Puutarhaystäväni -kirja

Tulipa generiana Darwin Blushing Appeldoorn

 

Kukka & Kaali -blogi haastoi "kirjoittamaan" Puutarhaystävät -kirjaan. Kiva haaste, johon päätin itsekin osallistua. 

Nimeni / nimimerkkini:

Between

Puutarhani nimi:

Puutarhalla ei ole nimeä, vaikka puutarhuri viettääkin siellä bloginsa mukaisesti Rikkaruohoelämää. Välillä se on puutarha, toisinaan taas alapiha, yläpiha, piha tai tontti riippuen, mistä kohdasta kulloinkin on puhe. Puutarhan eri osioilla sen sijaan on omat nimensä. Löytyy Pikkupuutarha, Kasvimaa, Metsäpuutarha ja lukuisa määrä erinimisiä istutusalueita. Nimet ovat syntyneet alueen muodon, sijainnin ja jonkun kummallisen tarinan kautta.

Juhannusruusu 16.6.2023

Puutarhani syntymäaika:

Talo on valmistunut 1987. Mm. hedelmäpuut ja -pensaat sekä joitakin muita kasveja on istutettu puutarhan alkuvuosina. Aktiivinen puutarhan rakentaminen alkoi käytännössä vasta 2000. 

Tulppaanit ja lemmikit 3.6.2023

Puutarhassani seikkailevat:

Lapset ovat aikuistumisen myötä perustaneet oman kotinsa. Samassa puutarhassa seikkailemistaan jatkavat siis minä kera Ukkokultani ja säännöllisesti myös naapurin Mamis-kissa. Oma Juuso-kissa oli aktiivinen puutarhakaverini vuodesta 2001 vuoteen 2018. Nyt ihanan Juuson tuhkat lepäävät Kotikiven tyvellä Syyspenkin päässä.

Physocarpus opulifolius 'UMNHarpell' - Purppuraheisiangervo

 
Lempivärini puutarhassa:

Vihreän eri sävyt, mutta vaihtelevasti myös monet muut värit. Kivan kasvin löydettyäni istutan sen, vaikka esimerkiksi kukan väri ei ole kaikkein mieluisin. Sen sijaan lehtien muoto tai väri, kasvutapa tahi joku muu ominaisuus kasvissa saattaa ohittaa värin. 

Kevään ja alkukesän sipulikasvien laaja värikirjo on mannaa silmille pitkän talven värittömyyden jälkeen. Keskikesällä punaisen sävyjä löytyy paljon. Loppukesän vähenevässä valossa oranssi ja keltainen tuovat valon ja auringonsäteiden tuntua. Syksyllä taasen voimakkaat ruskavärit ovat mieleisiä.

Yhä enemmän olen kiinnostunut kirjavalehtisistä kasveista. Samoin kasvin syysruska on merkittävä valintaperuste.

Harakankello 30.7.2023

 
Lempityökaluni:

Pistolapio on tärkein ja käytetyin työkaluni. Sen paikka on kesällä puuvajassa ja talvella kellarissa, mutta yhtä hyvin se voisi asustaa varaston ovenpielessä. Siitä se on helpointa ja kätevintä napata mukaansa, sillä suurimmassa osassa puutarhatöistä lapio on oleellinen kumppaani. 

Kakkosuosikki on Gardenan pienet oksasakset ja kolmostilan vie kolmipiikkinen kitkentäkuokka-möyhennin. Ämpäri ja kottikärryt kuuluvat myös työkaluarsenaaliin, jonka tavallisesti puutarhatöissäni kerään kierrokselle mukaan. 

Lempipaikkani puutarhassa:

Lempipaikka riippuu kovasti tilanteesta. Joka vuosi joku tietty kasviryhmä kasvaa ja kukkii tavallista hienommin, jolloin sen luona tulee käytyä ahkerasti kauneutta ihailemassa. Normaali puutarhakierros taasen alkaa joko portaita alas ja sitten vasemmalta kääntyen koko alapihan penkki penkiltä kiertäen ja päätyen viimein yläpihan Pikkupuutarhaan ja sieltä huoltopihalle, jossa ympyrä sulkeutuu. Kiivaimpaan kasvuaikaan kierroksia tulee tehtyä päivässä useampi, milloin mistäkin suunnasta aloittaen. 

Parhaiten viihdyn Puutarhassa jotain tekemässä. Ilman muuta minullakin on hetkiä, jolloin istun pergolan pöydän ääressä ihan vain katselemassa, kuuntelemassa ja miettimässä. Kesäaikaan usein myös ruokaillen ja iltapäiväkahvin merkeissä. 

 
Monet ovat sisustaneet kasvihuoneensa oleskelupaikaksi. Minun pieneen kennokasvariini ei hyötykasvien lomaan riippukeinua tai pikkupöytää kahvimukia varten mahdu. Nippanappa saan itseni ängettyä tomaattien ja kurkkujen väliin pienelle jakkaralle. Kukapa jaksaisi pitkään istua +40 asteen kosteassa mökissä? Montaa sadekuuroa olen ollut kasvarissa paossa. Sateen ropistessa kattoon on rauhoittavaa nyppiä tomaateista varkaita, sitoa pitkiä kurkunversoja ja ihan vain katsella avoimesta ovesta näkyvää harmaata sadeverhoa.

