Minne puput kadonneet?

Mennyt helmikuu tarjosi erinomaisia mahdollisuuksia eläinten jälkien tutkimiseen. Pakkanen ja sateettomuus ovat taanneet, että jäljet ovat olleet helposti nähtävissä. Lintujen ruokintapaikkojen alla ja läheisyydessä jälkiä alkaa olla niin paljon, ettei niistä ota tolkkua.

Tunnen huonosti erilaisia eläinten jälkiä. Jänisten jäljet ovat sentään tuttuja. Jänisten vakioreitit ovat aina kulkeneet tonttimme halki, ristiinrastiin. Viereisessä metsikössä jäniksillä on ollut tiukkaan tallatut polut, joita olemme kutsuneet pupujen moottoriteiksi. Vielä syksyllä näin useinkin isokokoisen rusakon loikkivan remppa-alueen halki kohti meidän kotitietä ja sieltä sitten naapurin pihan kautta takana olevaan isoon metsään. 

Viime aikoina jänisten jälkiä on ollut tavattoman vähän. Varmasti alapihan aitaaminen vaikutti jänisten kulkureitteihin, mutta ei se estä meidän pihamaalle pääsyä jäniksiltä. Yksi kaveri olikin viimein keksinyt tontin kulmauksen aukkopaikan ja kierrellyt puutarhassa tutkimassa. Se oli poistunut tuloreittiä, vaikka rinteen kautta se olisi helposti päässyt yläpihalle ja sieltä minne tahansa.

Kaadetun metsikön alueella ei nyt ole jänisten moottoritietä. Ei edes kyläpolkua. Joitakin jäniksenjälkiä ympäristöstä toki löytyy, mutta entisen kaltainen massavaellus tuntuu kadonneen tyystin. Ihan tässä tulee ikävä sitäkin rusakkoa, jonka miltei joka aamu näki vaeltavan kohti metsää. 

Uudenvuodenpäivänä löysin puoliksi kalutun jäniksen talomme päädystä. Silloin moni arveli ketun olleen asialla. Sittemmin mm. naapuri kertoi nähneensä ketun liikkuvan heidän pihallaan. Olisiko kettu karkoittanut jänikset muualle?

Joku veitikka on kokenut kotikiven esteeksi reitilleen ja loikkinut sen yli. Tahi tykännyt, että kiven päältä on hauska tähyillä vähän kauemmaksi. Kiven päällä oli rampattu sen verran tehokkaasti, etten jäljistä ymmärtänyt sitäkään vähää. Saattaapi olla orava tai kenties usein pihapiirissä temmeltävät harakat. Tiedä häntä. Kiva kuitenkin pienessä päässään kehitellä tarinoita muutamia jälkiä katsomalla. Eivät käy päivät yksitoikkoisiksi.

Vetten päällä kävelyä

Pakko myöntää, että tällainen lämmintä rakastava kesäkissa on iloinnut ja nauttinut helmikuun ja maaliskuun alun auringonpaisteisista päivistä. Tiukoista pakkasista huolimatta. Poikkeuksellisen pimeän syksyn jälkeen päivä toisensa jälkeen siniseltä taivaalta loistanut aurinko on piristänyt ja virkistänyt. Ulkona liikkuessa tuntui, kuin omat akut latautuisivat jokaisesta auringonsäteestä. Olen imenyt valoa ja vähän jo lämmittävääkin kevätvaloa itseeni ihan vastaisuuden varalle. 

Täällä etelässä ei talvisin enää ole kovin yleistä päästä järvien ja meren jäälle liikkumaan. Nyt tätä harvinaista herkkua on ollut tarjolla runsain määrin. Oman kylän kolmesta järvestä keskeisimmälle on vapaaehtoisvoimin tehty 4 kilometrin mittainen hiihto- ja luistelurata. Koko järvi on täynnä sinne tänne risteileviä polkuja ja kulkijoiden jälkiä. Sen verran vähän jäälle on lunta kertynyt, ettei ole tarvinnut tarpoa umpihangessa tai haitata hiihtäjien menoa. 

Kyläyhdistys oli rakentanut jäälle napakelkan, joka on ollut etenkin lasten keskuudessa kovassa käytössä laskiaistapahtuman jälkeenkin. 

