Kyllä auringonpaiste tuntuu hyvältä

Alituisten sateiden ja omaishoitopäivien vuoksi puutarha on jäänyt totisesti toiselle sijalle, ellei sitten peräti kolmannelle. Jonkun kerran olen kaihoisasti katsonut ikkunasta ja todennut, että tuonne pitäisi ehtiä... Puutarhasta ei montaa päivää poissa tarvitse olla, kun jo ruoho rehottaa ja rikkaruohot valtaavat uusia alueita. Toisaalta melko nopeasti paikat saa kuntoon, jos pihalla vallitsee jonkinlainen perusjärjestys. Sama pätee tietenkin myös kodin sisätiloihin.

Vasemman rinteen kunnostusprojekti on odotellut jatkoa viikon ja eilen sitten pääsin sen kimppuun heti aamusta. Aurinko paistoi likimain siniseltä taivaalta ja shortseissakin tuli kuuma kaivella ja kärrätä. Rinteessä odotti vanha räsymatto ja osin myös maanrakennuskangas. Levitin lopun kankaan ja seuraavaksi kaivoin rinnettä ja nurmea erottamaan vyöhykkeen, jonka rotin nurmikosta ja rinteestä suodatinkankaalla, täytin pikkukivillä ja kivituhkalla. Tämän jälkeen istutin Sammalleimua, Sulkaneilikkaa ja Maksaruohoa pieninä tuppaina. Leikkasin suodatinkankaaseen pienen viillon, jonne laitoin istutettavan kasvin ja sen jälkeen painoin vielä multaa sen ympärille. Rinteen alareunaan oli laitettava tuki kivistä, jotta multa pysyy rinteessä, kunnes kasvien juuret sitovat sen. Rinteen portaiden vierustaan istutin kiviä kivituhkaan. Laitan sinne Mehitähteä ja sammalkasvia pieniin multataskuihin - kunhan kerkiän. Aroniapensaiden alle laitoin kostutettua sanomalehteä ja sen päälle levitin oksahaketta. Lopuksi siivosin roskat ja haravoin nurmikon sekä korjasin pois työkalut. Vielä riittää viimeistelyhommia ja sen jälkeen täytyy seurata, lähtevätkö kasvit kasvamaan ja ihan varmasti myös joudun rikkaruohoja nyppimään. Aina niitä nousee ihan uusiinkin penkkeihin. Yritin seuloa vanhaa multaa, mutta se oli toivotonta liian pienisilmäisen verkon vuoksi. Niinpä pyrin nyppimään pois kaikki silmin nähtävissä olevat juurenpalaset ja mielestäni epämääräiset kokkareet.

Kaivaminen, kärrääminen ja kivien siirtely on hikistä puuhaa kesäauringon paisteessa. Äkäiset paarmat hyökkäsivät hikiseen ihoon ja niitä sitten lätkin multaisilla hanskoilla. Olin siis yltä päältä multainen ja tuntui hyvältä mennä viileään suihkuun sananmukaisesti huuhtomaan pölyt pois.

Alkuillasta oli tarkoitus tehdä tutkimuskierros pihalla ja puutarhassa. Hetken jouduin kierrostani siirtämään, sillä yllätys, yllätys: taivaalle oli ilmestynyt musta pilvi, jonka tietenkin piti roiskaista sadekuuro maahan. Onneksi sade ei kestänyt kauaa ja saatoin tehdä tilannekartoituksen puutarhani jamasta. Tietenkin kameran kanssa. Ihan alkuun piti kuitenkin etsiä kissa. Sen flexi sojotti talon seinustalle, mutta Juusoa ei näkynyt missään. Ajattelin sen sotkeutuneen flexinsä kanssa, kuten aina joskus tapahtuu. Kissa oli naamioitunut talon harmaaseen sokkeliin Köynnöshortensian juurelle. Ilmeisesti se oli mennyt sadekuurolta suojaan ja todennut paikan olevan niin viihtyisä, ettei sillä ollut mitään kiirettä pois.

Juuso on tykännyt kovasti näistä muutamista aurinkoisista päivistä. Sen on malttanut käydä sisällä vain kiireesti syömässä ja palannut takaisin pihalle. Kun se vihdoin iltasella tulee sisälle, se syö ruoka-annoksensa nopeasti ja tassuttelee olohuoneen pöydän alle iltapesulle. Kun minä lähden yhdentoista jälkeen kohti omaa sänkyä, kissa herää koiranunestaan ja sipsuttaa arvokkaasti viereeni. Selittää vielä tullessaan, että olisi emäntä saanut vähän aiemmin jo sänkyynsä kömpiä, jotta kissa olisi saanut rapsuttavaa seuraa. Muutamana aamuna ollaan herätty yhtä aikaa kissan kanssa, mutta useimmiten se kyllä on jossain vaiheessa siirtynyt olohuoneen nojatuoliin.

Juuson sadesuoja Köynnöshortensian lomassa

Malvan vierelle on tupsahtanut suurikukkainen ruusu. Mistä se on tullut? Ei kyllä aavistustakaan, sellaista en ole koskaan itse ostanut tai saanut. Kaunis se on ja hyvin tanakka. Toinen, joskin vähän pienempi yllätys, on Valkoisen Särkyneen sydämen löytyminen. Ostin sen puutarhamessuilta ja kevätkiireissä istutin jonnekin, vaan en laisinkaan muistanut, minne. Tapani on kirjata kasvien istutuspaikat, mutta tänä keväänä muutaman kasvin osalta tämä jäi tekemättä ja sitä olen myöhemmin kovasti harmitellut. Hyvä, että särkynyt sydän löytyi ja se saa olla toistaiseksi paikoillaan. Jossain vaiheessa sille on etsittävä parempi paikka kasvaa.