Näistä kukista / kasveista pidän hyvin paljon:

Keväällä kirjopikarililjat ja tarhakylmänkukat ovat vastustamattomia niin paljain silmin kuin kameran kauttakin katsottuina. Kesällä koristeomenoiden kukinta, kärhöt ja ruusupensaat vetävät puoleensa. Syksyllä syyshortensiat kuuluvat lempikasveihini.

Itse asiassa lempikukkieni ja -kasvieni luettelo on loputon. On aivan ihanaa, että jatkuvasti löytyy uusia mielenkiintoisia tuttavuuksia. Jokainen kasvukausi on vanhojen tuttujen tapaamista, mutta myös matka johonkin uuteen.

Vasenrinne 9.6.2023

Näistä puutarhakirjoista pidän:

Hyviä ja hienoja puutarhakirjoja on runsaasti. Kukin on ensimmäisellä silmäyksellä ainutlaatuinen ja mielenkiintoinen. Kunnes tulee uutta luettavaa ja katsottavaa. Vaikea siis nimetä mitään tiettyä puutarhakirjaa.

 
Eniten käytässäni on Puutarhaliiton "Viljelykasvien nimistö" -kirja. Haluan tietää puutarhani kasvien oikeat nimet. Tiedosta on paljon hyötyä ostoksilla taimikaupoissa ja kasvitieteellisissä puutarhoissa vieraillessa. Mielelläni laitan nimet myös ottamiini kuviin. Viimeisin puutarhakirjahankintani on Leena ja Heikki Luodon Kasvikumppanit. Ensiselaamisen perusteella vaikuttaa pätevältä hankinnalta.

Kurgaani 3.6.2023

 
Hauskin puutarhapuuhani:

Moni puutarhapuuha ei itsessään ole hauskaa, mutta sitäkin hauskempaa on lopputuloksen näkeminen. Siksi raskaisiin ja tylsiinkin hommiin tulee tartuttua säännöllisesti. Puutarhatöissä pätee oikein hyvin vanha sanonta "Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää." Valitettavasti esimerkiksi rikkaruohot eivät pelkän ajatuksen voimalla mihinkään katoa. Säännnöllisellä kitkemisellä sen sijaan ne saa pysymään kurissa ja joistakin rikoista pääsee likimain kokonaan. Moni saattaa pitää minua kummallisena kuullessaan suurimpia nautinnon hetkiäni kesällä olevan katsella huollettuja ja kitkettyjä kanttausuria, joita reunustaa juuri leikattu nurmikko.

Ikävin puutarhapuuhani:

Kivituhkakäytävien putsaaminen rikkaruohoista on tylsää ja työlästä. Sitä ei sentään tarvitse joka viikko tehdä, kunhan muutaman kerran kesässä tekee homman huolella. Ilmateitse tulevien rikkojen estäminen on mahdotonta, mutta isommalta urakalta välttyisi, jos jaksaisi ja muistaisi harata käytäviä säännöllisesti. Kuten hautausmailla tehdään.

 
Rentoudun puutarhassani

Useimmiten rentoutumiseen ei tarvita sen kummempia toimia. Kunhan kierrän kaikessa rauhassa katselemassa, mitä millekin kasville kuuluu. Rapsutan multaa nähdäkseni sieltä mahdollisesti nousevan verson, tunnustelen pensaan lehtiä ja tarkkailen leppäkertun kulkua. Välillä nostan katseeni kohti puita ja taivasta seuraten lintujen lentoa ja pilvien kulkua.

 
Rentoutumista on myös hyvän ruoan valmistus pihagrillin ääressä. Kesäaikaan antimia voi hakea omalta kasvimaalta. Kiireetön ateriointi ja kahvihetket Ukkokullan kanssa lempeässä kesäsäässä, rypäleiden kypsyessä pään päällä, on yksinkertaisia nautintoja parhaimmillaan.

Etupiha heinäkuussa 2023

 
Onnistunein asia puutarhassani on

En osaa nimetä jotain tiettyä paikkaa tai kasvia. Ehkä onnistunein asia puutarhassani on se, että kaiken olen omin käsin istuttanut ja tehnyt. Matkalla on ollut lukuisia epäonnistumisia ja kömmähdyksiä, joista kaikista on noustu ja jatkettu matkaa, toivon mukaan myös jotain uutta oppien. Nyt aloittaessani tekisin monet asiat toisin. Kun se ei ole mahdollista, on iloittava onnistumisista ja ylipäätään siitä, että minulla tällainen puutarha on. Kahta samanlaista puutarhaa ei ole olemassa. Jokaisen puutarha on onnistunein puutarha juuri hänelle.

Rosa Hurdal - Norjanruusu kesäkuussa 2023

 
Asia, jonka muuttaisin puutarhassani

Muutaman agressiivisesti leviävän kasvin jättäisin istuttamatta tai ainakin miettisin paikkaa ja istutustapaa huolella, jos nyt saisin päättää. Harmikseni aikanaan minulla ei ollut riittävästi tietoa, mutta sitäkin enemmän intoa laittaa kaikki saamani kasvit maahan. Pois muuttaneelta naapurilta sain pari kottikärryllistä perennoja. Pikkutalvioon ihastuin ja tungin sitä kaikkiin mahdollisiin paikkoihin sillä seurauksella, että sitä myös on kaikissa mahdollisissa paikoissa. Kaivapa kunnolla juurtunut ja kotiutunut pikkutalvio, niin tiedät sen muodostavan tiukkaakin tiukempia juurakoita. Siinä on kasvi, joka leviää tehokkaasti saatuaan yhdenkin verson ulottumaan haluamaansa paikkaan.