Ymmärrän hyvin lämpimistä maista saapuneiden turistien kummastelevan, miten ihmeessä voi järven jäällä kävellä. Vaikka tällainen syntyperäinen suomalainenkin hyvin tietää töppösten alla olevan vankkaa jäätä, on silti jotenkin maagista kulkea keskellä järveä ja katsella sieltä käsin samoja rantoja, joilla yleensä seisoo ulappaa tähyillen.

Vesi on kiehtova elementti. Myös talvella ja jäisen kannen alla levätessään. Kuinka mielelläni asuisinkaan veden äärellä. Ymmärrän hyvin, ettei kukaan halua omaan rantaansa vieraita töllistelijöitä sen enempää talvella kuin kesälläkään. Siksi on tärkeää, että vesistöjen rannoille jätetään aukkoja ja yleisiä paikkoja, joita käyttämällä rannattomat ihmiset pääsevät nauttimaan veden tarjoamista mahdollisuuksista.

Kevättouhuja ulkona ja sisällä

Monet ovat jo alkaneet huoltaa talvetettuja pelaguitaan. Minulla oli talvetettavana tänä vuonna vain kuusi pelaguuta. Ne on kaikki itse siemenestä kasvatettuja ja useimmilla alkaa ikääkin jo olla muutama vuosi. Siksi ne ovat erityisen rakkaita. Koska pelaguita oli syksyllä niin vähän, päätin kokeilla niiden talvettamista työhuoneen ikkunalla. Työhuone on vähän muita huoneita viileämpi, mutta ei ehkä silti pelaguille ihanteellinen.

Hyvin ovat pelaguut pärjänneet valoisalla ikkunalla. Inspire Pink on pukannut kukkiakin tasaiseen tahtiin. Kevätauringon myötä kasvit ovat innostuneet tekemään uusia lehtiä, jotka tosin ovat aika hentoisia. Leikkasin isompia pelaguita aika reilusti, pari pienempää jätin kokonaan leikkaamatta. Oksat pääsivät pistokkaina juurtumaan. Vielä en vaihda pelaguille multaa. Parissa blogissa (mm. Mama's Gardenin postaus "Sisäkasvien huoltoa") on mainittu, että multahomman voi hyvin tehdä myöhemmin pihamaalla. Niin olen itsekin joinain keväinä menetellyt ja niin aion tehdä nytkin.

Niinikään Mama's Gardenin postauksesta (Linnunpönttöjen puhdistuspäivä) inspiraation saaneena ryhdyin putsaamaan linnunpönttöjä. Homma jäi kesken, sillä tikkaat lumiselle alapihalle raahattuani keksin niille myös muuta käyttöä. Puhdistushomma siis jatkuu myöhemmin yläpihan pöntöissä. Yhtään kuoriutumatonta munaa tai kuollutta linnunpoikasta en alapihan kahdesta pöntöstä löytänyt, mutta muhkea sammalpeti oli kummassakin.

Korkeilla tikkailla oli ihan hauska keikkua. Perspektiivi puutarhaan oli ainakin tyystin erilainen. Pöntön irrottaminen sujui ongelmitta, mutta putsaamisen jälkeen takaisin kiinnittäminen vaati jo hiukan enemmän tasapainoilua. Paksun rungon ympäri käsien saaminen ja pöntön sitominen oli hiukan hankalaa, kun samalla oli koitettava pysyä tikkailla putoamatta. Hommaan ryhtyessäni pohdin kameran ottamista mukaan, vaan sen pitelemiseen ei kyllä olisi kädet enää riittäneet. 

Raskaiden tikkaiden raahaaminen alapihalle ja tarpominen upottavassa lumessa niiden kanssa ei ollut ihan yksinkertainen juttu. Toisaalta tikkaiden pystyttäminen puita vasten oli kesäaikaa huomattavasti helpompaa. Nyt ei tarvinnut niin paljon varoa istutuksia ja kukkapenkkejä.

Kun ne tikkaat sinne alapihalle olin raahannut ja linnunpöntöt putsannut, päätin samantien leikata omenapuita. Kovin suurta leikkaustarvetta meidän omenapuilla ei näin kevättalvella enää ole, sillä vesiversot olen jo vuosien ajan leikannut loppukesästä. Pari isompaa, hankaavaa oksaa sahasin nyt pois. 

Alkuvuosina laiminlöin osaamattomuuttani omenapuiden leikkaamisen tyystin, mutta myöhemmin aloitettu hoitotyö alkaa vihdoin tuottaa tuloksia. Kauniita ja oikeaoppisen näköisiä meidän omenapuistamme ei enää saa juuri tuon alkuvuosien leikkaamattomuuden vuoksi.