Kehäkukka kuuluu kesään, yleensä kasvimaalle, mutta tällä kertaa ruukussa.

Ruukkuun kylvämäni Kehäkukat ja Kurkkuyrtit ovat aloittaneet kukintansa. Värililjojen turvonneet nuput aukeavat vähitellen. Aikoihin en ole uusia liljoja istuttanut ja yhä edelleen näyttää kukkivan lähinnä keltaiset ja oranssit lajikkeet. Yläpihan kivipolun vierellä kukkii Myskimalva horjuen. Sen varsi on kiero jos johonkin suuntaan ja pystyssä se taitaa pysyä lähinnä muihin kukkiin tukeutumalla.

Tornionlaaksonruusukin kukkii pienin kerrotuin kukin. Pieniä ovat sen kukat, mutta pieni on vielä pensaskin. Elämänlanka on uhkaavasti lähestymässä Tornionlaaksonruusua. Se on ihan nätti valkoisine kukkineen, kunhan ei tukehduta perennojani. Ohjasin elämänlangan kasvamaan tuoksuvatukkoon, jossa se on ennenkin majaillut.

Tornionlaaksonruusu

Kurkkuyrtti kelpaa vaikka syötäväksieksti

Kadonneeksi luulemani valkoinen Särkynyt sydän löytyi

Niska ja hartiat ovat nyt niin jumissa, ettei tästä kirjoittamisesta tule yhtään mitään. Täytynee siirtyä Ukkokullan seuraksi viettämään lokoisaa perjantai-iltaa.

Aurinkoista viikonloppua

kaikille puutarhureille!

Mikälie kesäflunssa...

Kimppuuni iski rankka kesäflunssa. Ei nuhaa eikä yskää, vaan jokaisen lihaksen ja nivelen kolotus, päänsärky, yöllä kuin karvoja kurkussa ja kuume, joka nousi ja laski päätellen siitä, että välillä palelsi horkassa ja välillä kylvin hiessä. Olo on nyt todella vetämätön ja siihen vielä sekoittuu harmitusta, ettei pääse pihalle jatkamaan jo aloitettuja projekteja. Pohdin jo, että olinko saanut myyräkuumeen touhutessani parin päivän ajan tuolla mullan kanssa. Ei sentään, myyräkuumeen itäminen kestää pari-kolme viikkoa ja oireet voivat olla todella rankat. Minuun kun flunssat tarttuvat erittäin harvoin ja kestävät todella lyhyen aikaa. Nyt sitten piti tulla kesken parasta kesää.

No, siitä parhaasta kesäajasta voidaan tietenkin olla montaa mieltä. Meillä päin vettä on tullut usein ja runsaasti. Vettä tuli niin lauantaina kuin eilenkin. Ja yöllä ihan kaatamalla. Ihan pieni sade ei meille sisälle kuulu, mutta moiseen kohinaan olisi herännyt unisempikin tyyppi. Pihalla kaikki on todella märkää ja sade on hakannut kukat pitkin maata. Jopa sisääntuloterassilla roikkuvat riippabegoniat ovat sateen hakkaamat, vaikka katos suojaakin niitä melko hyvin. Puutarhassa pitäisi kulkea saappaat jalassa ja sadetakki yllä, koska sinne tänne sateen hakkaamat pensaat kastelevat ohikulkijan tehokkaasti ja maa litisee märkyyttään. Jo kesäkuu oli sateinen eikä tämä heinäkuu näytä paljon sen paremmaksi muodostuvan. Ihan hirveästi en helteitä kaipaa, mutta viime päivien kaltaiset rankkasateet kyllä haittaavat ulkona olemista ja puutarhassa puuhaamista.

Ruusuangervo nupulla - kuin pieniä tähtiä

...ja auenneet Ruusuangervon nuput.

Pinkki Sormustinkukka.

Valkoinen Sormustinkukka.

Ukkokulta lähti tutustumaan ruohonleikkuritarjontaan. Tuota vanhaa vempainta kun ei useista yrityksistä huolimatta näytä saavan kuntoon. Ikää sillä on runsas viisi vuotta, mikä ei minusta ole laisinkaan niin yksinkertaisen mekaniikan hajoamisajankohta. Kummallista, miten kaikki nykyvehkeet kestävät entistä vähemmän aikaa. Oli sitten kyse jääkaapista, mikrouunista tai ruohonleikkurista, aina pitää olla korjaamassa tai uutta hankkimassa. Myös ulkoinen kovalevy sanoi sopimuksensa irti ja nyt valokuvani ovat vain yhdessä paikassa tallessa. Toivoa sopii, että tämä tietokoneeni pysyy toimintakuntoisena.

Olikos tämä pillike?

Selkä vähemmän notkeana

Vasen rinne työn alla

Eräs sukulaiseni tapaa sanoa, ettei lapselle ja hullulle parane näyttää keskeneräistä työtä. Sen verran työläästä projektista on kuitenkin kyse, että otan riskin ja kehun jo tässä vaiheessa vihdoin käynnistynyttä Vasemman rinteen kunnostusta. Kaksi päivää olen nyt seisonut vuoroin mullassa vuoroin murkkupesässä ja kaivanut, kaivanut, kaivanut. Eilisiltana ei meinannut unikaan millään tulla, kun silmissä vilisi juurenpaloja toinen toisensa perään. Aina silmät ummistaessani seisoin rinteessä kiskomassa pitkääkin pidempää juurta, jonka päätä en millään meinannut tavoittaa. 

