sitä puskoo melekee joka penkistä ja nypinki sitä pois tasaasin väliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tosiaan, vettä on tullut viime aikoina reippaasti. Äsken yli meni ukkonen ja taas puutarha sai kunnon kastelun.
      Eikö olekin upean värinen varjolilja. Sen puna on niin syvää ja kiiltävää. Onneksi kasvoi sen verran keskemmällä, että säästyi rusakon hampailta.
      Onneksi käenkaalin kitkeminen on kohtalaisen helppoa. Tosin välillät tuntuu, että yhden kitketyn tilalle nousee heti kolme uutta. Yhtenä kesänä jaksoin istuttaa käenkaalia kukkaruukkuun. Nyt sitä on riittävästi joka paikassa, joten enpä kaipaa enää istutettuna.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kesä tarjoilee ihanuuksiaan tasaista tahtia. Puutarhuri ehtii lähinnä henkäilemään ilosta.

      Poista
  6. Kauniita kukkasia upea pioniunikko. Aurinkoista pyhäpäivää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin komea pioniunikko.
      Tänään on saatu aurinkoa, ukkosta ja kaatosadetta. Onneksi päätin pitää täydellisen vapaapäivän.
      Leppoisaa sunnuntaita sinulle!

      Poista
  7. Onpa upea väri tuossa Russian Redissä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin upean punainen ja kiiltävä väri Russian Redissä. Olen kovasti iloinen, että säästyivät rusakon hampailta ja että samaa kaunotarta on nyt kahdessakin paikassa.

      Poista
  8. Ihana postaus täynnä kauniita kuvia ja onnentunteita. On hieno taito osata pysähtyä nauttimaan niistä pienistäkin yksityiskohdista. Arjen kiireessä se ainakin itseltäni unohtuu liian usein. Suloinen pörröpää tuo hietalaukka. Mukavaa sunnuntaita sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi! Pysähtymisen taitoa olen joutunut opettelemaan ja sillä tiellä olen vieläkin. Laiskottelun taitoa pitäisi enemmänkin kehua ja korostaa.
      Hietalaukka on hauska pikku pörröpää. Toivottavasti lisääntyy vuosien mittaan.
      Leppoisaa sunnuntaita myös sinulle!

      Poista
  9. Tuo unikko on kyllä kaunis :) ... ja moni muukin kukka. Käenkaalista olet saanut napattua edustavan kuvan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin upea pioniunikko. Hyvämultaisessa maassa ja riittävästi kasteltuna se on kerrankin kasvanut muhkeaksi. Täytyy muistaa kerätä sen siemeniä, kunhan aikanaan valmistuvat.

      Poista
  10. Niin oikein ;)
    Onpas muuten ihana unikko! ja kelloköynnöksen ensimmäinen nuppu on aina sykähdyttävä löytää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisin löytää jo toisenkin nupun kelloköynnöksestä. Odotukset ylittyneet jo tuplasti ja jokainen nuppu tämän jälkeen on pelkkää plussaa.

      Poista
  11. Voi miten upea 'Russian Red'. Minulla varjoliljat kukkivat tänä vuonna vaatimattomasti, ne eivät tykänneet vähäsateisesta kesäkuusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu. Varjoliljojen kukinta oli melko vaimeaa. Niitä nousi aiempaa enemmän, mutta jokaiseen ei sitten tullut nuppuja. Ehkä ensi vuonna, toivotaan.

      Poista
  12. Ihania kukkia sinulla.
    Onnellisia puutarhapäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit! Toivottavasti onnellisia puutarhapäiviä riittää.

      Poista
  13. Samoja tuntemuksia ja puutarhaonnen hetkiä tunnen minäkin täällä. Alkukesällä tuntui välillä todella tuskalliselta vain kävellä ja istuskella puutarhassa, mutta nyt olen jo siihen tottunut. Tekemisen aika on sitten myöhemmin. Olen saanut ihan valtavasti uusia ideoita vain istumalla ja katselemalla puutarhaani. Hiljaa hyvää tulee:)
    Nuo pioniunikot ovat todella kauniin värisiä! Tuo allium 'Hair' on minullakin todella pikkuruinen ja siinä on vain muutama "hius". Kukinto on näyttänyt samalta jo pitkään. Erikoinen tapaus. Näytti kyllä pussin kuvassa paljon isommalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekevälle ihmiselle lepääminen on outo tila ja sitä pitää opetella. Onneksi ajatusten kulku on sallittua ja niinpä hyviä ideoita on kerrankin aikaa kehitellä. Jatka vain istumista ja katselemista. Ehdit vielä tehdä kaikenlaista myöhemmin.
      Hietalaukan kuva huijasi, mutta söpö se on. Jospa niitä myöhemmin on lukuisa joukko ja silloinhan näky on jo aika kiva.