Tarkoitus oli myös tyhjentää lämpökompostorin alasäiliö, jotta ylempänä olevalle massalle tulisi tilaa. Tyhjennysluukku oli kuitenkin jäätynyt niin jumiin, etten sitä millään järkevällä keinolla saanut auki. Ei siis tarvitse pohtia, kuskaanko puolivalmiin massan jälkikypsymään alapihan kompostoriin kolalla, pulkalla vaiko pressulla hankea pitkin liu'uttaen. Uusi yritys ja pohdinta sitten myöhemmin. Josko luukku aukeaisi piakkoin pakkasten nyt lauhduttua.

Paukkuvien pakkasten saavuttua myös kompostorin mittari tipahti nollaan. Kompostori on nyt aika täynnä ja täyttöosassa massan pintakin jäässä. Kovasti odotan leudompia säitä ja kompostorin uudelleenkäynnistymistä. Muuten pitää biojätteet laittaa sekajätteeseen, kun lämpökompostoriin ei enää kovin paljon uutta massaa mahdu. Jonkin verran siis lämpökompostorin käyttö vaatii harjoittelua ja säätämistä.

Kompostorista tuli muutakin asiaa mieleen. Hiljan luin, että kahvisuodatinpussit sisältävät mikromuovia. Moni minun laillani laittaa suodatinpussit kompostiin ja hyvinhän ne siellä hajoavat ja biomassaksi muuttuvat. En haluaisi lisätä vesistöjen mikromuovitaakkaa, enkä kyllä halua niitä kompostimassan ohessa omaankaan puutarhamaahan kipata. 

Fredman Group ehti jo ilmoittamaan, ettei heidän kotimaassa valmistettu Eskimo-kahvisuodatinpaperinsa sisällä muovia. Olen ostanut suodatinpaperini entisestä Euran paperin tehtaanmyymälästä (kuuluu nykyisin Fredman Groupiin) käydessäni synnyinsijoillani Eurassa. Samaisia suodatinpapereita näkyi olevan lähikaupan hyllyllä, joten saatavuus ei ole jatkossakaan ongelma. Tässä asiassa voin siis valita. Aina se ei ole mahdollista tai ainakin varsin vaikeaa.

Samaa muoviaihetta käsitteli Sarin puutarhojen postaus pe 9.3.2018 "Kastelukiteet mikromuovia, oho!" Yllättävistä tuotteista muovia siis löytyy. 

Kevään merkit - tulppaanien loistetta

Tuomi 5.5.2017

Sain Pihapiian tontilla -blogista "Kevään merkit" -haasteen. Samantyyppiseen haasteeseen (voipi olla jopa sama haaste) olen vastannut kuluvan talven aikana, mutta ei haittaa. Se kevät, jolloin pääsee pihamaalle tosissaan tonkimaan, siihen on vielä tovi matkaa. Hyvin ehtii pohtia kevään merkkejä ja katsella vaikka edellisen kevään kuvia.

Parvitulppaani - Tulipa Tarda 18.5.2017

Ihan kaikkia piippoja ja mullasta työntyviä kärkiä odotan joka kevät yhtä suurella innolla. Jokainen sipulikukka tuottaa iloisen onnistumisen ja jälleentapaamisen tunteen kevät toisensa jälkeen. Yhtään pieniä scilloja, helmililjoja tai narsissseja väheksymättä, tulppaanien kukinta tuottaa ylimääräisiä sydämenmuljahduksia ja riemunkiljahduksia.

Tähtitulppaani pulchella `Persian Pearl`18.5.2017

Monta monituista syksyä olen jättänyt tulppujen istuttamisen tekemättä. Tai sitten napannut marketista pussillisen pari ja tunkenut ne multaan sen kummemmin asiaan syventymättä. Blogin aloittamisen myötä innostuin tulppaaneistakin ihan uudella tavalla ja viime vuosina sipulikuume on kohonnut ilman laantumisen merkkejä. Toki tarjontakin on puutarhaharrastuksen lisääntymisen myötä parantunut vuosi vuodelta niin kaupoissa kuin nettimyymälöissä.

