Messutuliaisia

Vanhat, hyvin palvelleet pihasaappaat olivat niin rikki, että meinasin heittää ne roskiin. En sitten heittänyt, vaan kiikutin kellariin. Meinaan, jos niistä kesällä valaisi vaikka betonisaappaat. Uudet oli tilalle hommattava ja pitkällisen harkinnan jälkeen kaupasta mukaan lähtivät runsaalla 20 eurolla pinkit halpissaappaat. Halvempiakin olisi ollut, mutta ei sopivia kokoja. Minun pihakäytössäni saappaat joutuvat niin kovalle koetukselle, että on ihan turha investoida suuria summia. Kokemuksesta tiedän, etteivät ne kalliit kestä yhtään sen kauempaa kuin halvatkaan.

Saappaita en tietenkään messuilta ostanut, mutta vaakakuva sopi hyvin postauksen aloitukseksi. Paremmin, kuin nämä pystykuvat. 

Ihmettelen vieläkin, miten saatoin messuilla pysyä niin maltillisena runsaiden kukkapunttien ja sipulipöytien äärellä. Hollantilaiselta kauppiaalta ostin yhden pussillisen Dark Blue -iristä. Olivat muuten aika komeita juurakoita.

Sysitumman iriksen kaveriksi valitsin valkoista punatähkää. Pussissa on kymmenen palluraa ja jokaisessa jo pientä itua esillä.

Joku aika sitten löysin lähikaupasta keltaisia begonian mukuloita. Messuilla oli tarjolla valkoista riippuvaa begoniaa, jota olen joskus ostanut esikasvatettuna kotikylän kasvihuoneelta. Puutarha on kasvattanut kevättä kohden vain jokusen yksilön ja tuurilla olen joinankin keväinä osannut ajoissa itselleni pari amppelia käydä varaamassa. Viime keväänä onni ei minua suosinut. Kun nyt näitä messuilla osui eteen, päätin ostaa ja kokeilla kasvattaa niitä itse. 

Onnistuessaan tällainen riippabegonia on oivallinen kesäkukka varjoiseen paikkaan. Kukkii runsaasti ja vaivatta koko kesän. Viime keväänä löysin pinkkiä begoniaa, mutta ostin niitä vain kaksi pussia ja yhdessä pussissa oli kaksi mukulaa/juurakkoa-mitä lie. Puutarhalta ostamassani amppelissa on ollut ainakin kolme mukulaa. Lisäksi olin liian hellämielinen, enkä raaskinut alkuvaiheessa latvoa begoniaa riittävästi, jotta se olisi haaroittunut enemmän.

Kuvan anemonen mukulat - tai miksi noita nyt kutsutaankaan - eivät ole messutuliaisia. Ostin ne muutama viikko sitten naapurikylän puutarhakaupasta, mutta meinasin unohtaa autotallin perukoille. Ajattelin niitä hetken liottaa ja laittaa multaan ja purkin sitten autotalliin odottamaan lämpimämpiä kelejä. Tokihan ne ehtivät ulkomultaankaan ajallaan istutettuina kesällä kukkimaan, mutta näin nopeutan kasvua ja kukintaa.

Kurjet matkaavat pohjoisemmaksi

Päivä kului kellarissa, sillä yllättäen siellä talvehtineet daaliat, begoniat, japanin ihmekukat, ja lukinliljat ovat alkaneet pukata uutta kasvua. Istutin ne multaan, kunhan ensin löysin kaikille sopivat purkit. Useimmat mukulat päätyivät kellariin väliaikaisiin muoviruukkuihin, joista kelien lämmettyä ja kasvuun lähdettyään siirrän ne keraamisiin ulkoruukkuihin. 

Ja ihan vain itselleni syksyä varten vinkisi: olisi kyllä huomattavasti helpompaa kevättä ajatellen, jos niille mukuloille laittaisi edes jonkinsorttisia nimikilpiä. Meni jokunen tovi niiden äärellä ihmetellessä, että mitä mikäkin on. Ja taatusti on yllätyksiä vielä tiedossa.