Rosa Majalis - Metsäruusu toukokuussa 2023

 
Parin ruusupensaan kohdalla harkitsisin myös kerran jos toisenkin. Metsäruusu tuppaa juurivesojaan metrien päähän. Ainoa pelastus on päästä ajamaan ruohonleikkurilla pensaan ympäri. Vielä parempi jättää istuttamatta kokonaan. Päiväunelmissani pohdin metsäruusun poistamista. Se ei enää lapiolla onnistuisi, vaan työhön tarvittaisiin vähintään pieni popcat. Sellaistakaan ei meidän alapihalle mistään saa tuotua, ellei sitten ilmalaivalla taivaalta pudottaisi. Epäselvää on, kuinka laajalti maata itse ruusupuskan ympäriltä pitäisi kaivaa. Siinä menisi monta paikkaa uusiksi. Taidanpa jatkaa juurivesataistelua.

Valamonruusu on toinen samanlainen tilanvaltaaja. Sen kohdalla havahduin ajoissa huomatessani pensaan versovan naapurin puolella. Kaivoin puskan pois ja jollain ihmeen tuurilla sain myös sen pitkälle ulottuvat juuretkin ylös. En nakannut Valamonruusua kompostiin, vaan istutin sen paikkaan, jossa sen leviämistä voi hallita. 

 
Kolmas ja tärkein muutos on, että aitaisin koko tontin kunnon riista-aidalla estääkseni peurojen pääsyn tekemään tuhoja puutarhassani. Valitettavasti tällainen aitaprojekti on monestakin syystä mahdotonta toteuttaa, mutta ainahan sitä saa unelmoida...

Lumikellot 10.4.2023

Unelmieni kevät on

Aikainen ja aurinkoinen. Lumi saisi sulaa sopivasti haihtuen ilman paksuja jääpaakkuja pitkin pihaa. Kevätsateesta sanotaan, että kaikki sataa silloin laariin. Eli keväällä sade on tarpeen luonnolle ja kasveille. Kunhan ei sada päivä toisensa perään, jotta puutarhaihminen pääsee vapaasti tepastelemaan ja toteuttamaan pitkän talven aikana tekemiään suunnitelmia.

Sateenkaari 1.7.2023

 
Unelmieni kesä on

Pitkä, lämmin ja aurinkoinen. Sopivasti sateinen eli ei mitään viikkojen rankkasadeputkia, vaan lempeää ropinaa säännöllisin välein. Mieluummin öisin. Helteitäkin saa olla, kunhan ei niitäkään viikkotolkullla. Vähemmän kovia tuulia. Viime vuosina on ollut useita pitkien hellekausien kesiä, joiden kuivattavaa vaikutusta navakat tuulet ovat tehostaneet. Muutama tällainen kesä on saanut puutarhurin sydämen kipeäksi kuivuudesta kärsiviä kasveja katsellessa.

Villiviini aidalla 27.9.2023

 
Unelmieni syksy on

Pitkään leutoa ja aurinkoista. Yhä lisääntyviä ruskasävyjä. Hidas siirtyminen kesästä syksyn kautta talveen, jolloin puutarhan ehtii valmistaa talvilepoon.

Näkymä työhuoneen ikkunasta 7.1.2024

 
Unelmieni talvi on

Näillä leveyspiireillä asuessa talveen kuuluu lumi ja kylmyys. Asia, jolle ei mitään voi, joten turha sitä on murehtia. Lunta saa tulla kasveja suojaamaan, kunhan sitä tulee kohtuudella. Minulle riittäisi 15-20 cm. Sen saa vielä sopivasti jonnekin mahtumaan hyvin kolattuna. Paukkupakkasista en välitä. -5 olisi ihan hyvä. Satunnaisesti vähän kylmempää, kunhan se sijoittuisi yöhön. Täällä etelärannikolla talvi on viime vuosina tullut yleensä joulun tienoilla, tammikuussakin. Ihan hyvä, jos marras-joulukuun lumettomuus olisi harmaan loskan sijasta kevyttä pikkupakkasta. Maaliskuun alussa talvi voisi vaihtua reilusti ja vikkelästi kevääseen.

Prunus Accolade - Koristekirsikka 20.5.2023

 
Jos vuodessa olisi lisäksi pelakuu,

sijoittaisin sen touko-kesäkuun väliin. Silloin valoisaa aikaa on lähes vuorokauden ympäri ja tekemistä riittäisi kelloon katsomatta. 

Peurat 20.10.2023 vastapäisen naapurin pihalla

 
Haaveilen

peurakannan huomattavasta pienenemisestä alueellamme, jotta ne eivät enää kulkisi pihallamme. 

Pää on tulvillaan monenlaisia haaveita. Jotkut niistä muuttuvat konkreettisiksi, jotkut taasen haihtuvat jälkiä jättämättä. 

Yhdessä viinilasissani on Tommy Tabermannin lause: " Ilman hulluja unelmia, ei synny viisaita päätöksä". Siinäpä oiva ohje.

Paeonia 'Bowl of Beauty' 28.6.2023

 

Tulkaa kaikki muutkin kirjoittamaan omaan Puutarhaystäväni-kirjaanne. Pohjan Puutarhaystävät -kirjaan löydät täältä.
Kiitos Pauliinalle kivasta haasteesta!