Putsattuja kukkia matkalla väliaikaiseen varastoon.

Rinteessä kasvoi Vuorenkilpeä, Sammalleimua, Maksaruohoa, Sulkaneilikkaa, Elokuunasteria (jostain rinteeseen levinnyt) ja lukematon määrä pieniä sipulikasveja. Ja kaikkien näiden kasvien joukossa juurensa Kiinaan ulottanutta Puna-apilaa, Ahomansikkaa ja heinää sekä vähemmässä määrin muita rikkaruohoja.

Aloitin kunnostuksen kaivamalla lapiollisen kerrallaan ja tutkien, mitä tuo annos kulloinkin sisälsi. Isommat ryppäät hyödynnettäviä kasveja pyrin putsaamaan rikkaruohoista ja siirsin vateihin, sankoihin ja muihin väliaikaisiin säilytyspaikkoihin. Jossain välissä Ukkokulta käväisi kysymässä, miten erotan rikkaruohot ja hyötykasvit toisistaan, varsinkin kun katselukulma oli lähinnä juurien suunnasta. Harjoitus tekee mestarin tässäkin asiassa, tai ainakin mestarioppilaan. Varmaan alkuun lensi kottikärryihin jotain hyödyllistäkin, mutta olen minä ennenkin meidän pihassa perennoja silmäillyt juuripuolelta. Kaivamisen loppuvaiheessa eilisiltana alkoi tuntua tyystin samalta, lensikö Sammalleimua rikkakasvien joukkoon. Ajatus liikkui lähinnä siinä, saisinko pahimman kaivuhomman valmiiksi ennen vuorokauden vaihtumista. No, sainhan minä.

Onneksi eilen oli kohtalaisen hyvä ilma kaivamiseen ja kärräämiseen. Välillä aurinko paistoi lämpimästi, välillä se viihtyi pitkäänkin pilvien takana. Ei kuitenkaan ollut helteisen kuumaa ja pieni tuulenvire silloin tällöin piristi kummasti. Onneksi ei myöskään satanut ja näin saatoimme syödä ja kahvitella ulkona. Ukkokulta huolehti muonituspuolesta ja saatoin siirtyä ruokintapisteeseen vain kädet pesemällä. Sisällä syöminen olisi vaatinut mittavan pesu-urakan ja vaatteiden vaihdon ja se taas olisi kenties johtanut väsähtämiseen sekä urakan siirtymiseen. Oikein kunnolla multaiset jalat ja käsivarsiin listityt itikat pitävät työmotivaatiota kummasti yllä; urakka kerralla kuntoon ja sitten suihkuun. Ihanaa ja ah, niin hyvä olo!

Joku lukija saattaa jo kärsimättömänä odottaa selitystä tuon ensimmäisessä kuvassa näkyvän maton tarkoituksesta multaisessa rinteessä. Näitä mattoja on aikoinaan ollut kaksi samanlaista, mutta toisen olen kaiketi hävittänyt jo aikoja sitten. Matto ei ole niin hyväkuntoinen, kuin kuvasta saattaisi kuvitella. Loimilangat ovat niin haperoa materiaalia, että katkeilivat jo muutaman viikon käytön jälkeen. Imuroidessa irtonaisia loimilangan pätkiä pölisi ja mattoon ilmestyi sormien mentäviä rakoja. Pesin matot ja pakkasin kellariin, jonne meillä tuppaa hautautumaan ylen määrin kaikenlaista turhaakin turhempaa tavaraa sillä ajatuksella, että sitä saattaa joskus johonkin tarvita. Valitettavasti surkeita mattoja ei tällä kertaa kellarin aarteistosta enempää löytynyt. Niille olisi ollut nyt ihan todellinen tarve.

Suurenmoisen puutarhan ihan omin käsin itselleen rakentanut ystäväni on upottanut kaikki käytöstä poistetut mattonsa puutarhan multiin. Eikä sitä kyllä kukaan uskoisi, kun noita hänen upeita perennapenkkejään ja istutusalueitaan pääsee ihailemaan. Räsymatot toimivat maanrakennuskankaana, suodatinkankaana ja maatuvat vähitellen multaan siinä kuin jokin kaupasta varta vasten hankittu materiaali. Koska käytettävissä ei tällä kertaa ole kuin tuo yksi matto, pitänee pysytellä ihan kaupan tavarassa. Yläosaan, aroniapensaiden alle ajattelin kyllä tyhjentää lehtikeräystä odottavat sanomalehdet ja niiden päälle vielä oksahaketta. Aivan varmasti rinteen multaan jäljelle jää lukuisa määrä rikkakasvien juurenpaloja ja toki ahomansikkaa luikertelee pensaiden toiselta puolelta, vaikka miten putsaisin ympäristöäkin. Niitä on kuitenkin helppo napsia yksitellen, kunhan muistaa tehdä sen säännöllisesti ja vieraan kasvin ollessa vielä pieni.

Laitoin portaiden vierestä pois kaivetut Vuorenkilvet männyn vierelle. Leikkasin suodatinkankaaseen pienet viillot ja niiden kautta tungin Vuorenkilvet multaan. Vaikka ne kuvassa näyttävät kärsineiltä, uskon suurimman osan virkoavan ja juurtuvan uuteen paikkaan. Tätä menetelmää olen käyttänyt aiemminkin ja hyväksi havainnut. Tietenkin aion peittää suodatinkankaan mullalla. Kysymys lienee, miten saan mullan pysymään rinteessä, suodatinkankaan päällä? Rinteestä löytyi sinne aikoinaan kätkettyjä kivenmurikoita, jotka saavat palata tukemaan rinteen multaa, kunhan pääsen niin pitkälle.