Kevätmessut messuttu

Eilen vietin päivän Helsingin Kevätmessuilla. Ystävälläni oli messujen yhtydessä työseminaari ja olimme tehneet treffit yhdeksi. Päätin kiirehtiä tutkailemaan messujen antia heti aamusta, koska kokemuksesta tiedän, ettei ystäväni välttämättä jaksa kiinnostua samoista asioista kanssani.

Alku ei mennyt ihan putkeen, sillä junaparkki, johon minun piti jättää autoni, oli tietenkin tupaten täynnä. Kaikki muut mahdolliset paikat olivat 2-4 tunnin paikkoja, jotka eivät mitenkään messuihin suunnittelemaani aikaan riittäneet. Missään ei myöskään ollut parkkipaikkoja, joissa olisin selvinnyt maksamalla pysäköinnin rahassa. Siis kiireesti jokunen kilometri naapurikaupunkiin, jossa onneksi löytyi pysäköintitilaa junamatkustajille. Junassa huomasin, ettei matkakortilla ollut enää arvoa, mutta onneksi kukkarosta löytyi rahaa junamatkan verran. Siis eteenpäin.

  
Messualueelle päästyäni ohitin heti tarmokkaasti lakumyyjät ja ruohonleikkurit suunnistaen katonrajassa roikkuvia sateenvarjoja kohti. Niiden läheisyydestä löysin Blogikylän, jossa Satu Kukkaiselämää-blogista olikin iloisena esittelemässä sisustamaansa kasvihuonetta ja herttaisia pupujaan.

Sadun puput ovat ihania ja jokainen oma persoonallinen yksilönsä. Itse olisin ehkä saanut aikaan yhden tai kaksi pupua, mutta Sadulta näitä syntyy toinen toisensa jälkeen. Messujen ajan Satu arpoo blogissaan päivittäin yhden pupun.

Kolmen romanttisen runsaasti sisustetun kasvihuoneen välissä on Rauharentola-blogia kirjotitavan Sadun yksinkertaisen rauhallinen kasvihuone. Muut blogikasvarit olivat Kukkala-blogin Sannan ja Koti kaupungin laidalla Fridan. 

Yleiskoristelualueen teemana on tänä vuonna Puutarhauni ja sen ovat suunnitelleet Puutarhaetsivät. Messujen yleisalueen teemassa näyttäytyvät metsä, satu ja unimaailma. Unenomaiselta keskusalueelta löytyvät muun muassa sadelampi ja yli 100 sateenvarjoa. Yllätyksellisyyttä ja sadunomaisuutta alueelle tuovat muun muassa sammalhahmot. 

Yleiskoristelualue toteutetaan tänä vuonna yhdessä Lyhty ry:n sekä Työtehoseuran aikuisopiskelijoiden ja Suomen Kivipiha Oy:n kanssa. Mm. yleiskoristelualueella löytyvät aidoin kukin koristellut kehykset on Lyhty ry:n tekemiä.

Messujen ehdottomasti parasta antia oli tämän kuvan herran tapaaminen. Hän istui tyynen rauhallisena hätkähtämättä laisinkaan kaikkia niitä ihmisiä, jotka kävivät hänestä räpsimässä kuvia kännyköillään ja kameroillaan. Kyseisen herran monet varmasti jo tuntevatkin. Hän on puutarhuri Timo Koskinen, siis ihan oikea puutarhuri, joka tällä hetkellä TTS:n (Työtehoseuran) koulutuksen palveluksessa Rajamäellä. Hän kutsui itseään pahatapaiseksi puutarhuriksi ja hän oli pukeutunut floristiopiskelijoiden suunnittelemaan asuun. Puutarhuri Koskiseen on mahdollista tutustua mm. facebookissa. Suosittelen.

Tarkoitus oli, että menisin tänään uudemman kerran messuille ikäänkuin herkuttelemaan niillä asioilla, joita eilisen päivän puitteissa ehdin vain päältä raapaista. Niin siinä kävi - kuten arvata saattoikin - että tänään menin mieluummin omalle pihalle touhuamaan, kuin jaksoin toistaa eilisen pysäköintihärdellin. Lisäksi uumoilen, että tänään ja etenkin huomenna ja sunnuntaina messuilla on melkoinen ihmispaljous. Eilen siellä oli vielä tilaa katsella ja tähtäillä.

