Kuura-aamun kauneutta

Maanantaina päivä valkeni muutaman asteen pakkasessa. Kosteus oli tiivistynyt ja jäätynyt kasveihin hopeoiden ne kauttaaltaan. Auringon säteet saivat koko puutarhan kimaltamaan.

Iltapäiväksi oli luvattu plusasteita, jopa vesisadetta. Oli puettava vikkelästi vaatetta päälle ja lähdettävä kameran kanssa ihastelemaan satumaista kauneutta.

Aiemmin kullankeltaisena liekehtinyt parsa on jo menettänyt hienon syysvärinsä. Kuura sai sen väsähtäneen olemuksen uuteen loistoon.

Kaikkia kasveja ei enää välttämättä edes tunnistanut. Eikä sillä ollut merkitystäkään, sillä jokainen otti osaa  kilpailuun näyttävyydestä ja kauneudesta, yhdenkään siinä häviämättä.

Mustilanhortensia katseli kotiaidan yli pallokentälle. Aamupäivän pakkasessa sen ei tarvinnut pelätä kentältä kierivien pallojen rapisuttavan hopeaa oksiltaan. Lapset tulevat pelaamaan vasta koulujen päätyttyä.

Soihtunauhukset kurkkivat kaulat pitkänä toinen toisiaan. Melkein kuin pesiään vartioivat mangustit lämpimämmissä maissa.

Purppurahappomarja ei ole vielä malttanut pudottaa punaisia lehtiään. Se haluaa pitää niistä kiinni viimeiseen saakka, kuten monet ruusutkin tekevät.

Ruusupensaista Sävel (ylempi kuva) ja Tove Jansson (alempi kuva) ovat ilahduttaneet hienoilla ruskaväreillään.

Rajamännyn kupeessa kasvava metsäruusu ei ikänsä puolesta vielä kerää "hopeata hapsillensa". Samaan satumaailmakuvaelmaan sekin on päättänyt ottaa osaa.

 

Puista koivut olivat huurteisina kaikkein kauneimmat. Puiston toisen puolen naapurien pihakoivun luonto oli hopeoinut kauttaaltaan.

Kotitiemme takainen metsäkin oli kuin joulukorttikuvausta varten somistettu.

Naapurin takametsän puut näkyivät hienosti olopihalta katon yli katsottuina.

Hyvä, että ehdin kuvaamaan maanantaisen kauneuden. Sen jälkeen on ollut plusasteista vesisadetta, joka tosin taitaa pian taas muuttua pakkaskeliksi. Kaikessa on hyvät ja huonot puolensa. Harmaudessa sammaleet pääsevät loistamaan vihreinä ja pikkupakkanen taasen koristaa maiseman kuuralla. 

Mukavaa marraskuuta kaikille!

Sammalrakkautta

Marraskuu on kohta puolivälissä ja vuosi etenee vääjäämättä kohti loppua ja uuden alkua. Puutarhassa ei ole mitään tähdellistä tekemistä. Katselukierroksetkin ovat jääneet vähiin. Lähinnä tulee tarkastettua, että suojaverkot ovat paikallaan ja siinä ohessa kerättyä tuulen alas riepomia oksia.

Päivänpesän elämää -blogin Katja sanoi kommentissaan, että marraskuu on  jonkinsortin välikuukausi. Sitä se nimenomaan on. Jouluvalmisteluja ei vielä kannata aloittaa, vaikka mennyt vuosi alkaa olla paketissa. Ja kaikki kevättoimet ovat vielä auttamattomasti liian aikaisia. No, aloitin sentään joulukorttiaskartelun. Joskin hyvä inspiraatio on täysin kadoksissa. Taidan tänä vuonna mennä vanhoja materiaaleja hyödyntäen.

Ulkoilua olisin harrastanut enemmänkin, mutta jostain syystä kaikenlaisia menoja on kertynyt tasaisen säännöllisesti. Influenssarokotuksen järjestäminen aikatauluun ei tuottanut ongelmia, mutta samalle viikolle ei sitten taas useampia ylimääräisiä tiettyyn kelloaikaan sidottuja menoja ole innostavaa haalia.

