Mikälie kesäflunssa...

Kimppuuni iski rankka kesäflunssa. Ei nuhaa eikä yskää, vaan jokaisen lihaksen ja nivelen kolotus, päänsärky, yöllä kuin karvoja kurkussa ja kuume, joka nousi ja laski päätellen siitä, että välillä palelsi horkassa ja välillä kylvin hiessä. Olo on nyt todella vetämätön ja siihen vielä sekoittuu harmitusta, ettei pääse pihalle jatkamaan jo aloitettuja projekteja. Pohdin jo, että olinko saanut myyräkuumeen touhutessani parin päivän ajan tuolla mullan kanssa. Ei sentään, myyräkuumeen itäminen kestää pari-kolme viikkoa ja oireet voivat olla todella rankat. Minuun kun flunssat tarttuvat erittäin harvoin ja kestävät todella lyhyen aikaa. Nyt sitten piti tulla kesken parasta kesää.

No, siitä parhaasta kesäajasta voidaan tietenkin olla montaa mieltä. Meillä päin vettä on tullut usein ja runsaasti. Vettä tuli niin lauantaina kuin eilenkin. Ja yöllä ihan kaatamalla. Ihan pieni sade ei meille sisälle kuulu, mutta moiseen kohinaan olisi herännyt unisempikin tyyppi. Pihalla kaikki on todella märkää ja sade on hakannut kukat pitkin maata. Jopa sisääntuloterassilla roikkuvat riippabegoniat ovat sateen hakkaamat, vaikka katos suojaakin niitä melko hyvin. Puutarhassa pitäisi kulkea saappaat jalassa ja sadetakki yllä, koska sinne tänne sateen hakkaamat pensaat kastelevat ohikulkijan tehokkaasti ja maa litisee märkyyttään. Jo kesäkuu oli sateinen eikä tämä heinäkuu näytä paljon sen paremmaksi muodostuvan. Ihan hirveästi en helteitä kaipaa, mutta viime päivien kaltaiset rankkasateet kyllä haittaavat ulkona olemista ja puutarhassa puuhaamista.

Ruusuangervo nupulla - kuin pieniä tähtiä

...ja auenneet Ruusuangervon nuput.

Pinkki Sormustinkukka.

Valkoinen Sormustinkukka.

Ukkokulta lähti tutustumaan ruohonleikkuritarjontaan. Tuota vanhaa vempainta kun ei useista yrityksistä huolimatta näytä saavan kuntoon. Ikää sillä on runsas viisi vuotta, mikä ei minusta ole laisinkaan niin yksinkertaisen mekaniikan hajoamisajankohta. Kummallista, miten kaikki nykyvehkeet kestävät entistä vähemmän aikaa. Oli sitten kyse jääkaapista, mikrouunista tai ruohonleikkurista, aina pitää olla korjaamassa tai uutta hankkimassa. Myös ulkoinen kovalevy sanoi sopimuksensa irti ja nyt valokuvani ovat vain yhdessä paikassa tallessa. Toivoa sopii, että tämä tietokoneeni pysyy toimintakuntoisena.

Olikos tämä pillike?

Selkä vähemmän notkeana

Vasen rinne työn alla

Eräs sukulaiseni tapaa sanoa, ettei lapselle ja hullulle parane näyttää keskeneräistä työtä. Sen verran työläästä projektista on kuitenkin kyse, että otan riskin ja kehun jo tässä vaiheessa vihdoin käynnistynyttä Vasemman rinteen kunnostusta. Kaksi päivää olen nyt seisonut vuoroin mullassa vuoroin murkkupesässä ja kaivanut, kaivanut, kaivanut. Eilisiltana ei meinannut unikaan millään tulla, kun silmissä vilisi juurenpaloja toinen toisensa perään. Aina silmät ummistaessani seisoin rinteessä kiskomassa pitkääkin pidempää juurta, jonka päätä en millään meinannut tavoittaa. 

Putsattuja kukkia matkalla väliaikaiseen varastoon.

Rinteessä kasvoi Vuorenkilpeä, Sammalleimua, Maksaruohoa, Sulkaneilikkaa, Elokuunasteria (jostain rinteeseen levinnyt) ja lukematon määrä pieniä sipulikasveja. Ja kaikkien näiden kasvien joukossa juurensa Kiinaan ulottanutta Puna-apilaa, Ahomansikkaa ja heinää sekä vähemmässä määrin muita rikkaruohoja.

Aloitin kunnostuksen kaivamalla lapiollisen kerrallaan ja tutkien, mitä tuo annos kulloinkin sisälsi. Isommat ryppäät hyödynnettäviä kasveja pyrin putsaamaan rikkaruohoista ja siirsin vateihin, sankoihin ja muihin väliaikaisiin säilytyspaikkoihin. Jossain välissä Ukkokulta käväisi kysymässä, miten erotan rikkaruohot ja hyötykasvit toisistaan, varsinkin kun katselukulma oli lähinnä juurien suunnasta. Harjoitus tekee mestarin tässäkin asiassa, tai ainakin mestarioppilaan. Varmaan alkuun lensi kottikärryihin jotain hyödyllistäkin, mutta olen minä ennenkin meidän pihassa perennoja silmäillyt juuripuolelta. Kaivamisen loppuvaiheessa eilisiltana alkoi tuntua tyystin samalta, lensikö Sammalleimua rikkakasvien joukkoon. Ajatus liikkui lähinnä siinä, saisinko pahimman kaivuhomman valmiiksi ennen vuorokauden vaihtumista. No, sainhan minä.

Onneksi eilen oli kohtalaisen hyvä ilma kaivamiseen ja kärräämiseen. Välillä aurinko paistoi lämpimästi, välillä se viihtyi pitkäänkin pilvien takana. Ei kuitenkaan ollut helteisen kuumaa ja pieni tuulenvire silloin tällöin piristi kummasti. Onneksi ei myöskään satanut ja näin saatoimme syödä ja kahvitella ulkona. Ukkokulta huolehti muonituspuolesta ja saatoin siirtyä ruokintapisteeseen vain kädet pesemällä. Sisällä syöminen olisi vaatinut mittavan pesu-urakan ja vaatteiden vaihdon ja se taas olisi kenties johtanut väsähtämiseen sekä urakan siirtymiseen. Oikein kunnolla multaiset jalat ja käsivarsiin listityt itikat pitävät työmotivaatiota kummasti yllä; urakka kerralla kuntoon ja sitten suihkuun. Ihanaa ja ah, niin hyvä olo!