Epäilen vahvasti, ettäkö olisin mitään ihmeempiä ideoita messuilta bongannut. Enemmänkin se on sellainen kevääseen kuuluva rituaali, joka viimeistään virittää puutarhaihmisen uuteen kasvukauteen. Tosi mukavaa on tavata vanhoja tuttuja ja tutustua uusiin.

Jokaisen kevätmessurupeaman jälkeen olen sitä mieltä, että pääkaupunkiseudulla tai vaikkapa Keski-Suomen tienoilla olisi paikka ihan oikeille puutarhamessuille. Siis sellaisille, joissa pääosa olisi kasveilla ja puutarhalla ylipäätään. Ilman ponttoonilaitureita, grillikotia, metrilakua, jättikokoisia korvapuusteja tai ekovessojakaan. Ymmärrän, että messustandit ovat kalliita ja kilpailu yleisöstä kiivasta. Ja toki mökit ja kattojen sammalmyrkyt voidaan löyhästi liittää puutarhaan. On tehokkaampaa ympätä kaikki samanaikaisesti saman katon alle.

Siltikin väitän, että puutarha sinällään on jo oman tapahtuman väärti ja se kokoaisi kiinnostuneita laajemmaltikin. Tapahtuma voisi olla jossain muuallakin, kuin keskellä ruuhkaista Helsinkiä. Se voisi alkaa pienesti ja laajentua kysynnän ja kokemuksen myötä. Mikä taho uskaltaisi aloittaa ja yrittää?
 

Kevätrakkautta

Raparperi kurkistelee

Tänään oli aivan huippuhieno kevätpäivä. Aurinko paistoi välillä täydeltä taivaalta, välillä vähän pilvien lomasta. Tuuli aika navakastikin, mutta ei laisinkaan kylmästi. Mistä lie, etelämeren saarilta puhaltanut. Ihanasti, mielestäni.

Pesin pari koneellista pyykkiä ja koneen lingotessa puhdistin pyykkitelineen naruineen. Sitten vain lakanat ulos liehumaan. Hetkessä kuivuivat. Että voikin olla mukavaa ripustaa märkää pyykkiä aurinkoisella pihalla lintujen laulaessa ympärillä.

Rapsuttelin siellä täällä pihamaalla ja pääsinpä jo keräämään kotiloitakin. En katsonut, onko niissä eloa vai ei. Pääsivät etikkapurkkiin marinoitumaan. Säästän pesuainepurkit ja lorautan sitten vähän etikkaa tyhjään purkkiin. Kun purkki on riittävän täynnä kotiloita, sen voi sellaisenaan laittaa roskiin. Voinhan minä toki marinoidut kotilot lahjoittaa eteenpäinkin, jos vain joku keksii niille käyttöä.

Eilen näin peipposia ja tänään kuulin niiden laulavan. Näin myös keltaisen perhosen liihottelevan alapihalla. Metsänreunan tuomessakin on jo ihan vihreät silmut.

Auringossa lämpömittari nousi 15 asteeseen, mutta nyt pilvien täyttäessä taivaan ja sateen rummuttaessa terassia lämpötila putosi vauhdilla kymmeneen asteeseen. Huikeaa sekin. Sanotaan, ettei tavaraan saisi rakastua. Mutta entä kevääseen? Saako kevääseen rakastua? Ei mahda mitään, rakastuin jo!
 

Tupla-Ellenit

Ulkona on aika kalsa ilma ja sateitakin on luvassa. Lohduttaa siinä mielessä, kun en kuitenkaan ehdi pihamaalle touhuamaan.

Ostin kuvan Double Ellen -jouluruusun kolmisen viikkoa sitten ajatellen sen istuttamista myöhemmin pihamaalle. Alkuun se totutteli viileyteen autotallin +8 asteessa ja viikko sitten laitoin sen lasittamattomalle ulkoterassille kahden kerrotun esikon kanssa. Hyvin näyttävät pärjäävän, vaikka joinain öinä on ollut pikkupakkasiakin.

Samanaikaisesti ostin myös hieman vaaleamman Double Ellenin, joka on saanut saman kohtelun. Nyt myös se asustaa terassilla pikkuorvokkien kanssa odottamassa maahanpääsyä. Ellenit ovat aika pienikokoisia, joten ehkä annan niiden kasvattaa kokoa ja juuria ensin ruukkuistutuksissa. Tässähän on koko kesä edessä löytää niille hyvä kotipaikka puutarhasta.