Kävelylenkit ovat suuntautuneet lähinnä kylän raitille. Onneksi vaihtoehtoja löytyy sen verran monta, ettei aina tarvitse samoja jälkiä tallata. Metsään ei nyt tee mieli, sillä siellä aseet paukkuvat tasaiseen tahtiin. Joko peuroja ja hirviä on jonoksi asti tai sitten metsästäjät ampuvat turhautuneina kaarnaa männyistä.

Kotona riittäisi töitä toisillekin jaettavaksi. Vähintäänkin ikkunat kaipaavat taas pesua. Kertaalleen pesin kaikki ikkunat syyskuussa. Nyt ulkopinnat ovat sen näköisiä, kuin eivät olisi ikinä vettä ja lastaa nähneet. Pihapuolen ikkunoiden ulkopinnat käyn jonain päivänä pesemässä. Ulos katsoessa näkee sitten muutakin, kuin harmaita läiskiä vieri vieressä. Ainahan sitä voisi kaihtimet laskea alas. Tykkään kuitenkin auringonläikistä lattialla. Näin lyhenevien päivien aikaan vähäinenkin valo on mannaa sielulle.

Kausivaloja minulla on ollut ulkona muutamia jo syyskuusta alkaen. Viikko sitten viritin ensimmäiset jouluvalot, joista vasta yhden olen ajastanut syttymään illan pimetessä. Sisäänkäynnin isoon tuijaan laittamani valosarjan sytytän ehkä tulevana viikonloppuna.

Viime joulun jälkeen toteutin pitkäaikaisen suunnitelman. Valosarjoja pois ottaessani laitoin kunkin sarjan omaan pussiinsa ja merkkasin maalarinteipillä päälle, missä ko. valosarja oli ollut. Näin nyt on helpompi pohtia, minkä sarjan laitan mihinkin. Heitin myös rikkinäiset valosarjat pois, jonka vuoksi aion käydä hakemassa kaupasta pari uutta.

Blogielämä näyttää viettävän hiljaiseloa; niin oma kuin monen muunkin. Puutarhan ja kasvien vaipuessa talviunille, jutut luonnollisesti vähenevät. Valokuvaaminenkin on hankalampaa, kun valoisaa aikaa on vuorokaudessa kovin vähän. Kamera kulkee mukanani lyhyemmilläkin kävelylenkeillä. Harmaina päivinä ei vain mielestään näe kiinnostavaa kuvattavaa. Vaikka kuinka kulkisi katse pientareilla, puissa ja maisemassa, ei sieltä nouse uudenuutukaista versoa tai silmua. Toista on keväällä, jolloin jokainen silmäys pusikkoon on täynnä toivoa.

Ukkokullan kanssa on kiva kävellä ja ruotia siinä ohessa maailman asiat. Yksinään kulkiessa taasen saa pysähdellä mielensä mukaan. Ei tarvitse harjoittaa intervalliulkoilua, jossa seisahdutaan kuvaamaan ja sen jälkeen juostaan pitkälle edennyt Ukkokulta kiinni. Kerta toisensa jälkeen. 

Viikko sitten kävin itsekseni kävellen kaupassa, josta palasin pidemmän kaavan mukaan. En noussutkaan tavanomaisesta purorannasta takaisin tielle, vaan seurasin purouomaa niin pitkälle kuin se oli mahdollista eli seuraavaan siltaan saakka. Sen jälkeen puro sukeltaa tien alittavaan isoon betoniputkeen. Putken jälkeen puro kulkee niin lähellä omakotitaloja, jolloin tuntisin olevani heidän pihapiirissään, vaikka puro onkin kunnan aluetta. Ja pian talojen jälkeen puro laskeekin järveen.

Paikoin oli tosi ryteikköistä ja hyvin märkääkin. Jalkineet pitivät hyvin kosteutta, joskin saappaat olisivat olleet fiksummat ja mahdollistaneet suoraviivaisemman kulkemisen. Tosin en yhtään kaivannut suoria linjoja, vaan nautin mutkista ja lahonneiden puiden yli loikkimisesta.

Tunnelma puron vierellä kulkiessa oli jotenkin sadunomainen. Olin aivan keskellä asutusta. Tielle on purouomasta matkaa ehkä 20-30 metriä. Autoja ja ihmisiä kulki samanaikaisesti tiellä muutamia, mutta näkyvyys on olematon ryteikön ja puron paljon tietä alempana olevan sijainnin vuoksi.