Tänään rinne saa levätä - ja minä myös. Selkä oli aamulla joltisenkin jäykkä, mutta näyttää päivän mittaan vetristyvän. Jaloissa on mustelmia ja nirhaumia. Yksi iso kivi vieri suoraan nilkkaan ja kuori vähän nahkaa ohikulkiessaan. Kokonainen leegio erilaisia ötököitä kävi minua maistelemassa ja niitä tuli multaisilla hanskoilla läiskittyä iho punaisen läiskikkääksi. Lisäksi ulkona sataa tasaisin väliajoin kaatamalla. Suurin syy tähän lepopäivään on kuitenkin Pojan syntymäpäivä, joka tosin on vasta huomenna, mutta hän tulee Ukkokullan seuraksi saunomaan ja siinä ohessa ajattelimme keittää kakkukahvit. Vasemman rinteen tarina siis jatkuu...

Pullataikinan kohoamista eilen aamulla odotellessani lueskelin kirjastosta lainaamaani kärhökirjaa. Löysin lukuisia uusia mahdollisuuksia istuttaa kärhöjä omaan puutarhaani. Onhan noita kärhöjä tullut vuosien mittaan muutama istutettua, mutta vasta tämän kirjan luettuani tajusin, miksen ollut niiden kanssa onnistunut. Aina olen laittanut hankkimani kärhöt talon seinustalle ja se ei hyvä paikka olekaan. 

Kasvi ei saa riittävästi vettä ja usein myös sen arka tyvi jää paljaaksi. Pari vuotta sitten älysin kokeilla muitakin paikkoja ja istutin Alppikärhön ja Jalokärhö ´Ville de Lyonin´  pikkupuutarhan köynnöskaaren juureen, jossa kasvaa myös Kevätkaihonkukkaa ja Pikkutalviota sekä Vuorimänty. Se on osoittautunut sopivaksi omille kärhöilleni, jotka kumpikin kasvaa, kukkii ja voi hyvin. Kirjan lukeminen keskeytyi pullataikinan vyöryessä kulhon reunojen yli ja kiirehdin leipomaan korvapuusteja tulevien kahvihetkien seuraksi. Niin jäivät kärhöt kuitenkin päähän pyörimään, että toista korvaripötköä täyttäessäni unohdin tyystin kanelin. Kuvassa oikealla olevat ovat siksi vähän vaaleampia ja enemmän eri makuisia.

Sammalruusu on aukaissut nuppunsa nyt kun muut pensasruusuni ovat jo kukkineet tai parhaillaan lopettamassa. Ensin aloitti Juhannusruusu, sitä seurasi Metsäruusu ja pian myös Punalehtiruusu. Hansaruusu on kukkinut pisimpään ja todennäköisesti avaa muutaman kukan vielä Sammalruusun jälkeenkin. Vahvasti näyttää siltä, että tapani on omaksua kaikki yksioikoisimmat ohjeet kirjoista. Tästä esimerkkinä on ajatus, ettei pensasruusuja tarvitse liiemmin leikata. Kun tässä ihmettelin Hansaruusun kaatumista sadekuuroissa juuri parhaan kukinnan aikaan, löysin ruusukirjasta kohdan, jossa mainittiin Hansaruusun tarvitsevan pitkäksi hujopiksi kasvettuaan uudistusta. Niinpä siis kevään korvalla napsin osan noista hujopeista matalammiksi, jolloin toivon mukaan saan tuuheutta, tanakkuutta ja kauneutta uudistuneessa paketissa.

Ja Tornionlaaksonruusun olen tyystin unohtanut. Se kun majailee omenapuiden takana, aivan tontin perällä, jonne en kiireissäni ole ehtinyt. Nuppuja siinä kyllä viime käynnillä oli eli täytynee käydä päivittämässä tilanne. 

Kovasti nyt surraan käsillä olevan kesän koleutta ja kosteutta. Eiköhän tämä ole enemmänkin sellainen normikesä; parina edellisenä vuotena olemme saaneet nauttia helteisistä ja aurinkoisista kesäilmoista, joiden jälkeen tällainen vajaan 20 asteen lämpö tuntuu entistäkin kalseammalta. Vettä on kyllä satanut tavallista enemmän, etenkin kesäkuussa. Hesarissa oli kirjoitus ihmisten suurista odotuksista kesän sään suhteen. Kun suuria odotetaan, seuraa iso pettymys, jos nuo odotukset eivät täytykään. Pitäisi opetella suhtautumaan realistisesti ja ajattelemaan positiivisesti. Ymmärrän kyllä, ettei se ihan helppoa ole; Suomen kesä kun on muutenkin kohtuuttoman lyhyt - minun mielestäni.

Kesän sato alkaa vähitellen kypsyä. Raparperia on korjattu jo viikkoja ja nyt on punaherukoiden väri muuttumassa yhä punaisemmaksi. Mustikastakin on tulossa hyvä sato, joten lähiaikoina suunnataan saappaat jalassa ämpäri kädessä keikkuen metsää kohti. Onneksi hyttyset ovat vähentyneet, lieneekö syynä viileys - tiedä häntä.

Mustaherukkaa meillä on vain yksi pensas ja sekin kituu. Mustaherukkkapensaisiimme tuli jo vuosia sitten äkämäpunkki ja olen hävittänyt yhtä lukuunottamatta muut pensaat. Nyt näyttää olevan tuon viimeisenkin päivät luetut ja tilalle täytyy hankkia jokin kestävämpi lajike.