Taidetankkaus

 
Loppuvuodesta oli kalenteri sen verran täynnä ohjelmaa, että osa oli väkisinkin siirrettävä vähintäänkin tammikuulle. Muutaman mielenkiintoisen näyttelyn päättyminen lähestyy uhkaavasti, joten niiden pidemmälle siirtäminen olisi tarkoittanut kokemuksen ohittamista.

Minulla on ollut jo muutaman vuoden ajan museokortti, joka on mielestäni oivallinen keksintö. Pääsymaksut ovat nousseet, mikä ei ehkä yksittäisen näyttelyn kannalta ole kynnyskysymys. Mutta useammassa näyttelyssä käyminen tuntuu jo budjetissa. Esimerkiksi Ateneumin normaalin pääsylipun hinta on 22 €, alennuslippu 12 €. Museokorttia vilauttamalla on mahdollista käydä vaikka yhden päivän aikana niin monessa museossa kuin sielu tai kunto sietää. Jos ei jaksa koko näyttelyä kerralla kiertää, voi huoletta palata paremmalla ajalla uudelleen. Tai jos käynti ei ole mieleinen, ei ainakaan rahanmeno harmita.

Jatkoin museokortin voimassaoloaikaa marraskuussa vuodella eteenpäin. Usein on käynyt niin, että museokortin voimassaoloajan päättymisen lähestyessä, sähköpostiin kilahtaa varteenotettava tarjous uusimisesta. Museokortin hankkiminen on lisännyt museo- ja näyttelykäyntejäni. Se on myös madaltanut kynnystä lähteä tutustumaan sellaisiinkin näyttelyihin, jotka eivät ensisilmäyksellä houkuttele. Harvoin olen joutunut pettymään.

 Väriä & valoa - impressionismin perintö -näyttely Ateneumissa on esillä 25.2.2024 saakka. Siispä suunnistin Ateneumiin ehtiäkseni nähdä näyttelyn ja mielellään ennen viimeisiä päiviä. Silloin kaikki mattimyöhäiset ryntäävät taiteen pariin, joka monesti on johtanut jonoihin.

Keskiviikkona Ateneumissa oli tilaa kierrellä ja katsella rauhassa. Tosin arkipäivä on muutenkin viikonloppuja väljempi. 

Kuvasin satunnaisesti joitakin maalauksia. Valintaperusteena oli lähinnä se, onko taulu kuvattavissa ilman edessä seisovia ihmisiä. Ateneumissa ei salamavalon käyttö ole luvallista, kuten ei useimmissa muissakaan museoissa ja taidenäyttelyissä. Varsin hämäristä olosuhteista huolimatta kamerani onnistui aika hyvin tallentamaan maalauksia. En ottanut laajempia näkymiä, koska saleissa käyskenteli muitakin ihmisiä.

Claude Monet: Jäiden lähtö Seinestä, 1880

Claude Monet'n maalaus Impressio, auringonnousu (1872) antoi nimen  koko taidesuuntaukselle. Kyseinen maalaus ei ole kuvassa, mutta impressionistinen tyyli on hyvin nähtävissä.

Lähde: Wikipedia
Impressionismi (ransk. impressionnisme) oli taidesuuntaus, joka vaikutti 1860-luvulta 1900-luvun alkuun. Sen ideana oli vangita vaikutelma eli impressio tietystä hetkestä ja jättää sommittelu ja yksityiskohdat toisarvoisiksi.

Impressionismi syntyi Pariisissa Ranskassa, missä luonnon valosta ja värien vaihtelusta kiinnostuneiden nuorten taiteilijoiden ryhmä nousi taidemaailman tietoisuuteen järjestämillään yhteisnäyttelyillä 1870- ja 1880-luvulla. Suuntaus on saanut nimensä Claude Monet’n maalauksesta, jota eräs kriitikko nimitti ”impressionistin” tekemäksi. Impressionistit olivat aikansa taiteessa vallankumouksellisia, sillä he hylkäsivät perinteiset säännöt ja tekniikat. Aluksi impressionistien luonnosmaista tyyliä ei ymmärretty vaan sitä pilkattiin, mutta 1890-lukuun mennessä impressionismista oli jo tullut taiteenostajienkin suosima taidesuuntaus.

Vaikka impressionismin kausi oli lyhyt, impressionistit aiheuttivat taiteessa vallankumouksen. Impressionismi synnytti postimpressionismin ja vapautti koko länsimaisen maalaustaiteen perinteisistä tekniikoista ja suhtautumistavasta kuva-aiheisiin.

Axel Haartman: Intialainen verho, 1911

Usein maalaus miellyttää silmää monestakin syystä. Tämä Axel Haaartmanin maalaus kiinnosti siksi, että taiteilija on nimennyt sen taustalla näkyvän verhon mukaan. Nainen maalauksessa on vapaaherratar Ulrica Fredrika Cedercreutz. Olisiko hän halunnut tulla maalatuksi uudet verhot taustanaan? Vai sisältyykö maalaukseen joku toinen tarina?

Santeri Salokivi: Tyttöjä rannalla, 1916

Santeri Salokivi oli turkulainen taidemaalari (1886-1940), joka vaihtoi nimensä Toivo Alexander Johanssonista Santeri Salokiveksi. Hän maalasi muotokuvia ja maisemakuvia. Meri ja saaristo esiintyvät usein hänen teoksissaan.