Runsaiden sateiden vuoksi purossa on parhaillaan aika paljon vettä. Se myös muodostaa laskureitin kahden järven välillä. Puroa katsellessani mietin, että sitä pitkin voisi meloa pienikokoisella kanootilla, jos puroa vähän putsattaisiin. Ainakin puron ympäristöön olisi aika pienellä panostuksella mahdollista tehdä hieno ulkoilureitti, jollaisesta olen kuullut puhuttavankin. Nytkin siellä kulkee polku, josta tosin monikaan ei taida edes tietää. Puroalue on vuosikymmenet virrannut syvässä uomassaan kiinnittämättä sen suuremmin suuren yleisön huomiota.

Puron alkupäässä on yleensä runsaasti roskia ja paikallisten ipanoiden veteen heittämää rojua. Eteenpäin kulkiessa roskia oli yllättävän vähän. Siitäkin huolimatta, että yksi kylän keskeisimmistä kierrätyspaikoista on aivan lähellä. Ehkä kierrätyspaikkaa puron puolelta rajaava verkkoaita pitää irtoroskat paremmin kurissa, vaikka tuuli keräysastioiden ulkopuolelle jätettyjä roskia välillä ympärille riepottaakin.

Kauneinta minusta tuolla puroalueella on sammaloituneet puunrungot ja kivet. Vihreän värin raikkaus korostuu lakastuvien lehtien keskellä syksyisen harmaassa säässä. 

Edelleen ihmettelen, miksi en ole aiemmin älynnyt mennä tutkimaan puroa pidemmälle. Iloisena löydöstäni aion jatkossa käydä säännöllisesti katsomassa, millaiselta siellä eri ajankohtina ja vuodenaikoina näyttää. Runsaslumiseen aikaan ei ehkä ole viisasta kahlata umpihangessa, jotta ei vahingossa uppoa polvia myöten lumen alla virtaavaan veteen. Sen sijaan keväällä voin jo mielessäni nähdä valkovuokkoja ja korvissani kuulla lintujen sirkutusta...

Puutarhan nukkuessa voin siis käydä tankkaamassa voimaa ja väriä sammaleista. Nauttimassa sammalrakkautta.

Mukavaa viikkoa kaikille!

Syksy ja kevät samassa paketissa

Helleborus niger - Vaalea jouluruusu

Ihmisten lailla puutarha valmistautuu syksyllä talveen, mutta myös seuraavaan kasvukauteen. Kasveja katsellessa ja hoitaessa ei tule aina ajatelleeksi, että kukatkin saattavat olla jo lähtövalmiina, vaikka niitä ei ihmissilmä havaitsekaan. 

Oman lukunsa kasvimaailmassa teettää sää, joka ei aina täällä etelärannikollakaan välttämättä tarjoa kasvien vaatimia olosuhteita. Ainakaan sitä kasvien toivomaa lumisuojaa. Kansainvälisen ilmastopaneelin eli IPCC:n mukaan maapallon keskilämpötila on  noussut 1,07 astetta vuosien 1850-1900 ja 2010-2019 välillä. Nykypäästöillä 1,5 asteen lämpenemiseen kuluu aikaa hiukan päälle 8 vuotta. Pitkään kuvittelin, etten itse tule näkemään ilmastomuutoksen pahimpia katastrofeja. Harhaa, sillä sellaisen keskellähän me jo elämme. Kahdeksan vuotta on lyhyt aika minun ja puutarhani näkökulmasta.

Helleborus niger - Vaalea jouluruusu

Vaalea jouluruusu avaa nuppujaan, kuin keväällä konsanaan. Loka-marraskuu onkin ollut poikkeuksellisen lämmin - ja sateinen. Tämä jouluruusu asustaa penkissä, joka on hivenen kallellaan, eikä siinä vesi seiso. Jouluruusun ei siis tarvitse nilkkoja myöten mutavedessä kahlata. Kas, joku ötökkäkin on jouluruusuun eksynyt.

Helleborus 'Double Ellen' - Jouluruusu

Vaaleat jouluruusut olen ostanut minikokoisina halpistaimina 2016. Silloin päätin, että ostan ja istutan jouluruusuja, kunnes löytyy paikka, jossa ne viihtyvät. Sinnikkyys on palkittu. Jouluruusut ovat kotiutuneet, mistä osoituksena rehevä kasvu ja runsas kukinta.