      Poista
  14. Russian Red on upean värinen samoin, kuin tuo ruusupapukin. Pitääpä katsoa itsekin tarkemmin jospa omastakin kelloköynnöksestä löytyisi kukan alkuja. Pelkään pahoin.
    Puutarha on juuri kaikkea tuota mitä sanot. Todellinen ilon ja voiman lähde.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruskean Redin puna on upean syvä ja kiiltävä. Ihana näky.
      Nuput ilmestyvät kelloköynnöksiin melkeinpä varkain. Yhtenä päivänä niitä ei näy laisinkaan ja sitten ykskaks löytyy.
      Kasvun ihmettä on hieno seurata ja toki myös ahkeroinnin tulokset tuottavat iloa.

      Poista
  15. Ihanoo kukintoo on nyt siellä. Nuo sokriherneen kukat kyllä on kauniit ja unikot ja kaikki! Tuota käenkaalii on miullekkin tullu ja sitä nyhän pois. Hieno marhanlilja on tuo 'Russian Red'.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on pihakäenkaalia vähän joka paikassa. Onneksi se on helppo kitkettävä. Muuten voisi sietokyky toisinaan ylittyä.
      Russian Red on upean värinen. Olen siitä kovasti iloinen.

      Poista
  16. juuri niin kuin kirjoitit Between, puutarhasta saa todella paljon iloa ja voimaa, luonnonläheisyys ravitsee ihmistä monin tavoin.
    herneen kukintoja olen itsekin ihastellut, samoin kuin palsternakan. jätin viime syksynä muutamia kasvamaan kevään ensiherkuiksi ja tuottamaan siemeniä syskyn uusia siemenkylvöjä varten.
    leppoisaa puutarhaviikkoa Sinulle:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tismalleen. Luonnossa ja puutarhassa tulee niin mieli kuin kroppakin hoidetuksi. Tänään käänsin kompostit ja huomenna selkä on jäykkänä, mutta mieli taas niin tyytyväinen.
      Hyötykasveissa on hienoja kukkia. Ihailin juuri kesäkurpitsan kukkia. Varsi kun nipussa ne ovat kuvauksellisia.
      Mukavaa puutarhaviikkoa sinullekin Ilona!

      Poista
  17. Kaunista! Puutarha opettaa elämään hetkessä ja nauttsimaan siitä mitä on sen sijaan, mitä on jäänyt saamatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäpä sen sanoit. Puutarha opettaa tosiaan myös suhteellisuutta. Ja arvostamaan pientä ja vaatimatonta, jota kasvien maailmassa on paljon, mutta ei laisinkaan väheksyttävää.

      Poista
  18. Tällaisista postauksista tulee niin hyvälle tuulelle! Ihana pioniunikko ja todella kauniin värinen marhanlilja. Väri on niin täyteläinen jopa kuvassa. Sokeriherneiden kukat ovat herkullisen värisiä. Minulla eivät vielä kuki, mutta kuvassa olivat liilanpunaisia. Jännityksellä odotan niiden kukintaa, niissä taisi ollakin kasvimaani paras itävyysprosentti tänä vuonna. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna, sanoitpa nätisti. Puutarha tarjoaa niin paljon onnistumisia, että sitä oppii unohtamaan ne mokapaikat.
      Minulta meni viime kesänä herneiden kukinta ilmeisesti kokonaan ohi, sillä samaa lajiketta kulhon nytkin. Kuin perhosia olisi puskat täynnä. Toivottavasti sinun herneesi alkavat pian kukkia. Lapsille oman maan herneet ovat kivaa naposteltavaa.
      Viikko on alkanut mukavasti. Toivottavasti sinullakin.

      Poista
  19. Kiitos kauniista postauksesta, tekstistä ja ihanista valokuvista. Juuri tällaisista asioista juteltiin eilisessä avoimien tapahtumassa. Puutarha koetaan niin tärkeänä asiana monella tavalla. - Mukavia puutarhapäiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä sitä usein tule ajateltua, kuinka monipuolinen paikka puutarha on. Puutarhaihmiset sen ymmärtävät ja siksi heidän kanssaan on mukava vaihtaa ajatuksia. Sinulla oli varmasti antoisa päivä eilen.
      Kiitos Anneli, samoin sinulle mukavia puutarhapäiviä!

      Poista
  20. Puutarha on kyllä paikka, jossa pääosin viettää onnellisia hetkiä:) Joskus jopa tunteja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Joskus tosin kiukuttaakin ja lapio saa kyytiä, mutta onneksi niin päin harvemmin.

      Poista
  21. En olisi ilman tätä postausta tiennyt, miltä näyttää kelloköynnöksen nuppu. Kiitos kuvasta. Minä kävin tähyämässä omaa köynnöstäni, ja sielläkin oli nuppu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, sinullakin löytyi nuppu ja pian varmaan lisääkin. Aika erikoisen näköinen tuo nuppu tässä vaiheessa, mutta kyllä siitä kukka kehittyy.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!