Tulipa China Town 31.5.2017

Syksyllä sipuleiden kanssa ahertaessa on aina pieni pelko takamuksessa, meneekö koko istuttamistyö hukkaan. Jospa syksyn sateet, talven pakkaset tai peräti myyrät ja muut vihulaiset vievät sipulit mennessään ja jättävät puutarhurille vain keväästä koppuraisen mullan katseltavaksi. Menettämisen pelko ja kasvikuoleman riski on aina olemassa. Puutarhuri voi toki tehdä kaikenlaisia järkeviä ja vähemmän järkeviä toimia välttääkseen menetyksiä, mutta paljon on sellaista, mihin ei mitenkään voi vaikuttaa. Riskillä mennään, joten antaa mennä vaan. 

Tulipa Toronto 18.5.2017

Kolme edellistä kevättä on ollut minun puutarhassani tulppaanien kannalta erinomaisia. Kaikkien muistaman tappotalven 2016 jälkeen tulput kukkivat suorastaan loisteliaasti. Pitkään ja hartaasti. Vesisateista, paljaana jäätyneestä maasta ja muista vitsauksista huolimatta tulppaanit näyttivät parastaan. Ehkä se oli luontoäidin keino lieventää puutarhureiden pahaa mieltä ja pettymystä. Kuolleiden mahonioiden ja nääntyneiden leimujen äärellä oli sentään mahdollisuus lohduttautua tulppaanien kukinnalla.

Tulipa Sun Lover 21.5.2017

Suomalaisen ihmisen melankolinen ja mollivoittoinen mieli varautuu pahimpaan torjumalla mielessäänkin kaiken kauniin ja positiivisen. Jos on ollut kolme hienoa kukintakevättä, ei neljäs varmaankaan voi olla mahdollista. Vaan minäpä en suostu tuhlaamaan energiaani turhaan jossitteluun ja pelkäämään suurta katastrofia. Jokaisesta kukkivasta tulppaanista iloitsen. Ne, jotka jäävät nousematta, kukkikoon vaikka kiinalaisille, lihottakoon myyrien mahaa tai lannoittakoon kukkamaata. Jaettu ilo se vasta iso ilo onkin.
 

Tulipa Purissima 23.5.2017

Tuli tulppaanikeväästä sitten millainen tahansa, vielä näihin näkymiin on hetki aikaa. Iho suorastaan kihelmöi ja vatsanpohjassa kumpuilee jännityksestä. Kevät on mahtavaa aikaa ja juuri nyt keväässä on parasta se, että kaikki on vielä edessä. Kokonaisena ja avaamattomana. Yhtään ei tiedä, millainen kevät ja kesä on yksittäisten kasvien ja koko puutarhan kannalta. Kaikki on siis mahdollista. Myös loistelias tulppaanikevät.

Tulipa Apricot Parrot 31.5.2017

Laitoin haasteen säännöt tuohon alle ja samalla huomasin oikoneeni kakkoskohdan sääntöä aivan totaalisesti. Lähti tuo näppäinsormi kiitämään ajatusta nopeammin. Antanette anteeksi, olenhan jo kaksi postausta aiheesta tehnyt. Voit käydä lukemassa ne täältä (Haasteena huhtikuu 16.1.2018) ja täältä (Toukokuu - ihana kevätkuukausi 24.1.2018).

Tulppaani, jonka nimi on hukassa

  
Tämä haaste on kiertänyt aika ahkerasti blogeissa, joten en laita sitä eteenpäin. Monilla on varmasti pilvin pimein julkaisemattomia kuvia ja ehkä myös puutetta postausideoista. Haasteen voi siis vapaasti ottaa ja käyttää aasinsiltana kuvien katseluun ja julkaisuun. 

Kevään merkit -haasteen säännöt:

1.Tee postaus ja kerro mistä sait haasteen.

2. Kerro viisi tärkeintä kevään merkkiä, jotka ilahduttavat sinua eniten. Muokkaa haasteen kuukausi sinun kevääksesi esim. maalis-, huhti- tai toukokuu.

3. Laita haaste kiertämään haastamalla kolme blogia.

Tulipa Sweet Desire

Kiitos Pihapiian tontilla -blogin Jaanalle haasteesta. Kaikille mukavia kevään odotuksen hetkiä. Toivokaamme kimpassa loisteliasta tulppaanikevättä.