Vaaleiden jouluruusujen kaverina kasvaa kaksi Double Elleniä. Nekin istutin 2016. Olivat ostaessani isokokoisissa ruukuissa, kukkivia ja kaikinpuolin komeita. Annoin niiden olla hetken ruukuissaan, kunnes sitten istutin ne Pikkupuutarhan Kivipenkkiin. 

Toinen Double Ellen kukkii parhaillaan usean kukan voimin. Ei edes pyhäinpäiväviikonlopun yöpakkanen nujertanut Ellenin kukintaa.

Vinca minor 'Illumination' - Pikkutalvio, kirjavalehtinen

Kesällä 2015 Auring*n ihanat/Inkan piha -blogin Inkalta saatu kirjavalehtinen pikkutalvio on pysynyt hyvin hengissä. Illumination ei ole lainkaan niin innokas leviämään, kuin tavallinen pikkutalvio. Inkalta saatu emokasvi on tehnyt jonkinverran uusia lonkeroita, joista yhden pätkän siirsin toiseen penkkiin. Minuun otti yhteyttä Ulla kysyen, olisiko minulla antaa hänen toivomaansa Illuminationia. Hetken mietin, raaskinko ryhtyä vähästä jakamaan toisillekin. Sain kaivettua kivan kokoisen taimen, jonka Ulla sitten minulta nouti. Toivottavasti hän saa sen elämään.

Pyhäinpäivänä puutarhakatselmusta tehdessäni huomasin Illuminationissa nupun, jonka olen ympyröinyt kuvaan punaisella. Tämä on nyt sitten kirjavalehtisen vincani toinen kukka. Ensimmäisen löysin kesällä. Tällaisessa kirjavalehtisessä kasvissa tärkeintä lienee nimenomaan lehtien erilaisuus. En silti pane ollenkaan pahakseni nähdä kasvin kukkivan.

Viola odorata - Tuoksuorvokki

Lappalainen etelässä -blogin Nilalta saatu tuoksuorvokki vähät välittää vuodenajoista. Se kukki keväällä, se kukki kesällä ja se kukkii näköjään syksylläkin. Ehkä minun on kaivettava tuoksuorvokin kasvupaikalla reikä hankeen, jos ja kun lunta tulee. Ihan vain nähdäkseni, kukkiiko tuoksuorvokki kaikessa hulluudessaan myös talvella. Tuskin sentään.

Istutin kaikki Nilan tuomat tuoksuorvokin taimet punakanelin vasemmalle puolelle, joka oli siihen saakka lähinnä mulloksella. Paitsi keväisin, jolloin paikan täyttävät scillat ja helmililjat.  Ensi kesänä olen suunnitellut ottavani tuoksuorvokista jakotaimia istutettavaksi muualle.

Aruncus dioicus - Töyhtöangervo

Vain vähän aikaa sitten leikkasin kaikki töyhtöangervot matalaksi ja syötin ne hakettimen kitaan. Korkeaksi kasvava töyhtöangervo ei ole mitenkään erityisen kaunis talventörröttäjä, sillä syyskylmien ja -sateiden myötä se menee mustanruskeaksi ja lakoontuu maahan limanuljaskaksi. Se kannattaa hakettaa hetkeä ennen lakoontumista, jolloin kone ahmii varret mukavasti. Sitten vain pienempään tilaan mennyt massa takaisin istutusalueelle maatumaan ja matojen ruoaksi.

Ilmeisesti töyhtöangervo ei pitkää lepokautta jaksanut pitää. Ainakin parista paikasta se tunkee jo mullasta keväänpunaisia piippojaan. Niin se on tehnyt joskus aiemminkin. Piippojen kasvu tyrehtyy sään kylmetessä, kunnes taas aktivoituu kevään lämmössä. Töyhtöangervoa ei hevillä hävitetä, eikä kyllä ole tarkoituskaan.

Crocus species Fuscotinctus

Helmililjat kasvattavat vihreitä lehtiä joka syksy. Niiden nuput ovat kuitenkin tallessa mullan sisässä ja kukinnasta pääsee nauttimaan, vaikka jänikset käyvät tasaamassa helmililjavihreyttä useamman kerran talvikauden aikana.