Joku lukija saattaa jo kärsimättömänä odottaa selitystä tuon ensimmäisessä kuvassa näkyvän maton tarkoituksesta multaisessa rinteessä. Näitä mattoja on aikoinaan ollut kaksi samanlaista, mutta toisen olen kaiketi hävittänyt jo aikoja sitten. Matto ei ole niin hyväkuntoinen, kuin kuvasta saattaisi kuvitella. Loimilangat ovat niin haperoa materiaalia, että katkeilivat jo muutaman viikon käytön jälkeen. Imuroidessa irtonaisia loimilangan pätkiä pölisi ja mattoon ilmestyi sormien mentäviä rakoja. Pesin matot ja pakkasin kellariin, jonne meillä tuppaa hautautumaan ylen määrin kaikenlaista turhaakin turhempaa tavaraa sillä ajatuksella, että sitä saattaa joskus johonkin tarvita. Valitettavasti surkeita mattoja ei tällä kertaa kellarin aarteistosta enempää löytynyt. Niille olisi ollut nyt ihan todellinen tarve.

Suurenmoisen puutarhan ihan omin käsin itselleen rakentanut ystäväni on upottanut kaikki käytöstä poistetut mattonsa puutarhan multiin. Eikä sitä kyllä kukaan uskoisi, kun noita hänen upeita perennapenkkejään ja istutusalueitaan pääsee ihailemaan. Räsymatot toimivat maanrakennuskankaana, suodatinkankaana ja maatuvat vähitellen multaan siinä kuin jokin kaupasta varta vasten hankittu materiaali. Koska käytettävissä ei tällä kertaa ole kuin tuo yksi matto, pitänee pysytellä ihan kaupan tavarassa. Yläosaan, aroniapensaiden alle ajattelin kyllä tyhjentää lehtikeräystä odottavat sanomalehdet ja niiden päälle vielä oksahaketta. Aivan varmasti rinteen multaan jäljelle jää lukuisa määrä rikkakasvien juurenpaloja ja toki ahomansikkaa luikertelee pensaiden toiselta puolelta, vaikka miten putsaisin ympäristöäkin. Niitä on kuitenkin helppo napsia yksitellen, kunhan muistaa tehdä sen säännöllisesti ja vieraan kasvin ollessa vielä pieni.

Laitoin portaiden vierestä pois kaivetut Vuorenkilvet männyn vierelle. Leikkasin suodatinkankaaseen pienet viillot ja niiden kautta tungin Vuorenkilvet multaan. Vaikka ne kuvassa näyttävät kärsineiltä, uskon suurimman osan virkoavan ja juurtuvan uuteen paikkaan. Tätä menetelmää olen käyttänyt aiemminkin ja hyväksi havainnut. Tietenkin aion peittää suodatinkankaan mullalla. Kysymys lienee, miten saan mullan pysymään rinteessä, suodatinkankaan päällä? Rinteestä löytyi sinne aikoinaan kätkettyjä kivenmurikoita, jotka saavat palata tukemaan rinteen multaa, kunhan pääsen niin pitkälle.

Tänään rinne saa levätä - ja minä myös. Selkä oli aamulla joltisenkin jäykkä, mutta näyttää päivän mittaan vetristyvän. Jaloissa on mustelmia ja nirhaumia. Yksi iso kivi vieri suoraan nilkkaan ja kuori vähän nahkaa ohikulkiessaan. Kokonainen leegio erilaisia ötököitä kävi minua maistelemassa ja niitä tuli multaisilla hanskoilla läiskittyä iho punaisen läiskikkääksi. Lisäksi ulkona sataa tasaisin väliajoin kaatamalla. Suurin syy tähän lepopäivään on kuitenkin Pojan syntymäpäivä, joka tosin on vasta huomenna, mutta hän tulee Ukkokullan seuraksi saunomaan ja siinä ohessa ajattelimme keittää kakkukahvit. Vasemman rinteen tarina siis jatkuu...

Pullataikinan kohoamista eilen aamulla odotellessani lueskelin kirjastosta lainaamaani kärhökirjaa. Löysin lukuisia uusia mahdollisuuksia istuttaa kärhöjä omaan puutarhaani. Onhan noita kärhöjä tullut vuosien mittaan muutama istutettua, mutta vasta tämän kirjan luettuani tajusin, miksen ollut niiden kanssa onnistunut. Aina olen laittanut hankkimani kärhöt talon seinustalle ja se ei hyvä paikka olekaan. 

Kasvi ei saa riittävästi vettä ja usein myös sen arka tyvi jää paljaaksi. Pari vuotta sitten älysin kokeilla muitakin paikkoja ja istutin Alppikärhön ja Jalokärhö ´Ville de Lyonin´  pikkupuutarhan köynnöskaaren juureen, jossa kasvaa myös Kevätkaihonkukkaa ja Pikkutalviota sekä Vuorimänty. Se on osoittautunut sopivaksi omille kärhöilleni, jotka kumpikin kasvaa, kukkii ja voi hyvin. Kirjan lukeminen keskeytyi pullataikinan vyöryessä kulhon reunojen yli ja kiirehdin leipomaan korvapuusteja tulevien kahvihetkien seuraksi. Niin jäivät kärhöt kuitenkin päähän pyörimään, että toista korvaripötköä täyttäessäni unohdin tyystin kanelin. Kuvassa oikealla olevat ovat siksi vähän vaaleampia ja enemmän eri makuisia.

Sammalruusu on aukaissut nuppunsa nyt kun muut pensasruusuni ovat jo kukkineet tai parhaillaan lopettamassa. Ensin aloitti Juhannusruusu, sitä seurasi Metsäruusu ja pian myös Punalehtiruusu. Hansaruusu on kukkinut pisimpään ja todennäköisesti avaa muutaman kukan vielä Sammalruusun jälkeenkin. Vahvasti näyttää siltä, että tapani on omaksua kaikki yksioikoisimmat ohjeet kirjoista. Tästä esimerkkinä on ajatus, ettei pensasruusuja tarvitse liiemmin leikata. Kun tässä ihmettelin Hansaruusun kaatumista sadekuuroissa juuri parhaan kukinnan aikaan, löysin ruusukirjasta kohdan, jossa mainittiin Hansaruusun tarvitsevan pitkäksi hujopiksi kasvettuaan uudistusta. Niinpä siis kevään korvalla napsin osan noista hujopeista matalammiksi, jolloin toivon mukaan saan tuuheutta, tanakkuutta ja kauneutta uudistuneessa paketissa.

Ja Tornionlaaksonruusun olen tyystin unohtanut. Se kun majailee omenapuiden takana, aivan tontin perällä, jonne en kiireissäni ole ehtinyt. Nuppuja siinä kyllä viime käynnillä oli eli täytynee käydä päivittämässä tilanne. 