Alfred Sisley: Louveciennes lumessa, 1878

Luulin Alfed Sisleyn olevan britti, mutta hän syntyi ja eli valtaosan elämästään Ranskassa. Hänen vanhempansa olivat brittejä. 

Pohdin, missä päin Ranskaa sijaitsee maalauksen nimessä esiintyvä Louveciennes. Netistähän sekin tieto löytyi eli se sijaitsee Pariisin läntisellä esikaupunkialueella. Näkymää katsoessa voisi sen kuvitella olevan vaikka tammikuisesta Porvoosta.

Pekka Halonen: Veden noutaja, 1911

Pekka Halosen Veden noutaja esittää hänen vanhinta tytärtään, maalauksen aikaan 13-vuotiasta Annia. Ateneum sai kokoelmiinsa maalauksen 2017 yksityiseltä lahjoittajalta. Halosen maalauksissa on usein ihmisiä, etenkin töidensä äärellä. Maalaus kiinnitti huomiota valoisuutensa vuoksi. Halosen tyyli on helposti tunnistettavissa.

Näyttelyyn on koottu useita kansainvälisiä huippunimiä: Claude Monet, August Renoir, Alfred Sisley, Camille Pisarro, Alfred William Finch, Paul Signac ja Theo van Rysselberghe. 

Kotimaisista taiteilijoista esillä ovat mm: Alvar Cawén, Antti Favén, Magnus Enckell, Pekka Halonen, Ellen Thesleff, Verner Thóme, Yrjö Ollilla, Tyko Sallinen ja Wilho Sjöström.

 

Ellen Thesleff: Ihmisiä luonnossa, 1911

Claude Monet: Kevät Givernyssä, 1890

Alfred William Finch: Auringonlaskun maisema, 1892

Brittiläisten vanhempien Belgiassa syntynyt poika Alfred William Finch (1854 –1930) on ollut tuottelias taidemaalari. Näyttelyssä oli useita hänen maalauksiaan. Finch tuli Suomeen 1897 Iris-tehtaan taiteelliseksi johtajaksi. Finch lukeutui uusimpressionistehin, vaikkakin Suomeen hän tuli keraamikkona. 

Finchin Auringonlaskun maisema on tyypillinen uusimpressionistinen teos, jossa värit on maalattu kankaalle sekoittamattomina täplinä. Katsojan silmä muodostaa täplistä kokonaisuuden.

Yksityiskohta Alfred William Finchin maalauksesta

Pointillismi eli pistemaalaus tai täplämaalaus erottuu hyvin kauempaakin. Läheltä katsoessa huomaa, kuinka pieniä pisteitä on laitettu kankaalle vieri viereen. Taiteilija on varmasti astellut maalatessaan taulunsa edessä suuntaan jos toiseenkin nähdäkseen toivomansa kokonaisuuden muodostumisen.

Pointillismin keksijänä pidetään Georges Seurat’ta. Muita tunnettuja pointillistejä olivat Paul Signac ja Alfred William Finch. 

Ateneumin alakerran Bistron takaseinän mosaiikkityö

Impressionistit katsottuani kiersin vielä pikaisesti perusnäyttelyn. Sen jälkeen palasin 3. kerroksen uuteen Café Höijeriin. Pieni kahvila oli täynnä ihmisiä, mutta hetken odotettuani minut ohjattiin seinustan pitkälle sohvalle. Café Höijerissä on pöytiintarjoilu.

Tiedoksi kiinnostuneille, että Café Höijer on avoinna vain museolipun ostaneille asiakkaille, koska se sijaitsee näyttelysalien keskellä. Kahvila on avoinna aina samaan aikaan kolmannen kerroksen vaihtuvien näyttelyiden kanssa. Näyttelyiden vaihtovälien aikana kahvila on suljettu teoskuljetusten sekä näyttelyn rakentamisen vuoksi.

Ajatuksena oli käydä katsomassa toinenkin näyttely vähän kauempana Helsingin keskustasta. Kroppa olisi kyllä senkin jaksanut, mutta kauneutta ja kiintoisaa nähtävää on parempi kokea pienempinä annoksina. Onpahan syytä tehdä lähiaikoina uusi retki kulttuurin pariin.

Väriä & Valoa - impressionismin perintö -näyttely kannattaa käydä katsomassa, jos vain suinkin ehtii. Runsas kuukausi vielä aikaa. 

5.4. avautuu Eero Järnefelt -näyttely ja 4.10. Gothic Modern. Houkuttelevia näyttelyitä kumpikin.

Iloisin askelin uuteen arkeen

 
Paukkupakkasten ajoittuminen vuodenvaihteen pyhiin on poikinut monia hyviä asioita. Ihminen ei määräänsä enempää jaksa uppoutua kirjaan vällyjen lämmössä maaten tai kutimien kanssa sohvan nurkassa istuen. Ulkoilu on tietenkin kaikin tavoin virkistävää, mutta kun lumiset maisemat on kuuteen kertaan kameralla ikuistettu, on aika palata lämpimiin sisätiloihin naamaansa sulattelemaan.

Lukemiset ja kutomiset on listattu ja maailmalle kuulutettu. Seuraavaksi pureuduin siemenvaraston inventaarioon. Nyt on sekin tehty. Kummasti niitä siemeniä kertyy, vaikka mitään ei mukamas koskaan osta. Takuuvarmasti törmään tämänkin kevään aikana markettien ja muiden kauppojen siemenhyllyihin. Törmään niin vakavasti, että irti päästäkseni ostoskoriin hyppää taas pussi poikineen. Inventaarilistaa en sentään käsilaukussa viitsi mukanani kuljettaa, joten laadin kännykkään mahdollisuuksien listan. Siis luettelon siemenistä, joita voi ja kannattaa ilman omantunnontuskia kauppojen houkutuksista itselleen ostaa.