Krassitkin on jo ajat sitten leivän päälle leikattu ja syöty, joten uuttakin voisi kylvää. Nyt on kuitenkin sen verran puutarhaelämää haittaavia velvollisuuksia, että jääköön toiseen kertaan.

Messuhömpötykset siintävät jo lähellä. Niitä odotellessa mukavia arkipäiviä teille kaikille!
 

Sinivuokkoiloa ja pientä tuskailua

Eilen oltiin anopin 85-vuotispäivillä, joten pihalle pääsin vasta alkuillasta. Aurinko paistoi edelleen upeasti, mutta ei enää tietenkään meidän tontille. Mitä nyt metsikön puiden välistä hiukan säteitä vienosti siilautui.

Sinivuokkoja kasvaa meidän pihalla kahdessa paikassa ja toinen niistä on vielä osittain lumen peitossa. Sen sijaan talon nurkan kasvupaikka on jo ollut jonkin aikaa sulana ja sieltä löysin pikkuisen sinivuokon nupun. Se on kyllä niin pienen pieni, ettei sitä mitenkään metrinkään päästä olisi huomannut. Piti kykkiä aivan maan tasalla ja tunkea kamera miltei karikkeen sisään. Siinä sitä ihanuutta taivastelin mustarastaan jälleen kuusen latvassa luritellessa.

Kaikenlaisia piippoja jo kohmeisesta maasta työntyy, mutta erityisen iloinen on suikeroesikosta. Istutin sen viime kesänä Therese Bugnetin viereen lähelle leikkimökkiä. Vähitellen pääsemme näkemään, mitä talvi on saanut aikaan. Aivan varmasti pettymyksiin saa varautua, mutta ainakin yksi voitto on jo plakkarissa.

Vaahteravauvoista en niin järin iloinen ole, mutta niihin on jo ehtinyt vuosien mittaan tottua. Niitä putkahtelee ihan kaikkialla meidän puutarhassa ja näköjään eivät ole kovin viluisia, kun pitää ensimmäisten joukossa olla mullan pintaan pyrkimässä. Jätin nämä vielä hetkeksi kasvamaan. On sitten nautinnollisempaa nypätä vauvat pois, kun lehdet ovat kääriytyneet avoimiksi.

Lunta pihallamme vielä on riittämiin. Yläpihalla valoisimmat paikat alkavat olla avoimia, mutta alapiha on edelleen valkoinen. Tämän päivän sade sulattaa lunta kuitenkin vauhdilla ja samalla myös helpottaa kotitien pölyämistä.

Kerrottu esikko terassin istutuksessa

Eilen taas tuskastuin valokuvaamiseen. Tekniikka ei todellakaan ole minun vahvuuteni, ei missään muodossa. Lisäksi minulta puuttuu kuvaamisen suhteen tyystin visuaalinen silmä. En yksinkertaisesti osaa nähdä hienoja kuvakulmia ja löytää maailmaa syleileviä näkemyksiä. 

Järkkärinikin on sieltä halvimmasta päästä, mutta yritän vahvasti uskoa, että hyviä kuvia saa huonommallakin kameralla. Suurin ongelmani on kuvien epätarkkuus. Eilen makasin terassinkulmalla tähtäilemässä narskupiippoa saamatta siitä ainuttakaan terävää kuvaa. Aivan sama, miten säädin asetuksia, kuvat olivat surkeita. Arvatkaa, meinasiko kamera lentää pöheikköön. 

Ahomansikassakin on jo uutta kasvua

Olen lukenut kamerani manuaalin ties kuinka monta kertaa kannesta kanteen. Sen lisäksi olen kaivanut sieltä milloin mitäkin nippelitietoa. Olen lainannut kirjastosta vinon pinon valokuvauskirjoja ja käynyt kursseja. Silti tuntuu, etten ole laisinkaan sinut kamerani kanssa. Olen harjoitellut erilaisilla säädöillä ja kuitenkin näyttää, kuinka lopputulos olisi aina ihan sama. Minulla ei ole rahaa ostaa uusia, kalliita välineitä. Enkä edes halua niin tehdä, sillä yhä olen sitä mieltä, että vikaa on enemmän minussa kuin kamerassa. 