Kovasti nyt surraan käsillä olevan kesän koleutta ja kosteutta. Eiköhän tämä ole enemmänkin sellainen normikesä; parina edellisenä vuotena olemme saaneet nauttia helteisistä ja aurinkoisista kesäilmoista, joiden jälkeen tällainen vajaan 20 asteen lämpö tuntuu entistäkin kalseammalta. Vettä on kyllä satanut tavallista enemmän, etenkin kesäkuussa. Hesarissa oli kirjoitus ihmisten suurista odotuksista kesän sään suhteen. Kun suuria odotetaan, seuraa iso pettymys, jos nuo odotukset eivät täytykään. Pitäisi opetella suhtautumaan realistisesti ja ajattelemaan positiivisesti. Ymmärrän kyllä, ettei se ihan helppoa ole; Suomen kesä kun on muutenkin kohtuuttoman lyhyt - minun mielestäni.

Kesän sato alkaa vähitellen kypsyä. Raparperia on korjattu jo viikkoja ja nyt on punaherukoiden väri muuttumassa yhä punaisemmaksi. Mustikastakin on tulossa hyvä sato, joten lähiaikoina suunnataan saappaat jalassa ämpäri kädessä keikkuen metsää kohti. Onneksi hyttyset ovat vähentyneet, lieneekö syynä viileys - tiedä häntä.

Mustaherukkaa meillä on vain yksi pensas ja sekin kituu. Mustaherukkkapensaisiimme tuli jo vuosia sitten äkämäpunkki ja olen hävittänyt yhtä lukuunottamatta muut pensaat. Nyt näyttää olevan tuon viimeisenkin päivät luetut ja tilalle täytyy hankkia jokin kestävämpi lajike.

Punaherukat maistuvat räkäteille, eikä sellaista pelotinta taida ollakaan, joka pitäisi linnut poissa marjojen kimpusta. Siiman varassa pyörivät romput (käytöstä poistetut cd- tai dvd-levykkeet) saavat räkätit hiukan varovaisemmiksi, mutta aina joku lintu uskaltautuu napsimaan kypsyviä marjoja.

Huvitus kypsyy

Omenasadosta näyttää tulevan runsas. Hyvä, sillä viime vuonna Huvituksessa taisi olla peräti neljä omenaa ja Punakanelissa muutama enemmän. Emme siis juhlineet oman puutarhan hedelmillä puhumattakaan lämpimäisestä omenapiiraasta vaniljajäätelön kera. Omenapuissa oli ainakin kirvoja kukinta-aikaan runsaasti ja aiempina vuosina Åkeröta on vaivannut omenarupi ja sen seurauksena muumiotauti. Tarkoitukseni oli keväällä ruiskuttaa omenapuita, mutta taas jäi tekemättä. En ole kovin innostunut minkäänlaisiin myrkkyihin ja muutenkin toivoisin oman sadon hoituvan ilman erilaisia kommervenkkejä. Ilmeisesti se ei ole mahdollista.

Valkeakuulaassa mielenkiintoinen muoto

Muistan, kuinka ensimmäisen kerran kävin aamulla poimimassa oman puutarhan omenoita hameen helmaan. Se tuntui juhlalliselta, koskaan aiemmin en ole asunut paikassa, jossa olisi omassa puutarhassa omenapuita. Lapsena ja nuorena kierreltiin naapurustossa kyselemässä, myisikö joku runsaasta sadostaan kilon tai pari. Aina joku myi ja joskus joku antoi jopa ilmaiseksi poimia maahan pudonneita hedelmiä. Vaan on se ihan erikoisen upea juttu kävellä kasteisella nurmikolla keräämässä kypsiä omenoita ihan vain siinä hetkessä syötäväksi.

Pionien aika ei pitkään kestä ja sade lyhensi sitä tänäkin vuonna. Nuppuja on vielä aukeamatta ja isoja kukkiakin yhä notkistamassa korkeaa vartta. Tämän kuvan runsaudesta olen jo leikannut useita varisevia kukintoja pois ja näkymä on varjo vain. Hetken hurmasta huolimatta tätä näkymää jaksaa joka vuosi odottaa ja kukinnan jälkeen hartaudella muistella. Miten sitä tuntuukin, että tänä vuonna  kukinta olisi ollut tavallistakin komeampi.

Arvaapa kuinka iloinen oisin
jos pionin lehdellä asua voisin!
Vaaleanpunaiset pionipilvet
soutaisi kattoni yllä,
saisin taivaan tuoksua hengittää,
tuntisin, miten leviää
suojaksi pionin kukka.
Arvaa nauttisinko? -Kyllä!

Lena Anderson 

(suomentanut Hannele Huovi)

  

Etana, etana, näytä sarves...

Sunnuntai-iltana satuin vain vilkaisemaan kasvimaalla ollessani sivulle ja mitä näinkään: kotiloita, etanoita, joka ikisella lehdellä ja korrella. Kyllä meni kylmät väreet selkäpiitä pitkin, kun ajattelin niiden olevan vain parin metrin päässä tontistamme. Siis kunnan puolella, mutta kuinka paljon niitä jo vaeltaakaan minun puskissani. Toki olen huomannut, että tänä vuonna etanoita on runsaasti - niin kuin kaikkia muitakin ötököitä. Jostain olen lukenut lyhyeksi leikatun nurmikon vaikuttavan estävästi tai ainakin hidastavasti etanoiden liikkumiseen. Ehkä sen vuoksi nuo limanuljaskat eivät vielä ole valloittaneet näkyvästi kukkamaitani. Pitäisikö mennä niittämään tuota kunnan pusikkoa; nokkosia, horsmia ja mitä lie heiniä? Tai ei sittenkään, jos pitkä heinikko pitää etanat ja kotilot varmemmin poissa minun maaltani.

Ja jollei etanoista synny riittävästi epämukavia väristyksiä, tässä joitakin kirvoja lisäksi. 
Oi, aurinko, kuinka kaipaankaan kuivattavaa vaikutustasi!

Kosteaa kuin viidakossa

Meillä ei ole kosteusmittaria, mutta ilmassa on kosteutta taatusti 80 %:n hujakoilla. Koko päivänä ei aurinko ole paistanut kunnolla vaan harmaa pilvipeite on täyttänyt taivaan. Ukkosta on ennustettu kaikissa uutisissa ja netin sääsivustoilla. Jyrinääkään ei meidän seudulla ole kuulunut ja vettäkin tuli vain pieni rutistus. En ole viitsinyt aloittaa puutarhapäivitystä, koska maailma on kaiken aikaa ollut sen näköinen, että kohta rytisee. Ja kun ukkonen meillä rytisee, netti on paras sulkea välttyäkseen suuremmilta vahingoilta. Mutta kun sitä ukkosta ei lupauksista huolimatta ole kuulunut, en voinut vastustaa kiusausta pieneen postaukseen.