Kriittisimmät siemenet eli tomaatit, kurkut ja paprikat jo tilasinkin. Tai sen, mitä tässä vaiheessa löysin. Hyvä siemenkauppa, ExoticGarden on nyt osa Mustilaa. Sinne pyrähdin selaamaan tarjontaa. Kasvihuonekurkuista Cordoba, tomaateista Sungold ja paprikoista Zazu hypähtivät ostoskoriin. No, mukaan tupsahti myös idänunikko Coral Reef, pari pussia punakosmoksia ja samettikukkia. Saahan niitä yleensä marketeistakin, vaan ei välttämättä juuri haluamiaan lajikkeita.

Edelleen jäin kaipaamaan Sherba-kurkkua, Bumble Bee- ja Vilma -tomaattia. Sherbaa ei tunnu olevan kenelläkään. Eikä kullankeltaisia Bumble Bee-tomaatteja. Sen sijaan Vilmaa on tulossa yhteen verkkokauppaan, joten sen tilaukseen palaan jonkun ajan päästä. Vilmaa en ole aiemmin kasvattanut. Sitäkin enemmän olen lukenut siitä myönteisiä kokemuksia, joten toivottavasti onnistun saamaan siemeniä.

Siemenpussit eivät ole kovin halpoja. Varsinkin, kun joissain kurkku- ja tomaattipusseissa saattaa olla 4-6 siementä. 6-7 euroa per siemenpussi tuntuu suolaiselta ja niinpä niitä siemeniä tulee käsiteltyä hellin sormin. Onneksi itävyys on hyvä, joten euroille saa sentään vastinetta.

Loppiaispyhä näyttää olevan kylmin päivä tähän saakka. Keittiön mittarissa oli hiukan ennen aamukymmentä -27 astetta, vaan sitäpä lukemaa en ehtinyt kameralla ikuistamaan. Auringonpaisteesta huolimatta koko pyhä on mennyt yli -20 asteen merkeissä. Arjen saapuessa pakkaset lauhtuvat jopa plussa-asteisiksi. Tosin lauhtuminen on tilapäistä, mutta tulevat pakkaset sentään huomattavasti näitä viime päiviä maltillisempia.

Kalliin sähkön vuoksi on tullut katsottua tarkemmin, miten sitä käyttää. Varaava takka on lämminnyt harva se päivä. Auto on laitettava piuhan päähän esilämmitykseen. Mahtaako se muuten useamman päivän käyttämättömyyden jälkeen edes lähteä liikkeelle?

Risotto pakastimesta löytyneistä suppiksista.

Kahden aikuisen taloudessa ruokaa ei kulu valtavia määriä. Tavallisesti teemme ruokaostokset kerran viikossa. Jotain pienempää saatetaan hakea lähikaupasta, mutta vuosien harjoittelulla ja suunnittelulla olemme oppineet mitoittamaan hankinnat siten, että kertaviikkoinen kauppakäynti riittää hyvin. 

Harvoin sentään käy näin, että edellisestä kauppareissusta ehtii kulua yli kaksi viikkoa. Enemmänkin, sillä kävimme ruokaostoksilla jouluviikon keskiviikkona eli 20.12. Jouluna ruokailijoita oli useampi, vaan olipa myös monenlaista syötävää. 

Joulupöydästä jääneitä ruokia on tuunattu uusiin olomuotoihin. Pakastinta on myös tyhjennetty systemaattisesti. Nyt tuoretarvikkeiden tilanne alkaa olla minimaalinen. Muutama peruna ja porkkana kaapissa edelleen on. Salaatin toki kokoaa yhdestä paprikasta, puolikkaasta purjosta, pätkästä varsiselleriä ja muutamasta retiisistä. Hedelmiä on jäljellä kaksi appelsiinia ja kohta omin avuin kompostiin kävelevä banaani. Nälkää emme ole nähneet. Päinvastoin, maukasta ruokaa on valmistettu päivittäin. Loppiaisviikon jälkeen on palattava ruotuun ja kipaistava puutelistan kanssa ruokakauppaan.

Ystävä toi kylässä käydessään tuliaisena juustoja. Kuten kuvasta näkyy, hyviä olivat, kun jäljellä on enää tyhjät pakkaukset. Pakko on nostaa nämä kaksi juustoa kehujen kera näytille. Saloniemen Juustolan "Työvoitto" -kypsytetty gouda on valmistettu Suomen alkuperäiskarjan luomumaidosta. Kypsytysaika on vähintään 3 kk, mutta yleisemmin 6 kk. Maku oli mukavan voimakas, todella hyvä.

Juustoportin Vuohen Grand Reserve taasen maistui lempeän kermaiselta. Mediatietojen mukaan tämä juusto on palkittu kultamitalilla Tirolissa kansainvälisessä premium-juustojen kilpailussa. Rakenteensa vuoksi Vuohen GR soveltuu hyvin käytettäväksi myös parmesan-juuston tapaan.

Lämmin kiitos ystävälle juustoista ja sitäkin enemmän vierailustasi!