Punaherukat maistuvat räkäteille, eikä sellaista pelotinta taida ollakaan, joka pitäisi linnut poissa marjojen kimpusta. Siiman varassa pyörivät romput (käytöstä poistetut cd- tai dvd-levykkeet) saavat räkätit hiukan varovaisemmiksi, mutta aina joku lintu uskaltautuu napsimaan kypsyviä marjoja.

Huvitus kypsyy

Omenasadosta näyttää tulevan runsas. Hyvä, sillä viime vuonna Huvituksessa taisi olla peräti neljä omenaa ja Punakanelissa muutama enemmän. Emme siis juhlineet oman puutarhan hedelmillä puhumattakaan lämpimäisestä omenapiiraasta vaniljajäätelön kera. Omenapuissa oli ainakin kirvoja kukinta-aikaan runsaasti ja aiempina vuosina Åkeröta on vaivannut omenarupi ja sen seurauksena muumiotauti. Tarkoitukseni oli keväällä ruiskuttaa omenapuita, mutta taas jäi tekemättä. En ole kovin innostunut minkäänlaisiin myrkkyihin ja muutenkin toivoisin oman sadon hoituvan ilman erilaisia kommervenkkejä. Ilmeisesti se ei ole mahdollista.

Valkeakuulaassa mielenkiintoinen muoto

Muistan, kuinka ensimmäisen kerran kävin aamulla poimimassa oman puutarhan omenoita hameen helmaan. Se tuntui juhlalliselta, koskaan aiemmin en ole asunut paikassa, jossa olisi omassa puutarhassa omenapuita. Lapsena ja nuorena kierreltiin naapurustossa kyselemässä, myisikö joku runsaasta sadostaan kilon tai pari. Aina joku myi ja joskus joku antoi jopa ilmaiseksi poimia maahan pudonneita hedelmiä. Vaan on se ihan erikoisen upea juttu kävellä kasteisella nurmikolla keräämässä kypsiä omenoita ihan vain siinä hetkessä syötäväksi.

Pionien aika ei pitkään kestä ja sade lyhensi sitä tänäkin vuonna. Nuppuja on vielä aukeamatta ja isoja kukkiakin yhä notkistamassa korkeaa vartta. Tämän kuvan runsaudesta olen jo leikannut useita varisevia kukintoja pois ja näkymä on varjo vain. Hetken hurmasta huolimatta tätä näkymää jaksaa joka vuosi odottaa ja kukinnan jälkeen hartaudella muistella. Miten sitä tuntuukin, että tänä vuonna  kukinta olisi ollut tavallistakin komeampi.

Arvaapa kuinka iloinen oisin
jos pionin lehdellä asua voisin!
Vaaleanpunaiset pionipilvet
soutaisi kattoni yllä,
saisin taivaan tuoksua hengittää,
tuntisin, miten leviää
suojaksi pionin kukka.
Arvaa nauttisinko? -Kyllä!

Lena Anderson 

(suomentanut Hannele Huovi)

  

Etana, etana, näytä sarves...

Sunnuntai-iltana satuin vain vilkaisemaan kasvimaalla ollessani sivulle ja mitä näinkään: kotiloita, etanoita, joka ikisella lehdellä ja korrella. Kyllä meni kylmät väreet selkäpiitä pitkin, kun ajattelin niiden olevan vain parin metrin päässä tontistamme. Siis kunnan puolella, mutta kuinka paljon niitä jo vaeltaakaan minun puskissani. Toki olen huomannut, että tänä vuonna etanoita on runsaasti - niin kuin kaikkia muitakin ötököitä. Jostain olen lukenut lyhyeksi leikatun nurmikon vaikuttavan estävästi tai ainakin hidastavasti etanoiden liikkumiseen. Ehkä sen vuoksi nuo limanuljaskat eivät vielä ole valloittaneet näkyvästi kukkamaitani. Pitäisikö mennä niittämään tuota kunnan pusikkoa; nokkosia, horsmia ja mitä lie heiniä? Tai ei sittenkään, jos pitkä heinikko pitää etanat ja kotilot varmemmin poissa minun maaltani.

Ja jollei etanoista synny riittävästi epämukavia väristyksiä, tässä joitakin kirvoja lisäksi. 
Oi, aurinko, kuinka kaipaankaan kuivattavaa vaikutustasi!

Kosteaa kuin viidakossa

Meillä ei ole kosteusmittaria, mutta ilmassa on kosteutta taatusti 80 %:n hujakoilla. Koko päivänä ei aurinko ole paistanut kunnolla vaan harmaa pilvipeite on täyttänyt taivaan. Ukkosta on ennustettu kaikissa uutisissa ja netin sääsivustoilla. Jyrinääkään ei meidän seudulla ole kuulunut ja vettäkin tuli vain pieni rutistus. En ole viitsinyt aloittaa puutarhapäivitystä, koska maailma on kaiken aikaa ollut sen näköinen, että kohta rytisee. Ja kun ukkonen meillä rytisee, netti on paras sulkea välttyäkseen suuremmilta vahingoilta. Mutta kun sitä ukkosta ei lupauksista huolimatta ole kuulunut, en voinut vastustaa kiusausta pieneen postaukseen.