Tuon kuvan pionin ostin kaksi vuotta sitten Taivassalon Pionien kodista, mutta nyt en löydä puutarhapäiväkirjastani nimeä ja hankintapäivää. Hämärästi muistelen nimeksi "Jan van Leeuwen". Samalla kertaa ostin kaksi muutakin, jotka ovat vielä nupussa. Noita pionejani ihastellessani on syntynyt ajatus uudesta pionipenkistä täysin aurinkoisessa paikassa. Nyt pionini ovat vain osan ajasta auringossa ja muut kasvit niiden toisella sivulla ovat vuosien mittaan kasvaneet niin suuriksi, että pionien tukeminen on hiukan työlästä. Tänä vuonna niin pionien kuin muidenkin kukkien varret ovat venähtäneet tavattoman korkeiksi ja perinteiset kukkatukeni ovat osoittautuneet hieman liian mataliksi. Kävin jo ostamassa muutaman tuen lisää, mutta eivät riittäneet, kun marjapensaatkin lykkäävät kypsyvistä marjoista painavia oksia maata kohti.

Ehkäpä te lukijani havaitsette tuon ihanan pionin tuoksun, joka tuntuu leijuvan jopa kuvasta ympärillemme. Poimin jo muutaman kukan sisälle maljakkoon ja taidan hakea vielä toisen mokoman keittiöönkin. Nuo kukinnot ovat niin suuria ja painavia, että eilinen vesisade on saanut pionit nuokkumaan tuennasta huolimatta. Kun pionejani ei pääse ihailemaan joka puolelta, voin huoletta poimia taka-alalle jääviä iltasellekin ihailtaviksi. Vienpä muutaman myös äidilleni huomenna vanhempieni luo mennessäni. 

Heinäkuu on meidän perheessä merkkipäiväkuu. On syntymäpäiviä ja nimipäiviä, naistenviikkokin, jolloin moni ystäväni ansaitsee postikortin. Tuota ukkosta päivällä odottaessani askartelin taas onnittelukortteja ja laitoin niitä postimerkkiä vaille valmiiksi. Niin paljon tuttuja suomalaisia naisnimiä sijoittuu naistenviikolle, että varmaan monelle löytyy sieltä ystäviä ja sukulaisia. On Saria, Markettaa, Hannaa, Leenaa, Kirsiä. Ja heinäkuun lopulla vielä Asta ja Helena. Siinä välissä Heidi ja Unikeonpäivä sekä 25.7. Jaakko, josta luin seuraavan jutun:

JAAKKO HEITTÄÄ KYLMÄN KIVEN

Vanhan viisauden mukaan uimavedet alkavat kylmetä Jaakon päivänä 25. heinäkuuta. Siinä on pieni totuuden hiven, toisin kuin useimmissa sääaiheisissa sanonnoissa. Yleensä sää muuttuu elokuun alussa vaihtelevammaksi ja epävakaisemmaksi. Veden lämpötila vaihtuu kuitenkin ilmaa hitaammin. Vuonna 1753 Suomessa tehtiin almanakkauudistus, jolloin siirryttiin 11 päivää eteenpäin ajassa. Ennen uudistusta Jaakon päivää vietettiin siis 5. elokuuta, jolloin sanonnan manaus kylmenevistä vesistä oli paremmin kohdallaan.

Eli jatketaan siis heinäkuu loppuun ilman sen kummempia syysunelmia.

Näitä Sormustinkukkia meidän puutarhassa nousee nyt siellä täällä. Olisihan se mukavaa, jos niitä kasvaisi samassa penkissä runsaasti, mutta onpahan kesässä mielenkiintoisia yllätyksiä, kun pohtii, mistä sormustimia kulloinkin kukkaan pukkaa. Kolme yksilöä pönöttää aika varjoisassa paikassa talon toisessa päädyssä ja muutama myös Aronia-pensaiden juurella. Tykkäisikö Sormustinkukka kenties pienestä varjosta? Toivooko se itselleen tukea ja suojaa? Tosin kolme yksilöä työnsi itseään ilmoille alapihalle johtavien portaiden välistä ja ne siirsin suosiolla kukkapenkkiin. Olisivat olleet todella avarassa paikassa ja tyystin keskellä ihmisten askeltamista.

Tämä kuvassa oleva yksilö on kyllä hurjan korkea. Täytyypä jossain välissä käydä laskemassa, kuinka monta sormustinta siihen aukeaa. Tuopa nyt väriä muuten vain vihreään kukkapenkkiin. Tosin Jaloangervoissa alkaa olla hiukan väriä, mutta sen sijaan Värililjat ovat vielä aika tiukassa nupussa ja Syysleimuissa ei kaikissa ole edes nuppuja.

Tämän punapäivänkakkaran ostin keväällä markkinoilta. Oli ressukka ainokainen, mutta toivon mukaan runsastuu pikimmiten, sillä niin ihana väripilkku se on omassa kukkapenkissään. Eikä tavallisen päivänkakkaran tapaan kiemurtele sinne tänne tai peräti kaadu maahan makaamaan. 

Ja nyt juuri pälkähti päähäni ajatus, joka pitää heti tähän kirjoittamani eli en todellakaan aina ole oikeassa näiden kasvieni nimien suhteen, joten ilolla otan vastaan korjaavia mielipiteitä ja kommentteja. 

Naapurin pihassa on tällainen pieni kuusi, jossa on kauniit, pehmeät neulaset ja hauskat, lilansiniset kävyt. Vielä en ole ehtinyt etsiä kuuselle nimeä, joten jos joku sen tunnistaa, olen siitä iloinen. Kuusi on tosiaan vielä pieni, mutta ehkä siitä kasvaakin suuren suuri puu. Naapurin kuusenkuvaa katsellessani, olen miettinyt, että pitäisi istuttaa pihamaalle enemmän ikivihreitä havuja. Muitakin kuin tuijaa tai tuiviota. 

Kovin isoksi kasvavia puita en omalle tontille halua, koska ympäristössä on valtavia puita ja metsääkin. Viereinen metsikkö varjostaa jo nyt pihaamme merkittävästi ja toivomme kunnan lähivuosina karsivan sieltä isompia puita. 

Metsikkö on ollut vuosien ajan kovassa käytössä ja sen läpi kulkee useita leveiksi ja koviksi tallaantuneita polkuja. Koska metsikköä ei ole koskaan mitenkään hoidettu, on siellä kaikenlaista puustoa sikinsokin hyvin tiiviisti kasvamassa. Osa puista on lahonnut pystyyn ja osa kaatunut kokonaisina tai latvastaan katkenneina. 