Joulu alkaa olla jälleen muisto vaan. Komeasti kukkineet amaryllisten viimeiset vanat leikkasin maljakoihin. Pitkiksi venyneet varret eivät meinanneet pysyä pystyssä painavine kukintoineen. Muistin laittaa varsien alapäähän kumilenkit, sillä ontot varret rullautuvat maljakon vedessä muuten avonaisiksi.

Joulutähdet ovat edelleen hyvässä kuosissa. En yleensä onnistu pitämään niitä kovin kauaa vehreinä. Vaikka kuinka noudatan kastelu- ym. hoito-ohjeita, alkavat lehdet putoilla. Varsistaan kaljuuntuneina joulutähdet eivät ole kaunista katseltavaa. Pisimpään tällä kertaa on pärjännyt keittiön pöydälle ostamani kaksivärinen joulutähti. Ehkä sijainti on sopiva; ei alla hohkaavaa patteria, eikä vieressä kylmää hohkaavaa ikkunaruutua.

Lämpökompostori on totaalisesti suuttunut. Mittari jämähti nollaan jo joulukuun alussa, eikä se suostu liikahtamaan yhtään mihinkään. Kompostorissa on edelleen täyttötilaa, joten toistaiseksi en rassaa asialla mieltäni. Alaluukku on jäätynyt kiinni, joten en pääse tarkastamaan tilannetta, enkä myöskään tyhjentämään. Massan poistaminen yleensä edesauttaa lämpenemistä, mutta odottakoon. Kansikin jäätyi kiinni. Ukkokulta lämmitti kannen reunoja ja sai pömpelin aukeamaan. Hän käsitteli tiivisteet auton silikoneihin tarkoitetulla aineella, eikä kansi ole sen jälkeen jäätynyt kiinni.

Vieressä seisova, anopin vanha lämpökompostori toimii yleensä jälkikypsyttämispaikkana. Jouduin pari pussillista biojätettä kippaamaan jälkikompostoriin, kunnes Ukkokulta sai pääkompostorin auki. Ohjelmassa on hommata tyhjä kanisteri kadonneet tilalle, jotta pääsen avustamaan kompostimassan käynnistymistä. Yhä korkeammalle kipuava ja enemmän lämpöä antava aurinko ainakin saa kompostorin käyntiin, joten ei tässä mitään hätää ole.

Auringonlaskujen kultaamat puut ovat kaunista katseltavaa.

Loppiainen päättää käytännössä juhlakauden. Kiva palata normiarkeen. Lukuisten pyhien tiimellyksessä tuppasi päivät menemään sekaisin. Nyt aamulla sängystä herättyään ei tarvitse pähkäillä, mikä viikonpäivä on meneillään ja onko syytä rynnätä vauhdilla eteenpäin vai voiko kenties ihan rauhassa nauttia aamupalan päivän uutisia selaillen.

Näin tammikuun alussa tuntuu kuin aikaa olisi mittaamattomasti. Kukin voi jatkaa siitä, mihin edellisen vuoden lopulla jäi. Tai luoda uusia alkuja jos jonkinlaisissa asioissa. En tehnyt ainuttakaan uudenvuoden lupausta, kun niitä ei yleensä kuukautta pidempään edes muista. Vuoden voi aloittaa lupauksittakin avoimin mielin uutta kohti kulkien.

Iloisia askelia ja aatoksia alkaneen vuoden merkeissä kaikille!

Pakkaspäivien peuraneuroosi

 
Hyvin on pysytty hengissä, vaikka iltapäivälehtien lööpit huutavat päivä toisensa jälkeen vaarallisista pakkasista. Ulkona oleminen vaatii tietenkin tavallista enemmän vaatetta ja varustautumista. Takkaakin on lämmitettävä ahkerammin. Joka talvi ei näin pitkää pakkaskautta ainakaan täällä etelässä ole, mutta kyllä suomalaiseen talveen edelleen pakkaset ja lumi kuuluvat.

Meillä mittari seilaa -17℃ ja -21℃ asteen välillä. Auringonpaisteessa sää hiukan lämpenee ja illan pimetessä pakkanen taas kiristyy. Ennusteen mukaan lauhtuminen on jo näköpiirissä. Alkuviikosta saattaa olla jopa plusasteita. Kunpa ei kovin paljon toiseen äärimmäisyyteen menisi, kun kerran eletään vasta tammikuuta. Jatkukoon talvi ilman vesisateita ja jäätiköitä jalankulkijoille.

Auringonlasku 2.1.24 työhuoneen ikkunasta.

 
Ulkoilu kirpeällä pakkasella ei ole ollenkaan niin kamalaa, kuin etukäteen voisi kuvitella. Monta päivää pihassa seisseen auton lämmittäminen tuntui sen verran työläältä, että lähdin kävellen kampaajalle. Toppahousut, paksu takki, lämmin pipo, kunnon jalkineet ja rukkaset päällä töppöstä toisen eteen laittaen vajaan kahden kilometrin matka sujui lämpöisissä merkeissä. Kun ei tuullut, naamakin pysyi sulana.

Lumi ja pakkanen ovat koristaneet maisemat uskomattoman kauniiksi. Kuin postikortissa kävelisi. Muutaman kuvan olen räpsäissyt ikkunasta, mutta eihän sellainen riitä. Yhtenä päivänä tein lähes kahden tunnin kävelyretken kylällä ihan vain maisemia ihaillakseni. Ja tietenkin kuvatakseni näkymiä. Onneksi oli toinen akku mukana, sillä pakkanen kulutti kameran akkua tavallista enemmän.