Tulipa Silver Parrot 31.5.2017

Elämäni ensimmäinen koskikara bongattu

Bongasin elämäni ensimmäisen koskikaran. Tuolla se on purossa välillä sukeltamassa ja välillä sulkiaan sukimassa. Joo, ette te sitä tässä kuvassa näe, kun en näe minäkään. Kyllä lintu tuossa kuvassa on, mutta minun obiskallani ei sinne saakka millään zoomattu. Olemukseltaan mustana lintu häipyy kuvassa puron mustan veden taustaan.

Kuva: Luontoportti.fi

Monen monta kertaa olen ohi kulkiessani tuota puroa koskikara mielessäni silmäillyt, koska olen kuullut koskikaran siellä liikkuvan. Nytkin kamera oli mukana, mutta repussa juuri silloin, kun lintu oli riittävän lähellä. Saatuani kameran repusta, koskikara oli jo sukellellut ja kipittänyt rantaa pitkin niin etäälle, etten saanut sitä kuvaan tunnistettavasti.

Tällaiseksi höppänäksi blogimaailma on meikäläisen tehnyt. Ei riitä, että hullun lailla kuljen katse kohti tienpenkkoja ja pusikoita nähdäkseni kaikenlaisia luonnonkukkia. Kasvien bongaamisen ja tunnistamisen lisäksi täytyy nähdä kaikki maailman linnut ja oppia niiden nimet. Tähän ilmiöön pätee erinomaisesti vanha sanonta "nälkä kasvaa syödessä". Mitä enemmän kasveihin ja lintuihin tutustuu, sen enemmän niistä haluaa tietää. 

On tämä sellaista hyvän mielen höppänyyttä, josta ei eroon halua edes päästä. Pikkuinen mustavalkoinen lintu valkeaa rinnassaan sai minut ilosta miltei tyttömäisesti hyppimään pitkin kävelytietä. Aikuinen minussa asetti töppöset tiukasti tien pintaan ja esti hyppelyn, mutta hymyä huulilla taitaa säilyä iltaan saakka.

Iloista ja onnellista Naistenpäivää!

Jos minä jostain alkaisin
minä alkaisin tästä:

Minä heittäisin kivisen rinkkani risukkoon
ja kuraiset saappaani sammalikkoon
ja paljain jaloin minä tanssisin
peltojen laidoilla kesäöisin.

Minä olisin pieni tyttö
ja vahva nainen samassa vartalossa,
ryppyinen iho sileässä sielussa,
työ vain leikkinä käsieni uurteissa.

Ja jokaista poimuani
minä silloin rakastaisin,
jokaista laaksoa ja kukkulaa
ja tasamaatakin hyvänä pitäisin.

Enkä minä piilottelisi mitään,
en koittaisi kurvejani kuorrutella,
en takamustani peitellä.
enkä enää koskaan hukkaisi
itseäni toisten sekaan

Jos minä jostain alkaisin
minä alkaisin tästä:

Minä olisin häpeämättä minä!

(Runo löytyi netistä. Olisiko Elina Salmisen?)

Iloista ja onnellista Naistenpäivää!

 

Kylvösten kakkosvaihde päälle

Kelloköynnös

Tänä vuonna suunnittelin olevani kylvöjen suhteen maltillinen. Niin kuvittelen vieläkin, vaikka alkaa näyttää vahvasti siltä, että entisten keväiden malliin jo mennään. Tammikuun lopulla kylvin kelloköynnökset. Kun ne itivät niin huonosti, tein helmikuun alussa toisenkin kylvön. Nyt on kasvamassa kahdeksan kelloköynnöstä. Ja kaksi keijunmekkoakin, jotka kylvin ikivanhasta siemenpussista. Enempää ei ole mullan pintaan noussut, vaan silkkaa plussaa kumpainenkin taimivauva.

Kuu ei nyt taida olla samettikukkien ja tomaattien kylvöjä varten sopivassa asennossa, vaan pakko kylvää silloin, kun itsellä siihen aikaa löytyy. Kevätkylvötyömaana toimii varasto, jossa sijaitseva arkkupakastin muodostaa selälle sopivankorkuisen  ja muutenkin hyvän tason. Musta muovi pakastimen kannen suojaksi ja tavarat esille. Ei niin haittaa, vaikka multaa vähän ympäristöön roiskuu, kun se on helppo lattialta pois lakaista. Äkilliset keskeytyksetkään eivät häiritse, sillä oven voi aina vetää kiinni ja jatkaa hommaa myöhemmin. 