Alkuvuosina täällä asuessamme metsikkö oli hyvin rauhallinen ja kasvilajeiltaan monipuolinen. Lähiseudulle on rakennettu viime vuosina paljon uusia taloja ja metsikkö toimii sekä läpikulkupaikkana että lähiseudun lasten leikkipaikkana ja koirien ulkoilutusalueena. Se ei enää kestä siihen kohdistuvaa rasitusta ja se on alkanut näyttää aika surulliselta. Kissan kanssa metsikössä liikkuessamme tapaamme poimia sieltä läjittäin roskia ja lasinsiruja. Vuosien ajan olemme siivonneet oman tonttimme läheisyydessä olevaa osuutta metsiköstä, mutta nykyisin sillä ei näytä metsän kunnon kannalta olevan enää suurtakaan merkitystä. 

Kunnalla on metsää niin paljon, ettei se pysty mitenkään kaikkea hoitamaan. Meidän metsikköömme kunnalla on suunnitelmissa rakentaa hiekkapintainen kulkuväylä tonttimme toiselle reunalle kunnostettavalle pallokentälle. Vaikka tuo väylä varmasti vähentää rauhaa tontillamme, toivomme sen siistivän metsää enemmän rakennetulle alueelle sopivaksi puistikoksi. 

Sormustinkukan järjestämistä yllätyksistä tuli mieleeni muutama muukin yllätys. Muutama vuosi sitten siirsin naapurin aidan viereen, meidän mattotelineemme taakse Pajuangervoa toiveena, että se ajan kanssa täyttäisi turhan kolosen ja paikan, jolle en ole muuta käyttöä keksinyt. Tehtävänsä tuo pajuangervo on kiitettävästi täyttänyt, mutta tässä päivänä eräänä huomasin, että sieltä juurelta kurkistaa Syreenin taimi. Paikalla, josta pajuangervoa olen tontillemme tuonut, kasvaa myös syreeniä, joten karkulainen on livahtanut muiden mukana. Siirränpä sen jonain hetkenä toisaalle, mutta toistaiseksi seurustelkoot aidanvierustalla. Ja nuo Taponlehdet olen kokeeksi angervojen juurelle tyrkännyt, siellä näyttävät viihtyvän nekin.

Löysin myös kadotetun Nauhuksen alapihan Ruusukivipenkistä. Sinne sen toissakesänä taisin kaivaa ja unohdin luultavasti saman tien. Olen tavannut kirjata uudet istutukset, jotta ne myöhemmin voisin tarvittaessa jostain tarkistaa. Kuinka ollakaan, tämä blogin kirjoittaminen on sekoittanut puutarhapäiväkirjani kasvien kirjaamisen osalta. Toki saatan jostain kasvista kirjoittaa liiankin kanssa, mutta siinä ohella joku toinen saattaa jäädä täysin unholaan. Jopa niin pahasti on käynyt, että olen mennyt istuttamaan uutta kasvia likimain toisen päälle. Vasta myöhemmin olen tajunnut, että näin tulin tuhonneeksi jonkun aiemmin istutetun kasvin, joka ei ole vielä ehtinyt nousta mullan pintaan. Tänä kesänä olen tuohon ongelmaan törmännyt yhden jos toisenkin kerran ja siihen täytyy tehdä parannus. En tiedä, miten muut menettelevät tai tapahtuuko tällaista kenellekään toiselle. Kun lapion kanssa heiluu alituiseen, näyttää tulevan myös haavereita. Mutta tyhmyydessä tehtyjä haavereita täytyy jatkossa välttää, kun siihen kerran on keinonsa. 

Aurinkoinen ja lämmin viikko takana

No, niin. Terassit ja patiot on vihdoin öljytty. Kerrankin löytyi sopiva ajankohta kaikenlaisen ilmassa lentävän siitepölyn ja siementulvan välissä. Navakka tuuli ja lähes helteisen lämmin auringonpaiste edistivät terassien kuivumista ja lopputulokseen voi olla tyytyväinen. Polvien alle sijoitetusta pehmusteesta huolimatta onnistuin hankkimaan kolhun polveeni kuin myös rystysiini. Suihkussa ollessani hinkkasin polvia ja ihmettelin, kun ei öljytahra millään lähde. Eipä tietenkään, kun tuo tahra oli pyöreä alue, josta nahka oli hiertynyt kokonaan pois. Nyt on polvi kuin pikkutyttönä ikään, polkupyörällä kaatumisen jälkeen ruvella.

Arvaapa kuinka iloinen oisin
jos pionin lehdellä asua voisin!
Vaaleanpunaiset pionipilvet
soutaisi kattoni yllä,
saisin taivaan tuoksua hengittää,
tuntisin, miten leviää
suojaksi pionin kukka.
Arvaa nauttisinko? -Kyllä!

- Lena Anderson - (suomentanut Hannele Huovi)

Puutarhureilta ei ole voinut jäädä huomaamatta, että Pionit ovat avanneet nuppunsa.  Nuo valtavan kokoiset ja painavat kukat avautuvat toinen toisensa jälkeen ihastuttamaan katselijoitaan. Ruusua kutsutaan usein puutarhan kuningattareksi, mutta pioni on kyllä hyvä kakkonen – kruununprinsessa kenties. Pitkään ajattelin, että pioni on jotenkin vaikea kasvi. Etäinen, saavuttamaton tavalliselle pihanrakentajalle. Sitä se ei kuitenkaan ole. Siirtämisestä pioni ei pidä ja sitä olen omieni kohdalla välttänyt. Hyvin nuo ovat kasvaneet ja kukkineet jo yli 20 vuotta. Korkean vartensa ja painavan kukkansa vuoksi pionit vaativat tukemista. Jostain kumman syystä pionien kukinnan aikaan tuppaa tulemaan kaatosateita - ainakin meidän pihalla -  jotka helposti hakkaavat painavat kukinnot maahan, varsinkin, jollei niitä ole tuettu. Pionin nuput ja kukinnotkin keräävät muurahaisia, mutta niistä ei kasville ole haittaa. Elävät sulassa sovussa kiusaamatta toisiaan. Alkuvuosina en raaskinut taittaa ainuttakaan pioninkukkaa maljakkoon, mutta nyttemmin kerään niitä myös sisälle silmieni iloksi. Kukkia on sen verran paljon, ettei muutaman katoamista millään huomaa. Pioni on hyvä poimia maljakkoon hiukan nuppuisena, jolloin se kestää leikkokukkana paremmin. 