Peuranjälkiä

Peuroilta taitaa olla ruoka metsissä loppu, kun ne parveilevat turhankin ahkerasti meidän pihalla. Tärkeimmät puut ja pensaat olen suojannut ja muiden ajattelin olevan hangen alla turvassa. Niinpä peurat ovat ryhtyneet syömään tuijia ja marjakuusta. Maljamaisesti kasvava marjakuusi on turvassa sikäli, että suurin osa sen oksista on melko ylhäällä. Alaosan runkoa peurat eivät ole ainakaan toistaiseksi syöneet.

Tuijan oksia on harvennettu tehokkaasti.

Yksittäisten tuijien napostelu harmittaa vähän enemmän ja tonttimme tiestä erottavan aitatuijarivistön järsiminen saa jo höyryn nousemaan päästä. Millä ilveellä korvaan korkeaksi kasvaneesta tuijarivistöstä yksittäisiä koloille syötyjä yksilöitä?

Laitoin verkkoa estämään peurojen pääsyn aivan marjakuusen viereen. Aitatuijia on käytännössä mahdoton suojata millään. 

Yhtenä iltana vilkaisin keittiön ikkunasta ulos. Autojemme vierellä tepasteli kolme isokokoista peuraa ja neljäs oli tulossa tieltä muiden seuraksi. Juoksin ulko-ovelle paukuttamaan käsiäni, millä ei ollut peuroihin minkäänlaista vaikutusta. Crocsit jalassani kipitin sisäänkäyntiin, jolloin peurat lähtivät jolkottamaan laiskasti naapuria kohti. Yksi niistä pysähtyi vähän väliä katsomaan taakseen, tulenko perässä. Ja minähän menin, kunnes peurat siirtyivät metsään.

Peurat tulevat kotitien toisella puolella olevasta metsästä naapurin pihan kautta meidän pihalle. Aiemmin niiden reitti on kulkenut kauemmas tonttimme viereisen avoimen puistoalueen kautta. Nyt lunta on niin paljon, etteivät peurat ilmeisesti tykkää kahlata lumessa. Jäävät mieluummin ruokailemaan meidän pihalle.

Alapihallamme on aita, joka tosin ei korkeudellaan täysin estä peuroja. Sen verran kuitenkin, etteivät ne rauhassa kulkiessaan ole pahemmin aidan yli loikkineet. Sen sijaan yläpihaa on käytännössä mahdoton aidata. Sulan maan aikaan minulla on talon molemmissa päissä kevyitä aitaviritelmiä, joiden tarkoitus on lähinnä ohjata peurojen kulkua puutarhani kannalta vaarattomammille reiteille. Talvisin ylimääräisillä aidoilla ei ole ollut kovin suurta merkitystä. Nyt olen lisännyt viritelmiä, jotta edes olopihan havut säästyisivät.

Pelko siitä, että peurat käyvät syömässä kasvejani, saa minut turhan neuroottiseksi. Yhtenä iltana olin pesemässä hampaita, kun huomasin pesuhuoneen ikkunasta varaston sisäänkäynnin liiketunnistinvalon syttyvän. Niiltä sijoiltani hammastahnat suussa ryntäsin varaston ovelle valmiina huiskimaan vaikka rappuharjalla peurat pois pihalta. Vaan ulkona ei ollutkaan peuraa. Isokokoinen rusakko jähmettyi minut nähdessään lumikasan päälle. Siinä sitten tuijotettiin toisiamme hetken silmästä silmään. Sitten totesin, että rusakko taitaa olla vaiva sieltä pienemmästä päästä, joten loikkikoon rauhassa. Palasin jatkamaan hampaiden pesua. Tosin sydän edelleen yllättävistä liikkeistä pamppaillen.

Aion suihkuttaa tuijia Trico Gardenilla. Kesäaikaan se toimii. Sitä en tiedä, kuinka aine toimii pakkasella, mutta kokeilla täytyy. Kotiloiden ja jänisten kanssa olen tottunut elämään. Ne aiheuttavat haittaa, mutta ei kuitenkaan mittavassa määrin. Jänisten aiheuttamilta tuhoilta on kohtalaisen helppo suojautua, rahallisestikin. Peurojen torjuminen kotipihalta on jo huomattavasti vaikeampi toimenpide, puhumattakaan taloudellisista panostuksista. Surullista, jos vuosien työ ja raha istutuksiin menee jatkuvasti lisääntyvien peurojen kitusiin.

Metsäneläimillä on tällaisina kovina talvina vaikeaa.Toivoisin kuitenkin, etteivät ihmiset kanna ruokaa peuroille metsän reunaan, kuten täällä tapahtuu. Peurakanta on suuri ilman ihmisen apuakin. Eläinmaailmassa tasapaino pysyy paremmin, kun ihminen ei siihen liiaksi puutu.

Valkohäntäkauris (eli valkohäntäpeura) on vieraslaji. Havainnot voi ilmoittaa Vieraslajit.fi -sivustolta löytyvällä lomakkeella. Minulle ei selvinnyt, onko havainnoista jotain hyötyä ja mitä. Ehkä jollain alueella lisääntynyt kanta johtaa useampiiin kaatolupiin?

Mitä lie tinttejä vaahterassa? Tunnistus ei onnistunut kiikarillakaan.

 Nautitaan näistä postikorttimaisemista. Hyvää loppiaista kaikille!