Tuon kuvan pionin ostin kaksi vuotta sitten Taivassalon Pionien kodista, mutta nyt en löydä puutarhapäiväkirjastani nimeä ja hankintapäivää. Hämärästi muistelen nimeksi "Jan van Leeuwen". Samalla kertaa ostin kaksi muutakin, jotka ovat vielä nupussa. Noita pionejani ihastellessani on syntynyt ajatus uudesta pionipenkistä täysin aurinkoisessa paikassa. Nyt pionini ovat vain osan ajasta auringossa ja muut kasvit niiden toisella sivulla ovat vuosien mittaan kasvaneet niin suuriksi, että pionien tukeminen on hiukan työlästä. Tänä vuonna niin pionien kuin muidenkin kukkien varret ovat venähtäneet tavattoman korkeiksi ja perinteiset kukkatukeni ovat osoittautuneet hieman liian mataliksi. Kävin jo ostamassa muutaman tuen lisää, mutta eivät riittäneet, kun marjapensaatkin lykkäävät kypsyvistä marjoista painavia oksia maata kohti.

Ehkäpä te lukijani havaitsette tuon ihanan pionin tuoksun, joka tuntuu leijuvan jopa kuvasta ympärillemme. Poimin jo muutaman kukan sisälle maljakkoon ja taidan hakea vielä toisen mokoman keittiöönkin. Nuo kukinnot ovat niin suuria ja painavia, että eilinen vesisade on saanut pionit nuokkumaan tuennasta huolimatta. Kun pionejani ei pääse ihailemaan joka puolelta, voin huoletta poimia taka-alalle jääviä iltasellekin ihailtaviksi. Vienpä muutaman myös äidilleni huomenna vanhempieni luo mennessäni. 

Heinäkuu on meidän perheessä merkkipäiväkuu. On syntymäpäiviä ja nimipäiviä, naistenviikkokin, jolloin moni ystäväni ansaitsee postikortin. Tuota ukkosta päivällä odottaessani askartelin taas onnittelukortteja ja laitoin niitä postimerkkiä vaille valmiiksi. Niin paljon tuttuja suomalaisia naisnimiä sijoittuu naistenviikolle, että varmaan monelle löytyy sieltä ystäviä ja sukulaisia. On Saria, Markettaa, Hannaa, Leenaa, Kirsiä. Ja heinäkuun lopulla vielä Asta ja Helena. Siinä välissä Heidi ja Unikeonpäivä sekä 25.7. Jaakko, josta luin seuraavan jutun:

JAAKKO HEITTÄÄ KYLMÄN KIVEN

Vanhan viisauden mukaan uimavedet alkavat kylmetä Jaakon päivänä 25. heinäkuuta. Siinä on pieni totuuden hiven, toisin kuin useimmissa sääaiheisissa sanonnoissa. Yleensä sää muuttuu elokuun alussa vaihtelevammaksi ja epävakaisemmaksi. Veden lämpötila vaihtuu kuitenkin ilmaa hitaammin. Vuonna 1753 Suomessa tehtiin almanakkauudistus, jolloin siirryttiin 11 päivää eteenpäin ajassa. Ennen uudistusta Jaakon päivää vietettiin siis 5. elokuuta, jolloin sanonnan manaus kylmenevistä vesistä oli paremmin kohdallaan.

Eli jatketaan siis heinäkuu loppuun ilman sen kummempia syysunelmia.

Näitä Sormustinkukkia meidän puutarhassa nousee nyt siellä täällä. Olisihan se mukavaa, jos niitä kasvaisi samassa penkissä runsaasti, mutta onpahan kesässä mielenkiintoisia yllätyksiä, kun pohtii, mistä sormustimia kulloinkin kukkaan pukkaa. Kolme yksilöä pönöttää aika varjoisassa paikassa talon toisessa päädyssä ja muutama myös Aronia-pensaiden juurella. Tykkäisikö Sormustinkukka kenties pienestä varjosta? Toivooko se itselleen tukea ja suojaa? Tosin kolme yksilöä työnsi itseään ilmoille alapihalle johtavien portaiden välistä ja ne siirsin suosiolla kukkapenkkiin. Olisivat olleet todella avarassa paikassa ja tyystin keskellä ihmisten askeltamista.

Tämä kuvassa oleva yksilö on kyllä hurjan korkea. Täytyypä jossain välissä käydä laskemassa, kuinka monta sormustinta siihen aukeaa. Tuopa nyt väriä muuten vain vihreään kukkapenkkiin. Tosin Jaloangervoissa alkaa olla hiukan väriä, mutta sen sijaan Värililjat ovat vielä aika tiukassa nupussa ja Syysleimuissa ei kaikissa ole edes nuppuja.

Tämän punapäivänkakkaran ostin keväällä markkinoilta. Oli ressukka ainokainen, mutta toivon mukaan runsastuu pikimmiten, sillä niin ihana väripilkku se on omassa kukkapenkissään. Eikä tavallisen päivänkakkaran tapaan kiemurtele sinne tänne tai peräti kaadu maahan makaamaan. 

Ja nyt juuri pälkähti päähäni ajatus, joka pitää heti tähän kirjoittamani eli en todellakaan aina ole oikeassa näiden kasvieni nimien suhteen, joten ilolla otan vastaan korjaavia mielipiteitä ja kommentteja. 

Naapurin pihassa on tällainen pieni kuusi, jossa on kauniit, pehmeät neulaset ja hauskat, lilansiniset kävyt. Vielä en ole ehtinyt etsiä kuuselle nimeä, joten jos joku sen tunnistaa, olen siitä iloinen. Kuusi on tosiaan vielä pieni, mutta ehkä siitä kasvaakin suuren suuri puu. Naapurin kuusenkuvaa katsellessani, olen miettinyt, että pitäisi istuttaa pihamaalle enemmän ikivihreitä havuja. Muitakin kuin tuijaa tai tuiviota. 