Tuuli ja pioni

Tuuli tukisti ruusupuuta,
ravisti raivoisasti.
Puhalsi terälehtiä
pionin poimuille asti.
Raskas punainen kukka
kumartui kohti maata.
Miettien eikö tuuli,
edes hieman hiljetä saata.
Kauan ei jaksaisi enää
pitää pioni puoliaan.
Taittuisi hauras varsi,
poikki menisi kokonaan.

Tuuli tukisti ruusupuuta,
ravisti raivoisasti.
Puhalsi terälehtiä
pionin poimuille asti.
Vielä viimeinen henkäys,
sitten hellitti huokaisten.
Pioni kohotti kasvojaan,
ylös varjosta vilkaisten.
Näki auringon korkealla
pilven lomasta hymyilevän.
Sitä kohti hehkuvin poskin,
nosti kukkansa verevän.

- Seija Silvennoinen -

Säätiedotukset ovat hehkuttaneet tulevaa ukkosilmaa, joka voi olla rajukin. Ainakin vettä on luvassa runsaasti. Täytyy siis tallentaa kirjoitelma, ettei se katoa sinne kuuluisaan bittiavaruuteen. Tapani on kyllä myös sulkea tietokone ja nettiyhteys. Tämän päivän tekniikka on herkkä ukkoselle. Samoin ukkonen on kerran rikkonut lattialämmitystermostaatit, joten nekin lienee paras sulkea. Näin lämpöisellä ei todellakaan lämmitystä tarvita. Pilvet peittävät taivaan ja tuulenvire keinuttaa puita, mutta siitä huolimatta mittarissa on reilusti yli 20 astetta, eikä todellakaan paljaita jalkoja palele. 

Pienen pientä ötökkää Humalan lehdellä.

Kyllä on puutarhassa kaikensorttisia lehtiä ja kokonaisia kasveja vioittavia kirvoja ja muita ötököitä vaikka toisille jakaa. On etanoita ja kuoriaisia ja ties mitä, joiden nimiä en ole ehtinyt etsiä. Daalian lehdet on joku kaveri napostellut suihin parempiin ja kriikunassakin on useita paljaita lehtiruotoja, lehtivihreä on kelvannut lounaaksi jos toiseksikin. Harvinaisen paljon tänä kesänä on tuholaisten aikaansaamia vaurioita. Viikko sitten laitoin nokkosia hautumaan kannelliseen astiaan. Tulollaan on siis sekä lannoitetta että myrkytyslientä. Viikon saa vielä muhia kannen alla ja sitten haisevaa tuotosta laimentamaan ja kasveille jakelemaan. Toivottavasti siitä on jotain iloa.

Puutarhaportti heinäkuun alussa

Portissa kasvavaa Humalaa olisi pitänyt käydä ohjaamassa, jotta se ei alkaisi haittamaan portista alapihalle kulkemista. Vaan en ole ehtinyt. 

Pikkuhomma, mutta kun pitäisi hakea kellarista portaat avuksi. 

Ei ole iso homma tuo portaiden nouto kellarista, mutta kun ne pitäisi kiikuttaa sinne takaisinkin. 

Eikä sekään iso homma ole, mutta kun pitäisi laittaa jotkut läpyskät jalkaan. 

Eipä vaikea tehtävä tuo jalkineiden laittaminen, mutta kun läpyskät on etuovella.

Eihän niiden läpysköiden noutamiseen kauaa mene, mutta kun matkalla osuu vettä kaipaava kukkanen silmään.

Äkkiähän tuon kukan kastelee, kunhan ensin haen kastelukannun.

Mikäs on kastelukannun hakemisessa, mutta kun siellä ei ole vettä.

Piankos kastelukannun täyttää, kunhan ensin käyn avaamassa kaivopumpun.

Eikä sen pumpun avaamisessa mitään vaivaa ole, kunhan ensin laitan läpyskät jalkaan.

Ja ne läpyskäthän oli siellä etuovella eli näin se menee. Yksi tehtävä johtaa toiseen ja kolmanteen ja lopulta se ensimmäinen jää tekemättä.

Vihdoin lämmintä!

Kuvien pienentämisen myötä osa kuvista on kadoksissa.

Vihdoin aurinkoinen ja ihanan lämmin kesäpäivä. Ulkona tarkenee hihattomassa ja ilman sukkia jopa varjossa. Tietoisena urakan hikisyydestä, lähdin kuitenkin heti aamulla pihahommiin. Mielessäni alkoi hahmottua uuden kukkapenkin muoto ja toteutustapa. Siis nurmikkoa pienentämään!

Hieman turhaa kärräämistä oli edessä, sillä nyt oli tarkoitus siirtää viikko aiemmin metsän laitaan kipattu kukkapenkkien rajausmatsku takaisin nurmikolle. Taisi tulla 3-4 kärryllistä tavaraa, ruohoisia multapaakkuja, joita syntyi leventäessäni vanhoja kukkapenkkejä. Hikiseksihän nuo muutamatkin kärrylliset osoittautuivat ja niinpä toteutin osan projektista ja jätin loput myöhempään ajankohtaan. Aikamoinen kekohan siitä muodostui. Kanttasin keon ympärystän pyöreään muotoon ja laitoin kanttauksen pohjalle suodatinkangasta. Sen päälle sain Ukkokullalta käytettyjä kiuaskiviä ja omalta kivienkeräyspaikaltani kärräsin vielä pienempiä kiviä lisäksi, jotta tuohon kanttaukseen ei kuluisi niin paljon kivituhkaa. No, eipä tuota kivituhkaa paljon ollut jäljelläkään. Vajaa kärryllinen eli siltäkin osinkin homma jäi kesken. Peittelin keon kosteilla sanomalehdillä ja päälle viritin ison pressun. Siellä muhikoon jonkin aikaa, kunnes on kunnolla aikaa jatkaa projektia.

Nyt sitten aivonystyrät työskentelemään jatkoideoita. Kivituhkaa on tilattua lisää, jotta saan erotettua kukkapenkin kunnolla nurmikosta. Ja onhan sille kivituhkalle muutakin käyttöä tässä pihassa. Suurinpiirtein tiedän, mitä kukkia penkkiin näin alkuun tulee. Ja kuten jo aiemminkin olen miettinyt – ääneenkin – vasemman rinteen kunnostus lähtee samalla käyntiin. Tai on jo lähtenyt, sillä olen surutta tallustellut rinteessä ahomansikoita syömässä.

Ja nyt on sitten jalkapallon EM-kisatkin käyty ja voittaja löytynyt, joten ehkä tulee mentyä hiukan aikaisemmin nukkumaan.