Netissä on keskusteltu erilaisten kylvömultien koostumuksesta. Hyvän aineksen saa kuulemma, kun sekoittaa paria kolmea eri kylvö-/taimimultaa keskenään. Tarkoitukseni oli sekoittaa kahteen eri kylvömultaan myös kaktusmultaa, mutta sen pussin unohdin nostaa ajoissa lämpimään ja multa oli kylmästä koppurainen. 

Tomaattien kylvö oli nyt ajankohtainen. Enemmänkin lajikkeita siemenvarastostani olisi löytynyt, mutta tila tulee jo näillä valituillakin vastaan. Kylvin kutakin kaksi siementä. Yleensä laitan varmuuden vuoksi siemeniä turhankin paljon ja sitten saan jakaa ylimääräisiä taimia kevään tullen naapureille ja kylänmiehille. Toivotaan, että itävät. Olen tomaatteja kylvänyt hieman myöhemminkin, joten jos eivät idä, ehdin vielä uusimaan.
  

• Supersweet 100 F1
• Gardener's delight
• Yellow Pearshaped
• Ildi
• Indigo Rose
• Tigerella 

• Chilipaprika 'Anaheim'
• Paprika 'California Wonder'
• Latva-artisokka
• Hyasinttipapu

Näiden suhteen saatan olla jo vähän myöhässä. Ajattelin, etten laittaisi paprikaa tai chilejä tänä vuonna laisinkaan. Paprika ei ole minulla ehtinyt kypsyä ja chilejäkin on edellisiäkin kuivattuna. Hyasinttipapu hyppäsi viimeksi kaupassa käydessäni ihan huomaamatta koriin, joten miksipä ei sitäkin kokeilisi. Annetaan sille mahdollisuus!

Samettikukista olen joka kevät kylvänyt isokukkaista Vanillaa. Viime keväänä kokeilin myös tuota kaksiväristä Jolly Jesteriä ja oranssia Honeycambia. Varsinkin Jolly Jester oli aika hauska piristysruiske kesäkukkien joukossa. Voimakkaan oranssi Kees Orange löytyi muiden siemenpussien seurasta ja kylvinpä kokeeksi sitäkin.

Joillakin kasveilla siemenen kuoret jäävät pitkäksi aikaa nököttämään itäneen taimen lehtiin. Kelloköynnöksistä kuoret eivät tahdo irrota mitenkään. Siementen liottamisella ennen kylvöä ei näytä olevan vaikutusta kuoren irtaantumiseen, ainakaan kelloköynnöksen kohdalla. Kaikkia liotin ja osassa hattu on jäänyt multaan, osassa keikkuu sinnikkäästi latvassa. Mitä teette tällaisessa tapauksessa? Irroitatteko kuoren ja miten? Pieni taimi on herkkä, joten mitään kovakouraisia toimia se ei kestä.

Sitten kun lakkaan köyhtymästä - eli tuskin koskaan - rakennutan itselleni uuden talon, jossa kaikki kasvien kanssa puljaaminen eri vuoden aikoina on huomioitu alusta loppuun. Talossa olisi lasiseinäinen viherhuone, tilaa kylvää ja koulia, vesipisteet ja oikealla korkeudella olevat laajat työpöytätilat, runsaasti varastotilaa ruukuille, multapusseille ja kaikille tarvittaville välineille. Ja noista tiloista olisi helppokulkuinen käynti suoraan pihalle.

Unelmille pitää antaa aikaa ja tilaa, vaikka tietäisi, etteivät ne koskaan toteudu. Unelmat auttavat jaksamaan ja kulkemaan eteenpäin. Moni pienempi unelma on yllättäen jopa tullut todeksi. Viherhuoneunelmani rinnalla suuntaan katseeni kesään ja sitä odotellessa iloitsen kelloköynnöksistäni. Muutama vuosi sitten en niiden kasvattamista arvannut edes yrittää ja tänä keväänä sain ne jo toisen kerran itämään. Viime kesän ensiyritys ei ehtinyt kukkimaan, mutta josko tulevana kesänä...  Ihan hyvä unelma sekin.

Mörköjä pihamaalla

Monena päivänä on pitänyt käydä laittamassa pikkuhavuille varjostukset, vaan en ole yksinkertaisesti ehtinyt. Tänään oli vihdoin sopiva hetki ja nyt pihalla lymyileekin joukko mörköjä. Aiempina talvina en ole tainnut ihan näin aikaisin varjostuksia laittaa, mutta somessa tästä aiheesta on niin kiivaasti keskusteltu, että pakko oli aktivoitua. Onpahan nyt tämäkin homma pois päiväjärjestyksestä. 