Kovin isoksi kasvavia puita en omalle tontille halua, koska ympäristössä on valtavia puita ja metsääkin. Viereinen metsikkö varjostaa jo nyt pihaamme merkittävästi ja toivomme kunnan lähivuosina karsivan sieltä isompia puita. 

Metsikkö on ollut vuosien ajan kovassa käytössä ja sen läpi kulkee useita leveiksi ja koviksi tallaantuneita polkuja. Koska metsikköä ei ole koskaan mitenkään hoidettu, on siellä kaikenlaista puustoa sikinsokin hyvin tiiviisti kasvamassa. Osa puista on lahonnut pystyyn ja osa kaatunut kokonaisina tai latvastaan katkenneina. 

Alkuvuosina täällä asuessamme metsikkö oli hyvin rauhallinen ja kasvilajeiltaan monipuolinen. Lähiseudulle on rakennettu viime vuosina paljon uusia taloja ja metsikkö toimii sekä läpikulkupaikkana että lähiseudun lasten leikkipaikkana ja koirien ulkoilutusalueena. Se ei enää kestä siihen kohdistuvaa rasitusta ja se on alkanut näyttää aika surulliselta. Kissan kanssa metsikössä liikkuessamme tapaamme poimia sieltä läjittäin roskia ja lasinsiruja. Vuosien ajan olemme siivonneet oman tonttimme läheisyydessä olevaa osuutta metsiköstä, mutta nykyisin sillä ei näytä metsän kunnon kannalta olevan enää suurtakaan merkitystä. 

Kunnalla on metsää niin paljon, ettei se pysty mitenkään kaikkea hoitamaan. Meidän metsikköömme kunnalla on suunnitelmissa rakentaa hiekkapintainen kulkuväylä tonttimme toiselle reunalle kunnostettavalle pallokentälle. Vaikka tuo väylä varmasti vähentää rauhaa tontillamme, toivomme sen siistivän metsää enemmän rakennetulle alueelle sopivaksi puistikoksi. 

Sormustinkukan järjestämistä yllätyksistä tuli mieleeni muutama muukin yllätys. Muutama vuosi sitten siirsin naapurin aidan viereen, meidän mattotelineemme taakse Pajuangervoa toiveena, että se ajan kanssa täyttäisi turhan kolosen ja paikan, jolle en ole muuta käyttöä keksinyt. Tehtävänsä tuo pajuangervo on kiitettävästi täyttänyt, mutta tässä päivänä eräänä huomasin, että sieltä juurelta kurkistaa Syreenin taimi. Paikalla, josta pajuangervoa olen tontillemme tuonut, kasvaa myös syreeniä, joten karkulainen on livahtanut muiden mukana. Siirränpä sen jonain hetkenä toisaalle, mutta toistaiseksi seurustelkoot aidanvierustalla. Ja nuo Taponlehdet olen kokeeksi angervojen juurelle tyrkännyt, siellä näyttävät viihtyvän nekin.

Löysin myös kadotetun Nauhuksen alapihan Ruusukivipenkistä. Sinne sen toissakesänä taisin kaivaa ja unohdin luultavasti saman tien. Olen tavannut kirjata uudet istutukset, jotta ne myöhemmin voisin tarvittaessa jostain tarkistaa. Kuinka ollakaan, tämä blogin kirjoittaminen on sekoittanut puutarhapäiväkirjani kasvien kirjaamisen osalta. Toki saatan jostain kasvista kirjoittaa liiankin kanssa, mutta siinä ohella joku toinen saattaa jäädä täysin unholaan. Jopa niin pahasti on käynyt, että olen mennyt istuttamaan uutta kasvia likimain toisen päälle. Vasta myöhemmin olen tajunnut, että näin tulin tuhonneeksi jonkun aiemmin istutetun kasvin, joka ei ole vielä ehtinyt nousta mullan pintaan. Tänä kesänä olen tuohon ongelmaan törmännyt yhden jos toisenkin kerran ja siihen täytyy tehdä parannus. En tiedä, miten muut menettelevät tai tapahtuuko tällaista kenellekään toiselle. Kun lapion kanssa heiluu alituiseen, näyttää tulevan myös haavereita. Mutta tyhmyydessä tehtyjä haavereita täytyy jatkossa välttää, kun siihen kerran on keinonsa. 

Aurinkoinen ja lämmin viikko takana

No, niin. Terassit ja patiot on vihdoin öljytty. Kerrankin löytyi sopiva ajankohta kaikenlaisen ilmassa lentävän siitepölyn ja siementulvan välissä. Navakka tuuli ja lähes helteisen lämmin auringonpaiste edistivät terassien kuivumista ja lopputulokseen voi olla tyytyväinen. Polvien alle sijoitetusta pehmusteesta huolimatta onnistuin hankkimaan kolhun polveeni kuin myös rystysiini. Suihkussa ollessani hinkkasin polvia ja ihmettelin, kun ei öljytahra millään lähde. Eipä tietenkään, kun tuo tahra oli pyöreä alue, josta nahka oli hiertynyt kokonaan pois. Nyt on polvi kuin pikkutyttönä ikään, polkupyörällä kaatumisen jälkeen ruvella.

Arvaapa kuinka iloinen oisin
jos pionin lehdellä asua voisin!
Vaaleanpunaiset pionipilvet
soutaisi kattoni yllä,
saisin taivaan tuoksua hengittää,
tuntisin, miten leviää
suojaksi pionin kukka.
Arvaa nauttisinko? -Kyllä!