Krookukset olisivat kyllä saaneet pysytellä maan alla kevääseen saakka. Valtaosa niin tekeekin, mutta alapihan kriikunan alla vuodesta 2019 asuneet Fuscotinctukset eivät komentoja kuuntele. Harkitsen, laitanko piippojen päälle matalan verkon, sillä voin hyvin kuvitella pihaan saapuvien jänisten popsivan jokaisen millin tapille. Eli lopetan harkinnan tähän ja heti ehtiessäni käyn taivuttamassa parista virattomaksi jääneestä aitaverkosta kaistaleet krookusten turvaksi.

Colchicum autumnale Waterlily - Syysmyrkkylilja

Tänä syksynä istutin yhden ainokaisen syysmyrkkyliljan. Laitoin sen Syyspenkin etulaitaan, jotta se olisi näytillä ohi kulkiessa. Kas, hänpä on päättänyt herätä runsaan kuukauden kuluttua istutuksesta. 

Mikähän sanoma tällä kuvalla sitten on? No, tietenkin tuo vihreä metallikaari, jonka on tarkoitus kertoa minulle ensi kesänä syysmyrkkyliljojen sijainnin. Haluan nähdä ja seurata, millaisia lehtipehkoja syysmyrkkyliljat alkukesästä kasvattavat. Jotenkin istutuspaikat piti merkata, sillä en minä niitä kaiken muun kasvillisuuden joukosta välttämättä löydä ja tunnista. 

Mietin, miten paikat merkkaisin, että ne löytäisin ja ettei penkistä loistaisi jokin räikeän värinen muovilätkä. Keksin vihdoin napsia kierrätykseen menevästä huonokuntoisesta koristeaverkkoaidasta sopivan pituisia pätkiä, jotka taivutin kaariksi. Vihreinä ne naamioituvat riittävän hyvin ja osoittavat istutuspaikat. Saapa siis nähdä, löydänkö lehtiruusukkeita.

Rhododendron 'Cunningham's White'

Rhodot tekevät nuput jo syksyllä. Aivan pieninä noista pallukoista ei heti erota, onko kyseessä nuppu vai uusien lehtien rypäs. Pian kuitenkin huomaa nupun olevan kyseessä. Maan ollessa vielä sulaa, laitoin rhodojen ympärille metallisia pensastukia. Niihin on helppo kiinnittää pyykkipojilla harsoja varjostamaan ikivihreitä kevätauringon polttavalta ahavalta. Myös mahoniat saivat tuet ympärilleen. Näin osa pensastuista pääsee töihin talven ajaksi, eikä kaikkia tarvitse rahdata kellariin tai muuhun talvisuojaan.

Tiilikaton aikaan meillä ei sisällä kovin helposti kuullut sateen ääniä. Myrskyisemmällä säällä tuuli heitti pisarat ikkunaan ja ikkunalaudoille, jolloin ropinan kyllä kuuli. Peltikattoon vaihtaessamme joku sanoi, että laitoitte sitten meluisan katon. Ehkä peltikattojen materiaali ja rakenne ovat kehittyneet ja välissä on riittävästi villoja, mutta ei uusi kattomme ole lainkaan meluisa. Rankkasateella on ehkä vähän enemmän kohinaa, mutta ei mitenkään haitaksi asti.

 
Pyhäinpäivänä tein töitä tietokoneella työhuoneessa. Selkä ikkunaan päin en huomannut pilvirintaman saapumista ennen, kuin alkoi hurja rummutus. Miljoonat rakeet pomppivat pihalla ja terassilla. Ikkunalaudatkin kolisivat siihen malliin, että ajattelin niihin tulevan isoja lommoja. Humina, ryminä ja rakeiden rummutus kesti hetken aikaa ja sitten se loppui. Onneksi on marraskuu. Kesäkuussa moinen ilmiö ei olisi tuntunut mukavalta.

Sorbus ulleungensis 'Dodong' - Tuurenpihlaja

Marraskuu on täällä etelärannikolla vähän epämääräinen vuodenaika. Ei ole enää syksy, eikä vielä talvi. Säästä riippuen eletään jossain välissä ja odotellaan, kuka mitäkin.

Joka tapauksessa, mukavaa marraskuun jatkoa!