Kyllä se aurinko kireistä pakkasista huolimatta melkoisesti lämmittää. Sen huomasin pihalla pyöriessäni. Toisella puolella taloa pakkasta oli -8 astetta, mutta auringon puolella lämpötila oli noussut lähelle nollaa. Kun aurinko lämmittää ja tuuli kuivattaa, havut ja muut ikivihreät kasvit kärsivät helposti. Isokokoisia ja jo vuosia paikallaan asuneita tuijia ja marjakuusia en ole enää aikoihin suojannut, enkä suojannut nytkään. Sen sijaan nuoremmat havut ja kaikki rhodot huputin. Samoin mahoniat, jotka asuvat rhodojen vieressä. Ikivihreitä nekin.

Kiittelen jostain blogista tai somesta syksyllä löytämääni vinkkiä laittaa kevätvarjostettavia varten tuet jo syksyllä. Perennoilta ja kesäkukilta vapautui syksyn mittaan runsaasti metallisia tukia, joita ei nyt tarvinnutkaan kantaa kellariin. Maan ollessa vielä sula tökin kasvitukia niin nuorien tuijien, kuin rhodojenkin ympärille. Etenkin rhodot maata vasten lamoavine oksineen ovat vaikeita suojattavia. Valmiiksi asetetut tuet helpottivat verkkojen virittämistä ja verkkojen kiinnittäminen pyykkipojilla metallitukiin on näppärää.

 
Erään kaupan tarjouksesta ostin valmiiksi ommeltuja varjostuspusseja tai hupuiksikin niitä voi sanoa. Huput ovatkin näppäriä esimerkiksi pienikokoisille tuijille. Sen sijaan sinne tänne rehottavia rhodoja ei mihinkään pussiin voi ahtaa. Ne saivat ylleen varjostuskankaat.

Vielä on jonkun verran matkaa niihin hetkiin, jolloin pihalla tulee vietettyä aikaa ehkä enemmän, kuin konsanaan sisätiloissa. Kaipuu ulkohommiin on kova ja niinpä pyörin pihalla aikani kuluksi ja tyhjän panttina havainnoimalla tinttien liikkeitä ja jälkiä lumella. Kaikenlaisia kuvioita lumesta löytyikin. Pikkaisen jopa harmitti, että olen niin huono tunnistamaan jälkiä ja merkkejä luonnossa. Kummasti sitä silti saa aikaa kulumaan ihan vain ympärilleen pällistellen.

 

Siskokset - nautinollinen elokuvatapaus

Kylän kirsikkapuu toukokuussa 2017

Siskokset (Umimachi Diary, Japani 2015) Hirokazu Kore-edan herkkä ja kaunis tarina rakkaudesta ja perhesiteistä. Kolme siskosta tutustuvat isänsä hautajaisissa heille tuntemattomaan sisarpuoleen, jolle he avaavat kotinsa.

Tämä keskiviikkoiltana 28.2. Teemalla esitetty japanilainen elokuva tarjosi nautinnollisen katselukokemuksen. Puutarhaihmisenä tietenkin katse kiinnittyi upeaan luontoon vaaleanpunaisine kirsikankukkineen ja vehreine vuoristonäkymineen. Japanilainen kulttuuri tuotiin esille arvokkaasti ja kauniisti. Koin siskosten tunteista puhumisen vaikeuden ja pidättyneisyyden jotenkin hyvin samankaltaisena verrattuna omaan kulttuuriimme.

Siskokset rannalla - kuva netistä

Televisiossa pyörii päivä toisensa jälkeen joka kanavalla samat räiskintäleffat. Niiden nimetkin menevät jo niin sekaisin keskenään, että vain hetken alkua katselemalla voi todeta nähneensä ko. leffan vähintään kolme kertaa. Mikä nautinto onkaan saada silloin tällöin joku laadukas eurooppalainen, aasialainen tai peräti täysin vieraan kielialueen elokuva katseltavakseen. Siskokset -elokuva on juuri sellainen. Se on katsottavissa Yle Areenassa. Suosittelen lämpimästi!

Mukavaa viikonloppua ja alkanutta maaliskuuta kaikille!