- Lena Anderson - (suomentanut Hannele Huovi)

Puutarhureilta ei ole voinut jäädä huomaamatta, että Pionit ovat avanneet nuppunsa.  Nuo valtavan kokoiset ja painavat kukat avautuvat toinen toisensa jälkeen ihastuttamaan katselijoitaan. Ruusua kutsutaan usein puutarhan kuningattareksi, mutta pioni on kyllä hyvä kakkonen – kruununprinsessa kenties. Pitkään ajattelin, että pioni on jotenkin vaikea kasvi. Etäinen, saavuttamaton tavalliselle pihanrakentajalle. Sitä se ei kuitenkaan ole. Siirtämisestä pioni ei pidä ja sitä olen omieni kohdalla välttänyt. Hyvin nuo ovat kasvaneet ja kukkineet jo yli 20 vuotta. Korkean vartensa ja painavan kukkansa vuoksi pionit vaativat tukemista. Jostain kumman syystä pionien kukinnan aikaan tuppaa tulemaan kaatosateita - ainakin meidän pihalla -  jotka helposti hakkaavat painavat kukinnot maahan, varsinkin, jollei niitä ole tuettu. Pionin nuput ja kukinnotkin keräävät muurahaisia, mutta niistä ei kasville ole haittaa. Elävät sulassa sovussa kiusaamatta toisiaan. Alkuvuosina en raaskinut taittaa ainuttakaan pioninkukkaa maljakkoon, mutta nyttemmin kerään niitä myös sisälle silmieni iloksi. Kukkia on sen verran paljon, ettei muutaman katoamista millään huomaa. Pioni on hyvä poimia maljakkoon hiukan nuppuisena, jolloin se kestää leikkokukkana paremmin. 

Tuuli ja pioni

Tuuli tukisti ruusupuuta,
ravisti raivoisasti.
Puhalsi terälehtiä
pionin poimuille asti.
Raskas punainen kukka
kumartui kohti maata.
Miettien eikö tuuli,
edes hieman hiljetä saata.
Kauan ei jaksaisi enää
pitää pioni puoliaan.
Taittuisi hauras varsi,
poikki menisi kokonaan.

Tuuli tukisti ruusupuuta,
ravisti raivoisasti.
Puhalsi terälehtiä
pionin poimuille asti.
Vielä viimeinen henkäys,
sitten hellitti huokaisten.
Pioni kohotti kasvojaan,
ylös varjosta vilkaisten.
Näki auringon korkealla
pilven lomasta hymyilevän.
Sitä kohti hehkuvin poskin,
nosti kukkansa verevän.

- Seija Silvennoinen -

Säätiedotukset ovat hehkuttaneet tulevaa ukkosilmaa, joka voi olla rajukin. Ainakin vettä on luvassa runsaasti. Täytyy siis tallentaa kirjoitelma, ettei se katoa sinne kuuluisaan bittiavaruuteen. Tapani on kyllä myös sulkea tietokone ja nettiyhteys. Tämän päivän tekniikka on herkkä ukkoselle. Samoin ukkonen on kerran rikkonut lattialämmitystermostaatit, joten nekin lienee paras sulkea. Näin lämpöisellä ei todellakaan lämmitystä tarvita. Pilvet peittävät taivaan ja tuulenvire keinuttaa puita, mutta siitä huolimatta mittarissa on reilusti yli 20 astetta, eikä todellakaan paljaita jalkoja palele. 

Pienen pientä ötökkää Humalan lehdellä.

Kyllä on puutarhassa kaikensorttisia lehtiä ja kokonaisia kasveja vioittavia kirvoja ja muita ötököitä vaikka toisille jakaa. On etanoita ja kuoriaisia ja ties mitä, joiden nimiä en ole ehtinyt etsiä. Daalian lehdet on joku kaveri napostellut suihin parempiin ja kriikunassakin on useita paljaita lehtiruotoja, lehtivihreä on kelvannut lounaaksi jos toiseksikin. Harvinaisen paljon tänä kesänä on tuholaisten aikaansaamia vaurioita. Viikko sitten laitoin nokkosia hautumaan kannelliseen astiaan. Tulollaan on siis sekä lannoitetta että myrkytyslientä. Viikon saa vielä muhia kannen alla ja sitten haisevaa tuotosta laimentamaan ja kasveille jakelemaan. Toivottavasti siitä on jotain iloa.

Puutarhaportti heinäkuun alussa

Portissa kasvavaa Humalaa olisi pitänyt käydä ohjaamassa, jotta se ei alkaisi haittamaan portista alapihalle kulkemista. Vaan en ole ehtinyt. 

Pikkuhomma, mutta kun pitäisi hakea kellarista portaat avuksi. 

Ei ole iso homma tuo portaiden nouto kellarista, mutta kun ne pitäisi kiikuttaa sinne takaisinkin. 

Eikä sekään iso homma ole, mutta kun pitäisi laittaa jotkut läpyskät jalkaan. 

Eipä vaikea tehtävä tuo jalkineiden laittaminen, mutta kun läpyskät on etuovella.

Eihän niiden läpysköiden noutamiseen kauaa mene, mutta kun matkalla osuu vettä kaipaava kukkanen silmään.

Äkkiähän tuon kukan kastelee, kunhan ensin haen kastelukannun.

Mikäs on kastelukannun hakemisessa, mutta kun siellä ei ole vettä.

Piankos kastelukannun täyttää, kunhan ensin käyn avaamassa kaivopumpun.

Eikä sen pumpun avaamisessa mitään vaivaa ole, kunhan ensin laitan läpyskät jalkaan.

Ja ne läpyskäthän oli siellä etuovella eli näin se menee. Yksi tehtävä johtaa toiseen ja kolmanteen ja lopulta se ensimmäinen jää tekemättä.