Välillä kulttuurista nauttimaan

Ukkospilvet Helsingin yllä

Keskiviikkona sain jälleen seurakseni pikkuveljen Siiri-tytön. Olen tavannut antaa Siirille lahjaksi tavaran sijasta erilaisia elämyksiä. Toukokuisen 10-vuotissyntymäpäivänsä kunniaksi annoin liput Ryhmäteatterin Peter Pan -näytelmään ja nyt oli sen aika. Lähdimme Helsinkiin hyvissä ajoin, jotta ehtisimme käydä herkuttelemassa mansikkaleivoksilla. Keskiviikko oli melko lämmin ja aurinkoinen; välillä tuli sadekuuroja, mutta onneksi ei jatkuvaa sadetta. Kauppatorilla meidät yllätti varsinainen ukkoskuuro ja jouduimme pitämään sadetta matkamuistokojujen kupeessa. 

Juhannusruusuja Suomenlinnassa

Suomenlinnan Hyväntoivonlinnake on upea paikka kesäteatterille. Olen aiemmin käynyt katsomassa siellä Veljeni Leijonanmielen ja viime kesänä Siirin kanssa Ronja Ryövärintyttären. Nykyisin teatteritila on katettu, mutta kannattaa varautua lämpimin pukimin. Penkeille on jaettu viltti aina kahta katsojaa kohden. Kävelimme teatterille hissukseen jäätelöä syöden ja muureja katsellen. Ehkä olimme teatterin ovella hiukan liian aikaisin, mutta Siiri halusi jäädä jonottamaan hyvää paikkaa. Välillä ripotteli muutamia sadepisaroita, mutta kylmä ei ollut.

Vanha lastensatu oli sijoitettu nykypäivän Käpylään 1980-luvulla punk-henkisen nuoruuden kokeneen Kultasen pariskunnan perheeseen. Musiikkina käytettiin Pelle Miljoonan tunnettuja biisejä,  mm. Moottoritie on kuuma. Ryhmäteatteri on minusta aina onnistunut yhdistämään näissä kesäteatteriesityksissä lasten ja aikuisten maailman. Tämä Peter Pan oli erityisen onnistunut, sillä samalla kun näyttelijät heittäytyivät sadun maailmaan, he myös saivat aikuiset katselijat kuuntelemaan verratonta vuoropuhelua. Riku Nieminen Peter Panina teki mahtavan suorituksen muita näyttelijöitä lainkaan väheksymättä. Lavasteet, ääni ja valot kruunasivat esityksen. Enempää en kerro, jotta en pilaisi niiden odotuksia, jotka ovat näytelmää menossa katsomaan. Ja jollei lippuja ole vielä hankittu, suosittelen, menkää katsomaan Peter Pan. Ihan millaisella kokoonpanolla tahansa, myös aikuisessa seurassa.

Esityksessä kuvaaminen oli kielletty, mutta teatterin ulkopuolella sain napattua kuvan käsiohjelmaa myyvistä näyttelijöistä

Siiri on ihana lapsi ja hänen kanssaan on helppo ja kiva liikkua. Hän on iloinen, reipas ja kiinnostunut, aktiivinen lapsi. Hän sopeutuu yhteisesti sovittuihin sääntöihin eikä ryntäile kaistapäisesti sinne tänne. Olemme sitten leffassa tai teatterissa, tykkään seurata Siirin reaktioita ja eläytymistä ja usein minua naurattaa Siirin raikas, vatsan pohjasta tuleva nauru. Siiri on myös hyväkäytöksinen tyttö, eikä häntä tosiaankaan tarvitse missään tilanteessa hävetä. Kun omat lapset ovat jo aikuisia, on mukava päästä välillä lapsen maailmaan pikkuveljen Siiri-tytön kanssa.

Karviaiset kypsyvät sateista huolimatta

Kesäkuu on lopuillaan, mutta onneksi ei kesä. Tähän saakka ei ole kovin kesäistä ollut, jos toiveena on lämpö tai peräti helle. Aamuisin on ollut koleaa ja vettä on satanut kyllästymiseen saakka. Eikä mitään pientä tihkusadetta vaan kaatosateita, jotka ovat hakanneet kasveja maahan ja kuljettaneet kivituhkaa käytäviltä ties minne. Kun aurinko vihdoin pilvien takaa näyttäytyy, ulkosalla oloa rajoittaa hyttysten hyökkäykset ja verenhimoinen ininä ympärillä. Jollei sataisi, sää kyllä kelpaisi. Suomalainen kesäsää lienee yleisimmillään aurinkoisen ja pilvisen vaihtelua jossain 15 ja 20 lämpöasteen välissä. Kolme edellistä kesää ovat olleet todella lämpimiä sisältäen pitkiä hellejaksoja. Niihin on ehtinyt mukavasti tottua ja nyt sitten tuntuu epänormaalin kylmältä.

Ahomansikoita kunnostusta odottavassa Vasemmassa rinteessä

Viikko hurahti kiireessä, eikä ilman kommelluksia. Alkuviikosta käväisin taiteilijaystäväni luona hakemassa hänen minulle tekemän mekon. Ihastelin mekkoa ja samalla peruutin huomaamattani maalaustelineeseen, jossa oli parhaillaan työstettävänä uusi maalaus. Ylläni oli valkoinen farkkuhame ja ystäväni kiljaistua huomasin saaneeni mustaa öljyväriä hameeseen. Äkkiä hame pois päältä ja putsaamaan sitä bensalla. Onneksi olin tullut noutamaan uutta mekkoa, jonka sainkin sitten heti käyttöön. Farkkuhameeseen hierottiin vielä sappisaippuaa ja sitten muovikassiin kotona pesukoneeseen laitettavaksi. Eteisessä juttelimme vielä ennen lähtöä niitä näitä ja kuinka ollakaan, toinen ystäväni perhoskoirista mutusteli kengästäni kukkakoristeen jättäen jäljelle pienen rautalangan pätkän. Ystäväni löysi kukkakoristeen toisen osan ja liimasi sen paikalleen, mutta toista osaa emme onnistuneet löytämään. Olisiko Joy-koira sittenkin niellyt sen? Täytyy sanoa, että vahingoista huolimatta meitä nauratti hillittömästi. Sanoin ystävälleni, että nyt on äkkiä lähdettävä kotiin, kun päällä on vielä jotain ehjää. Kotona laitoin farkkuhameen valkopyykkiin ja tahra lähti lähes kokonaan. Jäljelle jäänyt väri on hyvin haalea ja varmasti haalistuu näkymättömiin.