Vuorineilikka vihertää myös

Olen ollut aina nopea oppimaan ja opiskellutkin mielelläni monia uusia asioita. Mikä kumma minuun on mennyt, kun en opi käyttämään digikameraa enkä sillä kuvaamaan. Siinä on taas miettimistä tälle päivälle. Ja varmasti monelle tulevallekin.

Juuso on taas löytänyt tähtäilypaikkansa, kellarin kaiteen.

Muuten menee ihan mukavasti. Tulossa on paljon iloa alkavalle viikolle, sillä torstaina käynnistyvät Kevätmessut Helsingissä. Sinne meinaan mennä minäkin.

Toivotamme Juuson kanssa kaikille mukavaa sunnuntaipäivää ja alkavaa kevätviikkoa.
 

Kirjoja ja kiitoksia

Läpi elämäni olen ajatellut, ettei minua erityisemmin onni suosi. Taidan olla väärässä. Täällä puutarhablogien maailmassakin olen voittanut tosi ihania juttuja aina silloin tällöin. Viimeisin hieno arpajaisvoitto oli tänään postilaatikossa. Marian koti ja puutarha -blogin arpoma Linda Peltolan Rakas puolivilli puutarha, kesähetkiä ja kukkakuumetta on jo ensiselaamisella ihastuttanut niin kuvin kuin teksteinkin. 

Oletteko muuten huomanneet, että joistakin puutarhakirjoista saattaa aistia kukkien tuoksutki? Aivan selvästi Linda Peltolan kirjan sivuilta nousi syreenien tuoksu.

Maria oli pakannut arpajaisvoittokirjan saatteeksi Anna-Mari Westin kortin, jonka yläkulman viisaus "Ainoa todellinen suurvalta on luonto" ansaitsee tulla huomioiduksi. 

Kiitos Marialle myös pioniunikon siemenistä, joilla oli oma hieno pussukkansa.

Päivän toinen ihana ja yllätyksellinen postipaketti tuli eräältä toiselta puutarhabloggarilta. Niin se vain on, että hyvä kasvaa korkoa, eikä se laisinkaan vähene eteenpäin annettaessa. Kuten vanhassa kiiltokuvarunossa sanotaan:

 

Etsi aina maailmassa

kaunista ja hyvää.

Kaunis kasvaa sydämessä

aina kultajyvää.
---

Vielä ei ole tulppaanien aika,
mutta tämän sievän tulppaanitytön kera 
toivotan kaikille 
hyvää viikonloppua!

Pitäkää huolta itsestänne ja 
toisistanne ja ennenkaikkea
nautiskelkaa keväästä.  

Kyllä meitä nyt hellitään

Voisiko upeampia kevätpäiviä ollakaan, kuin mitä tämä viikko on meille tarjonnut. Aurinkoa, lämpöä ja lintujen sirkutusta. Vaikka ei alkuillasta olisi ulos mitään asiaa, sinne kannattaa mennä ihan vain kuuntelemaan mustarastaan laulua. Siihen en vain kyllästy, en laisinkaan.

Esikkohan se sieltä kurkistaa

Tänään oli mahdollisuus käyttää aikaa omiin hommiin ja mikäpä muu meikäläiselle tärkeämpää olisi, kuin aika pihamaalla. Alapihalla lunta on vielä riittämiin ja kyllä sitä riittää vielä yläpihallakin. Mutta niin vauhdilla auringossa tänäänkin lumi suli, että ihan korvissa suhisi.

Unikko ottaa esikosta mallia

Yläpihan käytävät alkavat olla sulina, joten haravoin hiekkapinnat talven roskista. Siellä täällä istutusalueillakin on jo paljasta maata ja paikoin jopa sulavesistä kuivaa. Hirvittävä houkutus kävi haravan varressa hiukan rapsuttaa kukkapenkkejäkin, mutta sain itseni pysymään kurissa. Antaa nyt penkkien olla rauhassa ja kunhan maa vielä vähän sulaa ja lämpenee, nakkaan päälle multaa. Ihan tavallista multaa, jolle viime keväänä kaupat keksivät nimeksi katemullan. Minä olen sitä vain mullaksi nimittänyt ja keinon siinä mielessä hyväksi todennut, että sillä saa sopivasti maatuvat lehdet peittoon ja penkit siisteiksi. Kunnes viherrys valtaa alaa.