Raparperinlehdestä ja betonista tekemäni lintujen juoma-allas pääsi Kiemurapenkkiin

Kiemurapenkki

Siirin kanssa touhuaminen ja jalkapallon EM-kisat veivät kyllä tällä viikolla mehut meikäläisestä. Puutarhaan en ole juurikaan ehtinyt, osittain myös sateen vuoksi. Perjantaina paistoi aurinko ja heti aamusta lähdin leikkaamaan pitkäksi venähtänyttä nurmikkoa. Kukkapenkkien ympärillä oli nyt helppo kuljettaa ruohonleikkuria; nurmikon reunasta tuli siisti, eikä kukkia tarvinnut varoa. Reunukset näyttävät kenties hurjan leveiltä, mutta nurmikko ei ole vielä asettautunut ja hiekkaa on hiukan myös nurmen puolella.

Ruusukivipenkki

Puutarhaa eilen illalla kiertäessäni tein tietenkin kaikenlaisia huomioita. Kirvoja on ruusujen lisäksi monissa muissakin kasveissa, runsaasti. Niiden häätäminen taitaa olla turhan iso homma. Seuraan tilannetta. Kiersin nyppimässä isompia rikkaruohoja ja leikkasin sieltä täältä oksia ja kuivuneita kukintoja.  Ilmeisesti kosteus on avittanut kasveja venymään pituutta ja kaatosateet ovat sitten kaataneet niitä kumolleen eli tuettavaa löytyy enemmänkin.

Kesäkukat ovat selvästi kärsineet kosteudesta ja koleudesta. Eivät kuki yhtä runsaasti ja ovat kasvaneet hitaasti. Siis toiveena lämpöä ja aurinkoa kaikille kukille. 

Rajamäntypenkki alkaa hissukseen täyttyä

Kesäkukkavalintaani en tänä kesänä ole erityisen tyytyväinen. Suunnittelu kannattaa ja sen taas unohdin päästyäni kaikkien ihanien kesäkukkataimien äärelle. Plantagenin kirjavalehtinen Muratti on ollut alusta lähtien hiukan kärsineen näköinen ja sininen Verbena kasvaa tiiviinä, mutta ei laisinkaan “putoa” ruukusta. Petunia on yleensä varma valinta, mutta miten meninkin ostamaan sellaisen punaisen, joka ei ainakaan nyt sykähdytä mitenkään. Keittiön ikkunalla oleviin laatikoihin pitäisi jatkossa hankkia korkeampia kasveja, sillä maassa olevat perennat peittävät kesäkukat kokonaan. Ja sisäänkäynnin isoihin ruukkuihin laittamani Timanttituijat näyttävät huolestuttavan kuolleilta. Olisi pitänyt muistaa, ettei kannata kaupasta ostaa kasveja, joiden multa on kokonaan kuiva. Vaikka annoin tuijien imeä juuripaakkuunsa vettä kunnolla ennen istutusta, oli nähtävästi niidet juuret jo vahingoittuneet. Harmi.

Keittiön ikkunan alla vihertää

Onneksi olen malttanut tuon Vasemman rinteen kanssa sillä vähitellen alkaa hahmottua, miten sen kunnostuksessa kannattaa edetä. Nivon rinnehomman nurmikon pienennysprojektiin eli ainakin Elokuunasterit siirtyvät uuteen kukkapenkkiin, jonka aion väsätä Kiemurapenkin ja Ruusukivipenkin väliin. Ehkä siitä tulee pyöreä tai ovaali. Sen ympäri täytyy kuitenkin päästä kulkemaan. Alkaa jo hissukseen hahmottumaan - jopa niin, että tekisi heti mieli lähteä multaa kärräämään. 

Löytöretket puutarhassa ovat aina mukavia. Istutin Kiemurapenkkiin heti sen valmistuessa anopilta saadun pienen pienen Siperian keltaruusun taimen, joka sitten näytti tyystin kadonneen. Kun viikko sitten kaivoin töyhtöangervon pois Kiemurapenkistä ja laitoin tuen Lehtosinilatvalle, löysin pienen ruusupensaan. Lehtosinilatvan lehdet ovat hiukan ruusunlehtien kaltaiset ja siksikin keltaruusu oli piiloutunut katseilta. Nyt sillä pitäisi olla tilaa ympärillään, joten toivotaan lapsen kasvavan.

Tässä taannoin surin kadonneita Sormustinkukkia. Ilokseni olen nyt löytänyt useammankin nupuillaan olevan kukan. Oikealla olevan kuvan yksilö löytyi metsän laidasta, jonne se näyttää karanneen, lepän alle ja myös toisen karkulaisen eli Töyhtöangervon viereen. Sormustinkukkia löytyy nyt myös kukkapenkeistä ja alapihalle johtavien portaiden väleistä. Portaikosta kaivoin kukat pois ja siirsin ne kukkapenkkiin. Mukavaa, ettei Sormustinkukka sittenkään jättänyt minua. Useimmat yksilöt saavat siis kasvaa valitsemallaan paikalla lukuunottamatta noita portaikkoon eksyneitä. Pedanttiselle luonteelleni tekee hyvää myöntyä näihin luonnon valintoihin ja hyväksyä kasvien omavaltaisuus.

Juuso vahtii kasvilavoja

Pehmoinen karvakaverini Juuso on keksinyt uuden päivälepopaikan. Se tykkää köllötellä kasvilavojen käytäville laitetun oksashakkeen päällä. Aiemmin Juuso nukkui hakekasassa, mutta näköjään tässä on mukavampi paikka. Välillä kissa on selällään tassut kohti taivasta, mutta tänään sen eloa haittasi navakka tuuli.

Kiemurapenkissä kukkii parhaillaan tämä pieni sipulikukka. Korkeus noin 10-13 cm. En kuolemaksenikaan muista kukan nimeä, vaikka ihan itse sen syksyllä istutin. Alla on samanlaisen kukan nuppu, mutta syntyykö sieltä keltainen kukinto? Kuka tunnistaa kukan?

Nuppu täynnä tavaraa

 KUKKIVA MAA

Maa kuohuu syreenien sinipunaisia terttuja,

pihlajain valkeata kukkahärmää,

tervakkojen punaisia tähtisikermiä.

Sinisiä, keltaisia, valkeita kukkia

lainehtivat niityt mielettöminä merinä.

Ja tuoksua!

Ihanampaa kuin pyhä suitsutus!

Kuumaa ja värisevää ja hulluksijuovuttavaa,

pakanallista maan ihon tuoksua!

Elää, elää, elää!

Elää raivokkaasti elämän korkea hetki,

terälehdet äärimmilleen auenneina,

elää ihanasti kukkien,

tuoksustansa, auringosta hourien -

huumaavasti, täyteläästi elää!

Mitä siitä, että kuolema tulee!

Mitä siitä, että monivärinen ihanuus

varisee kuihtuneena maahan.

Onhan kukittu kerta!

On paistanut aurinko, 

taivaan suuri ja polttava rakkaus,

suoraan kukkasydämiin,

olemusten värisevään pohjaan asti.

- Katri Vala -