Kevätkaihonkukka on oitis pirteänä

Lintulautojen alustoille näytin hiukan haravaa, sillä maahan pudonneet siemenet eivät ole niitä kauneimpia näkyjä. Vein jo suurimman osan siemenautomaateista kokonaan pois odottamaan puhdistusta ja kesävarastoon laittamista.

Alapihan ruusupöheiköstä leikkasin hansaruusut tapille. Ne ovat kasvaneet korkeiksi ja alhaalta lähes lehdettömiksi. Enpä ole niitä moneen vuoteen leikannutkaan. Tuet oli pakko jättää paikolleen, sillä ne olivat jäätyneet maahan kiinni. Kunhan lumi sulaa ja maa kuivahtaa, yritän kitkeä kaikkialle leviävää pikkutalviota ruusujen alustoilta pois. Ei hansaruusu siitä ole pahemmin närkästynyt, mutta pikkutalvio vyöryy sieltä raparperien kimppuun.

Kotiloitakin jo löytyi. Useimmissa ei enää ollut asukasta sisällä, mutta asuttujakin löytyi. Jos näin lämpimät säät jatkuvat, täytyy muistaa kaivaa Ferramolit esiin. Luin viime vuonna jostain, että Ferramolia kannattaa ryhtyä käyttämään heti ensimmäisten kotiloiden löytyessä. Näin niiden leviämiseen pääsee tarttumaan heti alkuunsa.

Löytyihän niitä piippojakin jokunen. Muiden blogien upeita piippopostauksia lukiessani olen harmitellut, kuinka en ole hyödyntänyt riittävästi kevään ensimmäisiä sulapaikkoja istuttamalla niihin pikkusipuleita. Lumikellojakin puutarhassani on, mutta paikassa, josta lumi sulaa ties koska. Vahingosta viisastuneena olen pyörinyt ympäri tonttia kuvaamassa paikkoja, joista maa paljastuu ensimmäisenä. Useimmiten ne ovat paikkoja, joihin ei isoja sipuleita voi edes istuttaa. Niihin siis runsain mitoin pikkusipuleita syksyllä.

Yhdessä jouluruusussa on jo nuppu.

Eilen kaivoin esiin syksyisen sipuli-istutuskarttani ajatuksella, että nyt tiedän helpommin, mitä mistäkin nousee. Enpä vain tullut ajatelleeksi, että toki siihen karttaan täytyy ympätä myös muiden vuosien sipulisijoitukset. Tämän puutteen oivalsin heti talon päädyssä rhodojen edestä nousevia piippoja ihmetellessäni. En nimittäin viime syksynä istuttanut kyseiseen paikkaan ainuttakaan sipulia. Edellisenä kylläkin.

Juuso oli päivän kanssani pihamaalla. Aikansa se ihmetteli haravaa ja kottikärryjä ja totesi sitten, ettei tuosta mammasta nyt ole minulle seuraksi. Niinpä se kävi terassin ovimatolle päiväunille nautiskelemaan auringon lämmöstä. Vain hieman nousevasta hännänpäästä huomaa, että kyllä se mamman kameratähtäilyt huomasi. Ei vaan viitsinyt sen enempää reagoida.

Ruusuherukan silmut pullistelevat

Olo on ihanan raukea monen tunnin pihatouhujen jälkeen. Taivas on mennyt pilveen, mutta ei se nyt niin harmita. Vesisadekaan ei nimittäin olisi pahitteeksi, sillä kotikatu pölyää kuin Saharan aavikkohiekka tuulessa. Lumen koostumus on niin haurasta, että muutama kunnon sadekuuro hoitaisi osan sulattamisesta. Etenkin nyt, kun kävin vähän isompia yläpihan kasoja hajottamassa.

En mahdu kissani viereen keinutuolin alle, vaan sen sijaan lähden keittämään iltapäiväkahvia. Huomenna sitten taas pihalle, jos sää niin suo.

Ai niin, meinasi unohtua. Tänään on maaliskuun viimeinen päivä ja huomenna alkaa tämän kevään toinen kuukausi. Nautiskelkaa!